Kuulopuhetta Podcast, jakso 3: Fluori

Kuulopuhetta jatkaa ensimmäisen jakson viitoittamalla kemikaalicocktail-linjalla. Kasvavien kansanterveyshaasteiden alkusyyt ovat paljolti kemikalisaatiossa, joten on tärkeää puhua siitä ensin. Ei ole järkevää miettiä, mikä kaloja vaivaa, jos vesi on ilmeisen likaista. Nykylääketiede näkee kalojen voivan kehnosti ja keksii kasvattaa niiden kemikaalikuormaa entisestään lääkärin määräyksillä. Fiksumpi hoksaa, että likainen vesi sairastuttaa kalat, ja koettaa selvittää, mikä uimavedessä aiheuttaa eniten ongelmia, ja voiko sitä putsata pois. Näin saadaan kalat voimaan luonnollisesti paremmin, ilman että heidän terveyttään tarvitsisi alituiseen mikromanageroida ahneen ammattilaisen toimesta.

Fluori on kiehtova aihe, koska sen historia avaa silmiä sille, kuinka koko kansanterveyskoneisto käytännössä operoi. Jossain Atlantin takana joku konna pelaa kaksoisroolia teollisuudessa ja teollisuutta valvovissa laitoksissa. Hän päättää kaikkien puolesta, että oman firman ongelmajäte on terveystuote – ja Virallisen Tiedon Ravintoketju huolehtii lopusta. Rakennetaan myytti, ja sitten kaikki palkansaannistaan kiinnipitävät alamaiset uskovat, että ”kaipa nuo ylemmät tietävät, mitä puhuvat”. Harva haluaa vaarantaa uraansa puhumalla ylempiään, saati rahoittajiaan, vastaan. Mitä ketjun huipulla, eli jossain jenkkivirastossa sotateollisuuskytköksineen, päätetään, sitä Suomikin tyypillisesti toistaa tai tottelee. Kaikki ”tekevät vain työtään” ja noudattavat käskyjä kuin saksalaiset sata vuotta sitten. Jos mielimme elää vapaassa yhteiskunnassa, tai saada aikaan jotain perus mengelöintiä parempaa, tarvitaan tavallisten ihmisten omaa ajatuspanosta ja silmien avautumisia, ja ehkä jopa itsensä altistamista arvostelulle ym. haasteille.

Kuulopuhetta-podcastin kolme ensimmäistä jaksoa tarjoavat loistavaa herättelyä. Kuin Matrix-leffassa, todellisuus on karu, mutta sen näkeminen on avain vapauteen sekä ohjien ottamiseen omiin käsiin. Kun ”tiede sanoo” myrkkyä terveelliseksi, on syytä kiinnostua, millainen mahti on saanut aikaan moista tiedettä ja miten, jottei jatkossa lankea samaan ansaan. Porkkanan lisäksi painostus kuuluu keinovalikoimaan tarpeen tullen, kun raharikas valtakeskittymä tarvitsee etujensa mukaista ”tiedettä”. Suurelle sota- tai lääketeollisuudelle vahingolliset löydökset yksinkertaisesti pimitetään tai salataan, ja väärinajattelijat mustamaalataan. Tärkeitä päätöksiä tehdään, kun nauhuri on pois päältä.
Lopulta saadaan suunnilleen toivottu tutkimustulos tutkimalla keinotekoisen intervention yhtä ainoaa vaikutusta, ja sanotaan että ”nyt tämä on tutkitusti tehokas ja turvallinen”, vaikkei kokonaisvaikutuksia terveyteen ole edes haluttu selvittää. Epämiellyttävät tutkimustulokset ”detoxataan” pois, ainakin päättävien tahojen mielistä. Jos jäädään kiinni vilungista, väitetään entistä kovempaa.

Kun alkaa nähdä karun totuuden kansanterveyskulissin takana, saattaa asia aluksi ahdistaa. Vaivaantuminen on eräänlainen ”shoot the messenger” -reaktio: ”en haluaisi vastata terveydestäni, tai menettää lapsuudenuskoani yhteiskuntarakenteiden hyveellisyyteen, saatikka joutua tekemään omia päätöksiäni…. eikö joku auktoriteetti voisi edelleen valita puolestani? En tahdo kasvaa itsenäiseksi aikuiseksi. Joten ahdistun, ja syytän reaktiostani viestintuojaa.”
Jos vapaus, voimaantuminen ja aikuistuminen ei kiinnosta, voi laittaa päätä pensaaseen, ahdistua tosiasioista ja jatkaa naarmuuntuneiden teflonpannujen käyttöä, koska ”eihän niistä voi olla haittaa, kun niitä muutkin ostaa”.
Tai sitten voi löytää jotain, minkä tavoittelu saa kiinnostumaan toimivasta tiedosta, voimaannuttavista oivalluksista ja merkitsevistä sanoista. Mitäänsanomaton perusviestintä saa menettää merkityksensä, kun haluaa elämältä enemmän.

Kuulopuhetta sanoo tiedosta ahdistujille suunnilleen näin: Jos näen rekan tiellä, en säikähdä sitä, en pelkää sitä, en ahdistu siitä. Mutta koska tiedän, mitä vauhdikas auto voi saada aikaan törmäyksessä, tiedän olla menemättä sen alle. On viisaan ihmisen valinta olla kävelemättä auton alle, koska hän tietää, että siitä voisi seurata haittaa. Ei rekkojen takia tarvitse uniaan menettää; riittää, kun tietää, milloin on viisainta välttää kontaktia. Silmien avautumiseen voi suhtautua yhtä neutraalisti, kuin lapsi, jopa hoksaa, ettei isolla autotiellä kannata leikkiä.

On muutenkin tervettä edetä kohti neutraalia suhtautumista niin sanotusti negatiivisten asioiden suhteen. Ei toksiseksi osoittautunutta kaveria tarvitse vihata tai pelätä; ei tarvitse kostaa, tai edes tuhlata energiaa katkeruuteen. Muttei myöskään tarvitse mennä uudestaan ”rekan alle”, eli on parempi pysyä etäällä, jotta voi suunnata panostaan palkitsevampiin asioihin. Fluori on kuin hankalaksi heittäytynyt ex-ystävä: ei sitä tarvitse varoa tai edes ”ratkaista”, kannattaa vaan pysyä kauempana, jos ei usko sen tekevän hyvää.
Muutama mentori on joskus sanonut minulle: ”Olli, sun energiasta 40% menee hukkaan niin kauan kuin tuo hankala tyyppi on sun elämässä.” Olen ottanut neuvosta vaarin, lopettanut yhteisen projektin vaikka hinta olisi kova, ja saanut kapasiteettini takaisin ja pystynyt seuraavien vuosien aikana taas luomaan uusia ihmeitä. Mutta kuinka iso prosenttiosuus lähes kaikkien fyysisestä ja henkisestä kapasiteetista pysyy vakan alla jatkuvasta kemikaalikuormituksesta johtuen? Väsymys ja huonovointisuus on nykyään niin normaalia, ettei sitä melkein edes huomaa. Onneksi asialle voi tehdä jotain. Ensin tosin täytyy selvittää, mitä voi tehdä, eli on tärkeää tunnistaa olennaisia sudenkuoppia sekä positiivisia mahdollisuuksia, joista kansanterveyskoneisto vaikenee. Tässä tekstissä paneudutaan ansaan nimeltä fluori, sekä alustavasti aihetta sivuaviin positiivisiin ratkaisuihin.

Mikä fluori?

Fluori ei ole välttämätön hivenaine; nykykäsityksen mukaan sitä ei tarvita laisinkaan. Yleisesti suositellaan, ettei fluoria saataisi yli neljää milligrammaa vuorokaudessa. Luonnon oloissa sellainen määrä ei helposti ylity: vaikka joisi aamusta iltaan runsas-fluorista Pellegrino-lähdevettä, ei millään pääsisi yli neljän milligramman päiväannokseen. Kuitenkin nykyään saatamme saada fluoria joskus jopa 8 milligrammaa päivässä, koska sitä tulee niin monesta.

Fluorin kanssa samaan halogeenien ryhmään kuuluvat kloori ja bromi sekä elintärkeä jodi. Jodista varoitellaan ja sen saanti pyritään pitämään milligramman murto-osassa, kun taas fluoria lisätään surutta sinne tänne, ja sitä sallitaan saada useita milligrammoja päivässä. Halogeenit kilpailevat kehossa keskenään, joten jodin rajoittamisesta ja fluorin tuputuksesta saattaa seurata ikäviä yllätyksiä elämän varrella. Jodia kuuluisi olla kehossa jatkuvasti ainakin kymmeniä milligrammoja. Miten jodi voi pysyä kropassa, jos saamme sitä päivittäin vähemmän kuin kulutamme? Varsinkin, kun samaan aikaan muut halogeenit, mukaan lukien luonnottoman runsaina ympäristössämme esiintyvät fluori ja bromi, syrjäyttävät jodia. Klooriakin tulee juomavedestä, suihkuvedestä ja oman paljun tai julkisen uimalan uimavedestä, etenkin lämmintä höyryä hengitellen. Aika paljon tarvitaan jodia, jotta se voisi pitää puoliaan kaiken tämän halogeenitykityksen keskellä.

Fluori mieluusti yhdistyy muiden aineiden, kuten magnesiumin ja mangaanin, kanssa, ja pääsee siten vahingoittamaan mm. monia entsyymijärjestelmiä kehossa, mikä taas vaikuttaa koko aineenvaihduntaan, luiden muodostumiseen, lihaksiin, mihin vaan. Erityisesti rasvaa hajottavat lipaasi-entsyymit voivat olla kovilla. Tuli fluori melkein missä tahansa muodossa kehoon, se muodostaa yleensä melko vapaasti pööpöileviä ioneita liuetessaan erinäisiin kehon nesteisiin, ja siitä se saattaa helposti hypätä kiinni johonkin toiseen aineeseen. Fluori on koko jaksollisen järjestelmän ”elektronegatiivisin”, eli herkin reagoimaan muiden aineiden kanssa.

Fluoria ei varsinaisesti esiinny luonnossa vapaana, vaan aina jonkinlaisina yhdisteinä. Vihreästä ja etenkin mustasta teestä sekä Pellegrino-vedestä saat fluoria pääasiassa kalsiumfluoridina (CaF₂). En sano, että sekään olisi kovin terveellistä suurissa määrissä, mutta jonkin verran sitä kuuluukin olla luonnon kierrossa – tosin vähemmän kuin nykyään. Eri arvioiden mukaan luonnon vesissä tulisi ilman ihmisen vaikutusta olla fluoria keskimäärin alle 0,1 ppm (alle 0,1 miljoonasosaa) – ja enimmäkseen kalsiumfluoridina.
Kaivoksista löytyy monia muitakin muotoja, mutta kalsiumfluoridi (CaF₂) näyttäisi olevan luonnossa aikalailla ainoa fluori, jota päätyy tuntuvissa määrin osaksi biologiaa ja vesiekosysteemejä (muutenkin kuin katastrofitilanteissa, kuten tulivuorten purkauksissa). Luonnosta, jopa lähdevesistä, voi löytyä pieniä määriä hammastahnoista tuttua natriumfluoridia, koska sitä esiintyy jonkin verran kallioperässä ilman ihmistäkin. Fluori on suunnilleen viidenneksitoista yleisin alkuaine maapallolla, ja sitä on olemassa maankuoressa monina muotoina, kuten:

1. Fluoriapatiitti, Ca₅(PO₄)₃F, jota löytyy yleensä fosforiittiin liittyvistä kivimuodoista. Hampaiden kiille muodostaa hieman juurikin fluoriapatiittia, jos fluoria on tarjolla. Muuten kiille on pääosin hydroksiapatiittia, Ca10(PO4)6(OH)2. Fluoriapatiitti on hydroksiapatiittia kovempaa, ja kestää paremmin happohyökkäyksiä. Tosin parhaimmillaankin ihmishampaan kiilteessä fluoriapatiitti pystyy korvaamaan vain noin prosentin hydroksiapatiitista. Hydroksiapatiitti on parempi (ja turvallisempi) remineralisoimaan hammasta kuin fluoriyhdisteet.
2. Kalsium fluorofosfaatti, CaFO₃P
3. Kryoliitti, AlF₆Na₃, eli natriumalumiinifluoridi tai natriumheksafluoroaluminaatti, jota on käytetty jopa torjunta-aineena.
4. Fluorideja sisältävät savekset: joissain savi- ja mineraalikerrostumissa voi olla fluoria sisältäviä yhdisteitä.
5. Fluorikloriitit sisältävät fluoria ja klooria.
6. Fluoramiinit, joissa fluori on sitoutunut amiiniryhmään (NH2).
7. Fluorosulfidit: rikkiyhdisteitä, joissa fluori on sitoutunut rikkiin.
8. Fluorikarbonaatit, sisältäen fluorin lisäksi hiiltä, vetyä ja happea.
9. Fluorosilikaatit: pii-pitoisia mineraaleja, jotka sisältävät fluoria.
10. Fluorizeoliitit muodostavat kiteisiä tai kuitumaisia rakenteita.

Veden fluoraukseen on maailmalla käytetty fluoripiihappoa, natriumfluorosilikaattia ja natriumfluoridia – eikä mikään näistä ole farmaseuttisen puhdasta laatua, vaan teollisuusjäte–tason ainesta, jossa on mukana vaikka mitä. Nykyään kovin yleinen, teollisuusjätteestä alkunsa saava, natriumfluoridi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, fluoroosia luissa ja hampaissa, osteoporoosia, häiriöitä aivojen kehityksessä, tuhoaa DNA:ta korjaavia entsyymejä, lisää ryöpäriskiä ja muuta sellaista. Kun fluoroosi etenee luustossa, saattaa se ennen pitkää tuntua selkäkipuina ja lopulta osteoporoosina tai niveltulehduksina. Kuten edellisen jakson glyfosaatti, myös fluori tuppaa kertymään luihin yli ajan, ja ylipäänsä kaikkialle, missä on kalkkia tai kalkkeutumaa.

Fluorista voi olla hyötyäkin kiilteen kovuudelle, oikeassa paikassa ja sopivassa määrin, mutta myrkkynä se on luonteeltaan kumuloituva. Ylimääräinen fluori poistuu verestä virtsan kautta, tai varastoitumalla luihin. Imeväisikäisillä luuhun sitoutuminen voi olla jopa 90 prosenttia imeytyneestä määrästä, kun aikuisilla imeytyneestä fluorista luuhun sitoutuu 50 prosenttia tai vähemmän. Luun fluoridipitoisuudet kasvavat sekä altistumisen suuruuden että altistumisen keston myötä. Fluoridipitoisuuden nousunopeus luustossa voi olla lähes kolminkertainen teetä juovilla verrattuna ei-teetä juoviin. Fluorikertymän muita kuin luustovaikutuksia ovat muun muassa kardiotoksisuus, neurotoksisuus, hormonaaliset toimintahäiriöt, maksatoksisuus, munuaistoksisuus ja kilpirauhasongelmat, etenkin jos jodin saanti on vähäistä.
Huom: kombucha on tehty yleensä vihreään teehen. Kombuchan fermentointiprosessi voi vähentää vihreän teen kofeiinipitoisuutta merkittävästi, mutta fluoria kombuchan valmistus tuskin vähentää. Eli jos juo jopa litran päivässä kombuchoja, se voi olla fluorinsaannin kannalta miltei sama, kuin joisi litran päivässä vihreää tai mustaa teetä.

Sikiö- ja imetysajan fluorialtistus aiheuttaa muutoksia luustoon, mikä näkyy mm. purentavirheinä. Reuma, lihaskivut, koordinaatiohäiriöt, fibromyalgia CFS ja jopa MS-tauti saattavat liittyä liikaan fluorin saantiin. Pikkulasten mahakivut voivat liittyä hammastahnaan, jota varsinkin nuori lapsi tulee helposti nielleeksi jonkin verran.

Historiaa

Vuonna 1901 nuori hammaslääkäri Frederick McKay huomasi jotain outoa ihmisten hampaissa, ja alkoi tutkimaan ongelmaa. Kun asiaa tutkittiin seuraavina vuosikymmeninä lisää, oivallettiin, että ruskeat laikut joidenkin alueiden hampaissa johtuivat juomaveden korkeasta fluoripitoisuudesta. Ja että nämä hampaat olivat myös poikkeuksellisen kovia ja kestäviä.

Fluorin historia on hurjaa luettavaa. Ainetta vapautuu eniten alumiini-, teräs- ja lannoiteteollisuuden sivutuotteina. Alumiiniteollisuudessa syntyvän fluorijätteen valtava määrä oli pitkään iso ongelma alumiinin valmistajille. Fluorijätettä on vaikeaa varastoida, koska se on niin syövyttävää, ja sen hävittäminen on kallista, koska näitä fluoriyhdisteitä pidetään yksinä maailman myrkyllisimmistä jätteistä. Kuitenkin juomavedessä niistä tulee ”turvallisia”, aivan kuten elohopea tai amalgaami on vaarallista ongelmajätettä, mutta suussa siitä tulee ”harmitonta”.

Ruumiinavausten perusteella on nähty, että fluoria pääsee aivoihin, ja lisäksi se auttaa alumiinia veri-aivoesteen läpi. Miksi nykyään niin monille tulee alzheimeria, parkinsonia ja sen sellaista?

Suksien voiteluaineissa on käytetty erityisen myrkyllisiä fluoriyhdisteitä – jotka on nyttemmin kielletty, koska niiden vaikutus ympäristöön on niin paha. Nämä PFAS-yhdisteet tuppaavat rikastumaan kohti ravintoketjun huippua, eli esimerkiksi ihmistä. Kuitenkin hiihtoa isommilla teollisuudenaloilla, kuten ydinpommeissa, lääketeollisuudessa, polymeeriteollisuudessa ja ilmastointilaitteissa toinen toistaan toksisemmat fluoriyhdisteet ovat edelleen jees. Assosioimme fluorin hammastahnatuubiin, mutta käytännössä sitä tulee monessa muodossa vaikka mistä. Sitä on keittiössä, kylppärissä ja useimmissa muissakin huoneissa, jos ei tiedä mitä tekee.

1930-luvulla huomattiin fluorin yhteys fluoroosiin hampaissa, joten ADA (American Dental Association) ja US Public Health Service alkoivat tutkia asiaa, kun heiltä kysyttiin, voisiko asiaa tutkia ja mahdollisesti poistaa ylimääräistä fluoria juomavedestä ainakin niillä alueilla, joissa ihmisten hampaat kovasti oireilevat. Hammaslääkäri nimeltä H. Trendley Dean US Public Health Servicesta (USPHS) laittoi tämän työn alulle. Samoihin aikoihin Dr Gerald Cox alkoi lobbaamaan ajatusta, että pieni määrä fluoria ehkäiseekin fluoroosia ja voi jopa vähentää reikiintymistä. Hän ehdotti, että fluoria alettaisiinkin lisäämään juomaveteen, ”1 ppm” eli 1 milligramma litraan. Gerald Cox teki tämän ehdotuksen ilman mitään tiedettä tai tutkimusta; väitti vaan, että tämä olisi turvallista ja tehokasta hammasterveyden parantamiseen. Cox oli Mellon Instituten jäsen, ja sen omistava Mellonin perhe omisti Alcoan, eli Aluminum Company of American, USA:n suurimman alumiinivalmistajan. Sen suurin ongelmajäte oli fluori. Dr. Cox teki omistajilleen tärkeän palveluksen muuttamalla hintavan ongelmajätteen tulovirraksi.

Alcoa-yhtiölle oli vieläkin onnekkaampaa, että sen omistaja Andrew Mellon sattui olemaan USA:n valtiovarainministeri. US Public Health Service oli silloin juurikin valtiovarainministeriön alaisuudessa. USPHS:n Dr. Dean oli lopulta se henkilö, joka sai läpi ajatuksen fluorin lisäämisestä veteen. Hänkin teki pomonsa pomolle, USA:n rahaministerille, suuren palveluksen.

Siis mieti! Ensin havaitaan, että veden luonnostaan sisältämä fluori aiheuttaa ongelmia siellä, missä sitä on liikaa. Joten mitä tehdään? Laitetaan byrokraatit lisäämään ongelmaa, ja valitaan ”uskollista työtä” tehnyt alainen johtamaan aihetta koskevia julkisrahoitteisia tutkimuksia.

Jo 1940-luvulla esiintyi soraääniä, joiden mukaan fluorin kertyminen on paikoin ongelma jo luonnostaan, saati jos sitä aletaan vieläpä lisäämään juomaveteen. Journal of American Dental Association (ADA) huomautti vuonna 1944, että fluorilla on potentiaalisia negatiivisia terveysvaikutuksia. ADA huomautti, että jo 1,2-3 ppm (parts per million) määrä juomavedessä on yhdistetty luiden kehitykseen liittyviin häiriöihin. Tällä ei kuitenkaan ollut väliä, koska kriittinen ajatus ei ollut teollisuuden ja sitä omistavan ministerin etujen mukainen.

Alcoa palkkasi tehokkaan asianajajan nimeltä Oscar Ewing. Muutama kuukausi palkkaamisen jälkeen samainen Ewing lähti töihin Federal Security Administrationiin, jossa hän ”sattumalta” alkoi vastaamaan USPHS:n toiminnasta, joka oli edelleen varainministerin ja Alcoa-omistaja Mellonin alaisuudessa. Tästä syntyi pian jättikampanja, joka kehotti kaikkia valtioita lisäämään fluoria juomaveteen. Kyseessä siis täysin korruptoitunut prosessi Atlantin takana, jonka tuottamia suosituksia muu maailma tyypilliseen tapaansa seurasi.

Koska kaikki eivät halunneet fluoria juomaveteensä, palkattiin lisää byrokraatteja tukkimaan epäilijöiden suita, kuten John Small, USPHS:n ”fluori-expertti”, vuonna 1960. Hänen hommansa oli kiristää, ahdistaa tai tuhota jokainen, joka kirjoitti tai puhui julkisesti fluorin vaaroista. Esimerkiksi lääkäri John Yiamouyiannis oli töissä maailman suurimmassa kemikaali-informaatiokeskuksessa. Alumiini-Alcoan omistajan alainen John Small soitti Yiamouyiannisin pomolle ja kertoi, että mikäli hänen alaisensa ei osaa pitää suutaan kiinni fluorin haitoista, informaatiokeskukselta loppuu valtion tukiraha, josta USPHS vastaa. Yiamouyiannis päätti itse irtisanoutua, ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

Vuonna 1974 EPA (Environmental Protection Agency) laati ”Safe Drinking Water Act” -asetuksen, jossa fluorin maksimiraja juomavedelle asettui välille 1,4 ppm – 2,4 ppm, riippuen alueen kylmyydestä. Lämpimillä alueilla ihmiset juovat enemmän, ja fluorin tiedettiin jo silloin kertyvän luihin ja kudoksiin. ADA (American Dental Association) pyysi EPA:a nostamaan juomaveden ylärajan 8 ppm tasolle, jotta fluori ei pelottaisi ihmisiä. Ilman tieteellisiä perusteita, pelkän hallinnollisen prosessin kautta, fluorin sallittu yläraja juomavedessä nostettiin puoleen pyydetystä, eli 4 ppm tasoon. Fluorin historia on täynnä päätöksiä, jotka palvelivat lähinnä jonkun teollisuuspohatta-ministerin etua muun yhteiskunnan ja kansanterveyden kustannuksella.

Oppenheimer

Atomipommin rakennus vaati miljoonia tonneja fluoria. Uraaniheksafluoridia tarvittiin valtavasti uraanin rikastamiseen, eli säteilevimmän isotoopin U-235 eristämiseen. Näin suurien fluorimäärien käsittely sai luonnollisesti aikaan melkoista fluorin vuotamista ympäristöön ja ilmakehään. Dupont oli yksi suurista fluorin tuottajista. Varsinkin heiltä vapautui isoja määriä myrkyllistä kaasumuotoista fluoria ilmaan. Tehtaan lähellä oli monia viljelmiä, joista meni mm. hedelmiä New Yorkin luksushotelleihin. Viljelijät alkoivat ottaa yhteyttä virastoihin: persikat ja tomaatit eivät enää kasva, ja elämilläkin mitä kummallisempia vaivoja. Hevoset kävelevät jäykillä jaloilla kun eivät pysty taittamaan jalkojaan. Lehmät eivät pysy jaloillaan, vaan syövät maassa kyljellään ja yrittävät mönkiä eteenpäin. Työntekijät alkoivat sairastelemaan…

Hyshys-kampanja lähti Pentagonista asti. Viljelijät pääasiassa maksettiin hiljaiseksi. Fluorin merkitys ydinaseiden kehittelyssä oli niin keskeinen, ettei kansalle saanut muodostua ”väärää” mielikuvaa aineesta. Atomic Energy Comissionin Dr. Harold Hodge ja Col. Stafford Boren vastasivat fluorihaittojen salailusta.

Fluoria käytettiin myös kemiallisissa aseissa, kuten sariinikaasussa.

Manhattan-projektin aikana jo tiedettiin salaisesti, että uraaniheksafluoridilla voi olla todella merkittävät vaikutukset keskushermostoon. Fuori itsessään näytti olevan jopa kovempi myrkky kuin uraani. Tutkimus hävisi kaikista kansallisarkistoista.

1943 alettiin tehdä tutkimuksia, joiden tarkoitus oli osoittaa, että juomaveden fluoraaminen todella parantaa hammasterveyttä. Verrattiin kahta kaupunkia, joista toisessa fluoria lisättiin ja toisessa ei. Tutkivaksi laitokseksi valittiin Rochesterin yliopisto – joka sattui olemaan liitoksissa yllämainittuihin Boreniin ja Hodgeen, mistäs muualta kuin Atomic Energy Comissionista. ”Yllättäen” tutkimuksia ei julkaistu, eikä niitä löytynyt arkistoista tai ne julistettiin salaisiksi. Niitä löydettiin vasta sitten, kun yliopistoa uhattiin oikeustoimilla ja tutkimustuloksista tehtiin FOIA-tietopyyntö (Freedom Of Information Act). Kun tutkimukset lopulta löytyivät, niistä selvisi, että fluoraamattomilla alueilla hammasterveys oli parempi. Tosin fluoratuilla alueilla hampaissa oli vähemmän reikiä – ei siksi, että fluori olisi estänyt reikiintymistä, vaan koska hampaita oli vähemmän. Fluorin vuoksi hampaita lähti suusta, ja lapsilla jäi hampaita tulematta. Fluoratulla alueella hampaita oli peräti 60% vähemmän, joten myös reikiä oli 60% vähemmän. Tieteessä pitää joskus saada maksajan intressejä miellyttävä tulos, tai jos se ei onnistu, yrittää salata koko tutkimus. Täysin puolueetonta maksajaa ei ole olemassakaan, joten myöskään ”riippumatonta tiedettä” ei ole olemassa. Julkinenkin rahoitus voi olla ties minkä teollisuuspohatan käsissä, kuten tämä tarina osoittaa. Joku siitäkin rahasta päättää, eikä hän tyhjiössä elä.

Atomienergiakomission Harold Hodge johti New York Health Department -komiteaa, joka arvioi, kuinka turvallista fluori on juomavedessä, ja kuinka se vaikuttaa hammasterveyteen. Kuulostaa ihan Suomi-meiningiltä, missä THL:n pääjohtaja voi istua Alkon hallituksessa, tai poliitikko saa päättää S-kaupan erityiskohtelusta, josta hän nauttii mukavia etuja & kokouspalkkioita.

Yllämainittu Rochesterin yliopisto tutki, kuinka radioaktiivisuus vaikuttaa ihmisiin – mikä tarkoitti mm. kansalaisten altistamista radioaktiiviselle plutoniumille ilman, että koehenkilöt edes tiesivät olevansa sellaisessa kokeessa. Kun sotateollisuuskompleksi tekee tiedettä, siinä ei tutkimusetiikka paljoa paina. Sittemminhän Pentagon on puolisalaisesti johtanut myös mm. koronaan liittyvää piikkikehitystä.

Nykyään fluoritutkimuksia löytyy onneksi jo ympäri maailmaa. Intiassa on luonnostaan paljon fluoria juomavedessä, mistä seuraa paikoin jopa invalidisoivia ongelmia ihmisillä: luustohaasteita, lihasten surkastumista, keskushermosto-oireita… Kiinassa on asiaa tutkittu runsaasti: miten fluori vaikuttaa älykkyysosamäärään?

Propaganda

Alcoan asianajaja Oscar Ewing, joka hoiti edelleen kaksoisroolia Public Health Servicen rahoituksesta päättävänä, keksi palkata Alcoalle Edward Bernaysin, eli propagandan keskeisimmän kehittäjän. Bernaysia kiinnosti, kuinka voisi saada kokonaisen kansakunnan äänestämään sellaisen asian puolesta, joka tiedetään erittäin haitalliseksi. Eli kuinka manipuloida massoja. Hän on tehnyt onnistuneesti samanlaisia projekteja myös tupakan suhteen, saaden naiset tupakoimaan psykologisen manipuloinnin keinoin.

Alcoalle palkattu Bernays kirjoittaa legendaarisessa kirjassaan:

”Ihmisjoukkojen tapojen ja mielipiteiden tietoinen ja älykäs manipulointi on tärkeä osa demokraattista yhteiskuntaa. Ne, jotka manipuloivat tätä näkymätöntä yhteiskunnan mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen hallitseva voima.”

”Meitä ohjaavat, mieliämme ja makujamme muokkaavat ja ajatuksiamme ehdottelevat, suurelta osin miehet, joista emme ole koskaan kuulleetkaan.”

Kun teet propagandaa, ja tiedät itsekin, ettei ajamasi asia kestäisi kritiikkiä, sinun pitää näyttää satavarmalta asiasi suhteen. Ota pois kaikki epäilykset tai monimutkaisuudet, ja toista yksinkertaista viestiä: ”Fluori on hyväksi hampaille, fluori on turvallista.” Mikäli fluori kyseenalaistettaisiin, siitä saattaisi aueta pandoran lipas, joka voisi johtaa koko virallisen tiedon ravintoketjun, eli ennen kaikkea korruptiosta elantonsa saavien jenkkivirastojen ja -laitosten, arvovallan menetykseen. Joten lähes kaikkien koko ketjussa täytyy pitää ”totuudesta” 100-prosenttisesti kiinni, tai saa sanoa hyvästit uralleen.
Valheen takana on syytä seistä myös lakijuttujen välttämiseksi. Valehtelu on ok, kunhan siitä ei jää kiinni ja soraäänet hiljennetään, leimataan tai erotetaan. Kannattaa olla samaa mieltä, jos välität asemastasi. Käytä voimasanoja, kuten ”kansallinen turvallisuus”, kyseenalaistajien elämän vaikeuttamiseksi. Jos joku uskaltaa silti olla eri mieltä faktoihin perustuen, leimaa hänet koko kansan silmissä terroristiksi. ”Public health”, eli Amerikan julkinen terveysaparaatti, toimii kuin mafia. Siksi en usko mitään, mitä sieltä tulee, tai mitä meidän asiantuntijamme tottelevaisesti toistavat.

Kilpirauhanen

Fluorilla on vahva yhteys kilpirauhaseen, koska kilpirauhanen tarvitsee paljon jodia. Ilman runsasta jodia ei kilpirauhanen oikein pysty tuottamaan tyroksiini-hormonia, joka on tosi tärkeä koko aineenvaihdunnalle ja hormonitoiminnalle. Jos jodin toimintaa estetään, alkaa kilpirauhanen yleensä oireilla. Fluori syrjäyttää jodia, ja häiritsee myös lisäkilpirauhasen toimintaa, joka säätelee kalsiumin määrää veressä, mikä saattaa johtaa haitallisiin kalkkeutumiin väärissä paikoissa.

Käpyrauhanen kalkkeutuu fluorattuna. Käpyrauhasella on tärkeä rooli vuorokausirytmin sääntelyssä, melatoniinin tuotannossa, ja hipit sanovat sitä kolmanneksi silmäksi.

Yöllä aivojen koko pienenee, jotta aivojen oma puhdistusohjelma lähtee pyörimään. Aivojen lymfanesteessä eli ”glymfanesteessä” kuuluu olla paljon melatoniinia, jotta se toimii ”kuin saippua”. Fluori haittaa kaikkea tätä.

Fluori kertyy myös mm. sydämeen ja munuaisiin. Veden fluoraaminen on lisännyt alueellisesti kuolleisuutta sydäntauteihin, syöpiin, diabetekseen ja verisuonten kalkkeutumisiin.

Ihmis- ja eläinkokeissa on havaittu, että pienikin määrä fluoria aiheuttaa aivoissa muutoksia ja älykkyysosamäärän alentumista. Oppimisvaikeudet ja ylivilkkaus voivat olla yhteydessä fluorin saantiin. Etenkin fluorin vaikutus lasten älykkyyteen on käynyt hyvin selväksi tutkimuksissa.

Rottakokeissa huomattiin, että jos rotat saivat fluorattua vettä raskausaikana, esikois-poikarotilla oli runsaasti autismiin ja ylivilkkauteen osuvia oireita. Kuten nykyään myös ihmislapsilla. Kiinassa on havaittu, että hermosolujen erikoistuminen on ollut vajaata fluoratuissa aivoissa, ja aivojen kehittyminen hitaampaa. Kiinassa syntyvyyttä säännöstellään aborttien kautta, joten on pystytty tutkimaan tällaisia asioita, joille ”saattaisi” olla eettisiä esteitä muualla. Haittoja sikiöille on havaittu jo pienillä fluorimäärillä, jotka eivät ole äidille haitallisia. Vanhukset ja pienet lapset ovat muita alttiimpia myrkkyjen ja myös fluorin vaikutuksille.

Hammastahnassa voi olla fluoria tuhat kertaa tiheämmin kuin fluoratussakaan hanavedessä. Jos lapsi innostuu salaa syömään puolikkaan tuubin hammastahnaa, saattaa se koitua kohtaloksi – tai vähintään hermoston haitaksi.

Mistä saamme fluoria?

Teekasvi eli ”vihreä tee” kerää itseensä eniten fluoria – jopa useita promilleja, eli kokonaisia grammoja litrassa eikä milligrammoja. Musta ja halpa tee voi olla fluorin kannalta ongelmallisin; hintavammat, nuoremmat ja valkoisemmat teet ovat parempi valinta. Puerh saattaa tässä(kin) mielessä olla fiksuin versio vihreän teen ystävälle, kuten mahdollisesti myös valkoinen tee.
Teekasvi on fluorin lisäksi kova keräämään myös alumiinia. Itse en pidä vihreästä teestä, vaan haudutan muita yrttejä kuten inkivääriä, kardemummaa, fenkolia, anista, neilikkaa, vaniljaa, nokkosta, voikukkaa, kuusenkerkkää, koivunlehtiä… Yleensä käytän helppouden vuoksi pussiteetä, kuten Pukka ja Yogi.

Hamppu teepensaan lisäksi on toinen voimakkaasti fluoria ja muita myrkkyjä sitova kasvi. Myös viinirypäleet, rusinat ja viini voivat olla merkittävä fluorin lähde, jos ne tulevat fluoririkkailta alueilta, kuten Kaliforniasta, Meksikosta, Mongoliasta, Kiinasta tai Etelä-Afrikasta. Suomessa kaupan rusinat tulevat yleensä Etelä-Afrikasta ja Kaliforniasta.

Lannoitteissa voi olla fluorijäämiä, joita voi päätyä ainakin tuontihedelmiin ja -kasviksiin. Veden fluorausta harrastavat maat saavat fluorinsa pääosin lannoiteteollisuudesta.

Meren elävissä voi olla merkittävästi fluoria – mutta onneksi myös tasapainottavaa jodia.

Kofeiinittomassa kahvissa voi liuotteista johtuen olla fluoria.

Mitään näistä ei tarvitse kavahtaa – mutta jos saa fluoria jo runsaasti vedestä, ehkä hammastahnasta, jopa purukumista jne, saattaa päivän saanti nousta lähelle kymmentä milligrammaa. Ja sitten vielä fluoripitoiset lääkkeet, kuten fluorokinoloni-antibiootti, joka tiedetään hermostohaitalliseksi. Fluoksetiini (SSRI)…

Jos juo Amerikassa ja muissa fluorausta harjoittavissa maissa valmistettuja virvoitusjuomia, voi tulla ”mukavasti” fluoria, vaikkei sitä meillä lisättäisikään veteen. Cola-juomassa voi olla jopa noin kuusi milligrammaa litrassa fluoria. Joten Amerikassa nuori saattaa saada jo pelkästään Cokiksesta helposti 10 milligrammaa fluoria, mikä ylittää villeimmätkin rajat, varsinkin nuorelle keholle. Suomessa kai useimmat cola-juomat sentään valmistetaan paikallisemmin.

Hammastahnoissa voi olla natriumfluoridin lisäksi amiinifluoridia tai tinafluoridia. Tina tuskin on ihmiselle kovin hyväksi, mutta antibioottina se toimii, eli se voi hidastaa kariesta aiheuttavien bakteerien kasvua, kuten fluorikin. Amiinifluoridi pienentää syljen pintajännitystä hampaiden pinnoilla, jolloin fluori voi levitä tehokkaammin ja tasaisemmin kaikille hammaspinnoille. Mutta voiko tällöin fluori levitä tehokkaammin muuallekin? Grammassa hammastahnaa on noin 1,5 milligrammaa fluoria. Pari pesua päivässä voi sisältää noin kolme milligrammaa fluoria. Mikä osuus siitä päätyy kehoon? Kilpirauhanen sijaitsee ihan suun naapurissa.

Hammastahnan fluori saattaa kovettaa kiillettä, mutta haurastuttaa varsinaista luukudosta. Hyvän hammasluun rakentaminen vaatii ainakin 18 eri alkuainetta. Jos niistä monistakin on pulaa, ei kannata kiinnittää huomiota pelkästään yhteen laastariaineeseen. Hammaskiilteen muodostumisessa hyvin keskeistä saattaa olla molybdeeni – vaikkei moni hammaslääkäri ole kuullutkaan koko aineesta. Kuulopuhetta-leidin konsultoima hammaslääkäri lopetti työnsä, kun tajusi johtaneensa potilaita harhaan. ”Pystynkö jatkamaan tätä työtäni nyt, kun tiedän?”

Hampaan pinnalla fluori saattaa lisätä kiilteen muodostumista ja vetää puoleensa syljen mineraaleja, auttaen hampaan tai sen pinnan mineralisaatiossa. Fluorin juomiseen ei koskaan ole ollut sen enempää perustetta, kuin hammastahnan nielemiseenkään.

Pohjavesi Suomessa

Kaakkois- ja Lounais-Suomessa voi paikoin olla pohjavesissä luonnostaan paljon fluoria. Näillä alueilla pohjavesien fluoripitoisuudet voivat olla 1,5 ppm ja 4 ppm välillä – eli tosi korkealla. Kaivovedestä kannattaa siis ehkä selvittää myös fluoripitoisuus. Jos Pellegrinoa pelätään, kun sen fluoripitoisuus vaihtelee noin 0,2 ja 0,7 ppm välillä, kannattaa ainakin Kaakkois- ja Lounais-Suomessa kiinnostua kaivo- ja jopa kunnallisveden fluorimäärästä enemmän kuin lähikaupan tuontivedestä. Lisää tietoa aiheesta:
Vesi.fi – Kaivoveden laatu
Vesi.fi – Fluori ja arseeni talousvedessä
Vesi.fi – Kaivoveden laatu ja käsittely
Terveyskirjasto Duodecim – Fluoripitoisen juomaveden alueet Suomessa

Amerikan tautikeskus CDC suosittaa nykyään juomaveden fluoripitoisuudeksi vain 0,7 ppm. Tosin mittausmenetelmätkin ovat vielä vähän lapsenkengissä. Osa fluorista voi olla sitoutuneena mm. alumiiniin, jolloin se ei ehkä näy perus fluorimittauksissa fluorina.

Ratkaisuja

Kuulopuhujan omat hampaat ovat voineet hyvin ilman fluorausta. Hän antaa osan kunniasta boorille, josta lisää myöhemmissä jaksoissa sekä hyvälle harjaukselle / suuhygienialle ja alkuainerikkaalle ruoalle, mukaanlukien molybdeeni.

Hän suosittelee kalsiumhydroksiapatiittia, Ca₁₀(PO₄)₆(OH)₂, fluorin tilalle, jos jotain pitäisi lisätä vaikkapa hammastahnoihin. Hydroksiapatiittia käytetään hammaslääketieteessä korjaamaan kiillettä ja remineralisoimaan, vahvistamaan hampaita. Sitä on luonnostaan hampaissa ja etenkin kiilteessä suurin osa, ja sitä voi huoletta vaikka niellä. Se ei tee hampaista hauraita, kuten fluori saattaa tehdä. Hydroksiapatiitti näyttäisi olevan lähes kaikin puolin fluoria parempi hampaiden vahvistamiseen. Sitä voidaan jopa valmistaa luonnon aineista. Japanissa hydroksiapatiittia on käytetty vuosikymmeniä. Jos hydroksiapatiittipitoinen hammastahna on tehty tarpeeksi tasokkaista ainesosista, sitä voi hyvillä mielin jättää vaikuttamaan hampaiden pinnoille, huuhtelematta suuta heti hammaspesun jälkeen.

Lihaksista sanotaan, että ne ovat välillä katabolisemmassa, välillä anabolisemmassa tilassa. Ne siis rakentuvat ja hajoavat, kuten kuuluukin. Samoin luissa on osteoklasteja ja osteoblasteja, eli luut sekä hajoavat että rakentuvat koko ajan. Jos näistä prosesseista jompaa kumpaa ehkäistään keinotekoisesti, ei lopputuloksena ole parempia luita, vaan esimerkiksi hauraampia. Hampaissakin kuuluu tapahtua luonnollista remineralisaatiota ja demineralisaatiota. Suussa demineralisaatio saattaa lähteä lapasesta, kun ”hammaspeikot”, erityisesti streptococcus mutans -niminen bakteeri, syövät sokeria ja tuottavat happoja, jotka syövyttävät kiillettä ja hammasluuta. Remineralisaatio eli hampaan pintakerrosten korjaantuminen, on sitä, kun mineraalit muodostavat ikään kuin kristalleja, joissa hydroksiapatiitti on keskeisessä osassa. On huomattu, että jos mukana on fluoria, voivat ”kristalli”rakenteet kiinnittyä toisiinsa vielä voimakkaammin, eli kiilteestä voi tulla kovempaa, kuin siitä luonnostaan tulisi. Tämä voi tehdä hammaspeikoille vaikeammaksi syövyttää siihen reikiä. Sitä sanotaan fluoriapatiitiksi, mitä muodostuu, kun fluori hampaan pinnalla imee itseensä syljen mineraaleja tai ”ioneita”, etenkin kalsiumia ja fosforia.

Hydroksiapatiitti ei tarvitse samassa määrin oikeanlaista sylkeä hampaan vahvistamiseen kuin natriumfluoridi, koska apatiitti on jo itsessään sitä ainetta, josta kiille lähes kokonaan koostuu. Apatiitti on ”biomimeettinen” eli se on tuttu hampaille, joten hampaat ottavat sitä mieluusti vastaan. Apatiitti auttaa suoraan ja samantien korjaamaan monenmoisia mikrovaurioita kiilteessä. Moni sanoo, että jos hampaat tuntuvat hieman herkille vaikkapa kylmää juomaa juodessa tai kylmää ilmaa hengittäessä, hyvän hydroksiapatiittihammastahnan käyttäminen saattaa piankin korjata sellaisen herkkyyden.

Apatiitti auttaa

Voidaan sanoa, että fluori ikäänkuin luo hampaan pinnalle lähes luonnottoman kovan suojakerroksen, kun taas hydroksiapatiitti tulee luonnollisesti osaksi hammasta. Japanissa on käytetty apatiittia, lännessä fluoria. Mutta miksi tällaisia hampaankorjaus-aineita ylipäänsä tarvitaan? Jos kaikki söisivät 100% ”oikein”, mitä se tarkoittaakaan, olisi ideaalimaailmassa kaikilla täydelliset hampaat. Käytännössä on järkeilty, että kansanterveyden tasolla saadaan parempia tuloksia, jos koetetaan jotenkin kovettaa kiillettä tai edesauttaa hampaiden pintakerrosten remineralisaatiota. Lopulta tämä paternalistinen ajatus on johtanut jopa joidenkin maiden kans’alaisten pakkolääkitsemiseen hanaveden fluorauksen muodossa.

Ajatus, että juomaveteen kannattaisi lisätä fluoria, on tieteellisen ja byrokraattisen huijauksen tulos, joka ei onneksi sentään Suomessa mennyt koskaan suuresti läpi. Kuitenkin paikallisesti fluorista voi olla parhaassa tapauksessa hyötyä hampaiden pinnan kovettamisessa ja happokestävyyden parantamisessa, vaikka itse pidän luonnollisempaa apatiittia parempana ideana. Fluorilla saattaa olla mahdollista saada vähän kovempaa ja kestävmpää kiillettä, mutta myös sellaisia haittoja, mitä ei tarvitse varoa luomumman apatiitin kanssa.

Hydroksiapatiitin käyttö hammastahnassa keksittiin vuonna 1970, kun astronauttien luut ja hampaat kärsivät painovoiman puutteessa. He saivat merkittävää apua apatiitista. Japanilainen yritys Sangi hankki NASA:n patentin ja toi yleisemmille markkinoille ensimmäisen remineralisoivan hammastahnan vuonna 1978. Se ainakin tiedetään, että hydroksiapatiitti toimii hampaan remineralisaatiossa paikallisesti paremmin kuin muut kalsiumin ja fosforin yhdistelmät. Juurikin hydroksiapatiitti muodostaa yli puolet luiden kuiva-aineesta – ja yli 95% kiilteestä.

Nykyään tutkitaan, mitä muuta saisi olla apatiitin kanssa samassa tahnassa, jotta teho olisi vielä parempi. Jopa kaakaosta tuttu teobromiini voisi olla oiva lisä tahnaan, samoin äyriäisten kuoresta saatava kitosaani.
Tämän tutkimuksen mukaan hydroksiapatiitti toimii hammastahnassa parhaiten kiilteen korjaamiseen, kun mukana on myös magnesiumia, sinkkiä, strontiumia ja piitä sopivissa muodoissa. Tässä on tutkittu piin ja hydroksiapatiitin geelimäistä yhdistelmää kiilteen remineralisoinnissa, ja muutenkin pii voi olla oiva kumppani kalsiumille.
Muita mahdollisia ideoita remineralisaation tueksi:

• Effect of flavonoids on remineralization of artificial root caries
• …grape seed extract on remineralization of artificial caries lesion in primary enamel
• Use of Silver Nanomaterials for Caries Prevention: A Concise Review
• Silver Nanoparticles for Application in Dental Therapy
• Strontium ion can significantly decrease enamel demineralization and prevent the enamel surface hardness loss in acidic environment
• Laser-assisted Rapid Mineralization of Human Tooth Enamel
• Red Marine Algae Lithothamnion calcareum Supports Dental Enamel Mineralization
• Evaluation of the effects of different mouthrinses on dental remineralization (sinkki)
• Dental stem cells for tooth regeneration: how far have we come and where next?
• Current Trends, Advances, and Challenges of Tissue Engineering-Based Approaches of Tooth Regeneration: A Review of the Literature

Kehittymässä on vaikka mitä teknologioita, joilla remineralisaatiota voidaan mahdollisesti tehostaa. Peptidit ovat kehittymässä tehoratkaisuksi tässäkin:

• The potential ecological effects of casein phosphopeptide-amorphous calcium phosphate in dental caries prevention
• Evaluation of enamel remineralizing potential of self-assembling peptide P₁₁-4 on artificially induced enamel lesions in vitro
• Potential of an amelogenin based peptide in promoting reminerlization of initial enamel caries
• Analysis of efficacy of the self-assembling peptide-based remineralization agent on artificial enamel lesions
• Biomimetic Remineralization of Carious Lesions by Self-Assembling Peptide
• Analysis of Dental Enamel Remineralization: A Systematic Review of Technique Comparisons
• Advanced materials for enamel remineralization
  

Fluorin lopettaminen?

Hammastahnan fluori toimii kiilteen kovettamisen lisäksi antibioottina, koska se on varsin myrkyllistä biologialle. Voimakkaita lääkeaineita ei yleensä kannata lopettaa seinään, vaan ehkä mieluummin pikkuhiljaa vieroittaa suu fluorista, jos niin tahtoo tehdä. Hydroksiapatiitti-hammastahnaan vaihtaminen voi olla tässäkin mielessä kelpo idea: ”paikkaavan” vaikutuksen lisäksi apatiitti korvannee fluoria myös hammaspeikkojen estämisessä:

• Efficacy of a mouthrinse based on hydroxyapatite to reduce initial bacterial colonisation in situ

Tavallisessa hammastahnassa on muitakin antibioottisia aineita, jotka desinfioivat suun mikrobiomia kuin antibiootti suolistoa, mikä ei ole pelkästään hyvä asia. Parempi olisi targetoidusti kötistää hammaspeikkoja, ja jopa tukea kilttien kantojen kukoistusta. Nykyään käytän Lumoral-valohoitoa, joka on suunniteltu vähentämään juurikin anaerobisia bakteereita hampaiden ja ienten pinnoilta.

Hammasongelmat ovat sinänsä varsin uusi keksintö ihmis- ja eläinkunnassa. Jos söisimme perinteisesti ja eläisimme luonnollisesti…. mutta nyt kun ***** on jo housussa ja ollut lukuisten sukupolvien ajan, tarvitaan monissa tapauksissa kovia keinoja tai vähintään huomiota aiheelle. Meidän ei kuuluisi tarvita rautoja tai hammashoitoja – mutta koska elämme modernissa maailmassa, joudumme joskus hyödyntämään modernin maailman ratkaisuja sen itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Suun mikrobiomi

Nykyään puhutaan yhä enemmän suun mikrobikannasta. Ennen ajateltiin, että suu, kuten melkein kaikki muukin kehossa ja sen ympäristössä, pitää vaan desinfioida mahdollisimman kovilla myrkyillä. Nykyään ymmärretään, että niin kotona, kehossa kuin suussakin on paras olla terve mikrobiomi, joka pitää pahat pöpöt luontaisesti kurissa. Nykykäsityksen mukaan ainakin streptococcus mutans -niminen bakteeri on vastuussa hampaiden reikiinnyttämisestä, ja muina pahiksina mainitaan streptococcus sobrinus tai viridans. Strep Mutans on luultavasti se pääasiallinen hammaspeikko – vaikkakin jo pelkästään näiden luokittelu on edelleen elävä ja monimutkainen prosessi. Joka tapauksessa suun, ihan kuin suolistonkin, mikrobiomitilanteen tiedetään olevan vahvasti yhteydessä koko kehon terveyteen tai sairauksiin.

Mitä tehdä asialle? Tässä nykytieteen antamia ideoita pelastajabakteerien osastolla:

• Lactobacillus rhamnosus hct 70
• Lactobacillus rhamnosus GG
• Effect of a daily dose of Lactobacillus brevis CD2 lozenges in high caries risk schoolchildren
• Lactobacillus casei Shirota
• Lactobacillus reuteri ATCC 55730
• L. reuteri ATCC 55730/L. reuteri ATCC PTA 5289
• Bifidobacterium lactis Bb12 & Lactobacillus acidophilus La5
• Bifidobacterium animalis subsp. lactis DN-173010
• Anti-inflammatory effects of Lactobacillus brevis (CD2) on periodontal disease
• Streptococcus salivarius as an Important Factor in Dental Biofilm Homeostasis: Influence on Streptococcus mutans and Aggregatibacter actinomycetemcomitans in Mixed Biofilm
• Effects of Lactobacillus salivarius-containing tablets on caries risk factors: a randomized open-label clinical trial
• Probiotic effects of orally administered Lactobacillus salivarius WB21-containing tablets on periodontopathic bacteria: a double-blinded, placebo-controlled, randomized clinical trial
• Effects of probiotic Lactobacillus salivarius WB21 on halitosis and oral health: an open-label pilot trial
• In vitro antagonistic growth effects of Lactobacillus fermentum and lactobacillus salivarius and their fermentative broth on periodontal pathogens
• Streptococcus salivarius as an Important Factor in Dental Biofilm Homeostasis: Influence on Streptococcus mutans and Aggregatibacter actinomycetemcomitans in Mixed Biofilm
• Antimicrobial activity of probiotic Streptococcus salivarius LAB813 on in vitro cariogenic biofilms
• Antigingivitis and Antiplaque Effects of Oral Probiotic Containing the Streptococcus salivarius M18 Strain: A Randomized Clinical Trial
• Randomized Clinical Trial of Oral Probiotic Streptococcus salivarius M18 on Salivary Streptococcus mutans in Preprimary Children
• Influence of the probiotic Streptococcus salivarius strain M18 on indices of dental health in children: a randomized double-blind, placebo-controlled trial
• Inhibitory effect of Streptococcus salivarius K12 and M18 on halitosis in vitro
• Cariogram outcome after 90 days of oral treatment with Streptococcus salivarius M18 in children at high risk for dental caries: results of a randomized, controlled study
• Effect of Probiotic Streptococcus salivarius K12 and M18 Lozenges on the Cariogram Parameters of Patients With High Caries Risk: A Randomised Control Trial
• Antimicrobial activity of Streptococcus salivarius K12 on bacteria involved in oral malodour
• Streptococcus salivarius K12 inhibits Candida albicans aggregation, biofilm formation and dimorphism
• Inhibitory effects of Streptococcus salivarius K12 on formation of cariogenic biofilm
• Probiotic Lactobacillus sp. inhibit growth, biofilm formation and gene expression of caries‐inducing Streptococcus mutans
• Effect of Probiotic Lactobacillus plantarum on Streptococcus mutans and Candida albicans Clinical Isolates from Children with Early Childhood Caries
• Biology of Oral Streptococci
• Lactobacillus plantarum Disrupts S. mutans – C. albicans Cross-Kingdom Biofilms

Viime aikoina olen alkanut testailemaan erinäisiä suuprobioottituotteita (”oral probiotics”). En voi vielä antaa kovin varmoja suosituksia, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa voin. Kerron löydäksistä luultavasti Instagram-tarinoissa ensin, koska sinne on helppoa jakaa jotain nopeasti. Tämä näyttäisi lupaavalle, kuten ehkä tämäkin, ja miksei myös Suomesta saatava Mikroveda.

Ehkä vielä tärkeämpää, kuin istuttaa suuhun pelastajabakteereita, on luoda suuhun ja kehoon happirikasta ja hyvinvoivaa ympäristöä terveyttä tuottaville mikrobikannoille kukoistaa. Arginiini saattaa luonnollisesti vähentää happobakteereja ja buustata kiltimpiä streptokokkeja (kuten gordonii ja sanguis). Eräs kaveri kertoi, kuinka hänen äitinsä sai pahan ientulehduksen pois avaamalla päivittäin suuhunsa Biolatte-maitohappokapselin ja purskutellen sitä 5-10 minuuttia loistavan Vihreä Helmi -klorellan kanssa. Hyvä idea! Käyttää klorellaa prebioottina probiooteille. Taidan ottaa siis klorellan jatkossa käyttöön suuprobioottien ”ruokana”.

Eli aamuin illoin ensin Lumoral-valohoito valmistajan ohjeen mukaan.
Sitten hammaspesu hydroksiapatiittitahnalla, jota voi hieman täydentää joskus neilikkaöljyllä ja jopa ruokasoodalla pH:n nostamiseksi aavistuksen verran.
Lopuksi vielä bakteerit suuhun, eli jokin suuprobiootti, ja sille ruoaksi hieman, eli ehkä alle puolen gramman verran, klorellaa tai muuta prebioottia, kuten ksantaanikumia.

Toisaalta joskus tekee mieli aloittaa aamu raikastavalla Oil Pullingilla, jos ei heti jaksakaan alkaa leikkimään teknologialla.

Koivusokeri

Xylitol-purukumin hyödyt on melko selvästi osoitettu:

• Xylitol chewing gum and dental caries
• The effect of xylitol chewing gum on mutans streptococci in saliva and dental plaque
• Xylitol, sweeteners, and dental caries
• Six months of daily high-dose xylitol in high-risk schoolchildren: a randomized clinical trial on plaque pH and salivary mutans streptococci
• Thirty-nine-month xylitol chewing-gum programme in initially 8-year-old school children: a feasibility study focusing on mutans streptococci and lactobacilli
• Health benefits of xylitol
• Xylitol in preventing dental caries: A systematic review and meta-analyses
• Meta-analysis on the Effectiveness of Xylitol in Caries Prevention
• Effect of xylitol varnishes on remineralization of artificial enamel caries lesions in situ (xylitol-hammaslanka)
• Effect of xylitol on salivary β-glucosidase in humans
• Effectiveness of xylitol and polyol chewing gum on salivary streptococcus mutans in children: A randomized controlled trial
• Xylitol’s Health Benefits beyond Dental Health: A Comprehensive Review

… mutten ostaisi marketin ”xylitol”-muovipurkkaa aspartaameineen, sorbitoleineen ja lukuisine lisäaineineen. Huijarifirmat eli tutun turvalliset elinturhakejätit piilottivat pitkään ties mitä myrkkymuoveja ”purukumin perusmassa” -sanan taakse; onneksi salaisuus on paljastunut. Tanskalainen True Gum on nykyään Suomessa suosituin puhtaampi purkka. Siinä, missä markettipurkkien xylitoli voi tulla mutkan kautta Kiinasta tai mistä lie halpis-GMO-maisseista ties minkä myrkkyfermentaatioiden kautta, True Gumin koivusokeri tulee suomalaisista koivuista.

Xylitol ei kaikkea paranna, ja se voi heikentää ”hyviäkin” bakteerikantoja. Minulle aito xylitolpurkka on silti lähes elinehto, koska niin usein jäisi melkoinen happohyökkäys päälle jonkin sokeri- tai hiilihydraattipitoisen aterian jälkeen, eikä aina satu olemaan matkalaukussa juustoa suun neutralointiin. Voi olla, että tulevaisuudessa löytyy tai kehittyy keinoja jopa lähes hävittää hammaspeikot suusta, jolloin ehkä joku päivä voin syödäkin taas vaikkapa mustikoita ja antaa suun hoitaa itsensä aterian jälkeen. Nykytilanteessa sellainen ei ole minulle realistista, joten päivittäin tulee tilanteita, missä mieluusti syön purukumin tai pari jälkkäriksi.

Safka

K2-vitamiini voi olla hampaille kova juttu – kuten muutkin rasvaliukoiset vitamiinit, kuten D-vitamiini (aurinko, UV-lamppu) ja A-vitamiini (maksa, aito kalanmaksaöljy, turskanmaksasäilyke). Näitä ei tarvitse päivittäin, koska ne varastoituvat, mutta uskon, että niitä kaikkia kannattaa saada reilusti yli normisuositusten. Ja mahdollisimman hyvistä, luonnollisista, kokonaisista lähteistä.

Laadukas (niitty)liha, luuliemet, sisäelimet, kalakeitot ruotoineen…
Moni sanoo, että hampaat ovat voineet paremmin, kun saa ”mineraaleja” ja rasvaliukoisia vitamiineja. Eli joko laadukasta ruokaa, tai ravintolisiä tai molempia, ja tietysti kesällä aurinkoa sen verran kuin ihanalle tuntuu. Olen huomannut parhaiten ”remineralisoitumista” tai vahvistumista ja pientä korjaantumista hampaissa, kun olen ollut rennossa, onnellisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä, kuten pienessä kotikaupungissa, ja hakenut kauppahallista paikallisten varsin puhtaasti kasvatettujen lohien perkeitä, eli päitä ja ruotoja ja hieman lihaa, ja laittanut niitä soppakattilaan sitruunan, sipulin, suolan ja mahdollisesti muidenkin kasvisten, yrttien, mausteiden kanssa. Laadukas liha, sisäelimet, kanakeitto kokonaisesta kanasta luineen ja nahkoineen… nämä ovat hyvin kokonaisvaltaisesti vahvistavia ruokia, myös luustolle ja hampaille, sisältäen suunnilleen kaikki olennaiset alkuaineet ja vitamiinit ja ties mitkä muut ainesosat. Lisäksi uskon, että jotta luut voivat voida hyvin, ei ehkä kannata syödä pelkkää happamoittavaa lihaa, juuria ja siemeniä kuten länsimaissa tapana on, vaan myös luilla, varsilla ja vihreillä lehdillä voisi olla paikkansa tasapainoisessa safkailussa.
Kun katson sellaisten kavereiden hampaita, jotka ovat pitkään vannoneet jonkinlaisen pH-tietämyksen nimeen ja juovat päivittäin savi-suolavettä, emäksisöivää viherjauhetta ja ehkä vielä jotain emäsjauhettakin… heillä näyttää olevan varsin täydelliset hampaat.

Kommentti someseuraajalta:
”Kaikki ongelmat loppuivat ja reiänalut pysähtyivät seitsemän vuotta sitten tankattuani kehon hivenainevajaukset kuntoon. Samalla siirryin fluorittomaan. Hammaslääkärillä on nykyään kiva käydä kun suun ja hampaiden kuntoani aina ylistetään sellaiseksi jota kuulemma harvoin näkee. Taidan jotain tehdä oikein kuitenkin 🙂 Itse tosin pidän hammastahnaa kosmeettisena hoitona, hampaiden (kuten luuston ja koko muunkin kehon) kuntoon vaikuttaa ennen kaikkea kehon mineralisointi. Luuliemi ja c-vit. + K2 rocks tässäkin :)”

Hampaiden harjaus

Andrew Huberman suosittelee pehmeän hammasharjan käyttöä, jotta ikenet eivät ota osumaa. Sähköhammasharjassakin kannattanee suosia mahdollisimman pehmeää harjaspäätä.

Oikeaoppinen hammasharjan käyttö: Ask A Hygienist

Äiti sanoi viime käynnillä, ettei hänelle ole enää tullut reikiä sen jälkeen, kun on vaan yksinkertaisesti alkanut tosi huolellisesti pesemään hampaat aamuin ja illoin.

Nykyään näkee ties mitä ultraäänihammasharjoja ja muita uutuuksia; uskon, että kehitys hammasharjoissa menee hyvään suuntaan.

Tahna

Hydroksiapatiittipitoisista hammastahnoista Suomen markkinoilla ihan hyvälle näyttää Ecodenta Omyadent. Myös saman merkin musta hiilihammastahna kerää kehuja, vaikkei siinä apatiittia olekaan. Apatiittihammastahna kannattaa tilata Suomesta tai EU:n sisältä, jos haluaa varmistaa, ettei saa huonoa, jopa ehkä vaarallisen kehnoa, halpis-apatiittia.

Jos harjaspään kannattaa olla pehmeä, myös tahna kannattaa olla hellävarainen. Moni tahna ilmoittaa RDA-arvon eli ”hankausarvon”. Joidenkin mukaan yli 50, jopa yli 45, RDA-arvo kuluttaa kiillettä liikaa. Monissa, varsinkin valkaisevissa, tahnoissa RDA-arvo (Relative Dentin Abrasivity) voi olla jopa yli 100.

Haaveilen tästä hintavasta ”tehotahnasta”:
FYGG Hydroxyapatite Varnish
… sekä hampailleni sopivasta purentakiskosta, jonka voin laittaa yöksi narskuttelua estämään. Kiskon sisälle voisi sitten laittaa yöksi tehokasta apatiittitahnaa hampaita vahvistamaan.
Samaisella FYGG-brändillä on muutenkin oivan oloiset tahnat:
https://fygg.com/collections/toothpaste/products/vanilla-vibes-n-hap-toothpaste
https://fygg.com/collections/toothpaste/products/hydroxyapatite-toothpaste

Lanka

Oletko kuullut Water Flosser -laitteesta, jossa pieni vesisuihku toimii ikäänkuin hammaslankana? TosiAmmattilainen saattaa laittaa tähän hammassuihkuveteen mukaan jodia, tai jopa aavistuksen verran vetyperoksidia. Vesilaitetta odotellessa, käyttelen Maria Nordinin silkkihammaslankaa, mutta myös perus muovilanka käy, kunhan ei olisi ihan myrkyllisimmästä päästä valmistusaineet.

”Hammasvälien puhdistaminen on joidenkin asiantuntijoiden mielestä jopa tärkeämpää kuin hampaiden harjaus.”
– legendaarinen Raikasweb

Valo

Hammashoidolla näyttää olevan valoisa tulevaisuus. Suomessa Lumoral-valohoitolaite on alkanut saada huomiota. Low Level Laser Therapy näyttää lupaavalta monessa mielessä. Jopa hammasharjoihin alkaa tulla valoa mukaan.

Ääni

Myös parantavan äänen käyttö saattaa tulla yleistymään hammashoidossa, ja jo nyt ultraääntä käytetään joissain hammasharjoissa sekä hammaskiven poistossa. Kun kaikenlaisia hammashoitovälineitä alkaa kertymään, ja niitä pitäisi muistaa putsatakin, tässä hauskan näköinen ultraääneen perustuva säilytysastia, joka pitää huolta suuaparaattien hygienista kätevän oloisesti:
https://zimadental.co/products/dentalpodbf

Purskuttelu

Moni vannoo Oil Pullingin eli öljypurskuttelun nimeen. Sitä voi tehdä noin 2-20 minuuttia kerralla, useita kertoja viikossa tai jopa päivittäin jos sen hyväksi kokee. Kookosöljy on hyvä, samoin seesam. Sekaan voi laittaa vähän suolaa, ja hardcoreversiossa mukana voi olla jopa hieman superpuhdistavaa aktiivihiiltä. Kaikkein hurjin versio on tehdä suuta puhdistava öljypurskutus otsonoidulla öljyllä:
https://shop.puro3.com/puro3-oral-care

Tulevaisuus

Maailmalla on kehittymässä ihan eri tason hammaslääkäröintiä, jossa potilasta koutsataan koko kehon parantamiseen:

Suomesta en osaa suositella hammaslääkäriä, jonka kehoa kunnioittavaan hellävaraisuuteen, tietämyksen ajantasaisuuteen ja maailmankuvallisiin käsityksiin olisin täysin tyytyväinen. Yritän nyt kääntää kaikenlaisia kiviä parantaakseni hammasterveyttäni, ja ehkä vuoden päästä osaan jo antaa todella toimivia täsmäsuosituksia suuterveyden eri osa-alueisiin. Jos pitäisi arvata, sanoisin, että hampaidenkin kannalta yksi tärkeimmistä osa-alueista saattaa olla henkinen ja holistinen puoli: mikä hammas liittyy mihinkin elimeen, meridiaaniin, tunnetilaan, käsittelemättömään kipuun ihmiskokemuksen syvällisemmällä puolella? Kuten muukin terveys, myös hampaat voivat parhaiten onnellisina. Lisäksi kun opettelee varsin itsestäänselviä asioita, kuten ettei kauheasti altistaisi hampaita liian happamalle, tai muistaa marjoja syötyään neutraloida suuta juustopalalla, voi päästä pitkälle ilman ihmeellistä teknologiaakin. Kerään lähiaikoina molempien tilieni Instagram-kohokohtiin esimerkkejä maailmalta, millä tasolla hammaslääkäröinti voi jo parhaimmillaan olla. Samassa huoneessa hammaslääkärin kanssa saattaa hoitajan sijaan olla kraniosakraalia osaava osteopaatti, joka pystyy heti tunnustelemaan, mistä laitteesta tai toimenpiteestä kallo tykkää, ja mikä ei kyseiselle potilaalle sovi.

Voitko kuvitella, että hammashoitopaikka voisi olla viihtyisä ja rauhoittava? Maailmalla jo parhaissa paikoissa ymmärretään, että paranemiseen ja toimenpiteistä toipumiseen vaikuttaa valtavasti fiilis toimenpiteen aikana ja yhteydessä. Samalla kun odottelemme kokonaisvaltaisen terveyskäsityksen rantautumista suomalaiseen hammashoitoon, voi tuhatlappusilla jo ostaa vaikkapa hammasmatkoja Kroatiaan. Kaverit ovat kertoneet, että sielläpäin muutenkin, mm. Albaniassa, Kosovossa ja Serbiassa, saa helposti hyvää hammashoitoa pieneen hintaan. Suomessa lääkärikartelli pitää koulutuspaikat minimissä ja hinnat korkeina. Muualla maailmassa voi tilanne olla tälläkin alalla asiakkaan kannalta paljon parempi.

Lisää luettavaa

Kirjat

Russell Blaylock: Health and Nutrition Secrets That Can Save Your Life (kirja vuodelta 2002)

Kaj Roholm: Fluorine Intoxication (kirja vuodelta 1937)

Christopher Bryson: The Fluoride Deception (kirja, 2006)

Paul Connett: The Case against Fluoride: How Hazardous Waste Ended Up in Our Drinking Water and the Bad Science and Powerful Politics That Keep It There (kirja, 2010)

Melissa Gallico: The Hidden Cause of Acne: How Toxic Water Is Affecting Your Health and What You Can Do about It (kirja, 2018)

Netissä

Melissa Gallico: The Pollution Story Behind Fluoridation, Part 1 (shownotes)

Weston Price Foundation: Fluoride: Worse than We Thought
”Yhdysvaltain myrkyllisten aineiden ja tautien rekisteristä vastaava virasto (ATSDR) on listannut fluoriyhdisteet tai fluoridit 20 tärkeimmän aineen joukkoon 275:stä aineesta, jotka muodostavat merkittävimmän uhan ihmisten terveydelle. Australiassa National Pollutant Inventory (NPI) -luettelo käsitteli hiljattain 400 ainetta sisällytettäväksi NPI-raportointiluetteloon. Riskiluokitus perustui terveys- ja ympäristövaarojen tunnistamiseen sekä ihmisten ja ympäristön altistumiseen aineelle. Jotkin aineet ryhmiteltiin samaan luokkaan, jolloin saatiin yhteensä 208 luokitusta. Fluoridiyhdisteet sijoittuivat 27. sijalle 208 pahimman myrkyn listassa.”

”Vuonna 1939 hammaslääkäri nimeltä H. Trendley Dean tutki Yhdysvaltain kansanterveyslaitokselle työskennellessään vettä 345 Texasin kunnasta. Dean totesi, että korkea fluoripitoisuus alueen juomavedessä oli yhteydessä hampaiden värjäytymiin. Tämä selitti, miksi alueen hammaslääkärit havaitsivat pilkullisia hampaita niin monilla potilaillaan. Dean väitti lisäksi, että hampaiden reikiintyminen oli vähäisempää yhteisöissä, joiden vesistössä oli noin 1 ppm fluoria.”.

”Deanin raportti johti siihen, että juomaveden keinotekoinen fluoraus aloitettiin 1 ppm:n pitoisuudella, jotta saataisiin ’optimaalinen annos’ 1 mg fluoria päivässä – olettaen, että neljän lasillisen veden juominen joka päivä vastaisi Deanin ”optimaalista” saantia useimmille ihmisille. American Dental Associationin mukaan kaikilla ihmisillä, rikkailla tai köyhillä, voisi olla ’kauniit valkoiset hampaat’ ja samalla kariesvapaat. Veden fluorauksen hyödythän oli dokumentoitu ’kiistattomasti’.
Kun muut tutkijat tutkivat Deanin tietoja, he eivät päätyneet samoihin johtopäätöksiin. Dean oli itse asiassa käyttänyt tietoja ’valikoivasti’, sillä hän käytti 21 kaupungista saatuja tuloksia, jotka tukivat hänen väitettään, mutta jätti kokonaan huomiotta 272 muusta paikasta saadut tiedot. Oikeudenkäynneissä Dean joutui myöntämään valan alla, että hänen tietonsa olivat virheellisiä. Vuonna 1957 hän joutui myöntämään AMA:n kuulemistilaisuuksissa, että jopa vedet, jotka sisälsivät vain 0,1 ppm (0,1 mg/l) fluoria, saattoivat aiheuttaa hammasfluoroosia, joka oli fluorin yliannostuksen ensimmäinen näkyvä merkki.”

”’Luonnollisesti’ fluorattujen vesien fluoridiyhdiste on kalsiumfluoridia. Natriumfluoridi, joka on yleinen fluorausaine, liukenee helposti veteen, toisin kuin kalsiumfluoridi.
Kickin ja muiden vuonna 1935 tekemät eläinkokeet osoittivat, että natriumfluoridi oli paljon myrkyllisempää kuin kalsiumfluoridi. Vielä pahempaa myrkyllisyyttä todettiin fluoripiihappohydroksidilla, yhdisteellä, jota käytetään nykyään yli 90 prosentissa fluorausohjelmista. Fluoripiihappo on fosfaattilannoite- ja alumiiniteollisuudessa käytettävien saasteiden pesureiden suora sivutuote.
Kickin tutkimuksessa kalsiumfluoridista imeytyi alle 2 prosenttia, ja tämä erittyi virtsaan. Mutta edes kalsiumfluoridi ei ole harmitonta. Koska kalsiumfluoridia saaneille eläimille kehittyi myös pilkullisia hampaita, oli selvää, että tällaiset yhdisteet voivat aiheuttaa muutoksia hampaisiin pelkästään kulkeutumalla elimistön läpi, eivätkä ’varastoitumalla hampaaseen’ tai muuallekaan.
Vuonna 1946 Samuel Chasesta, yhdestä Kick-tutkimuksen tekijöistä, tuli kansainvälisen hammaslääketieteellisen tutkimusyhdistyksen (IADR) puheenjohtaja. Tämä järjestö edisti ajatusta, jonka mukaan eri fluoriyhdisteissä merkitystä on vain fluoridi-ionilla. Hän kuitenkin tiesi hyvin, että natriumfluoridi ei käyttäytynyt kuten kalsiumfluoridi. Toisin kuin kalsiumfluoridi, natriumfluoridia jäi elimistöön suuria määriä ja se oli erittäin myrkyllistä.
Uusia alueita, joilla on ’luonnollista’ fluoria, ilmestyy kaikkialle maailmaan, sillä nykyään kaikkia alueita, joita ei ole ’keinotekoisesti’ fluorattu, pidetään ’luonnollisina’. Ongelmana on, että tämä ’luonnollinen’ fluoridi on seurausta veden ja maaperän suorasta saastumisesta petrokemian maankäsittelyssä, valvomattomasta lannoitteiden käytöstä, torjunta-aineiden käytöstä, pohjaveden saastumisesta teollisuusjätealueilta, rakettipolttoaineen ’hautausmaista’ ja niin edelleen. Yhtäkkiä ’luonnollisia’ fluorideja esiintyy alueilla, joita on aiemmin pidetty ’fluoripuutteisina’.”

Dr. Michelle Jorgensen: Is Hydroxyapatite Safe? (loistava teksti)

The Journal of clinical dentistry: A clinical study of the efficacy of a new chewing gum containing calcium hydroxyapatite in reducing dentin hypersensitivity (kuinka hydroksiapatiittia sisältävä purukumi voi auttaa vihlontaan)

Bubble and Bee Organic: Is Hydroxyapatite Safe? The Muddy Waters of Nano and Microparticles (artikkeli liian pienten nano-kokoluokan partikkelien kyseenalaisuudesta)

Better & Better: Hydroxyapatite Toothpaste Is the Future of Oral Care—Science Says So
”Nanohydroksiapatiitti on synteettinen versio hydroksiapatiitista (materiaali, josta hampaasi on tehty). Se on suunniteltu niin pieneksi, että se voi tunkeutua hammaskiilteen aukkoihin. Nanohiukkasista, kuten n-HA:sta, on hyötyä, mutta ne voivat myös aiheuttaa riskejä ihmisten ja ympäristön terveydelle. Siksi ne ovat erimielisyyttä herättävä aihe Euroopan unionissa.
Toinen haittapuoli on se, että säädökset eivät salli n-HA:n suuria pitoisuuksia hammastahnassa. Näin ollen nanohydroksiapatiittihammastahna ei välttämättä sisällä yhtä paljon vaikuttavaa ainetta kuin mikrohydroksiapatiittihammastahna.
Mikrohydroksiapatiittihiukkaset ovat peräisin täysin luonnollisista materiaaleista sen sijaan, että ne olisi valmistettu synteettisesti. Vaikka mikrohydroksiapatiitin hiukkaskoko on suurempi kuin n-HA, vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että mikrohydroksiapatiittihammastahna ehkäisee enemmän reikiä kuin fluorihammastahna.”

Ask The Dentist, Mark Burhenne: Hydroxyapatite Toothpaste: What It Is, Benefits, & Best Brands
”Sekä nano- että mikro-hydroksiapatiitti remineralisoivat hampaita hyvin.
Nano-Ha:ta käyttävien hammastahnojen hiukkaskoko on 20-80 nanometriä (nm). Nämä ovat huomattavasti pienempiä kuin hampaiden dentiinitubulukset, jotka muodostavat hampaiden dentiinin.
Hauska fakta: Astronautit, jotka hyötyivät ensimmäisenä HAp:stä, käyttivät nanohydroksiapatiittihammastahnoja.
Vaikka jotkut ovat huolissaan siitä, että nano-HAp on ’synteettistä’ ja ’nano’-kokoista, nämä huolet perustuvat väärään lähtökohtaan.
Hammastahnoissa käytettyjen synteettisten nanohiukkasten ei tiedetä olevan vaarallisia niiden turvallisuudesta tehtyjen useiden tutkimusten mukaan.
Toiseksi korkealaatuisen nano-HAp:n pitäisi olla sauvamaista, ei neulanmuotoista. Useimmat huolenaiheet kosmetiikan nano-ainesosista liittyvät siihen, miten nämä hiukkaset voivat tunkeutua kehon osiin, joihin ne eivät kuulu, ja aiheuttaa vahinkoa.
Lisäetuna nanohydroksiapatiittihiukkaset liukenevat heti, kun ne joutuvat vatsaan. Jos siis nielet hammastahnaa, pienet hiukkaset eivät pääse mihinkään, minne et halua niiden menevän.
Nano-HAp:n tärkein etu on, että se todennäköisesti ehkäisee herkkiä hampaita paremmin kuin mikro-HAp. Hiukkasten koko mahdollistaa sen pääsyn tiloihin, joissa muuten saattaa esiintyä herkkyyttä kuumalle, kylmälle tai kosketukselle.

Eräässä syyskuussa 2014 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että harjaaminen nanohydroksiapatiittihammastahnalla paransi hampaiden herkkyyttä yhtä paljon kuin fluorihammastahna jo kahden viikon kuluttua.

Nano-HAp:n suurin haittapuoli on se, että säädökset eivät salli kovin suuria pitoisuuksia sitä hammastahnassa. Siksi nano-HAp-hammastahna ei todennäköisesti sisällä yhtä paljon vaikuttavaa ainetta kuin mikro-HAp-hammastahna.

Mikronin kokoiset hydroksiapatiittihiukkaset ovat 5-10 mikronin pituisia, mikä on suurempia kuin useimmat dentiinitubulukset.

Niille, jotka haluavat mahdollisimman luonnollisen hammastahnavaihtoehdon, mikro-HAp voi olla oikea tapa valita.
Sitä on saatavana korkeampina hydroksiapatiittipitoisuuksina, ja se voi olla peräisin täysin luonnollisista materiaaleista (ei synteettisiä aineita). Jopa pienemmässä koossa näyttää siltä, että mikro-HAp remineralisoi hampaita menestyksekkäästi yhtä lailla kuin fluori.
On jopa todisteita siitä, että se voi auttaa herkkien hampaiden hoidossa.”

Ask The Dentist, Mark Buhrenne: Hydroxyapatite Vs. Fluoride: How Do They Compare?
”Fluoripatiitti on vähemmän liukenevaa kuin hydroksiapatiitti. Tämä tarkoittaa, että happamissa olosuhteissa fluoripatiitti on vahvempaa ja kestää paremmin demineralisaatiota.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että fluoripatiittihammastahna olisi parempi kuin hydroksiapatiittihammastahna. Itse asiassa tutkimukset osoittavat, että hydroksiapatiittihammastahna on aivan yhtä hyvä kuin fluorapatiittihammastahna, ja sillä on lisäetu – se auttaa hampaiden yliherkkyyteen.

Kannattaako siis siirtyä hydroksiapatiittihammastahnaan?
Minulle tämä on selvä asia. Jos on olemassa parempi vaihtoehto fluorihammastahnalle ja se on myrkytön, miksi et vaihtaisi?

Monille hammaslääkäreille tämä on myös itsestäänselvyys. Fluoria opetetaan kuitenkin edelleen ’kultaisena standardina’ hammaslääketieteellisissä kouluissa, ja jotkut hammaslääkärit suhtautuvat edelleen varauksellisesti hydroksiapatiittiin. Jos sama koskee sinunkin hammaslääkäriäsi, lähetä hänelle tutkimustietoa!

OraWellness: Nano or No-No? Hydroxyapatite Particle Size Matters
”Optimaalisen imeytymisen edistämiseksi suussa haluamme, että hydroksiapatiitin hiukkaskoko on melko pieni. Näin liueta sylkeen ja olla käytettävissä, jotta se voi mineralisoida hampaita.
Shine-tuotteessa käyttämämme luonnollisista lähteistä peräisin oleva hydroksiapatiitti on farmaseuttista luujauhetta, joka on peräisin Uuden-Seelannin ruoholla ruokituista naudoista. Samaa hydroksiapatiittia, jota käytämme, käytetään myös ravintolisissä biologisesti yhteensopivana kalsiumin lähteenä. On olemassa huomattavaa näyttöä siitä, että elimistö ottaa vastaan apatiittia paremmin kuin muita kalsiumin muotoja.
Käytämme hienointa hiukkaskokoa, jonka tiimimme pystyy mekaanisesti tuottamaan, joka on noin 70 mikrometriä yli 70 tuhatta nanometriä. Erottaaksemme nano-hydroksiapatiitista (nHA) kutsumme hydroksiapatiittiamme nimellä MCHA (mikrokiteinen hydroksiapatiitti), ja ”mikro” tarkoittaa HA:n hiukkaskokoa. Mutta jos pieni koko on parempi, miksi ei käytettäisi mahdollisimman pientä hiukkaskokoa?
Kun siirrymme mikrometreistä nanometreihin, meidän on pohdittava, mitä elimistössä voi tapahtua, jos käytämme ainesosaa, jonka hiukkaskoko on näin pieni.

Nano vai ei?
Jos olet lukenut aineistoamme jonkin aikaa, tiedät jo, että OraWellness on kokonaisvaltaisen paradigman kannalla. Tämä vaikuttaa moniin päätöksiimme, erityisesti tuotekehityksessä.
Kun teimme tutkimus- ja kehitystyötä Shinea varten, huomasimme, että tutkimuskirjallisuus tuki nano-HA:n käyttöä hampaiden demineralisoituneiden alueiden palauttamisessa. Mutta näimme myös ikävää aineistoa siitä, että nanohiukkaset kulkeutuvat umpimähkään elimistössä minne sattuu, koska ne ovat erittäin pieniä.
Mielestämme nano-HA:ta vastaan puhuu kaksi asiaa:
Hiukkaskoko oli niin pieni, että molekyyli pystyy helposti kulkeutumaan koko elimistöön (esimerkiksi veri-aivoesteen läpi ja jopa solurakenteeseen), ja kirjallisuudessa esitettiin viitteitä siitä, että tämä ei olisi turvallista.
Nanohiukkaset ovat synteettisesti tuotettuja (eivät ole luonnosta peräisin).
Holistisen paradigmamme ohjaamana päätimme siis soveltaa ’varovaisuusperiaatetta’ ja välttää nano-HA:ta, kunnes tietäisimme varmasti, että sen käyttö oli turvallista pitkällä aikavälillä.”

Tiedettä

Cell Press: Nanotechnology in toothpaste: Fundamentals, trends, and safety
”On osoitettu, että hydroksiapatiitti tarttuu kiilteen pintaan ja tunkeutuu huokosiin ja halkeamiin ja palauttaa kiilteen pinnan eheyden. hydroksiapatiitti-hiukkasilla on huomattavampi kyky tunkeutua vaurioon kuin fluorideilla, jotka voivat vain remineralisoida pinnan. Li:n tutkimuksissa todettiin, että 20-40 nm:n kokoiset hydroksiapatiitti-hiukkaset kiihdyttivät menestyksekkäästi kiilteen korjautumisprosessia. On todettu, että hydroksiapatiitti tarttuu kiilteen pintoihin, tunkeutuu huokoisiin pintoihin ja taipuu kiilteen epäsäännöllisyyksiin pinnan eheyden palauttamiseksi. NASA julkaisi ensin hydroksiapatiitti-hammastahnan, ja sen jälkeen japanilaiset yritykset kehittivät hydroksiapatiitti-hammastahnan hammaskiilteen korjaamiseen, joka hyväksyttiin Japanissa, Euroopassa ja Kanadassa vuosina 1993, 2006 ja 2015. Poimuelektronimikroskoopilla tarkasteltuna terve hammaskiille näyttää pinnaltaan sileältä ja ehjältä. Demineralisoitunut kiille muuttuu huokoiseksi happokäsittelyjen jälkeen, ja siinä on kuoppia tai muita pintapoikkeavuuksia. On havaittu, että hydroksiapatiittia sisältävän hammastahnan käyttö saa apatiitti-kiteet tarttumaan hampaan pintaan, korjaamaan sitä ja täyttämään kuoppa-alueet, kun taas fluori-hammastahnan käyttö ei korjannut yhtään kiilteen pinnan epätäydellisyyttä. Tutkimukset osoittivat, että hydroksiapatiitti-hammastahnalla käsiteltyjen hampaiden kalsiumpitoisuus oli huomattavasti suurempi kuin käsittelemättömien hampaiden. Pintakovuutta käytettiin myös vertailukohtana arvioitaessa hampaiden alkuaineiden koostumusta. Demineralisoituneet hampaat ovat ’hauraita’ ja herkempiä ulkoisille voimille.
On huomionarvoista, että luiden apatiitti-kiteet ovat noin 2-60 nanometrin kokoluokkaa, eli samaa luokkaa kuin ’nano-hydroksiapatiittina’ mainostetuissa suuhygieniatuotteissa. Hammaskiilteen hydroksiapatiitti-kiteet ovat isompia: noin 25-1000 nanometrin luokkaa.”

RDH magazine: Hydroxyapatite: A way to brush your teeth with their natural components?
”Nano-hydroksiapatiitti-hiukkasten hiukkaskoko on 20-80 nanometriä, kun taas mikro-hydroksiapatiitti-hiukkasten koko on 5-10 mikrometriä. Markkinoilla on hammastahnamerkkejä, joissa on molempien kokojen hiukkasia. Yksi tärkeimmistä eroista on se, että nano-apatiitti on yleensä synteettistä ja mikro-apatiitti on yleensä peräisin luonnollisista lähteistä, kuten naudasta. Nano-apatiitin on todettu olevan tehokkaampi lääke niille, jotka kärsivät hampaiden herkkyydestä, koska hiukkaset ovat pienempiä ja pystyvät tarttumaan suurempaan pinta-alaan, mutta molemmat apatiitit ovat osoittaneet lupaavia vaikutuksia hammasherkkyyteen. Koville fluorin kannattajille voi olla vaikea käsittää, mutta HAP:n on kerta toisensa jälkeen osoitettu olevan yhtä tehokas kuin sen tunnetumpi vastine.
Kyse ei ole siitä, etteikö fluori olisi tehokasta; se on osoittautunut tehokkaaksi vuosien varrella tehdyissä tutkimuksissa, ja se on osoittanut suurta menestystä reikiintymisasteiden vähentämisessä. Tästä huolimatta ihmiset alkavat haluta vaihtoehtoja tuotteille, jotka voivat aiheuttaa haittaa. Esimerkiksi fluoridia sisältävässä hammastahnapullossa on oltava varoitusmerkintä, jos lapsi nielee sitä.”

Monographs In Oral Science: Physicochemical Interactions between Enamel and Oral Fluids
”Fluoridin ajateltiin aikoinaan olevan olennainen mikroravintoaine, joka vaikuttaa karieksen vastustuskykyyn, kun se sisältyy hampaan mineraaliin, mutta nyt tiedämme, että mineraalin pinnalla tapahtuvat monimutkaiset vuorovaikutukset ovat tärkeimpiä. Jokaisen vähänkin liukenevan mineraalin, myös hammaskiilteen, käyttäytyminen määräytyy ympäristön mukaan, jossa se sijaitsee, ja hammaskruunun tapauksessa sylki ja biofilmineste ovat tärkeässä asemassa. Kiille voi säilyttää tasapainonsa tai menettää mineraalejaan, mutta se voi saada niitä takaisin. Nämä prosessit noudattavat Le Chatelierin periaatetta, ja fysikaalis-kemiallisesti niitä kutsutaan kyllästäviksi, aluskyllästäviksi ja ylikyllästäviksi olosuhteiksi. Sylki ja jopa biofilmineste on ylikyllästetty kalsiumilla (Ca2+) ja fosfaatilla (PO43-) suhteessa kiilteen liukoisuuteen, ja näin ollen kiilteen luonnollinen taipumus on saada mineraaleja, mikä antaa syljelle remineralisoivan ominaisuuden.”

Biomaterials and Biosystems: Advanced non-fluoride approaches to dental enamel remineralization: The next level in enamel repair management
”Kiille on ihmisen kovinta kudosta, ja se peittää koko hampaan kruunun. Se koostuu orgaanisista ja epäorgaanisista komponenteista, jotka osallistuvat sen luonnollisiin mineralisaatioprosesseihin. Tarkemmin sanottuna hammaskiille koostuu tiiviisti pakatuista ja toisiinsa kietoutuneista mineraalisauvoista (joita kutsutaan myös prismoiksi), joita proteiinit sitovat. Nämä sauvat tai prismat puolestaan koostuvat proteiineihin sitoutuneista hydroksiapatiittikuiduista, jotka kulkevat yhdensuuntaisesti ja tietyissä kulmissa prismojen suuntaan nähden. Kiilteen koostumus ja rakenne takaavat suuren kovuuden ja mekaanisen kimmoisuuden.

Kiille on aina suorassa kosketuksessa syljen komponenteista muodostuvan biofilmin kanssa. Biofilmi koostuu bakteerivapaasta osasta ja bakteereja sisältävästä plakista. Bakteerivapaa osa, kiilteen ja plakin välinen proteiinikerros (paksuus enintään 1 mikrometri), koostuu esimerkiksi adsorboituneista glykoproteiineista, mukiineista ja lipideistä. Plakki puolestaan muodostaa kiinnittyneiden ja aggregoituneiden bakteerien siirtymäkerroksen, jonka bakteeritiheys pienenee etäisyyden kasvaessa hampaan pinnasta. Riittävällä etäisyydellä bakteerit leviävät uusille alueille. Bakteerit, jotka ovat suorassa kosketuksessa pellettiin, pystyvät läpäisemään proteiinikerroksen. Biofilmin muodostumismekanismi ja sen rakenne määräytyvät pitkälti proteiinien ja bakteerien adsorption ja tarttumisen perusteella. Nämä prosessit puolestaan perustuvat vuorovaikutusvoimiin ja entropiaan.

Kiilteen mineralisaatioprosessit tapahtuvat yleensä silloin, kun kiilteen hydroksiapatiitti liukenee (karieksen aiheuttama demineralisaatio) tai kun syljen proteiinit, kalsium- ja fosfaatti-ionit, fluoridi ja muut komponentit remineralisoivat paikallisesti liuenneen kiilteen.

Kiilteen hajoamisen osalta erotetaan ensisijaisesti karies ja eroosio. Karieksen aiheuttama kiilteen demineralisaatio johtuu bakteereista, jotka fermentoivat elintarvikkeita (hiilihydraatteja) hammasplakissa. Tässä prosessissa syntyy orgaanisia happoja (esim. maito-, etikka-, muurahais- ja propionihappoja), jotka liuottavat hammasmineraaleja. Kun ne kohtaavat happoliukoisen mineraalin (hydroksiapatiitti), ne alkavat hitaasti liuottaa sitä. Siten muodostuu kariesvaurio, joka johtaa kuukausien tai vuosien kuluessa (pH-arvoilla 4,5 – 5) onteloihin, jos prosessia ei pysäytetä. Hampaiden syövyttävä kuluminen taas johtuu kemiallisesta hajoamisesta ilman bakteerien osallistumista. Syitä voi olla mm. happamat ruoat ja juomat, hampaiden narskuttelu (yöllä) tai muu mekaaninen kulutus.

Kiilteen remineralisaatio on varhaisten kariesvaurioiden luonnollinen korjausprosessi, jossa kalsiumia, fosfaattia ja muita ioneja laskeutuu syljen proteiinien avustuksella demineralisoituneen kiilteen tyhjiöihin. On tärkeää huomata, että remineralisaatioprosessia ei edistetä kovinkaan voimakkaasti pelkällä demineralisaatioprosessin tukahduttamisella. De- ja remineralisaatio ovat monimutkainen yhdistelmä erilaisia prosesseja, jotka kulkevat rinnakkain. Remineralisaatio tarkoittaa kalsium- (Ca) ja fosfaatti- (P) ionien (joskus myös mm. fluoridin) talteenottoa hieman ylikyllästyneessä syljessä ja näiden ionien ohjaamista karieksen ja/tai happoeroosion aiheuttamiin kohtiin, joissa tapahtuu remineralisaatio. Samaan aikaan kuitenkin tapahtuu demineralisaatio-/hajoamisprosesseja. Näin ollen remineralisaation nopeuden on oltava suurempi kuin demineralisaation nopeuden, jotta kiille lopulta rakentuisi.

Perinteisellä fluoridipohjaisella hoidolla on suuri merkitys kiilteen korjaamisessa, sillä se keskeyttää erittäin tehokkaasti demineralisaatio/hajoamisprosessin ja tukee kiilteen remineralisaatiota. Liian tiheään fluorihoitoon/saantiin (esim. fluorattu vesi, hammastahna jne.) tai korkeisiin fluoripitoisuuksiin, joita ei ole räätälöity potilaalle, liittyy kuitenkin riskitekijöitä. Ensin mainittu voi johtaa hammasfluoroosin kehittymiseen ja jälkimmäinen fluorisyndroomaan. Sen vuoksi on suuri tarve kehittää remineralisaatiojärjestelmiä, jotka täydentävät fluoridin tehokkuutta tai jopa korvaavat sen tulevaisuudessa.

Fysikaalis-kemiallisten ja biologisten mineralisaatiomekanismien parempi ymmärtäminen on viime vuosina vaikuttanut useiden sellaisten remineralisaatiomenetelmien kehittämiseen, jotka ylittävät fluoridivälitteisen remineralisaation. Nämä lähestymistavat ovat erityisen hyödyllisiä kehitettäessä uusia hoitovaihtoehtoja henkilöille, joilla on suuri karieksen tai eroosiokulumisen riski. Tarkastelemme siksi yksittäisiä ei-fluoridivälitteisiä remineralisaatiojärjestelmiä, jotka ovat parhaillaan kehittymässä testivaiheessa tai jo markkinoilla. Olemme jakaneet nämä järjestelmät niin sanottuihin sisäisiin (endogeenisiin) ja ulkoisiin (eksogeenisiin) järjestelmiin. Sisäsyntyisten järjestelmien ryhmään kuuluvat esimerkiksi proteiinit, peptidit ja dendriimerit, jotka pystyvät adsorboitumaan tiettyihin (remineralisoitaviin) kohtiin ja keräämään syljessä olevaa kalsiumia ja fosfaattia. Ionien kertyminen johtaa kalsiumin ja fosfaatin ylikyllästymiseen ja lopulta kiilteen remineralisaatioon. Tähän ryhmään viitataan seuraavassa nimellä ’luontainen (endogeeninen) kalsiumfosfaattilähestymistapa’ (iCP). Ekstrinsisten järjestelmien ryhmään kuuluvat esimerkiksi nanokiteiset ja amorfiset kalsiumfosfaatit, jotka toimitetaan remineralisoitaviin kohtiin ulkoisen syötön kautta. Syötetyt kalsiumfosfaattiainekset joko liukenevat ja remineralisoivat paikallisen prisma-hydroksiapatiitin, tai ne adsorboituvat kiilteen prismoihin ja sulautuvat prismakiteisiin. Koska kalsiumia ja fosfaattia saadaan ulkoisista lähteistä, tästä ryhmästä käytetään jäljempänä nimitystä ’ekstrinsinen (eksogeeninen) kalsiumfosfaattimenetelmä’ (eCP).”

The British Dental Association Journal: Comparative efficacy of a hydroxyapatite and a fluoride toothpaste for prevention and remineralization of dental caries in children
”Pelkän fluoridin käytöllä voidaan saavuttaa vain rajoitetusti karieksen ehkäisyyn ja remineralisaatioon liittyviä tuloksia. Nämä rajoitukset voivat liittyä siihen, että fluoridin teho heikkenee pH:n ollessa alle 4,5; fluoridi tarvitsee edelleen Ca2+- ja PO43-ioneja biologisesti käytettävissä olevassa muodossa syljessä ja muissa lähteissä ollakseen tehokas; ja fluoridin remineralisaatio alkuperäisissä leesioissa on tehokkainta leesion ulkopinnalla, päällimmäisten 30 mikrogramman kohdalla, mikä johtaa pinta-alueen remineralisaatioon leesion rungon kustannuksella, jolloin täydellisen remineralisaation saavuttaminen vaikeutuu. Lisäksi, vaikka fluoridin teho on annosriippuvainen ja lisääntyy annoksen suurentuessa, on olemassa raja, johon asti fluoridiannosta voidaan nostaa, jotta voidaan välttää fluoroosin riski lapsilla ja toksisuus kaikissa ikäryhmissä. Annosrajoituksen vaikutus fluorin tehoon saattaa olla selvempi alle 6-vuotiailla lapsilla, koska tälle ryhmälle suositeltu fluoridiannos on jopa pienempi kuin ilman reseptiä saatavissa hammastahnoissa säädetty 1000-1500 ppm:n fluoridipitoisuus, ja sellaisena se on luultavasti suboptimaalinen alkuperäisten vaurioiden tehokkaan remineralisaation kannalta.

Syljen homeostaattisten mekanismien ja fluoridipohjaisten strategioiden rajoitukset karieksen ehkäisyssä ja remineralisaatiossa, erityisesti erittäin kariogeenisissä suuympäristöissä, perustelevat tarvetta uuden ajan strategioille, jotka voisivat toimia joko paremmin tai yhtä tehokkaasti kuin fluoridi, mutta joiden avulla voidaan lisätä annosta tehokkuuden lisäämiseksi ilman turvallisuusongelmia. On ajateltu, että stabiloitujen kalsium (Ca2+) ja fosfori (PO43) -ionien ulkoisten lisälähteiden läsnäolo voisi lisätä syljen luonnollista kariesta ehkäisevää ja remineralisoivaa potentiaalia lisäämällä diffuusiogradienttia, mikä edistäisi nopeampaa ja syvempää pinnallista remineralisaatiota. Yksi uusista karieksen remineralisoivista teknologioista ovat biomimeettiset järjestelmät, joihin kuuluvat synteettinen hydroksiapatiitti (Ca5(PO4)3(OH)), jota käytetään mikroklustereissa tai nanokiteisissä muodoissa suuhygienistituotteissa. Hydroksiapatiitti on bioaktiivinen ja bioyhteensopiva materiaali, jonka kemiallinen koostumus on samanlainen kuin ihmisen kiilteen apatiittikiteiden. Useat in vitro- ja in situ -tutkimukset ovat antaneet näyttöä apatiitin remineralisaatio- ja ennaltaehkäisypotentiaalin tueksi suunhoitotuotteissa, sillä apatiitin on osoitettu kykenevän adsorboitumaan vahvasti hampaan pintoihin, plakin komponentteihin ja bakteereihin. Satunnaistetut kontrolloidut kliiniset tutkimukset, joista osa johti apatiitin hyväksymiseen karieksen vastaisena aineena Japanissa vuonna 1993 ja Kanadassa vuonna 2015, ovat osoittaneet, että se ei ole huonompi kuin fluoridi ja että se vastaa fluoridia.”

BDJ Open: Comparison of hydroxyapatite and fluoride oral care gels for remineralization of initial caries: a pH-cycling study
”Synteettisen HAP:n tärkein etu on sen hyvä biologinen yhteensopivuus. Näin ollen hydroksiapatiitti tehoaineena soveltuu hyvin suunhoitovalmisteisiin kaikille ikäryhmille, myös imeväisille ja pikkulapsille, koska se ei aiheuta fluoroosiriskiä. Äskettäinen in situ -tutkimus osoitti, että HAP-hammastahna remineralisoi alkuvaiheen kariesta ja esti kiilteen demineralisaatiota yhtä tehokkaasti kuin hammastahna, jossa oli amiinifluoridina 500 ppm fluoria. Toisin kuin amiinifluoridihammastahnassa, mikroradiografiset kuvat osoittivat, että HAP-hammastahna remineralisoi myös syvempiä kiilteen kerroksia. In situ -tutkimusten lisäksi kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet HAP-pohjaisten hammastahnojen kariesta ehkäiseviä vaikutuksia. Remineralisoivien ominaisuuksiensa lisäksi HAP:n on osoitettu vähentävän bakteerikolonisaatiota kiilteen pinnoilla. In situ -tutkimus osoitti, että huuhtelu HAP-vesidispersiolla (eli perus suuvesi ilman lisäaineita) vähensi bakteerien kiinnittymistä hampaan pinnalle yhtä tehokkaasti kuin antibakteerinen klooriheksidiini. Toisin kuin klooriheksidiini, HAP ei tapa suun bakteereja, vaan sillä on tarttumista estäviä ominaisuuksia. Kaikki nämä ominaisuudet yhdessä tekevät hydroksiapatiitista lupaavan biomimeettisen aktiivisen ainesosan päivittäisiin suunhoitosovelluksiin.

Päivittäisen hammasharjan lisäksi hammaslääkärit suosittelevat usein fluoridigeelejä, joissa on korkea fluoridipitoisuus (esim. 12 500 ppm F-), henkilöille, joilla on suuri kariesriski. Cochrane-katsauksessa raportoitiin karieksen vähenevän 21 %, kun käytettiin fluoridigeelejä lumelääkkeisiin verrattuna. Tällaisten korkeasti konsentroitujen fluoridivalmisteiden käyttö lisää kuitenkin riskiä hampaiden fluoroosin tai muiden haittavaikutusten kehittymiselle erityisesti lapsilla, kun eri fluorilähteitä (esim. fluorigeeliä, fluorihammastahnaa, fluorisuuvettä, fluoripastilleja, fluorattua suolaa jne.) yhdistetään. Tämän vuoksi korkeasti konsentroituja fluorigeelejä ei pitäisi käyttää päivittäin päivittäisessä suunhoidossa kotona. Päivittäisellä suunhoitokuurilla on kuitenkin osoitettu olevan myönteisiä vaikutuksia suun terveyteen. Lisäksi fluoripitoiset suunhoitogeelit näyttävät olevan tehokkaampia, kun ne on happamoitettu, mikä aiheuttaa hampaiden eroosion riskin, jos niitä käytetään usein. Sitä vastoin HAP-hiukkaset ovat vuorovaikutuksessa hampaan pintojen kanssa jopa neutraaleissa olosuhteissa, ja HAP-pohjaisten hammastahnojen ja -geelien on osoitettu vapauttavan kalsium- ja fosfaatti-ioneja hammasplakissa, joten ne voivat edistää remineralisaatiota ja estää hammaskudoksen demineralisaatiota. Näin ollen on ajateltavissa, että fluorittoman, hydroksiapatiittipohjaisen suunhoitogeelin päivittäinen käyttö on lupaava strategia tukemaan hammastahnan kariesta ehkäisevää vaikutusta.”

Association between periodontal pathogens and systemic disease
”Hammasplakki on mikro-organismien biofilmi, joka on kiinnittynyt joko hampaan pintaan tai muihin mikro-organismeihin tavalla, joka mahdollistaa mikro-organismien selviytymisen ja vastustuskyvyn isännän puolustusmekanismeja tai antibioottihoitoa vastaan. Kun biofilmi kypsyy, syntyy mikrobien dysbioosi, joka aiheuttaa asteittaisen siirtymisen grampositiivisista lajeista pääasiassa gramnegatiivisiin anaerobisiin lajeihin ja johtaa biofilmin muodostumiseen ientaskun pinnan alle. Lisäksi hammasplakin biofilmin sokeriaineenvaihdunta johtaa orgaanisten happojen tuotantoon, joilla on ratkaiseva merkitys pH:n alentamisessa ja hampaan pinnan demineralisaatiossa. Siten usein tapahtuvan sokerin kulutuksen tiedetään myös aiheuttavan ikenenpäällisen mikrobiston dysbioosia, mikä edistää karieksen aiheuttamien vaurioiden kehittymistä.

Ikenien haavautuminen, hammaslangan käyttö, hammastoimenpiteet tai jopa ruoan pureskelu voivat aiheuttaa hammasplakin läheisyydessä olevien verisuonten rikkoutumista, mikä voi tuoda bakteereja systeemiseen verenkiertoon. Bakteremiaa on havaittu joidenkin hammaslääketieteellisten tai lääketieteellisten toimenpiteiden jälkeen, ja joitakin bakteereja on eristetty verestä juurihoidon jälkeen.”

Ben Greenfield: The Hidden Health Hazards In Your Teeth & What You Can Do About It: Biohacking Your Mouth With Biological Dentistry
Useimpien perinteisten hammaslääkäriasemien pääpaino on hampaiden paikkaamisessa ja purennan korjaamisessa. Oikea purenta pyritään säilyttämään, hampaita korjataan ja kipua hoidetaan paikallisesti. Olisi tärkeää muistaa, kuten kaikille biologisille hammaslääkäreille opetetaan: ”Suu on yleisen terveyden peili”. Jos on ongelmia siellä, on niitä sen seurauksena myös muualla kehossa.

Mamavation: Best Tea Brands Without Plastic Teabags and Other Toxins
”Älä anna pienille lapsille vihreää, mustaa tai oolong-teetä fluoridipitoisuuksien vuoksi. Valkoisessa teessä on vähän fluoria, ja yrttiteet eivät (juuri lainkaan) sisällä fluoria.” Otimme kaikki teet mukaan ”parhaiden” joukkoon, mutta huomaa, että joissakin teissä voi olla pieniä määriä fluoria. Selitämme myöhemmin tässä postauksessa, miten voit vähentää altistumista valintojesi perusteella”.

”Musta, vihreä, oolong- ja valkoinen tee on peräisin Camellia sinensis -kasvista. Kun teekasvi kasvaa, sen juuret imevät maaperästä fluoridia, joka imeytyy teelehtiin, jotka keitetään teeksi. Koska vanhemmilla, kypsemmillä lehdillä on enemmän aikaa imeä fluoridia, ne voivat sisältää jopa 20 kertaa enemmän fluoridia kuin nuoremmat lehdet.

Linus Pauling -instituutin mukaan eri teelaatujen erot ovat seuraavat:

• Vihreä tee: korkea fluoridipitoisuus ja kypsät teelehdet.
• Musta tee: korkea fluoridipitoisuus ja kypsät teelehdet.
• Oolong-tee: Keskimääräinen tai korkea fluoripitoisuus ja kypsät teelehdet.
• Valkoinen tee: alhainen fluoridipitoisuus ja enimmäkseen nuppuja ja nuoria lehtiä.
• Yrttitee: ei fluoria, eikä sitä ole valmistettu puhtaasta teekasvista.

Toinen tapa varmistaa, että saat teetä, jossa on vähemmän fluoria, on ostamasi teen laatu. Suosittelemme, että etsit luonnonmukaista irtolehtiteetä ja pysyt erossa tiiliteestä tai pullotetusta teestä.

• Irtolehtitee – alhaisin fluoridipitoisuus.
• Teepusseissa oleva tee – alhainen fluoripitoisuus
• Pullotettu tee – keskimääräinen fluoripitoisuus, joka johtuu vedessä olevasta fluorista ja teessä olevasta fluorista.
• Brick tea – korkein fluoridipitoisuus vanhimmista lehdistä, jotka on muotoiltu tiilen muotoon.
  Koska vedessä olevien fluorikemikaalien ja lasten älykkyysosamääräpisteiden menetyksen välillä on yhteys, lapsille ei suositella annettavaksi vihreää, mustaa tai oolong-teetä. Jos kuitenkin annat lapsille näitä teetyyppejä, on parasta antaa ne haudutettavaksi irtonaisista orgaanisista teelehdistä.”