Lapsuudesta muistan, kun söin salaa karkkia ja sain kurkun kipeäksi. Vasta aikuisena ymmärsin, mikä yhteys sokerilla oli sairasteluun.
Lääkärinä toiminut äiti kertoi, että jos syö jotain raffinoitua – siis jotain mistä on kaikki suojaravinteet ja aidot aromit poistettu – sen sulattamiseen ja polttamiseen tarvittavat vitamiinit ja kivennäiset joudutaan ottamaan kehon omista varastoista. Raffinoitu ravinnetyhjä ruoka kuluttaa siis kehon ravinnevarastoja. Ja valkosokeri on raffinoinnin äärimmäisin esimerkki. Valkosokeria pidemmälle ei raffinointia eli ravinnetyhjyyttä voi enää viedä.
Sairastelun lisäksi sokeri nostaa kehon insuliinitasoja, ja silloin kun insuliinit ovat kroonisesti korkealla, melkein kaikki hyvät hormonit ovat alhaalla.
Kaupassa kannattaa samantien vaihtaa valkosokeri raffinoimattomaan versioon, eli aitoon täysruokosokeriin. Silloin siinä on suunnilleen ne ravinteet mitä keho tarvitsee sen prosessoimiseksi, eikä jotain heksaanijäämiä, rikkidioksidivalkaisuaineita tai fosforihappokirkasteita jotka tuovat valkosokeriin kummallisen kemiallisen maun ja tekevät olotilasta sekavan.
Aidon täysruokosokerin tunnistaa siitä, että siinä on hiilihydraattien osuus noin 90 prosenttia tai jopa hieman alle. Osa kaupan hieman tummemmista ja vähemmän raffinoiduista sokereista sisältää edelleen jopa 99 prosenttia hiilihydraatteja, joten hivenaineille ja vitamiineille ei jää juurikaan tilaa. Kannattaa siis sokerihyllyllä valita se sokeri, jonka pakkausselosteessa on alhaisin hiilarimäärä eli korkein ravinnemäärä. Täysruokosokereissa ainakin Masajo on varma valinta, ja niiden intiaanisokeria olen syönyt erinomaisena karkin korvikkeena, maukkaina palleroina. Biodynaaminen Rapadura lienee myös varma valinta. En suosittele Dansukkeria tai muutakaan jättiteollisuusbrändiä, edes tummempien sokerien kohdalla, vaan mieluummin suorempaa maahantuontia pienemmiltä osuuskunnilta. Tällöin saat enemmän makua ja ravinteita maaperästä, etkä maksa välikäsille vaan maksat laadusta; rahoitat omaa, alkutuottajan ja koko tuotantoketjun terveyttä eikä lobbausta ja valheellista massamainontaa.
Moni saattaa marketissa haksahtaa ostamaan ns. raakaruokosokeria tai ”ruokosokeria”. Siinä on kuitenkin hivenaineita ja muita ravinteita vain noin murto-osa täysruokosokerin määristä. Täysruokosokerin tunnistaa marketissa termeistä Intiaanisokeri, Rapadura, Mascobado tai Muscovado, ja että siinä on tosiaan hiilihydraattien osuus vain 90 prosentin luokkaa, eikä 99 kuten raakaruokosokerissa. Raakaruokosokerissa hivenaineille ja vitamiineille jää vain noin prosentin verran tilaa, kun täysruokosokerissa monia ravinteita on jopa 10 kertaa enemmän.
Joskus törmää edelleen väitteisiin, että ”sokeri on sokeri”, ja ”ei niillä hivenaineilla ole merkitystä, koska niitä on niin vähän”. No, hivenaineita sanotaan hivenaineiksi juuri siksi, että niitä kuuluu olla aika vähän. Ihmisen keho on sopeutunut suurinpiirtein niihin määriin, valikoimiin ja muotoihin, joita luonto tarjoaa silloin kun maaperä on kunnossa eikä ruokaa raffinoida ”puhtaaksi”. Yhdestäkään lisäravinteesta ei saa hivenaineiden ja lukemattomien ko-faktoreiden koko kirjoa, mutta kokonaisista hyvin viljellyistä ja perinteisesti valmistetuista ruoka-aineista voi jopa saada. Jos on mahdollisuus valita ravinnetyhjän version tai ravinteita sisältävän välillä, kannattaa tietenkin valita se jälkimmäinen.
Vielä intiaani-/täysruokosokeriakin paremman fiiliksen ja maun saat kookossokerista. Kaikki Suomessa myytävät palmusokerit tuntuvat ihan hyviltä; eniten luotan TruRa-laatuun (luomu, puhtaustodistukset, itse mitattu glykeeminen indeksi; suora maahantuonti eikä jälleenpakkaus). Miksi palmusokeri on vielä intiaanisokeriakin parempi? Koska et löydä luonnosta sokeriruokoviljelmää. Edes hifeintä ja ravinnerikkainta biodynaamista viljelmää ei luonnosta löydy. Sen sijaan iät ja ajat on kiivetty puihin hakemaan pähkinöitä tai kukintojen nektaria. Kookos- ja arengapalmusokeri tulee ekosysteemistä, viljelmäsokeri tulee ekosysteemin tuhoamisesta kirjaimellisesti maan tasalle. Ja mitä merkitystä tällä on sinun tai minun terveydelle? Paras ja ravintorikkain ruoka tulee lähes poikkeuksetta ekosysteemistä eikä ekosysteemin raivaamisesta monokulttuuriviljelmän tieltä. Tottakai Masajo ja Rapadura tekee asiat niin oikein kuin mahdollista, mutta metsä on kuitenkin metsä, ja pelto vain pelto. Kumpi on ravinteikkaampi, viljelty pensasmustikka vai metsästä kerätty? Niinpä. Sama pätee yleensä myös viljeltyyn sokeriin vs. luonnosta kerättyyn. Metsämansikka on puutarhamansikkaa maistuvampi.
Virallinen taho toki edelleen väittää, ettei hivenaineilla olisi merkitystä. Kuitenkin kansa äänestää jaloillaan, ja tällä vuosikymmenellä laadukkaat huippusokerit ovat saavuttaneet jo pienimmätkin lähikaupat. Täysruoko- tai intiaanisokerin nimellä myytävää tuotetta löydät jo pienimmästäkin Siwasta, ja yllättävän pienissä lähimarketeissa löytyy jo erinäisiä palmusokereitakin. Miten voi olla, että raffinoimattomien tuotteiden suosio on kasvanut vuosi vuodelta räjähdysmäisesti, vaikket ole kuullut niistä juuri missään mediassa, yhdessäkään tv-mainoksessa tai päivälehdessä, ja kaikkein vähiten virallisissa suosituksissa? Koska ihmiset saavat niillä aikaan tuloksia, ja kertovat kaverillekin. Ja koska kyseessä on niin helppo keino; mitään ei tarvitse edes muuttaa ruokavaliossa, pääsee vaan nauttimaan paremmasta mausta tutulla tavalla.
Kun tutustun ensi kertaa inkkarisokeriin ja palmusokeriin, voiko niitä käyttää kuten tuttua valkosokeria?
– voi. Intiaanisokeri vaahtoutuu melko hyvin vatkatessa. Kookossokeri ei vaahtoudu yhtä hyvin, mutta samat reseptit onnistuvat silti.
Mitä hyötyä voin odottaa sokerin päivittämisestä parempiin?
– parempi maku tietenkin
– mutta ennen kaikkea sokeri ei ole enää ongelma. Jos teet kakun keinoaineksista kuten teollisuusvehnä ja valkosokeri, sitä tulee helposti syötyä liikaa – koska keho ei tunnista näitä vieraita aineita eikä siten osaa säädelläkään niitä. Kun teet saman kakun samasta reseptistä mutta aidoista aineksista kuten spelt ja kookossokeri, saat paremman kakun, joka on siis herkullisempi ja houkuttelevampi – mutta josta saa tarpeeksi jo parin palan jälkeen, eikä sitä tee mieli syödä sen enempää. Ongelma ratkaistu. Eikä tarvinnut edes muuttaa mitään tai opetella uutta; löytää vaan se herkullisempi tuote sieltä samasta kaupasta. Se, mitä massamedia ei mainosta mutta ihmiset kertovat toisilleen.
Valkosokerin vaihtaminen inkkariin voi tuntua pieneltä muutokselta. Se on helppo toteuttaa, ja se on ”suurimmaksi osaksi samaa sokeria”, kuten moni voisi ajatella. Kuitenkin ihan sama miten asiaa tarkastelet, muutos saa kaiken toimimaan paremmin. Alkutuottajalla on pullat paremmin uunissa, maaperä kiittää verrattuna kemialliseen tehotuotantoon, raha ohjautuu rehelliseen toimintaan valheellisen mielikuvamarkkinoinnin sijaan, ja keho saa paremmin ravintoa ja vähemmän jotain teollisia liuotinjäämiä. Kaikki muukin ravitsemus automaattisesti paranee, kun kropan sisäinen signalointi alkaa toimia aidommin ja hormonitkin hoitavat tehtävänsä tarkoituksenmukaisemmin. Nämä ja monet muut voivat olla aluksi pieniä efektejä, mutta ne kertautuvat ja kumuloituvat joka päivä siitä alkaen kun se ensimmäinen herkullisempi ”karkki” on löydetty sieltä lähikaupasta. Kehon tottuessa luonnollisempaan, tekee muutenkin mieli luonnollisempaa.
Usein terveydenhoidossa suositaan ratkaisuja, jotka aiheuttavat paljon ikäviä sivuvaikutuksia. Siksi kannattaa suosia sellaisia keinoja, joiden kaikki sivuvaikutuksetkin ovat pelkästään positiivisia. Kuten sokerin päivittämiseen yhtä helppokäyttöiseen mutta paremman makuiseen, aitoon versioon.
Tulevissa postauksissa kerron perusteellisemmin näistä pointeista – ja myös tarkemmat niksit laadukkaampaan leipomiseen.
Mites tämä YesDelin karppisokeri?
Liuottaako noi inkkarisokerit yhtä lailla samassa suhteessa kun tavallinen valkonen?
Sori, mitä tarkoitit liuottamisella?
Kaikki maistamani karppisokerit ovat olleet niin pahanmakuisia, että melkein kaikki niillä makeutettu safka on jäänyt syömättä. Vastaavista tuotteista kotimainen koivuxylitoli on maistunut ja tuntunut parhaalle. Maissixylitoli maistuu paljon pahemmalle kuin koivusokeri; ilmeisesti valmistusprosessissa joudutaan käyttämään kovempia kemikaaleja. Karppisokerin olen kokenut vielä maissixylitoliakin kehnommaksi. Ja kuitenkin jopa sitä kaikkein parasta ”valkosokeria” eli aitoa koivusokeria käyttäisin vain osana makeutusta, eli vaikkapa puolet koivusokeria ja puolet inkkaria, hunajaa, kookossokeria tai vaikka taatelia. Ei ole kovin luontevaa keholle käyttää kovin paljoa parhaitakaan kemiallisesti käsiteltyjä valkosokereita, vaan luontaisempaa olisi vaikkapa koivunmahlasta kokoonkeitetty tai kuivatettu sokeripitoinen siirappi, vähän kuin vaahterasiirappi tai kookossokeri mutta koivusta. Jopa paraskin kauppojen koivusokeri on kuitenkin täysin raffinoitu tuote, eli siitä puuttuu ihan kaikki ravinto ja se on lähtökohtaisesti keholle omituinen vieras. Siinä missä valkosokeri aiheuttaa hiivan ja dysbioosin, xylitoli ja erytritoli sekoittaa pakkia muuten vaan.
Mieluummin ravinnetiheyden lisääminen kuin eristetyillä molekyyleillä kikkaileminen. Lisäksi voi sitten jonkin verran käyttää resepteissä extrana myös niitä maukkaimpia eristeitä, kuten se koivusokeri. Mielellään sellaisia, joiden valmistuksessa ei ole tarvittu kovin voimakkaita liuotinkemikaaleja tai myrkyllisiä homeita.
Tähän haluisin lisätä vielä lisätä että sokeri toimii erilaisille tulehduksille ravintona.Eli ruokkii ja pitkittää tulehdusta. Esim. naisilla hiivatulehdus genitaali alueella Kiitos oli aikamoinen tietopläjäys. Olen kuullut sanottavan että sokeri on cräkkiä aivoille. Aiheuttaa voimakasta riippuvuutta.Sen jokainen tietä joka koittaa makeasta kokonaan luopua
Kyllä!
Joo, eilen kuulin kaveria, joka kertoi miten kaikista muista oli suht helppo päästä, korkeinaan kaksi päivää ”krapulaa” jos lopettaa vaikkapa kahvin. Sokerista luopuminen toi vieroitusoireet melkein kahdeksi viikoksi.
Henkilökohtaisesti hieman harmittaa tuollainen valhellinen viestintä, ihan kuin aikanaan bussipysäkkien ”Sugar Power” -mainokset. Valkosokeri ei ole ”energiaa luonnosta”, eikä yhtälailla voimakkaasti prosessoitu, vielä valkosokeriakin kemiallisemman makuinen erytritoli liioin esiinny luonnossa eristeenä.
”Karppisokeri on 100% luonnontuote
Karppisokeri valmistetaan käymisteitse tavallisesta rypälesokerista. Menetelmä on sama (fermentointi), jota käytetään soijakastikkeen ja jogurtin valmistamiseen. Käymisen loputtua sokeriton sokeri suodatetaan, kuivataan ja kiteytetään. Liian hyvää ollakseen totta?”
Huhhuh, mitä ysäri-markkinointia, ikäänkuin kuluttajat eivät ajattelisi itse?
En vaan tykkää firmoista, joiden strategiana on tarkoitushakuisesti johtaa ihmisiä harhaan. Paljon parempi strategia on ”educate the customer” eli antaa arvokasta tietoa, jota alan toimijalla on ja jonka tietäminen tekee hyvää myös asiakkaille.
Jenkkilässä on käyty oikeuttakin näistä epäluonnollisen erytritolin ”luonnollisuus”-väitteistä:
http://www.foodnavigator-usa.com/Regulation/Cargill-to-settle-deceptive-marketing-lawsuit-alleging-Truvia-stevia-based-sweetener-is-not-natural
Henkilökohtaisesti en suosi oikeuslaitoksen käyttöä asioiden ajamiseen, mutte en harmistuisi jos joku haastaisi Karppisokerifirman oikeuteen asti törkeästä valehtelusta ja erittäin ankeasta harhaanjohtamisesta. Luonnollisessa ruoassa on aina mikroravinteet tallessa. Kun jokin raffinoidaan kemiallisesti täysin ravinnetyhjäksi (ja jätetään pikkusen toksisia teollisuusliuottimia pilaamaan makua), sillä on lähes yhtä vähän tekemistä luonnollisen kanssa kuin vaikkapa tuolla seinämaalilla tuossa vieressä. On kaikki tämän työhuoneen seinämaalin ainesosat olleet joskus luonnossa, muttei se tee kemiallisesta maalista biologista.
Jos juuri tämän firman karppisokeri maistuu herkulliselle ja raikkaalle ja siitä tulee hyvä olo, voihan sitä käyttää sen verran kun hyvälle tuntuu. Mutta samalla rahalla saa ihan oikeitakin makeuttajia, joista on jotain hyötyäkin ravitsemuksellisesti.
Hunajaa ei ole mainittu ollenkaan, haluatko lyhyesti lokeroittaa senkin? :3 olisi mukava siis tietää, oonko oikeilla jäljillä yhtään.
Kookossokeria pitänyt kokeilla usein, mutta kun sokeria käytetään meidän perheessä pääosin hunajan muodossa, niin ei ole tullut ikinä ostettua. Leivontaa meillä harrastetaan ehkä kerran vuodessa.
Hunajaa on karseasta SAM-hunajasta aina lähitilan perga-pitoiseen hunajakennoon ja vieläkin parempiin. Toivottavasti nimimerkki Laatutekijä innostuu kommentoimaan tätä; hänen hunaja-liekityksistään inspiroidun aina!
Itse käytän tällä hetkellä lähitilan hunajaa jossa mukana mahdollisimman tummia kennon palasia suodattamattoman ja kuumentamattoman todella voimakkaan tuoksuisen lähihunajan seassa. Kaupassa kannattaa aina valita se purkki, jonka kannessa lukee tuottajan syntymänimi ja suora puhelinnumero tilalle eikä mihinkään babylon-asiakaspalveluun.
Oikea hunaja yleensä kiteytyy syksyn mittaan; kaupan juokseviksi manipuloidut ”hunajat” eivät houkuttele.
Hyvän hunajan tunnistaa tuoksun voimakkuudesta. Joskus ison valmistajan kotimainen luomuhunaja ei tuoksu juuri sokeria kummemmalle, koska vastoin hunaja-asetusta sitä on kuumennettu (tai muuten manipuloitu, suodatettu, ”puhdistettu”) liikaa prosessin eri vaiheissa.
Wanhassa Kauppahallissa sain suodattamatonta harrastehunajaa. Olin kuulemma ainoa suomalainen asiakas joka sitä älysi ostaa; sitä oli valikoimassa koska kansainvälisten loistoristeilijöiden huippukokit hakevat sitä, kuten kokonaisia kennon palasiakin. Suomalainen kuluttaja on huijattu 70-luvun hygieniahysteriaan jonka jälkeen kaiken on pitänyt olla hajutonta, väritöntä, mautonta ja ”turvallisen” epäravitsevaa. Samaan aikaan kaikkien kroonisten taitien tilastot ovat nousseet kilpaa kansainvälisten lääkejättien liikevoittojen kanssa. Itse nautin hunajani itäeurooppalaisittan mahdollisimman vahvana, voimakkaana, lääkinnällisenä ja ”epäpuhtaana”, suodattamattomana, manipuloimattomana – ja parhaassa tapauksessa mehiläisistä joille ei ole syötetty valkosokeria kuten Suomessa virallinen taho kouluttaa tarhaajia tekemään.
Pyyntö tuli perille! Pahoittelut tästä nimimerkin takana lymyilystä, sille on tässä vaiheessa prosessia vielä syynsä..
Aika pintapuolinen on oma tietämys hunajantuotannosta ylipäätään, mitä nyt raakuusnäkökulmasta tutustuminen paljastanut aina jotain muutakin oleellisesti laatuun vaikuttavaa. Varmaan joku optimi täällä olisi pohjoisen tumma maatiaismehiläinen ja talvi/täydennys/muu ruokinta jollain ravinteikkaalla ja säilyvällä ravinnonlähteellä.. mehiläistenkin on nähty sairastuvan, sokerista (toki myös luomutuotannossa sallittu synteettinen tymoli ja muurahaishappo yms vaikuttavat..), kaikenmoisiin ihmisen sairauksiin, eli jokseenkin yksinkertaistettuna, luonto hoitaa huonon aineksen pois. Ja eivät ne sitä mielellään syökään jos tekee vertailua hunajan ja sokerin välillä, ei juuri yllätä!
Noh, tuossapa hyvin jo mainittiin se paras, autenttinen versio – ei juuri lisättävää! Käytännössähän tähän asti tuollaista ”puuhastelua” ovat tehneet vain pienemmät tuottajat. Laatua ei kyllä voi liikaa tässä korostaa, kun on sen verran herkkä tuote kuitenkin: melkein mikä tahansa prosessi vaikuttaa. Esimerkiksi ihan vaikka vaivaus, eli hunajan mekaaninen pyörittäminen, jota tehdään halutun, eli pehmeän rakenteen aikaansaamiseksi ja purkittamisen helpottamiseksi. Ko. prosessi pitää hunajan siis notkeana pidempään. Kuulostanee aika monelle tuottajalle ehkä höpinältä, mutta oma kroppa ei enää tunnista näin käsiteltyä. Maku ja aromithan siitä puuttuukin – kitkaa syntyy väkisinkin. Sitten on tietysti muina, merkittävimpinä riskitekijöinä eri lämmönlähteet, joihin lukeutuu erilaiset vahakansien aukaisumetodit (höyryllä aukaiseva kuorija, veitsi) ja varastoidun hunajan tapauksessa sulatuslaitteet sekä painepumppu. Sentrifugit tuskin kuumentavat, vaikkakin niitäkin on erilaisia. Toki myös siivilöinti oikein tiheän verkon läpi on huonosta. Aika monelta työvaiheelta (lämpimämmässä ilmastossa) säästyy myös tällä: http://www.honeyflow.com/
Siellä täällä voi löytää aina näitä Ollinkin mainitsemia tiloja, jotka eivät ole talviruokkineet tai hoitaneet homman toisin. Siitä seuraava ja tavoitettavampi laatuluokka voisi olla vaikkapa tuo Hikiän hunaja (jopa Miron-lasiin pakattu versio on) – toinen varmistettu ja erinomainen hunaja myydään Kerimesi-leiman alla, älä kuitenkaan osta pehmeää versiota. Mutta muuten, elävän hunajan tunnistaa yleensä ottaen kivikovasta purkista ja isoista, karkeista kiteistä, sillä sellaiseksi ei lämmitetty hunaja oikeastaan enää palaudu. Jopa isoimmat tuottajat myyvät näitä ”sadonkorjuuhunajia” ja muita, jos vaikka asuinpaikka tai raha on esteenä paremman hankkimiselle. Toki tietyt kasvit voivat tuoda hunajaan pehmeyttä, mutta yleensä kotimainen hunaja kovettuu. Kaikkiaan järkevintä on ostaa suoraan pientuottajalta satoaikaan suodattamatonta tavaraa ja siten olla varma myös meden keruuympäristöstä, vaikka jokseenkin villikasvit maistuvat rypsipeltoja paremmin, jos on metsää tarjolla.
Hunajan terveyspuoli ihan oma lukunsa! Jätettäköön se Ollille jos kokee joskus tarpeelliseksi listata etuja. Verensokeriin se ei vaikuta kuitenkaan repaleisimmallakaan haimalla, kokemus itsenikin kohdalta entisestä elämästä tuotteen löydettyäni (hunaja, raakamaito ja vihannesmehut ruokapuolelta tehokkaimpina korjasivat haiman ja siten olon muutamassa vuodessa ja kyseessä saattoi olla orastava ykköstyypin diabetes oireista päätellen, muita ongelmia on pudottanut läpikotainen kehonpuhdistus ravinnon lisäksi). Sokerin itsensä haitallisuudesta väännetään minusta turhaan kättä näkemättä juuri kauemmas: jos maksa ei ole tikissä ja suolessa ei ole imeytymispintaa, ei luonnollisesti mikään tule oikein hyödynnettyä, ei edes näennäisesti ongelmattomat ruoat tai ravintoryhmät.
Kokonaiskuva.. iso perspektiivi. Se on mielestäni tärkein aspekti mitä näihin terveysjuttuihin voi tuoda, sillä se poistaa estoja, epävarmuutta ja pelkoa ja tuo vapautta hyvin yksinkertaisen havainnon kautta. Laatuasioiden, joita tässä blogissa alleviivataan, mukana tulee automaattisesti ajatelleeksi isommin. Yksittäiset ravinteet, ravintoryhmät, erilaiset estot, suuntaukset ja muut voi hylätä, sillä ei tätä nyt niin hankalaksi ole tehty – tai no, sijaintikysymys ehkäpä, jos poissuljetaan kotikasvatus ja villiyrtit 🙂 Alkuvoimaisen ravinnon merkitys ihmisen jo mainittuihin ”superkykyihin” sekä oman todellisen itsensä ilmaisuun ja luovuuden virrattamiseen on kuitenkin kiistaton. Pahoinvoinnin sumun selvittyä ne oikeat ihmeet vasta alkavat.
Jospa tästä oli jotain hyötyä!
Ihanaa kommentointia taas! <3
Kyselin siitä raaka-täyssokerista, ja tuli Mokkapuulta kommenttia, että vähän miedomman makuista, ja ulkonäöltään hieman kosteampaa verrattuna intiaanitäysruokosokeriin.
Tässä myös Flow Chart sen valmistuksesta:
http://imgur.com/F5yLBuL
Tiedän kyllä, että ainakin suurteollisuudessa on tosi usein tapana laittaa flow chartteihin mitä sattuu, joko harhaanjohtaakseen kuluttajaa/asiakasta, tai suojellakseen todellisia liikesalaisuuksia. Joko charteissa valehdellaan suoraan ja räikeästi, tai sitten peitetään todelliset salaisuudet epämääräisten ja monitulkintaisten sanojen taakse, kuten ”fermenting” kertomatta mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa, tai ”raw” viitaten ihan mihin tahansa maan ja taivaan välillä.
Flow Chartin perusteella inkkarisokeri vaikuttaisi todennäköisesti ravinteikkaammalle ja vähemmän raffinoidulle, kuin ”kiteytetty” ja ”granuloitu” raakatäyssokeri. Tämän aurinkokuivatun version prosessi näyttäisi teollisemmalle, kun taas inkkarisokeri ilmeisesti tehdään käsin ja kivikautisilla perinteillä, mikäli markkinointiin uskominen (tässä tapauksessa voi ollakin)
Jep, oikeaan osui aavistus Flow Chartista ja ”aurinkokuivatun” version astetta raffinoidummasta teollisuusmaisuudesta; mahdollisesti korkeammasta kosteudesta huolimatta ravinteiden + kosteuden osuudeksi jää vain puolet siitä mitä aidoimmassa inkkarisokerissa – eli hivenaineita ja muita mikroravinteita ehkä vain 3-osa Masajon määristä:
http://imgur.com/lnvFpPm
Tähän huonompaan sokeriin on suklaanvalmistuksessa päädytty vain koska kuluttajat haluavat luomusertifikaattia. Sama syy, miksi Suomessa myydään vain huonoa hunajaa – koska kuluttajat haluavat mahdollisimman suodatettua eli mahdollisimman hajutonta, mautonta, väritöntä ja ravinnetyhjää. Tämän blogin tavoitteena on kyllä muuttaa tämä asia. Työn alla on tyhjentävä ja selkeyttävä blogaus myös tuosta luomu-asiasta. Eli että laatu on se juttu, eikä viranomaissertifikaatti ole tae laadusta, yhtä vähän kuin mikään muukaan thl-henkinen eviratoiminta 🙂
Osaatko sanoa, mikä makeuttaja olisi paras vaihtoehto sokeria välttelevälle, ja korkeasta fruktoosipitoisuuksista vatsaoireita saavalle? Banaani makeuttajana kun alkaa vähän kyllästyttää… Sokeria välttelen hiivasyndrooman ja dysbioosin hoidon takia.
Suosittelen kokeilemaan laadukasta kookospalmusokeria; siitä väitetään ettei keho pääse edes kunnolla käsiksi kaikkeen sen sokeriin, ja saa toisaalta mukavasti ravinteita, hivenaineita ja sen sellasta. Olen kokenut helläksi sekä mahalle että verensokerille, siihen nähden kuinka makeaa se on. Samat voisin sanoa myös Masajo-intiaanisokerista – jota aina tasapainotan hyvällä hivenainepitoisella suolalla.
TruRa / Big Tree Farms on varmin merkki kookossokerissa, ja Puhdistamon uusi eräkin taitaa olla taas hyvää.
Toki jos lompsa kestää, kotimainen Koivusokeri voi olla hyvinkin testaamisen arvoinen. Sitä Dave Aspreykin suosii, ja sillä kaverilla on ollut melkein jokainen mahdollinen ongelma mahan ja terveyden kanssa: https://www.bulletproofexec.com/get-some-ice-cream/
Koivusokeria ei pysty syömään hirmuisesti, hyvä idea osaksi makeuttajien arsenaalia kenen tahansa kuivakaapissa.
Erytritolia eli ”karppisokeria” en suosittele; jokainen maistamani on maistunut gmo-maissille josta se tehdään ja/tai liuotinjäämille joilla se valmistetaan. Ehkä jossain voi olla hyvästä raaka-aineesta hellävaraisesti valmistettuakin erytritolia, mutta en sellaista ole vielä löytänyt, ja kaikista kokeilemistani on jäänyt huono olo. Kaveritkin sanovat samaa, että erytritolilla makeutettuja safkoja on mennyt roskiin kun ei oo kukaan porukasta pystyny syömään 🙂
Aito Stevia on EU:ssa harvinaista mutta jos sellaista löytää ja mausta tykkää, se on varmasti jees yhtenä osana makeutusta. Luo Han Guo on EU:ssa jopa kiellettyä, mutta sitäkin voi saada EU:n ulkopuolelta tilattua omaan käyttöön. Keinotekoisesta ”stevioglykosidista” en tykkää, mutten tuomitsekaan jos joku haluaa sitä hieman käyttää osana makeutusta /makeutuksen terävöittäjänä.
Ex-tyttökaveri totesi osuvasti, että sen minkä huono sokeri aiheuttaa, paras sokeri voi parantaa – ja hän viittasi tällä voimakkaaseen NPA20+ Manukahunajaan (Beehive -merkki). Sitä voi käyttää päivittään vatsan hyvinvointiin ja jopa hiivalääkkeenä.
Banaania en suosittele hiivan tai dysbioosin hoidossa; banaani on erittäin hivenaine- ja ravinneköyhää ultratehoviljeltyä höttöä, eli helppoa ruokaa juurikin homeille. Suosi makeuttajia ja muutakin ravintoa joissa on poweria, elinvoimaa, flavonoideja /polyfenoleita, värejä, vahvaa makua. Näin ruokit vahvempia, parempia mikrobikantoja ruoansulatuksessakin.
Melkein kaikki suomiruoka koostuu tasan kahdesta mausta:
1. Makea
2. Laimea
Aito kitkerä loistaa poissaolollaan, samoin aito happamuus (ei homemyrkyistä valmistettu huonolaatuinen E-koodi-sitruunahappo vaan luomusitruuna, marjat, omenaviinietikka…). Aito hivenaine- ja entsyymipitoinen makeuskin on poissa, kuten myös kymmeniätuhansia ainesosia sisältävä elävä raffinoimaton aito suola, tai muu vahva suolainen hivenainelähde kuten merilevä (Dulse, Kelp…). Vahvoja vitamiini-, karotenoidi- ja fytoravinnepitoisia aromaattisia rasvojakin voisi olla enemmän. Laadukkaat luomumausteet kannattaa hankkia samantien, ja käyttää niitä oman maun ja mieltymysten mukaan, mieluummin enemmän kuin vähemmän.
Ja, vahvan ravitsemuksen lisäksi kannattaa elävöittää koko homma tankkaamalla joka päivä jotain oikein vahvasti elävää eli probioottipitoista. Itse juon tällä hetkellä päivittäin kombuchoja, mutta voisin yhtä hyvin juoda päivittäisen Boris-juomalasillisen ja/tai syödä hapankaalia hyvinvoivista ekosysteemeistä. Tai vaikka aitoa kefiiriä (ei Valion ”kefiiriä” =D
Paljon kiitoksia kattavasta vastauksesta, arvostan! 🙂
Täytyypä siis kokeilla tuota kookossokeria, olen aikaisemmin siitä kuullut, mutta vähän epäileväinen ollut sen suhteen. Ehkä mä uskallan kokeilla, tuskin oireilut palaavat yhtä pahoina takaisin! Olen vuoden nyt ollut aika tiukalla ruokavaliolla, ja olo on ainakin 10v nuorempi (ei väsytä juuri koskaan!), ja mikä parasta – elämänlaatu parantunut ihan älyttömästi kun ei tarvitse vessan sijainteja (ihan) koko aikaa miettiä. En edes tiennyt kuinka hyvä olo ihmisellä voi olla. 🙂
Täytyy myös kokeilla tuota manukahunajaa, olen siitäkin kuullut aikaisemmin, mutta oletin sen olevan fruktoosipitoisuuksiltaan normihunajan tasoa, niin en päätynyt sitten tutkimaan sen enempää.
Hapankaaliin olen muuten jäänyt koukkuun. Syön sitä päivittäin, ison kasan illallisen kanssa. Herkkua!
Tuo Kombucho vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy perehtyä siihenkin.
Koivusokerista en ole kuullut, mutta en siihen varmaan pääsisi edes käsiksi kun en asu Suomessa.
Mielenkiintoinen tuo sinun ex-tyttöystävän kommentti hyvistä sokereista ja niiden voimasta korjata huonon sokerin ongelmat. En edes ajatellut, että ihminen voisi oikeasti makeaa (sokeria) tarvita, vaan ajattelin sen olevan kokonaan paha. Siis hedelmiä, marjoja jne. lukuunottamatta.
Kiitos vielä! 🙂
Vaikka artikkelissa niin väitin, kaikki maistamani kookossokerit eivät sittenkään ole olleet hyviä; osassa huomaa mausta ja koostumuksesta että on jatkettu ruokosokerilla, tai palanut karrelle. Big Tree Farms on ollut koko ajan varmin valinta. Ja Ekolossa maistelun hyviä muitakin palmusokereita, ei pelkästään kookosta. Sellasia, joista yhdestäkään ei tullut sitä sokerihumalaa tai sekavuutta joka liian teollisista, raffinoiduista tai ravinnetyhjistä sokruista meikän keholle tuppaa tulemaan.
Jos noin hyvä olo on, ei kannata ainakaan väenväkisin lähteä siihen lisäilemään parhaitakaan sokereita… mutta tässä nyt näitä ideoita, jos jossain tilanteissa niitä kuitenkin olisi kiva olla.
Sokeri vaikuttaa hyvin eri tavalla, jos samassa paketissa tulee runsaasti polyfenoleita ja ties mitä kasvi-tehoaineita – sekä varsinkin jos samalla saa runsaasti entsyymejä. Ja nestettäkin. Ja ties mitä taikaa mitä supervoimakkaassa hunajassa voi olla. Plus, teelusikan sisältämä fruktoosimäärä on täysin mitätön – etenkinv verrattuna voimakkaan Manukan tarjoamiin terveyshyötyihin.
Wau, hapankaalikoukku on hyvä tilanne!
Koivusokeri on sama kuin Xylitoli. Mutta suurin osa markkinoiden xylitoleista on gmo-maissista ja vieläpä kiinatehtaissa valmistettua eli aika likaista kamaa ja sen kyllä maistaa. Suomalainen koivu-xylitoli maistuu paljon raikkaammalle.
Kyllähän kaikessa, siis ihan kaikessa, on laatuskaala kaikkein huonoimmasta kaikkein parhaimpaan ja vielä parempaan… ja ne skaalan vastakkaiset ääripäät käyttäytyvät kehossa hyvinkin eritavoin – usein jopa ihan päinvastoin. Siksi sen huonon version perusteella ei pidä tuomita sitä hyvää. Se huono on nykymaailmassa usein helposti saatavissa ja teeveessäkin mainostettuna; se laatuskaalan parempi ääripää vaatii enemmän metsästystä tai muuta aktiivisuutta, mutta kun sen kerran löytää tai pääsee paremman laadun jäljille, sen jälkeen kaikki helpottaa ja alkaa maistumaan sanan joka merkityksessä.
Minulla muutama kysymys.
Hei, mistä saat aitoa kefiiriä?
Mitä on kombucho?
Sitten vielä kysymys hunajasta ja mehiläisten talviruokinnasta; mitä mehiläiset saavat tilalle, kun me ihmiset syömme heidän talvivarastoansa?
Monta vuotta sitten, kun olimme mehiläistarhassa ostamassa hunajaa perheellemme, hämmästyin kovasti, kun minulle kerrottiin, että mehiläiset saavat tilalle sokeria. Näin myös sen ison sokeripakettikasan, mikä oli mehiläisille varattu – ja se sokeri oli vitivalkoista supermarketin ale sokeria! Että, se siitä.
Eipä tehnytkään mieli ostaa sitä hunajaa
Onko tilanne nykyäänkin tämä?
Ruohonjuuresta ostan Karma KFR-nimist kefiirijuomaa. Sieltä taitaa saada myös kefiirinsiemeniä omaan kokkailuun.
Kombucha kannattaa katsoa Wikipediasta tai googlesta.