Ei ole kauaakaan siitä, kun tupakkateollisuus lahjoi tuhansia lääkäreitä ja julkaisi koko sivun mainoksia Journal of the American Medical Association (JAMA) -lehdessä väittäen: ”Useammat lääkärit polttavat Camelia kuin mitään muuta savuketta!”
Vuosikymmenien ajan Yhdysvaltojen tiedettä ja erityisesti lääketiedettä hallitsi Big Tobacco. Lääkäreille opetettiin, että savukkeiden polttaminen on hyväksi suun terveydelle ja voi parantaa kognitiivista suorituskykyä. Tätä pidettiin tuon ajan ”tieteenä”, ja jokainen, joka oli eri mieltä ”tieteen” kanssa, mustamaalattiin, vaiennettiin ja laitettiin teollisuusrahoituksen mustalle listalle (aivan kuten nykyäänkin).
Niiden, jotka julistivat tupakoinnin olevan hyvää terveydelle, sanottiin olevan lääketieteen ja tieteen johtajia. ”Tiede on vakiintunut”, kerrottiin maailmalle Ison tupakan sponsoroimissa lääketieteellisissä julkaisuissa, koulutustilaisuuksissa ja tiedelehdissä.
JAMA-lehdessä julkaistussa kokosivun mainoksessa julistettiin, että savukkeet olivat hyväksi ”T-alueelle (T for Throat, T for Taste)”. Se julisti: ”Lääkärien valinta on Amerikan valinta!”
Koko sivun mainokset julistivat tupakkatieteen vakiintuneeksi. ”Nenään, kurkkuun ja poskionteloihin ei havaittu haittavaikutuksia” edes kymmenen vuoden säännöllisen tupakoinnin jälkeen, julistettiin tässä Chesterfield-savukkeiden mainoksessa:
Tämä ”Tipalet”-savukkeiden tupakkamainos lupasi, että jos puhallat savua seksikkään naisen naamaan, hän seuraa sinua minne tahansa:
Kaikki nämä Big Tobaccon propagandavalheet kehystettiin ”tieteen” kielellä. Tieteen valheet eivät ole oikeastaan muuttuneet kovin paljoa vuosikymmenien aikana. Itse asiassa, jos verrataan Ison tupakan valheita Ison lääketeollisuuden valheisiin ja nykyajan piikkipropagandaan, ne ovat lähes identtisiä:
Big Pharman päivät ovat luetut… kuoleman teollisuus puretaan aivan kuten Big Tobacco
Tupakkateollisuus hyötyi ihmisten tappamisesta myrkyllisellä tuotteella, joka edisti sydänsairauksia, keuhkosyöpää ja verisuonisairauksia. Vuosikymmenien ajan he soluttautuivat ”tiede”-teollisuuteen ja hallitsivat lääketieteellisiä lehtiä ja tiedotusvälineitä. Savukkeiden valmistajat mainostivat lehdissä, televisiossa ja urheilutapahtumissa. Ne maksoivat Hollywoodin käsikirjoittajille savukkeiden sijoittamisesta elokuviin, jotta ne näyttäisivät ”siisteiltä”.
Mutta he jäivät kiinni tieteen väärentämisestä. Kymmeniä miljoonia kuoli tupakointiin, ja kun todellinen lääketieteellinen tiede tuli selväksi, Big Tobacco hajotettiin suurelta osin yleisten syyttäjien toimesta, jotka laittoivat teollisuuden vastuuseen tappavista tuotteista ja ”tieteellisistä” huijauksista.
Big Pharma on paljolti kuin Big Tobacco, mutta isompi, tappavampi ja vaarallisempi. K-piikit tuhoavat sydämiä ja verisuonten terveyttä vauhdilla, jota edes tupakointi ei voisi koskaan saavuttaa. M*NA-injektiot pakottavat elimistön tuottavaan tuhoavia molekyyleja omien solujensa sisällä ja vapauttamaan ne verenkiertoon, jossa ne aiheuttavat systeemistä vahinkoa verisuonistolle, neurologiselle järjestelmälle, lisääntymiselimille ja immuunisysteemille.
Jos tupakointi voi vaatia vuosia tai vuosikymmeniä viedäkseen hengen, k-piikki saattaa tehdä saman päivissä.
Totuus tulee julki päivä päivältä. Råkåtteet ovat jo tappaneet miljoonia eri puolilla maailmaa, ja vähintään miljoonat ovat vammautuneet pysyvästi ja tuomittu elämään kärsimyksessä. Seuraavan vuosikymmenen aikana ympäri maailmaa jo annetut k-piikit tulevat vaatimaan ehkä satojen miljoonien uhrien hengen.
Meidän ihmisten on vaadittava, että syyttäjät laittavat nämä rikolliset vastuuseen
Meidän on nyt varmistettava, että laitamme piikkikriminaalit vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan: petollisesta tieteestä, tiedotusvälineiden valheista, totuuden sensuroinnista, lukemattomista ihmishengistä.
Rikossyytteet kohdistuvat lääkeyhtiöihin (ja niiden johtajiin), suurten teknologiayritysten johtajiin, jotka sensuroivat totuutta, suurten tiedotusvälineiden propagandisteihin, joille maksettiin siitä, että ne tyrkyttivät petollisia tuotteita yleisölle – ja jopa FDA:n ja CDC:n sääntelijöihin, jotka pettivät ihmiskunnan ja ”hyväksyivät” vaaralliset tuotteet yleiseen käyttöön.
Vankilatuomion lisäksi, joka epäilemättä langetetaan niille, jotka todetaan syyllisiksi rikoksiin ihmisyyttä vastaan, syyttäjät voivat vaatia rahallisia korvauksia niille, jotka loukkaantuivat tai kuolivat näiden tuotteiden vuoksi. Tämä saattaa tarkoittaa, että Big Pharman nykyisin hallussa olevat satojen miljardien dollarien varat joutuvat takavarikoitaviksi ja uudelleen jaettaviksi – kuten Big Tobacco, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa.
Suuret lääkeyhtiöt raadellaan taloudellisesti. Huippujohtajien omaisuus takavarikoidaan, kun heidät tuomitaan monen vuosikymmenen vankeusrangaistuksiin. Sairaaloista, jotka hyötyivät råkåtteiden tyrkyttämisestä ja 1vermektiinin pidättämisestä, otetaan voitot pois ja ne tuomitaan varmaan konkurssiin. Lääkärit, jotka edistivät tappavia kokotteita ja hengityskoneita ja kieltäytyivät hoitamasta potilaita 1vermektiinillä, joutuvat kärsimään rikossyytteistä, ja heidän lääkärinlupansa peruutetaan.
Prosessin eteneminen kestää monta vuotta, ja tulee kohtaamaan valtavaa vastarintaa Big Pharman taholta aivan samalla tavalla kuin Big Tobacco taisteli jopa vuosikymmeniä säilyttääkseen ”tieteen” hallinnan. Mutta todelliset todisteet voittivat lopulta. Muutaman seuraavan vuoden aikana totuus råkåtteiden hålåkaustista tulee kiistämättömäksi. Sen toteuttamisesta vastuussa olevat henkilöt nimetään ja heitä tutkitaan: journalistiterråristit, hallituksen sääntelyviranomaiset, yritysjohtajat, sairaaloiden johtajat, råkåtteita ajavat lääkärit, farmaseutit, lääkkeiden jakelijat ja monet muut. Osalliset nimetään ja saatetaan vastuuseen maailmanlaajuisten oikeudellisten (rikos)menettelyjen kautta.
Koittaa päivä, jolloin somevaikuttajat, joille CDC maksoi piikkipropagandan pönkittämisestä, joutuvat epätoivoisesti pyyhkimään koko nettihistoriansa. Mutta netti ei unohda. He eivät voi pyyhkiä pois rooliaan rikoksissa ihmiskuntaa vastaan. Kuten asianajaja Thomas Renz kertoi minulle äskettäisessä haastattelussa: ”Me tulemme hakemaan heidät”. Hän tarkoittaa, että asianajajat ja syyttäjät ovat tulossa hakemaan piikkirikollisia. He eivät pääse pakoon syytteitä. Heidän nimensä liitetään ”häpeän seinään”, ja heidät tullaan muistamaan ihmiskunnan pettureina vuosisatojen ajan.
Alla oleva tilannepäivitys kertoo lisää tästä kaikesta. Se on voimakas katsaus siihen, miten epidemia on nyt kääntymässä, kun maailman hallitukset luopuvat rajoituksista ja tajuavat olleensa väärässä koko ajan:
Brighteon.com/41a0eeea-8610-4fb3-8ce2-e9f6c9bb5832
Alkuperäinen artikkeli: Mike Adams