image_printTulosta

Sofia Keitaanranta kävi juttelemassa Leveli podcastin kokoisessa Valavuori Livessa.

Tässä ajatuksia, mitä heräsi keskustelusta.

Fanitan Valavuorta suuresti ja arvostan hänen uniikkia työtään koko cancel-kulttuurin kaatamiseksi ja keskustelukulttuurin vapauttamiseksi Suomessa. Aleksin työ on tehnyt minunkin laiffistani huomattavasti helpompaa tänä vuonna. Aleksin ansiosta on sallitumpaa ajatella itsenäisesti ja ilmaista normista poikkeavat näkemyksensä, samalla kun cancellaajien mielivalta on vähentynyt merkittävästi. Aleksi on luonut meille kaikille mallin siitä, miten voi ja kuuluu seistä selkä suorana kun seonnut lauma hyökkää raukkamaisesti – ja miten tilanteet voitetaan totuuden voimalla.

Siksi oli vähän yllättävää nähdä, miten voimakkaasti Aleksi piti ohjelmassaan ihmisoikeuksien cancellaajien puolia. Joten, kun ei sitä kukaan muukaan tee, toimin tässä kirjoituksessa samansuuntaisesti kuin Aleksi toimisi minun tilanteessani. Lyön tiskiin sellaiset pointit, joiden takana seison vaikka mikä tulisi, ja joita kukaan ei edes yritä kumota julkisessa keskustelussa, koska ne ovat totta. Ja siksi joillekin hyvin häiritseviä, suorastaan disruptiivisia.

.

Medikalisaatio, ja raharikkaan lääketeollisuuden mielipidevalta

Kohdassa 1:11:54 alkaen Aleksi antaa ymmärtää, että pakko vaan luottaa virallisiin auktoriteetteihin ja lääketeollisuuden rahoittaman ammattikunnan enemmistömielipiteeseen. Aleksi ei kai ole kuullut, että maailmassa on myös korruptiota, ja valtava raha voi tuoda valtaa, jota luonnollisesti käytetään liiketoiminnallisten etujen edistämiseen.

Siksi myös Aleksin kannattaa ottaa mallia tämän päivän studiovieraasta ja ajatella itse.

Ja niinhän Aleksi tekee! Siksi fanitan Aleksia. Nähtäväksi jää, pystyykö @valavuori luottamaan omaan ajattelukykyynsä myös terveyttä koskevissa asioissa – vai täytyykö Suomen tunnetuimmaksi nousseen toisinajattelijan laittaa jatkossakin aivot varman päälle off-asentoon heti kun lähestytään suuren ja mahtavan medikalisaatiokoneiston pelikenttää?

En tietenkään usko, että Aleksi olisi tyhmä, sinisilmäinen tai herkkäuskoinen tässäkään asiassa. Päin vastoin, Aleksin jos kenen suoraselkäistä, järkkymätöntä ja rohkeaa ajattelua arvostan erittäin korkealle. Useimmilla kuitenkin tulee raja vastaan jossain kohtaa siinä, miten isoille varpailla uskaltaa astua. Sofialla on munaa arvostella jopa lääketeollisuutta ja nostaa tarkasteluun se valta, jota myrkkyteollisuus käyttää väärin voittoja tavoitellessaan. Uskon, että Aleksi tulee perässä, kun nuori tyttö ensin näyttää, mistä löytyy rohkeuden seuraava taso.

Suurteollisuuden valta vaikuttaa meidän kaikkien ajatteluun. Jättirahan voima vinouttaa sitä, mitä yleisesti pidetään totena. Meistä fiksuimmat pystyvät oivaltamaan asian, ja kalibroimaan ajatteluaan sen mukaan. Jos yleinen totuus puoltaa lähes sokeasti megateollisuuden, medikalisaation ja kemikalisaation etua, se ei tarkoita että sinun kannattaisi, tai että totuus olisi läheskään niin lääkemyönteinen kuin maksetut asiantuntijat antavat ymmärtää.

Jos Aleksi lukee tämän, ja tahtoo syventää ymmärrystään ajankohtaiseen aiheeseen, suosittelen kirjaa:

Peter Gøtzche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus – Näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon

.

Erityisesti suosittelen:

Tuntemattomana pysyttelevä lääketeollisuuden edustaja – Korruptiopandemia

– THL:n mukaan Suomessa k’naan kuolleiksi merkittyjen keski-ikä on yli 80 vuotta, ja kuolleista noin 96% on hauraita monisairaita vanhuksia. Heillä k ei ole pääasiallinen kuolinsyy, ja mikä tahansa muukin hengitystieinfektio olisi voinut aiheuttaa kuoleman. Suomessa on THL:n mukaan todettu tähän mennessä noin 1000 “k-tautiin liittyvää kuolemaa”, joista k:n aiheuttamia kuolemia on tämän mukaan ainoastaan 40.

Lisäksi on huomioitava, että k-nfektiot diagnosoidaan lähes kaikkialla maailmassa PCR-testillä, jonka maailman johtavat asiantuntijat ovat todenneet olevan useista testiin liittyvistä epäkohdista johtuen täysin sopimaton kyseiseen tarkoitukseen.6,7 Positiivisia testituloksia antavat pääasiassa oireettomat, täysin terveet henkilöt joilla ei ole mitään virusinfektiota, mikä aiheuttaa merkittävän tilastovääristymän diagnoosien määrässä.

On myös huomioitava, että maailmalla ja myös Suomessa merkittävä osa sairaalahoidossa olevien k-diagnooseista on tehty ilman mitään testiä – pelkästään oireiden perusteella. Tilastojen mukaan näin on tehty Suomessa noin 50%:lle k-diagnosoiduista tehohoitopotilaista.8 Tämä on tehty siitä huolimatta, että k:n diagnosointi ei siis ole mahdollista pelkkien oireiden perusteella, ja se johtaa vääjäämättä siihen, että valtaosa diagnooseista on vääriä. Tämä on erittäin mahdollinen selitys sille, miksi influenssa on salaperäisesti “kadonnut” myös Suomessa, eli käytäntö on mahdollistanut influenssa- ja muiden hengitystieinfektioiden diagnosoimisen k-taudiksi. Loogisena kannustimena tähän on saattanut toimia valtion sairaanhoitopiireille jakamien k-avustusten määrän osittainen liittäminen k-potilaiden toteutuneiden hoitovuorokausien määrään.9 Toisin sanoen, sairaanhoitopiirit saavat sitä enemmän rahaa valtiolta, mitä enemmän niissä hoidetaan k-potilaita, kun taas esim. influenssapotilaiden hoitamisesta ei vastaavaa tukea saa.

Vaikuttaa vahvasti siltä että k-epidemian sijasta maailmaa kiusaa parhaillaan korruptiopandemia, ja nyt olisi korkea aika vastata pääministeri Marinin vuosien takaiseen huutoon ja aloittaa vakava ja kattava keskustelu ja perusteellinen tutkinta piikkiteollisuuden harrastamasta korruptiosta Suomessa. Tutkinnan kohteena tulisi olla ainakin valtamediaa ohjaileva Mediapooli sekä kaikki terveys- ja lääketurvallisuudesta vastaavat viranomaistahot.

Kokonaan toinen juttu on vielä Phizerin eri maiden kanssa tekemiin piikkihankintasopimuksiin sisällytetyt pykälät, joissa piikkejä hankkineet valtiot ovat vapauttaneet Pfizerin kokonaan kaikesta vastuusta, mikäli piikistä aiheutuu piikitettäville vakavia terveyshaittoja tai kuolemia. Huomioitavaa on, että Pfizer toteaa sopimustekstissä yksiselitteisesti, että injektion turvallisuutta ei ole vielä ehditty tutkia asianmukaisella tavalla.18,19

Useiden valtioiden terveysviranomaiset, THL mukaan lukien, valehtelevat kuitenkin kirkkain silmin että piikit ovat tehokkaita ja turvallisia, tavoitteenaan saada kansalaiset kaikin mahdollisin keinoin ottamaan kokeellisen piikin. Piikki-intoa ryyditetään turhaksi tiedetyillä maskipakolla ja yhteiskunnan rajoitustoimilla, joiden ainoana tavoitteena on kiristää kansalaisia ottamaan piikki ehtona paluuseen normaaliin. Kansalaiset pyritään siis käytännössä pakkopiikittämään injektiolla, jonka valmistaja ei uskalla ottaa vastuuta tuotteensa turvallisuudesta, koska sitä ei ole tutkittu.

Suomessakin suunniteilla olevat k-passit ovat järjettömyyden huipentuma. Suomessa on tehty vajaan puolentoista vuoden seurannan aikana kaikkiaan reilut 110.000 k-diagnoosia, joista lähes kaikki ovat vääriä positiivisia. Vaikka kaikki nämä diagnoosit olisivat oikeitakin olisi todennäköisyys sille, että satunnainen piikitön levittäisi tietyllä hetkellä k-juttua on häviävän pieni, promillen murto-osien luokkaa. Koska piikki ei estä saamasta tartuntaa tai tartuttamasta muita, tartuttavat piikitetut virusta yhtälailla kuin piikittomatkin. Mikäli piikki suojaisikin saamasta tartunnan ja tartuttamasta muita, piikitetut olisivat ilman k-passiakin suojassa taudilta. Ainoa selitys k-passeille on siis piikittomien pakottaminen piikille.

Phizerin ensimmäiset kliiniset tutkimukset ovat jo osoittaneet, että tuote on käytännössä tehoton. THL ja valtamedia kuitenkin hehkuttavat 95% suhteellista tehoa, mutta kukaan ei kerro, että käytännön elämän kannalta olennainen absoluuttinen teho ja vaikuttavuus on alle prosentin luokkaa.20 Tutkimuksessa rokottamattomankin todennäköisyys saada oireellinen k-diagnoosi on alle yhden prosentin, joten todennäköisyys selvitä ilman k-diagnoosia on ilman rokotettakin yli 99%. Maailmassa on todettu noin 18 kk seurannan aikana k-diagnoosi noin 2.5%:lla väestöstä,10 joista iso osa oireettomilla, joten oireellisten diagnoosien määrä on ollut maailmalla 18 kk aikana samaa luokkaa kuin Pfizerin tutkimuksessa. Kun vielä tiedetään, että k-diagnosoiduista vain reilut puoli prosenttia sairastuu taudin vakavaan muotoon,10 voidaan laskea että yhden vakavan k-diagnoosin estämiseksi on rokotettava lähes 20.000 ihmistä.

Sen lisäksi että rokote on käytännössä tehoton, rokotehaittarekistereihin eri puolilla maailmaa on rekisteröity ennennäkemättömän paljon vakavia haittailmoituksia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa k-piikista on rekisteröity 8 kk aikana enemmän kuolemia kuin kaikista muista FDA:n hyväksymistä 70 rokotteesta yhteensä edellisen 30 vuoden aikana. Rekisteröityjen rokotehaittojen määrässä on syytä huomioida, että tutkimusten mukaan ainoastaan arviolta 1-10% rokotehaitoista päätyy rekisteröitäväksi, ja on vahvat syyt epäillä että korruptoituneet terveysviranomaiset tekevät kaikkensa vähätelläkseen ja peitelläkseen rokotehaittoja ja niiden yleisyyttä.

Valtava määrä maailman johtavia tieteellisiä asiantuntijoita tekee parhaillaan kaikkensa varoittaakseen rokotteen todennäköisesti aiheuttamista monista vakavista terveyshaitoista, 21,22 joita korruptoituneet valtamedia ja terveysviranomaiset pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin sensuroimaan. Pfizerin ja Modernan rokotteissa elimistöön ruiskutetaan viruksen piikkiproteiinia tekevää RNA:ta. Rokotteiden ehkä suurin uhka on se, että piikkiproteiinin tiedetään olevan itsessään myrkyllinen. Se kertyy rokotetun verisuonten seinämään tavalla, joka johtaa mm. sydänlihastulehduksiin ja veren hyytymishäiriöihin. On myös erittäin vahvat tieteelliset perusteet epäillä piikkiproteiinin aiheuttavan useita muitakin vakavia pitkäaikaishaittoja, kuten hedelmättömyyttä, dementiaa ja syöpää.

Rokote myös tuhoaa luonnollista immuniteettia ja aiheuttaa niin sanotun ADE-efektin, jonka seurauksena rokotetut tulevat saamaan viruksen kohdatessaan tartunnan todennäköisemmin kuin rokottamattomat, ja sairastuvat myös todennäköisemmin taudin vakavaan muotoon.23,24 Massarokotukset rokotteella joka ei estä tartuntoja ja tartuttamasta muita altistavat myös vaarallisten virusmuunnosten syntymiselle rokotetuissa, kun virukset pyrkivät muuntumaan väistääkseen rokotuksen aiheuttamaa immuunireaktiota.25 Rokotetut saattavat siis toimia vaarallisten virusmuunnosten tehtaina ja levittäjinä.

Edellämainittuihin seikkoihin nojaten on edesvastuutonta vaatia ketään ottamaan rokote. Vielä edesvastuuttomampaa on tarkoituksella salata rokotettavilta tiedossa oleva merkittävä riski rokotteen aiheuttamille vakaville terveyshaitoille. Erityisen huolestuttavaa on meneillään oleva massiivinen kampanja yhä nuorempien lasten rokottamiseksi, jossa on myös useita merkittäviä laillisuusongelmia.26 Lapset eivät sairastu k-taudista vakavasti, ja esim. Suomessa ei ole kuollut k-juttuun yksikään alle 30-vuotias. Näin ollen lasten altistamiselle rokotteiden aiheuttamille vakaville terveyshaitoille ei ole mitään perusteita.

.

Videolla neljä virallista asiantuntijaa kertoo, mistä kaikkien aikojen kummallisimmassa plandemiassa on kyse:

Ajatteluun ei (onneksi) tarvita passia tai edes lisenssiä. Se on jokaisen vapaus ja velvollisuus. Sitä ei kannata laiskuuden vuoksi ulkoistaa tarkoin kontrolloiduille auktoriteettihahmoille saati manipuloidun massan mielipiteelle.

.

.

Jopa kaupan kassatyttö kykenee tekemään korruptiokonsensuksesta poikkeavia havaintoja:

Sanna Marin – Tampereen kaupunki Pfizerin ”lahjonnan” kohde?

– Yhdysvaltalainen megaluokan lääkeyhtiö Pfizer tuomittiin 2,3 miljardin dollarin korvauksiin useista petoksista. Pfizerin todettiin syyllistyneen muun muassa terveydenalan päättäjien lahjontaan ja muihin markkinointia sekä myyntiä edistäviin petoksiin. Tämä ei ole ollut Pfizerin ensimmäinen kerta oikeudessa, sillä vuonna 2004 Pfizer tuomittiin 430 miljoonan dollarin korvauksiin laittomista markkinointikeinoistaan. On tuskin yllätys, että lääkeyhtiöt harjoittavat tämänkaltaista hyvinkin epäilyttävää ja laillisuudeltaan välillä häilyvää lobbausta päättäjiä kohtaan.

.

Sanna Marin – Raharikas lääketeollisuus

– Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta.

Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat.

.

.

..

N*tsipassi

Sofian pääpointti oli passien laittomuus ja moraalittomuus. Se selviää parhaiten Tuomas Malisen videosta. Tiivistän Tuomaksen ja Sofian pointin tähän:

Kaikki eivät tykkää siitä kun piikkipasseja verrataan natsipasseihin. Kuitenkin todellisuudessa myös juutalaisvainot lähtivät pienestä eriarvoistamisesta, joka kasvoi askel askeleelta. Natsit säätivät yksi toisensa jälkeen aina vähän syrjivämpiä lakeja eristääkseen tietyn kansanryhmän yhteiskunnasta (lopulta peräti eliminoiden heistä suuren osan). Askeleet olivat sen verran pieniä, ettei kovin moni viitsinyt varsinaisesti vastustaa.

Siksi Suomen Perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeuksissa on nollatoleranssi syrjinnälle.

Ja siksi siitä on äärimmäisen tärkeää pitää kiinni.

Olisiko luomusertifikaatilla enää merkitystä, jos se alkisi huvikseen antamaan luomutarroja myös ei-luomuille kurkuille? Ei tietenkään. Koko sertifikaatti menettäisi merkityksensä, jos sen ehtoja ei enää tarvitsisikaan noudattaa.

Sama pätee lakeihin ja etenkin Perustuslakiin ja ihmisoikeuksiin. Joko niillä on merkitystä tai sitten ei. Nyt on annettu signaali siitä, että kyseisiä lakeja ja sopimuksia ei enää tarvitse noudattaa. Mihin sellainen laittomuuden tila johtaa? Sitä en halua nähdä tai kokea. Siihen emme voi suostua. Aleksi, me emme halua Australiaa Suomeen.

Se alkoi siitä kun annettiin ”ihan vähän” pois meidän ihmisoikeuksista. Ja sitten vähän lisää. Joka askeleella se oli entistä helpompaa. Ja ei, tämä kuva ei ole mistään ”natsi-saksasta”, vaan tämän syksyn Australiasta. #hommaeskaloituinopeasti

.

.

.

Lammas vai leijona?

Jethro oli päivän lammas. Katso hänen esiintymistään, kuuntele sanoja ja aisti energioita. Huomaatko? Siinä puhuu luovuttanut mies. Mies, joka ei usko voivansa elää ideaaliensa mukaan tai edes pyrkiä niitä kohden. Hän on luovuttanut.

Jos on jo luovuttanut, miksi ylipäänsä elää? Miksi tehdä yhtään mitään?

Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla leijonia. Mutta sanon tämän sydämestäni ihan kaikille miehille: mieti, jos olisit hyvä nainen. Siis todella hyvä nainen. Sellainen, jolla on valtavasti annettavaa miehelle, ja joka haluaa tukea miestään ihan kaikessa, ja on todella hyvä siinä. Millaisen miehen valitsisit? Lampaan? No et varmasti.

Tietenkin valitsisit miehen, joka ei luovuta silloin kun on kyse erittäin tärkeästä asiasta, vaan taistelee.

Sanon suoraan: esiintymisensä perusteella Jethro ei voi koskaan saada todella hyvää naista. Tätä kannattaa ihan jokaisen miehen miettiä. Sitä saa, mitä ansaitsee.

Ei tietenkään kannata ryhtyä sankariksi pelkästään naimaonnen vuoksi. Mutta sekin kannattaa ottaa huomioon, kun laskelmoi mielessään, että kannattaako nähdä vaivaa ja ottaa riskiä ollakseen enemmän Mies.

8 Kommenttia

  1. Ootko lukenut nuo tutkimukset (edes päätelmien osalta) joihin viitataan ADE-haittojen osalta?

      1. Niissä käytetty muoto oli ”ei voida poissulkea” vs ”aiheuttaa”, aika perustavanlaatuinen ero.

  2. https://www.nature.com/articles/s41586-020-2538-8

    https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33113270/

    Linkit 23 ja 24 sun yllä olevassa tekstissä. Huomioi tekstissäsi käytetty sanamuoto ”aiheuttaa niin sanotun ADE-efektin” ja tutkimusyhteenvedoissa käytetyt sanamuodot.

    Tämä on foliohattuilun ydinongelma, pyritään vain vyöryttämään maksimaalinen määrän informaatiota joka ”tukee” omaa ajattelumaailmaa ilman faktantarkastuksia ja analyysiä. Toimintatapa on täysin samanlainen kuin mistä vastapuolta samalla kiihkeästi syytetään.

    Em. syystä ainoa kuuntelemisen arvoinen koronakriittikko on ollut Jones, koska hänellä on kykää ja malttia analysoida esille tullutta informaatiota.

    1. Tarkoitat varmaan lääkärin kirjoittamassa Ossi Tiihosen vieraskynässä, jota lainasin?

    2. Eettisyys ei tainnut mennä ihan nappiin:

      – Conclusions drawn from the study and clinical implications: The specific and significant COVID-19 risk of ADE should have been and should be prominently and independently disclosed to research subjects currently in vaccine trials, as well as those being recruited for the trials and future patients after vaccine approval, in order to meet the medical ethics standard of patient comprehension for informed consent.

      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33113270

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *