image_printTulosta

Facebookin osake on tänään murskaantunut, laskua lähes 25 %. Yhtiön arvo on laskenut tänään enemmän kuin Boeingin ja General Motorsin arvo on.

Miksi? Ensimmäistä kertaa koskaan Facebookin käyttäjien määrä on pienenemässä. (Naurettava uudelleenbrändäys ”Meta Platformsiksi” ei varmaankaan auta asiaa.)

Kaikkien ei-woke ajatusten ja -ajattelijoiden poistaminen ei ilmeisesti toimi niin hyvin kuin Zuckerberg olisi toivonut:

Tw1tterilla ei mene yhtään paremmin:

Twitter bannasi Alex Berensonin 28. elokuuta. Sen jälkeen ”pikkulinnun” osakkeet ovat laskeneet lähes 50 prosenttia.

S*nsuuri ei ole vain epäamerikkalaista ja vastoin Perustuslakia sekä Kalifornian ja liittovaltion lakeja. Se on lisäksi kamalaa liiketoiminnan kannalta. Etenkin kun tämä (helmikuussa 2021 julkaistusta blogikirjoituksesta) on yrityksenne julkilausuttu olemassaolon syy:

Twitter on olemassa antaakseen äänille mahdollisuuden tulla kuulluiksi, ja teemme jatkuvasti parannuksia palveluumme, jotta kaikki – näkemyksistä tai näkökulmasta riippumatta – voivat tuntea olonsa turvalliseksi osallistuessaan julkiseen keskusteluun.

LÄHDE

Kaikki, vai?

Niin kuin niissä vanhoissa THX-elokuvateatterimainoksissa sanottiin, yleisö kuuntelee.

He eivät taida enää pitää kuulemastaan.

Alkuperäinen artikkeli: Alex Berenson – The corporate Big Tech censors are failing

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *