Sairaanhoitaja Kati Hoffström kertoo kulissien takaa:
– Sain asiakkaaltani kuulla, kuinka Tyksissä esim. heidän osastollaan oli edellisellä viikolla tilanne: 10 sairaanhoitajaa sairauslomalla. Tämä sairaanhoitaja kertoi, että kaikki osastot on jumissa siksi, että hoitajavajeiden takia potilaspaikkoja on jouduttu sulkemaan ja jatkohoitopaikat eivät vedä.
Potilasmäärät ovat kasvaneet kaikilla aloilla ja ylipaikoilla hoidetaan potilaita (neurologialla, kardiologialla, infektiolla ja sisätaudeilla ainakin). Päivystys on tukossa ja sielläkin on nk. vuorokauden osasto, jolla voidaan tarkkailla ja hoitaa potilasta kun arvioidaan tarvitseeko hän jatko-osastohoitoa. Tämä osasto on jatkuvasti täynnä. Kyselin hieman millaista potilasaineisto on ja sain vastauksen: aivotapahtumia, vuoto-ongelmia ja veritulppia , sepsiksiä, vyöruusut on lisääntyneet, sydänongelmia jne. Hoitaja mainitsi erityisesti, että nyt on aikuisillakin erityisen koville ottavaa RS-virusta, jonka itse lastensairaanhoitajana muistan hyvinkin lastentautien ongelmana talvisin (joka toinen vuosi yleensä tiukempi). Neurologialta kuulin aivan hiljattain kollegaltani, kuinka siellä oli osasto aivan ääriään myöten täynnä, potilaita ylipaikoilla käytävillä ja hoitajat aivan loppu koska taukoja ei yksinkertaisesti ehdi pitämään. (Neurolla jatkohoidetaan mm. nämä aivoverenkiertohäiriöt, aivoinfarktit, vaikeita oireita aiheuttavat migreenit ym.)
K*r0napotilaita tulee paljon osastoille ja en sen enempää piikkistatuksesta tiedä. Mutta valtakunnallisestihan meillä on jonkin verran dataa siitä minkä verran myös piikitettyjä joutuu sairaalahoitoon. Muistan, kuinka jo alkuvaiheessa piikitysten alkaessa asiantuntijat ulkomailla varoittelivat sellaisesta ilmiöstä, kuinka ADE. Avattuna se tarkoittaa sitä, että piikitykset aiheuttavat immuunireaktion, joka pahentaa seuraavia tulevia infektioita ja ne tulevatkin hurjemmalla kertoimella, kuin mitä niillä jotka eivät ole piikkiä ottaneet. On myös varoiteltu siitä, kuinka piikitykset saavat aikaan ihmisen immuniteetin laskemista ja pikkuhiljaa sairastuneen on vaikeampi selättää aiemmin ihan kohtalaisen ’helposti sairastettuja’ tauteja. Varovaisesti tulkittuna, tämä alkaa nyt näkyä potilasmateriaalissa. RS-virus vie nyt aikuisia huonossa kunnossa sairaalahoitoon, influenssakausi ei ole kunnolla vielä edes alkanut. Kaikenlaista pitkinyttä muuta räkätautia kiertää k*r0nan lisäksi väestöä läpi.
Puhumattakaan näistä eri erikoisalojen potilasmääristä. Yhä nuoremmat makaavat sairaalassa sydänongelmien ja neurologisten ongelmien vuoksi. Jos Fimeaan on tehty lähes 20 000 haittavaikutusilmoistusta, josta 4000 käsiteltyä on luokiteltu vakaviksi, kuten nyt esim. tämä eilen kertomani nuoren tapaus, on melko naiivia keneltä tahansa, viranomaisista puhumattakaan, kuvitella etteikö suurin osa heistä tarvitsisi terveydenhuollon palveluita jossakin muodossa. Mennään vähintään lääkäriin tai päivystykseen, soitetaan ambulanssia ja päädytään päivystyksen kautta osastohoitoon, jonka jälkeen ollaan kenties vielä pitkällä sairauslomalla ja mennään työterveyshuollon tai opiskelijaterveydenhuollon piiriin. Hoito tai seuranta saattaa jatkua vielä pitkäänkin perusterveydenhuollossa terveysasemilla tai erikoissairaanhoidon poliklinikalla. Jokainen varmaan ymmärtää, ettei sillä ole mikään vähäinen merkitys lumipalloefektinä terveydenhuollollemme, joka on median ja viranomaisten mukaan tukossa vain, koska piikittömiä on niin paljon! Miksi näistä haittavaikutusten hoidoista ei mainita sanallakaan? Kyse ei ole nyt mistään ”käsi vähän kipeä ja kevyttä lämpöilyä” – ilmiöstä, vaan sairaalahoitoa vaativista vakavista ja todellisista oireista. Osittain asiasta ei puhuta julkisesti siksi, ettei niitä tilastoida kuin Fimeaan ja sekin suurelta osin potilaiden itsensä ilmoittamana (ja iso osa ei tule edes ilmoitettua). Sairaaloissa kuten eilen kirjoitin, ei haluta nähdä yhtäkään oiretta johtuvaksi piikeistä. Ja näin ollen meillä on yhtäkkiä sairaalat täynnä ”mystisiä oireita” potevia potilaita, joille ei löydetä syytä ja samaan aikaan kiertävät infektiot uhkaavat kaataa petiin sekä ison osan terveydenhuoltohenkilöstöä, että muuta kansaa. Osa sairaalaan saakka. Eli ne teholla makaavat n. 30 k-potilaita eivät ole se mikä tämän maan terveydenhuollon kaataa. Ongelma on hyvin paljon laajempi ja jokaisen kannattaa alkaa nyt opetella hoitamaan itse niin pitkälle omaa terveyttään ja sairauksiaan kuin mahdollista, sillä tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hyvin pelottavalta sen suhteen kuinka paljon palveluita meillä on enää kohta saatavilla. Kuilun reunan yli mennään pian ja minä uskon, että tullaan näkemään varmasti vielä kerran poikkeuslain voimaantulo, jolla on tarkoitus saada pakotettua kaikki olemassaolevat hoitajat hoitoalan töihin, sillä muuten meiltä loppuvat resurssit tuhoisin seurauksin. Mahdollinen sote-henkilöstön pakkopiikkilaki tulee viemään alalta hoitajia, joita ei ole yhtään ylimääräistä missään.
Itse en ole terveydenhuollon ammattilainen, mutta olen miettinyt jo pidemmän aikaa aivan samoja resurssien suhteen. Ei tarvitse olla rocket scientist yhdistääkseen asioita. Suomellahan on taloudellisesti mennyt huonosti jo pitkään. Löytyykö valtion kukkarosta hynää pitkällä aikavälillä hoitaa ja kuntouttaa piikistä johtuvia vammoja?
Meidän perhe on juuri toipumassa muutaman päivän takaisesta koronavirus infektiosta (testattu on jos PCR-testiin voi edes luottaa). Olemme kuin flunssan kourissa tosin pari päivää on nautittu FLCCC:n iMASK+ ohjeistuksen mukaisesti tabuja, niitä joita meillä on ollut käsillä. Olemme toki buustanneet immuniteettiamme jo pidempään. Uskon vakaasti, että meidän olotilamme on näinkin kohtuullinen kiitos FLCCC Allianssin lääkärien. Kun oireet alkoivat päätin että sairaalaan menoa me välttelemme kynsin hampain ja satsataan kotihoitoon. Ennemmin korona kuin piikki.
Jep, K antaa todennäköisesti elinikäisen monipuolisen immuniteetin. Piikki antaa vain ”suojan” yhtä vanhan piikkiproteiinin osaa vastaan, ja loputtoman piikkirumban tuntemattomine haittoineen.