image_printTulosta

Alex Berenson, Substack:


Phizerin toimitusjohtaja Albert Bourla näkee vaaroja edessä, kuten hänen eilinen, erittäin huolellisesti muotoiltu CNBC:n haastattelu (joka kannattaa lukea tarkkaan) osoittaa.

Muistatko vuoden 2008 talouskriisin? Suurista pankeista tuli muutamassa kuukaudessa Yhdysvaltojen vihatuimpia instituutioita. Halusimme yhtäkkiä syyttää pankkeja kaikesta. Ahneet lainanottajat olivatkin hetkessä viattomia uhreja. Liikaa riskiä ottaneet yksilöt eivät mielestämme olleet enää vastuussa lainojen allekirjoittamisesta saati takaisinmaksusta – jos vedän vähän mutkia suoriksi. Keskityimme vihamaan Wall Streetin pörssiyhtiöitä, jotka olivat romuttaneet rahoitusjärjestelmämme ja tienanneet satoja miljardeja.

Siirtykäämme vuoteen 2022. Tällä kertaa myytti todella viattomista uhreista ei ole myytti. Sadat miljoonat ihmiset, jotka ovat saaneet uuden teknologian piikkejä, eivät todellakaan tienneet, mitä ottivat. He toimivat piikkifirmojen ja terveysviranomaisten kehotuksesta, jotka julistivat, että näin ihmiset suojelisivat itseään ja perheitään ja lopettaisivat k-epidemian. Lausunnot olivat julkisia, monet niistä alle vuoden vanhoja. Niitä ei voi unohtaa tai tukahduttaa.

Jokainen näistä lausunnoista on osoittautunut vääräksi – niin vääriksi, että yritykset, jotka ovat suuremmassa oikeudellisessa vaarassa kuin kansanterveysviranomaiset, eivät enää edes yritä puolustaa niitä.

Phizerin toimitusjohtaja Albert Bourla sanoi maanantaina CNBC:n haastattelussa seuraavaa:

Toiveena on, että saamme aikaan jotain, joka suojaa paljon, paljon paremmin erityisesti infektioita vastaan, sillä nykyisillä piikeillä suoja sairaalahoitoa ja vakavia tautimuotoja vastaan on kohtuullinen, kunhan piikit otetaan vaikkapa kolmessa annoksessa.

LÄHDE: https://www.cnbc.com/2022/01/10/first-on-cnbc-cnbc-transcript-pfizer-chairman-and-ceo-albert-bourla-speaks-with-cnbcs-squawk-box-today.html

Lukekaa nuo sanat hyvin tarkkaan. Suoja ”vakavaa tautia” vastaan on ”kohtuullinen juuri nyt” ihmisille, jotka ovat ottaneet ”kolmannen annoksen” Phizerin tuotetta.

Unohtakaa, että jopa nämä sanat ovat parhaimmillaankin optimistinen tulkinta nykyisistä tiedoista.

Unohdetaan se, että Fizer ei ole KOSKAAN verrannut kolmen annoksen tehoa lumelääkkeeseen kliinisessä tutkimuksessa.

Jätetään sivuun sekin, että Bourlan lausunto viittaa siihen, ettei kolmannen annoksen vaikutus ole kestävä.

Phizerin toimitusjohtaja kertoo teille, että jos saitte viime vuonna kaksi annosta hänen yhtiönsä kokotetta, suoja on mennyttä – jopa ”sairaalahoitoja ja vakavia sairauksia” vastaan. Teidän on saatava ”vaikkapa kolmas annos” suojautuaksenne niiltä. Minä en sanonut sitä. Phizerin toimitusjohtaja sanoi niin. (Enkä malta odottaa, miten Tw1tterin lakimiehet yrittävät selittää tätä puolustaessaan viidettä hyllytystäni).

Useimmat ihmiset eivät vielä ymmärrä, miten pahasti heitä huijattiin. Pian he ymmärtävät.

Data on karua. Esimerkiksi Ontariossa 76 prosenttia sairaalahoidossa ja 56 prosenttia tehohoidossa on nyt kokotettu. Nämä numerot ja prosenttiluvut ovat nousseet melkoisesti kahden viime viikon aikana, kun piikkien suojateho vähenee vauhdilla.

Euroopasta saadut tiedot ovat samansuuntaisia. Amerikkalainen data näyttää erilaiselta, koska emme näe raakadataa, vaan terveysviranomaisten toimittamia varsin merkityksettömiksi mukautettuja suhdelukuja. Amerikkalaiset sairaalat ilmoittavat potilaat kokottamattomiksi, vaikka heidän piikkitilanteensa olisi ”tuntematon”, mikä vääristää suhdelukuja entisestään.

Albert Bourlan sanaan voi kuitenkin luottaa: kokotussuoja vakavaa tautimuotoa vastaan laskee ajan myötä – ja paljon nopeammin Omicron-muunnosta vastaan.

Suojan heikkeneminen on kuitenkin vain piikkikolikon toinen puoli. Kääntöpuolena ovat haittavaikutukset. Emme tiedä, kuinka pahoja haitat ovat kolmannen annoksen jälkeen, saati neljännen, viidennen tai useamman. (Miten voisimme? Yritykset eivät ole testanneet kolmeakaan annosta lumelääkettä vastaan).

Kolmannen annoksen sydänlihastulehdustiedot näyttävät huonoilta. Haittojen määrä näyttää korreloivan piikkiannosten määrän kanssa. Euroopassa kohonnutta kokonaiskuolleisuutta ei voi jättää huomiotta, vaikka terveysviranomaiset eivät sitä suostukaan noteeraamaan.

Uskon, että piikkifirmojen edustajista fiksuimmat ovat yhä tietoisempia toistuvan annostelun aiheuttamasta mahdollisesta kriisistä. Ehkä siksi Bourla sanoi CNBC:n haastattelussa: ”En tiedä, tarvitaanko neljättä tehosteannosta”.

Mitä? Samassa haastattelussa, jossa Phizerin toimitusjohtaja varoitti ihmisiä odottamasta pitkäkestoista suojaa kolmannelta pistokselta hän ei myöskään suosittele lisäannoksia?

Sen sijaan Bourla puhui Paxlovidista, yhtiönsä uudesta 530 dollarin hintaisesta viruslääkkeestä. ”Suurin osa hallitusten ponnisteluista on menossa tähän suuntaan.”

Itse asiassa Paxlovidia ei juuri nyt ole saatavilla; Phizer on luvannut 120 miljoonaa annosta maailmanlaajuisesti vuonna 2022, mutta 10 päivää sitten saatavilla oli vain 180 000 annosta.

Mikä on siis Bourlan peli? Eikö hän halua myydä mahdollisimman paljon kokotteita?

Ehkä ei. Bourlan kannalta olennaisinta on piikkihaittojen aiheuttama riski – Phizerille ja jopa hänelle itselleen.

Ihmiset saattavat suuttua huomatessaan tulleensa huijatuksi toimimattomilla kokotteilla. Useimmat eivät kuitenkaan varsinaisesti raivostu tehottomuudesta, varsinkaan kun 0-variantti vaikuttaa aiempia lievemmältä. Nollateho ei luultavasti tuhoa Phizeria tai saa ketään syytteeseen, olemmehan onnellisia että terveyskriisi sentään ratkeaa tavalla tai toisella. Mutta sivuvaikutukset saattavat saada aikaan vaikka mitä. Ihmiset raivostuvat, jos he huomaavat, että heitä on huijattu ottamaan toimimattomia tuotteita JOTKA lisäksi mahdollisesti vahingoittavat heitä itseään, vanhempiaan tai lapsiaan.

Toistaiseksi raportoitujen vakavien piikkihaittojen määrä on juuri niin alhainen, että yritykset ja piikki-intoilijat voivat väittää, ettei se ole todellista, että se on tilastollinen artefakti, että VAERS-raportit ovat väärennöksiä (ne eivät ole) jne. Kolmas annos näyttää muuttavan tätä yhtälöä jonkin verran.

Kuka tietää, mitä tulevat annokset tuovat tullessaan? Ei kukaan, ei myöskään Bourla, vaikka hänen tiedemiehensä ovat kiduttaneet niin paljon hiiriä ja apinoita, että hänellä luulisi olevan parempi käsitys kuin meillä muilla.

Toisin kuin B1oNTech ja M0derna, Phizer ei ole jumissa k-piikkeihin. Phizer on 300 miljardin kokoinen lääkejätti, joka käyttää valtavia piikkivoittojaan myötämielisen tieteen rahoittamiseen. Lisäksi sillä on nyt Paxlovid.

(Suuret sijoittajat ovat tajunneet tämän kaiken. B1oNTechin ja M0dernan osakkeet ovat laskeneet alle puoleen kokotekuumeen elokuisesta huipusta, kun taas Phizerin osakkeet ovat nousseet edelleen 20 prosenttia. Kuten Big Pharma, myös Wall Street voi olla moraaliton, muttei tyhmä).

Eläinlääketielijä Bourlan on siis viisainta alkaa hillitä kokotteisiin kohdistuvia odotuksia, hidastaa boosteriannosten buustaamista ja toivoa, että 0m1kron tekee työnsä hänen puolestaan. Bourlan suurin ongelma lienee se, että kansanterveysviranomaiset ovat paljon tyhmempiä kuin hän itse ja jatkavat kokotteiden tyrkyttämistä. Se saattaa koitua ongelmaksi sekä kansanterveydelle että sen tuhoamiseen osallistuneille firmoille.

Haluaisin tietää, mitä Phizer kertoo viranomaisille yksityisesti. Se ei saata selvitä sentään sähköposteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *