Olli Sovijärvi oli Suomen ehkäpä suosituin lääkäri, jonka vastaanotolle saattoi olla yli vuoden jono, eikä hintojen nostaminenkaan ruuhkaa helpottanut. Olli tunnettiin kyvystään auttaa toivottomiakin tapauksia. Äitini pääsi pitkän jonotuksen jälkeen Ollin vastaanotolle, ja oli sen jälkeen kuin uusi ihminen, täynnä hymyä ja intoa. En kerro tässä kaikkea, mutta vihjaan, että Ollin osaaminen ja ymmärrys on syvempää ja hienovaraisempaa kuin julkisesti olisi kovin toimivaa tuoda esille.

Minut on tunnettu netissä tuotesuosittelijana, vuodesta 2009 saakka. Siinä olen arvostukseni ansainnut, tutkittuani terveystuotteita intohimoisesti omassa paranemisprojektissani jo vuodesta 2004 ja etenkin -05 alkaen. En ole ollut kovin vaikuttunut monistakaan tuotemainoksista terveysalalla, ja hifeimmässäkin nettikeskustelussa usein puuttuu kattavampi kontekstuaalinen ymmärrys, tai kokemus eri laatutekijöiden suhteellisesta vaikutuksesta. Olli Sovijärven suosituksista olen ollut kaikkein eniten vaikuttunut. Mistä tiedän, mitä Olli suosittelee? Moni yhteinen tuttu on käynyt hänen vastaanotollaan, ja saanut joskus lyhyen, joskus pitkänkin listan lääkärin määräyksiä. Toisinaan olen saanut todeta Ollin suositukset omiani hifimmiksi tai järkevämmiksi.

Sovijärvi taitaa olla yksi noin kahdesta suomalaisesta, joka on opiskellut ns. integraalista ajattelua Amerikanmaalla. Integraalinen malli antaa välineet tarkastella todellisuutta hyvin eri tavalla, tehokkaammin kuin Suomessa tai terveysalalla on ollut normaalia – jämähtämättä pieniin bokseihin. Arvostan miehen taipumusta auttaa toisia auttajia, tukea kollegoita ja mentoroida alan vaikuttajia kulissien takana. Four Sigmaticin Markus kertoi samaisen Sovijärven olleen yksi arvostetuimmista levynpyörittäjistä pääkaupungin musaskenessä. Edelleen DJ OlliS saattaa heittää keikan tai pari kaudessa, ainakin Liftedin järkkäämissä alkoholittomissa bileissä (jotka pidetään tänä vuonna Paulig Kulmassa!). Musadiggareiden mukaan edellisillä rundeilla kaveri oli aivan liekeissä.

Miksi Olli tekee nykyään verkkokurssia, kun lääkärinäkin vienti vetää? Koska vanhan terveysalan ytimessä vallitsee varsin vahva konformismi, jossa kollegat antavat toisiaan ilmi, mikäli joku hoitaa potilaita ”tavallisesta poikkeavalla tavalla”. Pitää toimia kiltisti koneiston rattaana kuten muut; ei saa innovoida, kehittyä saati varsinkaan kokeilla uutta.

Kaikkien alojen parhaat tekevät asioita eri tavalla. Jos he tekisivät työnsä normaalisti, olisivat toiminnan tuloksetkin normaaleja. Kun tahtoo olla erinomainen ja normia parempi, täytyy olla erilainen ja muita parempi tai vähintään uskaliaampi – mistä ei normityypit aina tykkää. Kukaan ei haluaisi tunnustaa jämähtäneensä staattiseen keskinkertaisuuteen – ja jos tarjoutuu mahdollisuus vetää innokkaampia alas anonyymillä kanteluilmoituksella, liian moni suomalainen sortuu sellaiseen. ”Tilaisuus tekee varkaan”, ja lääkäreillä näitä houkutuksia riittää.

Sovijärven leipätyö meni paperisodaksi ja raskaan byrokratian kanssa tappeluksi. Nykyään hän auttaa asiakkaita tavoilla, joissa ei tarvitse kysyä lupaa isolta instituutiolta saati sensuurivirastolta. Verkkokurssi on niin tuore toiminnan muoto, että siellä saa sanoa sitäkin, mitä monen vanhanaikaisemman viran puolesta joutuisi kuiskailemaan varovaisemmin. Siksi olen innoissani Olli Sovijärven verkkokurssista. Olli on epätavallinen huippuosaaja, oli kyse opinnoista, harrastuksista, itsensä loppuunpolttamisesta ympärivuorokautisessa lääkärintyössä, uusimman tiedon opiskelusta internetissä, elämänmuuttamisesta, potilaiden parantamisesta… Ja nyt hän auttaa meitä hänelle läheisessä aiheessa, jossa jonoa oli aina enemmän kuin Ollilla aikaa. Suomi ei aina anna tilaa poikkeuksellisen intohimoisille huippuyksilöille, mutta internet ja uusin teknologia sallii epätavallisen erinomaisuuden:

Vatsa kuntoon -verkkovalmennus

Vatsa kuntoon -verkkovalmennus. Tule mukaan: http://biohakkerit.fi/kirja/vatsa-kuntoon-valmennus-verkkokurssi/

تم النشر بواسطة ‏‎Biohakkerin käsikirja‎‏ في 30 يناير، 2017

Kurssilla Olli Sovijärvi kertoo hänen omista pitkäaikaisista vatsaongelmistaan – jotka hän on sittemmin selvittänyt. Olli on kaivanut internetin infoviidakkoa – jotta me muut päästään vähemmällä.

Pidän päräyttävistä teorioista, kiehtovista ajatuksista – mutta eniten tykkään tosielämän kokemuksesta. Koska itse ei ehdi kaikkea yhden laiffin aikana kokeilla, kannattaa hyödyntää myös toisten kokemusta; oppia viisaampien onnistumisista.

Olli kertoo ravinnon antiravinteista – joista Biohakkerin käsikirjassakin kattavasti puhutaan. Puhun usein ”ravinnetiheän” ruuan puolesta – mutta joskus ravinnetiheyden tai aidon ruuan mukana voi tulla myös melkoinen kasa aineita, joilla kasvi suojautuu syödyksi tulemiselta! Näitä on aina osattu prosessoida ruuasta pois – tätä sanotaan ruuanlaitoksi. Nykyään ruuanlaitto on kaukana siitä mitä se on alunperin ollut. Itse tykkään tässäkin kuunnella kehoa. En pelkää antiravinteita, kuten fytaatteja, oksalaatteja tai saponiineja – mutta kiinnitän huomiota, milloin ruoka sulaa erityisen hyvin, ja missä siitä jää erityisen hyvä olo. Aiheesta lisää biohakkerimaisen tarkkaa tietoa Ollin kurssilla, ja sen linkeissä.

Toisella viikolla tulee asiaa ummetuksen aiheuttajista: nesteytyksen ja liikkeen, flown, jumpan tai jammailun puute, tietyt lääkeaineet, toksiset rautavalmisteet… Ja kuinka paljon asiaa voi auttaa magnesiumilla, nesteytyksillä, ja jopa mct-öljyllä tai c-vitamiinillakin. Ihanana Sovijärven suosituksena, minullekin tällainen tuote (Squatty Potty) on ehkäpä ylivoimaisesti tärkein koko vatsan hyvinvoinnille. Vaikka sanon usein, että ihminen on enemmän kuin pelkkää mekaniikkaa, monesti parhaita tuloksia saa muistamalla mekaanisen tason perusasiat, jo ennen hienovaraisempia hifistelyitä. Asento voi vaikuttaa enemmän kuin ruoka; jammailu, sheikkailu ja pikku tanssahtelu saattaa auttaa terveyttä – ja vatsan toimintaa – enemmän kuin lisäravinteet.

Kolmannella viikolla tulee kivat periaatteet ja tarkemmatkin tuotesuositukset ärtyvän suolen parantamiseen. On kiva nähdä, kuinka kaveri jolla on paljon potilaskokemusta, opettaa näitä asioita. Sovijärvellä on sekä lääkärin kokemus ja auktoriteetti – että myös munaa heittää lääke-edustajan korruptionäytteet seinään ja näyttää konnalle ovea. Pitää potilaan puolia, vaikka olisi helpompi kulkea laveaa tietä lauman perässä.

4. viikolla mm. vahvojen värien merkitys hyvien bakteerien ruokkimiseen – ja Ollin probioottisuositukset.

Viidennellä viikolla mennään ruoanlaiton parantamiseen. Alunperin ruuanlaitto on ollut safkansulatustyön helpottamista: uutetaan makuja eli ravinteita jo valmiiksi rasvaan ja nesteeseen; pehmennetään ja elävöitetään raaka-ainetta helpommin sulavaan, herkumpaan ja ravitsevampaan muotoon… Nykyään ruuanlaitto on liian usein lähinnä ravinteiden ja makujen tuhoamista. Avainsanoja: hellävaraisuus, hapelta suojaaminen, hapatteet, herkät entsyymit, herkkien mikrobien arvostaminen. Lämpö. Veden lisääminen. Rasvojen suojaaminen mausteilla. Hyvä suola.

Sovijärvikin suosittelee ruuansulatuskoneiston kunnostamiseen selleri- ja porkkanamehua, ja monenlaisia kitkeriä yrttejä. Vatsaa korjaavien ravintolisien listaa katsoessa tulee taas mieleen: kaiken tuon saa parhaiten siitä, millä vatsavaivat on perinteisesti parannettu, eli kokonainen kanakeitto nahkoineen, yrtteineen ja kasviksineen. Tai luuliemi, tai kalakeitto kokonaisesta kalasta. Vaikka vanhanaikainen lampaanpääsoppa. Edullisempaa, maukkaampaa ja tehokkaampaa kuin parhaatkaan tehotuotteet yhteensä – niin erinomaisia kuin terveystuotteista hifeimmät todella ovat. Mieluummin teen elämästäni herkullista, kuin pillerintäyteistä – vaikka olenkin yksi parhaita pilleriexperttejä. Kylkeen ”probiootteja” eli mitä tahansa herkullista hapatetta tai hapanjuomaa, ja on kumma jos ei vatsa ala huutaa hallelujaa.

Uskon, että ensi vuonna alkaa Suomessakin lisääntyä luuliemet ja elävät hapatteet ravintoloiden tarjonnassa. Ei meidän suomalaisten tarvitse enää kärsiä vatsavaivoista. Innostuimme vaan hygieniasta niin paljon, että päätimme steriloida safkat kuoliaaksi, tappaa omatkin mikrobit antibiooteilla – ja jättää ruuanlaitosta pois vatsaystävällisimmät ainekset hintavan filelihan ympäriltä. Multakin piti pestä pois porkkanasta – ja myrkyttää maaperä lähes steriiliksi RoundUpilla ja muilla maatalousmyrkyillä. Onneksi olemme alkamassa ymmärtää, että vatsakivutkin paranevat kestävällä tavalla vasta kun alamme arvostaa ekosysteemiä mikrobeineen, sisällämme ja ympärillämme.

Aletaan ottaa rennommin, sekä ”epäpuhtauksien” tai ”likaisten osien” syömisessä että elämässä muutenkin. Jäykistely aiheuttaa ummetuksen lisäksi ummehtuneita ruokasuosituksia ja vielä jäykempää hygienialainsäädäntöä. Ratkaisu löytyy ravitsemuslaatikon ulkopuolelta: musiikki irrottaa lanteita tehokkaammin kuin edes magnesiumglysinaatti.

Tykkään, kuinka Sovijärven opetuksessa yhdistyy iso kuva, ja kokemuksen tuoma hifistelytieto. Suositukset ovat tarkkoja ja laadukkaita. Niistä löytyy niin helposti saatavia vaihtoehtoja, kuin harvojen tuntemia aarteitakin.

Kuudennella viikolla mennään stressin tarkoituksenmukaistamiseen. Tähän löytyy erinomainen video Tomi Kokolta, joka on mestari säilyttämään pilkettä silmäkulmassa hurjatahtisen huippusuorittamisen keskelläkin:

Minullakin luonto auttaa parhaiten, kun tarvii sitä parasympaattistakin eli chillaus-hermostoa välillä päästää niskanpäälle. Keho ja vatsa voi hyvin, kun teen työstäni kivempaa, viettäen samalla laatuaikaa ihanien tyyppien kanssa – ja tauolla voin kävellä rantojen, puistojen kautta, makoilla kalliolla, polkea pyörällä kivoille paikoille, tai mikä tuntuu hyvälle juuri siihen hetkeen. En tiedä parempaa lääkettä vatsaan ja terveyteen, kuin että elämä maistuu herkulliselle ja houkuttelevan ihanalle. The One Thing -kirja on auttanut etsimään tärkeimmän prioriteetin, tekemään sitä rauhassa, välittämään vähemmän muusta – ja parempi priorisointi jättää tilaa myös rentoiluun – sen lisäksi että selvemmällä focuksella raskaampikin työ sujuu rennommin.

En voisi kovin hyvin, jos yrittäisin pitkiä aikoja vain olla. Tarvitsen itseäni isomman tarkoituksen, ja itsekkäitäkin unelmia. Silloin sekä lepo että tekeminen palvelee innostavaa tarkoitusta, ja hyvinvointi palkitsee kokonaisvaltaisemmin.

”Stressinhallinta”-keinoissakin minulle parhaiten toimii ne herkulliset, joista saan nauttia passiivisesti. Kuten kivan kävelyreitin valitseminen, sen joka houkuttelee. Tai puoleensavetävälle nurmelle jääminen matkan varrella, kun sille tuntuu.

Seitsemäs viikko kertoo, mistä allergiat saavat alkunsa – ja kuinka niistä päästään. Olin minäkin allerginen vaikka mille… enpä ole enää.

Jos kiinnostaa oppia monipuoliseen kokemukseen perustuvaa vatsa-asiaa suoraan Suomen vatsagurulta, seuraava Sovijärven Vatsa kuntoon -verkkokurssi alkaa 28.8.!

Klikkaa tästä mukaan!

Tästä voit lukea Viidakkomiehen vatsaseikkailun ensimmäisen osan:

https://olliposti.fi/vatsa-kuntoon-tutkimusmatka-osa-1

6 Kommenttia

  1. Hei

    Maksoin vatsa kuntoon verkkokurssin 24.4.2019, 79 € , mutta en ole saanut mitään materiaalia tai vahvistusta maksusta sähköpostiini? Maksoin maksun vähän myöhässä, mutta maksu meni läpi.
    terv Kaisu Kivi

    1. Oho! Mikä on tilanne tällä hetkellä? Laitoin tästä kyselyä eteenpäin.

  2. Hei!
    Voiko Ollin kurssille hypätä mukaan milloin vain vai pitääkö odottaa seuraavan kurssin alkua? Milloin seuraava kurssi alkaisi?

  3. Hei kuulin juuri että kampaajani poika 31v on todella sairas.Hän on laihtunut 15kg ja käynyt useilla lääkäreillä.geriatri epäilee syyksi suolistossa olevaa vikaa bakteeria.hän sai hoidoksi antibioottikuurin mutta sen jälkeen poika alkoi oireilla tosi pahasti.oksensi verta ja meni todella huonoon kuntoon.ei ole löydetty syytä kipuihin ja kokeita on otettu paljon.poika on heikko eikä enää jaksaisi testauksia.voisitko sinä tai joku auttaa.hänellä sairauden vuoksi meni työmahdollisuus ja armeijaan oli myös menossa.ruokavalio ei ole syy lääkäreiden mukaan ja poika on tosi herkkä monelle myös lääkkeille ?

    1. Tähän en henkilökohtaisesti osaa auttaa, mutta toivottavasti apu löytyy pian!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *