image_printTulosta

Sami Antinniemen erinomaiselle syväluotaukselle kävi näin:

.

Kirjoittaja itse kertoo julkisella Facebook-sivullaan:

.

Samin Facebookissa muutenkin oivallisia postauksia:

Linkit: Youtube-video, virallinen valeuutinen

.

En meinannut löytää Samin alkuperäistä kirjoitusta mistään arkistopalvelusta, ja ehdin jo kysellä sen perään sieltä täältä. Lopulta etsintä tuotti tulosta, joten kopioin tärkeän tekstin tähän:

.

Ihmelääke Ivermektiini, eli kuinka seurasin THL:n ohjeita ja muutuin salaliittoteoreetikoksi.

sami antinniemi Sep 10·21 min read

Tappava kulkutauti on näkymätön uhka ihon alla. Kehojemme sisälle tunkeutuu jotakin tuntematonta ja arveluttavaa, sellainen nostaa esiin primäärisiä tunteita kuten pelkoa, jopa kuolemanpelkoa, sekä inhoa ja vihaa.

Keväällä 2020 pelkäsin muiden kanssa, jynssäsin käsiäni ja kaupan maitopurkkeja, väistin metsäpolulla kanssaihmistä pitkälle puskaan ja kiroilin niitä hulluja, jotka eivät ottaneet tilannetta vakavasti käyttäen maskeja ja turvavälejä.

K-virus tuntui muuttuneen maailman katastrofielokuvaksi.

Koska minulla on voimakas tarve tietää ympäristöstäni kaikki mahdollinen ja tarpeetonkin, ryhdyin ottamaan selvää k-viruksesta.

Pian tuli ilmi, että virallinen tieto ei aina pitänyt paikkaansa tai oli vanhentunutta. Näin tapahtui mm. maskien hyödyllisyyden ja viruksen leviämisen tavan suhteen. Jopa THL tuli ohjeistuksissaan aina hivenen myöhässä. Pidin sitä aluksi ymmärrettävänä, olihan kyseessä täysin uusi virus ja tauti, tietenkin viranomaiset ja tiedemiehet tekevät virheitä.

Jo ennen pandemiaa olin pyrkinyt ymmärtämään monimutkaistuvaa maailmaa myös ns. virallisen median sivusta, lähinnä englanninkielisistä podcasteista. Yhdysvaltalaisen evoluutiobiologipariskunta Bret Weinsteinin ja Heather Haynesin Dark Horse podcastia ja törmäsin hämmästyttävään tarinaan ivermektiinista.

Ivermektiinin tarina on lyhyesti ja omin sanoin kerrottuna tämä:

K-virusta vastaan on olemassa erittäin hyvin toimiva lääke nimeltä ivermektiini. Tätä 40 vuoden ajan useisiin tauteihin ja parasiitteihin käytettyä anti-viraalista lääkettä on jaettu miljardeja annoksia. Ivermektiini on täysin turvallinen, pillerimuotoinen, laajalti saatavilla ja helposti valmistettavissa, sekä erittäin edullinen. Lukuisten eri puolilla maailmaa tehtyjen tutkimusten ja kokeilujen mukaan ivermectin vähentää k-tautiin sairastuneiden kuolleisuutta 82%, ennaltaehkäisevänä kuurina syötynä vähentää k-tartuntariskiä 88%, sekä kaiken kukkuraksi parantaa menestyksekkäästi myös long-c oireiden poistamisessa. Kaiken tämän lisäksi ivermektiinin tarina kertoo myös tähän lääkkeeseen kohdistuvasta salailusta ja peittelystä median ja terveysviranomaisten piirissä.

Hämmästykseni oli tuolloin suuri. K-juttuun on siis olemassa ihmelääke! Miksi siitä ei puhuta?

Minussa heräsi terve epäily. Tarina Ivermektiinistä kuulosti liian hyvältä ollakseen totta ja sen peittely liian pahalta ollakseen totta.

Podcastissaan professori Bret Weinstein aloitti oman ivermectin kuurinsa suorassa lähetyksessä. Lukija voi katsoa tempauksen seuraavasta: (alkaa kohdasta 01.30)

.

“Do Your Own Research”

Heather Haynes oli miehensä Brettin tempauksesta yllättynyt mutta kertoi tekevänsä asiasta oman tutkimuksensa “my own research”. Seuraavassa lähetyksessä hän kertoi aloittaneensa myös itse ennaltaehkäisevän ivermektiini-kuurinsa.

Koska olen itse suomalaisen Pisa-palkitun peruskoulun kasvatti kohtuullisen keskimääräisellä keskiarvolla, uskalsin myös itse tehdä “my own research” ihmelääkkeestä nimeltä ivermektiini. Toisaalta, tiesin internetin olevan täynnä väärää tietoa, kaikenlaisia trolleja ja omia pyrkimyksiään edistävien ihmisten misinformaatiota.

Halusin siis lähteä liikkeelle mahdollisimman turvallisesta lähteestä — Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

THL on tehnyt sivuilleen erinomaisen artikkelin väärän tiedon tunnistamisesta.

Mukanani nämä THL:n artikkelin ohjeet sekä peruskoulun opit kriittisestä ajattelusta, avasin DuckDuckGo hakukoneeni ja sukelsin syvemmälle ivermektiinin kaninkoloon.

Huomasin hämmästyksekseni ivermektiinistä kerrottavan kahta täysin vastakkaista tarinaa. Toinen on tarina “BigPharman” peittelemästä ihmelääkkeestä joka voisi pelastaa meidät k-taudilta. Toinen tarina kertoo vaarallisesta eläinten parasiittilääkkeestä sekä äärioikeiston piikkivastaisten ihmisten levittämästä valetiedosta.

Päällisin puolin kaikki vaikutti tyypilliseltä salaliittoteorialta kuulentohuijauksen tapaan, mutta tällä kertaa pintaa syvemmältä katsoen ei.

Ivermektiinin puolesta puhuvat tiedot vaikuttivat asiallisilta ja luotettavilta. En nähnyt niissä tyypillisiä merkkejä disinformaatiosta ja valheista.

Silti, on parasta olla varma.

.

MIHIN LUOTTAA?

THL:n ohjeissa — Näistä merkeistä tunnistat väärän tiedon verkossa, neuvotaan seuraavasti:

Onko kyseessä pitkään aihepiirin parissa työskennellyt tutkija tai asiantuntija vai maallikko? Esimerkiksi se, että henkilö on lääkäri tai professori, ei tarkoita että hän olisi juuri tämän alan asiantuntija.

Viitataanko uutisessa tiedon lähteisiin, esimerkiksi tutkimuksiin, tilastoihin, haastatteluihin tai muuhun aineistoon?

Ovatko tiedon lähteet sellaisia, joista saa todellista tietoa juuri tästä asiasta? Liittyvätkö todisteet käsiteltävään asiaan? Varo yksittäisen ihmisen tarinaa, jota esitetään todisteena laajemmasta ilmiöstä.

Onko lähteitä tulkittu ja siteerattu oikein?

Käytän pitkän ajan lähteiden sekä taustojen tarkistamiseen parhaan kykyni mukaisesti. Luin kymmeniä artikkeleita ja tutkimuksia sekä kuuntelin tuntikausia näiden lääkäreiden kertomuksia ivermektiinistä sekä k:n hoidosta ja k-viruksesta. Koulussa biologia ei ollut suurin kiinnostuksen kohteeni mutta nyt aikuisella iällä aloin oppia viruksista ja niiden toiminnasta.

Ivermektiinin käyttöä k-epidemian hoitamiseksi ajaa usea järjestö ja lääkärien ryhmittymä:

FLCCC Frontline Covid-19 Critical Care Alliance (USA)

BIRD- Group (Iso-Britannia)

Lääketieteen alan ammattilaisten uutistoimisto TrialsiteNews

Tarkistin lääkärien taustat ja heidän meriittinsä. FLCCC:n Tohtorit Pierre Kory ja tohtori Paul Malik ovat alansa huippuja ja keuhkotautispesialisteja. Monet FLCCC ja Bird järjestön lääkäreistä ovat toimineet myös WHO:n listoilla k-tutkimuksessa.

FLCCC, Bird ja Trialsite news sekä monet muut näkemäni sivustot ovat harkitun ja asiallisen oloisia saitteja, joissa on runsaasti linkkejä tutkimuksiin ja tilastoihin.

Useat seuraamistani lääkäreistä työskentelevät suoraan k-potilaiden hoidossa teho-osastolla ja ovat kertomuksensa mukaan nähneet ivermektiinin tehon potilaissaan. Dokumentoitua tietoa lääkkeen tehosta löytyy runsaasti.

Ivermektiiniä koskevaa aineistoa tutkiessani, minulle muodostui kuva vastuullisista ja asialleen omistautuneista lääketieteen ammattilaisista, jotka tietävät siitä mistä puhuvat. Pitkiä keskusteluja seurattuani alan vakuuttua, että näitä ihmisiä yhdistää voimakas halu päihittää pandemia ja tehdä lääkärin työtään oikein.

THL:n ohjeistusta seurattuani olen vakuuttunut siitä, että en ole seuraamassa marginaalisia salaliittoteoreetikkoja ja valelääkkeen kauppaajia tai helppoheikkejä. Mielestäni THL:n listan jokaiseen kohtaan voin merkitä Check.

Ihmelääke ivermectinin tarina vaikuttaisi siis olevan totta.

.

.

IVERMEKTIINI uutisissa.

Seuraamani lääkärit kertoivat kokemuksistaan seuraavaa tarinaa:

“Pandemian alussa ryhdyimme tekemään sitä mitä lääkärin kuuluu tehdä — etsimään k-tautiin hoitokeinoja. Vaihdoimme tietoja ja kokemuksia sekä löysimme monia hoitokeinoja, mm. ivermektiinin, jonka erityisesti totesimme toimivan k-virukseen. Yritimme kertoa havainnoistamme ylemmille tahoille ja viranomaisille, mutta yllätykseksemme löytömme kohtasivat vastustusta. Yleinen linja tuntui olevan, että k-taudin hoitokeinoja jo olemassaolevin lääkkein ei haluttu tutkia ja ottaa käyttöön.”

Halusin ymmärtää miksi ja miten tämä voi olla mahdollista. Miksi lehtiemme etusivut eivät ole jo kauan sitten kertoneet ilosanomaa tästä lääkkeestä, joka lupaavimpien tietojen mukaan saattaisi auttaa ihmiskuntaa ajamaan k-viruksen sukupuuttoon?

Ensimmäisen kerran tieto ivermectinin tehosta k-virukseen löytyi tutkimuksessa Australiassa.

Tutkimusraportti edellisestä Australian kokeesta

Ihmelääke ivermektiinin teho virukseen löytyi siis jo aikaisessa vaiheessa pandemiaa. Huomasin tiedon ihmelääkkeestä kulkeutuneen myös tänne Suomeen. Kehotan lukijaa ystävällisesti katsomaan seuraavasta sivut 9–10

Oheisessa valtioneuvoston paperissa mainitaan ivermektiinistä olevan meneillään satunnaisia RCT (Randomized Controlled Trial) testejä eri puolin maailmaa.

Sehän kuulostaisi hyvältä! Jospa Suomessakin oli ryhdytty tutkimaan tätä lupaavaa lääkettä?

Mutta takautuvalla haulla en löytänyt tietoa Suomesta tämän enempää.

15.11.2020 amerikkalainen lääkäriryhmä esittää hoitoa k-sairauteen

Selatessani uutisia eri maista sekä eri ajoilta, kävi ilmi, että etenkin kolmansien maailman maissa tuo Australian tutkimus otettiin vakavasti. Piirtyi kuva siitä, miten monissa pahiten iskun saaneissa maissa lääkärit ryhtyivät etsimään kaikkia mahdollisia keinoja hoitaakseen potilastaan. Moni kokeili maailmalla kokeili halpaa ja saatavilla olevaa ivermektiinia ja huomasi lääkkeen toimivan. Ihmisiä pelastui, sana ja tieto alkoi levitä ympäri maailmaa.

Näin näytti tapahtuneen Bangladeshissa ja Perussa. Tässä myös Perusta.

Myös Meksikossa lääke otettiin käyttöön menestyksellä.

Myös useissa Intian osavaltioissa käyttö on laajaa.

Euroopassa ivermektiini tuli käyttöön mm. Slovakiaan, Pohjois-macedoniaan, Tsekkiin ja Unkariin. Lääkettä käytetään laajalti myös yksityisesti monissa länsi-euroopan maissa.

Slovakian terveysministeriön päätös 27.1.21 hyväksyä Ivermectin 6kk käyttöön k:n hoidossa (googlekääntäjällä luettavissa)

Selaan Slovakialaisia medioita viime keväältä ja löydän kertomuksia ivermektiinin toimivuudesta sairauden hoidossa.

Tutkin myös ivermektiinin käyttöön ottaneiden maiden tartuntakäyriä Worldometeristä. Slovakiassa käyrät kääntyvät laskuun kuukauden tai kaksi lääkkeen käyttöönoton jälkeen ja ovat sittemmin jääneet lähelle nollaa. Samoin näyttää tapahtuneen myös muissa ivermektiinin laajempaan käyttöön ottaneissa Euroopan maissa.

Pian käy ilmi, että ivermektiinin käytön laajuus on suurta. Monissa ns. kolmansissa maissa sairastuneille jaetaan kotihoitopaketteja joissa on mukana maskeja, ohjeita ja ivermektiiniä sekä vitamiineja ja muita lääkkeitä.

Länsimaissa sairastuneille sanotaan, ettei mitään hoitoa ole, odota kotona ja kun et kykene hengittämään, tule sairaalaan.

Tutkimuksessani nousi esille seuraava tarina, jonka kerron tässä nyt omin sanoin:

Monissa kolmansien maailman maissa ei ollut toivoa saada piikkiä nopeasti käyttöön, joten paikalliset terveysviranomaiset päättivät kokeilla ivermektiinin sekä muiden hyviksi todettujen lääkkeiden jakamista kotihoitopakkauksina positiivisen PCR-testin saaneille. Tämä käytäntö johti nopeaan käyrien ja kuolleisuuden laskuun. Sana levisi ja eri puolilla ihmiset ryhtyivät käyttämään lääkettä myös ennaltaehkäisyyn. Tämän huomattiin estävän tartuntoja suuressa määrin. Mutta monissa maissa terveysviranomaiset kohtasivat vastustusta valtiollisilta terveysviranomaisilta ja WHO:lta, joka ei ole hyväksynyt ivermektiiniä k-taudin hoitokeinoksi.

Näin artikkeleissa ja podcasteissa myös lääkärikunnan kritiikkiä ivermektiinin käyttöä kohtaan. Heidän argumenttinsa on aina se, ettei ivermektiiniä ole tutkittu tarpeeksi ja haitoista ei tiedetä — tarvitaan suuri Randomized Controlled Trial.

Tämän linkin lyhyessä videossa Tohtori David E Scheim kertoo ivermektiinin laajasta käytöstä Perussa, sekä kertoo osuvasti vertauksen siitä miten penissiliini otettiin pikaisesti käyttöön toisessa maailmansodassa ilman suuria RCT tutkimuksia.

Oman tulkintani mukaan pandemia näyttäisi jakaneen maailman lääkärikunnan kahteen ryhmään. Niihin, jotka käärivät hihat ja ryhtyvät sodan kaltaisessa tilanteessa toimeen, ja niihin, jotka avaavat ohjekirjan, toteavat sen kyseisen ongelman suhteen tyhjäksi ja jäävät odottamaan lisäohjeita ylemmiltä portailta.

Tämä keskustelu Tohtori Pierre Koryn ja ivermektiinille skeptisen lääkärin kanssa kuvaa ongelmaa.

.

IVERMEKTIINI — Ihmelääke vai… käärmeöljy!

Olen yhä hämmentyneempi. Koskaan en ole nähnyt samasta asiasta niin paljon ja niin täysin vastakkaista tietoa.

Erotan lähteistä selvän kaavan. Mitä arvostetumpi ja suurempi tietolähde on, sitä herkemmin se tuomitsee ivermektiinin toimimattomaksi ja “kyseenalaiseksi”, “salaliittoteoreetikoiden lempilapseksi” ja hätääntyneiden ja tietämättömien ihmisten turhaksi toivoksi ja ihmelääkkeeksi jonka käyttö saattaa olla jopa vaarallista.

Uskokaa asiantuntijoihin, on median viesti.

Minä uskon asiantuntijoihin ja juuri siksi olen tässä asiassa yhä hämmentyneempi. Juuri THL:n ohjeet ovat vieneet minut asiantuntijoiden äärelle jotka tietävät ivermektiinin olevan toimiva lääke tähän pandemiaan.

Jommankumman tarinan on kuitenkin oltava totta?

Turvaudun jälleen THL:n artikkeliin:

Millaista on tieteellinen tieto?

… Tiede perustuu jatkuvaan testaamiseen ja korjaamiseen. Kritiikin ja uusien havaintojen pohjalta tehdään uusia kokeita ja tutkimuksia. Näin käsitys tutkimuksen kohteista paranee ja tarkentuu jatkuvasti. Yksittäinen tutkimustulos ei vielä riitä tieteellisten johtopäätösten tekemiseen…

Tieteellinen tieto ei siis ole mielipidekysymys. Valeuutisen, huhun tai salaliittoteorian tunnistaa siitä, että se ei kestä aitoa kriittistä tarkastelua.

Kiitos THL, olin jo menettämässä luottamukseni tieteeseen. Juuri kyseisellä tavalla FLCCC:n lääkärit näyttävät tehneen tiedettä. He ovat yhdistäneet tietoja suuresta määrästä eri puolilla maailmaa tehdyistä tutkimuksista ja tehneet niistä meta-analyysin.

Positiivisia ja lupaavia tutkimuksia ivermektiinistä on todella paljon, ne kaikki ovat vapaasti löydettävissä ja tarkistettavissa. Silti suurten mediatalojen artikkeleissa on hämmentävän vähän viittauksia näihin tutkimuksiin. THL:n ohjeiden mukaisesti tarkasteltuna suuret mediatalot alkavat minusta vaikuttaa mielipiteiden välittäjiltä ja selvästikään niiden jutut eivät kestä kriittistä tarkastelua.

“yksittäinen tutkimustulos ei vielä riitä tieteellisten johtopäätösten tekemiseen… “

Sanoo THL, ja totta onkin, että suuret mediat ja terveysviranomaiset vaikuttavat käyttävän lähteenään vain yhtä tutkimusta:

Tässä ns. Lopez-Medina tutkimuksessa joka on Randomized CriticaL Trial, ivermektiinin tehosta ei löytynyt merkittävää näyttöä.

Koska tämä tutkimus on muiden joukossa poikkeus, tarkastelen sitä kriittisesti kuten THL neuvoo. Löydän mm. tämän yli sadan lääketieteen ammattilaisen avoimen kirjeen, joka kertoo kyseisen tutkimuksen olevan pahoin vääristynyt.

Löydän paljon tietoa siitä, että Lopez-Medina tutkimuksessa käytettiin nuoria ihmisiä alueella, jossa väestö käytti ivermektiiniä jo valmiiksi. Luen myös väitteistä, joissa kerrotaan placebo ryhmän saaneen ivermektiiniä myös vahingossa.

Ilokseni huomaan, että THL tuntee myös sanonnan “follow the money”

THL Kohta 4. Kuka tästä hyötyy? Mieti, levittääkö väitteitä taho, joka voi hyötyä niistä poliittisesti tai kaupallisesti.

Check!

Lopez-Medina tutkimuksen Conflict of interests lauseke on pitkä. Columbiassa tehtyä tutkimusta on rahoittanut moni suuri lääkeyhtiö, mm. Merck, jolla oli ivermektiinin patentti.

Conflict of Interest Disclosures: Dr López-Medina reported receiving grants from Sanofi Pasteur, GlaxoSmithKline, and Janssen and personal fees from Sanofi Pasteur during the conduct of the study. Dr López reported receiving grants from Sanofi Pasteur, GlaxoSmithKline, and Janssen and personal fees from Sanofi Pasteur during the conduct of the study. Dr Oñate reported receiving grants from Janssen and personal fees from Merck Sharp & Dohme and Gilead outside the submitted work. Dr Torres reported receiving nonfinancial support from Tecnoquímicas unrelated to this project during the conduct of the study. No other disclosures were reported.

Vastaavan pituista listaa en ole löytänyt muista lukuisista ivermektiiniä koskeneista tutkimuksista.

Tämä Lopez-Medina tutkimus on se suuri RCT tutkimus, johon media ja viranomaiset viittaavat puhuttaessa ivermektiinista. En tiedä, en tahtoisi esittää väitteitä, mutta oma tulkintani on, että tutkimus tehtiin syötettäväksi medialle ja terveysviranomaisille.

Ja seurattuani THL:n ohjeita tarkasti, en myöskään voi välttyä vaikutelmalta, että suuret mediatalot levittävät ivermektiinin kohdalla kohteliaasti muotoillen perusteetonta tietoa, juuri sellaista mitä kutsutaan valeuutisiksi, huhuiksi ja jopa salaliittoteorioiksi.

Kaikki tämä on kovin outoa ja ihmeellistä.

Ihmiskunnalle olisi tarjolla ihmelääke pandemiapainajaisen lopettamiseksi ja me emme halua kuulla siitä?

.

.

Mitä ivermektiini on?

60-luvun lopulla mikrobiologi Satoshi Ömura Tokion Kitasako instituutista etsi antibakteerisia aineita ja keräsi tuhansia maanäytteitä ympäri Japania. Hän lähetti näytteitä Merck yhtiön tutkimuslaboratorioon New Jerseyhyn, jossa hänen yhteistyökumppaninsa William Campbell testasi niiden tehoa parasiitteihin eläimissä. Yksi näyte Tokion läheiseltä golfkentältä osoittautui erittäin tehokkaaksi lääkkeeksi parasiittimatoihin. Bakteeri osoittautui täysin uudeksi lajiksi ja se sai nimen Streptomyces avermictilis. Aktiivinen komponentti oli avermektiini, jota kemikaalisesti modifioitiin tehon ja turvallisuuden lisäämiseksi. Uusi aine nimetlään ivermectin, vietiin markkinoille 1981 ja siitä tuli maailman myydyimpiä eläimiä varten tarkoitetuista lääkkeistä. Satoshi Ömura ja William Campbell saivat löydöstään lääketieteen Nobelin 2015

Ivermektiinin on liittynyt erilaisia sanoja kuin takiaisia. Ihme, kiistanalainen, salaliitto.

FLCCC:n Tohtori Pierre Kory kutsui ivermektiiniä ihmeeksi Yhdysvaltain senaatin kuulemisessaan.

Mielestäni Pierre Kory oli väärässä. Ivermektiini ei ole ihme.

Suurin osa käyttämistämme lääkkeistä on löytöjä luonnosta, kuten penissiliini. En näe mitään ihmeellistä siinä, että myös k-virukseen sattuisi löytymään sopiva bakteeri luonnosta. Sehän olisi vain luonnollista. Hän oli myös väärässä väittäessään ettei ivermektiiniä käyttävä joutuisi sairaalaan. Tietenkään tämäkään lääke ei ole sataprosenttisen tehokas, sellaista ei olekaan, mutta ivermektiini on niin tehokas että sitä olisi käytettävä.

Tuntikausia Pierre Korya kuunneltuani, olen todennut hänen olevan suorasuinen ja asialleen omistautunut ihminen. Aikaisemmin Pierre Kory oli todistanut senaatille kortikosteroidien käytöstä k-taudin hoidossa, jo silloin hän oli kohdannut vastustusta ja syytöksiä asian politisoinnista vaikka kortikosteroidit oli myöhemmin sitten hyväksytty hoidoksi. Hän oli kuulemisessa huomattavan emotionaalinen mistä häntä kritisoidaan. Mutta millainen onkaan mielentila lääkärillä joka tietää löytäneensä ihmishenkiä ja kärsimystä vähentävän lääkkeen, mutta häntä ei haluta kuunnella ja syytetään ilman mitään syytä poliittisuudesta?

.

ONKO THL MUKANA ILLUMINAATISSA?!?

.

Vetäydyn jälleen suomalaiselle mukavuusalueelleni ja katson THL:n sivustolta tiedetäänkö siellä ivermektiini lääkkeestä mitään.

Kirjoitan hakukenttään sanat ivermectin ja ivermektiini.

Tuloksia nolla.

WTF?!

Toinen EU-maa Slovakia on ottanut ivermektiinin käyttöön helmikuussa 2021 ja käyttänyt sitä menestyksellä. Slovakian tartuntakäyrät ovat joitain kuukausia sen jälkeen vaipuneet lähes nollille ja pysyneet siellä.

Silti suomalainen terveysviranomainen ei tiedä tästä pelastavasta lääkkeestä mitään. Kuitenkin sen tehosta on mainittu valtioneuvoston papereissa syksyllä 2020 ja internet on pullollaan tutkimuksia.

Tunnen olevani yhä enemmän kuin salaliittoelokuvassa. Mieleen nousee väistämättä arveluttavia kysymyksiä. Onko meidän THL mukana salaliitossa? Estääkö illuminaatti meiltä salaisen tiedon henkemme pelastamiseksi? Mitä tapahtuu? Onko Qanon oikeassa? Onko injektio pedon merkki?

Vitsivitsi;)

Tajuan, miten juuri tässä vaiheessa ihminen putoaa Qanon kaninkoloon ja alkaa nähdä Bill Gatesin viekkaan hymyn ja piikin bioaseena.

Tajuan myös, miten suuri on tässä vaiheessa houkutus luovuttaa, ja uskoa että koko ivermektiini on kaikesta näkemästäni vakuuttavista todisteista huolimatta jonkinlainen huijaus tai kasaantunut harhaluulo.

Vaikeinta on jatkaa tutkimusta ja yrittää ymmärtää, mistä tässä on kysymys.

.

Mielikuvitus on kaksiteräinen miekka.

Einstein ei olisi luonut suhteellisuusteoriaa ilman mielikuvitusta, joka sai hänet kuvittelemaan itsensä ratsastamaan valonsäteellä. Siitä syntynyt ajatus mullisti maailmamme.

Mielikuvitus luo fantasioita yhdistelemällä faktoja toisiinsa. Mutta olennaista on ymmärtää, miten mielikuvitus on tarpeellinen myös toden selvittämisessä. Harmailla alueilla ja puutteellisen tiedon turvin on uskallettava myös tehdä oletuksia ja katsoa mihin ne vievät. Mielikuvitus voi viedä myös hulluihin fantasioihin ja siksi harkinnan ja järjen tehtävänä on tarkastaa mielikuvituksen tuotteet ja jyvittää ne varteenotettaviin sekä viihteeseen.

Mielikuvituksella luotujen fantasioiden tehtävänä on luoda ajattelulle teorioita — kenties salaliitostakin, ja järjen tehtävänä on eritellä näistä teorioista jyvät ja akanat.

Aina epäuskon iskiessä katson seuraavan Onion sketsin:

Onion: Here’s Why You’re Wrong

Onion-sketsi muistuttaa, että voin olla väärässä, mutta se muistuttaa myös siitä, että jopa suuri virallinen ja “uskottava” tietolähde voi myös olla väärässä.

Ja ovathan tähän mennessä myös THL:n ohjeet sen todistaneet!

Slovakiassa, jossa ivermektiini hyväksyttiin 6kk koekäyttöön helmikuussa, näkyy nyt seuraavankaltaisia otsikoita:

6.8.2021 Startitup: Toinen tutkimus vahvistaa, että Ivermektiini ei pelasta ihmishenkiä: sen vaikutus on lumetasolla

Kuten THL neuvoo, faktatarkastan jutun. Tässä linkki edellisessä jutussa kerrottuun Cochrane järjestön tutkimukseen.

Tutkimus on Cochrane järjestön julkaisema 28.7.21. Katson tutkimusta ja tarkastan sen lähteitä niin kriittisesti kuin osaan. Voin olla väärässä, mutta verrattuna esimerkiksi jo näkemääni FLCCC:n työhön tutkimus vaikuttaa minusta laihalta. Cochrane näyttää selanneen valikoivasti olemassa olevat tiedot lävitse ja tuominneen lääkkeen.

Cochrane saa kritiikkiä työnsä laadusta BMJ julkaisussa.

Mutta kyseistä Cochrane tutkimusta on järjestön kritiikistä huolimatta luettu myös Suomessa:

4.8.2021 Lääkärilehti: ivermektiinin-lupaukset-murentuvat

Tarina alkaa haista yhä enemmän. Huomaan saman ilmiön muissakin maissa. Siellä, missä ivermectinin käyttö kasvaa ja paikalliset viranomaiset ottavat sen laajalti käyttöön, seuraa aina vastustus ylhäältäpäin. Suuret mediat viittaavat järjestään vain negatiivisiin tutkimuksiin ivermektiinista vaikka näitä tutkmuksia on suuresta massasta pieni vähemmistö.

Viralliset tahot kieltävät ivermektiinin käytön k-taudin hoidossa ja väittävät 4 miljardia kertaa jaettua ja myös lapsille turvallista lääkettä vaaralliseksi.

Yhdysvaltojen FDA ja WHO

Myös Ivermectinin entinen patentinhaltija MERCK(joka rahoitti myös Lopez-Medina tutkimusta) kieltää entisen ja turvallisena pitämänsä lääkkeen julistaen sen vaaralliseksi ja sopimattomaksi k:n hoitoon.

WHO:n tohtorit Maria Van Kerkhove ja Soumya Swaminathan kertovat ivermektiiniä kyllä kovasti tutkitun, mutteivat silti aio tutkia sitä sen pidemmälle, koska no… ei vaan… nyt tällä kertaa.. (5.2.2021)

Myös aiemmin arvostamani MSNBC tuntuu nyt suoltavan misinformaatiota.

Harvat samoinajattelijat löytyvät nyt aiemmin epäilyttävinä pidetyiltä suunnilta…

Mihin olen uppoamassa?

Kun suuret auktoriteetit kertovat toista tarinaa, kuin itse uskoo todeksi, alkaa maailmankuva järkkyä.

Onko jossakin todella pahojen ihmisten pyöreän pöydän salaliitto? Istuuko mukana Bill Gates?

En tiedä. En istu pyöreissä pöydissä. Istun vain tietokoneeni äärellä edessäni DuckDuckGo, THL:n ohjeet sekä huumorikanava Onionin antama viisas ymmärrys siitä, että kaikki voivat olla väärässä.

.

HELPOTUS — EN OLE YKSIN!

Helpotun huomatessani etten ole yksin. On joitakin korkean tason auktoriteetteja, jotka näyttäisivät myös lukevan THL:n tasoisia ohjeita valetiedon tunnistamiseen.

Kuten New York Timesin tähtitoimittaja Michael Capuzzo

Intiassa joidenkin osavaltioiden terveysviranomaiset ovat ottaneet ivermectinin käyttöön menestyksellä vastoin WHO:n ohjeita. WHO on painostanut viranomaisia lopettamaan ivermektiinin käytön ja lopulta intialaiset ovat suuttuneet.

Indian Bar Association, Intian lakimiesten liitto, on vienyt WHO:n korkean virkamiehen oikeuteen lääketieteellisen disinformaation levittämisestä. Swaminathan on intialainen ja häntä syytetään jopa kuolemantuomioon johtavista rikoksista.

Voin olla väärässä siitä, miten journalismin kuuluisi toimia, mutta minusta on erikoista ettei tämä ole ollut uutiskynnystä ylittävä juttu suurissa medioissa Euroopassakin?

Seuraavassa keskustelussa intialainen Bar associationin lakimies, advocat Dipali Ojha, kertoo tarkemmin. Mukana myös hyvä kuvaus Intian tilanteesta. Kohta 0157–0700

Alkaa näyttää yhä todemmalta se, että WHO, valtioiden suuret terveysviranomaiset sekä suuret mediatalot, pimittävät ja peittävät ihmisten tietoisuudesta lääkettä, joka pelastaisi satoja tuhansia ihmishenkiä ja voisi jopa auttaa hävittämään k-viruksen planeetan pinnalta?

Olen vaikeassa tilanteessa. Haluan olla lainkuuliainen kansalainen ja haluan itselleni parasta mahdollista tietoa siitä, miten estää k-tartunta ja leviäminen itseeni ja muihin. Ymmärrän myös miten ivermektiini vaikuttaa pahalta “anti-vac” salaliitolta.

En ole itse anti-vac. En ole anti mitään. Olen vain pro irti pandemiasta.

Mielestäni on selvää, että ihmiskunta tarvitsee tätä lääkettä piikkien ohella k-viruksen nujertamiseen.

Teen myös itsestäni psykologisen havainnon. Ivermektiinin peittelyn hyväksymisen todeksi vaatii samalla niin suuren pahan hyväksymistä todeksi, että asiaa on hyvin raskasta edes ajatella.

Eteen nousee tyypillinen salaliittokysymys — kuinka niin valtava määrä ihmisiä voisi valehdella näin suuresta asiasta?

Mutta heidän ei tarvitse tietoisesti valehdella.

Pohdin asiaa pitkään ja nyt uskon ymmärtäväni, miten tämä suurelta salaliitolta vaikuttava kuvio on mahdollinen.

.

VIRALLISEN TIEDON RAVINTOKETJU

Kehitin termin kuvatakseni ilmiötä, joka mahdollistaa tämän mielipuolisen, ihmishenkiä maksavan ja kärsimystä tuottavan tilanteen.

Virallisen tiedon ravintoketjussa ravinto on tietoa. Toisin kuin biologisessa ravintoketjussa, tieto kulkee tässä ravintoketjussa ylhäältä alaspäin, kansallisia viranomaisia ja suuria mediataloja sekä paikallisempia medioita pitkin alas kohti meitä kansalaisia, planktonia, jotka sen suut ja silmät auki pureksimme.

Jokaisen instituution on tärkeää säilyttää luottamuksensa. Siksi jokainen media ja instituutio hankkii ja tarkistaa tietonsa toiselta luotettavalta insituutiolta. Ollakseen luotettava, insituution on oltava mukana virallisen tiedon ravintoketjussa.

Virallisen tiedon ravintoketjussa viittaukset tutkimuksiin on luotettavinta tehdä samoista suurimmista tutkimuksista, joihin muutkin ovat viitanneet. Hieman kuin teinien piirissä on luotettavinta digata samoja tähtiä kuin muutkin.

Näin tapahtuu lääkeyhtiöiden rahoittaman López-Medina RCT tutkimuksen kanssa joka ei löytänyt ivermektiinin tehokkuutta. Tuo tutkimus on nyt mm. EU:n terveysviranomaisen peruste ivermektiinin käytön vastaiselle suositukselle.

Virallisen tiedon ravintoketjussa tiedon todenmukaisuuden arvioinnissa ja “virallistamisessa” viimeisin ja tärkein tuomari on aina suuri ja “virallinen” instituutio kuten WHO, Nih, THL, EMA, Reuters, Google, Facebook.. yms..)

Suomessa THL hankkii tietonsa WHO:lta ja Euroopan terveysviranomaisilta. Jos näin on, ei olekaan ihme, ettei THL:n haku vastaa kyselyyn “ivermektiini” yhtään mitään.

Tässä vaiheessa pyydän lukijaa huomaamaan, että en kritisoi tätä järjestelmää sinänsä. Virallisen tiedon ravintoketju on hyvä ja välttämätön järjestelmä meidän yhteiskunnassamme, sellainen kuuluu demokratiaan mutta sen on toimittava oikein.

Tämä keskinäiseen luottamukseen perustuva järjestelmä suodattaa ja siivilöi tiedosta lian ja epäpuhtaudet, eli valefaktat ja oikeat salaliittoteoriat. Faktojen tarkistaminen ja oikean tiedon tuottaminen on terveen yhteiskunnan tiedonjakelun järjestelmälle välttämätöntä, sillä kansalaisella ei ole aikaa ja kykyä tehdä siivilöintityötä itse.

Tiedän sen, olen tehnyt tätä työtä ivermektiini tutkimuksen kanssa lukuisia iltoja. Vain harvalla hullulla on tällaiseen aikaa, halua ja hölmöyttä.

Mutta, mitä tapahtuu, jos virallisen tiedon ravintoketjuun pääsee väärä tieto? Tai jokin olennainen tieto pidetään siitä ulkopuolella se ristiriitaiseksi värittämällä? Sen kaltaisen vahingon uskon nyt tapahtuneen. Tarkoituksella tai ei, sitä en tiedä, enkä voi siksi väittää mitään.

Kun virallisen tiedon ravintoketjuun pääsee ylhäältä väärä tieto jostakin asiasta, ketju toimii juuri kuten sen pitääkin ja korjaa itseään pitäen disinformaation elossa.

Virallisen tiedon ravintoketjun osien, eli satojen tuhansien toimittajien, virkamiesten, lääkärien, mediayhtiöiden moderaattoreiden ja muiden asianosaisten, ei tarvitse tietää levittävänsä disinformaatiota, sillä heidän työnsä on toistaa ylhäältä päin kulkeutuvaa “virallista” tietoa, ja valtaosa heistä varmasti kokee tekevänsä hyvin ja oikein.

Pahoja ihmisiä pyöreän pöydän äärellä, illuminaattia, Truman Showta ja suurta salaliittoa ei tarvita — tarvitaan vain hiven väärää tietoa ravintoketjun yläpäässä.

Mutta missä kohden ravintoketjua väärä tieto ivermektiinistä on ravintoketjuun kulkeutunut? Nyt joudun astumaan isojen poikien rajujen väitteiden alueelle — kaikki viittaa siihen, että valheen käärme kiemurtelee WHO:ssa. Onko se tarkoituksellista vai ei, en tiedä. Ehkä WHO:n lääkärit ovat pelokkaita ohjekirjaan katsojia? Ehkä WHO:ssa vaikuttaa jollain tavoin lääkeyhtiöiden raha? En spekuloi enempää, sillä olisin varmasti väärässä. Mutta kaikki näyttää siltä, että ravintoketjun yläpäässä pesii disinformaatio.

WHO on terveysasioissa maailman suurin ja ylin auktoriteetti. Suurimman auktoriteetin korruptiota on vaikea uskoa todeksi koska ajatus pelottaa, kuin oma isä paljastuisi paatuneeksi rikolliseksi. Jos ylin auktoriteetti, eli vastuunkantaja, ei kanna vastuuta, on se kannettava itse. Sellainen ajatus on raskas ja uskon sen olevan suurelle osalle ihmisistä yksinkertaisesti liian ikävä ajatus, jonka he tahtovat lakaista mielestään pois.

Mutta mikä on pelottavaa, ei ole mahdotonta. Ylimmän auktoriteetin korruptio on aivan liian yleistä ja inhimillistä, sellainen on kuin salaliitto, ne ovat hyvinkin todellisia ja niitä on maailmassamme paljon.

Wolksvagen yhtiön dieselgate oli yksi sellainen. Ja muistamme miten tupakkateollisuus vuosikausia lobbasi tiedeyhteisöä tilaten suotuisia tutkimuksia.

.

Kuinka sensuuri luo salaliittoteorian ja salaliittoteoria sensuurin

Sanat conspiracy “salaliittoteoria” ja controversial “ristiriitainen” ovat vahingollisia sanoja kriittisen ajattelun kannalta. Niiden käyttö katkaisee uteliaisuuden herättämällä kuulijassa pelon joka saa hänet väistämään aihetta.

Podcasteissa ja kansalaisjournalistien artikkeleissa näitä sanoja harvemmin käytetään. Podcastien ja “vaihtoehtoisen” median myötä koen käsitykseni maailmasta avartuneen ja valaistuneen monin tavoin. Pidän siitä, ettei näissä podcasteissa väistellä tai sensuroida vaikeita, kiistanalaisia ja hullujakin aiheita.

Seuraavassa Tohtori Pierre Koryn puhuu sensuurista. (Kohdassa 1639- 1812)

Olen tohtori Pierre Koryn kanssa samaa mieltä, jos kahlitsemme uteliaisuuttamme sensuurilla, näivettyy tieteemme ja mahdollisuutemme ratkaista niitä vakavia ongelmia joiden kanssa ihmiskunta nyt kamppailee.

Tietenkin ymmärrän, että täällä tiedon “luomu” kentällä vastuu on kuulijalla ja faktojen tarkastaminen on erinomaisen tärkeää. Mutta sensuroidussa ympäristössä kriittistä ajattelua on vaikea oppia. Sitähän ei silloin tarvita?

Bret Weinsteinin ja Heather Haynesin Dark Horse podcast tutustutti minut alunperin ivermektiinin tarinaan. Pandemian alusta alkaen he ovat ennustaneet oikein useita seikkoja, mm. viruksen leviämisen tavan aerosolina ja maskien käytön hyödyn. Bretin ja Heatherin tietojen tähden käytin itse maskia ensimmäisten joukossa kaupassa käydessäni vuonna 2020.

Pidän Heather Haynesia ja Bret Weinsteinia luotettavina. He ovat tutkimuksissaan hyvin seikkaperäisiä, ja olen selvillä heidän taustastaan, persoonistaan ja tarkoitusperistään. Jos he tekevät virheen, ja he tekevät sellaisia, he korjaavat virheensä aina seikkaperäisesti. Ja tietenkin hekin voivat olla väärässä. Ja mielestäni he ovatkin. He ovat nostattaneet paitsi asiallista kritiikkiä mutta mielestäni lietsoneet myös liian pitkälle vietyä ja turhaakin pelkoa piikkejä kohtaan.

Kukaan ei ole täydellinen ja kaikki ovat jossakin väärässä. Niin minäkin, ja toivon että lukija pitää sen mielessä ja ajattelee aina itse.

Mutta lableak teorian suhteen Dark Horse podcast ei ollut väärässä. Tuo evoluutiobiologipariskunta puhui myös alusta lähtien lableak teorian peittelystä muistuttaen kuinka tärkeää myös tämä pahalta kuulostava mahdollsuus on pitää tutkimuksen alaisena. Bret ja Heather kohtasivat tuolloin ankarasti kritiikkiä ja syytöksiä salaliittoteorian ajamisesta.

Vasta nyt virallisen tiedon ravintoketju alkaa hyväksyä mahdolliseksi, että k-virus on todella valmistettu ihmisen toimesta Wuhanin laboratorioissa.

Sama ilmiö tapahtuu nyt ivermektiinin kanssa. Lukuisat rehellistä tietoa jakavat lääkärit ja korkeatasoiset asiantuntijat joutuvat Youtuben ja suurten mediakorporaatioiden sensuroinnin kohteeksi. Videoita poistetaan jos niissä mainitaan kielletty “i” sana. Tragikoomisesti podcasterit ja arvostetut lääkärit joutuvat käyttämään kiertoilmauksia algoritmeja väistääkseen. Moni on jo siirtynyt mm. Odysee.comiin joka yhdistetään “alt-right” laariin.

Nyt tilanne on todella niin surkea, että löytääkseen oikeaa ja sensuroimatonta tietoa, on sitä etsittävä virallisen tiedon ravintoketjun ulkopuolelta.

AlJazeera on ainoa löytämäni “suuri” media, joka käsittelee ivermectinia neutraalisti ja kiihkottomasti kuten journalistin kuuluu.

Edellisessä AlJazeeran jutussa Tohtori Pierre Kory mainitsi ivermectinin työkaluna piikkien lisäksi. Olen samaa mieltä. Taloa ei rakenneta pelkällä vasaralla, ilmastonmuutosta ei ratkaista pelkillä tuulimyllyillä ja pandemiaa ei lannisteta pelkillä injektioilla. En vastusta piikkejä, kuten en vastusta mitään työkalua sinällään. Injektio on loistava lääketieteellinen työkalu kuten lukuisat lääkkeetkin mutta nekään eivät toimi täydellisesti — kuten ei ivermektiinikään ole täydellinen ihmelääke. Suurta sotaa on käytävä monella rintamalla. Jos eläisimme järkevässä maailmassa ivermektiini sekä muut hyväksi todetut lääkkeet piikkien ohella täydentäisivät toisiaan, tiedeyhteisö ja viranomaiset vaihtaisivat tietojaan ja media ottaisi rehellisesti ja avoimesti selvää siitä mitä sanoo.

Tällä hetkellä totuus ivermektiinistä näyttää puskevan väkisin lävitse virallisen tiedon ravintoketjun ohi. Kohtalo näyttää valinneen muurinmurtajaksi asiassa standup koomikko ja podcast-host Joe Roganin. Hänen saatuaan k-tartunnan ja kerrottuaan käyttävänsä itsehoitoon ivermektiiniä, näyttää koko läntisen maailman media hyökänneen häntä pilkkaamaan hyenalauman tavoin. Myös Suomessa. Miksi? Miksi aikuinen ihminen ei saisi tehdä omaa harkittua päätöstään oman terveytensä hoidosta? Ketä ja mitä hän uhkaa?

Miksi nyt näyttää siltä, että k-sairastamisesta on tullut Paha asia? Mitä me oikeastaan pelkäämme?

.

PELKO, etenkin kuoleman pelko.

K-taudin pohdintaan liittyy oma henki, ajatus tuntemattomista aineista ihon alla ja omassa kehossa sekä vastuu toisten ihmisten hengestä. Sellaisen paineen alla on lähes mahdoton ajatella neutraalisti ja ilman jännitteitä.

Hukkuva ihminen tarrautuu mihin tahansa häntä pinnalla pitävään asiaan. Vaikka on yhä selvemmin käymässä ilmi, etteivät pelkät piikit lopeta pandemiaa, tarrautuu yhteiskunta edelleen ajatukseen kaikkien piikittämisestä. Mikä tahansa tuosta ajatuksesta poikkeava, kuten ennaltaehkäisevä lääkitys, D-vitamiinin käyttö, hyvän terveyden ylläpito sekä ivermektiini, herättävät pelkoa. Yksi pelon alalaji on auktoriteetin pelko. Tällä hetkellä ainoa virallinen ja hyväksyttävä keino tuntuu olevan koko väestön pikainen injektoiminen. Kaikki muut ratkaisut ovat “Paha” ja “Anti-vac” tai “alt-right”.

Konsensus on mielestäni yhteiskunnassa tärkeä ja vakauttava asia, mutta vääristyttyään se on vaarallinen ja sokeuttava. Konsensusta vastaan nousu on raskasta ja ikävää työtä joka kysyy rohkeutta. Tunnen pelon paineen kehossani kun kirjoitan tätä tekstiä, vaikka järkeni sanoo, että puhun vain totuutta ja siinä ei pitäisi olla mitään pelättävää.

Järkeni sanoo myös, ettei politiikan pitäisi mitenkään liittyä viruksiin ja lääketieteeseen. Näin kuitenkin on, ja yhtenä suurena ja oranssina syynä on Trump ja hydroxychloroquine.

Uskon Trumpin hydroxychloroquinen uhmakkaan käytön synnyttäneen yhä yksinkertaistuvaan mediaamme narratiivin — Trump syö lääkkeen, siis, lääkkeet + k:n hoito = paha.

Nyt median selkäydinreaktio ivermektiiniin on yksinkertainen narratiivi — “Yksinkertainen Trumpisti ja salaliittoteoreetikko syö hädissään hevosen matolääkettä, heh-heh ja face-palm.”

Ja virallisen tiedon ravintoketjua pitkin tieto valuu Suomeen asti.

Tilanne alkaa olla hyvin omituinen. Kun luen uutisia tunnen ryhmäpaineen ja väärässä olemisen peloin, joka saa minut epäilemään omaa tervettä ja rationaalista ajattelukykyäni. Ikään kuin maailma yrittäisi ajaa minua epäilemään itseäni.

Ehkä minulla on aivovamma, mutta ymmärrettyäni mitä tapahtuu, en kykene olemaan tästä asiasta vaiti. Haluan tuoda tässä esille mahdollisimman monelle sen, mitä pitkän harkintani jälkeen olen nähnyt todeksi. Haluan jakaa työni tuloksia ja herättää tarpeellista tasapuolista keskustelua. Haluan tuoda järjen ja rationaalisen tieteeseen perustuvan ajattelun takaisin keskusteluun k-taudista.

THL:n ohjeita noudattaen olen käynyt lävitse enemmän kuin yltäkylläisesti tietoa joka todistaa, että ivermektiini toimii k-virusta vastaan ainakin niin tehokkaasti, että meidän olisi otettava se työkaluksi pandemiaa vastaan piikkien ohella.

En kykene millään tavoin, enkä miltään kulmalta ymmärtämään, mitä väärää tuossa ajatuksessa voisi olla?

Paitsi yhden syyn näen, ja se on –

.

.

AHNEUS

Erinomaisella tavalla apunani ollut THL:n artikkeli kehottaa kysymään kriittisesti:

Kuka tästä hyötyy? Mieti, levittääkö väitteitä taho, joka voi hyötyä niistä poliittisesti tai kaupallisesti.

En osaa nähdä sitä hyötyä jota ivermektiiniä ajavat lääkärit saisivat. Ivermektiini on patenttivapaa lääke ja yhden ihmisen ennaltaehkäisevä lääkitys k-tautia vastaan ei kustantanna kuukaudessa muutamaa dollaria enempää. Ivermektiinin käytön puolestapuhujille näyttäisi seuraavan vain stressiä ja todennäköisesti on aiheuttanut myös taloudellisia menetyksiä. Monet kertovat joutuneensa eroamaan työpaikoiltaan.

Mutta suurille lääkeyhtiölle ivermektiiniä koskevan disinformaation levittäminen tuottaa paljonkin kaupallista hyötyä.

Piikkien ja muiden lääkkeiden tuotot suurille lääkeyrityksille ovat pienten valtioiden budjettien luokkaa. On selvää, että jos ivermektiini leviäisi maailmalla laajaan ja yleiseen käyttöön, hyvin moni päättäisi käyttää sitä piikin sijaan. Lääkeyhtiöt menettäisivät miljardeja. Samoin valtiot verorahojaan, sillä jo tilatut piikit menisivät hukkaan. Ivermektiini on maailmanlaajuisesti käytetty ja puoli-ilmainen lääke, kukaan ei voi saada sen käytöstä miljardien voittoja.

Silti tuntuu uskomattomalta, ettei kukaan virallisen tiedon ravintoketjussa “herää” ja puhalla pilliin.

Mutta tarkemmin ajatellen sekään ei ole uskomatonta.

Meistä suurin osa elää huomaamattaan kiinnittyneenä virallisen tiedon ravintoketjuun. Olemme siinä kiinni uskottavuudella ja rahalla. Suuri yhtiö on instituutio, kuin elävä olento joka tarvitsee ravintoa, ja kaupallisen instituution ravintoa on raha. Instituutio toimii automaattisesti tavalla, joka tähtää sen ravinnon, eli rahan, haalintaan. Siten instituutio ei valitse työkaluksi lääkettä, joka ei tuota ravintoa, eli rahaa. Ja harva uskaltaa rikkoa tätä konsensusta, koska uskottavuus on valuuttaa ja salaliittoteoreetikoksi leimautuminen aiheuttaa uskottavuuden menetyksen ja toimeentulon menetyksen.

Siksi jopa New York Timesin journalisti joutuu kirjoittamaan asiasta ns. valtamedian ulkopuolella.

.

SURULLINEN SELITYS

Sen kummempaa “salaliittoa” tässä ehkä jo miljoonia turhia kuolemia vaatineessa ivermektiinin peittelyn tragediassa ei tarvita. Tarvitaan vain kooltaan pieni valhe virallisen tiedon ravintoketjun yläpäässä, sen lävitse kuljettuaan valhe moninkertaistuu valtavaksi, jopa uskomattomalta salaliitolta näyttäväksi. Me istumme kaikki tuon pyöreän illuminaattipöydän äärellä.

Tässä vaiheessa sitä alkaa jo masentua mutta… onneksi törmään uutisiin jotka näyttäisivät kääntävän ivermektiinin kelkan!

Suomessa, Turkulainen Therapeutica Borealis kehittää nenäsumutetta k-tautiin joka sisältää — ivermektiiniä.

“Lääkeen vaikuttavat aineet ovat aprotiniini, hydroksiklorokiini ja ivermektiini, jotka ovat ennestään tunnettuja aineita, mutta nyt kehitetyssä lääkkeessä niitä käytetään uudella tavalla. — Lääkkeen etuina ovat, että aineet ovat ennestään tunnettuja, se on edullinen ja helppokäyttöinen. Tavoitteena on saada sumute itsehoitolääkkeeksi, kertoo Kalervo Väänänen.”

Olen ymmälläni. Senhän ei pitänyt… toimia? No, en tiedä. Olen maallikko, vain planktonia ravintoketjun pohjalla. En tiedä. Enhän minä ole asiantuntija. Ne siellä uutisissa ovat.

Ja nythän alkaa tulla uutisia muistakin kuin piikkivaihtoehdoista. Niitä julkaisevat jopa ns. valtamediat. Hallelujaa! Big Pharma tuo meille k-pillerit!

Myös Merck, entinen ivermectinin valmistaja, on nyt saamassa osan miljardeista anti-viraalisen pillerin valmistukseen. Ihmiskunnan tähden toivon, että heillä on vielä resepti tallella.

Me planktonit voimme siis kohta herätä painajaisesta. Verorahamme pelastavat meidät!

Onneksi FLCCC:n lääkärit osaavat repiä tästä huumoria.

Ehkä miljardeja verorahoista ei tarvittaisi. Ehkä ivermektiinin jakaminen kaikille riittäisi? Ehkäpä ravintoketjumme tarvitsee miljardeja?

En tiedä. En ole taloustieteilijä. Olen vain väsynyt totuutta etsivä kansalainen.

Nyt, tehtyäni kansalaisen tutkimustyöni peruskoulun antaman kriittisen ajattelun oppien sekä THL:n ohjeiden mukaisesti, uskon WHO:n ja Big Pharman “salaliittoon” ivermektiiniä vastaan. THL on siis tehnyt minusta salaliittoteoreetikon. Mitä salaliitto sitten tarkoittaakaan.

Suosittelisin THL:llää tekemään seuraavan lisäyksen artikkeliinsa väärän tiedon tunnistamisesta:

Kohta 6. Jos tietolähteestä vaikuttaa puuttuvan jotakin olennaista ja sellaista, jonka olet muissa luotettaviksi todistetuissa lähteissä toistuvasti ja vahvistetusti todennut oikeaksi, epäile tätä tietolähdettä.

Mutta omalta kohdaltani on tiedettävä jotakin. On tehtävä päätös omasta terveydestä.

Olen saanut FLCCC:n ja muiden järjestöjen lääkäreiltä niin perinpohjaisia ja hyviä neuvoja, ettei valintani heidän ja kansallisten terveysviranomaisten neuvojen välillä ole vaikea.

Olen käyttänyt ivermektiiniä FLCCC:n iMask+ ohjeistuksen mukaisesti k-viruksen ehkäisyyn jo usean kuukauden. En ole huomannut sen käytöstä minkäänlaisia oireita. En ole vielä saanut k-tautia, todennäköisesti sen jossain vaiheessa saan. Kun sairastun, eristän tietenkin itseni, teen kokeet ja lääkitsen itseäni ivermektiinillä ja vitamiineilla välttääkseni kuormittamasta terveydenhuoltojärjestelmää.

En ole piikkivastainen ja anti-vac, kannustan kaikkia sairautta pelkääviä ja etenkin niitä joilla on terveysriskejä, ottamaan piikin. Mutta olen pro terve järki sekä itsemääräämisoikeus omasta kehosta sekä terveydestä.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan taudin sairastaminen lääkitysten avulla näyttäisi olevan myös viisas ratkaisu. Luonnollinen immuniteetti sairastamisesta on parempi kuin piikin antama suoja.

Pandemia alkaa osoittaa laantumisen merkkejä. En enää pelkää k-virusta, mutta pelkään pelkoa ja kapeakatseista ajattelua jota pandemia näyttää levittävän yhteiskuntaamme.

Emme näytä enää yhteiskuntana kykenevän enää keskustelemaan neutraalisti, järkevästi ja riitelemättä. Meidän on välttämätöntä kyetä keskustelemaan kiihkottomasti lasten injektoimisen riskeistä, ivermektiinistä, D-vitamiinista, hyvän terveyden ylläpidosta, luontaisesta immuniteetista, sananvapaudesta ja monesta muusta asiasta.

Pelkään, että pelko vie meidät kohti sellaista kahtiajakoa, ettemme enää ole kykeneviä hoitamaan vielä k-tautia suurempia ongelmia, kuten ilmaston muutosta ja biodiversiteetin katoa. Pelkään riitaista, kyräilevää, vihaista ja hullua, synkän pimeää ja omalla typeryydellämme luotua apokalyptista maailmaa.

Erehtyminen ja väärään tietoon uskominen ei tee ihmisestä pahaa, valhe tekee. Ja valheen ehkäisemiseksi tarvitsemme kaikki, virallisenkin ulkopuoliset tiedonlähteet, ilman sensuuria. Kunhan muistamme, kuten Onion sketsi sanoo — me kaikki olemme kuitenkin väärässä.

Lopuksi tuoreet terveiset ivermektiinin löytäjältä nobel-voittaja Satoshi Omuralta:

7 Kommenttia

  1. No niin, löytyyhän se alkuperäinen artikkeli edelleen, päivitettynä ja uudessa osoitteessa:

    https://alyhoi.com/blog/article-5

    – Tällä hetkellä totuus iver­mek­tii­nis­tä näyttää kuitenkin puskevan väkisin läpi, kuten totuuden luon­tee­seen aina kuuluu. Kohtalo näyttää valinneen muu­rin­mur­ta­jak­si podcaster Joe Roganin.Covid tartunnan saatuaan hän kertoi käyt­tä­neen­sä iver­mek­tii­niä. Silloin koko läntisen maailman media hyökkäsi hye­na­lau­man tavoin häntä pilk­kaa­maan, levittäen mie­li­ku­vaa hölmöstä hevosten ma­do­tus­lääk­keen mus­sut­ta­jas­ta. Myös Suomessa uu­ti­soi­tiin samaan po­li­ti­soi­tuun tapaan val­heel­li­ses­ti vaa­ral­li­ses­ta lääk­kees­tä.

    Iver­mek­tii­ni voisi tappaa ihmisen vain nau­ret­ta­van suurena annoksena. Ei kukaan sellaista syö. Miksi mediamme toimii näin? Koska se on luk­kiu­tu­nut nar­ra­tii­viin siitä mikä on hyvää ja oikein.

    Joe Rogan + lääke covidiin = paha. Publish Story.

    Joe Rogan lääkitsi itseään ja selvisi taudista helposti parissa päivässä. Nyt hän syyttää CNN kanavaa va­leh­te­lus­ta. Tietenkin hän käytti lää­kä­ril­tä re­sep­til­lä saamaansa ihmisille tar­koi­tet­tua versiota sekä muita te­hok­kai­ta lääkkeitä. Ei Joe Rogan ole tyhmä, vaikka usein kutsuukin itseään il­mai­sul­la ”meathead”.

    Muuten, kuten muistamme, myös Trumpin ja Bol­so­na­ron syömä ma­la­ria­lää­ke hydrok­siklo­ro­kii­ni on toimiva lääke Covid-19 taudin hoidossa ja mukana tur­ku­lai­sen The­ra­peu­tica Bo­rea­lik­sen ne­nä­su­mu­te­re­sep­tis­sä.

    Sensuuri ja ”sa­la­liit­to­teo­ria”
    Sensuuri luo sa­la­liit­to­teo­rian ja sa­la­liit­to­teo­ria sensuurin

    Englannin kielen cons­pi­racy viittaa juo­nit­te­luun. To conspire.

    Suomen kielen ”sa­la­liit­to­teo­ria” tuo mieleen miehet kaa­vuis­saan pyöreän pöydän äärellä suuren linnan kel­la­ris­sa. Se kuulostaa hassulta ja sel­lai­ses­ta puhuvat ihmiset ovat siksi epäi­lyt­tä­viä.
    Sana ”sa­la­liit­to” itsessään saa ta­val­li­sen ihmisen vie­ras­ta­maan kaikkea mitä siihen liittyy. Siksi sa­la­liit­to sanan liit­tä­mi­nen mihin tahansa ajaa asian mar­gi­naa­liin ja katkaisee vä­lit­tö­mäs­ti ana­lyyt­ti­sen ajattelun. Olen nähnyt monen ihmisen naaman vääntyvän kummaan irveeseen pu­hues­sa­ni heille iver­mek­tii­nis­tä. Aihetta he väistävät heti.

    Aja­tel­laan­pa asiaa hetki ilman sa­la­lii­ton ja po­li­ti­soin­nin leimaa.
    Siinä faktassa, että maa­il­mas­sam­me sattuukin olemaan jo valmiina halpa lääke koronaan, ei pitäisi olla mitään ih­meel­lis­tä tai salaista. Nor­maa­li­ti­lan­tees­sa sel­lai­ses­ta tiedosta olisi kuka tahansa in­nois­saan ja haluaisi tietää lisää. Mutta sa­la­liit­to­teo­ria sanan saas­tu­tet­tua iver­mek­tii­nin tarinan, ei kun­nol­li­nen ihminen halua siitä kuulla.

    Seu­raa­vas­sa Tohtori Pierre Koryn puhuu sen­suu­ris­ta. (Kohdassa 1639- 1812)
    Olen tohtori Pierre Koryn kanssa samaa mieltä. Jos kah­lit­sem­me ute­liai­suut­tam­me sen­suu­ril­la, näivettyy tieteemme ja mah­dol­li­suu­tem­me ratkaista niitä vakavia ongelmia joiden kanssa ih­mis­kun­ta nyt kamp­pai­lee.

    Ja juuri näin on nyt käymässä.

    Iver­mek­tii­nin käyttöä tukevat lukuisat huip­pu­ta­son lääkärit ovat ajau­tu­neet tut­ki­mus­lai­tok­sis­ta youtubeen. Sielläkin he joutuvat sen­su­roin­nin kohteeksi. Videoita pois­te­taan jos niissä mainitaan kielletty “i” sana. Tra­gi­koo­mi­ses­ti podcas­te­rit ja ar­vos­te­tut lääkärit joutuvat käyt­tä­mään kier­toil­mauk­sia al­go­rit­me­ja väis­tääk­seen. Moni on jo siirtynyt mm. Odysee.comiin joka yh­dis­te­tään “alt-right” laariin.

    Median seu­raa­ji­na ihmiset ovat ja­kau­tu­mas­sa ns. val­ta­me­dian seu­raa­jiin sekä podcas­tien ja muun vaih­toeh­toi­sen median seu­raa­jiin.

    Podcas­tien ja “vaih­toeh­toi­sen” median myötä koen kä­si­tyk­se­ni maa­il­mas­ta avar­tu­neen ja va­lais­tu­neen monin tavoin. On tärkeää, ettei podcas­teis­sa väistellä tai sen­su­roi­da vaikeita, kiis­ta­na­lai­sia jopa hul­lu­ja­kin aiheita.

    Tahdon itse päättää sen mihin luotan. Ymmärrän, että tiedon “luomu” kentällä vastuu on kuu­li­jal­la ja faktojen tar­kas­ta­mi­nen on erin­omai­sen tärkeää. Mutta sen­su­roi­dus­sa ym­pä­ris­tös­sä kriit­tis­tä ajattelua on vaikea oppia. Sitähän ei silloin edes tarvita?

    Elämme todella kuin kes­kiai­kai­sen synkkiä hetkiä. Par­haim­mat kes­kus­te­lut sekä aja­tus­ten­vaih­dot lää­ke­tie­tees­tä ovat ajojahdin alla kuin in­kvi­si­tion aikana.

    Näin on käynyt mm. Bret Weins­tei­nil­le ja Heather Hay­ne­sil­le, jotka joutuivat eroamaan toi­mes­taan Evergreen collegen opet­ta­ji­na. Iver­mek­tii­nis­tä ak­tii­vi­ses­ti puhunutta evo­luu­tio­bio­lo­gi­pa­ris­kun­taa pidetään nyt ”alt-right” sa­la­liit­to­teo­ree­tik­koi­na, vaikka he kertovat olevansa li­be­raa­le­ja va­sem­mis­toon kal­lis­tu­via ihmisiä. Nyt he elättävät itseään pitämällä Dark Horse podcastia, tuota ohjelmaa, joka tutus­tut­ti minut alunperin iver­mek­tii­nin tarinaan.

    Ilman näitä sensuurin väistäjiä ja ”val­ta­me­dian” sivulla puhujia, tuskin itsekään tietäisin tästä asiasta. Ja ilman us­kal­lus­ta ottaa sa­la­liit­to­teo­ree­ti­kon leiman otsaani, en olisi kyennyt tekemään tätä tut­ki­mus­ta.

    Auk­to­ri­tee­tin pelko
    Koronaan liittyviä asioita poh­dit­taes­sa liikkuu ihon alla paljon jän­nit­tei­tä. Oma henki, ajatus tun­te­mat­to­mis­ta aineista ihon alla ja vastuu toisten hengestä ja ter­vey­des­tä. Sellaisen paineen alla on hyvin vaikeata ajatella neut­raa­lis­ti.

    Kuo­le­man­pel­ko ajaa ihmiset hakemaan turvaa ja toinen pelon alalaji, auk­to­ri­tee­tin pelko selkeitä yk­sin­ker­tai­sia rat­kai­su­ja. Tämä on johtanut mie­let­tö­mään ryh­mä­ajat­te­luun po­liit­ti­sel­la tasolla. Vaikka on yhä selvemmin käymässä ilmi, etteivät pelkät ro­ko­tuk­set lopeta tätä pandemiaa, tarrautuu yh­teis­kun­ta edelleen aja­tuk­seen kaikkien ro­kot­ta­mi­ses­ta. Ro­kot­tei­den to­del­li­sis­ta hait­ta­vai­ku­tuk­sis­ta ei voi puhua neut­raa­lis­ti ja siksi epäluulo ja epä­luot­ta­mus kasvaa.
    Mikä tahansa ajatus ro­kot­tei­den lisäksi, kuten en­nal­taeh­käi­se­vä lääkitys iver­mek­tii­nil­lä, D-vi­ta­mii­nin käyttö tai silkka hyvän terveyden ylläpito, ovat “anti-vax” tai “alt-right”.

    Pelko saa minut epäi­le­mään omaa tervettä ja ra­tio­naa­lis­ta ajat­te­lu­kykyä­ni. Tunnen pelon paineen kehossani kun kirjoitan tätä tekstiä, vaikka järkeni sanoo, että puhun vain siitä mikä on totta ja hyö­dyl­lis­tä, eikä siinä ei pitäisi olla mitään pe­lät­tä­vää.

    En pelkää ro­kot­tei­ta enkä tautia, mutta pelkään suuren valheen nostamaa il­ma­pii­riä. Pelkään, että pelko vie meidät kohti sellaista kah­tia­ja­koa, ettemme enää ole kykeneviä hoitamaan vielä koronaa suurempia pla­neet­tam­me ongelmia. Pelkään riitaista, ky­räi­le­vää, vihaista ja hullua, synkän pimeää ja omalla ty­pe­ryy­del­läm­me luotua apo­ka­lyp­tis­ta maailmaa joka jakaa ihmiset meihin sekä ”niihin”ih­mi­sar­von vas­tai­si­ne ko­ro­na­pas­sei­neen.

    Viimeinen mah­dot­to­mal­ta tuntuva kysymys luuraa edelleen mie­les­sä­ni. Se on se tyy­pil­li­nen sa­la­liit­to­ky­sy­mys:
    Kuinka niin valtava määrä ihmisiä voisi va­leh­del­la näin suuresta asiasta?

  2. Kiitos kirjoituksestasi. Huomaathan, että jos napsautat nyt kirjoituksesi Worldometer-linkkiä Slovakian (tai minkä tahansa ivermektiinia käyttäneen valtion) kohdalla, niin tartuntakäyrät ovat kääntyneet sittemmin jyrkkään nousuun. Voisiko tämä tarkoittaa, että ivermektiini ei toimikaan riittävän hyvin?

    1. … vai onko ivermektiinin saatavuus ongelmana?

      Suomessa sitä ei lähes millään saa vaikka haluaisi, ja hinta on pompannut pilviin.

      Sen monopolivalmistaja Merck on vähentänyt aineen tuotantoa, ”koska se ei toimi koronaan”. Ja koska Merck saa enemmän rahaa piikkien sopimusvalmistamisesta. Ja olikohan Merckilla jopa tulossa oma ”patentti-ivermektiini”?

    2. Joo, siellä näkyy caseissa hurjaa nousua nyt kesän jälkeen:

      https://www.worldometers.info/coronavirus/country/slovakia

      … muttei juuri kuolemissa. Piikityskampanjassa myöhästyminen luonut jonkinlaista laumasuojaa? Ruotsin luvuissa näkyy myös, että vaikka siellä on edelleen jonkin verran tapauksia, kuolemat eivät enää nouse oikein millään.

    3. Ja kiitos kommentista, kiva täällä opiskella asioita syvällisemmin, kun somessa kaikki jossain määrin on yhtä nopeatempoista sound bitea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *