Ottawan Truckers for Freedom -saattue on saanut aikaan shokkiaallon, joka ulottuu ympäri maailmaa. Vaikka autoritaarinen liittovaltion hallinto jatkaa pakkotoimien pahentamista ja käytti raakaa voimaa rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan, monet maakunnat ovat alkaneet luopumaan elämää rajoittavista tautitoimista.
Tautitoimien lopettamiseen liittyvästä keskustelusta puuttuu kuitenkin jotain tärkeää. Jos määräyksistä yksinkertaisesti luovutaan tänään ilman niiden perustana olevaan oikeudelliseen ja eettiseen harhaluuloon puuttumista, hallitusten ylilyönnit saattavat toistua ja jopa normalisoitua. Meiltä puuttuu oikeudellinen suoja, joka estäisi heitä tekemästä tätä meille uudelleen sen jälkeen, sitten kun rekkakuskit ovat lähteneet kotiin. Hallituksen tarvitsee vain osoittaa seuraavaan aaltoon, seuraavaan varianttiin tai muuhun kuviteltuun tai todelliseen uhkaan, jolla meidät saadaan takaisin häkkiin.
Olemme normalisoineet sen, että oikeutemme, vapautemme, ruumiillinen itsemääräämisoikeutemme ja jopa elämämme ovat ehdollisia etuoikeuksia, jotka ovat riippuvaisia mielipidekyselyistä ja teknokraattisista impulsseista, ja että ne voidaan peruuttaa milloin tahansa ”turvallisuutemme vuoksi”.
Maaliskuussa 2020 hallitukset ympäri maailmaa vakuuttivat perustuslakiimme taottujen periaatteiden vastaisesti kansalaiset antamaan johtajilleen ja julkisille instituutioille valtuudet kumota yksilön oikeudet ”tautikäyrän tasaamiseksi”. Tämä impulssi sallittiin sillä väärällä oletuksella, että ihmisoikeusloukkaukset olisivat oikeutettuja, kunhan enemmistölle koituvat hyödyt olisivat suuremmat kuin vähemmistölle koituvat kustannukset. Hyväksymällä tämän tekosyyn ehdottomien oikeuksiemme ohittamiselle muutuimme autoritaariseksi poliisivaltioksi, jossa ”voimalla on oikeus”. Silloin kaikki tieteellisten ja demokraattisten instituutioidemme varotoimet ja tasapainotukset lakkasivat toimimasta.
Liberaalidemokratia rakennettiin sen periaatteen ympärille, että yksilön oikeuksien on oltava ehdottomia. Toisin sanoen yksilön oikeudet ja vapaudet ovat hallitusvallan yläpuolella. Näin ollen yksilön oikeuksien (kuten ruumiillisen itsemääräämisoikeuden) oli tarkoitus toimia hallituksen vallan vastavoimana. Kansalaisoikeuksien oli tarkoitus asettaa kova raja sille, mitä hallitus voi tehdä meille ilman yksilöllistä suostumustamme.
Jos hallitus ei voi ohittaa oikeuksiasi taivuttaakseen sinut tahtoonsa, sen on pakko yrittää vakuuttaa sinut keskustelemalla kanssasi. Tämä pakottaa hallituksen olemaan avoin ja käymään mielekästä keskustelua kriitikoiden kanssa. Kykysi sanoa EI ja saada kunnioitusta valinnallesi on ero toimivan länsimaisen demokratian ja autoritaarisen hallinnon välillä.
Pelokkaiden ihmisten luontainen vaisto on kontrolloida ympärillään olevia. Ehdottomat oikeudet pakottavat meidät neuvottelemaan vapaaehtoisesta osallistumisesta kollektiivisiin ratkaisuihin. Näin ollen ehdottomat oikeudet estävät kaikukammioiden muodostumisen ja tarjoavat tärkeän vastapainon hallitsemattoman paniikin hillitsemiseksi. Kun kenelläkään ei ole mahdollisuutta käyttää raakaa valtiovallan voimaa pakottaakseen muut alistumaan siihen, mitä he pitävät ”oikeana ratkaisuna”, ainoa tie eteenpäin on jatkaa keskustelua kaikkien kanssa, myös ”marginaalivähemmistöjen”, joiden ”näkemyksiä ei voida hyväksyä”. Kun annamme oikeuksien muuttua ehdollisiksi, on lähes varmaa, että kriisin aikana paniikissa olevat kansalaiset ja opportunistiset poliitikot antavat periksi pahimmille impulsseilleen ja tallovat maahan ne, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan.
Ehdottomat yksilönoikeudet estävät hallituksia viemästä haluttomia kansalaisia väkisin ristiretkille. Ne estävät tieteellisiä instituutioita muuttumasta kyseenalaistamattomiksi ”totuusministeriöiksi”, jotka voivat tuplata virheensä välttääkseen vastuuvelvollisuuden. Oikeudet varmistavat, etteivät tieteen ja demokratian toimivuuden takaavat tasapainotukset murru kriisin aiheuttamassa kaaoksessa. Hätätilanteen kuumuudessa, kun poliittiset päätökset tehdään joskus hetkessä, ehdottomat oikeudet ovat usein ainoa turva, joka suojaa vähemmistöjä paniikoituneelta väkijoukolta ja itseriittoisilta hallitsijoilta.
Jos sallimme johtajiemme normalisoida ajatuksen siitä, että oikeudet voidaan kytkeä pois päältä hätätilanteissa, tai kun poliittiset johtajat päättävät että ”tieteellinen konsensus sanoo näin”, annamme hallitukselle pelottavan ja rajoittamattoman vallan meihin. Se antaa niille, jotka hallitsevat vallan vipuja, valtuudet kytkeä pois pääsyn elämääsi. Se muuttaa kilpailun vallasta nollasummapeliksi: voittajista tulee herroja, häviäjistä maaorjia. Se tarkoittaa, että sinulla ei ole enää varaa antaa vastapuolen voittaa vaaleja tai suostua rauhanomaiseen vallansiirtoon, koska jos häviät, voittajasta tulee kohtalosi herra. Ja niin käynnistyy raa’an valtapolitiikan nollasummapeli. Ehdottomat yksilönoikeudet ovat vastalääke sisällissodalle. Liberaalinen demokratia romahtaa ilman niitä.
Mandaattien peruuttaminen siksi, että ”Om1cron-muunnos on lievä” tai koska ”pakkotoimien jatkamisen kustannukset ovat suuremmat kuin hyödyt”, ei kumoa sitä, mikä on jo normalisoitu ja legitimoitu. Jos sairaiden tautitoimien legitimiteettiä ei kumota, et palaa normaaliin elämääsi. Se voi pinnallisesti näyttää samalta kuin elämäsi ennen C0v1dia, mutta todellisuudessa elät uudessa uljaassa maailmassa, jossa hallitukset myöntävät tilapäisesti etuoikeuksia niille, jotka noudattavat hallitsijoiden näkemystä siitä, miten meidän pitäisi elää. Ette enää juhli erilaisuuttanne, vaali yksilöllisyyttänne tai tee omia vapaita valintoja. Vain mukautuminen mahdollistaa olemassaolonne. Tulette elämään järjestelmässä, jossa mikä tahansa uusi ”kriisi” voi toimia oikeutuksena rajoitusten asettamiselle, jos et ”noudata ohjelmaa”, kunhan väkijoukko ja teknokraatit pitävät rajoituksia ”kohtuullisina”. Ette ole enää oman elämänne ohjaksissa. Kultainenkin häkki on häkki, jos joku muu hallitsee lukkoa.
Poliitikot ja kansanterveysviranomaiset täytyy laittaa tunnustamaan, että mandaatit loukkaavat kansalaisvapauksia. Yleisön pitää kohdata se tosiasia, että liberaali demokratia lakkaa olemasta ilman yksilön oikeuksien ja vapauksien ehdotonta (luovuttamatonta) turvaamista. Yleisön tulee tunnustaa, että tiede lakkaa toimimasta, kun valtuuksia voidaan käyttää tieteellisen keskustelun katkaisemiseen. Hallitukset ja kansalaiset on saatava ymmärtämään, että ehdottomat oikeudet ovat erityisen tärkeitä kriisin aikana.
Jos oikeudellisia ja eettisiä virheitä, joita käytettiin pakkojen perustelemiseksi, ei tuoda esiin perustuslaillisten oikeuksiemme anteeksiantamattomina loukkauksina, olemme tahattomasti normalisoineet epäliberaalin ajatuksen, että niin kauan kuin joku laboratoriotakissa sanoo, että se on ok, tätä voidaan tehdä meille taas, milloin tahansa. Olipa kyse sitten seuraavan tautiaallon torjumisesta, vapauksien riistämisestä ”ilmastonmuutoksen” torjumiseksi, omaisuuden takavarikoimisesta valtion velkakriisin ratkaisemiseksi tai mistä tahansa sosiaalisesta suunnittelusta sen mukaan, mitä hallitsijat määrittelevät ”oikeudenmukaisemmaksi ja tasapuolisemmaksi maailmaksi”.
Miten hoidamme tautiin liittyvien pakkotoimien lopetuksen, määrittää sen, voitammeko vapautemme takaisin, vai annammeko johtajiemme normalisoida uuden maailmanjärjestyksen ehdollisine oikeuksineen, jotka voidaan kytkeä pois seuraavan ”hätätilanteen” aikana.
Alkuperäinen artikkeli: Substack
Tekijä
Julius Ruechel on riippumaton kirjoittaja, joka on keskittynyt tarjoamaan näkökulmia aiheisiin, jotka ovat olennaisia tieteen ja demokratian terveen toiminnan kannalta. Voit tutustua hänen kirjoituksiinsa osoitteessa JuliusRuechel.com
Julius Ruechel