image_printTulosta

Mike Adams haastattelee aktivistiksi ryhtynyttä teknologiamiljonääriä:

Steve Kirsch: My interview on Brighteon

Steve Kirsch Mike Adamsin haastattelussa

Poimintoja keskustelusta:

STEVE: Lääkärit eivät voi puhua. Jos lääkäri sanoisi pahan sanan maskeista tai piikeistä, hän joutuisi puhutteluun ja saattaisi menettää lisenssinsä. [Suomessakin moni lääkäri on saanut lähtöpassit allekirjoitettuaan Pelastetaan Suomen lapset -vetoomuksen]

MIKE: Steve on nykyään suosittu Substack-palvelussa [saatuaan kenkää Twitterista]

Stevella ei ole ideologista vakaumusta piikkejä vastaan. Päinvastoin: hän ja koko perheensä ottivat tuplapiikit heti kun sai.

STEVE: Olimme innokkaina ottamassa piikkejä keväällä. Kuukausi piikitystemme jälkeen aloin kuulla lähipiiristäni tarinoita k-piikkien aiheuttamista kuolemista ja vammautumisista. Aloin tutkia asiaa, koska tiesin etteivät ystäväni valehtelisi minulle (ainakaan niin vakavissa asioissa). Data sopi yhteen kavereideni kertomusten kanssa. Tilastoja tutkimalla selvisi, että kyseessä on jopa tuhansia kertoja vaarallisempi piikki kuin muista piikeistä vaarallisin. Useat asiantuntijat ovat päätyneet samoihin tuloksiin – kuten Robert Malone ja Bret Weinstein, joiden kanssa keskustelimme aiheesta youtubessa, kunnes jakso sensuroitiin sen saavutettua miltei miljoona katsojaa.

Enää et voi julkaista tieteellisiä artikkeleita, mikäli ne päätyvät ”vääriin” päätelmiin. ”Väärinajattelevien” lääkäreiden, tutkijoiden, tiedemiesten ja asiantuntijoiden sensurointi ja cancellaus ei ole ikinä ollut näin huimaa ja kaikenkattavaa. Kukaan ”oikeamielinen” ei suostu keskusteluun skeptikoiden kanssa. Robert F. Kennedy on yrittänyt vuosikymmenien ajan haastaa väittelyyn virallisen kannan edustajia. Steve Kirsch on tarjonnut jopa miljoona dollaria jos joku virallisen viraston edustaja suostuisi edes keskustelemaan hänen kanssaan – ehtona tietenkin, että keskustelu nauhoitetaan. Kukaan virallisen tahon edustaja ei ole suostunut Steven kanssa keskusteluun edes puoleksi tunniksi miljoonan euron palkkiota vastaan!

Nykyään sensuuri toimii niin, että Valkoinen talo antaa mediayhtiöille listan hiljennettävistä nimistä, ja teknologiajätit toteuttavat cancellaukset valtiohallinnon puolesta. Avoimempi keskustelu siirtyy kovaa vauhtia vaihtoehtoisille alustoille kuten Substack, Gab, Rumble ja Telegram.

Steven taustaa

Stevella on vahva tausta matematiikassa: hän läpäisi korkean tason yliopistokursseja jo yläasteikäisenä. Häntä on kiinnostanut aina tiede ja totuudenetsintä. Stevella ei ole taustaa salaliittoteorioista. Hän on 65-vuotias menestynyt teknologiayrittäjä. Tänä vuonna (2021) hän on jättänyt uransa levittääkseen k-tietoa täysipäiväisesti. Tavallinen kansalainen ei osaa lukea edes VAERS-tietokantaa, joten useimmat ovat keskuskontrolloidun tiedon ravintoketjun varassa. Ihmiset luottavat lääkäreiden tietoon, jotka luottavat toisten tietoon jotka luottavat toisten tietoon, jotka viime kädessä luottavat CDC:n tietoon. Entä jos CDC vääristelee tietoa? Silloin kaikki siitä alaspäin toistavat samoja valheita kyselemättä, varmistaakseen omaa virka-asemaansa. Näin päädytään tilanteeseen jossa kansalainen toteaa ”jos maskeista olisi haittaa tai jos piikit eivät toimisi, minun lääkärini kyllä kertoisi siitä minulle” – tajuamatta millaisen tietoketjun varassa lääkäri on, ja mitä hän voi asemansa puolesta sanoa ja mitä ei.

Steven arvion mukaan k-piikit ovat tappaneet jo yli sata tuhatta amerikkalaista, ehkä jopa satoja tuhansia. Mahdollisesti jopa promille amerikkalaisista eli yksi tuhannesta on saattanut jo kuolla k-piikkeihin tänä vuonna.

Maskit eivät ole koskaan toimineet virusten vähentämiseen. Nyt yhtäkkiä niitä jopa määrätään käyttämään – vaikkei edelleenkään löydy yhtään satunnaistettua kontrollitutkimusta (RCT-tutkimusta) joka osoittaisi niiden tehon. Hiljattainen Bangladeshilainen tutkimus mukamas todisti maskien toimivuuden – mutta kun luet koko tutkimuksen ja sen datan, huomaat ettei sitä satunnaistettu yksilöiden suhteen, vaan kaupunkien kesken.

Tiede toimii debatin kautta. Nykyään keskustelu on kielletty ja ainoastaan yksi ainoa totuus sallittu. Sellainen ei ole tiedettä, vaan uskontoa ja kulttia. Ennen sanottiin, että ”tiede on itseään korjaava prosessi”. Itsekorjaavuus voi toimia vain, jos joku saa tulla ja sanoa ”joo, mutta..”. Tiedeen itseä korjaava mekanismi on hiljennetty, ja ”tiede” on muuttunut dogmaksi.

Julkaistuja artikkeleita on alettu poistaa tieteellisen julkaisun omistajan toimesta – vieläpä niin ettei mikään muukaan lehti sen jälkeen suostu julkaisemaan kyseistä artikkelia, joka oli jo hyväksytty ja vertaisarvioitu. Sellaista ei ole ennen tapahtunut.

Mike Adamsin kanavalla kelpo haastatteluita

Luomuimmuniteetti

Tartunnan aikaansaama immuniteetti on piikkejä parempi etenkin uusiin variantteihin. Parhaita sairaanhoitajia ovat piikittömät, jotka ovat altistuneet taudille toistuvasti. Heille kannattaisi antaa palkankorotus ja bonuspalkkiot. Piikitetyt sairaanhoitajat joutuvat ottamaan loputtomia uusintapiikkejä, ja vielä enemmän uusiin variantteihin.


Miksi tämä teknologiamiljardööri sitten lähti twitterista? Hän postasi esimerkkien kera k-piikkien yhteydestä sellaisiin seurauksiin, joita ei saisi tuoda esiin. Kahden tunnin päästä koko tili lähti ilman ennakkovaroitusta tai edes mahdollisuutta ottaa vanhoja postauksia talteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *