Kananugetti

En ole hetkeen seurannut blogiani, tahi kirjoitellut tänne. On alkanut yhä enemmän taas tuntumaan, että kaikki on jo sanottu ja “kaikkihan nämä jutut jo tietää”. Olenkin alkanut pohtia paluuta omaan elämään, kun tähän peliin olen jo panokseni antanut.

Viime keväänä oli sama tunne - olin jo kertonut helpon terveyden salaisuuden tarpeeksi monelle pätevälle ammattilaiselle, kirjottanut Nutrixin ja laittanut sen ilmaisjakeluun, ja mielestäni ihan riittävän hyvin varmistanut sanoman automaattisen leviämisen. Maaliskuussa aloinkin suunnitella paluuta opintojen pariin, ja aloittavani matematiikan opinnot vihdoin syksyllä oikein tosissaan. Melkein ainoa ala, missä mikään ei varsinaisesti ärsyttänyt, missä opetetaan pätevää logiikkaa eikä mitään valtion tai (lääke)teollisuuden propagandaa.

No, sitten tuli huhtikuu ja Luomuttajat-foorumi, ja jäin totaalisesti koukkuun kun huomasin miten paljon edelleen tulee kysymyksiä, joihin juuri minun tarvitsi ainakin aluksi vastailla. Eihän se sanoma ollutkaan levinnyt vielä ihan kaikkialle. Hiihtolenkkien välissä en muuta tehnytkään kun vastailin kysymyksiin ja välillä lämmitin takkaa. Kerran viikossa tein uuden satsin raakasuklaata, jolla sitten käytännössä elin.

No nyt alkaa sanoma olla jo valtamediassakin, ja tapeeksi moni luennoitsija, kouluttaja ja valmentaja on poiminut siitä parhaat palat ja löytänyt samat lähteet. Työni on siis tehty? Voin jo palata omaan elämään ja jatkaa siitä mihin jäin pari vuotta sitten? Olin nimittäin aika onnellinen Joensuussa, ja sinne huomaan kaipaavani aina uudestaan. Siellä on aina hauskaa vanhojen kavereiden kanssa, siellä osaan luonnostani olla ja toimia. Siellä todellakin tykkään vaan olla, tuntuu että oikein sielu rentoutuu, ja kaikki mitä tarvitsen on pienen, viihtyisän kävelymatkan päässä. Olin jo luullut elämäni olevan ohi MS-taudin takia, ja sain kuin sainkin uuden tilaisuuden. Voin taas pelata tennistä, viettää mukavaa opiskelijaelämää, harrastaa musiikkia, katsella leffoja kavereiden kanssa. Kaikkea, mikä on nyttemmin jäänyt lähes kokonaan pois tämän terveyshössötyksen tieltä.

Ajatukseni keskeytyivät kun tyttökaveri tuli herättelemään ja kertoi lukeneensa kiinnostavaa nettikeskustelua. Häh, ehkä vielä pari vuotta sitten, mutta…. Eipä taida juuri kukaan vieläkään tietää edes terveyden alkeellisimmistakaan perusteista yhtään mitään. Me E-koodittomat ollaan edelleen lähes häviävän pieni vähemmistö suomalaisten joukossa. Tässä muutama lainaus keskustelusta: * “Jaahas kuule. Katsoin nyt roskiksesta pussia, että mitä Oolannin kuorellisia uuniperunoita toi meidän 2-vuotias äsken söi. Valmistusaineet: peruna, rypsiöljy (2.5%). Valmistusmaa Suomi. Eikös suurin osa (kotimaisista) ranskalaisista perunoista ole ihan tätä tavaraa?”*

Meinaa tulla kyynel tätä lukiessa*.* En voi hyvällä omallatunnolla palata opiskelemaan jotain turhaa matikkaa kun toisten suomalaisten tulevaisuus pilataan jo 2-vuotiaana vain sen takia että elintarviketeollisuudella sattuu tässä maassa olemaan liikaa valtaa ja minä ja kollegani kovin turvallisuushakuisia ja mukavuudenhaluisia. Siinä menee sekä yksilön että kansanterveys, ja talouskin, kun ei seuraavasta sukupolvesta ole enää kuin korkeintaan sossuhommiin. Tyttökaveri juuri kertoi, että Suomessa on alettu harkita jopa palkka-armeijaa, kun nuoret eivät enää ole armeijakelpoisia. Ylipainoa ja ties mitä kroonisia vaivoja - jo teini-ikäisillä siis! Voi niitä amerikkalaisia, ne ovat niin lihavia ja sairaita.. Ei, vaan me “puhtaan ruoan” sokeat viranomaisuskovaiset suomalaiset.

“Kookosrasva ei missään nimessä ole terveellistä tai hyvälaatuista, se on kovaa rasvaa. Yrtitkään ei autuaaksi tee, vaikka makua tuovatkin.”

Voiko tuohon nyt sanoa yhtään mitään? Kuinka paljon valtaa elintarvike- ja lääketeollisuudella oikein on, kun on saanut lähes koko kansan kiltisti myrkyttämään jopa omat lapset? Jos kookosrasva on pahaa, niin mitä sitten on se toinen yhtä tärkeä lauriinihapon lähde (äidinmaito)? * “Kasvava lapsi tarvitsee rasvaa, myös eläinperäistä (Mitä luulet äidinmaidossa olevan?) kuten myös suolaa.”*

Nutrixissa kaikki on käännetty päälaelleen.Edelleen, myös 2010.

“Teollinen prosessi toki vaikuttaa ravintoon, mutta ei siinämäärin, etteikö siitä voisi joskus jopa nauttiakin.”

Ja mitä tämä kommenttiavaus kertoo suomalaisen nettikeskustelun keskitasosta:

“Tämä ei ole vittuilua vaan ihan oikea kysymys.”

Pitää siis ihan erikseen korostaa jos aikoo sanoa jotain asiallista. Huoh.. Vielä vuonna 2010? Tulee jotenkin nostalginen fiilis, eikö oikeasti mikään ole muuttunut? Onko kaikki tämä vouhottaminen mennyt hukkaan? Taidan sittenkin palata sen matikan pariin…

“Jaa niin mitä myrkkyjä? Tiesitkö muuten että Suomessa on yksi maailman tiukimmista elintarvikelainsäädännöistä? Myrkkyjä ei käytännössä siis juuri ole.”

Suomalainen einesruoka on siis terveellistä koska Evira valvoo, mutta:

“hammaslääkärissä ihmettelivät kun minä, nelikymppinen nainen, jätin esitietolomakkeessa täysin tyhjäksi kohdat lääkitykset ja sairaudet.”

Eikö kaikkien kuuluisi olla aina täysin terveitä? Sehän on ihmisen perustila. Miksi kukaan (nelikymppinen) käyttäisi mitään lääkkeitä, tai kantaisi taakkanaan luonnottomia kroonisia vaivoja? Olisiko sillä tyhjällä, karsinogeenisella teollisuusruoalla sittenkin jotain tekemistä asian kanssa?

Ei ole mitään järkeä käyttää päivittäin kookosöljyä, jos syö muutenkin jo tyydyttynyttä rasvaa. Rasvojen kokonaissaannista vain 10% saisi olla kovaa rasvaa, siis mitätön osa, jos rasvantarve on naisella keskimäärin 60g vuorokaudessa.

Kaikki eivät siis vieläkään tiedä, että on olemassa eripituisia tyydyttyneitä rasvoja, jotka vaikuttavat ihan eri tavoin. Toistellaan vaan kiltisti vahingollista propagandaa.

Loppua kohden tämäkin keskustelu kääntyy jo toiveikkaampaan suuntaan:

Lukematta läheskään koko ketjua, sanoisin vain, että aina olen ihmetellyt Suomessa lomilla vieraillessani sitä einesten määrää, mitä nykyään perheissä syödään. Ja sitä pidetään ihan normaalina. Ja vieläpä “ruoanlaittona”. Järkyttävää. Itse olen ehkä paneutunut vähän liiankin hyvin lisäaineiden maailmaan, ja siihen, mitä mikäkin on koodien ja muiden nimikkeiden takana tuoteselostuksissa. Olen tästä syystä hyvin iloinen siitä, että asumme maassa, jossa osataan vielä laittaa ruokaa ja arvostaa sitä, ja jossa isot luomumarketit pursuavat lisäaineettomia vaihtoehtoja jopa sitten ihan näille “roskaruoille”, jos tarve tai halu tulee. Minun mielestäni siinä, että haluaa syödä puhdasta ja terveellistä ruokaa ei ole mitää hössötystä eikä jeesustelua. Suhtaudutaanhan Suomessa hirveän niposti tupakkaan, ilmansaasteisiin jne; miksei siis myrkkyyn ruoassa?

Meillä on Paula Heinonen, Antti Heikkilä, Sundqvist, Tri Tolonen, Michael Pollanin loistokirja, Heidi Kallonen, Noora Shingler ja kohta varmaan jo tuhat toinen toistaan lahjakkaampaa terveyssanoman levittäjää. Mutta tämä sota kaikesta päätellen kaipaa joka ikistä taistelijaa. Vastapuolella on nimittäin sen verran kovia propagandisteja - ja ennen kaikkea ihan eri luokan budjetit. Plus lainsäädäntö, neuvolat, kouluopetus, yliopistot, veronmaksajien rahat, markkinointikiellot, maksetut tutkimukset. Täysin epäreilu lähtöasetelma siis. Mutta totuus voittaa silti. Ihmiset alkavat olla jo kyllästyneitä turhaan sairasteluun ja 15 lääkkeen päivittäiseen popsimiseen - sivuvaikutuksista puhumattakaan.

Moni on herännyt kyselemään, miksi vauvat ja lapset ovat nykyään niin sairaita. Ei nelivuotiaalla kuuluisi olla syöpää tai muita aikuisten vaivoja. Vain täysin luonnoton ja erittäin toksinen ruoka voi saada moista aikaan.

Kertauksena vielä, mikä nykyruoassa erosikaan ihmisen alkuperäisestä ruoasta:

1. Tehoviljelystä johtuva ravinneköyhyys
2. Jalostuksesta johtuva ravinneköyhyys ja liiallinen makeus (Emmer -> Einkorn/Speltti -> vehnä -> nykyvehnä -> Monsanto-vehnä)
3. Torjunta-aineet ja muut myrkyt
4. Tuoreiden raaka-aineiden unohtaminen
5. Raffinointi, deodorisointi, valkaisu ja muut teolliset käsittelyt, jolla poistetaan loputkin ravinteet ja muodostetaan uusia karsinogeeneja ja muita myrkkyjä.
6. Alunperinkin väärät, heikot lajikkeet ja varsinkin viljojen yletön suosiminen
7. Ja siihen päälle vielä ne E-koodit, peittämään surkean raaka-aineen huono maku, olematon väri ja limainen koostumus.

Kaikki tämä on vieläpä täysin tarpeetonta. Elämme maailmanhistorian vaurainta aikaa, joten jos ennen oli varaa oikeaan ruokaan, voi vaan miettiä mihin superruokaan meillä kaikilla on nykyään helpostikin varaa, kunhan tietoisuus vähän tästä leviää (eikä verorahoja tuhlata myrkkykemian tukemiseen). Samalla poistuu iso saasteongelma, kun kysynnän myötä kemikaalipeltojen tilalle tulee oikeasti luonnonmukaista moniviljelyä. Paras ruoka vaatii parhaan kasvuympäristön - eli oikean, ehjän, puhtaan luonnon.

Tyttökaveri lähti ruokaostoksille ja palaan ajatuksiini. Vaikka sattuisinkin jatkamaan tällä alalla ja uralla, aion olla joka päivä onnellinen ja seurata sitä taikaa, ihan sama missä olen. Laulaa välillä hyvin, välillä huonosti, lukea faktan lisäksi myös novelleja, katsoa sekä laadukkaita että actionleffoja, flirttailla olin varattu tai en, ja kaivaa sen tennismailankin jostain. Ei voi valita väärin tai mennä väärään paikkaan, jos päättää jokatapauksessa elää unelmaansa ja pitää hauskaa, missä ikinä sattuukin olemaan. Se on todella vapauttavaa.

Kaikki lähti siitä, kun kesällä 2001 tunsin eläväni jonkinlaisessa magicissa koko ajan. Halusin hyvää kaikille ja koin voimakasta myötätuntoa. Usein vietin aikaa niiden kanssa, joista eivät muut välittäneet. Siitä tuli todella hyvä olo, joka johti positiiviseen kierteeseen. Joka päivä oli seikkailu, joka päivä tapahtui jotain erityistä ja merkittävää, elämyksiä toistensa perään. No, sitten tuli MS ja elämä alkoi olla takana päin - tai niin luulin.

Tasan 3 vuotta sitten tunsin, että terveys alkaa olla jo siinä mallissa, että voin todella alkaa taas elää. Tunsin eläväni jonkinlaista “uutta kevättä”, ja aloin kiinnostua taas kehittämään itseäni muutenkin kuin ravintotiedon suhteen. Kesällä sain takaisin sen tunteen, jonka olin ehkä viimeksi kokenut 6 vuotta aiemmin - kaikki oli taas täynnä taikaa. Et kävele illalla kämpille tiedostamattomassa tilassa, vaan tunnet olevasi osa jotain taianomaista tarinaa, jossa kaikki on täynnä kauneutta ja mahdollisuuksia..

Mutta tällä kertaa tunsin, ettei sen tarvitse loppua syksyn tuloon - kesä saa jatkua ja syksyn tullessakin vain parantua entisestään. Syksyllä löysin vihersmoothiet ja sain entistä enemmän energiaa, ja rohkeutta ylittää entistä isompia kynnyksiä. Hyvin pian pääsin myös maistelemaan ensimmäisiä Sunfoodilta tilattuja todellisia superfoodeja, ja talvella 2008 kokeilin jo idättämistä ja raakaravinnolla elämistä. Tunsin oloni välillä niin superiksi, että aavistelin pian seuraavan jotain todella suurta, vielä paljon suurempaa kuin olisin osannut kuvitella.

Pian lähdettiinkin porukalla viemään raakasuklaan, vihersmoothien ja luomuruoan sanomaa urheilumaailmaan, ja vähän jokapuolelle. Otin tehtäväkseni 24/7-datailun, ja hoidin homman erittäin mieluusti, koska koin sen olevan erikoisalaani. Tiivistin pian myös uuden ravintofilosofiamme perusteet Nutrix-oppaaseen.

Mutta..

Sinä kesänä, 2008, muistan kokeneeni jopa helpotusta, kun ei enää “tarvinnut ottaa paineita hauskanpidosta”. Ajattelin, että tehdään nyt tätä ihan täysillä niin kauan, kunnes työmme on tehty ja taudit poistettu maailmasta tai jotain, ja sitten pidetään vaikka pelkkää hauskaa koko loppuelämä. Se oli jotenkin helpottavaa, heittäytyä vaan tekemään täysillä yhtä juttua ja luvan kanssa laiminlyödä kaikki muu. Unohtaa elämä vähäksi aikaa.

Kovin tervettä se ei tainnut olla.

Ei todellakaan kaduta, koska olen tässä vuoden-parin aikana oppinut paljon ja saanut aikaan yhtä sun toista. Ja kokenutkin isoja ja jänniä juttuja. Luonut suhteita ja tullut jopa pohjustaneeksi mahdollista uraa luontaisterveyden parissa.

Mutta.. Nyt tuntuu, että on vihdoin aika palata siihen, mihin pari vuotta sitten jäätiin. Ikuiseen kesään, noin kuvainnollisesti sanoen. Ja se ei todellakaan ole paikasta tai edes vuodenajasta kiinni. Se on vaan sitä, että alkaa taas nähdä sen taian ja kauneuden kaikessa, ja ennen kaikkea hauskuuden. Tekee asioita rakkaudesta, ilosta ja nautinnosta, ja jättää varmistelumotiivit entiseen elämään.

Yritän kuvata tämän mahdollisimman monella tavalla, koska kyseessä on niin tärkeä asia - ehkä kaikkein tärkein. Laita ihmeessä myös oma esimerkkisi ja määritelmäsi, tässä pari mitä tulee mieleen:

Se on sitä, kun seisoo käsillä spontaanisti sen takia kun se on niin hauskaa ja taustalla soi joku hölmö biisi mikä saa suun hymyyn. Ei aina sen takia kun ohjelmassa lukee “5 käsilläseisontaa klo 8.27 joka arkiaamu”.

Se on sitä, kun huomaa olevansa elossa ja vapaa tekemään ihan mitä vaan. Se on sitä, kun kaivaa esille ne lapsuuden unelmat, jotka oli jo järkeillyt epärealistisiksi.

Yhtäkkiä onkin taas aikaa “sanoa elämälle kyllä”, tarttua tilausuuksiin, lähteä seikkailuihin - ja huomaa ettei se raha tai ruoka loppunutkaan, vaan päinvastoin saa paljon kun antaa paljon ja tartuttaa iloa. Ihmisten ei tarvitsekaan maksaa enää viihteestä tai psyykelääkkeistä, kun yhden aidosti onnellisen ja vapaan ihmisen seura ja esimerkki riittää.

embed: http://www.youtube.com/v/Nve51McbLfI&hl=en_US&fs=1&

Se on sitä, kun tekee vähemmän, mutta saakin aikaan enemmän. Miettii vähemmän mutta tajuaa enemmän. Vastaa kyllä kun elämä kutsuu - soittelemaan kitaraa nurmikolla kivan tytön kanssa, hiihtolenkille kaveriporukassa, pulkkamäkeen, musakeikalle. Ja jälkeenpäin huomaa, että se työprojektikin sujui puolet normaalia nopeammin ja lopputulos lähes mittaamattoman paljon parempi. Sielu sai kaipaamaansa ravintoa.

Tämän kaiken huomaa erityisesti terveydessä. Tiedän monia, jotka yrittävät syödä tosi terveellisesti, mutta kun elämästä ja etenkin ruoasta puuttuu spontaani ilo, ei terveyskään pääse kukoistamaan. Ja vastaavasti tunnen kavereita, jotka tietävät lähinnä ne perusasiat ravinnosta, mitä Nutrixissakin on selostettu, ja ovat erittäin terveitä vaikka todellakin syövät ihan mitä sattuu. Joiden elämä ja varsinkin sosiaalinen elämä on yhtä hauskanpitoa, ehkä tiettyjä velvotteita lukuunottamatta.

Se on sitä, kun pitää itsensä lapsena ja ihmisenä, eikä muutu koneeksi vaikka koko maailma koittaisi siihen patistaa. Kun elämässä alkaa olla enemmän naurua, hymyä ja tyhmää hulluttelua kuin kumarassa alistusasennossa istumista. Matikanläksytkin voi tehdä kaveriporukassa seisaaltaan jutellen ja koko kroppaa ajattelun tukena käyttäen. Riittää kun joku sitten kirjaa ne valmiit ratkaisut ylös opettajaa varten.

Se on sitä, kun on niin “kiire elää”, että unohtaa koko syömisen tai ainakin ruoan ajattelun. Saa niin paljon sitä primaariravintoa eli spontaania iloa, seikkailua ja merkityksen tunnetta, ettei enää tarvitse miettiä mitä sinne suuhun laittaa. Se, kuten kaikki muukin, sujuu ihan itsestään, koska maailma on puolellasi.

Mitä siis käytännössä? Ainakin aion vähentää tekemistä, ja ei niinkään panostaa laatuun, vaan panostaa elämään. Laatu kun on jotain, mille voi vain luoda olosuhteet, sitä ei voi tekemällä tehdä. Sama juttu kaikessa, aina kirjoittamisesta ruoan kasvatukseen.

Voin huolehtia että kasvi saa mukavasti ravinteita, voin pitää sen kasvuympäristöstä hyvää huolta (eikä tuhota sitä jollain kemikaaleilla) - mutta jos yritän väkisin jouduttaa itse kasvin kasvua, on lopputuloksena pahimmillaan sitä keinoruokaa, josta kaikki nykysairaudet johtuvat.

Samoin voin ruokkia sieluani spontaanilla ilolla, mikä näkyy sitten työtehossa ja varsinkin laadussa aina kun sen aika tulee. Aion siis elää enemmän ja tehdä vähemmän - ja silti saada aikaan enemmän. Nähdä asiat selkeämmin ja panostaa siihen mikä on milloinkin merkittävää, jättää turhan pois.

Listaan kaikki viimeisetkin hoidettavat tai selvitettävät hommat pois takaraivosta, ja hoidan tärkeimmät. Minimoin kiinteät kuukausittaiset kulut - niin ajalliset kuin rahalliset.

Pian voin taas yhä enemmän tehdä mitä itse haluan, mihin ikinä spontaani ilo tänään johdattaa. Ja se on sellaista vaurautta, joka vain kasvaa jaettaessa.