Tammikuun lopulla CDC julkaisi raportin, jossa esitettiin väite, jota olisi voitu pitää järkyttävänä. Amerikan tautikeskus CDC osoitti, että jos olet saanut k-taudin, saat vankan immuniteetin, joka on parempi kuin piikin tuottama. Luomuimmuniteetti on ennen kaikkea selvästi pitkäkestoisempi.
Tässä ei pitäisi olla mitään yllättävää. Brownstone on kerännyt 150 tutkimusta jotka ovat jo aikaa sitten todistaneet saman asian. Tämän uuden taulukon teki erityiseksi se, että se tuli CDC:ltä, joka on haudannut asian syvälle pitkään, miltei kiistäen koko luontaisen immuniteetin.
Se on siis siinä: CDC tunnustaa asian. Ihan tyynesti.
Jos ihmiset olisivat ymmärtäneet tämän kaksi vuotta sitten, ja lisäksi heidät olisi tehty tietoisiksi dramaattisesta riskierosta iän ja terveydentilan mukaan, sulkutoimet olisivat jääneet vaille perusteita.
Yhteiskunnan laajuiset pakotukset ja lukitukset olivat mahdollisia vain, kun yleisö pidettiin tietämättömänä solubiologian ja immunologian vakiintuneista näkökohdista, sekä siitä, että sosiaalisen median yrityksiä painostettiin sensuroimaan kaikki, jotka eivät laulaneet samaa laulua. Tässä sitä nyt ollaan näin paljon myöhemmin, ja totuus tulee julki.
Jos tieto yksilöllisistä riskieroista ja luonnollisesta immuniteetista olisi ollut poliittisten päättäjien mielissä etusijalla – villin pelon ja Fauciin kohdistuvan nöyristelevän kuuliaisuuden sijaan – olisimme keskittyneet suojelemaan haavoittuvia ja antaneet yhteiskunnan muutoin toimia normaalisti niin, että viruksesta olisi tullut endeeminen. Emme olisi ainoastaan pelastaneet lukuisia ihmishenkiä, vaan olisimme voineet välttää valtavan taloudellisen, koulutuksellisen, kulttuurisen ja kansanterveydellisen tuhon ympärillämme.
Jollain tapaa tuolloin tämä seikka jätettiin sanomatta syistä, joita voimme vain arvailla. Ja silti tänään New York Times on sanonut juuri näin. David Leonhardt kirjoittaa otsikolla Protecting the Vulnerable:
Omicron-aallon väistyttyä monet paikat alkavat poistaa ainakin osan jäljellä olevista pandemiarajoituksista. Tällä muutoksella voi olla suuria hyötyjä. Se voi vähentää eristäytymistä ja häiriöitä, jotka ovat vaikuttaneet pitkään luetteloon yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten mielenterveysongelmien lisääntymiseen, huumeiden yliannostuksiin, väkivaltarikoksiin ja, kuten Substackin Matthew Yglesias on kirjoittanut, ”kaikenlaiseen huonoon käytökseen.”
Haavoittuvassa asemassa olevat ansaitsevat suojelua: ”Heihin kuuluvat vanhukset ja ihmiset, joilla on immuunipuutoksia, jotka asettavat heidät suuremmalle k-riskille. CDC:n mukaan yli 75 prosentilla kokotetuista k-kuolleista oli vähintään neljä lääketieteellistä riskitekijää.”
Voitte lukea tuon uudestaan: epäterveet kuolevat piikeistä huolimatta. Nämä ihmiset tarvitsevat laumaimmuniteetin suojaa, jossa virus uupuu laajalle levinneen immuniteetin edessä.
Jos olet seurannut keskustelua, tiedät tarkalleen, mistä juuri tuo Leonhardtin nyt osittain ajama ajatus on peräisin: Great Barringtonin julistuksesta. Tämä on se asiakirja, jota vastaan Francis Collins ja Anthony Fauci tilasivat mediaiskun jo lokakuussa 2020. Siinä puollettiin perinteisiä kansanterveydellisiä toimenpiteitä maltillisena ratkaisuna tautitilanteeseen.
Niin kunnollinen kuin tämä artikkeli onkin, se jättää huomiotta valtavan ongelman, nimittäin miksi ei-alttiit väestöryhmät pakotettaisiin ottamaan vain vähän aikaa vaikuttavaa riskipiikkiä hihaan, kun pitkäkestoinen luonnollinen immuniteetti on tunnettu vaihtoehto? Leonhardt ei puutu tähän, mutta olisi pitänyt.
Tänä päivänä jopa Anthony Fauci laulaa eri säveltä. Hän lausui Financial Timesille:
”Emme voi mitenkään hävittää tätä virusta”, hän sanoi. ”Mutta toivon, että koittaa pian aika, jolloin meillä on tarpeeksi ihmisiä kokotettuna ja tarpeeksi väkeä, joilla on suoja aiemmilta tartunnoilta ja k-rajoitukset voidaan jättää historiaan.”
Jatkoa:
”Kun pääsemme pois k-taudin täysimittaisesta pandemiavaiheesta, josta olemme varmastikin menossa pois, nämä päätökset tehdään yhä enemmän paikallisella tasolla eikä keskitetysti päätettynä tai määrättynä. Yhä useammat ihmiset tekevät omia päätöksiä siitä, miten he haluavat suhtautua virukseen.”
Tämä on taas suoraan Great Barringtonin julistuksesta, lähes sanatarkasti, mutta ilman tunnustusta ajatuksen alkuperästä.
Ei voi olla epäilystäkään siitä, että jo varhaisessa vaiheessa Fauci, CDC ja WHO päättivät haudata sen, että endeemisyyteen päästäisiin samalla tavalla kuin aina ennenkin.
Miten puhallus tapahtui? Paul Allan Offit on epidemiologi, joka neuvoi Bidenin hallintoa alkuaikoina. Hän ei ole suosikkityyppini, mutta ei hän mikään Anthony Fauci ole. Hän vaikuttaa vilpittömältä ja älykkäältä.
Offit esiintyy useaan otteeseen podcasteissa. Viime viikolla hän päästi suustaan hämmästyttävän asian. Hän kertoi, että epidemian alkuvaiheessa hän tapasi Valkoisessa talossa Walenskyn, Faucin, Collinsin ja yhden muun henkilön. Aiheena oli, pitäisikö Bidenin hallinnon tunnustaa luonnollinen immuniteetti – solubiologian vakiintunein tosiasia. Offit ja yksi muu henkilö sanoivat, että ehdottomasti pitäisi. Muut sanoivat ei.
Tässä merkittävä klippi:
Offit on käyttäytyy kiehtovasti tässä haastattelussa, koska oli melko selvää, että hän paljasti jotain hyvin tärkeää, mutta hän ei tiennyt, tuleeko tästä jonkinlainen ongelma. Sitten hän jatkoi kertomista. Hän ei spekuloinut syitä. Hän hymyili ja nauroi koko haastattelun ajan.
Piikkipassit muodostavat luultavasti aggressiivisimman ja kiistanalaisimman julkisen toimenpiteen sitten Vietnamin sodan kutsuntojen. Kaikki olisi voitu korjata tunnustamalla immunologinen tosiasia: altistuneet ja toipuneet ovat suojattuja. Fauci, Collins ja Walensky hylkäsivät tämän tieteellisen näkökohdan. Koko Bidenin hallinto oli mukana.
Me emme tienneet ennen viime viikkoa, että tämä Offitin kokous oli edes pidetty. Varmasti tämä on vain jäävuoren huippu. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän kysymyksiä kasaantuu tästä jengistä, joka romutti vapauden Yhdysvalloissa virkaanastujaispäivän 2021 jälkeen, aikana, jolloin he olisivat voineet kumota kaikki rajoitukset, mutta sen sijaan menivät toiseen suuntaan.
Keskeinen huolenaihe tässä on se, mitä tarkalleen ottaen tapahtui helmikuussa 2020, mikä sai Faucin takomaan suunnitelmia koko Yhdysvaltain talouden sulkemiseksi viruksen takia, josta hän aiemmin sanoi toistuvasti, ettei sitä voida pysäyttää. Miksi hän muutti mielensä? Meillä on runsaasti todisteita siitä, että hänen mielenmuutoksensa liittyi hänen – todelliseen tai kuviteltuun – pelkoonsa siitä, että taudinaiheuttaja oli tehty laboratoriossa ja että se vuoti joko tahallisesti tai vahingossa ja että hän todennäköisesti kantaisi vastuun. Fauci ja hänen ystävänsä puhuivat prepaid-puhelimilla viikkojen ajan ja pitivät salaisia kokouksia. HHS:n asiakirja, jossa määrätään sulkutoimista, väärennettiin näinä viikkoina.
Jos republikaanit ottavat kongressin takaisin haltuunsa, heillä tulee olemaan aikaa tutkia syvän valtion toimintaa täällä, jos he löytävät rohkeutta katsoa tarpeeksi syvälle. Se, että näin itsestään selvästä ja vakiintuneesta tieteellisestä seikasta tuli joksikin aikaa tabu, on aikakauden skandaali. Nyt tiedämme, että se oli harkittu päätös. Miksi? Ja miksi kuulemme siitä vasta nyt, kauan sen jälkeen, kun totuuden tietäminen olisi voinut pelastaa niin paljon tuhoa?
Author
- Jeffrey A. Tucker on Brownstone-instituutin perustaja ja puheenjohtaja sekä monien tuhansien tieteellisessä ja populaarissa lehdistössä julkaistujen artikkeleiden ja kymmenen kirjan kirjoittaja viidellä kielellä, joista viimeisimpänä Vapaus vai lukitus. Hän on myös The Best of Mises -kirjan toimittaja. Hän puhuu laajalti talouden, teknologian, yhteiskuntafilosofian ja kulttuurin aiheista. tucker@brownstone.org