Epidemian alussa Brian R0se haastatteli David 1ckea useaan kertaan. David on yksi vastarintaliikkeen kiinnostavimmista nimistä: hänen voidaan sanoa jopa merkittävimmin popularisoineen ymmärrystä siitä, kuinka totalitarismia vastaan tulee taistella. Tyrannit huijaavat kansaa uskomaan että ”tottele niin tämä helpottuu, olemme käsivarren mitan päässä paremmasta…” David on alusta asti, tai itse asiassa jo 90-luvulta saakka, opettanut päin vastoin: mitä enemmän tottelemme, sitä vauhdikkaammin tyrannia etenee. Meidän ei tule uskoa valehtelijoiden sanoja ja vielä vähemmän totella niitä. Tyrannian voi voittaa vain yhdistyneen kansalaistottelemattomuuden kautta, kuten on nähty läpi historian.
Nyt David 1cke palaa Br1an R0sen haastatteluun. Poimin tähän Suomen kannalta ajankohtaisia pointteja.
DAVID: Jos et tiedä valtaeliitin visiota, voi maailma näyttää näinä aikoina järjettömälle. Jos taas tiedät, mihin valtaeliitti pyrkii, näyttäytyy maailma varsin loogiselle.
David lanseerasi jo 90-luvulla termin ”ongelma-reaktio-ratkaisu” kuvaamaan eliitin yleistä toimintatapaa: he luovat ongelman ja reaktion siihen, tarjotakseen ”ratkaisua” joka hyödyttää eliitin agendaa. Joskus näemme tästä version ”ei ongelmaa -> silti reaktio -> valtaa keskittävä ratkaisu”.
Tarkoituksena on aina saada kansa paniikkiin, ja paniikissa hyväksymään vapauksien riistoa ja vallan keskittämistä harvojen käsiin. Nykyinen nimi läheltä liippaavalle ilmiölle on ”Mass Formation Psychosis”.
- Luo ongelma, tai kuviteltu ongelma (illuusio)
- Media hoitaa pelottelun, ja kertoo maailmanlaajuisesti juuri sen yhden ainoan oikean tarinan, johon kansan tarvitsee uskoa jotta heitä voidaan viedä kuin pässiä narussa, hyväksymään:
- ”Ratkaisu”, eli seuraava ”tilapäinen” vapauden riisto. Jos pelottelu ja ahdistelu onnistuu tarpeeksi hyvin, kansa suorastaan vaatii ”ratkaisua” eli ”tilapäistä” orjuutustaan.
”Ratkaisu” tarkoittaa aina vallan keskittymistä ja kansalaisvapauksien kaventamista entisestään, sekä kasvavaa fasismia eli valtiovallan ja suurteollisuuden vahvaa liittoumaa vallan kahvassa.
David 1cke on toiminut kuuluisana sa***11ttoanalyytikkona jo 32 vuoden ajan. Hän on huomannut, että joskus asioita tapahtuu sattumalta, ja eliitti saattaa käyttää sattumanvaraisiakin tapahtumia agendansa edistämiseen. Mutta aina kun maailmassa tapahtuu jotain, mikä palvelee eliitin valtapyrkimyksiä suorastaan massiivisesti, se on jotain muuta kuin sattumaa. K-juttu tuskin oli sattumaa, jos juuri ennen epidemian alkua koko kampanjan toteutusta simuloitiin ja harjoiteltiin.
Maailmanhallitsijoiden tavoite on luoda maailmanlaajuinen totaalikontrolli ja seuranta, jota ei pääse pakoon edes metsään. Valtaeliitin unelmayhteiskunnassa valta on keskittynyt hyvin harvoille, ja muut ovat riippuvaisia koneistosta, kuin tahdottoman orjan osassa. Valtaeliitin visiossa valtaa vastaan protestoiminen ja vallanpitäjien vaihtaminen tehtäisiin mahdottomaksi. Nyt vielä rekkakuskit voivat käydä protestiin tyranniaa vastaan. Entäs, kun teknologiauskon hengessä kuskit korvataan roboteilla, kuka sitten kapinoi? Ei kukaan, jos transhumanisti-ylipappien annetaan päättää.
Totalitarismi etenee vauhdikkaimmin siellä, missä kansa vastustaa vähiten (esim. Quebec, Australia, Israel). Siellä missä kansa on suostunut ottamaan eniten piikkejä, ”jotta tämä menisi ohi”, kansa on saanut kiitokseksi lisää tyranniaa.
Dav1d icken, Alex J0nesin ja muiden veteraanien teesit on kansainvälisen k-kampanjan myötä tuotu kaikkien silmien eteen. Valtioiden tautitoimet ovat tehneet tavallisistakin kansalaisista sellaisia, joita kaksi vuotta sitten oltaisiin sanottu ”s****iittoteoreetikoiksi”.
Tietty joukko ihmisistä on helppo pelotella tottelevaisiksi. Vaikka heille valehtelisi kymmenen kertaa putkeen, he uskovat vielä yhdennenkintoista älyttömyyden. Osa ihmisistä on kriittisempiä, mutta tottelee silti, koska ”pitäähän nyt auktoriteetteja totella” vaikka ne olisivat huonoja ihmisiä ja valehtelisivat toistuvasti. Olisi liian pelottavaa toimia toisin ja erottua laumasta.
Sitten on se nopeasti kasvava heränneiden porukka, jotka eivät suostu olemaan idiootteja. He eivät suostu mukaan älyttömyyksiin, jos asioita ei perustella tai jos perustelut eivät kestä juuri minkäänlaista tarkastelua.. David käyttää heistä sanaa Renegade Mind:
David on 90-luvulta saakka varoittanut valtaeliitin agendasta ja pyrkinyt herättämään mahdollisimman monia, jotta tyrannian eteneminen voitaisiin pysäyttää ajoissa. Mitä useampi herää syvällisesti näihin asioihin, sitä paremmin kansa osaa lukea pahan eliitin pelikirjaa ja sen vaikeampia vastuksia me ollaan kyykyttäjille.
Sekin on edistystä, kun joku oivaltaa että nykyinen hallitus on huono. Mutta ihmistä on edelleen helppo viedä, jos hän oivaltaa vain korkeintaan yksittäisten asioiden oikean laidan, ilman kokonaiskuvaa. Vasta kun ymmärtää, mikä tätä maailmaa johtaa ja mihin se pyrkii, voi tarjota kunnon vastuksen teknokraattien valtapyrkimyksille.
Passi
Pahin tappio tässä tilanteessa olisi antaa valtaeliitin lyödä läpi ”k-passi” joka maahan. Seuraavaksi se voi olla vaikka hiilidioksidipassi, ja siihen voi lisätä loputtomasti ominaisuuksia kansalaisten kontrollointiin.
Piikit ja piikkipassit ovat ultimaattisin tottelevaisuuskoe. Hallitsijat haluavat luoda yhteiskunnan, johon vain tottelevaisimmat saavat osallistua, ja mitä tarkemmin tottelet, sitä enemmän saatat saada takaisin sinulta vietyjä perusoikeuksia, joista tuleekin alistuvuudella ansaittavia etuoikeuksia… jotka menettää heti jos ei jaksakaan totella enää seuraavaa hirmuvaltaukaasia.
Diagnosointi
PCR-testi ei ole tarkoitettu diagnosointiin – varsinkaan nykyisillä kierroslukemilla. Sillä saadaan tartuntaluvut ja muut k-tilastot ylös, mikä palvelee poliittista päämäärää, eli vallan keskittämistä pelotteluun perustuen.
Kokonaiskuolleisuus ei noussut k*ronan myötä, paitsi kaikkein korkeimmissa ikäryhmissä hieman (johtuen paljolti hengityskoneista ja muista huonoista ideoista). Piikkien myötä kokonaiskuolleisuus lähti suorastaan hurjaan nousuun, kaikissa piikkejä saaneissa ikäryhmissä.
Lääkärin vastuu
Moni lääkäri on tiennyt jo pitkään, ettei toistuva testipiikitys ole fiksua. Toisaalta he ovat tienneet, ettei uraa kannata uhrata liialla suorapuheisuudella. Koko sairaussysteemi on jäätynyt pelon valtaan: heitä on kiinnostanut asemansa suojelu enemmän kuin potilaiden turvallisuus.
Miksi sanotaan ihmistä, joka on valmis vaarantamaan valheillaan potilaan hengen suojatakseen omaa ammatillista asemaa? Lähes kaikki lääkärit ovat osoittaivat viime vuonna pelkureiksi ja psykopaateiksi. Voiko heitä enää edes sanoa lääkäreiksi? En voi suositella ketään luottamaan sellaisen ammattikunnan sanaan missään asiassa, ellei toisin todisteta. Onneksi heistä rohkeimmat ovat alkaneet tulla esiin nyt kun se alkaa olla sosiaalisesti turvallista:
––> Jarjenaani.fi
Riippuvuus / itsenäisyys
Maailman talousfoorumin tavoite on pahentaa ihmisten riippuvuutta keskusvallasta, jolloin kansaa on helpompi hallita ja saada heidät suostumaan mihin vaan. Hallitsijat haluavat poistaa kansalaisoikeuksia ja rakentaa teknologiaan perustuvan yhteiskunnan, jossa et omista mitään ja nautit kansalaispalkkaa joka tietenkin maksetaan lopulta vain kiltisti käyttäytyville, joilla ei ole liian omintakeisia ajatuksia. Perustulo voi kuulostaa hyvälle – kunnes se katkeaa kun et ottanut viidettätoista piikkiä saatuasi oireita neljännestätoista.
Kuinka koko maailma saatiin mukaan kiinalaisiin tautitoimiin?
Onko maailmassa jokin varjohallitus joka toimii kaikkien kansallisten hallitusten yläpuolella?
On, montakin, kuten Maailman terveysjärjestö ja Maailman talousfoorumi. Mikä vetää ne saman keskusjohtoisen agendan taakse? David kuvaa rakennetta näin:
- huipulla on ”hämähäkki” joka hallitsee ”globaalia verkkoa”. Samuli Perälä kuvaa hämähäkkiä nimellä ”pimeä voima”. Verkko koostuu salaisista ja puolisalaisista herrakerhoista. Kansalliset kerhot kontrolloivat kunkin maan mediaa, politiikkaa, korporaatioita, sairaussysteemiä ja muita valtainstituutioita
- ”Hämähäkin” lähiympäristö koostuu salaisista salaseuroista ja kasvoista, joita emme tunne
- Seuraavalla tasolla on tutumpia seuroja, kuten vapaat muurarit, Trilateral Commission, Temppeliritarit, Rooman klubi, Bilderberg-ryhmä, YK, WHO… kaikki nämä toimivat täysin demokraattisen kansanvallan ulottumattomissa. Nykyään valtavasti valtaa on myös ajatushautomoilla, säätiöillä ja järjestöillä jotka käyttävät valtaa yli valtioiden.
Kaikki isot organisaatiot ovat osana samaa verkkoa. Joka ikinen iso viestintäyhtiö sensuroi toisinajattelijat täysin saman agendan mukaisesti.
Lääketeollisuus ei pelkästään kuulu verkostoon, vaan sen monopoliasema on alunperinkin ydinporukan kuten Rockefellereiden luomus.
Älä tottele
Nyt on nähty monenlaista kampanjaa. Niistä on opittu, ettei toivominen ja pyytäminen toimi totalitarismia vastaan. Täytyy vain olla tottelematta. Suosittelen kaikkia ravintoloitsijoita ja muitakin rajoitusten uhreja olemaan perjantaista 4.2. alkaen #avoinnanormaalisti
Valta on meillä ihmisillä, kun tajutaan että se on. Jos vaikkapa ravintola-alaa kiinnostaa poliittisesti korrektin hipsterimaineen suojelu enemmän kuin edes oman liiketoiminnan pelastaminen, siinä tapauksessa kannattaa alistua kiltisti. Vain sellaiset kansat ansaitsevat elää edes jonkinlaisessa vapaudessa, jotka ansaitsevat oikeutensa eivätkä vain toivo saavansa niitä jos suuri ja mahtava tyrannihallitsija sattuisi joku päivä vähän paremmalle tuulelle.
Tautitoimet
Tautitoimien tarkoitus on koko ajan ollut psykologinen, ei niinkään epidemiologinen. Tarkkanäköisimmille tämä on ollut selvää alusta asti, mutta sittemmin päättäjät, viralliset asiantuntijat, ministeriöt, mediatalot ja muut ovat julkisesti myöntäneet asian. Meitä vietiin kuin pässiä narussa melkein pari vuotta. Onko kansan mitta täysi? Se nähdään pian mm. Convoy Finland -tapahtumassa.
Jos yrität saada minut tekemään jotain idioottimaista, jonka ainoa perusteltu tarkoitus on ”kriisitietoisuuden lisääminen” eli totalitaristeja hyödyttävä ihmisten pelottelu, en tietenkään suostu siihen. En ole idiootti, enkä suostu olemaan sellainen vain koska sinulla on ”vahva suositus”.
Itsekunnioitus, itsensä arvostaminen. Mitä itsekunnioitus tekisi tässä tilanteessa? En osallistu itseni orjuuttamiseen, koska itsekunnioitus ei voi sallia sellaista.
Naurettavien tautitoimien tarkoitus on nakertaa kansalaisten itsekunnioitusta pala palalta. Joka kerran kun joku suostuu tottelemaan jotain älyttömyyttä, on hänet seuraavalla kerralla entistäkin helpompi saada suostumaan johonkin vielä älyttömämpään.
Tee oikein
Teet vaan oikein. Puhut minkä tiedät järjellä todeksi ja sydämessä tärkeäksi. Ei tarvitse olla ilkeä, muttei myöskään tule alistua toisten valheisiin. Seuraukset ovat… ainakin kiinnostavampia kuin valheellisessa perusvarmisteluelämässä. Jordan Peterson piti kiinni eettisestä vakaumuksestaan eikä alistunut woke-tyranniaan – ja seurauksena hänestä tuli maailmankuulu opettaja.
Haluatko ”kasvaa” /degeneroitua tylsäksi keski-ikäiseksi – vai rohkeaksi sankariksi, jonka seura kiinnostaa toisia vähintään yhtä kiinnostavia sankarityyppejä? Itsekunnioituksen palkkio on vähintään parempi olo – ja kehittyminen ihmisenä palkitsevaan suuntaan. On vaikea ansaita kovin paljoa itseään parempaa seuraa, joten jääköön tylsät valehtelija-alistuja-itsensäpettäjät kaltaistensa seuraan voimaan pahoin – kuten he ovat epidemia-aikana paljolti jääneetkin. Sankarityypeillä on ollut keskenään sitäkin hauskempaa, vaikka tai koska välillä mukana matkassa on ollut elävöittäviä jännityksen ja seikkailunkin tunteita.
Elämä omiin käsiin
Jos haluat voida hyvin, ota terveys omiin käsiin. Älä ulkoista sitä korruptoituneille instituutioille ja teollisuuden tahtoon taipuvaisille lääkäreille.
Jos haluat ajatella paremmin, älä anna korruptoituneen korporaatiomedian ajatella puolestasi.
Jos haluat olla terve sairaassa yhteiskunnassa, älä seuraa normeja vaan ylitä ne.
Ihmiskunnalla on nyt suuri mahdollisuus massaheräämiseen ja voimaantumiseen. Meidän ei tarvitse enää ulkoistaa voimaamme johonkin ulkoiseen hahmoon kuten ”hallitus” tai ”puolue” tai ”lääkäri”, vaan ymmärtää että me olemme kaikkia korruptiorakenteita viisaampia, aidompia ja ainakin parempia auttamaan itseämme ja toisiamme.
Osa ihmisistä edelleen uskoo kaiken mitä hallitsijat sanoo. Ja moni tottelee koska on turvallisempaa seurata laumaa vaikkei uskoisikaan älyttömyyksiin. Mutta nyt kun pahuus on tullut isosti päivänvaloon, alkaa olla coolia siirtyä tottelevaisten ryhmästä itsenäisten ryhmään ja lakata tottelemasta tyhmyyksiä. Ottaa voima takaisin itselle ja valta kansalle.
Jokainen näkyvästi rohkea teko rohkaisee ja inspiroi lisää epäileväisiä mutta tottelevaisia kasvamaan kohti itsenäisyyttä ja omaa voimaa.
Tarvitaanko uutta puoluetta?
Davidin mukaan emme tarvitse niinkään uusia puolueita, vaan kansan täytyy johtaa politiikkaa eikä toisin päin. Meidän ei pidä totella ”auktoriteetteja”, vaan heidän pitää palvella meitä. Ja tästä täytyy pitää kiinni. Riittää, kun ei anneta periksi tyhmyydelle vaan pidetään yksilöinä kiinni itsenäisyydestämme.
Luovuus vs. tottelevaisuus
Ihmisen kuuluu olla luova ja kekseliäs. ”Tulkaa lasten kaltaisiksi”. Terve ihminen on utelias ja innokas. Älä anna ”systeemin” tehdä sinusta väsynyttä orjaa:
Tässä ekat 40 minuuttia keskustelusta:
comment-4219
Kiitos tiivistelmästä! Säästää aikaa kun voi tästä lukea tärkeimmät pointit haastattelusta.
Joo, ja nuo Brianin omat videoklipit ovat helmiä myös, jos englanti taipuu.