One Week On, One Week Off

WARNING: tämä postaus on vain menestyjille ja sellaiseksi aikoville.

Oravanpyörä ei ole enää cool - nykyään jokainen pystyy parempaan, jos todella haluaa.

Steve Pavlinalta opin parhaan idean pitkään aikaan - One Week On, One Week Off. Jo Napoleon Hill, joka melkein sata vuotta sitten jo tutki maailman menestyneimpien ihmisten salaisuuksia, huomasi monien huippumenestyjien elävän juuri näin, muttei ymmärtänyt miten moinen (laiskottelu) voisi toimia. Ideana on työskennellä pari päivää, maksimissaan viikko (jopa pari) ihan täysillä - ja sitten elää täysillä juuri niin pitkään kuin itsestä tuntuu hyvälle.

Pari-kolme viikkoa lomailua joka kuukausi?

Mitä enemmän tuota mietin ja testailen, sen selvemmäksi tulee, että noin haluan elää. Voisin jopa sanoa, että jos en elä noin, en voi sanoa olevani kovin kokonaisvaltaisesti menestynyt. Kuten Tim Ferris opettaa, nykyajan tärkein haaste on löytää balanssi saavuttamisen ja saavutuksista nauttimisen välille. Ja viikonloppu ei tähän riitä, eikä yksittäinen etelänmatka (jota muistelee koko loppuvuoden siellä ankeassa toimistossa).

Tunnen porukkaa, joilla on elämää - upea, hauska elämä - muttei menestystä. Ei edes pyrkimystä tavoitella/rakentaa niitä lapsuuden unelmia. Ja vastaavasti tunnen porukkaa, joilla on nimeä ja seuraajia, mutta se “laiffi”-puoli vähän niin ja näin.

Tosi pitkään olen yrittänyt yhdistää näitä samaan kokonaisuuteen. Elää joka hetki unelmaani, nauttia tuottavasta työstä niin paljon, että se tuntuu hauskemmalta kuin lomailu entisessä elämässä.

Tässä on vaan yksi mutta..

Huomaan edelleen nauttivani kovasta työstä - välillä. Huipputehokasta ajankäyttöä, tuloksia, innostuneita kehityskeskusteluita, nopeaa kriisinhallintaa.

Ja välillä taas haluan tehdä jotain ihan turhaa, heittää aivot ja aikataulut narikkaan, unohtaa tehokkuuden ja viettää aikaa josta ei tulisi mieleenkään laskuttaa.

Pavlinan artikkeli oli minulle se puuttuva pala. Ajattelussani on näköjään edelleen 1-tier-maisia, dualistisia piirteitä, kun en osannut noita yhdistää omassa päässäni. Pitkään mietin haluanko lähteä “tehokkaaseen bisnesmaailmaan”, koska sittenhän pitäisi alkaa laskuttaa suunnilleen kaikesta? Olin huolissani, että jos todella totuttaudun arvostamaan aikaani, jää moni vanha hauska juttu elämästä ehkä pois kun ne ei ehkä toimi enää siinä uudessa moodissa.

Tavallaan ymmärrän itseäni. Tässä on kyse samankaltaisesta dilemmasta kuin kouluaikoina. En osannut yhdistää koulumenestystä ja suosittuna oppilaana olemista - piti aina olla jompaa kumpaa. Kehitin alitajuisen uskomuksen, että ne ovat toisensa poissulkevia.

Miksi?

KOSKA EN NÄHNYT MISSÄÄN ELÄVÄÄ ESIMERKKIÄ KOKONAISVALTAISESTI MENESTYNEESTÄ OPPILAASTA!

Nyt, aikuisten maailmassa törmään vastaavaan ongelmaan. Napoleon Hill teki karhunpalveluksen, kun jätti tämän kultaisen ideansa pois kirjastaan. Moni tietää Mastermindauksen ja Ajatuksen voiman, mutta juuri kukaan ei ole kuullut One Week On, One Week Off -ajatusta - eikä siksi ole järjestänyt elämäänsä sen mukaan, muille malliksi.

Suomesta on turha tähän roolimallia hakea. Onneksi on Pavlina, ja se riittää. Mikä on hänelle mahdollista, on tietenkin myös minulle.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Yhdellä lauseella: voin nauttia jo nyt eläkepäivistä. Voin tehdä kaikkea sitä mitä olin suunnitellut tekeväni sitten eläkkeellä. Eikä tarvitse odottaa kesälomaa, voin nauttia ja elää joka kuukausi, kokea joka vuodenajan yhtä täydesti kuin (loma)kesän.

Haluan mitä pikemmin löytää elämääni muita jotka elävät samoin. Kavereita, joiden kanssa voi tehdä sekä kovaa, tehokasta, tuloksekasta rankkaa työtä, että ihan mieletöntä “laiffia”. Eikä pelkästään perjantai-iltana, vaan oikeasti rakentaa ihan mielettömän elämyksellinen, unohtumaton viikko - leikkimistä, pelaamista, kokemista varten - ja sitten taas takaisin työpöydälle, entistä ehompana ja innostuneempana.

Elämä on pidemmän päälle tylsää ja tyhjää, vaikka kuinka koittaisi hakea vaihtelua ja entistä hienompia kokemuksia. Antoisinkin työ alkaa turhauttaa viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa viettävänsä melkein puolet ajasta Facebookissa kehittelemässä hauskoja kommentteja bilekavereiden tilapäivityksiin.

Mitä jos tekisi molemmat täysillä omalla ajallaan? Ja mitä jos alkaisi järjestää elämäänsä niin, että voi vuosi vuodelta yhä enemmän päättää omasta aikataulustaan. Saada entistä isompi osa tuloistaan sen oman unelman rakentamisesta. Työstä, jonka parin on mahtava taas palata viikon-parin täysillä elämisen jälkeen. Johon haluaa antaa kaikkensa.

Tästä uudesta elämäntyylistä voit lukea lisää Tim Ferrisin blogista.

Tsekkaa myös Brian Johnsonin puhe entisaikojen Tim Ferrisistä (nimeltä Leonardo Da Vinci)