Mihin unohtui inspiroivat puheet k-riisin aikana?

Maistele näitä sanoja Franklin D. Rooseveltin 1933 amerikkalaisille pitämästä puheesta: 

”Sallikaa minun vakuuttaa luja uskomukseni siitä, että ainoa asia, jota meidän on pelättävä, on pelko itse – nimetön, järjetön, perusteeton kauhu, joka lamauttaa tarvittavat ponnistelut, joilla perääntyminen muutetaan etenemiseksi.”

Roosevelt jatkoi toteamalla, että onnellisuus ”piilee saavutusten ilossa, luovan ponnistelun jännityksessä”, ja lupasi laittaa ihmiset töihin. Hänen puheestaan huokui rohkeus ja optimismi. Se innoitti ja yhdisti. Lähes sata vuotta myöhemmin se ei ole menettänyt voimaansa.

Sama mahtipontisuus läpäisi Winston Churchillin kuuluisan raportin alahuoneelle 4. kesäkuuta 1940. ”Me taistelemme rannoilla, taistelemme maihinnousualueilla, kentillä ja kaduilla, me taistelemme kukkuloilla”, hän julisti. Puhe sykkii erityisyyttä, ja ”me taistelemme” -lauseen vyöryvät aallot nostavat sen runouden tasolle.

Emmeline Pankhurst, brittiläinen poliittinen aktivisti, joka ajoi hyvin erilaista asiaa – naisten tasa-arvoa – liekitti Connecticutin Hartfordin asukkaat marraskuussa 1913 pitämällään ”vapaus tai kuolema” marraskuun puheella. ”Ihmiselämä on meille pyhä, mutta me sanomme, että jos jokin elämä on uhrattava, se on meidän”, hän sanoi. ”Emme tee sitä itse, mutta asetamme vihollisen asemaan, jossa sen on valittava, antaako se meille vapauden vai kuoleman.” Pankhurstille naisten oikeudet olivat niin tärkeitä, että hän oli valmis nostamaan panokset jopa itse elämään.

K-epidemia on aikakautta määrittävä planetaarinen tapahtuma, mutta tämän kaliiberin puheet ovat jääneet kriisin aikana pois. Missä ovat piileskelleet nykyajan Churchillit ja Pankhurstit? Miksi kukaan johtajistamme ei ole löytänyt sanoja, jotka kohottaisivat ja innostaisivat meitä ja saisivat meidät värisemään? Inspiraation sijaan meille on tarjoiltu lautasellinen banaliteetteja, itseriittoisia kehotuksia tai suoranaista epäjohdonmukaisuutta.

Sanojen häpäisy

Aloitetaan Donald Trumpista. Epäilen, että edes hänen innokkaimmat kannattajansa eivät laskisi ylevää retoriikkaa hänen vahvuuksiinsa. Tämä sanajono, joka virtasi hänen huuliltaan heinäkuussa 2020, on tyypillinen esimerkki siitä, mitä hänellä oli sanottavaa k-jutusta presidenttikautensa aikana:

”Me voitamme sen, kyllä. Me aiomme voittaa sen. Ja ajan kanssa sä tulet olemaan se – aika. Tiedättekö, minä sanon, että se katoaa. Ja he sanovat: ’Voi, se on kauheaa.’ Hän sanoi – no, se on totta. Tarkoitan, että se katoaa. Ennen kuin se katoaa, uskon, että voimme tyrmätä sen ennen kuin se katoaa.”

Ei sillä, että Joe Biden olisi yhtään parempi. Tässä pätkä hänen 9. syyskuuta 2021 pidetystä puheestaan Amerikan edistymisestä epidemian torjunnassa:

”Vaikka Delta-variantti 19 – C0V1D-I9 – on iskenyt kovaa tähän maahan, meillä on välineet torjua virus, jos voimme kokoontua yhteen maana ja käyttää näitä välineitä. Jos nostamme kokotusastetta, suojaamme itseämme ja muita maskeilla ja laajentamalla testausta sekä tunnistamme tartunnan saaneet ihmiset, voimme kääntää ja tulemme kääntämään k-taudin kurssin.”

Loppuosa hänen puheestaan tarjosi lisää samaa: kokotuttakaa, noudattakaa sääntöjä, tehkää oikein. Vaikka hänen lauseensa olivatkin enemmän tai vähemmän kieliopillisia, ne eivät onnistuneet lainkaan yllättämään tai innostamaan. 

Kääntykäämme nyt Boris Johnsonin puoleen, joka löi samaa rumpua puheessaan 19. heinäkuuta 2021, joka on Ison-Britannian virallinen vapauden päivä.

”Vaikka näemme miljoonien nuorten innostuksen saada kokotteensa, tarvitsemme vielä enemmän nuoria aikuisia saamaan suojan, josta on suunnatonta hyötyä perheellenne ja ystävillenne – ja teille itsellenne. Muistuttaisinkin kaikkia siitä, että jotkut elämän tärkeimmistä iloista ja mahdollisuuksista ovat todennäköisesti yhä enemmän riippuvaisia kokotuksista.”

Kuten lukemattomat muutkin vastaavat lausunnot, Boriksen puhe ei koskaan noussut taktisen yläpuolelle kohti transsendenttisuutta.

Kanadassa pääministeri Justin Trudeau puolestaan sai ilmeisesti inspiraatiota esipuberteettien joukosta, kun hän kuvaili k-juttua ”globaaliksi pandemiaksi, joka on todella syvältä” puheessaan syksyllä 2020. Kliseiden mestarina Trudeau ei voinut vastustaa puheeseensa sovitettuja sanoja ”selviämme tästä” ja ”paremmat päivät ovat edessä”. Churchill ei olisi hyväksynyt sitä.

Eikä siinä kaikki. Eräässä joulukuussa 2021 annetussa televisiohaastattelussa Trudeau maalaili ”kokottamattomia” yhdellä vihaisella siveltimenvedolla: ”He eivät usko tieteeseen/edistykseen ja ovat hyvin usein naisvihamielisiä ja rasistisia.” Kun syytös tulee tyypiltä, joka levitteli tummaa maalia naamalleen useammassa kuin yhdessä naamiaisjuhlassa, syytös tihkuu tahatonta ironiaa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron käyttää ilmeisesti samaa pelikirjaa kuin Trudeau, yhdistämällä esiteini-ikäisen kielenkäyttöä ja nuhtelevaa sormea tammikuun 2022 haastattelussa -lehden Le Parisienin kanssa: ”Mitä kokottamattomiin tulee, haluan todella ärsyttää heitä. Ja me jatkamme tätä, loppuun asti. Tämä on strategia.” Täytyy antaa miehelle pisteitä suoraselkäisyydestä, jos ei muusta.

Ala-arvoisesta käytöksestä puheen ollen, Israelin pääministeri Naftali Bennett ja hänen edeltäjänsä Benjamin Netanjahu katsoivat tarpeelliseksi haukkua toistensa pandemian politiikkaa heinäkuussa 2021 Knessetin täysistunnossa. ”Me onnistumme korjaamaan sen, minkä te hylkäsitte”, Bennett sanoi. ”Miten onnistuitte tuhoamaan niin paljon näin lyhyessä ajassa taistelussa k*ronaa vastaan?” Netanjahu ampui takaisin. Covidin laajuisessa kriisissä voisi toivoa, että poliittiset johtajat ottaisivat mallia yhteistyöstä, jota he odottavat äänestäjiltään, mutta poliittisten pisteiden kerääminen oli ilmeisesti päivän valttia.

Tämä poliittisten johtajiemme kaunopuheisuuden puute, vaikka se onkin pettymys, ei pitäisi tulla yllätyksenä. Pandemian alusta lähtien kansanterveysneuvonantajat ovat vetäneet naruista. Poliitikot ovat noudattaneet ”asiantuntijoiden” käskyjä ja turvautuneet päätöstensä tueksi sellaisiin merkityksettömiin kliseisiin kuin ”Seuraa tiedettä”. 

Kokonaisvaltaisen ymmärryksen ja sisäisen vakaumuksen puuttuessa on hankalaa tehdä vaikeita päätöksiä. Näennäiset ”johtajamme” antoivat tiedemiesten, joiden ajatuksia he eivät ymmärtäneet, johtaa orkesteria. ”Päättäjillä” ei ollut rohkeutta arvioida tautitoimien hyötyjä suhteessa yhteiskunnallisiin haittoihin. Kun tähän sekoitetaan pelko Twitter-joukon suututtamisesta, saatiin resepti arkailuun ja innottomiin puheisiin.

Menetetyt mahdollisuudet

Analyysi valtionpäämiesten puheista pandemian aikana, joka julkaistiin British Journal of Medicine -lehdessä vuonna 2021, paljasti viisi pääteemaa kaikkiaan 122 puheessa: sosiaalinen hyvinvointi ja haavoittuvat väestöryhmät, vastuullisuus ja paternalismi, kansallismielisyys, talous ja taloudelliset helpotukset sekä emotionaaliset vetoomukset. Kaiken kaikkiaan puhujat keskittyivät viruksen aiheuttamiin tuhoihin ja tarpeeseen pelastaa ihmishenkiä, mutta kaunistelivat elintoimintojen jäädyttämisestä aiheutuvia haittoja. He lupasivat taloudellista helpotusta, mutta eivät tunnustaneet unelmien menetystä, joka liittyy yrityksen sulkemiseen tai keskeytyneeseen konserttikiertueeseen. Ne tarjosivat tukea mielenterveyden heikkenemiseen nimeämättä sen lähdettä.

Etupäässä he kehottivat ihmisiä pelkäämään: ”Käyttäytykää kuin teillä olisi C0V1D-I9”, sanoi Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern, kun hänen maansa suuntasi ensimmäiseen lockdownin. ”Jokainen siirto, jonka sitten teet, on riski jollekin toiselle.” Australiassa Victorian osavaltion pääministeri Dan Andrews korotti äänenvoimakkuutta entisestään twiitissään elokuu 2020: ”Tämä virus on paha. Se ei syrji ketään. Se ei pysähdy. Nuori tai vanha – sen vaikutukset ovat raakoja ja mahdollisesti elinikäisiä.” Väite siitä, että ”virus ei syrji”, on ristiriidassa k-taudin selvästi segmentoidun riskiprofiilin kanssa, joten on vaikea välttyä johtopäätökseltä, että Andrews lietsoi turhaan pelkoa. Voidaan sanoa, että hän ja muut johtajat epäonnistuivat yhdessä kriittisessä tehtävässään: rauhallisuuden säilyttämisessä.

Niin monta puhetta, niin monta mokaa. Niin monta hukattua tilaisuutta.

Hyvät puhujat tuovat kuulijoihinsa rauhallisuutta ja rohkeutta. He kutsuvat ihmisiä toimimaan yhdessä, mutta tunnustavat samalla, että jokaisella yksilöllä on erilaiset olosuhteet. He eivät häpäise ihmisiä siitä, että heillä on inhimillisiä tarpeita. He eivät tee syntipukkeja tietystä ryhmistä. Ennen kaikkea he kohtaavat kovat realiteetit. He ymmärtävät, että kriisitilanteessa ei voi saada kaikkea ja Pietarille maksamiseksi voi joutua ottamaan Paavalilta. He sanovat hiljaiset kohdat ääneen.

Ronald Reagan rastitti nämä laatikot, kun hän piti puheen [Yhdysvaltain] kansalle Challenger-avaruussukkulan räjähdyksen jälkeen vuonna 1986. Samalla kun hän suri ihmishenkien menetystä, hän astui rohkeasti moraalisesti arkaluontoiselle kompromissien maastolle. ”Tiedän, että sitä on vaikea ymmärtää”, hän sanoi puhuessaan amerikkalaisille koululaisille, ”mutta joskus tapahtuu tällaisia tuskallisia asioita. Se on osa tutkimusprosessia ja löytämistä. Se on osa riskin ottamista ja ihmisen näköalojen laajentamista. Tulevaisuus ei kuulu heikkohermoisille, se kuuluu rohkeille.” Rohkeaan elämään liittyy riski, hän kertoi maalleen, mutta se sisältää myös elämän syvimmän merkityksen.

Nykypäivän maailmanjohtajista Saksan vastikään eläkkeelle jäänyt liittokansleri Angela Merkel oli luultavasti lähimpänä näin vivahteikkaita sävyjä. Epidemian alussa hän piti kansallisen puheen jossa hän myönsi, että päätös maan sulkemisesta on moraalisesti monimutkainen: ”Sallikaa minun vakuuttaa teille, että kaltaiselleni henkilölle, jolle matkustamisen vapaus ja liikkumisen vapaus olivat kovalla kädellä taisteltu oikeus, tällaiset rajoitukset ovat perusteltuja vain, jos ne ovat ehdottoman välttämättömiä”. Niitä ei saisi koskaan ottaa käyttöön kevyesti demokratiassa, ja niiden pitäisi olla vain väliaikaisia. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin elintärkeitä ihmishenkien pelastamiseksi.”  

Mutta Merkelin laajakulmainen näkemys supistui pandemian edetessä. ”Pyydän teitä vielä kerran painokkaasti ottamaan tämän hankalan viruksen vakavasti”, hän sanoi viimeisessä podcastissaan ennen kuin hän jätti virkansa vuoden 2021 lopussa. Hän jatkoi kiittämällä ”niitä, jotka ovat järkeviä ja ymmärtäväisiä tänä vaikeana aikana [ja] noudattavat sääntöjä suojellakseen itseään ja huolehtiakseen muista.” 

Merkelin kehotukset – ota virus vakavasti, noudata sääntöjä – saattoivat osua kohdalleen vuoden 2020 alussa, mutta vuoden 2022 kynnyksellä ne kuulostivat väsyneiltä ja tökeröiltä. Poistuessaan maailman näyttämöltä hän hukkasi tärkeän tilaisuuden pohtia moraalisesti monimutkaista jännitettä riskien ja hyötyjen välillä tai tarjota kestävämpi visio viruksen lieventyessä endeemisyyteen. 

Kaksi vuotta kestäneen vaaleilla valittujen johtajiemme eripuraisen ja sormella osoittavan retoriikan jälkeen tarvitsemme muutosta paitsi politiikassa, myös proosassa. Tarvitsemme johtajia pitämään rohkeita ja mahtavia puheita, jotka ovat kantaneet maat suurten yhteiskunnallisten mullistusten läpi menneinä aikoina. Tarvitsemme sanoja, jotka kohtaavat rohkeasti pandemian paljastamat dilemmat: tasapaino elossapysymisen ja Elämisen, kollektiivisen uhrautumisen ja yksilöllisten tarpeiden, viruksen kunnioittamisen ja pelkäämisen välillä. On vähän syytä uskoa, että tällaisia sanoja on tulossa, mutta toivoa voi.

Tekijä

• Gabrielle Bauer jakaa aikansa kirjojen, artikkeleiden ja kliinisen materiaalin kirjoittamiseen terveydenhuollon ammattilaisille. Hän on saanut kuusi kansallista palkintoa terveysjournalismistaan. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa – Tokio, minun Everestini, Kanadan ja Japanin välisen kirjapalkinnon toinen voittaja, ja Waltzing The Tango, Edna Staeblerin luovan tietokirjallisuuden palkinnon finalisti – ja työstää parhaillaan kahta muuta.