Miksi ihmiset käyttävät tuotteita? Miksi emme syö pelkästään pakkaamatonta terveellistä tuoreruokaa? Johtuuko se laiskuudesta? Itsekurin vai valistuksen puutteesta?

Taloustieteessä käytetään termiä ”ajankäytön vaihtoehtoiskustannus”. Se tarkoittaa kaikkea mitä valitsen olla tekemättä, nyt kun käytän iltani kirjoittamiseen. Tämän tekstin täytyy olla todella arvokas, koska voisin olla kultsin kanssa kuuntelemassa Antti Tuiskua. Tottakai on ok vaihtaa huvi taiteiluun jos sille tuntuu; se on valinta, jonka saan tehdä. Mutta onko okei syödä kätevästi jotain nopeaa, silloin kun ei halua kokkailla enää kolmatta kertaa saman päivän aikana?

Mitä, jos jokin on minulle joskus tärkeämpää kuin ajan käyttäminen ainasamaan kaupassakäyntiin, ruoanlaittoon, kattamiseen, aterioimiseen ja tiskaamiseen? Onko silloin oikein turvautua aikaa säästäviin keinoihin? Slow food on ihanaa – mutta onko se ihanaa jos siitä tulee kotiruoantuoksuinen vankila?

Kaikilla perheillä ei ole aikaa vaikka kuinka haluaisivat panostaa.

Vaihtoehtoiskustannus koskee ajan ja rahan lisäksi myös energiankäyttöä. Monilla on nykyään energiaakin aika rajallisesti.

Kyse on myös flowsta ja vapaudesta. Usein kun jotain meinaa saada aikaan, on keskeytyksen hinta paljon suurempi kuin se puoli tuntia jonka ruokatunti varsinaisesti vei – koska parhaaseen momentumiin takaisinpääseminen voi viedä vähintään toisen mokoman.

Ruoka on meidän yleisin keskeytys – aikana, jossa sekunninkin ylimääräinen latausviive jossain iPhonen applikaatiossa on liikaa, eikä kukaan ei jäisi kokonaiseksi minuutiksi vartomaan nettisivun latautumista, vaikka se lupaisi minkälaista arvoa.

Onko ihminen mennyt rikki? Onko kansalaisten attention span vajonnut pikkulapsen tasolle, onko keskittymiskykymme hajautunut pirstaleiksi? Ei oikeastaan: teknologia vain opettaa meidät oppimaan, omaksumaan, jakamaan ja kokemaan enemmän, siinä rajallisessa ajassa mikä meillä on. Tämä nostaa ajan arvoa, hintaa, vaihtoehtoiskustannusta koko ajan. Mitä parempaa voit saada, sitä parempaa haluat kaikelta muultakin ajaltasi. Mitä useampia ja upeampia juttuja voit tehdä, kokea, luoda tai jakaa tunnin aikana, sitä nihkeämpi olet vaihtamaan tunnin tai pari päivässä aina samaan ruoanlaittorutiiniin. Moni suuri aikaansaaja elää kylmällä pitsalla, koska sen tilaaminen vapauttaa koko asian miettimisestä. Voisimmeko tarjota heille jotain hieman parempia vaihtoehtoja? Tai ainakin olla tuomitsematta niitä jotka tähän pyrkivät 🙂

Yhä useampi elää jo enemmän flowssa ja nautinnossa, eikä rutiinien suorittaminen ole enää niin suosittua. Moni on huolissaan tällaisesta kehityksestä. Mutta se on se mitä täytyykin tapahtua, jotta ihmiskunta voi kehittyä seuraaville tasoille. Jos halutaan viisastua, täytyy viisastumista nopeuttaa. Ja sitä teknologia koko ajan tekee: eliminoi hukkaminuutteja ja -sekunteja pois kaikesta mitä me oikeasti halutaan ajallamme tehdä.

Tottakai joillekin ruoanlaitto on päivän paras meditaatio, ja laadukkaiden tuoreraaka-aineiden haaliminen rakas harrastus. Mitä vauraampia ja vapautuneempia meistä tulee ajallisesti, sitä rennommin voimme allokoida aikaa rakastamiemme asioiden pariin. Mitä vähemmän aikaa menee hukkaan, sitä enemmän sitä jää tärkeään – joka saattaa joillekin olla keittiössä touhuaminen, muttei kaikille.

Vaikka kaikki rakastaisivat ruoanlaittoa, silti osa ihmisistä voi rakastaa jotain muuta vielä enemmän. Ja silloinkin kaikki mikä vapauttaa flowta pois safkan miettimisestä, itse kullekin kaikkein kiinnostavimpiin sfääreihin, tulee ainoastaan kasvattamaan suosiotaan, niin kauan kuin maailma tarjoaa yhä kattavamman valikoiman kiehtovia vaihtoehtoja jokaisen huomiolle. Minä rakastan ruokaa, yritän olla siinä jopa expertti – ja silti laitan sitä harvoin, koska rakastan keittiön ulkopuolista elämää, opiskelua ja opettamista, vieläkin enemmän.
Juice Nanna

 

Virallinen valistus arvostelee terveellisiä tuotteita, usein jopa lyttää ne ihan maanrakoon. Tuotteet ovat toki ok silloin kun ne tulevat status quon sisältä, tutuilta brändeiltä jotka ovat ehtineet sponsoroida asiantuntijoiden tapahtumia, puheita, konferensseja, koulutusta ja tutkimuksia jo jonkin aikaa. Valkosokeroitu glyfosaattiBix on jees; ravinnetiheästä superfoodista varoitellaan vuodesta toiseen. Tämä ei ole pahuutta tai väärin tai mitenkään ihmeellistä; sillälailla jokainen markkina, ammattikunta ja kaikki massatiedonvälitys toimii. Kunhan asiakkaana tiedät tämän.

Ymmärrät jo, että kun telkkarissa mainostetaan jotain, se ei tarkoita että se olisi totta; se vain tarkoittaa että tällaisia mielikuvia joku iso eli byrokraattinen, riittävän korkeakatteinen rahoittaja haluaa sinulle tänään luoda – jotta ostaisit enemmän jotain keinotekoista krääsää, hinnalla josta riittää extraa sisällöttömien pushausmainosten tuottamiseen.

Yhä useampi alkaa jo ymmärtää, että myös tutkimusrahoitus tulee samoista lähteistä – ja samoista syistä.

Jokainen tämän blogin lukija hoksaa, että mainoksilla pyritään vaikuttamaan meihin – eihän niitä muuten siellä olisi. Osa alkaa myös ymmärtää, että kaikelle muullekin sponsoroinnille halutaan tuottoa; ettei Valio huvikseen sponssaa ammattilaisten tai vaikuttajien tapahtumia ja tutkimusryhmiä. Firmat harvoin käyttävät rahaa vain menettääkseen sitä – itseasiassa sellaisesta tulisi toimitusjohtajalle rikosoikeudelliset sanktiot, ja siksikin osakeyhtiöt käyttävät rahaa saadakseen sitä vaihdossa takaisin enemmän. Tästä ei kannata suuttua; se vain kannattaa ymmärtää jotta voi tehdä omat ostopäätökset realistisemmalta pohjalta.

Me kaikki jotka joskus jotain rahaa kaupassa käytetään, eletään osana tätä samaa markkinakoneistoa, eikä se muutu piilottamalla päätä pensaaseen. Itseasiassa se ei muutu edes valittamalla sille. Markkinamekanismia ei kiinnosta, vaikka minun mielestä se olisi syy maailman ongelmiin. Markkinamekanismi sen sijaan auttaa myös minua, pientäkin ihmistä, kun herkistyn kuulemaan mitä sillä on sanottavana.

 

Aina kun joku valtarakenteiden ulkopuolelta koittaa saada valtaa tavalla, joka veisi sitä pois niiltä joilla se tällä hetkellä on, tulee tottakai valtarakenteen sisältä vastustusta – yleisimmin status quolta palkkansa saavien suojatyöasiantuntijoiden suulla. Siksi uudet ilmiöt kannattaa kasvattaa ja kehitellä joko tutkan alapuolella lentäen, tai sitten lyöttäytyä sellaiseen kelkkaan joka on jo ehtinyt lujittaa asemansa, jolla on jo paikka vallan ytimessä. Maailma muuttuu jo niin nopeasti, että moni alkaa suosia edellistä keinoa – ja hurjimmat heistä eivät jaksa edes peitellä todellisia aikeitaan, koska vakiintunut valtarakenne ei ehdi enää painaa alas kaikkia vauhdikkaasti kasvavia kilpailijoita jokapuolella. Nykyään status quo, kuten vaikkapa Facebook, joutuu pikemminkin ostelemaan pois lupaavimmat kilpailijat, eli liittymään niiden kelkkaan, palkiten niiden perustajat miljardeilla euroilla, eikä enää päinvastoin.

Sama meininki alkaa näkyä ravinnossa ja terveydessä. Brändäämätön tuoreruoka ei ehkä koskaan tule olemaan merkittävä bisnes; liikevaihto, ja siten valta ja asema, on tuotteissa joita voidaan monistaa nopeasti ja asettaa parhaille hyllypaikoille. Joten kuka ottaa haltuun tuotebisneksen, ottaa lopulta haltuun myös mediat, asiantuntijoiden tapahtumat ja konferenssit, valistajille jaettavat materiaalit, ja lopulta jopa ammatinharjoittajien opetusohjelmat, oppikirjat ja luentoslaidit, kuten tämä esimerkki Helsingin Yliopiston safkatiedekunnasta:

Ruoka Laake

Tässä lääketeollisuus puolustautuu kilpailulta, kuin ihmiskeho patogeeneilta.

 

Suojatyö vs. markkina

Suojatyöllä tarkoitan kaikkea missä palkka tai asema ei riipu työn tuloksista, vaan riittää kun noudattaa tiettyjä sääntöjä, ohjeita tai suosituksia.

Esimerkiksi suojatyöblogaaja olisi sellainen, jolla olisi lainsäädännön suojaama amattinimike, joiden määrän yhteiskunta pitäisi tiukasti rajoitettuna, jottei ammattilaisen tarvitse kilpailla lukijoista tai keksiä mitään uutta. Suojatyöblogaajan työnkuvaan ei kuuluisi aiheuttaa liikuttaa lukijoita uusilla nerokkailla assosiaatioilla, vaan toistaa ylhäältämäärättyjä sääntöjä, ohjeita ja virallisia suosituksia vuodesta toiseen. Yhteiskunta takaisi suojatyöblogaajalle automaattisen asiakasvirran tekstien kuivuus-asteesta riippumatta, poliittisilla päätöksellä tai erilaisilla sosiaalitukirakenteilla, joista vain virallisen blogaajakoulutuksen läpikäyneet pääsisivät nauttimaan.

Itseasiassa toimittajan ammatti oli vielä hetki sitten lähes ylläkuvatun kaltainen suojatyövirka, mutta nykyään valtamediakin joutuu kilpailemaan vapaan median kanssa, joten siellä ei ole enää automaattisesti varaa elättää ohjeenmukaisia artikkeleita toistavia normitoimittajia. Nykyään myös mediatuottajan tarvitsee kehittyä ja seurata aikaansa, koska ala on altistunut kilpailulle ja sille pelätylle markkinamekanismille. Sama koskee pian kaikkia aloja, myös terveyttä ja ravinto-ohjeistusta. En usko, että kaikkein turvallisimmin laitostuneinkaan ravintoneuvoja saa enää viiden vuoden päästä asiakkaita, edes KELAn kautta tai lääkäreiden lähettämänä, jos ohjelmassa lukee edelleen sama valkomaito, glyfosaattivehnä, kemiallisesti kovetettu margariini + enemmän E-koodeja kuin raaka-aineita. Tai ainakaan ne viimeiset hitaimmat, alistuvimmat ja vähiten itse ajattelevat asiakkaat eivät tee ammattilaisen oloa kovin arvostetuksi enää siinä vaiheessa. Terveysalakin alkaa altistua kilpailulle ja uusille tuulille, missä myös tuloksilla on merkitystä eikä pelkkä virallisestikorrektien sääntöjen toistaminen riitä.

Virallinen ei tarkoita koskaan laadukasta, toimivaa tai ajankohtaista. Virallinen tarkoittaa vain sellaista, joka seuraa aikaa kaikkein isoimman byrokratian tahtiin eli kaikkein hitaimmin – eli jää rankimmin jälkeen ihmisten tarpeista, ajan hengestä ja markkinoiden muotivirtauksista. Siellä suojatyöläisen ennen niin turvallinen mutta nykyään yhä epäkiitollisempi tehtävä on toistaa koko markkinapaikan rajuimmin ajastaan jälkeenjäänyttä ohjeistusta.

Vaikuttajat jotka ymmärtävät miten markkinamekanismi ja vallan dynamiikka yhteiskunnassa toimii, ja jotka haluavat säilyä relevantteina kilpailun vapautuessakin, käyttävät aidon luonnollisuuden ja vapauden sanomaa markkinointiviestinä mahdollisimman autenttisesti luontoa kunnioittavien ja elämää vapauttavien tuotteiden myymiseen – ja ennen kaikkea käyttävät näitä riittävän laadukkaita tuotteita pedagogisena apuna luonnollisuussanoman levitystyössä. Opetushan jää aina paremmin mieleen, kun tunteita herättävä mielikuva tai tarina voidaan linkittää fyysiseen esineeseen. Mitä useammassa paikassa tuo esine esiintyy saman näköisenä, sen paremmin opetus potkii ja oivallus leviää. Siksi hyvä pedagogiikka sopii täydellisesti yhteen brändäyksen kanssa. Brändin voima ja massatuotteen etu, verrattuna aitoon ruokaan tai puhtaaseen luontoon, on sen kyky ja halu esiintyä samannäköisenä loputtomasti monistuen ja yhä laajempaa kiinnostusta ansaiten. Tämän aikakauden suurinta neroutta on yhdistää luonnollisuuden ja tuotteistuksen parhaat puolet, sen sanoman levittämiseen joka voi maailman ihan oikeasti pelastaakin. Tarvitset tuotteita sanomasi tueksi; valitse ne hyvin. Tarvitset myös sanomaa tuotteidesi tueksi; valitse sellainen joka täyttää ihmisen universaalit ja ajankohtaiset tarpeet.

Status quo edustaa aina luonnonvastaisuutta. Hallitseminen on sen helpompaa ja kustannustehokkaampaa, mitä ennalta-arvattavammin ja hallitummin kaikki toimii. Luonnollisuuden puolestapuhuminen kulkee lähes aina käsi kädessä status quon haastamisen kanssa – ja vastaavasti status quolta suojatyöpalkkansa saanut asiantuntija päätyy lopulta puhumaan ravinneköyhän keino-, teollisuus- tai laitosruuan puolesta, vaikka alunperin intentiot olisivat olleet hyvinkin positiivista ja luonnollisuutta ihainnoivaa laatua.

Vapaudessa on aina enemmän iloa, elämää, tuoksua, väriä ja spontaania monimuotoisuutta kuin valtarakenteiden sisällä. Valtarakenteissa on hankala puhua vapauden puolesta – jos haluaa säilyttää esimiesten hyväksynnän. Se, että hauskaa saisi olla vain viikonloppuna, on totta ainoastaan valtahierarkkiarakenteiden sisällä eli suojatöissä. Kaikki oikeat eli arvoa luovat työthän sujuvat sitä paremmin, mitä hauskempaa on, musa soi, booty heiluu ja läppä lentää. Ainoastaan hallintohommissa kuuluukin olla tylsää, koska siinä on aina kyse rajoittamisesta ja innostusten alaspainamisesta, takaisin kontrolliin.

Status Quo yritti joka ikinen vuosi ampua alas superfoodia. Kansa on kuitenkin äänestänyt ravinnetiheän valmismurkinan puolesta vuosi vuodelta vahvemmin, ja moni vanhan vallan päällä levännyt taho on alkanut menettää asemiaan. Nyt superfood-ala on ryhtynyt käyttämään mediavaltaa ja rahoittamaan jopa asiantuntijoita, joten mahdollisesti pian ei ole enää juuri ketään joka haluaisi ampua alaa alas. Ehkä gojimarja, nokkonen tai aito mustikka löytyy pian Valion smoothiesta ja Robinin IG-kuvista. Siinä vaiheessa kun Superfood sponsoroi laillistetun ravintoterapeutin koulutustapahtumaa, laillistettu ravintoterapeutti ei puhukaan enää mediassa ruokkivaa kättä vastaan – varsinkin kun tässä vaiheessa superfood sponsoroi myös sitä mediaa.

 

Juice+

Juicea on lähtenyt Suomessa paisuttamaan positiivinen tekijäporukka, jossa tykätään tuottaa mukaansatempaavaa terveysmediaa – eli ilmaista opetusta. Sellaista, joka nollabudjetillakin saa aikaan enemmän kasvua kuin sadantuhannen euron mainosvideo vailla sisältöä. Juice jo nimensä puolesta inspiroi myös siihen itseäänkin parempaan juttuun eli juissaamiseen. Juice-nimisen purkin myynti tullee kasvattamaan mehustus-tietoisuutta Suomessa enemmän kuin kaikki mehustussaarnaus tähän asti. Juicen myyntiorganisaatiolla – tai jollain sen kilpailijalla – on potentiaalia kasvaa valtakunnan johtavaksi terveysvalistajaksi kaikessa siinä mitä tuote tukee ja symboloi.

Purkki toimii porttihuumeena terveellisempään syömiseen ja juomiseen. Tapasin Vuokatissa luennon jatkoilla tosi hyvinvoivan ja asiantuntevan oloisen naisen, joka sanoi käyttäneensä Juicea vuosikausia ja vannoi sen nimeen. Joku taas löytää Juicen kautta juttuja jotka toimivat juuri kyseisessä perheessä lopulta ehkä vielä paremmin. Moni sanoo että niin lapsille kuin aikuisillekin ovat alkaneet kasvikset maistumaan, kun helppo valmistuote antaa keholle kokemuksen lähimarkettia rikkaammasta fytoravinteiden kirjosta, muodossa joka on helppo omaksua ja kätevä käyttää.

Usein virallisessa valistuksessa keskitytään siihen miten asioiden pitäisi olla. Entrepreneurit eli huonosti suomennettuna ”yrittäjät” haluavat päinvastoin keskittyä löytämään, keksimään tai kasvattamaan keinoja, joilla asiat todella saadaan kulkemaan toivottuihin suuntiin, tavoilla jotka ihan oikeillekin ihmisille sopivat. Se on akatemian tai monopoli-suojatöiden ero verrattuna aikaansaajiin. Suomenkielessä on ainakin yksi ikävä puute: meillä verbeistä on jätetty toinen muoto pois. Esim. sellainen opettaminen mitä kouluissa tapahtuu, kuvataan samalla sanalla kuin sellainen mikä aiheuttaa muutosta, kasvua ja mielenkiintoa. Oikeasti on kaksi täysin eri asiaa tehdä jotain, tai todella saada sitä aikaan – mutta harmillisesti käyttämämme kieli ei osaa tehdä eroa näiden välille, ja siksi moni jää vain tekemään tekemisen vuoksi. Suomessa on paljon opetusta, joka on opetusta sanan aikaa kuluttavassa merkityksessä, muttei sen vaikutusta aiheuttavassa merkityksessä. Suomessa on runsaasti korkea-arvoistakin palkkatyötä, joka pyrkii lähinnä työn ylläpitämiseen, sen sijaan että se pyrkisi saamaan aikaan jonkun tuloksen tai muutoksen maailmassa, resurssien kuten ajan ja panoksen hukkakäyttöä minimoiden.

Jatkossa kaikki paras liiketoiminta on ennen kaikkea sitä muutosta aikaansaavaa opettamista. Entrepreneurien pelikentillä osataan eliminoida tekemistä ja maksimoida tuloksia. Suomessa yleensä yritetään yhä päinvastoin suojella töitä ja estää muutosta. Se ei enää riitä. Suomi tarvitsee vähemmän puhetta, vähemmän mukatärkeää tekemistä, ja enemmän tuntuvia tuloksia.

 

Kenelle tämä tuote on tarkoitettu?

Erityisen hyvin Juice PLUS+ näyttäisi toimivan:

+ kiireisille perheenäideille

+ Teeveemainoksen ByggMax-miehelle, jolle suosituin vihannes on makkara, ja terveellisyys tarkoittaa rasvatonta plusmaitopurkkia. Normaalejakin suomalaisia on yhä olemassa, sinun kuplan ulkopuolella. Joku niitä eineksiä edelleen ostaa; eivät ne huvikseen hyllyssä ole – ja ne eivät vaihdu sellerinvarsiin ilman tuntuvaa vastaantuloa tuotesuunnittelijan taholta.

+ heille, jotka eivät vielä pohdi ostaisiko Green Starin vai sittenkin Omega Juicerin… Mutta heillekin J+ saattaa sopia, jos ei aina ehdi mehustamaan, tai jos haluaa laajentaa fytoravinteiden kirjoa kylmempänäkin vuodenaikana. On mehustajia, jotka eivät ikinä käyttäisi Juicen kaltaista tuotetta, koska rakastavat Synergy Companya – ja on mehustajia jotka käyttävät juicen lisäksi Plussaa. Markkina on laaja, ja kaikkien maku ei sovi samaan muottiin. Kiireinen ja liikkuvainen kaveri kuten Marco Bjurström saattaa kokea juuri Juicet edelleen kaikkein kätevimmiksi tämän hetken rehutiiviste-tarjonnasta:

klikkaa kuvaa ja lue koko haastis Voicen sivulta

 

+ meillä lapsi alkoi syömään kasviksia vaihdettuaan luomukarkit Juicen ”mehukarkkeihin”. Ilmeisesti keho pääsi riittävän miellyttävällä tavalla fytoravinteiden makuun ja alkoi parin viikon päästä haluta niitä muutenkin – mikä on ikävää, koska enää hän ei naljaile minulle kasvistensyönnistä yhtä hauskasti, vaan syö niitä itsekin (mistä olen tottakai alkanut kuittailemaan puolestani hänelle..). Lapsille (ja viidakkomiehille) tarkoitetut Mehukarkit eli Soft-kapselitkin ovat erinomaisia karkin korvaajia, mutta tottakai sisällölliseltä laadultaan huonoja jos niitä vertaa siihen Healthforcen viherjauheeseen jota kukaan tavis ei menisi lähellekään saati että sekottaisi sitä omaan aamukahviin. Kuten täällä 5v-Apakin aina totesi: ”yäk! En syö! Mä syön vain herkkuja, ja karkkeja, ja nakkeja!”

Verrattuna siihen mitä Suomi syö, J+ voi toimia helppona elämänmuutoksen aloituspakkauksena, paljon helpomminlähestyttävänä kuin se tosiharrastelijoille suunnattu Dragon Herbsin oudonmakuinen Tonic Alchemy. Minulla jos kellä on kokemusta ja keinoja takataskussa, ja silti en osannut auttaa viisivuotiasta tässä asiassa vaikka jopa vuosien ajan sain näyttää mitä osaan, herkkusuklaanvalmistuksesta lähtien parhaisiin ravintolisiin – ja olen todellakin miettinyt näitä asioita paljon! Kirjoitinhan jo viime vuosikymmenellä suositun pikku kirjasen siitä, miten ruokavaliota muutetaan luonnollisesti ilman vastustusta, herkuttelemalla helppoja hyviä kivoja juttuja joiden kautta keho alkaa tottua aitoihin makuihin – tai päivittämällä paremmaksi sitä mitä jo tykkää muutenkin syödä, ravinnetiheämpiin versioihin tutustuen. Silti en osannut auttaa 3-5-vuotiasta innostumaan varsiselleristä. Juicen mehukarkki osasi. Se teki sen Nutrixista tutuilla helpon hyvän lisäämisen ja tutun laadun parantamisen periaatteilla, mutta paljon minua paremmin.

 

Kenelle Juice ei ole erityisesti tarkoitettu:

  •  hifistelijälle, joka jo tilaa Healthforcea iHerbista tai Pearls of Samarkandia Kärkkäiseltä.
  •  hänelle, joka noutaa TerraNovaa Ruohonjuuresta – säännöllisesti – poimien samalla mukaan kombuchat tai kefiirit, ja ehkä päivän mehustus- tai smoothietarpeet – huolehtien talvellakin fytoravinteiden saannista Tietäväisen kasviksilla tai Juicea ärhäkkäämmän makuisilla viherjauheilla kuten Vitamineral Green tai ympärivuotiset villivihanneshapatteet.
  •  sinulle, jolla on superfood-alalle jo niin läheiset suhteet, että saat vähintään yhtä hyvät tuotteet puoleen hintaan firman kirjanpitoon, etkä koe sitä vaivaksi koska jokatapauksessa touhuat niiden parissa.

Tosin tiedän tyyppejä, jotka jossain määrin tekevät jo kaikkea tuotakin, ja silti käyttävät myös Juicea, koska ovat tykästyneet juuri siihen. Joku voi tykätä tuotteen sisällöstä, toinen ulkonäöstä, kolmas käyttömukavuudesta, neljäs porukasta ja meiningistä, viides brändistä ja tarinoista joita se edustaa tai mistä se muistuttaa; kuudes brändin tarjoamasta muusta terveysohjeistuksesta, ja seitsemäs näiden yhdistelmästä. Moni voi tykätä myös siitä, että se 45-55% hinnasta mikä muuten menisi Lifelle tai Sokokselle, meneekin kavereille, tuttaville ja instituutioista riippumatonta luomuterveystietoa vapaasti levittävälle verkostolle, jonne voisi itsekin mennä töihin ilman työhakemusta – ei puuhastelemaan tai noudattamaan ohjeita vaan tekemään pelkkää tulosta omilla vahvuuksilla tai innostuksilla. Ei pushaamaan tuotetta, vaan jakamaan sitä missä pääsee loistamaan.

 

Siitä voidaan olla varmoja, että meidän kaikkien on hyvä saada vihreää ja muitakin luonnon pigmenttejä huomattavasti enemmän, useammin ja kattavammin kuin Suomen oloissa kovin kätevästi tulee vastaan. Luonnon väreillä en tarkoita laitosruokaloiden kulahtaneita glyfosaattiraastevaunuja, vaan jotain missä makua ja väriä todella on tallella. Joskus vitsaillaan kavereiden kanssa, että saako lähimarketista edes mitään kovin hyvin kasvatettua; saako sieltä yhtään persiljaa joka tuoksuu persiljalle tai ainuttakaan tillin tuoksuista tilliä? Nyt toki saa kun on kotimainen satokausi ja joku pienkasvattaja saattaa tuoda paikalle omaa pientuotantoa suoraan mullasta, mutta talvinen tuontiappelsiini tai espanjalainen ihottumatomaatti ei ehkä sisällä kovin laajaa flavonoidien värikirjoa tai polyfenolien aromipesää. Juice Plussassa tykkään niiden missiosta levittää fytoravinteiden sanomaa – jota he tekevät jo tarttuvammin, intohimoisemmin ja laajemmin kuin yhdenkään maan viranomaiset tai suojatyöasiantuntijat toistaiseksi. Juicen Saksan-päämajassa menee hermo kun koitan suurennuslasin kanssa kaivaa vikaa heidän tuotteistaan 🙂 Väitän, että jos parempaa laatua tai intohimoisempaa terveystuotemeininkiä haluaa löytää, sitä kannattaa etsiä pienemmistä, undergroundimmista ja ns. hardcoremmista suunnista – joista ei ehkä ole tarkoituskaan tulla mitään kovin isoa, vaan pikemminkin palvella tiettyä segmenttiä erityisen hyvin, kuten Porsche tai Lexus autoissa.

Moni teistä haluaa minulta, kaiken ylläpuhutun jälkeenkin, vastauksen kysymykseen ”onko se nyt hyvä tuote vai ei!” Ja minun tehtävä on vastata siihen, koska sen aseman olen markkinoilla halunnutkin ottaa. En ole aina taitavin diplomaatti, joten kaikkia vastauksia en heti saa. Tällä hetkellä paras vastaukseni Juicen absoluuttiseen laatuun on, että riippuu yhä mihin vertaa. Jos vertaa hankalampikäyttöiseen Bio-Lifeen, on huonompi (joillain mittareilla takuuvarmasti), ja jos vertaa siihen helppoon ja tuttuun mitä teeveessä mainostetaan, mikä sponsoroi asiantuntijoiden koulutuksia, ja mitä lapsiperheissä muuten syötäisiin, on tottakai hurjasti parempi – etenkin kun Juicella näyttää olevan taipumuksena vähentää makeannälkää ja lisätä vihreänhimoa perheissä. Juice on myös helppo ottaa mukaan ja tulla käyttäneeksi missä tahansa olosuhteissa, toisin kuin jääkaappisäilytystä, sheikkeriä, lusikkaa, annosastiaa tai muuta tuunausta vaativat terveystuotteet. Juice+ on käytettävyydessään, saatavuus mukaanlukien, jo hyvin lähellä kaikkialla läsnäolevan karkkipussin tai -patukan tasoa eli sitä kaikkein korkeinta standardia, johon parhaillakin tositerveystuotteilla on vielä matkaa.

Sen verran uskallan jo sanoa laatunörteille, että Juicen raaka-aineet kasvatetaan marketin tyypillistä teholuomua laadukkaammin, ja kuivataan kapseliin tottakai nopeammin kuin välivarastossa kypsyvä tuontihedelmä tekee matkaa ’tuoreena’. Ihan satavarmasti näistä saa ainakin jotain mitä laitosruokaloiden valmiiksiraastetuista tehokasvisvaunuista ei mitenkään saa, vaikka söisi kaksi kiloa päivässä kunnes petrokemiallisten väkilannoitteiden extranitraatit pursuavat korvista.

Veikkaan, että tehtaalle päätyessään Juice-sato näyttää enemmän tälle Tietäväisen pientila-tuorekuormalle kuin perussuomalaisen talven ’tuore’osastolle lähimarketissa:

Olli kasvisten kanssa 2

 

Ja sitten muille: kiitos Teemulle, joka palautti minua lähemmäs maanpintaa näissä safka-asioissa. Vertailin blendausta ja mehustusta, luomua ja lähiruokaa, pientiloja, satokausia, hifeimpiä suoloja ja ravinnerikkaimpia heirloom-sokereita… Teemun kommentti oli jotain, jonka toivon jokaisen tämän blogin seuraajan lukevan tarkkaan ja ajatuksella:

”Tuo kaikki kuulostaa mulle, tavalliselle tallaajalle, aika advanced kamalle

Kun se arki on kuitenkin sitä samaa jauhelihapakettien avaamista ja perunoiden keittämistä ja maitopurkkien kierrättämistä”

Teemu jatkaa:

”Ongelma on tosiaan se että mun ruokavarasto (vähä niinku jollaki sanavarasto) on tosi heikko. Siellä on jauhelihakastike ja perunat, kanaa ja riisiä ja sitte pihvejä. Kasviksista ympäri vuoden parsakaali.”

 

Kuinka auttaisin tällaista perhettä – ja miljoonaa muuta heidän kaltaistaan – voimaan mahdollisimman kätevästi paremmin; aloittamaan matkansa kohti viherpiiperrystä tai kestävällä tavalla energistä ja terveyshuolista vapaata elämää? Jonkinlaisella tuotteistuksella on tässä osansa, koska en voi olla miljoonassa paikassa kerralla – eivätkä hekään ala tehdä valintoja jotka tekisivät elämästä raskaampaa, rajoittuneempaa tai ilottomampaa. Edelleen etsin tähän aina parempia ratkaisuja, ja haluan ymmärtää mitä laatu tarkoittaa silloin kun tarkoitus on palvella ihmistä arjessaan eikä ainoastaan tehomaistajien testiryhmää koetilanteessa. Joskus jään poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten tai saamattomuussyiden vuoksi vuosiksi paikalleni hakkaamaan kaikkea sillä vasaralla mikä minulla jo on. Jatkossa kuulostelen markkinoita yhä tarkemmin. Markkinoita, eli ihmisten todellista käyttäytymistä ja kollektiivisen tietoisuuden muuttuvia makuasioita. Ei minun käsitystäni ihmisten tarpeista, eikä edes heidän käsityksiään, vaan sitä totuutta, jonka todelliset valinnat paljastavat.

Mikä hyllyistä liikkuu? Mikä kasvaa markkinoilla kuin Pokemonin käyttäjämäärä? Suosiolle on aina jokin syy. Näitä syitä ei koskaan voi täysin tietää, kuten ei toista ihmistäkään voi ikinä täysin tuntea, mutta sitäkin palkitsevampi niitä on observoida ja spekuloida. Voin arvostella tai väheksyä mitä ihmiset valitsevat – tai sitten tutkia sitä kiinnostuneesti, yrittää ymmärtää, ja saada silmiäni auki jollekin mitä olen ahdasmielisyyksissäni väheksynyt. Koskaan en voi tietää, mikä lyö läpi – kunnes se lyö läpi.

Ehkä ihmiset arvostavatkin ihan eri asioita kuin heidän ”pitäisi” arvostaa? Ehkä kaikki onkin selkeää, kun oivallan vielä pari puuttuvaa palasta. Yksi palanen, jota alan vasta ymmärtää, on ajan ja vapauden arvo, meistä useimmille. Hyvin harva haluaa enää tehdä elämästä vaikeampaa tai rajoittuneempaa. Ja sitäkin useampi haluaa pelata Pokemonia. Miksi? Koska he kokevat sen hauskaksi, kivaksi ja vapauttavaksi, elämää laajentavaksi ja ihmisiä ilon kautta yhdistäväksi. Siksi sitä ei oikein järkevästi voi arvostella. Kannattaa mieluummin mennä mukaan myymään omia ajatuksiaan:

pokestop

Ilonpilaajat eivät pärjää markkinoilla; ilon kannustajat ja kanssailoitsijat voittavat halutuimpien asiakkaiden huomion.

 

Jatkossa buustaan ajallani ja luovalla panoksellani niitä luomutrendejä, joiden myynti näyttäisi kasvavan jo vauhdikkaasti, tai joissa aistin potentiaalia siihen; joissa tunnen sitä meininkiä jossa on vaan niin kivaa, että tässä haluaa varmasti joku muukin olla mukana. Kun jokin lähtee vetämään, kun jossain loksahtaa jotain paikoilleen, siirrän munia siihen koriin. En halua enää puuhastella aikani kuluksi, vaan saada aikaan. En tuhlaa huomiotani opettamiseen; suuntaan sen oivallusten aiheuttamiseen ja innostusten monistamiseen. Suomen kielessä tätä eroa konformistisen ammatinharjoittamisen ja muutosten aiheuttamisen välillä on vaikea kuvata, mutta se on koko elämän kannalta kaikkein olennaisin.

Eniten tuloksiin vaikuttaa porukka joka sitä tekee: fiilisten, vision, osaamisen ja vapautuneisuuden taso tekijäporukassa. Juicessa parasta on tämänhetkinen tiimi, ja että noin monta laajasti verkottunutta osaajaa saa syyn ja mahdollisuuden tehdä samaa asiaa aktiivisesti ilman työporukan sisäisiä byrokratia- tai valtarakenteita, rennommin rantein. Emoyhtiö hoitaa kaiken tylsän tai työlään, joten opettajille jää se mitä me kaikki haluttaisiin ammatiksemme tehdä, eli muutoksen aikaansaaminen, ihmisten ja perheiden auttaminen voimaan paremmin, skaalautuvilla keinoilla joissa yksi ihminen voi ehtiäkin vaikuttaa jopa miljooniin.

Monilla alan ammattilaisilla tätä työtä häiritsee konferenssit sponsoroiva sokerimuro, ja lapsiperheiden auttamista vaikeuttaa Valion kaikkeahallitseva juliste neuvolan seinällä. Kun valitsee sponsorinsa tarkoin – vaikkei niillä olisikaan vielä yhtä isoa valta-asemaa – saa sitäkin vapaammin puhua mitä tuntee ja ajattelee. Se poistaa psykologisen piilostressin työstä, ja antaa tilan ilolle ja rehellisyydelle. Juicea kauppaavaa porukkaa läheltä tarkkailtuani olen huomannut yhä useamman vapauttavan aikaansa juuri sen tekemiseen – koska Juicessa tarvitsee vähemmän miettiä kaikkea sitä kulissien takaista politiikkaa joka on yhä varsin keskeinen olohuonevirtahepo melkein kaikessa muussa. Juicessa saa tehdä sitä mihin meidät on luotu eli toistemme auttamiseen ja hyvistä asioista innostumiseen. Kilpailevan verkostofirman kanssa jengi ottaa joskus yhteen – mitä siis tapahtuu kaikkialla, missä ihmiset osittain kilpailevat samoista resursseista tai asemista. Se on tämän artikkelin sanoma: samasta rajallisesta kakusta kilpailevien kesken syntyy aina antipatioita, vaikka taitavimmat sen peittäisivätkin diplomaattisella aikuiskäytöksellä. Onneksemme yhä isompi osa työelämästä siirtyy teknologian myötä sinne missä luodaan uutta arvoa; tehdään tuoretta kakkua kaikkien iloksi. Silloin on sama mitä status quo tekee tai arvostelija huutelee. Riittää, kun tekee oman jutun tosi hyvin, eli palvelee ihmisten iloa tai hyvinvointia, tavalla josta he tykkäävät. Cheek & Ela eivät kyselleet rokkareilta lupaa räpin maahantuontiin, vaan alkoivat antaa kansalle sitä tyyliä joka oli jokatapauksessa tulossa jo tännekin. Ennen kaikkea profeetat pitivät huolen, kenen keikoilla on paras meininki.

Jos pukeutuisimme vain värittömiin keinomateriaaleista ja myrkkypuuvillasta valmistettuihin laitosvaatteisiin, kaikilla suurteollisuuden kehittelemillä virallisestiturvallisilla lisämyrkyillä kyllästettynä, se olisi suojatyöasiantuntijoiden kuiva unelma. Maailmanparantajien märissä unissa pukeutuisimme aidoista luonnonmateriaaleista itsevalmistettuihin ekovaatteisiin. Onneksi molemmat vaihtoehdot ovat olemassa – ja lisäksi on mahdollista valita muodikasta, kivaa, nopeaa… En harrasta fast fashionia, mutta näen siinäkin pointtia. Ilon merkitys tulee helposti aliarvioiduksi vakavassa keskustelussa – kuten myös sen kaikkia ympäröivän voiman osuus, jonka jatkumona toimimme vaikkei sitä aina huomata:

Tavallaan haluan sanoa tai jopa toistelen usein, että ”Juice+ on tehty taviksille”. Mutta kuka on ”tavis”? Laatuhifistelijän näkökulmasta tavis on jokainen joka ei halua tinkiä elämästä terveyden vuoksi. Tosiräppärille taviksia ovat kaikki joille jokin on vielä hiphoppiakin rakkaampaa.

Miksi fytoravinteiden saamisen pitäisi olla karkinsyöntiä hankalampaa? Miksi makujen ja värien runsaus pitäisi rajata vain puutarhureille, kotikasvattajille, huippukokeille ja ympärivuotisille juissaushifistelijöille? Onko terveellisyyden pakko tarkoittaa kehnoa käytettävyyttä, olematonta designia ja niin rumannäköisiä purkkisekamelskoja että ne näyttävät kauniille vain kauppiaan mielikuvituksessa?

Onko taiteilijan turvauduttava jatkossakin kylmään pitsaan, koska kaikki värikkäämpi ja monipuolisempi vaatii edelleen liikaa säätöä ja siten veisi pois paljon olennaisemmasta flowsta? Tarvitseeko terveyden tuntua epäcoolille hankaluudelle? Ei tietenkään, ja tätä ongelmaa ovat tulleet jo ratkaisemaan niin superfoodtuotekehittelijät, Woltit ja Foodorat, kuin jatkossa myös ResQ ClubExo, Epic, Samarkandin luomueinekset… Kaikki ne tuovat virtausta takaisin sinne missä pitkään oli lähinnä esteitä ja seiniä verrattuna ravinneköyhempiin vaihtoehtoihin; missä karkinvalmistajat ja makkaratehtailijat ymmärsivät nykyihmisten todellisia, käytännöllisiä tarpeita paljon paremmin kuin terveyssaarnaajat tai huippuravinnon hifistelijät.

Kasvuluvuista ja palautteista päätellen myös Juice+ on osa ratkaisua, syistä joita kannattaa kysyä minua kiireisemmiltä, ja heiltä joiden elämään Juice on tuonut näin laajan fytoravinteiden kirjon ehkä ensimmäistä kertaa – paketissa jonka joku muukin kuin superfood-markkinoiden innokas seuraaja osaa ostaa ja heti käyttää oikein. Raastekärry ei vaadi käyttöohjetta, mutta siitä puuttuu lähes kokonaan maku, väri ja aromi, eli juuri ne fytoravinteet, ja kaupan päälle siitä saa ns. ”kasvinsuojeluaineita” eli vanhan kansan kielellä maatalousmyrkkyjä ynnä muita petrokemianjalosteita. Melkein kaikki mistä sitä väriä todella saisi, vaatisi sellaista uuden opettelua tai toistuvaa touhuamista, joka sopii Suomen oloissa ja kulttuurissa lähinnä asian harrastajille. Juice tarjoaa tällä hetkellä superfood-alan olennaisen pointin kaikille aloille, ja jos Juice voittaa markkinoilla, se johtuu designista. iPod ei ollut teknisesti ylivoimainen mp3-soitin. iPod oli ensimmäinen, jonka jokainen saattoi ottaa käyttöön ilman ohjekirjaa. Lisäksi se oli mukava ostaa ja jopa ilahduttava avata. Ja se sanoi suoraan mitä arvoja se edustaa.

Aika usein me miehet varsinkin mietitään, kuinka kehittää itsestämme parempi mies. Kuitenkin menemällä pokeksi tai deejiiksi ja laittamalla päälle tarkoituksenmukaisia mielikuvia henkivää asustetta, saisi paremmat lopputulokset nopeammin, kuin kaikella sisällöllisellä kehityksellä yhteensä – koska substanssiakin tärkeämpää on markkinoilletulo. Nykyään ei voita se älypuhelin-appi, joka on jollain mittarilla ”paras”, vaan se joka tulee mukavasti ja miellyttävästi mukaan markkinoiden flowhun eli ihmisten elämään. Se, joka on kiva ostaa ja kaunis ottaa käyttöön. Sama koskee kaikkia aloja. Kaunis ja kätevä voittaa; design ja käytettävyys voittaa terveellisyyden, kysy vaikka makkaratehtailijalta. Sen täytyy istua osaksi kulttuuria, muuten se ei tule osaksi kulttuuria. Ihmiset eivät enää kuuntele saarnoja, varsinkin kun suurin osa saarnoista on jälkeenpäin paljastunut valheiksi. Ihmiset kuuntelevat nykyään niitä jotka tulevat heitä vastaan. Sen ei tarvitse olla enää leffavuokraamon karkkikauppias; nyt se voi olla myös sisällöllisesti jotain parempaa. Nyt myös se oikeasti hyvä jätkä voi opetalla pyörittämään levyjä tai soittamaan kitaraa. Tulla asiakkaita vastaan, siihen missä he ovat, mitä he hakevat ja ihan oikeasti arvostavat.

Pin It on Pinterest

Share This