Haasta selffiä joka tasolla!

Pari (potentiaalista) esimerkkiä meikän laiffista:

Fyysinen puoli – tennis (aivan täysillä, muttei liian usein) – sali (kerran tai pari viikossa vanhat rajat rikki)

Sosiaalinen – tapaamisia joihin haluaa valmistautua ja olla parhaimmillaan – ehkä jotain esiintymistä, mikä pistää energiat virtaamaan; isoja jänniä tilanteita

Työ – ei pelkästään vanhaa tuttua, vaan myös sellaista projektia mikä tuntuu haastavalle – eli suoraan sanottuna vaikealle! Seuraavaksi se voi olla vaikka kaupan perustaminen! Tai byrokratiaan alistuminen. Aivan sama kuinka raskasta se on – tai siis, sitä parempi mitä *maisempaa, koska tarkoituksena ei ole tehdä siitä tai mistään muustakaan loputonta maratoonia, vaan hakea ne tunnin-muutaman täydet kiksit vanhojen rajojen rikkomisesta… tai ainakin Ison Haasteen kohtaamisesta Täydessä Latingissa.

Emotionaalinen - tennis kisat? Niissä vasta haastetta riittääkin! Maailman hirvein laji.

Ideana on tehdä noita kaikkia sen verta harvoin ja ajallisesti vähän, että kehtaakin investoida jopa useamman päivän edestä sitä energiaa ja intensiteettiä siihen yhteen tuntiin.

Pavlinan lukeminen kyllä aina motivoi uudestaan ennen kaikkea tavoittelemaan kasvua ja kehittymistä; ja helpon sijaan haastavaa elämää! Koska kun haastaa itseään, kaikilla osa-alueilla, vaikka pari tuntia päivässä tai muutaman kerran viikossa.. on siinä välissä sitten sitäkin ihanampi fiilistellä kaikkea rentoa…. silloin todella nauttii olostaan, kavereista, jopa tiskaamisesta….. Ihmisen elämässä vaan kuuluu olla se Iso Taistelu aina siinä välissä, koska ilman sitä kaikki muukin on pelkkää harmaata musta-valkoa.

Syksyllä elin jonkin aikaa ilman haasteita (vaikka varmaan jollain mittareilla varsin “laadukkaastikin”), ja ihmettelin että mikä on kun energiat laski kummallisen alas. Johtuiko se syksystä? Kunpa olisi taas kesä! Vai olisiko ms-tauti sittenkin tullut takaisin..? Sitten vedin yhden luennon, jota jännitin niin paljon etten pystynyt edes valmistautumaan. Jännitin, koska en ollut haastanut itseäni sillä osa-alueella aikoihin (esiintymisessä siis), mutta menin paikalle, ja nautin siitä isosta kokemuksesta ja niistä valtavista tunteista. Vaikka se vaikeaa ja jännää olikin, tunsin pitkästä aikaa olevani Tosi Elossa, enkä olisi osannut kuvitella mitään missä olisin halunnut olla mieluummin iltaa viettämässä. Siinä oli sitä intensiteettiä! Koko seuraavan viikon ajan koko energiatasoni oli huomattavasti korkeammalla, ja samoin seuraavankin viikon, koska pidin samalle porukalle viikon päätteeksi lähes yhtä jännän ja tärkeän kauppakierroksen! Eli riittää jos edes kerran viikossa ihan oikeasti haastaa itseään!!

Nyt tajuan, että paljon tärkeämpää kuin mikään muu, on tarttua unelmien tiellä vastaantuleviin haasteisiin, tai jos niitä ei enää ole, niin sitten vaikka keksiä niitä (vaikkapa harrastusten kautta).

Ennen pelkäsin, että minusta tulisi yhtä lame kuin muista, jos alistuisin samaan byrokratiaan. Nyt tajuan, että lameja tuleekin ainoastaan niistä, jotka (mukavuus)syystä tai toisesta lopettaa pelaamisen. Tässä yksi esimerkki kaverista, joka on aivan byrokraatti, ja samalla silti hella cool – koska haluaa ihan oikeasti kasvaa ja kehittyä, ja tekee sitä useammallakin elämänalueella (ja pitää ehkä hauskaakin siinä välissä, eikä rakennakaan elämästään samanlaista monotoniaa kuten moni perinteisempi byrokraatti). Silloin pystyy edelleen innostumaan uudesta. Byrokratiaakin voi käyttää valheellisen turvan tyyssijana, tai sitten samanlaisena innostavana haasteena kuin jalkaprässi.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.