”Saattue on kansan järjestämä, kansaa varten.”

Tänä aamuna Efrat Fenigson, tunnettu israelilainen ihmisoikeusaktivisti ja markkinointipäällikkö, puhui kanssani autossaan, kun hän oli etenemässä saattueen kanssa kohti Jerusalemia. Tänä ystävänpäivänä siltojen odotetaan olevan täynnä kannattajia, jotka hurraavat arviolta 20 000 kuorma-auton ja muun ajoneuvon puolesta, kun he suuntaavat Knessetiin, Israelin parlamenttiin, vaatien kaikkien k-rajoitusten ja -pakkojen lopettamista maassa. 

Israelin vapausconvoy on saanut inspiraationsa tietenkin Ottawassa, Kanadassa ja Yhdysvaltojen ja Kanadan rajan kriittisillä silloilla käynnissä olevista ennennäkemättömistä mielenosoituksista, joita johtavat rekkakuskit ja jotka vaativat vapauksia takaisin kaikille kanadalaisille, kahden vuoden ajan jatkuneiden ankarien k-rajoitteiden ja -mandaattien jälkeen. 

”Me olemme uusi massamedia”.

Fenigson puhui siitä harhaanjohtavasta tavasta, jolla israelilaiset tiedotusvälineet uutisoivat vapausliikkeestä. Ne ovat päättäneet tehdä liikkeestä tehottomamman, kun ne eivät raportoi tarkasti, että kyse on vaatimuksesta palauttaa perusoikeudet kaikille Israelin kansalaisille. Sen sijaan ne ovat päättäneet kääntää sen protestiksi, joka johtuu elinkustannusten noususta. 

Fenigson korosti kuutta tavoitetta, jotka Freedom Convoyn järjestäjät haluavat saavuttaa:

  1. Hallituksen tautipolitiikan lopettaminen
  2. Paluu normaaliin elämään kaikille Israelin kansalaisille
  3. Kaikkien yritysten avaaminen
  4. Täydellinen avoimuus kaikkien hallituksen sopimusten ja pöytäkirjojen julkistamisessa – mukaan lukien pahamaineinen Phizerin k-piikkisopimus.  
  5. Kunnioitus yksilön yksityisyyttä kohtaan (joka johtuu skandaalista, jossa hallitus ja poliisi ovat käyttäneet Pegasus-vakoiluohjelmistoa tavallisten kansalaisten vakoiluun)
  6. Vahvistus siitä, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja heillä on perustuslailliset oikeudet

Mielenosoittajille on lyhyessä ajassa kerätty 35 000 dollaria. Monet ovat tuoneet mukanaan telttoja ja patjoja tarkoituksenaan jäädä Knessetin eteen moneksi päiväksi. 

Aika näyttää, saako Israelin convoy aikaan merkittävää muutosta hallituksen politiikkaan. Kun otetaan huomioon kanadalaisten rekkakuskien ja heidän kannattajiensa odottamaton menestys kiinnittää maailman huomio kansalaisvapauksiin kohdistuneeseen kaksivuotiseen hyökkäykseen ja sitä seuranneeseen piikkipassimandaattien peruuttamiseen useissa osavaltioissa… Israelin vapaussaattueella on hyvät mahdollisuudet.

Taloustieteilijä & tutkiva journalisti Sonia Elijah haastattelee ihmisoikeusaktivisti Efrat Fenigsonia Israelin Freedom Convoyta koskien

Alkuperäinen artikkeli: Substack

Tekijä

  • Sonia Elijah on koulutukseltaan taloustieteilijä. Hän on entinen BBC:n tutkija ja työskentelee nykyään tutkivana toimittajana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *