Suvaitsevaisuuden sokea piste

 

Spiral Dynamics -mallin mukaan 6-tason tietoisuus on suvaitsevainen, hyväksyvä, rakkaudellinen ja välittävä. Vihreät arvot jne.

Saman mallin mukaan jokainen taso sisältää jonkun ristiriidan, joka lopulta johtaa seuraavalle tasolle nousemiseen – niiden osalta jotka elävät riittävän kauan, tai haluavat oppia erityisen nopeasti.

 

6-tason eli ”vihreän maailmankuvan” ristiriita on, että se suvaitsee vain suvaitsevaisuutta, ja tuomitsee tuomitsevuuden – eli samalla itsensä, koska suvaitsevaiset ovat usein innokkaimpia suvaitsemattomuuden tuomareita. Tämä ristiriita, kun siihen lopulta havahtuu, johtaa ennen pitkää integraaliselle tasolle – jossa suvaitaan myös epäsuvaitsevaisuus silloin kun sillä on kokonaisuutta katsoen paikkansa siinä tilanteessa – onhan kasveillakin oma immuniteettinsa; eivät nekään suvaitse mitä tahansa, vaikka toki mieluiten elävät pääosin jonkinlaisessa rauhassa ja harmoniassa.

Ja jopa silloin kun suvaitsemattomuudessa ei nähdä yhtään mitään järkeä, sille mieluummin nauretaan kuin lähdettäisiin pilaamaan omaa päivää, koska integraalisemmilla tasoilla turhille keskusteluille ei ole enää samanlaista tarvetta. Energiaa ja efforttia käytetään tarkoituksenmukaisesti asioihin joita voi ja aikoo muuttaa, tai sitten asioista ja niiden ihmeellisyyksistä vähintään nautitaan, täällä kun kerran ollaan. Vihreää meemiä ylemmillä tietoisuuden tasoilla ei ole enää syytä pahoittaa mieltä oikein mistään. Kaikki on lähtökohtaisesti kiehtovaa tai vähintään hupaisaa.

Kävellessäni Kähtävän kylille, en ajattele että ”voisinpa pakottaa nämä kaikki samanlaisiksi kansainvälisen monikulttuurisuuden puolestapuhujiksi kuin me siellä etelässä – ja voisinkohan vieläpä vaatia kähtäväläiset kustantamaan koko lysti, halusivat tai eivät..”. 6-tason suvaitsevaisuus kuitenkin ajattelee, ja vallan kahvaan päästessään myös toimii, toisinaan jopa juuri niin. Vasta integraalisemmalta tasolta huomaa, että maailma on rikkaampi kun siellä saa olla erilaisia paikkoja, toisenlaisia tasoja ja eritasoisia todellisuuksia – it’s all quite wonderful. Kaiken ei tarvitsekaan olla samaa egalitariaa, vaan saa olla myös eroja. Voin suvaita myös Lieksan, Nurmeksen ja jopa Alahärmän. Nähdä niissäkin kaikenlaista kiehtovaa, kaunista tai vaikka hassua.

Mutta sillä miten itse näen ei edes ole niin merkitystä, vaan jos halutaan puhua väkivallattomuuden puolesta kuten 6-tasolla on tapana, silloin on aina ensimmäiseksi kuunneltava ihmisten omaakin tahtoa. Kenenkään yli ei kävellä, ei edes vihreällä maiharikengällä. Vihreästä seuraava taso on ensimmäinen, jossa alkaa arvostaa kaikkia tasoja aina seksuaalisen väkivaltaisista heimokulttuureista kiltin uskovaiseen moraalimaailmaan, tai logiikkaan rakastuneista järkityypeistä stereotyyppisiin taiteilijoihin – mikäli niiden vahvuuksille on juuri siinä tilanteessa jotain käyttöä; muuten huomio luultavasti suuntautuu jo muualle. 7-tasolla ja siitä ylemmillä tunnistaa ja tunnustaa niitä kaikkia perustasoja myös omassa persoonassaan, ja kykenee leikkimään, tanssimaan niillä kaikilla, yhdistellen eri maailmankuvia tai toimintamalleja tilanteen, tarpeiden tai tavoitteiden mukaan. Luovasti ja tarkoituksenmukaisesti, ehkä yllättävästikin.

Saatat kokea kiinnostusta myös matkustaa niiden välillä, rikastaaksesi kokemusta ja löytääksesi yhä hienovaraisempia osaamisen nyansseja niistä kaikista – samalla tavalla kuin käyt treenaamassa eri lajeja ja kehität näin motoriikkaasi monipuolisesti, ja sitten vielä musisoinnit ja vesivärimaalaukset siihen päälle. 6-tason ihminen on vielä aika tiukasti lukkiutuneena omaan suvaitsevan luonnonläheiseen kaveripiiriin ja sen tyyliin ja jopa visuaalisiin kliseisiin, kun taas integraaliselle tasolle havahduttuaan hippikin alkaa taas nauttia myös jääkiekkomatseista, jopa kunnon taistelusta, myös tieteellisestä tarkkuudesta tai loogisesta päättelykeskustelusta, ehkä jopa isänmaallisuuden tai sukujuhlien perinteistä ja vaikkapa luonnonuskontojen erityispiirteistä. Haluaa kokea tai nähdä asioita sisältäpäin eikä niinkään enää tuomita ulkoa/’ylhäältä’ omasta mukavuusalueesta käsin.

 

6-tason ajattelijalle on vielä ok pakottaa toiset suvaitsevaisuuteen politiikan ja keskitetyn valtamedian keinoin – ja nimenomaan juurikin sellaiseen suvaitsevaisuuteen jonka 6-tasolainen itse ymmärtää ja hyväksyy. Ja sitten ihmetellään, miksi ihmeessä ”suvaitsemattomat” eli ne erilaiset eivät haluakaan kustantaa heidän multikulttuuristamistaan itse maksamillaan verorahoilla?

 

Voisimmeko kuitenkin sallia ihmisille mahdollisuuden elää oman kulttuurinsa ja tapojensa mukaisesti, omassa maassaan? Vai onko enemmän ok olla rasistinen suomalaista kohtaan? 6-tasolaisten mukaan on, koska juntit ovat erilaisia eivätkä edusta samaa ainoaa oikeaa monikansallista egalitarismia.

 

Integraalisella tasolla oman maan kansalaista kohtaan harjoitetun rasismin perusteluksi ei enää käy, että heitä saa kohdella ala-arvoisesti, “koska he ovat rasisteja”. Jokainen ihmisiä henkilökohtaisesti tunteva tietää, kuinka rasistisia vaikkapa kongolaiset ja somalialaiset maahanmuuttajat saattavat olla toisiaan kohtaan – eivätkä omaa kulttuuriaan arvostavat alavieskalaiset todennäköisesti ole sen rasistisempia tai väkivaltaisempia keskimäärin.

 

En tavoittele tällä blogauksella sen kummempaa kannanottoa, enkä voita siinä kovin merkittävästi vaikka Suomen asenneilmasto muuttuisi jotenkin enemmän minunkaltaisekseni – onhan minulla jo enemmän hyviä kavereita kuin ehdin nähdä. Innoittajani on, kuten lähes kaikella erityisen inspiroituneella toiminnallani pian yhdeksän vuoden aikana, että yhä useampi saa jo pian kokea miltä tuntuu nousta maailmankuvassaan tai näkökulmassaan kutakuinkin integraalisille tasoille, jossa jäykät periaatteet eivät enää automaattisesti ohjaakaan toiminta- ja reagointimalleja, vaan maailmasta tulee aidosti rikas ja kiehtova, ja omastakin toiminnasta ennakoimattoman monimuotoinen mosaiikki, yhä moninaisempia mahdollisuuksia ja niiden tarkoituksenmukaisia yhdistelmiä kohti kulkeva mielenkiintoinen matka, eikä enää omaan klikkiin jumittava samojen keskusteluiden toistamislaitos. Maailman tämänhetkiset ongelmat voidaan ratkaista vasta integraalisilla tasoilla – jossa ne eivät oikeastaan ole edes ongelmia; on vain ihmeellinen todellisuus täynnä mahdollisuuksia yhä kauniimpaa kohti kasvamiseen, itseäylittävän upeuden kokemiseen tai jopa luomiseen, sydämen ilosta lähtevään palvelemiseen, parhaiden lahjojeni ja aidoimpien intohimojeni jakamiseen, itsensä löytämiseen ja toteuttamiseen entistäkin riemullisemmin.

 

Aika sama miten maailmalle tai Suomelle käy, koska Suomi on vain päänsisäinen käsite ja legalistinen fiktio jota ylläpidetään torvisoittokuntamaisilla symboleilla, eikä edes ole mitään yhtä “maailmaa” vaan miljardeja subjektiivisia todellisuuksia, ja voin jokatapauksessa vaikuttaa omaan onnellisuuteeni taidokkaammin keskittymällä itseä kiinnostaviin asioihin kuin toisten tekemisiin. Samalla rakastan jakaa mitä matkan varrella opin, ja sellainen tuo omaankin elämääni aina yhä antoisampia suhteita. Tunnet minut jo ennen kuin tavataan, joten saan aitoja ystäviä helpommin, joiden kanssa voidaan taas tehdä tästä yhä kauniimpaa meille kaikille, tai joita voin esitellä toisilleen vaikken itse ehtisikään aina paikalle. Kaunistamalla omaa maailmaani, saatan onnistua auttamaan tai inspiroimaan myös sinua omasi ehostamisessa – ja meitä suurempi kokonaisuuskin saattaa kaunistua samalla, vaikkei kukaan meistä ei ole niin viisas että voisi tietää toisten asiat paremmin kuin ne jotka tuntee sisältäpäin ja suoran kokemuksen kautta.

 

Klikkaa isommaksi

Klikkaa isommaksi, jos haluat lukea lisää.

 

Keskiajan kristityt halusivat miekan uhalla pakottaa vääräuskoiset oman ihanteensa mukaisiksi. Nyt ymmärrämme, että se oli varsin yksselitteisesti väärin. Kuitenkaan emme vielä huomaa kuinka törkeää tai vähintään koomista on pakottaa kotimaiset paikalliskansat ylikansallisen kulttuuri-homogenisaation ihannekuvan geneerisiksi kopioiksi, kysymättä haluavatko he sitä itse – ja kysymättä haluavatko he kaikenlisäksi maksaa vielä laskunkin.

 

Tässä on käynnissä varsin vauhdikas kulttuurien ja perinteiden systemaattinen hävittäminen. Kuka siinä voittaa? Ainakin jokainen joka haluaa hallita kansalaisia ulkoa päin, omien agendojensa hyväksi kysymättä lupaa hallinnan kohteilta. Ihminen, joka ei saa ohjuria omista kulttuurillisista juurista ja vahvoista ihmisten välisistä siteistä, on helpommin liikuteltavissa kaikenlaisten valta-asemaa saavuttaneiden kansallisten tai ylikansallisten tahojen pillin mukaan. Tottakai oman ohjurin voi myöhemmissä kehityksen vaiheissa kiinnittää kulttuuriperinteet ylittäviinkin arvoihin kuten universaalimpi totuus, rajaton rakkaus, kauneus ja pintaa syvempien sydämen tunteiden todeksieläminen – mutta sellainen ei vielä tässä vaiheessa ole realistista suurimmalle osalle. Suurin osa tuntee vielä tässä ajassa olevansa lähinnä hukassa ilman omia juuria.

 

Ennen kulttuuri kertoi mitä syödä ja mikä on tärkeää elämässä. Nykyään ruoan tarjoaa kourallinen poliittista valtaa käyttäviä jättiyhtiöitä, jotka myyvät meille monimuotoisuuden illuusiolla samaa väsynyttä vehnää, valkosokeria ja E-koodeja tuhansissa eri pakkauksissa (jotka nekin todellisuudessa pitkälti suunnilleen samaa muovia). Kaikkea pyritään systemaattisesti homogenoimaan eli yhdenmukaistamaan ja ajamaan isoimpien ylikansallisten yhtiöiden käsiin; EU-tasolla koitetaan kerta toisensa jälkeen ajaa läpi lainsäädäntöä joka kieltäisi siementen moninaisuuden ja sallisi vain tiettyjä heikoksi jalostettuja, mahdollisesti jopa patentoituja ja rekisteröintibyrokratiaa vaativia, siemenlajikkeita. Kylistä on jo tehty samannäköisiä modernilla kaavoituslainsäädännöllä ja hurjantarkoilla rakennussäädöksillä. Meille myydään isolla rahalla ideaa monokulttuurisuudesta, jonka varjolla itseasiassa onnistutaan käytännössä hävittämään viimeisetkin monimuotoisuuden ja omintakeisuuden rippeet maailman tai Suomen eri kulttuureista.

 

Muistatko vielä aikaa, kun saatoit lomamatkalla tavata tytön Islannista, ja niillä oli ihan oikeasti jotain omaa meininkiä siellä? Jotain erilaista, meille tuntematonta ja suorastaan omituista?

 

Näen sen ainoastaan rikkautena tai vähintään oikeutena, että lieksalaiset saavat elää kuten lieksalaiset haluavat – ja jos joku haluaa sinne mennä, saa mennä kunhan ei paikallisia pakoteta maksamaan uuden paikkakuntalaisen matkoja ja muita kustannuksia. En näe mitään oikeaa siinä, että Kuusamon asukkaat pakotettaisiin elämään kuten muut – valtion väkivaltamonopolilla uhaten jos eivät muuten tottele.

 

Saapuessani Puolangalle, en ajattele ”kuinka voisin painostaa heidät samanlaiseksi kuin minä”, vaan todennäköisesti alunperinkin minulla on joku omaan mielenkiintoon liittyvä syy vierailla juuri siellä. Jos minua ei kiinnosta heidän paikallinen kulttuuri tai en arvosta heidän tapaansa elää, voin mennä jonnekin mikä kiehtoo juuri minua enemmän.

 

Mistä nykyrasismi johtuu?

 

Otetaan pieni ajatusleikki. Luodaan systeemi, jossa Olli saa automaattisesti enemmän rahaa kuin voisi koskaan haaveillakaan kotimaassa tienaavansa, kunhan vaan jotenkin selviytyy laittomasti Australiaan – ehkäpä mafian avustuksella, ja ohi laillistenkin maahanmuuttajien tai sinne pyrkivien. Sovitaan, että Olli saa jopa enemmän rahaa kuin moni työssäkäyvä australialainen, joiden ahkeruudesta Ollin ilmainen raha otetaan suoraan pois, paikallisilta kyselemättä. Oletetaan vielä, että australialaiset eivät ole itse valinneet luoda tällaista systeemiä, vaan heitä kontrolloiva omia päivänvaloakestämättömiä agendojaan ajava hallintokoneisto on alistanut aussit osallistumaan epäreiluksi kokemansa systeemin ylläpitoon – tai sitten itkeä ja suostua mikäli ylipäänsä haluavat jotain elantoa itselleenkin laillisesti tienata. Ja oletetaan vielä, että heistä suurin osa tajuaa tämän kaiken, vaikka valtamedia kuinka koittaisi sanoa muuta. Saattaa tulla ”hieman” pahaa katsetta kaupungilla. 🙂 Ja voi olla, etten itsekään edes alunperin rakasta niinkään Australiaa, vaan ennen kaikkea kohdemaata hallinnoivan koneiston tarjoamaa ilmaista elantoa, josta asiakkaita kalastelevan ihmiskuljetusverkoston kautta olen saanut vihiä.

 

Otetaan toinen ajatusleikki. Olli muuttaa edelleen Australiaan, mutta maksaa tai järjestää matkansa itse, oman työnsä tai vaikka perheensä työn antimilla – koska haluaa juuri sinne ja uskoo voivansa olla juuri Ausseissa hyödyksi vielä osuvammin kuin muualla, tai vähintään joku siinä maassa ja sen olosuhteissa kiinnostaa. Olli haluaa Australiaan, ei sen takia että sieltä saa ilmaiseksi ylivertaisen elintason toisten kustannuksella (koska valtio pakottaa heidät rahoittamaan Ollin elämisen), vaan koska Ollilla on valmiita kontakteja sinne tai ainakin halua rakentaa sellaisia, ja he auttavat Ollia mukaan elämänmenoon, olemaan hyödyksi siellä oppimaan paikallisten tavoille. Kaikki perustuu vapaaehtoisiin suhteisiin, jotka ovat win-win kaikille osapuolille – jopa niin vahvasti win-win että kaikki haluavat mennä out of their way, tällaisen aika työläänkin järjestelyn aikaansaamiseksi.** Olli ansaitsee lopulta paikallisten arvostusta, koska tekee heidänkin elämästään parempaa tai antoisampaa tavoilla jotka he voivat itse allekirjoittaa. Rikastuttaa yhteisöä, eikä riistä sitä. Kiinnostuneesti kunnioittaa paikallisen kulttuurin arvoja ja haluaa oppia sen tapoja, eikä pakota paikallisia rakentamaan suomalaista saunaa pelkästään Ollia varten. Ei oleta että toisten tulisi sopeutua uuden tulijan tavoille, tai vielä vähemmän maksaa hänen suomalaisuuttaan.

 

Ensimmäinen esimerkki oli siitä väkivaltaisesta tavasta jolla multikulttuurisuutta tällä hetkellä väkisin levitetään – ja jolla ylläpidetään valtavaa kansainvälistä ihmiskuljetus-mafiaverkkoa josta poliitikotkin hyötyvät. Jälkimmäinen tarina oli siitä kulttuurien sekoittumisesta, joka tapahtuu spontaanisti, vapaaehtoisesti ja ketään riistämättä – silloin kun se palvelee kaikkia tai kaikki osapuolet ovat siihen jollaintapaa halukkaita. Kannatan monikulttuurisuutta, mutta en kannata väkivaltaa – edes silloin kun se kohdistuu viattomiin veronmaksajiin tai kotimaisiin alkuperäiskansoihin ja heidän tapaan elää. Ja moni tuntuu olevan samaa mieltä; huomattavasti useampi, kuin jotain jännää agendaa ajava tai ainakin hyvin rajoittunutta ja keskusjohtoista maailmankuvaa edustava valtamedia haluaisi mielellään myöntää.

Alignment

Tosi tärkeä käsite on sellainen kun alignment. En tiedä mitä se parhaiten olisi suomeksi, ehkä luontainen yhteensopivuus. Se tarkoittaa sitä, etten yritä käännyttää citymarketin asiakkaita superfuudeille, vaan menen joogastudiolle esittelemään chakratuotteitani. Se tarkoittaa sitä, etten mene hiphophousuissa skinien kerhotapaamiseen saarnaamaan väkivallattomuudesta, vaan mieluummin chillaamaan skeittiparkille jonne tyylini luontaisesti istuu astetta kauniimmin. Se tarkoittaa sitä, että ekosysteemi suosii kasveja ja eläimiä, jotka suosivat sitä ja sopivat sinne. Maailma, luonto ja elämä suosii aina alignmenttia ja pyrkii sinne ihan automaattisesti, ihan kuin kehokin liikkuu luonnollisesti kohti homeostaasia ja harmoniaa itsensä ja ympäristön kanssa – ja tämän tajuamiseen riittää jo pelkkä logiikka, ei tarvita edes systeemiteoriaa. Paremmin toimivat jutut toimivat paremmin, ja jokainen entiteetti preferoi kauniimpaa, luontaisempaa, resursseja säästävämpää tai energiaa tehokkaammin ja tarkoituksenmukaisemmin käyttävää toimivuutta, ja jos ei preferoisi, saattaisi pian lakata preferoimasta yhtään mitään, tai ainakin heikentäisi omaa relevanssiaan entiteettien lähes loputtomassa verkostossa ja holarkiassa, ja siten vähentäisi todennäköisyyttään päätyä tämänkään keskustelun aiheeksi.

 

Ainoastaan ihmisellä on toisinaan hurjan jäykkine uskomuksineen eli ”mielen viruksineen” ei pelkästään poikkeuksena vaan joskus jopa pitkäänkinkestävänä sääntönä rakentaa asioita epäyhteensopivilla ja suorastaan rumilla tavoilla; tunkea pyöreää palikkaa neliskanttiseen reikään ja sitten kehittää tarvittaessa vaikka kallista ja meluisaa teknologiaa jolla sen yhden palikan saisi lopulta sinne tungettua, kunhan ensin poltetaan puoli metsää uudessa energiantuotantolaitoksessa. Luonto mieluummin menee sieltä mistä luonto menee luonnollisimmin.

 

Monikulttuurisuuskin toteutuu kauneimmin alignmentin kautta. Jos haluan asua, hengata, seikkailla, jakaa resursseja tai tehdä yhteistyötä mustan tai valkoisen tai vaikka koiran kanssa, saan tehdä niin. Ainoastaan ihmisen hassuihin uskomuksiin liittyvä pakottamishalu johtaa toisinaan tilanteisiin missä sinut määrätään ottamaan minut mukaan teidän leikkiin, ja kaupanpäälle saatte vieläpä kuitata minun kulut, kiinnosti tai ei. Se on sama kuin jos tänne tuotaisiin toisen ekosysteemin kasveja ja niille anastettaisiin jollain tutkijoiden kehittämällä pakkokeinolla natiivien lajikkeiden ravinteista merkittävä osa. Tottakai sellainen sekottaisi ekosysteemin toimintaa, sotkisi sen balanssia ja johtaisi kaikenlaisiin vastustus- ja immuunireaktioihin. Joita voidaan sitten kutsua vaikkapa ”ekosysteemin rasistiseksi luonteeksi” 🙂 Ja saadaan siitä monta hämmästelevää, tunteita herättävää lehtijuttua.

 

Huonoin tapa tehdä mitään on väkisin pakottamalla – koska sellainen aina hukkaa energiaa eikä kaunista kokonaisuutta, vaikka sen yhden palikan saisikin lopulta väännettyä siihen ennaltapäätettyyn koloon.

Vastaavasti kehnoin tapa kohdella toisia on pakottaa omat arvot toiselle, käskeä toimimaan minun arvojeni mukaan ja sitten lopulta vieläpä velvoittaa hänet kustantamaan koko kyykytys. Tämänhetkisessä monikulttuurisuuden edistämisessä ei ole mitään luonnollista, eikä se ole erityisen kaunista. Ihmiset, niin maahanmuuttajat kuin paikallisetkin, ovat nappuloita pelissä jossa mafia, poliitikot ja heitä läheiset tahot tienaavat paljon, ja kansalaisen asema suhteessa valtarakenteisiin heikkenee jälleen. Ennen sanottiin “hajota ja hallitse”. Se on kuninkaiden vanha kikkakolmonen kansan kevyempään hallitsemiseen, etenkin jos haluaa hallita tavoilla jotka eivät saisi kannatusta ilman vihan ja pelon ilmapiiriä. Kun eri kansanryhmät saadaan tappelemaan keskenään tai ainakin kyräilemään toisilleen, tulee törkeästäkin omanedunajamisesta huomattavasti helpompaa. Silmät on käännetty muualle, ja kaikkia vituttaa jo muutenkin 🙂

Kun puhutaan maahanmuutosta, puhutaan jatkossa mieluummin kaikesta siitä, mitä hallitsijat ajavat läpi sillä aikaa kun meidän huomio kiinnittyy viimekädessä aika yhdentekeviin rasismikummasteluihin. Rasismi ei ole niinkään syy, vaan seuraus jostain. En koe kovin kiinnostavaksi keskustelua jossa rasismi nähdään pahan syynä – ja jonka oma sävy on silti samaan aikaan erityisen vakava ja tuomitseva 🙂 Moiseen keskusteluun osallistuessani tiedän olevani jonkun kolmannen tahon pelinappula. Yhtä hyvin voidaan se aika käyttää konkreettisempaan aikaansaamiseen, eikä kadoteta arvokasta hetkeä eskapismina niistä oman elämän asioista joille voisi jotain tehdäkin. Toteutetaan unelmia, tehdään jo tänään taas jotain niiden eteen, tai vietetään ihanaa aikaa niiden parissa. Perehdytään sydämen ihanteisiin, syvennytään siihen, ja toteutetaan tai haetaan yhä upeamman toteuttamisen mahdollisuuksia. Nautitaan maailman kauneudesta ja myös sen loputtomasta huumorista.

 

Vielä varmistuksena: tykkään kaikenvärisistä ja -karvaisista. <3 Väkivallasta en juurikaan pidä enkä epäreiluudesta, mutta hyväksyn senkin ja hymyilen maailman omituisuuksille mieluummin kuin pahottaisin mieltäni. Enemmän mietin seuraavia steppejäni matkalla yhä unelmampaan elämään, ellen juuri sillä hetkellä ole jo konkreettisesti ottamassa niitä.

 

Eilen juteltiin kaverin kanssa siitä kuinka vaikea tai jopa mahdoton Suomeen on tuoda kaikkein laadukkaimpia tai ravitsevimpia safkoja, ja miten ikävästi ”systeemi kyykyttää”. Ja, koko lyhyen keskustelun aikana kumpikaan ei ollut hajalla, vaan päinvastoin heitettiin fist bump, ja vitsailtiin miten hyvin saadaan kansalaisia kyykkyyn; huumorilla jopa ideoitiin kuinka voitaisiin vielä entisestään vaikeuttaa heidän hyvinvointiaan 🙂 Ja sitten lähdettiin avantoon ja savusaunaan.

 

 

** En siis arvostele maahanmuuttoa, koska mantereilta toisille on muutettu jo kauan ennen ns. pahoinvointivaltioita, kunkin aikakauden matkustusteknologian sallimissa rajoissa. Jos ihmisten oli parempi muuttaa Minnesotaan kuin jäädä Suomeen, he muuttivat Minnesotaan, eikä siinä sen kummempaa. Minnesotalaisia ei pakotettu maksamaan maahantulijoiden elämistä tai edes matkakuluja, joten homma toimi, tai eihän siihen muuten olisi lähdettykään.

Jos halusin muuttaa toiseen maahan, olin todennäköisesti aika motivoitunut olemaan yhtä hyödyksi ja iloksi siellä, kuin vaikkapa uudella unelmatyöpaikalla jossa on vielä koeaika kesken; tarkkaillen heidän tapojaan, eikä ainakaan vaatien heiltä solidaarisuutta minun tavoilleni – vaikka tottakai jotain omaakin voin tuoda. Kuitenkin takuuvarmasti ensin heitä ja heidän kulttuuriaan kunnioittaen.

Jos tulen sinulle kylään, saatan toki järjestää vaikka musaesityksen – ja, todennäköisesti tiedustelen paikan isännän biisitoiveita ennen kuin avaan pianon kannen. Mutta jos tulisin sinulle ”kylään” niin että valtio pakottaisi sinut jokatapauksessa ruokkimaan ja majoittamaan minut tein mitä tahansa, ja kaupanpäälle valtamedia leimaisi sinut rasistiksi heti jos valittaisit tästä järjestelystä millään tavoin, voit olla varma että kunnioitukseni talon tapoja kohtaan rapautuisi pikkuhiljaa – enkä oikeastaan mahtaisi sille mitään. Keinotekoisesti ansaitsematon valta-asema tekee huonoa ihmisten väliselle kanssakäymiselle ja aitojen suhteiden muodostumiselle. Se on ainoa asia, jota nykyisessä maahanmuutossa arvostelen. Tämä ei ole maahanmuuttajien eikä edes rasistien vika, vaan johtuu ainoastaan meidän kaikkien naiivista valtasysteemiuskoisuudesta. Sallimme sokeasti ylläkuvatunkaltaiset hupaisat järjestelyt, ja käytämme sanoja väärin tuomitessamme rasisteiksi talojensa isännät jotka eivät innostu ylhäältäpakotettuun vieraanvaraisuuteen.

We can do better. We can think better.

Syötkö vahingossa mafiajuustoa?

Castelli on Italian suurin juuston viejä. Kotimarkkinoilla Italiassa Castellin markkinaosuus on olematon, alle yhden prosentin. Italiassa Castellin maine tunnetaan; Suomessa en ole nähnyt vielä yhtään lehtijuttua. Englanniksi löytyy jotain, mutta hyvin vähän.

Italialaiseen ruokakulttuuriin syventynyt kaveri totesi näin:

”Näitä sitten riittää täällä Italiassa. Ruokaväärennös-bisneksen arvo on arviolta 18,5 miljardin € vuosittain.”

Tätä ei juurikaan vielä tiedetä eteläeurooppalaisia tuontituotteita ostavien pohjoismaalaisten kuluttajien keskuudessa. Italialainen raaka-aineen laatua arvostava ruokakulttuuri on upea juttu – ja juuri siksi sen maineella on helppo myydä jotain ihan muuta; italialaisuus näyttää hyvälle paketissa.

Milloin rikos kannattaa? Silloin, kun sitä vähiten osataan epäillä. Siksi pahimmat pedofiilitapaukset löytyvät katolisen kirkon sisältä. Siksi hyveellinen Lastensairaala on suurempi puhallus kuin elokuvatyylinen katuryöstä rosvonaamiorekvisiitalla. Siksi valtiot murhaavat kymmeniä kertoja enemmän kuin rikolliset, joilta valtioiden ajatellaan meitä suojelevan. Siksi sairaalat, joita pidetään kaikkein turvallisimpina paikkoina, ovatkin kaikkein vaarallisimpia. Siksi neuvola suosittelee äideille aspartaamia – koska heihin uskotaan vaikka puhuisivat mitä. Hyväntekeväisyysjärjestöt käyttävät rahoja kaikkein tehottomimmin – koska kaikkihan uskovat rahan menevän varmasti hyvään ja siksi monikaan ei kysele sen tarkemmin. Kehitysapu kehittää ihan muuta kuin paikallisten elinolosuhteita – koska kuka nyt epäilisi hyväntekijöiden intressejä? MS-liittoa kiinnostaa taudilla tienaaminen ja oman yhdistyksen ilmainen mainostaminen ennemmin kuin ongelmasta luopuminen – koska kuka nyt kehtaisi epäillä mitään, ja siksi tehoton toiminta saa niin rahallista kuin emotionaalistakin tukea vuodesta toiseen. Olisi törkeää vaatia tuloksia tai kysellä tiukkoja kysymyksiä yhdistykseltä, joka jo nimensä perusteella ilmiselvästi edustaa hyvää asiaa. Urheiluseurojen ja voittoa tavoittelemattomien yhdistysten kautta huijataan rankimmin sekä veroissa että julkisissa tuissa, ja niiden kautta kierrätetään kaikenlaisia bisneksiä – koska seurathan ovat ”yleishyödyllisiä” 😉 Niissä saa jopa jäädä kiinni jäsenmäärän valehtelemisesta, ja asialle ei tehdä mitään koska yleinen mielipide on, että asia on hyvä. Nyrkkisääntö on, että mitä hyveellisempänä jotain asiaa yleisesti pidetään, sitä helpompaa ja usein myös yleisempää sen kautta on huijata. Jos perustaisin ”rikollisliiga”-nimisen pyöräkerhon, kannattaisi olla tarkempana. Mutta jos vaihdan firman nimeksi ”Lasten apu ry”, ”Arvostettujen professorien peliseura”, ”nuorison reippailujoukkue” tai ”Hyvää tarkoittavat lääkärit -säätiö”, ei toiminnan yksityiskohtia syynätäkään enää niin tarkasti. Ja se on hyvä – etenkin huijareille.

Nyt eletään aikaa, jossa salaisuudet paljastuvat, joten kaadetaan tässä taas yksi pyhä lehmä, taas yksi tukijalka sinisilmäisen systeemiusko-maailmankuvan alta. Suomessa myydään ”italialaista” ruokaa, joka on ”viranomaisvalvottua”. Mitä tämä tarkoittaa? Castellin tapauksessa mafialaatua ja laittomia ruokaväärennöksiä. Suomalaisia tukkureita ja keskusliikkeitä ei kiinnosta, niin kauan kuin kuluttajat pitävät brändiä hyvännäköisenä, eivätkä edes kysele paremman tiedon perään. Aloitetaan tervehdyttävä keskustelu Castellista vaikkapa tässä.

Italiassa asuva kaveri jatkaa:

”Italiaan tuodaan Etelä-Amerikasta gmo-pohjaista eläinrehun raaka-ainetta ja 84% tuotantoeläimistä syö sitä. Eli Prociutto Crudot ja Parmigianot markettien hyllyillä on erittäin todennäköisesti gmo pohjaisia. Sama koskee Suomea. Eniten mua tuossa huolettaa glysofaatti, jonka WHO julisti syöpää aiheuttavaksi. Aiheuttaa myös muita vaurioita ja lisääntymiskyvyttömyyttä. Euroopan Unionin Elintarviketurvallisuusvirasto taas lobbaa gmo/glysosaatin puolesta. Sekin on huolestuttavaa. Tämä on yksi iso syy miksi me taaperretaan Alpeilla etsimässä aitoa ja puhdasta gourmetta. Puhdas ravinto on uusi luxury.”

Itse tein juuri munakkaan munista, jotka tulevat suorilla suhteilla epävirallisen munaringin kautta, ts. kaveri hakee ne suoraan tilalta, ja laatu on ihan järkyttävän hyvää, verrattuna marketin teho’luomu’muniin. Saan munat markettiluomua huomattavasti edullisemminkin – vaikka ne tuodaan kotiovelle saakka, kerran kuussa. Saan ne myös markettia tuoreempana. Säästän siis vaivaa, aikaa, rahaa – ja saan huomattavasti parempaa. Samoin heti kun saadaan pakastin korjattua, tilaan eläinkunnan tuotteet parhailta lähitiloilta edullisesti tai paikallisen REKO-ringin kautta, niin ettei eläinjuttujenkaan takia tarvitse enää käydä edes kaupassa – ja laatu on valtavasti parempaa kuin kaupassa.

Ruokateollisuuden epäluotettavuus on ongelma vain niille, joilla on edelleen liikaa aikaa ja rahaa käydä marketissa maksamassa Euroopan korkeimpia katteita hälinäruuhkan keskellä. Nautin enemmän musan kuuntelusta, mukana laulamisesta, trampoliinilla pomppimisesta ja raaka-ainelähtöisestä eli kaikkein helpoimmasta pikaruokasnackailusta kotona. En usko että menee pitkään, kun saadaan markkinoille laitteita joilla saadaan valtavasti markettivihanneksia tuoreempaa ja laadukkaampaa tuotantoa automatisoidusti myös kasvis-osastolla. En usko, että kymmenen vuoden päästä on monellakaan enää tarvetta käydä kaupassa, kun maukkaammat safkat niin eläin- kuin kasvikunnankin osalta löytyy jo omasta pakastimesta, jääkaapista, kuivahyllyiltä, maustekaapista ja Apple-tasoisesti designatusta seinäkasvattamosta. Voitakaan ei tarvi enää roudata kovin usein, kun laadukas ja nyt jo aika edullinen ghee säilyy kuukaudesta toiseen, ja suoratilauksena saa myös markettia parempaa voitakin jopa kuukausiksi kerralla.

En tunne ketään, joka nauttisi kaupassa käymisestä. Minä varmasti nautin huomattavasti muita enemmän, koska tykkään unohtua tutkimaan tuotteita ja etikettejä tuntikausiksi, mutta silti käyn kaupassa ehkä vain kerran tai pari kuussa ja silloinkin lähinnä vain tutkimusmatkalla, kun kotoa löytyy jo paljon parempaa joka lähtöön, mielitekoon tai tarpeeseen, ja usein myös paremmin säilyvää, vaikkakin täysin ilman synteettisiä säilöntäaineita. Aito ruoka pilaantuu – mutta huippulaadukas aito ruoka kestää paremmin. En jää odottelemaan että marketit tajuaisivat tätä, kun jokatapauksessa parempaa saa edullisemmin ja helpommin, miellyttävämpiä kanavia pitkin. Asialleen omistautuneissa, asiaa tuntevissa tai työtään rakkaudella tekevissä erikoisliikkeissä tykkään kyllä käydä inspiroitumassa ja viisastumassa, vaikken aina edes ostaisi mitään. Tuen vain niitä välikäsiä, joista on hyötyä ja iloa; jotka välittävät asiastaan ja välittävät erinomaista informaatiota läpi koko toimitusketjun.

Felicity Lawrence kirjoittaa, mitä marketeille on maailmanlaajuisesti tapahtumassa:

Why supermarkets are on the way out

Tällä hetkellä markettien suosio vielä hetken aikaa kasvaa Suomessa, koska ne koetaan aikaa säästäviksi ja edullisiksi, vaikkeivät ne todellisuudessa ole kumpaakaan. Kätevämpiä ja edullisempia laadukkaan ruoan hankintakanavia ei mainosteta missään, koska ne eivät perustu instituutioihin vaan ihmisten välisiin suhteisiin ja yhdessä tekemiseen, ja siksi etenkin suomalaisilla kestää vielä hetki löytää ne, mutta se kehitys on jo käynnissä, ja leviää ihmiseltä toiselle vaikkei THL hiiskahtaisi sanaakaan ravinnon laadusta, tuoreudesta tai raaka-ainelähtöisyydestä. Suomessa mainostetaan ruokaa tai siis ”elintarvikkeita” enemmän kuin missään muussa EU-maassa; seuraavaksi meidän suomalaisten on aika alkaa löytää sitä ravintoa jota ei ole koskaan mainostettu missään; ruokaa jota ihmiset tekevät ihmisille ja josta asiakkaat saavat tiedon toisiltaan, ilman mainostoimistomanipulaatioita tai muita ylimääräisiä hinnannostajia. Sitä on aito kulttuuri, ja myös aito ruokakulttuuri. REKO-ringistä hankittu kuha oli niin hyvää, että koko porukka söi sitä kilpaa vaikkei tarvinnut muuta kuin laittaa uuniin ja koristella suolalla.

Suomalaisten suosimasta Castellista tiedettyä

  • Castellin omistaja, Dante Bigi, ollut oikeuden kanssa vaikeuksissa alkaen 2002.
  • 2010 Dante tuomittiin parmeggiano-juuston väärentämisestä.
  • 2013 ei saanut lupaa jättimäisen juustovaraston rakentamiseen, koska tarkoituksena oli pykäläkikkailun turvin myydä suojatulla Parmeggiano-nimellä juustoa joka olisi pääosin tuotettu ihan muualla.
  • 2014 Castellin juustovarasto sattui vahingossa palamaan juuri ennen kuin viranomaiset olisivat tulleet tutkimaan juustojen aitoutta. Varasto rakennettiin takaisin ennätysajassa, mikä herättää epäilykset että ”yllättävään” palamiseen osattiin valmistautua.
  • 2014 Castelli osti Alival-nimisen mafiajuustofirman ystävältään tai siis mafiaveljeltään, tämän päädyttyä vankilaan juustojen väärentämisestä. Lisäksi juustoista on löytynyt välillä runsaasti dioksiineja johtuen saman mafian harrastamasta laittomasta jätteiden polttodumppauksesta.
  • 2015 Castellin varastot tutkittiin, ja eihän ne parmeggianot olleet aitoa nähneetkään.

Miltä näyttää Suomen tukkulistat? Tässä Heinon tukun juustokatalogi; suurin osa Castellia kaikista italiajuustoista. Ja mikä on Heinon tukku? Heinon tukku on se, jota syöt yleensä jopa vähän hienommassakin ravintolassa.

Tukun katalogissa lukee kauniisti:

”AOC-/DOP-merkki juustoissa on kuluttajalle tae tuotantoalueesta, tuotantoa ja valmistusmene- telmiä koskevien sääntöjen noudattamisesta, laadusta ja elinkeinoviranomaisen hyväksynnäs- tä. AOC-merkintää käytetään Ranskassa, DOP- merkintää Italiassa ja Espanjassa. Merkkijärjestelmien avulla edesautetaan paikallisten, tuotteisiin liittyvien perinteiden ja kulttuuriarvojen säilymistä ja estetään maaseu- dun autioitumista (Lähde: Sopexha 2002)”

Voihan sitä aina sanoa niin. Teoriassa kyllä, käytännössä tuskin sinnepäinkään. Suoriin suhteisiin ja paikallistuntemukseen perustuva pientilamaahantuonti toki rokkaa edelleen, mutta pohjoismainen isomman mittakaavan tukkutoiminta on mitä on – kun kaikki ovat vain luottaneet ja ostaneet. Aletaan puhumaan näistä ja arvostamaan parempaa, niin sitä kyllä saadaan. Korruptio ei ole koskaan korruption vika, vaan passiivisen asiakkaan joka suostuu maksamaan alilaatuisen ylihinnan.

Eikä superfood sen parempaa ole. Aika paljon liikkuu huhuja, ettei pusseissa kaikkien brändien kohdalla olisi aina sitä mitä pussissa lukee tai markkinointiesitteissä kerrotaan. Kerron näistä sitten kun tiedän varmaksi; tällä hetkellä luotan täysin vain muutamaan brändiin, joista suurin osa pieniä. Haluan kehua, ylistää ja fanittaa mieluummin kuin laittaa ruotuun, mutta tässä blogissa – kuten todellisuudessa markkinoillakin – asiakas on ykkönen, ja vain hyvin informoitu asiakas osaa tehdä päätöksiä jotka ohjaavat rahaa ja energiaa oikeaan paikkaan, hyville firmoille ja laadukkaasta toiminnasta kiittämiseen.

On puhtaitakin italialaisia firmoja, isossakin kokoluokassa, kuten Auricchio, Granarolo, Girau, Gruppo Lactalis Italia, ja heidän omistamansa brändit. Näillä ei kuulemma ole tapana lahjoa sisäänostajia, mutta ehkä kasvu on siten kestävämmällä pohjalla. Alalla pitkään toiminut kansainvälinen kauppias sanoo, että puhtaiden firmojen taustat on helppo tutkia, koska ne ovat avoimia. He kilpailevat laadulla ja läpinäkyvyydellä. Tosiasioiden peittely taas usein viittaa vilunkipeliin.  Pystyy tietään kuka on takana, miten firma on rakennettu. Mistä ne hommaa raaka-aineet. Miten raha liikkuu siinä firmassa. Nykyään merkittävin tekijä on firmojen taustojen selvittämisessä on, että jos on hämäriä liikkeitä rahassa, on hämäriä liikkeitä firmassa. Castellissa on kaikki hämärää.”

Tällaisia quotteja harvoin kuulee harmittomista firmoista:

”Frendi asuu Tallinnassa, on italialainen.

Pistoiasta kotoisin. Viereisestä kylästä, missä [Castellin omistama] Alival on.

Hän on sanonu, ettei KUKAAN siinä kaupungissa missään tapauksessa ostais mitään mikä tulee Alivalilta, koska ne näkee mitä siellä tapahtuu, ja minkälaisia raaka-aineita sinne toimitetaan.

Voit kysyä kylillä vaikka keneltä, ja ne sanoo samat sanat.”

Markettiketjujen kokoisessa tukkutoiminnassa suurin osa sisäänostajista ei tee minkäänlaista selvitystyötä; usein sopiva lahjus tai muuten miellyttävät ehdot riittävät kaupan toteutumiseen. Dante Bigi pääsee ehkä kerta kerralta livahtamaan vankilasta, koska mafia – mutta luottamus paikallisiin on menetetty eikä siksi Italiassa juuri kukaan Castellin feikkijuustoja syö. On aika, että tietoa alkaa tihkumaan kaupankäynnin kohdemaihinkin. Miksi meitäkään pitäisi voida huijata yhtään helpommin?

Tämä lainaus tiivistää hyvin koko homman pointin:

”The lesson to be learned here is once again the same: to work to increase consumers ability to distinguish the good from the bad and, consequently, to create a virtuous circle so that consumers buy on an informed basis from those serious producers. This is the only way to distinguish quality products from mass-production foods confined to low and tasteless standards that have nothing to do with the Italian and international food and wine heritage ”.

Sekä:

”The fastest way to failure is to assume things”

 – tätä juttua varten haastattelemani kansainvälisen kaupan kokenut asiantuntija.

”Parempi ottaa selvää kuin uskoa.”

 /  /

 /  /

Oma tarinani on, että 2005-vuodesta saakka olen kuumeisesti etsinyt ruoka-alalta intohimoisia toimijoita, jotka välittävät laadusta; kesti kaksi vuotta löytää ensimmäinen. Edelleen hyvin harvinaista on, että sisäänostajat päättäisivät tai selvittäisivät itse juuri mitään. He ostavat, mitä heille myydään – ehkä hieman ”houkuttelevammillakin” ehdoilla kuin virallisesti annetaan ymmärtää. 😉 Se, mitä ostetaan on kiinni myyjän mukavuudesta, taitavuudesta ja usein myös lahjonnasta eri muodoissaan, hienovaraisesta aina S-ketjukäytäntöihin. Ostopäätökset tehdään nopeasti, ja lähinnä numeroiden perusteella. Ei juuri kukaan juuri koskaan edes halua tietää hyllyyn otettavista tuotteista muuta kuin että liikkuuko ne hyllystä, ja onko katteet kohdillaan. Mutta sellaista on kaikkien sellaisten toiminta, joiden elämän täyttää byrokratia ja kaikenlainen overheadi, ja sen luoma kiire ja pahimmillaan jopa kroonistunut stressi. Sellaiset ihmiset harvoin ehtivät kokemaan varauksetonta olemassaolon onnea, kun koko todellisuus täyttyy tulipalojen sammuttelusta. Itse asiaan, itse substanssiin, toiminnan todelliseen sisältöön ei vaan ehdi tai jaksa perehtyä, ja päätökset joko tehdään hätäisesti tai ne ulkoistetaan konsulentille.

Samahan se on verkostomarkkinointifirmoissakin. Siellä on paljon ihmisiä, joiden tulisi tuntea tuotteensa ja kaikki siihen liittyvä paljon minua paremmin, mutta heidän toiminnasta ja keskustelusta yli puolet on huonosti suunniteltujen systeemien kanssa tappelua, kehnojen käyttöliittymien kanssa painimista ja niiden opettelua ja opettamista uudestaan ja uudestaan. Hallintoa, sääntelyä ja normityötä, joka on aina pois olennaisesta. Jos haluaa tässä elämässä ehtiä panostaa tärkeään, eli esim. myymiensä tuotteiden ymmärtämiseen, ihmisten auttamiseen sekä sellaisen työjäljen tekemiseen josta voi olla ylpeä, tarvii olla niin allerginen kaikelle turhalle, että pistää ne pakollisuudet kerralla sujumaan niin ettei turhiin säätämisiin tarvitse enää juurikaan koskea. En minä hukkaa energiaani marketeissa; saan safkani edullisemmin ja laadukkaammin jopa suoraan ovelle, ja annan rahani mieluummin hyville tyypeille kuin huonoille ketjuille ja niiden lahjotuille kehnojen feikkituotteiden sisäänostajille. Luon itselleni ruoanhankinnasta nautinnollisen, kiinnostavan, kiitollisen, kehittävän ja merkityksellisen kokemuksen. En halua palkita huonoa työtä, ja toisaalta rakastan palkita hyvää. Siitä tulee hyvä olo, eikä energiaa valu hukkaan, vaan kehityn ja inspiroidun samalla aina itsekin.

Mitä ajattelen kaikesta tästä, ja kuinka valitsen jatkossa?

Kaiken eri tahoilta ja kulissien takaa kuulemani perusteella en luota enää italialaiseen markettiluomuun. Enkä italialaisiin alkuperämerkintöihin, DOP-sertifikaatteihin tai mihinkään mitä isojen ketjujen myymissä isojen kansainvälisten italia-brändien pakkauksissa lukee. Mutta toisaalta en luota markettilaatuun muutenkaan. Jos paikallinen lähikanankasvattaja on tuonut lähikauppaan omia muniaan, silloin luotan markettilaatuunkin. Tai jos paikallinen harrastaja roudaa hyllylle omaa harrastehunajaansa, valitsen sitä mieluummin kuin kalliimpaa brändiluomua. Kansainväliseen ruokateollisuuteen en luota, ja vielä vähemmän isojen ketjujen sisäänostajiin, joiden korruptoituneisuudesta ja välinpitämättömästä tietämättömyydestä tällä alalla kuulee suorastaan surkuhupaisia tarinoita (Lidlin laadunvalvontaa sensijaan yleensä kehutaan eniten). Italian lisäksi Espanjastakin tulee paljon Almeria-huttua joka on tunnettu orjatyövoimastaan ja myrkkymääristään – mutta eihän tätäkään vielä pohjoismainen perusshoppailija tiedä, ja tarjoustomaatti tekee kauppansa. Halvalla on hintansa – vaikka samaan aikaan byrokratian määrä sekä byrokratian aiheuttama monopolisoituminen hintoja keinotekoisesti Suomessa nostaakin, ja siksi halpakaan ei näytä marketissa halvalta loppukäyttäjälle.

Jopa Ruohonjuuri ottaa välillä hyllyyn sellaista kamaa, jota sitten kavereiden kanssa ihmetellään että ”onkohan tätä kukaan henkilökunnasta edes maistanut??” Mutta Ruohis on kyllä parantanut sisäänostojen laatua jonkin verran, ja Ekolo tuntuu olevan vielä astetta tarkempi ja kiinnostuneempi, tuntemaan kaikkien hyllylle asti valittujen tuotteiden taustat ja koko tuotanto- ja logistiikkaketjun.

Kuitenkin parasta ruokaa on edelleen ja tulee jatkossakin olemaan se, jossa ei ole logistiikkaketjua jota tarvitsisi edes tuntea. Kun ei siinä ole edes välikäsiä. Ei tukkua, ei korruptoitunutta tai liiankiireistä sisäänostajaa, eikä Euroopan korkeakatteisinta ja ehkä epäviihtyisintä neuvostoliittolaisennäköistä muoviruokakauppaa. Aitoa lähes välikädetöntä tuoreruokaa on kiva täydentää lisäksi sitten myös rehellisten brändien huipputuotteilla.

Kuulostaako hankalalta? Huomattavasti helpompaa ja kevyempää, kuin väsyttävän hälyisessä keinovalokaupassa ravaaminen – sen jälkeen kun oman elämän ruokalogistiikkaketjut on hiottu toimivaan kuntoon. Kanavat ja tuotteet tarvitsee löytää, selvittää tai tutkia vain kerran, ja sen jälkeen kaikki on sekä helpompaa, kevyempää, kokonaisvaltaisesti edullisempaa että aika valtavasti laadukkaampaa. Parempien safkojen löytäminen tai hankintaverkostojen rakentaminen on yksi kannattavimmista kertainvestoinneista, koko loppuelämää ajatellen. Ja lisäksi hyvin kiinnostavaa puuhaa, jokaiselle joka välittää terveydestään ja ehkä myös perheen tai lähipiirin hyvinvoinnista.

Jos tuntuu ettei ole edes sen vertaa aikaa panostaa olennaiseen, että ottaisimme selville mitä ruokakoriin menee, silloin vika ei ole elämäntilanteessa tai olosuhteissa vaan priorisoinnissa ja päänsisäisessä ohjelmoinnissa:

Eisenhower-matrix

Markettishoppailu on usein ”urgent and important”, eli se on tottakai tärkeää kun tarvii saada ruokaa pöytään, ja, sen joutuu uudestaan ja uudestaan tekemään kiireellä, jolloin siinä ei edes opi mitään. Oravanpyörä, joka toistuu vuodesta toiseen eikä kehity tai etene mihinkään suuntaan. Joutuu juoksemaan, jotta pysyisi paikallaan <– ei kovin kannattavaa, paitsi korkeintaan sille asiakastaan kusettavalle kansainväliselle jättiyhtiölle.

”Not urgent, but important”, eli kiireettömien mutta tärkeiden ja inspiroivien askareiden alue on se, jossa hommia pystyy kehittämään paremmaksi; jossa laatu nousee. Niin kauan kuin tuottajat, sisäänostajat ja markettiasiakkaat pysyvät kiltisti nelikentän vasemmassa yläkulmassa, asiat degeneroituvat epäkestävällä tavalla lähinnä huonompaan suuntaan. Hosumalla ei hyvää tule, ja sama iloton noidankehä toistuu vuodesta toiseen. Siirtymällä shoppailussa nelikentän oikeaan yläkulmaan, eli rauhassa etsimään ja jopa kehittelemään parempia, edullisempia ja miellyttävämpiä keinoja ruoan hankintaan – tai vaikka marketin sisälläkin löytämään parempia valintoja – ansaitsee jatkossa yhä lisää vapautta, aikaa ja energiaa nautiskella siellä oikean yläkulman aidosti jännällä alueella – ja samalla tulee mahdollistaneeksi tätä vapautta myös muille, tukemalla ja palkitsemalla laadukkaampaa ja onnellisempaa, tietoisempaa ja rauhallisempaa toimintaa koko ketjussa, pellolta aina ostoskoriin.

Jos emme jaksa rakentaa mielekkäitä suhteita ja tarkoituksenmukaisia logistiikkakanavia meille kaikille tärkeiden elämän perusasioiden ympärille, ruokateollisuus, markettiteollisuus ja lääketeollisuus enemmän kuin mielellään tarjoaa meille huonoa hirmuhintaan. Jos emme rakenna omaa elämää, joku muu rakentaa, ja sitten ihmetellään kun se systeemin tarjoama valmis ratkaisu ei tuonutkaan onnea.. no ei tietenkään, kun se on rakennettu rakentajien etua varten. Aktiivisempi voittaa – ja aktiivinen yhteispeli luo molemmille osapuolille parempaa. Passiivinen kuluttaminen voidaan oikeastaan jo täysin lopettaa. Itse en ole enää aikoihin ostanut mitään passiivisesti, vaan menen aina mukaan ja sisälle siihen mitä aion ostaa, niin että minusta tulee hyvin verkostoitunut asiantuntija kaikessa mitä lopulta ostan tai omistan.

Jos emme rakenna omaa viihdettä ja yhteisöllisyyttä, saamme mainoksia ja kehnosti kohdennettuja facebook-mainoksia siitä hyvästä että joku muu täyttää nämä tarpeet keinotekoisesti. Miettimisen arvoista on se, että maailman arvostetuimmat bisnes- ja menestyskoutsit kannustavat siirtymään kiireen maailmasta merkityksen maailmaan; kortisolisuorittamisesta tärkeiden asioiden tekemiseen, kiinnostavien suhteiden kultivoimiseen ja ihanien verkostojen vaalimiseen. Eivätkä he ole hippejä; itsestälähtevä tekeminen vaan toimii paremmin kuin ohjelmoitu toistaminen.

Marketeissa shoppailu ei auta ketään luomaan parempia suhteita, oppimaan uutta tai nauttimaan yhteisöllisyydestä; marketeissa vietetty aika on kokonaan pois kaikesta olennaisesta, laadukkaasta, kohottavasta, kehittävästä ja rentouttavasta.

Joku ehkä kysyy vieläkin, ”onko se niin paha jos syö jotain mafiajuustoa”. Ehkä osuvampi kysymys on, ostaisitko Valion juustoja, jos Valion johtajat olisivat vähän väliä vankilassa ja saisivat kerta toisensa jälkeen tuomioita juustojensa väärentämisestä? Tuskin. Seuraavan kerran kun syön ravintolassa, kysyn tilaavatko hekin tukusta Castellin maitotuotteita, ja tarvittaessa valaisen parilla artikkelilla. Mikäli ravintoloitsijat osoittavat kyynistä välinpitämättömyyttä, tiedän minne en vie jatkossa rahojani; vaihtoehtoja on. Asioin vain niissä liikkeissä, joiden agendana ja kiinnostuksena on minun hyvinvointi. En jaksa väsyneitä suorittajia, enkä halua tukea sellaisia. Viihdyn sellaisten ihmisten seurassa ja bisneksissä, jotka osoittavat aitoa kiinnostusta laatuasioihin, niiden oppimiseen ja niistä keskustelemiseen. Marketit edustavat äärimmäisintä alapäätä tässä; siellä tiedetään ihan käsittämättömän vähän tuotteiden laadusta, alkuperästä, käsittelystä tai toimitusketjusta. Parhaissa liikkeissä tunnetaan suunnilleen jokainen yksityiskohta, ja halutaan aina oppia lisää. Parhaissa kaupoissa ei ole koskaan kiire. Lähdereissulta tai intohimoisesti ruoan laatuun suhtautuvalla maatilalla vierailulta ei halua heti edes pois, kun siellä nauttii ja rentoutuu. Ihan niinkuin hyvän ruoan ääressä.

Kannattaa aloittaa oman paikkakunnan reko-ringistä – ja saada se kokemus. Raakatorin tuotantoa löytyy myös monen kaverin kotoa nykyään. Minulta voit kysellä tarkemmin, jos haluat todella kehittää oman paikkakuntasi tai kaveripiirisi ravintoketjun laatua, hintaa ja tuoreutta. Talkoohommissa konsultoin talkoohengessä, ja opin samalla itsekin, asian ytimessä joka on minulle tärkeä. Kätevimmistä ja edullisimmista ruokien tilauskeinoista tulen kertomaan myös täällä tai uudella tuotesuositussivulla, jahka itsekin taas opin ja kehityn omissa syömisissäni.

 /  /

Tätä tekstiä viimeistellessä otettiin lounastauko, ja kauniin kattohuoneiston isäntä selitti yhdelle arvon vieraista: ”Olli is writing a text about the Italian cheeses” – johon toinen ruokailija vastasi ”you mean, the so-called Italian cheeses 😉 ” Näyttää siltä, että yhä useampi jo ymmärtää, ettei kaikki normimarketissa myytävä ole sitä mitä peruskuluttajalle annetaan ymmärtää – eikä tätä kukaan käytännössä valvo, vaikka meille teorian tasolla sellainen mielikuva halutaankin luoda.

Aktiivinen asiakas on markkinoiden tärkein toimija. Asiakas, joka haluaa parasta tai vähintäänkin rehellistä kohtelua, ja osaa sitä hakea. Se, ja vain se, ohjaa asioita oikeaan suuntaan: sinun ja minun oma aktiivisuus koko elämän parantamiseksi.

 

 

Pin It on Pinterest