Olli Posti – Suoraa puhetta

Olli on tullut tunnetuksi superfood-blogaajana ja terveysvaikuttajana kesästä 2009 alkaen. Hän auttoi Suomen ensimmäisiä superfood-brändejä alkuun ja mentoroi monia alan vaikuttajia uudelle uralle. Hänen Nutrix-teostaan on luettu laajasti tammikuusta 2009 alkaen. Olli on pitänyt lukuisia luentoja ja esiintynyt lähes kaikissa Suomen isoimmissa medioissa.
Vuonna 2016 Olli oli mukana perustamassa ja kehittämässä suosittua Freetoxaajat-yhteisöä, ja hänet valittiin Vuoden Terveysvaikuttajaksi julkisessa someäänestyksessä.
Vuosina 2017-2020 Olli vaikutti ravintokeskusteluun ennen kaikkea Supermarket Survival -brändinsä kautta.

Vuosina 2020-2022 Olli julkaisi monta pitkää tekstiä kårånan sekä råkåtevaurioiden parantamisesta. Nyt vuonna 2024 Olli on taas leipälajinsa parissa, eli puhuu terveydestä ja ravitsemuksesta yleisesti, etsien toimivimpia terveystuotteita ja -palveluita, paljastaen toisinaan myös niitä, missä kuluttajaa vedetään höplästä. Ajankohtaisimmalle tuntuu hammasterveys, jonka eri koulukunnista ei Suomessa ole vielä juurikaan keskusteltu.

Ajankohtaisimmat kuulumiset löydät yleensä Ollin Instagram-kanavalta.