Great Barrington Declarationia puolustavan Brownstone-instituutin perustaja Jeffrey Tucker kertoo:

Korkeimman oikeuden tuomari Sonia Sotomayor lausui seuraavat sanat puolustaessaan pakkotoimia: ”Miksei ihminen muka ole kone, jos sekin erittää virusta?” Hänen mielestään asia on yksinkertainen: sääntelymääräykset hallitsevat konemaailmaa, joten miksei myös ihmisten maailmaa?

Kysymys tuli kuulijoille (miljoonat kuulivat nämä argumentit ensimmäistä kertaa) järkyttävänä. Miten kukaan voi ajatella näin? Ihmiset kantavat taudinaiheuttajia, kymmeniä biljoonia. Kyllä, tartutamme toisiamme, ja immuunijärjestelmämme sopeutuu, kuten se on kehittynyt tekemään. Ja meillä on oikeuksia. Meillä on vapaus. Ne ovat antaneet meille pidemmän ja paremman elämän.

Perusoikeudet eivät koske koneita. Koneet eivät noudata perustuslakia. Koneilla ei ole tahtoa. Koneet ovat asioita, jotka saavat virtansa ulkoisista lähteistä, joita ihmisten on ohjelmoitava ja jotka käyttäytyvät kuten niiden on tarkoitus käyttäytyä. Jos kone ei tee, mitä siltä odotetaan, se on rikki ja korjataan tai vaihdetaan.

Kaikki tämä vaikuttaa itsestään selvältä ja kiistämättömältä, niin että voi vain hämmästyneenä seurata, että joku epäilee sitä – erityisesti tuomari, joka pitää käsissään kansan vapauden kohtaloa. Tuntuu hämmästyttävältä, ettei tällainen henkilö täysin ymmärrä eroa ihmiskokemuksen ja mekaanisen vekottimen välillä.

Silti se, mitä hän sanoi, ei oikeastaan ole täysin tuulesta temmattua. Hän ei keksinyt ajatustaan hetken mielijohteesta. Oletus, että ihmisiä olisi hallittava kuin koneita, on ollut epidemiasuunnittelun pohjana jo lähes 15 vuoden ajan. Tämä harhaluulo syntyi pienen porukan päissä, jotka sattuivat olemaan lähellä valtaa, ja ajatus on ottanut tuulta alleen siitä lähtien.

Monet suuret ajattelijat ovat yrittäneet puhaltaa pilliin näille älyllisille (älyttömille?) suuntauksille hyvin pitkään. Kaksikymmentä vuotta sitten Sunetra Gupta varoitti meitä. Siitä huolimatta mallintajat ja suunnittelijat jatkoivat, rakensivat lisää malleja, haaveilivat keskusjohtoisista suunnitelmista, kyhäsivät tautisia strategioita ja suunnittelivat ihmisen tahdon poistamista p*ndemian aikana tuntemattomien tekijöiden luettelosta.

Ihmisten kohteleminen koneina ei ole radikaali ajatus eikä se ole pelkästään ideologisesti motivoituneen tuomarin omituinen aivoitus. Se, mitä Sotomayor sanoi, ei ole lainkaan epätavallista, ainakaan hänen älyllisen kuplansa rajoissa. Hän esitti yhteenvedon monista oletuksista, jotka ovat sulkutoimien ja mandaattien taustalla. Se on ollut osa asialistaa jo hyvin pitkään: näkemys, jota jotkut maailman johtavat intellektuellit ovat kannattaneet ja joka on vähitellen saanut vaikutusvaltaa epidemiologien ammattikunnassa puolentoista vuosikymmenen aikana.

Kaikki tämä on hyvin dokumentoitu. Emme vain olleet kokeneet sitä täysimääräisesti ennen vuotta 2020. Toissavuonna he löysivät tilaisuuden testata teoriaa, jonka mukaan ihmisiä voidaan johtaa koneina ja siten saada parempia tuloksia.

Michael Lewisin enimmäkseen kauhea kirja aiheesta sukeltaa puutteistaan huolimatta syvälle p*ndemiasuunnittelun historiaan. Se syntyi lokakuussa 2005 presidentti George W. Bushin kehotuksesta. Innovaattorina toimi Rajeev Venkayya, joka nykyään johtaa piikkifirmaa. Tuolloin hän johti Valkoisessa talossa toimivaa bioterrorismin tutkimusryhmää. Bush halusi suuren suunnitelman, jotain samansuuntaista kuin 1rakin s0taan johtanut visio. Hän halusi keinoja v1rusten murskaamiseksi. Lisää shokkia ja kunnioitusta (”Sh0ck and Awe”).

”Päätimme keksiä p*ndemiasuunnittelun”, Venkayya ilmoitti henkilökunnalle. Hän rekrytoi ryhmän tietokoneohjelmoijia, joilla ei ollut lainkaan tietoa viruksista, epidemioista tai immuniteetista eikä minkäänlaista kokemusta tautien hallinnasta ja lieventämisestä. He olivat tietokoneohjelmoijia, ja heidän kaikki ohjelmansa edellyttivät juuri sitä, mitä Sotomayor sanoi: me kaikki olemme koneita, joita pitää hallita.

Heidän joukossaan oli Robert Glass Sandian kansallisesta laboratoriosta, joka kyhäsi yhteen ajatuksen turvaväleistä yläasteikäisen tyttärensä avulla. Ajatuksena oli, että jos me kaikki pysyisimme erossa toisistamme, virus ei tarttuisi. Mitä virukselle tapahtuu? Se ei koskaan selvinnyt, mutta he uskoivat, että virus, joka ei löydä isäntää, katoaa jotenkin taivaanrantaan eikä koskaan palaa.

Missään tuosta ei koskaan ollut järkeä, paitsi malleissa. Tietokonemallinnuksen maailmassa kaikessa on järkeä ohjelmoijien asettamien sääntöjen mukaan.

Voit lukea alkuperäisen asiakirjan CDC:n verkkosivuilta, jossa se on edelleen saatavilla. Sen nimi on Targeted Social Distancing Designs for P*ndemic Influenza. Sen keskeinen pointti on poistaa mallista ihmisen vapaa tahto ja arvaamattomuus. Kaikki kartoitetaan sen mukaan, kuinka todennäköisesti he levittävät tautia. Heidän valintansa korvataan tiedemiesten suunnitelmilla. Malli perustuu pieneen yhteisöön, mutta se soveltuu yhtä lailla koko yhteiskuntaan:

”Kohdennettua turvavälitystä influenssapandemian lieventämiseksi voidaan suunnitella simuloimalla taudin leviämistä paikallisyhteisön kontaktiverkostoissa. Esittelemme suunnittelun malliyhteisön, joka edustaa yhdysvaltalaista pikkukaupunkia. Ensin havainnoidaan lasten ja nuorten merkitys influenssan leviämisessä ja kohdennetaan se. Vuosien 1957-58 Aasian-influenssan kaltaisen influenssan osalta koulujen sulkeminen ja lasten ja teini-ikäisten pitäminen kotona vähensi tartuntojen määrää yli 90 %. Kun kyseessä ovat tartuntakykyisemmät kannat tai tartunta ei kohdistu niin voimakkaasti nuoriin, myös aikuiset ja työympäristö on otettava huomioon. Räätälöimällä suunnitelmat tietyille yhteisöille eri puolilla maailmaa saataisiin aikaan paikallinen puolustus erittäin virulenttia kantaa vastaan ilman kokotetta ja v1ruslääkkeitä.”

Tässä pieni kartta tartuntojen leviämisestä, kuten tässä artikkelissa esitetään.

Hetkinen, tämäkö on minun yhteisöni? Tämäkö on yhteiskunta?

Näette, miten tämä toimii. He ovat kartoittaneet sen, minkä he kuvittelevat tartuntapoluksi. He sulkevat polun lockdowneilla, erottamisilla, kapasiteettirajoituksilla ja matkustusrajoituksilla, pakottaen kaikki pysymään kotona ja pysymään turvassa. 

Ihmettelette, miksi he valitsivat sulkea kouluja? 

Mallit käskivät heidän tehdä niin.

Näin keksittiin p*ndemiasuunnittelu, joka on ristiriidassa vuosisadan kansanterveydellisen kokemuksen ja vuosituhansien tietämyksen kanssa siitä, miten epidemiat todella loppuvat: laumaimmuniteetin avulla. Millään tästä ei ollut merkitystä. Kyse oli vain malleista ja siitä, mikä näytti toimivan heidän tietokoneohjelmissaan.

Mitä tulee ihmisiin, niin kyllä, näissä malleissa he ovat koneita. Eivät mitään muuta. 

Kun kuulee tuomarin pelkistävän väitteet naurettaviksi, ne ovat naurettavia. Tai pelottavia. Joka tapauksessa ne ovat yksinkertaisesti vääriä. Varmasti jokainen älykäs ihminen tietää eron ihmisen ja koneen välillä. Miten joku voi uskoa tähän?

Eri asiayhteydessä voidaan ottaa sama maailmankatsomus, heittää muutamia värikkäitä kaavioita, tukea sitä Powerpoint-esityksellä, lisätä muuttujia, jotka voivat muuttaa mallin toimintaa tiettyjen oletusten perusteella, ja saada aikaan älykkäältä vaikuttava tietokoneistaminen, joka paljastaa asioita, joita emme muuten näkisi. Tieteen sokaisemana, voisi sanoa. Monet ihmiset Valkoisessa talossa olivat todellakin sokeutuneita. Ja myös Tautikeskuksessa. He olivat toivoneet voivansa ottaa käyttöön tuoreen virustorjuntajärjestelmän vuonna 2006 lintuinfluenssan yhteydessä, joka asiantuntijoiden varoitusten mukaan saattaisi tappaa puolet tartunnan saaneista ihmisistä. Anthony Fauci sanoi samaa: hän ennusti 50 prosentin kuolleisuutta.

Virkavalta joutui pettymään: tauti ei koskaan siirtynyt linnuista ihmisiin. He eivät päässeet kokeilemaan hienoa suunnitelmaansa. Silti mallinnusmuoti kasvoi tasaisesti puolentoista vuosikymmenen ajan, sai jäseniä monilta aloilta sekä valtavasti rahoitusta B1ll & Melinda Gat€sin säätiöltä. Ilmeisesti käyttäjärjestelmäbisneksillä rikastunut Gates oli ja on edelleen vakuuttunut, että paras tapa torjua taudinaiheuttajia on kokotteiksi kutsuttujen virustorjuntaohjelmien avulla, ja että leviämistä voidaan hillitä ihmisiä erottelemalla.

Vuonna 2006 arvelin, että tautisuunnittelu on uusi rajapyykki yhteiskuntajärjestyksen valtiolliselle valvonnalle. ”Jos flunssa sattuu tulemaan”, kirjoitin, ”hallituksella on varmasti hauskaa asettaa matkustusrajoituksia, sulkea kouluja ja yrityksiä, eristää kaupunkeja ja kieltää julkiset kokoontumiset. Se on byrokraatin unelma! Onko sulkutoimista mitään hyötyä, on toinen asia.”

”On vakava asia”, jatkoin, ”kun hallitus väittää suunnittelevansa kaiken vapauden lakkauttamista ja kaiken talouselämän kansallistamista ja jokaisen yrityksen asettamista armeijan valvontaan, varsinkin sellaisen ötökän nimissä, joka näyttää rajoittuvan pitkälti lintukantaan.”

Useimmat jättivät kaiken tämän huomiotta. Se oli vain yksi Valkoisen talon lehdistötilaisuus, vain yksi hullu byrokraattinen unelma, jolta lakimme ja perinteemme suojelisivat meitä. En kirjoittanut tekstiä siksi, että uskoin heidän yrittävän toteuttaa suunnitelmaansa. Minua huolestutti se, että kukaan ylipäänsä pystyi keksimään jotain niin hullua ja möläyttämään sen lehdistötilaisuudessa.

Viisitoista vuotta myöhemmin tuosta hälinästä tuli onnettomuus, joka on horjuttanut perusteellisesti Yhdysvaltain vapautta ja lainsäädäntöä, tuhonnut kaupankäynnin ja terveyden, murskannut lukemattomia ihmishenkiä ja asettanut tulevaisuutemme sivistyneenä kansana vakavasti kyseenalaiseksi.

Älkäämme kääntäkö selkää todellisuudelle: kaikki tämä oli sellaisten älymystön edustajien aikaansaannosta, jotka ajattelivat ja ajattelevat aivan kuten Sotomayor. Heidän mukaansa emme ole ihmisiä, joilla on oikeuksia, vaan koneita, joita on hallittava. Itse asiassa, jos tarkastellaan 16. maaliskuuta 2020 pidettyä lehdistötilaisuutta, jossa kaikki nämä sulkemiset ilmoitettiin, tohtori Birx sanoi vain ohimennen seuraavan lauseen:

”Haluamme erottaa ihmiset toisistaan, jotta voimme puuttua tähän virukseen, johon meillä ei ole kokotetta tai hoitokeinoa.”

Tässä siis presidentin johtava neuvonantaja, joka periaatteessa kannattaa täysin uutta ja radikaalia yhteiskunnallista muutosta, jota kansanterveyden ammattilaiset hallinnoivat: kokonaisvaltainen suunnitelma kaikkien erottamiseksi toisistaan, aivan kuten tautisuunnittelijat 15 vuotta aiemmin olivat puoltaneet pähkähulluissa tietokonemalleissaan.

Miksi toimittajat eivät esittäneet lisää kysymyksiä? Miksi ihmiset eivät huutaneet, että koko hullunkurinen suunnitelma on epäinhimillinen ja syvästi vaarallinen? Miten ihmiset saattoivat istua rauhassa kuuntelemassa moista hölynpölyä ja teeskennellä, että se olisi normaalia?

Se on silkkaa hulluutta. Hulluus voi kulkea vuosikymmenten yli niin kauan kuin sitä luovat henkilöt elävät älyllisissä kuplissa, nauttivat anteliaasta rahoituksesta eivätkä koskaan joudu kohtaamaan suunnitelmiensa tuloksia.

Tämä on tarina siitä, mitä vapaudelle tapahtui Yhdysvalloissa ja kaikkialla maailmassa. Fanaattisuus murskasi vapauden, perustuen siihen oletukseen, että meillä olisi ihmisinä paljon parempi olla, jos hallitseva luokkamme kohtelisi meitä kuin koneita. He saivat mandaatin järjestää elämämme uudelleen tämän periaatteen pohjalta.

Se, mitä tuomari Sotomayer sanoi, vaikuttaa nyt sekä vaaralliselta että harhaluuloiselta. Niin se onkin. Silti hänen vakaumuksensa on yleinen – ollut sitä jo ainakin 15 vuoden ajan, niiden älymystön edustajien keskuudessa, jotka loivat meille lockdownit ja muut Kiina-tyyliset tautitoimet. Se on heidän mallinsa. Heidän juhlissaan ja konferensseissaan kaikkien näiden vuosien ajan moisia ajatuksia pidettiin normaaleina, vastuullisina, älykkäinä ja viisaina.

Nyt kun he ovat kokeilleet sitä, onko heistä puolustamaan kokeilujensa tuloksia? He ovat suurimmaksi osaksi poistuneet paikalta ja jättäneet älyllisen roskapussin korkeimman oikeuden tuomarin käsiin, joka on sekä heidän satunnainen äänitorvensa että uhriutuva uhrinsa. Tuomarin totalitaristinen lausunto tulee määrittelemään hänen uransa, ja siihen viitataan ikuisesti todisteena siitä, ettei häntä olisi koskaan pitänyt hyväksyä tehtävään.

Se, mitä Sotomayer sanoi koneista ja ihmisistä, ei sinänsä perustunut tietämättömyyteen, vaan on ollut lukemattomien älymystön edustajien fantasioiden täyttymys kaikkialla maailmassa lähes koko tämän tuoreen vuosisadan ajan. Hän teki yhteenvedon lukemattomista asiakirjoista ja esityksistä satunnaisen sutkautuksen muodossa, paljastaen tyrannimaisen ajatusmuodin perustavanlaatuisen hulluuden.

”Hullut vallan kahvassa”, kirjoitti John Maynard Keynes, ”jotka kuulevat ääniä ilmassa, tislaavat sekopäisyytensä jostakin muutaman vuoden takaisesta akateemisesta kirjoittelijasta.” Joskus juuri tuo tislaus paljastaa sen, mitä olemme niin kauan yrittäneet kovasti sivuuttaa. Sotomayer paljasti eksistentiaalisen uhan tavalla, joka oli nöyryyttävän naurettava, kiteyttäen kaiken sen, mikä on mennyt ajassamme pieleen.

4 Kommenttia

  1. Asiaa. Mallien käyttäminen toimenpiteiden johtamiseen on erittäin kyseenalaista. Niitä voi käyttää osoittamisessa, kuten sanoja, ja opettajan havainnollistamistyökaluina, kuten lelujakin, niitä voi käyttää automaatisaatiossa esim robotti. Mutta ihmisiä koskevien politiikka toimenpiteiden sanelijoina?? Ei. Eräs huolestuttava ajankohtainen mallien normalisointi ilmiö on vaalikoneen käyttö. Miten kritiikittä ihmiset sitä käyttävätkään, vaikka se on monin tavoin puutteellinen.

      1. Toisaalta kyllähän covid politiikan ns toisinajattelijaliike myös pyrkii esimerkiksi levittämään tietoa miten vaikuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Joku ottaa aina tilaisuuden käyttöönsä vaikuttaa ihmisten ohjelmoiteihin, niin kauan kun ihmiset uinuvat? Tärkeintä on minusta pyrkiä siihen että totuus voittaa, ja minusta se vaatii selkeästi itsetutkiskelua, metafysiikkaa yms. Näkisin että mainstream tiede on fiksaantunut tiettyihin maailmanselityksen materialistisiin ja mekanistisiin oletuksiin, jotka vakavissaan otettuna johtavat ihmisiä alustavaan fanatismiin. En tiedä auttaisiko tässä kvanttifysiikan mukaisen ajattelun vallankumous tieteessä? Mutta henkinen kasvu ja sen mukanaan kehittyvä kulttuurin muovaantuminen inhimillisemmäksi ainakin minusta näyttää kaikkein tärkeimmältä.

        1. Piti sanoa alistavaan eikä alustavaan. Ehkä onni onnettomuudessa siinä, että tuskin fanatismiinkaan tarvitsee jäädä jumiin. Kyllä siitä päässee eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.