image_printTulosta

Ei vain Yhdysvalloissa, vaan myös Britannia alkaa olla kypsää kamaa piikeistä luopumiseen.

M*NA-annoksiin halukkaiden amerikkalaisten määrä jatkaa syöksyä.

Jopa nyt, kun yli 5-vuotiaat lapset ovat oikeutettuja piikille, Yhdysvalloissa päivittäin annettavien annosten kokonaismäärä on reilusti alle miljoona. Tämä luku on hädin tuskin korkeampi kuin heinäkuun 2021 alhaisimmillaan, ennen kuin Bidenin hallinto yritti ja epäonnistui suuryritysten kokotemandaatin läpiviemisessä.

Jopa nykyinen trendi yliarvioi merkittävästi sitä, mitä kysyntä voi olla tulevaisuudessa, koska tehostajat pönkittävät sitä. Ekan piikin ottajien määrä on lähellä nollaa. Kolmannen kokotteen ”tehosteita” annetaan nyt enemmän kuin ensimmäistä tai toista annosta.

Myös tehosterokotusten kysyntä on romahtamassa.

Tämä suuntaus tuskin kääntyy. Ne 20-30 prosenttia amerikkalaisista, jotka ovat edelleen kauhuissaan C0v1dista, ovat jo saaneet boosterinsa.

Tarinoita ihmisistä, jotka saivat tartunnan Om1kron-variantista kolmannen kokotuksen jälkeen, on jo legioonittain – jopa samoissa tiedotusvälineissä, jotka armottomasti ylistävät kokotuksia. Näin ollen amerikkalaisten ei tarvitse tuntea Skotlannin kaltaisista maista saatuja kovia lukuja ymmärtääkseen, että tehosteannokset todennäköisesti lisäävät Om1kron-tartunnan riskiä kuukausien kuluessa – tosiasia, joka ei ainakaan auta kysyntää.

Sisäiset tiedot, joita olen nähnyt terveydenhuoltojärjestelmistä, osoittavat, että valtavasta painostuksesta huolimatta noin puolet sairaanhoitajista ja muista sairaaloiden työntekijöistä kieltäytyy ottamasta kolmatta kokotusta. Jos heiltä vaaditaan tehosteiden ottamista, järjestelmä – joka on jo nyt henkilöstöpulan aiheuttamien paineiden alla – saattaa romahtaa. Tietoisuus tästä todellisuudesta on todennäköisesti syy siihen, että Kalifornia lykkäsi tehostekokotusvaatimustaan yhtä päivää ennen kuin sen oli määrä tulla voimaan.

LÄHDE

Nyt Britanniassa keskustellaan avoimesti siitä, että käyttämättömiä ja vanhentuneita mRNA-kokotteita joudutaan heittämään pois kysynnän puutteen vuoksi.

Ei hätää, piikkifirmat saavat kuitenkin maksun jo tilatuista annoksista riippumatta siitä, mitä niille tapahtuu!

Alkuperäinen teksti: Alex Berenson – V***ine demand has cratered

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *