Alex Berenson kirjoittaa huippusuositussa Substackissaan:
Kaikki olennainen k-piikkien epäonnistumisesta, yhdessä taulukossa
Alex Berenson | Oct 8 | 917 |
Tutkijat ovat sitten keksineet tutkia, vaikuttaako kokaiini, kannabis tai muut huumeet viruksen mahdollisuuteen väistää piikkejä.
Tutkimuksessa käytettiin 85 miljoonan amerikkalaisen tietoja. Se julkaistiin vertaisarvioidussa julkaisussa. Tutkimukseen laskettiin mukaan vain tuplapiikitetyt, joilla ei ole sairastettua k-infektiota taustalla.
Huumeongelmattomista osallistujista 3,6 prosenttia sai tänä vuonna k-tartunnan huolimatta tuplapiikeistään, noin neljän kuukauden ajanjaksolla.
Eli yksi kahdestakymmenestä kahdeksasta tuplapiikin saaneesta sai neljän kuukauden aikana k-tartunnan – juuri niiden neljän kuukauden aikana, kun piikkien tehon pitäisi olla parhaimmillaan.
Tarina vain pahenee tästä.
Tutkijat selvittivät kuukausikohtaisen riskin tämän vuoden jokaiselle kuukaudelle, mikä kahdesti injektoiduilla oli saada k-tauti.
Tässä kaaviossa on yli puoli miljoonaa tuplapiikitettyä, joilla siis ei ole mitään huumeongelmaa:
Tuplapiikitettyjen tartuntatiheys pomppasi viisinkertaiseksi heinäkuusta elokuuhun, ja noin 20-kertaiseksi maaliskuusta elokuuhun.
Enää asiasta ei voi kiistellä. Piikit ovat lakanneet toimimasta. Johtuuko se sitten Deltavariantista, vasta-aineiden vähentymisestä vai mistä, mutta on selvää, etteivät k-piikit enää tarjoa suojaa infektiolta. Ainoastaan piikkifirmojen itsensä rahoittamat tutkimukset osoittavat tehoja, ja nekin vain kuukausien verran.
Piikit eivät tarjoa suojaa tartunnalta tai toisten tartuttamiselta. Ainakaan piikkeihin pakottamisessa ei ole mitään mieltä.
Uskomatonta, että minun täytyy edes kirjoittaa näin, mutta ilmeisesti jonkun se on tehtävä.
Amerikassa emme pakota aikuisia lääkityksiin tai lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Emme määrää ihmisiä edes laihduttamaan tai lopettamaan tupakointia, vaikka tieteen perusteella olisi selvää että heidän kannattaisi niin tehdä.
HENKILÖKOHTAISET VALINNAT OVAT HENKILÖKOHTAISIA. Nämä asiat eivät kuulu valtiolle, vaan yksilölle.
Tämän hetkiset piikkimandaatit tai puolittaiset pakottamiset muodostavat suurimman uhan vapaudelle Amerikassa sitten orjuuden, enkä tiedä miten tämä saataisiin loppumaan.
LÄHDE: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/wps.20921
.
.
.
.
– mRNA-piikit eivät toimi kuten normaalit piikit.
Yleensä injektioissa käytetään vaimennettua virusta, jotta immuunijärjestelmä saa jotain mitä vastaan kehittää immuniteetin. K-piikit sen sijaan kaappaavat omat solumme tuottamaan yhtä pientä osaa k-viruksesta.
Nyt ymmärrämme, että tähän prosessiin liittyy merkittäviä riskejä. Mikä vielä tärkeämpää, näin ei saada kovin laajavaikutteista saati pitkäkestoista immuniteettia k-tautia vastaan.
“K-piikki tuottaa B-muistisoluja jotka kehittyvät parin viikon aikana. Taudin sairastaminen (myös lievänä) tuottaa B-muistisoluja, jotka kehittyvät kuukausien aikana ja tuottavat tehokkaita vasta-aineita myös variantteja vastaan.
– Suojan kesto: K-piikit suojaavat vain muutamien kuukausien ajan, jos sitäkään. Perus piikit suojaavat vuosikymmeniksi. Tämä on olennaista erityisesti lapsia ajatellen. Saadakseen suojaa näistä uusista piikeistä, he joutuisivat ottamaan ainakin kymmeniä piikkejä elämänsä aikana. Kuitenkin luonnollinen immuniteetti, jonka saa k:n sairastamisesta, näyttäisi kestävän vähintään vuosikymmeniä.
– Sivuvaikutukset: K-injektiolla on vakavia lyhyen aikavälin sivuvaikutuksia monille piikin saaneille: enemmän ja pahempia kuin tavallisissa piikeissä. Lapsille näiden uusien piikkien hyödyt eivät missään nimessä ylitä haittoja. Siksi monikaan maa ei ole suositellut k-piikkejä alle 16-vuotiaille, eikä myöskään Maailman terveysjärjestö WHO. Tosin sittemmin WHO’s Strategic Advisory Group of Experts (SAGE) on sanonut, että Pfizeria voi antaa myös 12-vuotiaille tietyin ehdoin.
LÄHDE:
.
.
.
.
Maksullisella sivullaan Alex kirjoittaa plandemian tärkeästä taustahahmosta:
Huomasitko, kun hiljattain paljastin EcoHealth Alliancen rahoitushakemuksen vuodelta 2018?
Alex Berenson | Oct 6 | 85 |
Osa teistä kyseli, mitä se meinaa?
Peter Daszak, monen roolin mies
Alex Berenson | Oct 6 | 64 |
[Kuten Suomen Hanna Nohynek,] Peter Daszak kuuluu vähän sinne ja tänne. Samoissa komiteoissa pyörii, kavereiden kanssa joilla ”ei ole mitään tekemistä” viruksen alkuperän kanssa 😉
peter daszak: superkonnan syntytarina
Peter Daszak on vähemmän tunnettu kuin Fauci, mutta hän on kunnostautunut sitäkin kauhistuttavammissa edesottamuksissa
Kannattaa kiinnittää huomio EcoHealth Allianceen ja sen perustaja Peter Daszakiin.
Tarinaan kuuluu pahoja suunnitelmia, epäilyttäviä diilejä, hurjia arviointivirheitä – ja tarina on yhä kesken. Eikä meininki ole rauhoittumassa.
Tutkikaamme ensin hieman lepakoita:
Tarina alkaa vuodesta 2014, kun USA kielsi virusten “gain of function” (GoF) tutkimuksen. Sellainen tutkimus pyrkii tietoisesti muokkaamaan viruksista vaarallisempia: joko tappavampia, tarttuvampia tai sekä että. Anthony Fauci on pitkään puolustanut tällaisen tutkimuksen oikeutusta. Fauci vastusti tällaisten tutkimusten kieltämistä, ja kiersi kieltoa siirtämällä tutkimukset (tai ainakin osan niistä) Wuhaniin Kiinaan.
Fauci rahoitti NIH-järjestön (Natianal Institutes of Health) kautta tätä GoF-tutkimusta Kiinassa, mutta siitähän tuli sanomista, jo tammikuussa 2018. Miten Fauci saattoi rahoittaa USA:n veronmaksajien rahoilla tällaista kiellettyä tutkimusta? Tässä Peter Daszak tuli apuun. Daszakin EcoHealth Alliance toimi bulvaanina rahoituksen ohjaamisessa Kiinaan.
NIH ohjasi rahaa Peterille, ja Peter ohjasi sitä Wuhaniin (josta k-virus ”sattumoisin” sai alkunsa). Tämä on nykyään hyvin dokumentoitua yleistietoa.
Fauci, Daszak, ja kourallinen auktoriteetteja kiistivät jyrkästi viruksen alkuperäteorian, ja järjestivät valtavan PR-kampanjan, jolla saatiin näyttämään salaliittoteoreetikoille kaikki jotka uskalsivat pohtia viruksen alkuperän liittyvän Faucin ja Daszakin rahoittamaan Wuhanin viruslaboratorioon.
Daszak sattuu kätevästi kuulumaan WHO:n komiteaan, joka tutki k-pandemian alkuperää. ”Yllättäen” komitea ei löytänyt mitään epäilyttävää 😉
Rikoksen jälkien peittely on onneksi jo tässä vaiheessa hyvin dokumentoitu.
.
Kuka on Peter Daszak, mikä häntä kiinnostaa, millaista tiedettä hän tekee, ja mitä tämä huonoon valoon itsensä saattanut mutta hyvin verkostoitunut tyyppi puuhaa tällä hetkellä, ja mitkä tahot häntä auttavat?
TÄMÄ DARPA:lle vuonna 2018 osoitettu rahoitushakemus on varsinainen aarreaitta. Neljä vuotta kestänyt GoF-tutkimuksen kielto oli saatu [Faucin ja kumppaneiden toimesta] juuri kumotuksi.
Hakemuksessa Peter myöntää olleensa tuhma poika ja uhmanneensa gain-of-function tutkimuksen kieltoa – ja pyytää 14 miljoonaa dollaria tutkimukseen, joka kuulosta zombileffan tai pandemiaelokuvan alkukertomukselta.
Daszak, Ralph Baric ja ”lepakkonainen” Shi halusivat luoda uudenlaisia piikkiproteiineja, kuten maailman sittemmin valloittaneessa C-19 viruksessa – ja tartuttaa tällä lepakoita käyttäen uusia aerosoleihin perustuvia tartutusmenetelmiä. Kuulostaako ihan turvalliselle? Kuulostaa lähinnä kauhuleffan juonelle.
He halusivat siis luoda supertehokkaita viruksia uudenlaisilla piikkiproteiineilla varustettuna, ja tartuttaa kokonaisia lepakkoluolastoja, ja testailla niihin uudenlaisia injektioita. Peter on tainnut katsoa Jurassic Parkin moneen kertaan, vai mistä tällaisia ideoita kumpuaa?
Daszakin tutkimustyö näyttää juurikin sille, mitä Wuhanista karkasi ihmisiin.
Ja tämä näyttää ihan siltä, mikä mahdollisti Moderna-piikin kehityksen väitetysti parissa päivässä sen jälkeen kun k-viruksen genomi väitetysti julkaistiin.
Huom, kyseessä on sama Baric, josta Fauci sanoi: “Dr. Baric ei tee gain-of-function tutkimusta.”
He halusivat tartuttaa uusia gmo-viruksia lepakoihin, ja seurata miten ne lentävät yöllä etsimässä ruokaa. Kuinka joku voi kirjoittaa tällaista paperille?? Olisi turvallisempaa jonglöörata nitroglyseriinilla ilotulitetehtaassa samaan aikaan kun sulla on hikka.
Rahoitushakemus on 75-sivuinen ja varsin tekninen, mutta olennaisinta siinä on tämä:
Daszak oli Wuhanissa työskentelemässä juuri niiden virusten kanssa, joista kehittyi C-19. Hänen ryhmänsä kiinnostus turvallisuusnäkökohtia kohtaan oli olematon. Luodaan uusia hirmuviruksia, pääsetetään niitä luontoon, ja katsotaan mitä tapahtuu!
Eihän kukaan rahoittaisi sellaista? Edes DARPA ei ole niin hullu, että olisi suostunut moiseen.
Mutta Faucilta rahoitus irtosi ilomielin.
Eikä ennen vuotta 2020 kukaan edes peitellyt asiaa:
NIH ja Fauci joutui melkoiseen suohon tämän kanssa. Molemmat tiesivät valehtelevansa, valehdellessaan asiasta.
Kun kuulet tällaisia tarinoita, ajattelet varmaan ”vankila” tai ”Haagin tuomioistuin” – mutta koska näillä tyypeillä on kavereita korkeimmilla mahdollisilla paikoilla, näemme jatkuvasti heille käyvän päin vastoin. Kukaan ei joudu vastuuseen, saa potkuja tai joudu edes nurkkaan häpeämään. Fauci jatkaa fauceilua ja Peter saa uusia rahoituksia uusiin maailmanloppuprojekteihin samojen konnien kanssa kuin aiemmillakin kierroksilla.
Tässä taas yksi lepakkomies lisää:
“Columbian yliopisto aloittaa yhteistyön EcoHealth Alliancen kanssa uudessa ’Pandemic Response Instituutissa'”
Jeffrey Sachs, Columbian professori, auttoi peittämään viruksen alkuperää nimittämällä Daszakin komiteaan, jonka tehtävänä oli selvittää viruksen alkuperää.
Dr. Ian Lipkin samasta yliopistosta sai Kiinan kommunistihallinnon tunnustuspakinnon erinomaisesta työstä Wuhanin virustutkimuskeskuksessa. Fauci onnitteli häntä. Sitten Lipkin puolusti Faucia telkkarissa ja vakuutti viruksen olevan täysin luonnollista alkuperää. Virus, jota hän todennäköisesti oli itsekin kehittelemässä. Hän jopa kiitti Faucia näiden näkemysten levittämisestä. Näin apurahojen maailma toimii. Piiri pieni pyörii.
Samoin toimii mafia. Pidät kiinni valheista, saat ylennyksen päästyäsi kotiin kuulusteluista.
Moni NIH:n tyyppi näyttää nyt varsin likaiselle. He rahoittivat taudin kehitystä, ja sitten yhtäkkiä heillä sattuikin olemaan myös piikki valmiina.
Jatkossa Daszakin kaltaisia mafiaveljiä kannattaa seurata tarkasti. Heistä tuskin tulee yhtäkkiä kunnon kansalaisia, tai vastuullisen varovaisia tutkimuksissaan. He ovat liian isoja kiinniotettaviksi, joten he saavat vain lisää rahoitusta.
Jos Amerikassa olisi edelleen tutkivien journalistien ammattikunta, he olisivat ympäri vuorokauden näiden kimpussa, tutkimassa NIH:n, Faucin, Daszakin ja Baricin kanavoimia rahavirtoja.
Odotatko sinäkin innolla näiden herrasmiesten seuraavaa yllätystä?