image_printTulosta

Huh huuhh, mikä tiimi! Akin lakiapu, Pikku G…

Uusi kansalaisjärjestö auttaa suomalaisia puolustamaan oikeuksiaan:

”Ensimmäinen tehtävämme on saada kansalaisten ääni kuuluviin passiasiassa. Kansanedustajien ja puolueiden on ymmärrettävä, että passin jatkamisella (tällä erää voimassa 31.12.2021 saakka) ja laajentamisella ei ole kansalaisten tukea. Kansanedustajat äänestävät asiasta lähipäivinä, jonka takia asialla on todellinen kiire.”

Lakimies Aki Nummelin on mukana uudessa yhdistyksessä

Hallituksen jäsen Pekka Kari kirjoittaa yhdistyksen blogissa:

 – Olemme perustaneet Me Kansalaiset Ry:n marraskuussa 2021. Idea yhdistyksestä tuli puheenjohtajaltamme Mika Vauhkalalta ja kuten tapana on, asiat kehittyvät positiiviseen suuntaan, kun ihmiset viettävät aikaa saman asian äärellä. Olemme saaneet hyvän ja aktiivisen porukan kokoon. Kiitos kaikille jo nyt panoksestanne! 

Me yhdistyksenä haluamme antaa konkreettisia työvälineitä kansalaisille, joilla he voivat vaikuttaa siihen, että päättäjät kunnioittavat Suomen perustuslakia ja puolustavat yksilönvapautta sekä tasavertaisuutta. Jokaisen kansalaisen tulee saada itse päättää, osallistuvatko toimenpiteisiin, jotka k-passiin liittyvät – olipa kyse P**-testistä tai tarjotuista injektioista. Riippumatta päätöksestä – kansalaista tai Suomessa asuvaa ulkomaalaista ei saa tässä maassa syrjiä työ- tai vapaa-ajalla. Jokaisen kansalaisen päätöstä tulee kunnioittaa ilman sosiaalisen, ekonomisen tai muun syrjinnän uhkaa.

Pekka Kari, yksi yhdistyksen perustajista

Suomen tilanne on edennyt nopeasti vaiheeseen, jossa täysin terveitä ihmisiä syrjitään ja kohdellaan epätasa-arvoisesti. Tähän tilanteeseen haluamme nyt vaikuttaa nopeasti ja saada jokainen mukaan vaikuttamaan. Osa meistä uskoo, ettei meillä olisi päätösvaltaa asioihin, vaikka asia on juuri päinvastoin. Oy Suomi Ab ei ole mitään ilman meitä kansalaisia. Me edustamme sen osakkaita ja suurinta äänivaltaa. Kaikki kansanedustajat ja virkamiehet ovat meillä töissä. Muistakaamme tämä aina ja kantakaamme tätä mandaattia ryhdikkäästi. 

Haluamme puolustaa sekä piikillisten että piikittömien valinnan vapautta ja oikeutta yksityisyyteen terveysasioissa. Voi tulla tilanne, että joku on ottanut kaksi piikkiä eikä halua jostain syystä kolmatta. Tai on ottanut neljä, muttei halua viidettä. 

K-passi ei anna kenellekään vapautta, se antaa etuoikeuden. Vapaus meillä kaikilla on syntymästämme saakka. Vapaus on täysin eri asia kuin etuoikeus. K-passilla ei saavuteta vapautta, vaan väliaikainen palkinto ohjeistuksien noudattamisesta. Jo nyt on tiedossa, että tietyin väliajoin täytyisi ottaa uusi boosteri, jotta passi pysyisi vihreänä. Tärkeä kysymys meille jokaiselle onkin: Kuinka monta piikkiä olemme valmiita vielä ottamaan, jotta etuoikeutemme pysyy voimassa?

Lopuksi jokaiselle, joka voi ajatella, että yhden ihmisen teoilla ei ole mitään merkitystä, niin haluamme muistuttaa: kaikki vastuu on meillä yksilöinä, mutta me emme ole yksin. Olemme hieno ja arvokas joukko suomalaisia yhdessä. Sinä vaikutat – ja nyt on sen aika. Lähetä kirje jo tänään kansanedustajille ohjeidemme mukaisesti:

Lataa tästä ajankohtainen Me kansalaiset -vaikuttamisopas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *