Jos mä sanon jotain mistä pahotat mielesi…

..SÄ voit aina deletoida MUT.

Elämästäsi.

Koska vaan. Jos oikeasti haluat.

Kukaan ei voi koskaan mitenkään vahingoittaa sua – paitsi ehkä ihan säkällä kerran. VIIMEISTÄÄN toinen kerta on jo alistujan vika.

Oikeasti jo ensimmäinenkin.
Mä en muista enää tilannetta, missä joku olis edes päässyt lähellekään vahingoittamaan mua.
Koska en vaan tarvi enää lameutta elämääni; koska saan draamani paljon isommista ja kiinnostavammista kuvioista, joten ei sellanen vaan vedä mua enää ollenkaan puoleensa. En etsiydy aktiivisesti tilanteisiin, joissa lameutta voisi päästä tapahtumaan. Ja jos havaitsen lameuden tai lamejen läsnäoloa, poistun välittömästi. Joko fyysisesti; tai vähintään henkisesti keskittymällä twiittailuun, Pavlinan blogin lukemiseen, pianon soittoon tai muuten vaan lepäämiseen ja omiin ajatuksiin.

Jos mä sanon jotain mistä sulle tulee paha mieli, herää heti 2 kysymystä:

1. Miksi luet edelleen?

2. Taisi osua herkkään paikkaan. Niin sanotusti juurikin maaliin. Sinne minne pitikin. (onnistuin siis paljastamaan jotain, minkä sisimmässäsi haluatkin tuoda päivänvaloon, muttet ole uskaltanut koska joidenkin asioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on niin tuskallista. Sisimpäsi ohjaa sua lukemaan uudestaan ja uudestaan sitä hemmetin viidakko-blogia vaikka se niin ärsyttää – ja siis juurikin siksi. Säkin haluat oikeasti kasvaa ja kehittyä, vaikket sitä ehkä vielä myönnä. Luulet haluavasi pitää yllä samaa paskaa, mutta oikeasti haluat elämältä enemmän. Ja saadaksesi enemmän, SUN pitää muuttua ja eheytyä, ja sisimpäsi tietää tämän. Sun pitää tunnistaa ne osa-alueet sun elämästä ja ajattelusta, mitkä on ihan hanurista ja täynnä rajottavia lameja ristiriitoja. Siksi jatkat lukemista [ja jos et koe saavasi tästä valueta, toivon ettet jatka ja käytät aikasi paremmin, mikä ikinä vie sut kaikkein nopeiten kohti unelmiasi])