Suomessa on ”leikkaaminen” ymmärretty suorastaan absurdilla tavalla väärin. Persut lähettivät vähäosaisten varat maanosamme korruptoituneimaan maahan ja ansaitsivat vaalitappionsa.

Maailmalla leikkaaminen meinaa ihan muuta. Javier Milei ja Elon Musk leikkaavat haitallista hallintobyrokratiaa, surkuhupaisaa tuhlausta ja julkiseen sektoriin liittyvää rötöstelyä.

Liekö eliittimme omaksunut taas oppinsa valemedialta: Reuters-mediahan on kaikkialla leimannut Milein ja Muskin köyhien kyykyttäjiksi. Maamme ”oikeisto” on lukenut vasemmistolaista Hesaria ja kuvitellut, että ”köyhien kyykyttäminen” olisi avain poliittiseen suosioon. Seurannut maailmalla voittoisaa trendiä, mutta tulkinnut sen juuriaan myöten pieleen.

Todellisuudessahan katastrofin reunalla keikkunut Argentiina saavutti Milein myötä yllättävän ylijäämäbudjetin samalla kun köyhyys vihdoin vähentyy. Ihmisille on palautettu kauan kadoksissa ollut mahdollisuus toimia, elää ja hengittää, kun hintoja nostavaa sääntelyä on helpotettu radikaalisti. Julkinen sektori on otettu pois ihmisten tieltä. Eikä ”yhteistä” rahaa ole enää lähetetty älyttömyyksiin.

Samaan aikaan Suomen hölmöläishallitus otti uutta velkaa ja keksi lisää sääntöjä kansalaisten kyykyttämiseen. Saksi satoja miljoonia köyhiltä, kun pitäisi leikata kymmeniä miljardeja kusettajilta. Suomessa ”leikataan” vähän viattomilta, ja senditään samat summat Zelen kartanoprojekteihin.

Musk on tarkkana, ettei sosiaaliturvaa leikata. Päinvastoin, hän pyrkii parantamaan systeemin toimivuutta ja tietoturvaa niin, että äiti saa varmasti eläkkeensä, eikä se mene koijareille, kuten aiemmin kävi turhan usein. Trumpin hallinto haluaa selvittää, minne valtion raha oikeasti menee, laittaa ilmiselvät rötöstelyt tauolle ja nostaa ne julkiseen tarkasteluun.

Suomessa talous ei virkoa sillä, että patististetaan laiskoja työntekoon tukien vähennyksillä ja kuumotusten kovennuksella. Miksi? Koska kuoliaaksi reguloitu sääntötalous ei juurikaan salli tuottavaa työntekoa. Kaverini halusi alkaa tuottaa erästä ihan perus tuotetta, jota Suomessa kukaan ei vielä tee. No ei saanut lupaa virkakoneistolta edes toiminnan aloittamiseen. Enkä nyt puhu starttirahasta. 

Argentiinassa ja pian myös Amerikassa saat toteuttaa villejä ideoita tai ainakin kokeilla, josko palvelulle olisi kysyntää tai toiminnalle tarvetta. Suomessa kasvoton byrokraatti määrää, mitä saat tehdä ja miten, vai saatko ollenkaan. Saatat saada toimiluvan, kunhan et keksi uutta tai muuta mitään tässä meidän tarkoin valvotussa ”markkinassa”. Niin että asiat pysyvät jatkossakin isojen hyppysissä eikä väsyneen ABC-aseman tarvitse olla huolissaan kilpailusta tai edes maailman kehittymisestä.

Jos uutta arvoa tuottavia työpaikkoja ei saa luoda, ei niitä myöskään ole. No mutta, ainahan voidaan palkata lisää porukkaa turhiin tai haitallisiin suojatöihin julkiselle sektorille! Ja niin täällä tehdään.

Kun mainitsin Instagramissa maamme taloustilanteesta, eräs rakennusalalta tuli korjaamaan, että ”itseasiassa nyt on ihan nousukausi, tilauskannat täynnä jne.”

Tarkemmin kysymällä kävi ilmi, että ne olivat kaikki julkisen sektorin tekemiä tilauksia. Rahat on imetty kansalta valtiolle – joka sitten jakelee massia mielivaltaisesti mieleisilleen. Ja se on vieläpä suurelta osin velkarahaa. Mitäs sitten, kun maamme luottoluokitus heikkenee ja velansaanti vaikeutuu? Onko mahdollista edes maksaa velkaa ilman innovatiivista yksityissektoria, jonka toimintakyky matelee verojen, valvontamaksujen ja sääntelytaakan paisuessa?

Julkinen sektori ei pahemmin arvoa tuota, vaan siirtelee toisten rahaa omille kavereilleen, pitää yllä monopoliaan ja tarjoaa samaa palvelua korruptiokaverien mono- ja oligopoleille ”yksityisellä” sektorilla. Suomessa tämä nähdään mm. kaupan keskittymisenä harvojen käsiin, mikä mahdollistaa aikalailla Euroopan creiseimmät katteet ruokakaupassa. Poliitikot toki saavat kivat alennukset koko ketjun liikkeisiin, ruhtinaallisista kokouspalkkioista puhumattakaan… mutta Suomessa se ei ole korruptiota. Se on maailman onnellisinta hallintoa.

Valtamedia on vasemmistolaista, koska heidän olemassaolonsa on julkisen sektorin ylivallan varassa. Asemansa ja oman etunsa puolesta he automaattisesti kannattavat raha- ja sääntövallan keskittämistä yhä harvempien käsiin kansan kyykistellessä. Suomessa kansa uskoo vasemmistomediaa vahvemmin kuin missään muualla. Jännäksi voi mennä meno kotimaassa – samalla kun CNN-mediamme parjaamat ”pahismaat” vapautuvat ja vaurastuvat.

Pyrin viettämään suunnilleen puolet vuodesta muilla mailla ja jopa kansainvälistämään toimintaani. En tiedä, voinko onnistua, mutta olisi hullua ehdoin tahdoin jättää kaikki munat uppoavaan koriin, jota kenenkään voi olla vaikeaa estää ajamasta kovaa seinään.

Kesä on Suomessa kiva, kuten lopputalvikin, ja mannut täynnä tärkeitä kavereita ja rakkaita paikkoja, joten juuret pysyvät kotimaassa jos mahdollista. Toivottavasti tolkku pääsee vielä voitolle 🇫🇮🙏🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *