Tyyppi ei kumarra dogmeja, saati niiden varaan vakiintuneita rakenteita.
Hän ajattelee alusta asti ite, ja kun hän näkee maailmassa erityisen olennaista korjattavaa, hän tarttuu toimeen ja onnistuu – usein asioissa, joita kukaan ei ole ennen edes kovin tosissaan kehdannut yrittää:
1. Elon astui ison autoteollisuuden varpaille, ja voitti.
Hurjasta vastustuksesta huolimatta Tesla on nyt osakekurssiltaan isompi kuin lähes kaikki muut autovalmistajat yhteensä. Teslan pohjamudissa madellut osakekurssihan ei liikkunut mihinkään vuosien 2014-2019 välillä, vaikka firma kasvoi silloinkin. Et voi astua miljardien mainosbudjetteja pyörittävän alan varpaille kohtaamatta valtavaa propagandaa, lobbausta ja muuta kiusantekoa. Elon asui ja nukkui kolme vuotta Teslan tehtaalla, usein työpöytänsä alla, pelastaakseen firman mahdottomista tilanteista.
2. Astui ison öljyteollisuuden varpaille ja voitti
3. Tuhlailuun perustuvassa maailmassa Elon edustaa minimalismia:
4. Media mollasi puolisen vuosikymmentä Teslaa alituiseen ja silti Elon vei voiton. Nykyään media mollaa Elonia vielä rankemmin, joten mies päätti muuttaa koko mediamaailman.
5. Voitti kapitalismin. Tesla on tyypillisesti ollut maailman shortatuin osake – erityisesti vaikeina aikoinaan, kun konkurssi oli lähellä. Hyväntekijänä tunnettu Bill Gates on valtavilla panoksillaan yrittänyt saada Teslan pois päiviltä. Silti Elon voitti.
* Voitti koko EU:n sensuuritaistelussa. Theirry Breton joutui eroamaan pian sen jälkeen, kun yritti estää Twitteria ja Elonia puhumasta Trumpista. * Voitti Australian, joka yritti pakottaa Twitterin sensuurin alle. * voitti Lockheed Martinin ja Boeingin, jotka eivät halunneet kenenkään häiritsevän lukratiivista monopolitoimintaansa (ja käyttivät politiikkaa monopolin ylläpitämisen välineenä) * voitti koko maailman mainosmonopolijärjestön, joka joutui hajottamaan itsensä heti kun X ja Rumble ryhtyivät vastatoimiin * sanoi erittäin selvästi kaikille valtapelejä pelaaville mainostajajäteille ”Go. Fuck. Yourself.” (julkisessa puheessaan isossa tapahtumassa. Nyt nämä pellet luikertelevat takaisin Twitteriin. * on voittanut koko maailman valtamediamahdin aina kun se on yrittänyt tuhota miehen tai yhtiöidensä maineen ja talouden * voitti koko Demokraattipuolueen ja byrokratian eli ”deep staten”, kun se kääntyi entistäkin törkeämmin Elonin unelmaa ja koko kansakunnan etua vastaan. * voitti julkisen mielipiteen, joka kääntyi Elonia vastaan hänen suuntautuessaan kohti väärää puoluetta. * voitti merkittävältä osin vanhan pankkimafian perustamalla ensimmäisen online-maksuvälittäjän (tunnetaan nykyään Paypal-nimellä) * ihmiskunnan suurin eksistentiaalinen uhka, tekoäly, oli kehittymässä väärään suuntaan, joten Musk perusti ja rahoitti OpenAI-nimisen voittoa tavoittelemattoman kehityslabran, jonka tarkoitus oli demokratisoida tekoälyn voima kansan käsiin. Kun Sam Altman teki siitä Elonin selän takana voittoa tavoittelevan, riskeistä piittaamattoman woketusvälineen (jonka hallituksessa istuu NSA-kenraali), Musk rakensi ennätysajassa maailman isoimman supertietokoneen vielä tehokkaampaa tekoälyä varten – jota ei opetetakaan valehtelemaan, vaan päinvastoin etsimään mahdollisimman tarkkaa totuutta, ja auttamaan ihmisiä eikä niinkään palvelemaan valtakoneiston etua. * perusti lapsiaan varten paremman koulun, jossa itsekin opettaa. * voittanut korruptio- eli ammattiliitot kautta maailman tähän asti. * voittanut automyyjien edukseen lobbaamat säädökset pois fiksumman suoramyynnin tieltä On näitä varmasti paljon muitakin, mutta nämä ihmeet tulivat nyt nopeasti mieleen vuosikymmenten varrelta. Maailman inspiroivin henkilöoletettu.
@waitbutwhy kirjoitti jo melkein kymmenen vuotta sitten Elonista osuvasti. On hienoa seurata ihmistä, jota ihan oikeasti ajaa itseä isompi, sivilisaation kokoinen tarkoitus: – Kysyin Franzilta, millaista oli tulla Teslaan vietettyään vuosia vakiintuneemmissa autoteollisuuden yrityksissä. Hän kuvaili eroa näin: ”GM:n kaltainen yritys on talousvetoinen yritys, jonka on aina täytettävä taloudelliset odotukset. Täällä me katsomme asiaa toisinpäin – tuote on menestyksekäs, kun se on loistava, ja yrityksestä tulee loistava sen ansiosta.” (Tämä heijasteli sitä, mitä Musk oli kertonut minulle aiemmin päivällä: ”Sillä hetkellä, kun yritystä johtava henkilö ajattelee, että numeroilla on arvoa itsessään, yritys on mennyttä. Heti kun talousjohtajasta tulee toimitusjohtaja – se on ohi. Peli on ohi.”) https://waitbutwhy.com/2015/06/how-tesla-will-change-your-life.html… – Monet ihmiset, joiden kanssa puhuin, viittasivat myös kunnioitukseensa hänen rehellisyyttään kohtaan. Yksi tapa, jolla tämä rehellisyys tulee esiin, on Muskin johdonmukaisuus. Hän on sanonut samoja asioita haastatteluissa jo vuosikymmenen ajan, ja usein hän on käyttänyt täsmälleen samoja sanamuotoja useiden vuosien välein. Hän sanoo sen, mitä todella tarkoittaa, tilanteesta riippumatta. Eräs Muskia lähellä oleva työntekijä kertoi, että lehdistötilaisuuden tai liikeneuvottelun jälkeen hän kysyi Muskilta kerran kahden kesken, mikä hänen todellinen näkökulmansa oli ja mitä hän todella ajattelee. Muskin vastaus oli aina tylsä: ”Ajattelen juuri sitä, mitä sanoin.” Muutamat ihmiset, joiden kanssa puhuin, viittasivat Muskin pakkomielteeseen totuudesta ja tarkkuudesta. Hän hyväksyy ja jopa suhtautuu myönteisesti häneen kohdistuvaan kielteiseen kritiikkiin, kun se on hänen mielestään paikkansapitävää, mutta kun lehdistö tekee jotain väärää hänestä tai hänen yrityksistään, hän ei yleensä voi sille mitään, vaan ottaa heidät mukaan ja korjaa heidän virheensä. Hän inhoaa epämääräisiä spin-doctor-lauseita, kuten ”tutkimukset sanovat” ja ”tiedemiehet ovat eri mieltä”, ja hän kieltäytyy mainostamasta Teslaa, mitä useimmat startup-autoyhtiöt eivät miettisi kahdesti – koska hän pitää mainontaa manipuloivana ja epärehellisenä. https://waitbutwhy.com/2015/05/elon-musk-introduction.html… ”En tiedä, mitä liiketoiminta on. Yritys on vain joukko ihmisiä, jotka luovat yhdessä tuotteen tai palvelun. Ei ole mitään liiketoimintaa, on vain päämäärän tavoittelua: joukko ihmisiä tavoittelemassa päämäärää.” https://waitbutwhy.com/2015/08/how-and-why-spacex-will-colonize-mars.html/3… – Ensimmäinen vihje Muskin ajattelutavasta on hänen outo puhetapansa. Esimerkiksi: Ihmislapsi: ”Pelkään pimeää, koska silloin kaikki pelottava saa minut kiinni, enkä näe sen tulevan.” Elon: ”Kun olin pieni lapsi, pelkäsin todella paljon pimeää. Mutta sitten ymmärsin, että pimeys tarkoittaa vain fotonien puuttumista näkyvällä aallonpituudella 400-700 nanometriä. Sitten ajattelin, että on todella typerää pelätä fotonien puutetta. Sen jälkeen en enää pelännyt pimeää.” Tai: Isä: ”Haluaisin alkaa tehdä vähemmän töitä, koska lapseni alkavat kasvaa.” Elon: ”Yritän rutistaa aikaa, koska erityisesti kolmoset alkavat tulla tajuihinsa. He ovat melkein kaksivuotiaita. ” Tai: Sinkkumies: ”Haluaisin löytää tyttöystävän. En halua olla niin kiireinen töiden kanssa, ettei minulla ole aikaa seurusteluun.” Elon: Elon: ”Minun on löydettävä tyttöystävä. Siksi minun on varattava vähän enemmän aikaa. Kuinka paljon aikaa nainen haluaa viikossa? Ehkä 10 tuntia? Onko se minimi? En tiedä.” Kutsun tätä MuskSpeakiksi. MuskSpeak on kieli, joka kuvaa arkipäiväisiä elämän osa-alueita juuri sellaisina kuin ne todellisuudessa, kirjaimellisesti ovat. – Musk rakentaa jokaisen ajatuskomponentin itse, alusta alkaen. Musk kutsuu tätä ”päättelyksi ensimmäisistä periaatteista”. Annan hänen selittää: – Mielestäni ihmisten ajatteluprosessi on yleensä liian sidottu konventioihin tai aiempien kokemusten analogiaan. On harvinaista, että ihmiset yrittävät ajatella jotakin asiaa ensimmäisten periaatteiden pohjalta. He sanovat: ”Teemme näin, koska niin on aina tehty.” Tai he jättävät sen tekemättä, koska ”No, kukaan ei ole koskaan tehnyt niin, joten se ei varmaan ole hyvä”. Mutta tämä on naurettava tapa ajatella. Sinun on rakennettava päättely alusta alkaen – ”ensimmäisistä periaatteista” on fysiikassa käytetty ilmaus. Tarkastellaan perusteita ja rakennetaan päättely siitä, ja sitten katsotaan, onko johtopäätös toimiva vai ei. Se voi poiketa siitä, mitä ihmiset ovat tehneet aiemmin, tai sitten ei. Ensimmäisistä periaatteista päätteleminen on vaikea asia elämässä, ja Musk on siinä mestari. – Perinteinen viisaus huusi kovaan ääneen, että hänen pitäisi lopettaa. Se sanoi, ettei hänellä ollut muodollista koulutusta alalta eikä hän tiennyt mitään rakettitieteilijänä toimimisesta. Mutta hänen ’ohjelmakoodinsa’ kertoi hänelle, että muodollinen koulutus on vain yksi tapa ladata tietoa aivoihin, ja vieläpä tuskallisen hidas, joten hän alkoi lukea, tavata osaajia ja kysellä. Perinteisen viisauden mukaan yksikään yrittäjä ei ollut koskaan aiemmin onnistunut tällaisessa yrityksessä, eikä hänen pitäisi riskeerata rahojaan johonkin, joka todennäköisesti epäonnistuu. Muskin filosofia on kuitenkin seuraava: ”Kun jokin asia on tarpeeksi tärkeä, se tehdään, vaikka todennäköisyys ei olisikaan suosiollinen.” Perinteinen viisaus sanoi, ettei hänellä olisi varaa rakentaa raketteja, koska ne olisivat liian kalliita, viitaten siihen, ettei kukaan ollut koskaan aiemmin tehnyt rakettia niin halvalla – mutta kuten tiedemiehet, jotka jättivät huomiotta ne, jotka väittivät maapalloa litteäksi, Musk ryhtyi laskemaan itse. Näin hän kertoo ajatuksistaan: – ”tulevaisuudessakin kaikki raketit tulevat olemaan kalliita…” Mutta itse asiassa se ei ole totta. Jos kysytään, mistä raketti on tehty? Se on tehty alumiinista, titaanista, kuparista ja hiilikuidusta. Voitteko eritellä sen ja sanoa, mikä on kaikkien näiden komponenttien raaka-ainekustannus? Jos raketin raaka-aineet on pinottu lattialle ja jos voisit heilauttaa taikasauvaa niin, että atomien uudelleenjärjestelyn kustannukset olisivat nolla, niin mikä olisi raketin hinta? Vau, okei, se on todella pieni – se on noin 2 prosenttia siitä, mitä raketti nykyään maksaa. On siis vain keksittävä, miten saamme atomit oikeaan muotoon paljon tehokkaammin. Niinpä pidin lauantaisin useita kokouksia ihmisten kanssa, joista osa työskenteli edelleen suurissa ilmailu- ja avaruusalan yrityksissä, yrittäen selvittää, onko tässä jokin juju, jota en ymmärrä. Enkä saanut sitä selville. Mitään jujua ei näytä olevan. Joten perustin SpaceX:n. Historia, perinteinen viisaus ja hänen ystävänsä sanoivat kaikki yhtä, mutta hänen oma ohjelmistonsa, joka perustui ensimmäisiin periaatteisiin, sanoi toista – ja hän luotti mentaaliseen ohjelmistoonsa. Hän perusti SpaceX:n, jälleen omilla rahoillaan, ja sukelsi pää edellä. Tehtävä: alentaa dramaattisesti avaruusmatkailun kustannuksia, jotta ihmiskunnasta voisi tulla moniplaneettainen. – Olipa aika, paikka tai ala mikä tahansa, aina kun jotain todella suurta tapahtuu, sen keskiössä on lähes aina kokeilunhaluinen kokki, joka ei tee mitään maagista, vaan luottaa aivoihinsa ja työskentelee tyhjästä. Maailmamme, kuten keittiömme, on näiden ”kokkien keksimä” – me muut olemme vain mukana matkassa. Niin, Musk on hurjan fiksu ja mielettömän kunnianhimoinen – mutta ei hän siksi päihitä kaikkia. Muskista tekee niin radikaalin se, että hän on ”kokki kokkien maailmassa”. Aivo-ohjelmistojen ammattilainen maailmassa, jossa ihmiset eivät ymmärrä, että aivo-ohjelmistot ovat olemassa. Se on Elon Muskin salainen soosi. Siksi todellinen tarina ei olekaan Musk, vaan me muut. Tämän sarjan todellinen arvoitus ei ole se, miksi Elon Musk yrittää lopettaa bensiiniautojen aikakauden tai miksi hän yrittää laskeutua raketilla tai miksi hän välittää niin paljon Marsin kolonisoinnista – vaan se, miksi Elon Musk on niin harvinainen. Autoteollisuudessa ei ole outoa se, miksi Tesla keskittyy niin kovasti sähköautoihin, eikä ilmailu- ja avaruusteollisuudessa ole outoa se, miksi SpaceX yrittää niin kovasti tehdä raketeista uudelleenkäytettäviä – kiehtova kysymys on se, miksi he ovat ainoat yritykset, jotka edes yrittävät muuttaa mitään. Vietimme koko tämän ajan yrittäessämme selvittää hullun neron mielen salaperäistä toimintaa vain tajutaksemme, että Muskin salainen kastike on se, että hän on ainoa, joka on normaali. Joten… mikä meitä vaivaa? Miten meistä tuli niin varovaisia, normienmukaisia huoltiskokkeja? Ja miten voimme oppia olemaan enemmän kuin maailman erikoiskokit, jotka näyttävät niin vaivattomasti raivaavan tiensä läpi elämän? Luulen, että kyse on kolmesta asiasta.
Kolme syytä konformismiin: 1. 1) Tiedon illuusio Stephen Hawking tarkoitti sanoessaan: ”Tiedon suurin vihollinen ei ole tietämättömyys, vaan tiedon illuusio.” Isaac Newton: ”Itselleni olen vain lapsi, joka leikkii rannalla, kun valtavat totuuden valtameret ovat edessäni löytämättä.” Richard Feynman: ”Synnyin tietämättömänä, ja minulla on ollut vain vähän aikaa muuttaa asiaa siellä täällä.” Niels Bohr: ”Jokaista lausettani ei pidä tulkita väitteeksi vaan kysymykseksi.” Musk on sanonut oman versionsa: ”Sinun pitäisi ottaa lähestymistapa, että olet väärässä. Tavoitteenasi on olla vähemmän väärässä.” Syy siihen, miksi nämä törkeän älykkäät ihmiset suhtautuvat niin nöyrästi tietämykseensä, on se, että tiedemiehinä he ovat tietoisia siitä, että perusteeton varmuus on ymmärryksen kirous ja tehokkaan päättelyn kuolema. He uskovat vakaasti, että kaikenlainen päättely pitäisi tapahtua laboratoriossa, ei kirkossa. Jos haluamme tulla enemmän mestarikokin kaltaisiksi, meidän on varmistettava, että ajattelemme laboratoriossa. Tämä tarkoittaa, että on tunnistettava, mitkä ajattelumme osat istuvat tällä hetkellä kirkossa. Mutta se on vaikeaa, koska useimmilla meistä on sama suhde omaan ajatusohjelmistoon kuin isoäidilläni on tietokoneeseensa: Se on asia, jonka joku on laittanut sinne, käytämme sitä tarvittaessa, se toimii jotenkin maagisesti, ja toivomme, ettei se hajoa. Näin meillä on monien omistamiemme asioiden kanssa: olemme vain tyhmä käyttäjä, emme ammattilainen. Osaamme käyttää autoamme, mikroaaltouunia, puhelintamme ja sähköhammasharjaamme, mutta jos jokin menee rikki, viemme sen ammattilaisen korjattavaksi, koska meillä ei ole aavistustakaan, miten se toimii. Se ei kuitenkaan ole hyvä elämänmalli, kun on kyse mielen ohjelmistosta, ja se johtaa yleensä siihen, että teemme samat virheet ja elämme samojen tulosten kanssa vuodesta toiseen, koska ohjelmistomme pysyy muuttumattomana. Lopulta saatamme jonain päivänä herätä ja tuntea olomme Breaking Badin Walter Whiten kaltaiseksi, kun hän sanoi: ”Joskus minusta tuntuu, etten oikeastaan koskaan tee mitään omia… valintojani. Tarkoitan, että koko elämäni ajan tuntuu siltä, että minulla ei ole koskaan ollut todellista sananvaltaa.” Jos haluamme ymmärtää ajatteluamme, meidän on lakattava olemasta oman ohjelmistomme tyhmä käyttäjä ja alettava olla ammattilainen – automekaanikko, sähkömies, tietokonenörtti. Jos olisit yksin huoneessa auton kanssa ja haluaisit selvittää, miten se toimii, aloittaisit luultavasti purkamalla sen niin pitkälle kuin pystyt ja tutkimalla osia ja sitä, miten ne kaikki sopivat yhteen. Jotta voisimme tehdä saman ajattelumme kanssa, meidän on palattava nelivuotiaaseen itseemme ja aloitettava ohjelmistojemme purkaminen jatkamalla vanhempiemme ja opettajiemme vuosikymmeniä sitten lopettamaa Miksi-peliä. On aika kääriä hihat, avata konepelti ja liata kädet joukolla ei-niin-hauskoja kysymyksiä siitä, mitä todella haluamme, mikä on mahdollista ja seuraako elämämme tapa loogisesti näistä premisseistä. Jokaisen tällaisen kysymyksen kohdalla haasteena on kysyä miksi, kunnes osut lattiaan – ja lattia on se, joka kertoo, oletko kirkossa vai laboratoriossa elämäsi kyseisessä osassa. Jos lattia, johon osut, on yksi tai useampi ensimmäinen periaate, jotka edustavat todellisuuden totuutta tai sisäistä itseäsi, ja ylöspäin etenevä logiikka pysyy täsmällisesti tuossa perustassa, olet laboratoriossa. Jos Miksi-polku osuu lattiaan, jonka nimi on ”Koska [auktoriteetti] sanoi niin” – jos menet alas ja alas ja huomaat alhaalla, että koko asia on vain siksi, että uskot vanhempiesi tai ystäväsi tai uskontosi tai yhteiskunnan sanaan – silloin olet kirkossa. Ja jos tuon kirkon periaatteet eivät todella vastaa sinua tai heijasta maailman nykyistä todellisuutta – jos käy ilmi, että olet työskennellyt väärän reseptin pohjalta – silloin kaikki johtopäätökset, joita sen päälle on rakennettu, ovat yhtä vääriä. Päättelyketju on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Tähtitieteilijät törmäsivät kerran samanlaiseen seinään yrittäessään laskea auringon ja planeettojen lentoratoja aurinkokunnassa. Sitten eräänä päivänä he huomasivat, että keskipisteessä oli aurinko, ei maapallo, ja yhtäkkiä kaikki hämmentävät laskelmat saivat järkeä, ja edistys harppasi eteenpäin. Jos he olisivat pelanneet Miksi-peliä aiemmin, he olisivat törmänneet dogmaattiseen kirkkolattiaan heti kysymyksen ”Mutta miksi tiedämme, että Maa on kaiken keskipisteessä?” jälkeen. Siksi on niin tärkeää löytää ne väärän dogman myrkylliset kokkareet, jotka ovat piilossa päättelyohjelmistosi kerrosten sisällä. Yhdenkin tunnistaminen ja sen säätäminen voi vahvistaa koko yllä olevaa ketjua ja luoda läpimurron elämääsi. Asia, jota kannattaa todella etsiä tarkkaan, on perusteeton varmuus. Missä kohtaa elämässä tunnet olevasi niin oikeassa jostakin asiasta, että se ei kelpaa hypoteesiksi tai edes teoriaksi, vaan se tuntuu todisteelta? Kun on olemassa todisteen tasoinen varmuus, se tarkoittaa, että sen taustalla on joko jotain vakavasti otettavaa konkreettista ja todennettua tietoa tai se on uskoon perustuvaa dogmaa. Ehkä sinusta tuntuu varmalta, että työpaikan lopettaminen olisi katastrofi, tai varmalta, että jumalaa ei ole olemassa, tai varmalta, että on tärkeää mennä yliopistoon – mutta jos se ei ole hyvin tuettu tiedoilla, jotka perustuvat siihen, mitä olet oppinut ja kokenut, se on parhaimmillaankin hypoteesi ja pahimmillaan täysin valheellinen dogma. Jos kaiken tämän pohtiminen päättyy siihen, että hukut johonkin epäilyksen, itseinhon ja identiteettikriisin yhdistelmään, se on täydellistä. Tässä ensimmäisessä oivalluksessa on kyse nöyryydestä. Nöyryys on määritelmällisesti lähtökohta – ja se lähettää sinut matkalle siitä eteenpäin. Varmuuden ylimielisyys on lähtöpiste ja päätepiste ilman matkaa. Siksi on niin tärkeää, että aloitamme sanomalla ”en tiedä”. Silloin tiedämme olevamme laboratoriossa, matkalla, uuden reseptin äärellä.
2) Keisarin vaatteet Kyllä, se vanha klassikko. Hans Christian Andersen kirjoitti sen vuonna 1837 havainnollistaakseen erään ihmishulluuden tunnusomaisen piirteen: ”Tämä ei tunnu minusta oikealta, mutta kaikki muut sanovat niin, joten sen täytyy olla oikein – tai ainakin teeskentelen pitäväni sitä oikeana, jotta kukaan ei huomaisi tyhmyyttäni”. Kaikkien aikojen suosikkisitaattini on ehkä Steve Jobsin sanoma: ”Kun ihminen kasvaa aikuiseksi, hänelle kerrotaan, että maailma on sellainen kuin se on, ja että hänen tehtävänsä on vain elää laiffiaan tämän valmiin systeemin sisällä. Yritä olla törmäämättä seiniin liikaa. Koeta elää mukavaa perhe-elämää, pidä hauskaa ja säästä vähän rahaa. Mutta se on hyvin rajallinen elämä. Elämä voi olla paljon laajempaa, kun huomaatte yhden yksinkertaisen tosiasian: Kaiken ympärilläsi olevan, jota kutsut elämäksi, ovat keksineet ihmiset, jotka eivät ole yhtään sinua fiksumpia. Voit muuttaa sitä, voit vaikuttaa siihen, voit rakentaa omia asioita, joita muut ihmiset voivat käyttää. Kun opit sen, et ole enää koskaan entisesi.” Tämä on Jobsin tapa sanoa: ”Jos keisari näyttää sinusta alastomalta ja kaikki muut sanovat, että hänellä on vaatteet, luota silmiisi, sillä muut eivät ole sinua viisaampia.” Se on helppo viesti ymmärtää, vaikeampi uskoa ja vielä vaikeampi toimia sen mukaan. Tämä oivallus – että ”muut ihmiset” ja heidän viisautensa eivät ole kovin kummoisia – on melkoinen haaste. Harhakuvitelmamme ympärillämme olevien ihmisten, heimomme ja koko yhteiskunnan viisaudesta on paksumpi ja syvempi kuin harhakuvitelma itsestämme. Näemme alastoman keisarin ja jätämme omat silmämme huomiotta, jos kaikki muut sanovat, että hänellä on vaatteet päällä. Pelinmuuttajana sinulla on oltava niin vähän kunnioitusta peliä kohtaan, että ymmärrät, ettei ole mitään hyvää syytä olla muuttamatta sääntöjä. Polunraivaajana oleminen on vain sitä, että ei kunnioita tallattua polkua ja päättää siksi raivata itselleen uuden polun. Yhteiskunnan kunnioittamatta jättäminen on täysin vastoin sitä, mitä meille opetetaan, kun kasvamme – mutta siinä on täydellistä järkeä, jos vain katsot, mitä silmäsi ja kokemuksesi kertovat sinulle. Ympäriinsä on vihjeitä, jotka osoittavat meille, että perinteinen viisaus ei tiedä paskaakaan. Perinteinen viisaus palvoo vallitsevaa tilannetta ja olettaa aina, että kaikki on niin kuin on hyvästä syystä – ja historia on yksi pitkä muistiinpano siitä, että vallitsevan tilanteen dogmat ovat osoittautuneet vääriksi kerta toisensa jälkeen, aina kun joku todellinen kokki tulee ja muuttaa asioita. Ja jos avaat silmäsi, koko elämässäsi on muitakin vihjeitä siitä, että yhteiskunta, jossa elät, ei ansaitse ainakaan sokeaa kunnioitustasi. Kaikki ne kerrat, kun saat tietää, mitä yrityksen sisällä todella tapahtuu, ja huomaat, että se on täysin epäorganisoitu ja huonosti johdettu. Kaikki ne korkeissa asemissa olevat ihmiset, jotka eivät tunnu saavan yksityiselämäänsä kuntoon. Kaikki tunnetut komediasarjat, joiden vitsit olisit varmasti voinut kirjoittaa 14-vuotiaana. Kaikki poliitikot, jotka eivät tunnu tietävän maailmasta enempää kuin sinä. Silti harhaluulo siitä, että yhteiskunta tietäisi jotain, mitä sinä et voisi vähintään oppia, on syvällä, ja jossain takaraivossasi et pidä realistisena, että voisit todella rakentaa sen yrityksen, saavuttaa sen upean varallisuuden tai julkisuuden. Yritän hyödyntää sitä, mitä olen oppinut travellaajana, siirtääkseni kokkiuden muualle – kun huomaan lannistuvani jossakin muussa elämäni osassa tavanomaisen viisauden varoitusten vuoksi, yritän muistuttaa itseäni: ”Nämä ovat samoja ihmisiä, jotka olivat varmoja, että Nigeria tai Pohjois-Korea on vaarallinen.” Se on vaikeaa – sinun on otettava harppaus kokin asemaan erikseen jokaisella elämänalueellasi – mutta näyttää siltä, että jokaisen peräkkäisen huoltiskokki → mestarikokki -läpimurron myötä tulevia läpimurtoja on helpompi saavuttaa. Lopulta sinun on saavutettava käännekohta, jolloin omiin ohjelmistoihisi luottamisesta tulee elämäntapa – ja kuten Jobs sanoo, et ole enää koskaan entisesi. Ensimmäinen oivallus oli ylimielisyyden suojakuoren murskaamista ja nöyryyden lähtökohdan paljastamista. Tässä toisessa oivalluksessa on kyse itseluottamuksesta – itseluottamuksesta nousta tuosta nöyryydestä polkua pitkin, joka on rakennettu ensimmäisten periaatteiden eikä analogian varaan. Se on luottamusta, joka sanoo: ”En ehkä tiedä varmaksi paljoa, mutta kukaan muukaan ei tiedä, joten voin yhtä hyvin olla maailman asiantuntevin ihminen.”
Kahden ensimmäisen oivalluksen avulla voimme avata ohjelmiston, tunnistaa, mitkä osat siitä ovat jonkun toisen asettamia, ja alkaa itsevarmasti täyttää Halu ja Todellisuus -ruutuja omalla käsialallamme ja valita itsellemme sopivan tavoitteen ja strategian. Mutta sitten törmäämme ongelmaan. Olemme vihdoin laboratoriossa kaikkien työkalujen ja laitteiden kanssa, mutta jokin pidättelee meitä. Selvittääksemme miksi, palataanpa takaisin keisaritarinaan. Kun keisari astelee esiin hartiatukassaan, vatsassaan ja pienessä valkoisessa kalsarissaan, tarina tunnistaa vain kahdenlaisia ihmisiä: alamaisten massan, jotka kaikki teeskentelevät näkevänsä vaatteet, ja lapsen, joka vain sanoo, että tyyppi on ilmeisen alasti. Mutta minusta tässä on kyse muustakin. Keisarin uudet vaatteet -tilanteessa on neljänlaisia ihmisiä: 1) Ylpeä kokki. Ylpeä kokki on henkilö, joka juo suoraan dogmapullosta. Mikä tahansa itsenäisesti ajatteleva ääni Proud Cookin sisällä onkaan, se on hiljennetty jo kauan sitten, eikä hänen ajatustensa ja seuraamansa dogman välillä ole mitään eroa. Hänen mielestään dogma on totuus – mutta koska hän ei edes huomaa dogmaa olevan olemassa, hän luulee olevansa hyvin viisas ihminen, joka on saanut kaiken selville. Hän tuntee dogmaattisen varmuuden virtaavan suonissaan. Kun keisari kävelee ulos ja julistaa, että hänellä on kauniit uudet vaatteet, Proud Cook todella näkee vaatteet, koska hänen tietoisuutensa ei ole edes päällä. 2) Epävarma kokki. Epävarma kokki on se, miksi Proud Cook muuttuu sen jälkeen, kun hän on kokenut ilmestyksen nro 1. Epävarma kotikokkailija on saanut ripauksen itsetietoisuutta – tarpeeksi tiedostamaan sen tosiasian, että hän ei itse asiassa tiedä, miksi hän on niin varma asioista, joista hän on varma. Olivat syyt mitkä tahansa, hän on varma, että ne ovat oikeita, vaikkei hän tunnukaan keksivän niitä itse. Ilman ylpeän kokin autuaallista ylimielisyyttä epävarma kokki on hukassa maailmassa ja ihmettelee, miksi hän on liian tyhmä ymmärtääkseen, mitä muut ymmärtävät, ja yrittää katsella muita selvittääkseen, mitä hänen pitäisi tehdä – ja toivoo samalla, ettei kukaan saa selville, ettei hän ymmärrä. Kun Epävarma Cook näkee keisarin, hänen sydämensä painuu alas – hän ei näe vaatteita, vain keisarin reiden yläosassa olevat harmaat karvat. Häpeissään hän lukee väkijoukkoa ja matkii heidän innostustaan vaatteita kohtaan. 3) Itsensä inhoava kokki. Self-Loathing Cook on se, mitä Insecure Cookista tulee sen jälkeen, kun Ilmestys #2 on iskenyt häneen. Epiphany #2 on kielletty hedelmä, ja Self-Loathing Cook on purrut siihen. Hän tietää nyt tarkalleen, miksi hän ei tuntenut oloaan varmaksi kaikesta – koska kaikki oli paskapuhetta. Hän näkee perinteisen viisauden periaatteet siksi, mitä ne todella ovat – sokeaan uskoon perustuvaa dogmaa. Hän tietää, ettei hän eikä kukaan muukaan tiedä paskaakaan ja että hän pääsee paljon pidemmälle omilla järkeilyllään kuin hyppäämällä massojen kelkkaan. Kun keisari ilmestyy, itseinhoinen kokki ajattelee: ”Voi Jeesus… tämä kusipää on oikeasti ulkona ilman vaatteita. Voi luoja, ja nämä idiootit teeskentelevät kaikki näkevänsä vaatteita.” Mutta sitten, juuri kun hän on aikeissa haukkua kaikki teeskentelystä ja keisarin omituisesta elämänratkaisusta, hänen kurkkuunsa tulee möykky. Toki hän tietää, ettei keisarin hikisen alaselän läskirullalla ole vaatteita – mutta oikeasti sanoa se? Ääneen? Tarkoitan, että hän on varma ja kaikkea – mutta ei nyt mennä sekaisin. Parempi olla kiinnittämättä liikaa huomiota itseensä. Ja tietysti on mahdollista, että häneltä jää jotain huomaamatta. Vai mitä? Itsensä inhoava kokki pysyy lopulta hiljaa ja nyökyttelee muille kokkeille, kun nämä kysyvät häneltä, eivätkö nuo vaatteet olekin ihmeellisimpiä, mitä hän on koskaan nähnyt. 4) Todellinen Kokki. Tarinan lapsi. Chef on Self-Loathing Cook – paitsi ilman irrationaalista pelkoa. Chef käy läpi saman sisäisen ajatusprosessin kuin Self-Loathing Cook, mutta kun on aika kävellä, aito kokki nousee ylös ja huutaa totuuden. Olemme kaikki ihmisiä ja monimutkaisia, mikä tarkoittaa, että eri puolilla elämäämme näyttelemme kutakin näistä neljästä hahmosta. Minusta itseinhoinen kokki on kuitenkin näistä neljästä hahmosta kaikkein kummallisin. Self-Loathing Cook ymmärtää sen. Hän tietää, mitä tosikokit tietävät. Hän on kutkuttavan lähellä sitä, että hän raivaa oman tiensä maailmaan, ja hän tietää, että jos hän vain yrittää, hyviä asioita tapahtuu. Mutta hän ei voi vetää liipaisinta. Hän on rakentanut itselleen siivet, joiden toimivuudesta hän on varma, mutta hän ei saa itseään hyppäämään jyrkänteeltä. Ja kun hän seisoo kallion vieressä muiden tosikokkien kanssa, hän joutuu kärsimään kidutusta katsoessaan, kuinka maailman huippukokit hyppäävät alas reunalta täsmälleen samoilla siivillä ja lentotaidoilla kuin hänellä on, mutta rohkeutta hän ei tunnu löytävän. Jotta saisimme selville, mistä Self-Loathing Cookissa on kyse, muistutetaanpa, miten tosikokit toimivat. Vapauduttuaan itseään inhoavan kokin ahdistuksesta maailman mestarikokit ovat vapautuneet pukemaan laboratoriotakit ylleen ja aloittamaan tieteellisen tutkimuksen. Kokille maailma on yksi jättimäinen laboratorio, ja heidän elämänsä on yksi pitkä laboratoriojakso täynnä miljoonia kokeita. He viettävät päivänsä arvoitusten parissa, ja yhteiskunta on heidän pelilautansa. Chef suhtautuu tavoitteisiinsa ja yrityksiinsä kokeiluina, joiden tarkoituksena on yhtä lailla oppia uutta tietoa kuin olla päämäärä itsessään. Siksi kun kysyin Muskilta, mitä hän ajattelee negatiivisesta palautteesta, hän vastasi näin: – Uskon vahvasti palautteen vastaanottamiseen. Yritän luoda mielenmallia, joka on tarkka, ja jos minulla on väärä näkemys jostain asiasta tai jos siihen voidaan tehdä vivahteikkaita parannuksia, sanon: ”Ajattelin ennen tätä asiaa, joka osoittautui vääräksi – nyt onneksi minulla ei ole tätä väärää uskomusta.” Laboratoriossa työskentelevälle kokille negatiivinen palaute on jonkun toisen antama ilmainen sysäys eteenpäin. Pelkkää plussaa. ”Epäonnistuminen on vain mahdollisuus aloittaa alusta, tällä kertaa älykkäämmin.” -Henry Ford ”Menestys on epäonnistumisesta toiseen menemistä menettämättä innostustaan.” -Winston Churchill ”En ole epäonnistunut 700 kertaa. Olen onnistunut todistamaan 700 kertaa, miten lamppua ei saa rakentaa.” -Thomas Edison Ei ole luotettavampaa johtopäätöstä kuin se, että supermenestyneet ihmiset pitävät epäonnistumista hitsin mahtavana. Tieteessä on kyse oppimisesta hypoteeseja testaamalla, ja hypoteesit rakennetaan kumottaviksi, mikä tarkoittaa, että tiedemiehet oppivat epäonnistumisten kautta. Epäonnistuminen on tärkeä osa heidän prosessiaan. Siinä on järkeä. Jos kaksi tiedemiestä yrittäisi keksiä läpimurtoa syövän hoidossa, ja ensimmäinen yrittäisi kaikkea rohkeaa, mitä voi kuvitella, epäonnistuen vasemmalle ja oikealle ja oppien joka kerta jotain, kun taas toinen on päättänyt olla epäonnistumatta, joten hän varmistaa, että hänen kokeilunsa ovat samanlaisia kuin muut, jotka ovat jo osoittautuneet toimiviksi – kumman tiedemiehen varaan panostaisit? Ei ole yllättävää, että niin monet hurjimmin vaikuttavista ihmisistä näyttävät suhtautuvan maailmaan kuin laboratorioon ja elämäänsä kuin kokeiluihin – se on paras tapa menestyä jossakin. Mutta useimmat meistä eivät vain pysty siihen. Jopa itseä inhoava kokki-parka, joka on niin pirun lähellä olla lentoon hyppäävä Chef – mutta jotenkin niin kaukana siitä.
Ohjelmointivirhe 1: Väärin suunnattu pelko Puhuimme siitä, että kokin rohkeus on oikeastaan vain riskien tarkkaa arviointia – ja se on yksi tärkeimmistä asioista, jotka Self-Loathing Cookilta puuttuvat. Hän luulee viisastuneensa siitä farssista, kun antoi dogmien sanella elämänsä, mutta itse asiassa hän on dogmien ovelimman tempun kourissa. Ihmiset on ohjelmoitu suhtautumaan pelkoon hyvin vakavasti, eikä evoluutio pitänyt tehokkaana sitä, että meidän olisi arvioitava ja arvioitava uudelleen jokainen sisällämme oleva pelko. Sen sijaan se päätyi ”parempi varoa kuin katua” -filosofiaan – eli jos on mahdollista, että tietty pelko saattaa perustua todelliseen vaaraan, säilytä se varmuuden vuoksi todellisena pelkona, ja vaikka myöhemmin varmistuisikin, että pelollasi ei ole pohjaa, pidä se silti mukanasi varmuuden vuoksi. Parempi varoa kuin katua. Varovaisuuden arkistokaappi on jossain syvällä psyykessämme – jossain kaukana rationaalisuuden keskuksiemme alapuolella, ulottumattomissa. Samalla tavalla kuin kokin kaltaiset ominaisuutemme olivat räätälöityjä selviytymistä varten heimoaikoina, pakkomielteemme kaikenlaisiin ja kaikenkokoisiin pelkoihin on saattanut palvella meitä hyvin Etiopiassa 50 000 vuotta sitten, mutta nykyään se lähinnä pilaa elämämme. Se saa meidät pelkäämään vääriä asioita. Pelkäämme enemmän julkista puhumista kuin tekstiviestien lähettämistä moottoritiellä; pelkäämme enemmän viehättävän tuntemattoman ihmisen lähestymistä baarissa kuin väärän ihmisen kanssa naimisiin menemistä; pelkäämme enemmän sitä, ettei meillä ole varaa samaan elämäntyyliin kuin ystävillämme, kuin 50 vuoden viettämistä merkityksettömällä uralla – ja kaikki tämä siksi, että nolostuminen, hyljätyksijoutuminen ja sopeutumattomuus olivat metsästäjien ja keräilijöiden mielestä todella syvältä. Koodibugi 2: vääristynyt identiteetti Muuttuminen on ällöttävää sellaiselle, jonka identiteetin on muututtava mukana. Kun kiintyy siihen, kuka on ja mitä tekee, se hämärtää tutkijan ja kokeilun välistä eroa ja saa unohtamaan, että ne ovat kaksi eri asiaa. Todelliset tiedemiehet toivottavat tervetulleeksi negatiivista palautetta kokeistaan. Mutta kun sinä olet koe, negatiivinen palaute ei ole uutta, hyödyllistä tietoa, vaan loukkaus. Ja se sattuu. Ja se tekee sinut vihaiseksi. Ja koska muuttuminen tuntuu mahdottomalta, palautteesta ei ole muutenkaan paljon hyötyä – se on kuin antaisi vanhemmille negatiivista palautetta kuukauden ikäisen lapsensa nimestä. Keskustelimme siitä, miksi tositieteentekijät odottavat monien kokeidensa epäonnistuvan. Mutta kun sinä ja koe olette yksi ja sama, uuden tavoitteen ottaminen ei ole vain identiteetin muuttamista, vaan se on identiteettisi vaarantamista. Jos koe epäonnistuu, sinä epäonnistut. Olet epäonnistuja. Tuhoisaa. Ikuisesti. Puhuin Muskin kanssa Yhdysvalloista ja siitä, miten esi-isät päättelivät ensimmäisten periaatteiden pohjalta, kun he perustivat maan. Elon sanoi, että hänen mielestään he pystyivät tekemään niin siksi, että heillä oli uusi lähtökohta. Tuon aikakauden Euroopan mailla olisi ollut paljon vaikeampaa yrittää tehdä jotain vastaavaa – koska, kuten hän sanoi, ne olivat ”oman historiansa loukussa”. Olen kuullut Muskin käyttävän tätä samaa sanontaa kuvaillessaan nykypäivän suuria auto- ja ilmailualan yrityksiä. Hän näkee Teslan ja SpaceX:n kuin 1700-luvun lopun Yhdysvallat – tuoreet uudet laboratoriot, jotka ovat valmiita kokeiluihin – mutta kun hän tarkastelee muita niiden toimialojen yrityksiä, hän näkee kyvyttömyyden ohjata strategioitaan puhtaalta pöydältä -mentaliteetista käsin. Ilmailu- ja avaruusteollisuuteen viitaten Musk sanoi: ”Riskinottoon suhtaudutaan erittäin varauksellisesti. Kaikki yrittävät optimoida keskinkertaisuuttaan.” Historiaan juuttuminen tarkoittaa, että et osaa muuttua, olet unohtanut, miten innovoida, ja olet juuttunut siihen identiteettilaatikkoon, johon maailma on sinut laittanut. Ja päädyt olemaan se syöpätutkija, joka kokeilee vain perusmenestyksekkäällä mukavuusalueella, jonka hän tuntee parhaiten. Tästä syystä Steve Jobs muistelee potkujaan Applelta vuonna 1986 siunauksena. Hän sanoi: ”Potkut Applelta olivat parasta, mitä minulle saattoi koskaan tapahtua. Menestymisen raskauden tilalle tuli taas aloittelijana olemisen keveys. Se vapautti minut astumaan yhteen elämäni luovimmista kausista.” Potkut ”vapauttivat” Jobsin oman historiansa kahleista. Itsensä inhoavan kokin on siis kysyttävä itseltään: ”Olenko oman historiani loukussa?”. Kun hän seisoo jyrkänteellä siivet valmiina toimintaan ja huomaa olevansa halvaantunut – kehittymästä ihmisenä, tekemästä muutoksia elämässään, yrittämästä tehdä jotain rohkeaa tai epätavallista – ovatko hänen oman identiteettinsä painolastit osa sitä, mikä pitää häntä kiinni maassa? Epäonnistuminen tai muuttuminen ei ole itse asiassa suuri asia – minkä voi havaita vain kokemalla sen itse. Näen niin monien maailman kyvykkäimpien ihmisten juuttuneen elämään itseään inhoavana kokkina, yhtä oivallusta vaille luvattua maata. Tämän viimeisen oivalluksen haasteena on keksiä jotenkin tapa menettää oman pelkosi kunnioittaminen. Tuo kunnioitus on johdotuksessamme, ja ainoa tapa heikentää sitä on uhmata sitä ja huomata, kun mitään pahaa ei lopulta tapahdu, että suurin osa pelosta, jota olet tuntenut, on ollut vain savua ja peiliä. Se, että teet jotain mukavuusalueesi ulkopuolella ja se onnistuu, on uskomattoman voimakas kokemus, joka muuttaa sinua – ja joka kerta, kun saat tällaisen kokemuksen, se murentaa kunnioitusta aivojesi juurtuneita, irrationaalisia pelkoja kohtaan. Tärkein asia, jonka tosikokki tietää, mutta laitoskokit eivät tiedä, on se, että tosielämä ja Grand Theft Auto eivät oikeastaan eroa toisistaan. Grand Theft Auto on hauska videopeli, koska se on valemaailma, jossa voi tehdä asioita ilman pelkoa. Aja 200 mailia tunnissa moottoritiellä. Murtautua rakennukseen. Aja prostituoidun päälle autollasi. GTA:ssa kaikki käy. Toisin kuin GTA:ssa, oikeassa elämässä laki on olemassa ja vankila on olemassa. Mutta siihen erot loppuvat. Jos joku antaisi sinulle pelattavaksi täydellisen simulaation nykymaailmasta ja kertoisi sinulle, että kaikki on pelkkää teeskentelyä ilman todellisia seurauksia – ainoat säännöt ovat, että et voi rikkoa lakia tai vahingoittaa ketään ja että sinun on silti huolehdittava omien ja perheesi perustarpeiden tyydyttämisestä – mitä tekisit? Veikkaan, että useimmat ihmiset tekisivät kaikenlaista, mitä he haluaisivat tehdä oikeassa elämässään, mutta eivät uskaltaisi kokeilla, ja että käyttäytymällä näin he saisivat simulaatiossa nopeasti aikaan elämän, joka on paljon menestyksekkäämpää ja totuudenmukaisempaa kuin heidän nykyinen elämänsä. Kun pelko ja huoli identiteetistä tai toisten mielipiteistä poistettaisiin, henkilö pääsisi mukaan ei-oikeasti riskialttiiseen kokkilaboratorioon, ja hän pääsisi pomppimaan ympäriinsä kaikissa mukavuusalueensa ulkopuolisissa jännittävissä paikoissa – ja hänen elämänsä lähtisi lentoon. Kun katson aikamme uskomattomia kokkeja, on selvää, että he suhtautuvat oikeaan elämään enemmän tai vähemmän kuin Grand Theft Lifeen. Ja se antaa heille supervoimia. Tätä luulen Steve Jobsin tarkoittaneen aina, kun hän sanoi: ”Pysy nälkäisenä. Pysy tyhmänä.”
[ja Elon puhuu todellisuudesta ”simulaationta” tai ”alieneiden tosi-TV-sarjana, jonka tarkoitus on olla mahdollisimman viihdyttävä ja mukaansatempaava”]
Siitä tässä kolmannessa oivalluksessa on kyse: pelottomuudesta. ___________ Jos siis haluamme ajatella elämässämme useammin kuin tiedemies, nuo ovat kolme keskeistä tavoitetta – olla nöyrempi sen suhteen, mitä tiedämme, luottavaisempi sen suhteen, mikä on mahdollista, ja vähemmän peloissaan asioista, joilla ei ole merkitystä. Mielestäni avain on se, ettei yritä olla täydellinen kokki tai odota sitä itseltään lainkaan. Koska kukaan ei ole täydellinen kokki, ei edes Elon. Eikä kukaan ole myöskään puhdas kokki – mikään ei ole mustavalkoista, kun puhutaan eläinlajista, jonka aivoissa on 86 miljardia neuronia. Todellisuudessa me kaikki olemme vähän molempia, ja se, missä kohtaa tätä spektriä olemme, vaihtelee sadalla eri tavalla riippuen siitä, mikä osa elämäämme on kyseessä, missä vaiheessa evoluutiotamme olemme ja mikä on mielialamme sinä päivänä. Meidän on muistettava, että meillä on ohjelmisto, ei vain laitteisto. Meidän on muistettava, että päättely on taito, ja kuten mikä tahansa taito, siinä paranee, jos sitä harjoittaa. Ja meidän on muistettava luovan kokin ja laitoskokin erottelu, jotta voimme huomata, milloin käyttäydymme jommankumman tavoin. On sopivaa, että tämän blogin nimi on Wait But Why, koska koko juttu on vähän kuin aikuisten versio loputtomasta Miksi? -pelistä. Noustuani parikymppiseni ylimielisyyden hämärtämästä sumeudesta aloin ymmärtää, että ohjelmistoni oli täynnä perusteetonta varmuutta ja sokeita olettamuksia ja että minun täytyi viettää vakavasti aikaa sen purkamiseen – tästä syystä jokainen Wait But Why -postaus, olipa aihe mikä hyvänsä, alkaa yleensä kysymyksellä: ”Mitä tässä oikeasti tapahtuu?”. Minulle tuo kysymys on ponnahduslauta kaikkeen tähän muistamiseen – se on vasara, joka murskaa hauraan, suojaavan varmuuden tunteen ja pakottaa minut tekemään kovaa työtä rakentaakseni aidomman, hyödyllisemmän ajatuskokonaisuuden jostakin asiasta. Tai ainakin paremmin omaksutun hämmennyksen. Ja kun aloin tutustua Muskiin valmistautuessani kirjoittamaan näitä viestejä, tajusin, että hän ei vain tehnyt mahtavia asioita maailmassa – hän oli mestari tarkastelemaan maailmaa, kysymään ”Mitä täällä oikeasti tapahtuu?” ja näkemään todellisen vastauksen. Siksi hänen tarinansa oli niin vaikuttava ja siksi omistin tälle sarjalle niin paljon aikaa.
