image_printTulosta

Tili siirtyi tänään ajasta ikuisuuteen.

Ehdin tehdä sitä varsin tosissani lähes viiden vuoden ajan, ja lopulta siellä oli yli 17 tuhatta seuraajaa.

Muistan, kun alkuvuonna 2017 Instagramiin tuli Snapchatista tuttu Tarinat-ominaisuus. Tein vuosien ajan näitä Tarinoita lähes päivittäin. 2017 keväällä olin innosta soikeana, kun sain yhdelle tarinalleni jopa yli sadan katsojan huomion! Tänä syksynä, suunnilleen elokuusta alkaen, päivittäisillä Tarinoillani oli tyypillisesti noin 4000-6500 katsojaa. Feedissa päivitysten tykkäysmäärä oli 2021 kesällä ja syksyllä noin viiden sadan ja kahden tuhannen tykkäyksen välissä, ehkä keskimäärin suunnilleen tuhat. Postauksia näki tyypillisesti noin kymmenen tuhatta tiliä, joskus jopa kymmenet tuhannet.

Sensuuria ja varjobannausta kohtasin toki aiemminkin. Seuraajia poistui heidän tietämättään, eivätkä löytäneet enää tiliäni hakemallakaan, mutta nokkelimmat pääsivät takaisin esimerkiksi vanhan keskustelun, suoran linkin tai jonkun toisen tilin kautta. Moni raportoi minulle, ettei pystynyt enää tagaamaan minua, tai jakamaan postauksiani. Ihmiset saivat varoituksia tilini seuraamisesta. Arvosteltuani Sanna Marinia julkisesti, Instagram poisti minulta seuraajia, ja siirsi heitä Sannalle! Sain viestejä, että moni oli tietämättään poistunut seuraajistani, ja yhtälailla tietämättään alkanut seuraamaan pääministerin tiliä. Mistä he tiesivät alkaneensa seuraamaan Sannaa? No siitä, kun Sannan postauksia alkoi tulla ensimmäiseksi heidän feediinsa!

Monta kertaa sensuuri kävi niin mahdottomaksi, että päätin jo luovuttaa ja keskittyä muihin asioihin. Ihan sama miten paljon satsaisin, vastailisin kysymyksiin, ja tekisin monta yli tuhannen tykkäyksen päivitystä joka päivä, tili ei vaan enää kasvanut, koska seuraajia poistettiin sitä mukaa kun niitä tuli lisää.

Ja melkein aina, kun puhuin sensuurista julkisesti, se hävisi tai helpottui hetkeksi, ja tili sai jatkaa kasvuaan ja sanoma tavoitti entistä useampia ihmiskohtaloita. Aina kuitenkin päädyin entistä tarkemman tarkkailun kohteeksi. Aloin saada eri tasoisia varoituksia yhä herkemmin. Saatoin jakaa toisten postauksia, joihin heidän tilillään ei tullut mitään merkintää, ja minun jakamana se sama kuva tai teksti olikin yhtäkkiä vastoin jotain WHO:n suosituksia… Ei se ollut enää kivaa, yrittää ilmaista itseäni aina vaan ahtaammassa laatikossa.

Tänään, ja ehkä koko viikonlopun ajan, vietämme tämän IG-tarinan hautajaisia.

Kovia kokeneen someveteraanin kuuluu nyt keskittyä nettisivuun, Sisäpiiri-palveluun, Pandemiaoppaaseen – ja sitten ehkä myös tuleviin kirjoihin.

Jami Vuorenmaan hautajaispuhe

.

Miltä tilin poistuminen tuntui?

Kun näin, että IG-tili oli poistettu, olin lähinnä vain helpottunut. Kerroin asiasta Sofialle, ja Soffen ilme oli kauhistunut. Sanoin, että tämä on hyvä, koska nyt vapautuu aikaa ja focusta syvällisemmille projekteille. Instagramissa taisteleminen tuntui tärkeälle vuosi sitten, kun siellä ei vielä ollut juuri muita puhumassa. Nyt siellä on jo ainakin kymmeniä huipputyyppejä ottamassa rohkeasti kantaa, kouluttamassa, valistamassa ja punapilleröimässä populaatiota: tsekkaa tästä tuore suosituslista.

Ollin instagram-hautajaiset – nyt on muiden aika jatkaa

.

Kukkia haudalle

Jos tahdot tukea vainajaa tuonpuoleisessa ja osoittaa kunnioitusta arvokkaasta elämäntyöstä, voit jakaa tätä tekstiä sinun somekanavissa! Vainajan viimeinen toive oli, että näistä hautajaisista tulee sellainen viikonloppujuhla, missä kaikki joilla on sanottavaa, pääsevät sanomaan ajatuksensa.

Voit omistaa muistopuheen edesmenneelle vapaustaistelijalle omalla tavallasi, sinun kanavissa. Moni on ilmaissut osanottonsa toisten surunvalittelujen kommenteissa.

Muistojuhlaa koskeviin päivityksiin voi liittää hashtagin #ollinsomehautajaiset

.

Vainajan viimeinen sana

Kiitos kaikille näistä hauskoista vuosista! Oli tosi ihanaa jutella kanssanne lähes päivittäin. Sensuurin kiristyessä alkoi tunnelma käydä ahdistavaksi, ja lopulta tuli lähdön aika.

Suosittelen hakeutumaan mahdollisimman paljon sellaisille laitumille, missä aidointa itseilmaisua ei rajoiteta eikä rangaista, vaan siihen kannustetaan. Suosi ympäristöjä, jotka tukevat kukoistustasi, joihin panostaminen tekee sinulle hyvää; joissa kasvat kohti todellisinta itseäsi. Mene sinne, missä tunnet olosi tervetulleeksi.

.

.

Kuvia muistotilaisuudesta

Hautajaistunnelma oli harras ja haikea:

Komentaja Malisen tunteikas muistopuhe löytyy hänen Instagramistaan sekä Facebookista.

.

Vänrikki Nikulan sana.

.

Kotirintama ei epäröi tarpeen tullen tarttua sanan miekkaan.

.

Nea Live tarjoilee ensi viikolla kaikuja tuonpuoleisesta.

.

Janin kaunis muistopuhe

.

Panteri suhakan muistopuhe

23 Kommenttia

  1. Yksi kerrallaan rohkeita vaikuttajia hiljennetään… Surin niin eilen Juha Kärkkäisen lehdistötiedotetta, missä hän ilmoitti lopettavansa yksityishenkilönä kaiken kommentoinnin. Aivan uskomatonta on tämä tyrannia! Toivottavasti Olli sinä et tästä lannistu, meillä on onneksi Mewe ja Telegram, missä saa vielä (toistaiseksi) ilmaista itseään. Pitää itsekin siirtyä ko. Kanaviin. Tsemppiä Olli! Never give up, vaikka kohti pohjois-korean meininkiä mennään, kovaa vauhtia…

    1. Toivottavasti jatkossa pystyy laajoille joukoille jotenkin jakamaan loistavia lähteitä, kuten koronarealistit.com ja avoin.media

    2. Kärkkäinen on tunnettu uusnatsi, joten hänen hiljentämisensä on vain palvelus ihmiskuntaa vastaan.

  2. Kiitos kirjoituksestasi ja syvä osanottoni😔
    Toisaalta…. Nämä sensuroijjathan antavat sinulle vaan tuulta uusiin purjeisiin ja tiedätkös Olli…. Ne purjeet on valkoisemmat kuin koskaan ja ne purjeet vievät sinua sinisten järviemme lailla yhä mielenkiintoisemmille reiteille.
    On ollut aivan mahtavaa löytää sinun sivut ja kirjoitukset sekä sitä kautta myös monien monien muiden upeiden ”kanssa siskojen ja veljien” podcastit ja tarinat.

    Kuten kaikki jo tiedämme…. Tällä kaikella on tarkoitus avata meille uusia upeita asioita❣️
    Tsemppii ja toivottavasti pääsen vkonlopun miekkareihin mukaan🙋‍♀️

    1. Joo, olen aina halunnut linkata heitä jotka löytävät minun tilini, löytämään myös kaikkea mitä arvostan ja olen löytänyt. Näin muodostamme resilientin kokonaisuuden, jossa yhden sensuroiminen ei juuri haittaa, koska niin moni on jo löytänyt niin monta muutakin hyvää kananvaa ja lähdettä.

  3. Osanottoni,on ollut kiva ja piristävä lukea päivityksiäsi.👍

    1. Kiitos, kiva kuulla! On niitä ollut hauska myös tehdä, vaikka toki aikaa ja energiaa nyt vapautuu enemmän ehkä vielä merkityksellisempiin töihin.

  4. Ihan törkeää tämä nykypäivän sensuuri!! 🙁 Meneekö sinun tärkeä sanoma vallan maksumuurin taa? 🙁 löytyykö jostain ilmaiselta alustalta jotain? Varsinkin kun on näin tärkeistä asioista kyse niin mahdollisimman monen olisi hyvä saada tietoa! Jatkossakin haluaisin edelleen tietää mitä yhteiskunnassa OIKEASTI tapahtuu.. Tsemppiä tulevaan! Ihanaa kun rohkeasti tuot asioita esille!!!! <3

      1. Voisiko tuo tilin poisto johtua siitä, että olet julkaissut jatkuvasti kaikenlaista salaliittohuttua, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Asianmukainen tapa olisi esittää ihan oikeata tutkimustietoa, eikä mitään ”tein oman tutkimuksen youtubessa” – tyylistä perusteluja. En tiedä yhtäkään väitettäsi, jolle olisi edes jotain hataraa tieteellistä näyttöä. Toivoisin, että ihmiset, kuten sinä, tutustuisivat miten tieteellistä tutkimusta oikeasti tehdään. Ohessa hyvä lähde: https://vastuullinentiede.fi/fi/tutkimustyo/hyvä-tieteellinen-käytäntö. Huomaa, että yritän oikeasti tuoda sinua tervejärkiseen maailmaan, enkä tuomitse. Jatkon päätät vain sinä itse.

        1. Onko sinulla tieteellistä lähdeviitettä väitteillesi, vaikkapa Kärkkäisestä? Ei tietenkään. Sitä sanotaan keskustelemiseksi.

          Kun opin lapsena äidinkieltä, en oppinut munkkilatinaa enkä yläviitteitä. Ymmärrän että niille on paikkansa. En näe silti sinunkaan käyttävän niitä.

  5. Jos Suomi lähtee sille linjalle, että pakotetaan tekemään kuten eduskenta määrää, voimme samalla liittyä Myanmarin valtioon!

  6. Olipa ikävä lukea nämä uutiset. Toivottavasti kohtaamme jollakin toisella alustalla, ilman sensuuria.

        1. Käsittääkseni Suomessa on edustuksellinen demokratia, eli eduskuntaan on kansan äänillä valittu ihmisiä edustamaan äänestäjien tahtoa. Kommenttisi, jossa rinnastat tämän periaatteen täysin epädemokraattiseen sotilasjunttaan taitaa kertoa enemmän älykkyydestäsi, huonolla tavalla.

  7. Itse olen vaihteeksi ajatellut lähteväni Facebookista. Olen deletoinut kokonaan tilini ainakin 2 kertaa. Instaa en VIELÄ kertaakaan. Äänestän mielelläni jaloilla kun sen aika on. Supporttaan mieluummin muita alustoja kuin FB tai IG.

    1. Henkilökohtaisesti toivon, että mahdollisimman moni innokas jää pitämään energiaa yllä isoimmissa (ja sensuroiduimmissa) kanavissa kuten Instagram, youtube, facebook, twitter, jopa Tik Tok.

      Oma oloni on raukean onnellinen, ettei minun enää tarvitse jaksaa sitä impulsiivista härdelliä ja jatkuvaa kissa-hiirileikkiä cancellaajien kanssa.

  8. Tähänhän tämä maailmanlaajuinen massojen samanmielisyysohjelmointikokeilu lopulta johtaa. Kohta erilaisesta kaavasta poikkeavasta ajattelusta tulee jopa poliisi tai peräti eliminaattori.

    1. Kuulostaisi foliohattuilulle, ellei tietyissä Australian osavaltioissa jo tapahtuisi niin.

      1. Tämäkään väite ei pidä paikkaansa. Australia on ottanut tarpeettoman kovat toimet pandemiaa vastaan, mutta mitään ”käännytysleirejä” siellä ei ole. Toki, jos haluaa lietsoa paniikkitunnelmaa oman egon pönkitykseksi, niin tämä tarina lienee otollinen. Koita nyt oikeasti ryhdistäytyä, ennen kun teet itsestäsi täysin pellen.

  9. Käsittääkseni Suomessa on edustuksellinen demokratia, eli eduskuntaan on kansan äänillä valittu ihmisiä edustamaan äänestäjien tahtoa. Kommenttisi, jossa rinnastat tämän periaatteen täysin epädemokraattiseen sotilasjunttaan taitaa kertoa enemmän älykkyydestäsi, huonolla tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *