Keväällä 2006 luin maailman ensimmäisen teknologiayrityshautomon perustajan Paul Grahamin blogia (silloin kirjoituksia kutsuttiin esseiksi). Yksi vaikuttavimmista Grahamin teksteistä oli nimeltään What You Can’t Say. Sen luettuani olen entistä isommin halunnut selvittää, mitä ne asiat ovat, joita ei saa sanoa. Nyt yli 16 vuotta myöhemmin on aika listata sokeista pisteistä keskeisimpiä. Tahdon pohtia, mitä haittaa kunkin asiakokonaisuuden vääristelystä on, ja mitä voimme voittaa nostamalla kiellettyjä aiheita rohkeammin keskusteluun. Ensin kuitenkin lyhennelty käännös Paulin tekstistä olennaisimpine pointteineen. Kuvat ja linkit ovat omia lisäyksiäni:

Tammikuu 2004
Oletko koskaan nähnyt vanhaa valokuvaa itsestäsi ja hävennyt sitä, miltä näytit? Pukeuduimmeko me oikeasti noin? Niin teimme. Eikä meillä ollut aavistustakaan, kuinka hölmöltä näytimme. Muoti on luonteeltaan näkymätöntä, samalla tavoin kuin emme huomaa maapallon liikettä seistessämme maan päällä.
Minua pelottaa se, että on olemassa myös moraalisia muoteja. Ne ovat yhtä mielivaltaisia ja näkymättömiä useimmille ihmisille. Mutta ne ovat paljon vaarallisempia. Muotia luullaan hyväksi designiksi; moraalista muotia luullaan hyvyydeksi. Outo pukeutuminen saa aikaan ehkä naurua. Moraalisen muodin rikkominen voi johtaa potkuihin, hyljeksintään, vankilaan tai jopa kuolemaan.
Jos voisit matkustaa aikakoneella ajassa taaksepäin, yksi asia olisi varmaa riippumatta siitä, minne menisit: sinun pitäisi varoa, mitä sanot. Harmittomina pitämämme mielipiteet olisivat voineet saada sinut suuriin vaikeuksiin. Olen jo sanonut ainakin yhden asian, josta olisin joutunut ongelmiin suurimmassa osassa Eurooppaa 1600-luvulla ja josta Galilei joutui suuriin vaikeuksiin, kun hän sanoi sen – että maa liikkuu.
Tämä näyttää olevan vakio kautta historian: joka aikakautena ihmiset uskoivat asioita, jotka olivat aivan naurettavia, ja uskoivat niihin niin vahvasti, että olisit joutunut hirvittäviin vaikeuksiin, jos olisit sanonut toisin.
Onko meidän aikamme erilainen? Kuka tahansa, joka on lukenut jonkin verran historiaa, voi todeta, että vastaus on lähes varmasti ei. Olisi hämmästyttävä yhteensattuma, jos meidän aikamme olisi ensimmäinen aikakausi, jossa valtavirtatietoisuus tajuaisi kaiken juuri oikein.
On kutkuttavaa kuvitella, että me uskomme asioita, joita tulevaisuuden ihmiset pitävät naurettavina. Mitä tulevaisuudesta keskuuteemme saapuvan aikamatkaajan kannattaisi sitten varoa sanomasta? Sitä tahdon tutkia tässä. Mutten halua niinkään järkyttää lukijaa päivän hurjimmilla harhaopeilla. Tahdon ennen kaikkea löytää yleisiä reseptejä sen selvittämiseksi, mitä ei saa sanoa – missä tahansa aikakaudessa.
Konformistitesti
Aloitetaan testillä: Onko sinulla mielipiteitä, joita et haluaisi ilmaista kaveripiirisi tai työyhteisösi edessä?
Jos vastaus on ei, kannattaa pysähtyä miettimään asiaa. Jos uskot kaiken mitä sinun pitäisi nykykulttuurin mukaan uskoa, onko kyse sattumasta? Todennäköisesti ei ole. Melko varmasti ajattelet vain, mitä sinulle sanotaan. On epätodennäköistä, että olisit omalla ajattelullasi ja asioiden perinpohjaisella selvittämisellä päätynyt samoihin johtopäätöksiin, kuin tämänkään aikakauden massakulttuuri ajatusmuoteineen ja vääjäämättömine virheineen. Se olisi sama kuin joku väittäisi, että hän olisi itsenäisesti päättänyt vuonna 1972, että alaspäin levenevät trumpettilahkeet ovat hyvä idea.
Harhaoppisuus
Kaikilla historian aikakausilla näyttää olleen leimoja, joilla epämiellyttävä lausuma on voitu ampua alas ennen kuin kukaan ehtii kysyä, onko se totta vai ei. "Jumalanpilkka", "pyhäinhäväistys" ja "harhaoppi" olivat tällaisia leimoja lähes läpi länsimaisen historian, kuten viime aikoina ovat olleet "sopimaton" ja "epäsensitiivinen". 
Millä tahansa aikakaudella pitäisi olla helppo selvittää, mitä tällaiset leimat ovat, yksinkertaisesti katsomalla, kuinka ihmiset kutsuvat ajatuksia, joiden kanssa he ovat eri mieltä – "epätoden" lisäksi. Kun poliitikko sanoo, että hänen vastustajansa on väärässä, se on suoraviivaista kritiikkiä, mutta kun hän hyökkää lausuntoa vastaan "eripuraisena" tai "rodullisesti epäherkkänä" sen sijaan, että väittäisi sen olevan väärä, pitäisi hälytyskellojen soida. Muodinvastaisuus ei tarkoita, että ajatuksessa olisi oikeasti mitään väärää. Yleensä kun jotain asiaa aletaan leimaamaan muodin vastaiseksi haukkumasanalla, se on merkki siitä, ettei ajatusta pystytä ampumaan alas epätotena.
Yksi tapa selvittää, mille tabuille tulevat sukupolvet nauravat, on siis aloittaa leimoista. Ota jokin leima - esimerkiksi "seksistinen" tai "misogyyninen" - ja koeta miettiä ajatuksia, joita voitaisiin kutsua sellaisiksi. Kysy sitten jokaisen "harhaoppisen" ajatuksen kohdalla, voisiko tämä silti pitää paikkansa?
Epäilen, että moraalisten tabujen suurimmaksi lähteeksi osoittautuvat valtataistelut, joissa toisella osapuolella on vain niukka yliote. Löytyy ryhmä, joka on tarpeeksi voimakas tabujen toimeenpanoon, mutta riittävän heikko tarvitsemaan tabujen tarjoamaa turvaa.
Mitkä ryhmät ovat voimakkaita mutta hermostuneita, ja mitä ajatuksia ne haluaisivat tukahduttaa? Mitkä ajatukset ovat tahranneetmielleyhtymiä, kun ne ovat päätyneet häviäjän osaan jossakin viimeaikaisessa kamppailussa? Mitä mainstream-ihmiset pelkäävät sanoa?
“Suvaitsevaisuus” rankaisee ankarasti ajatusrikkeestä.




Miksi tonkia ampiaispesää?
Jotkut kysyisivät, miksi joku haluaisi tehdä näin. Miksi lähteä tarkoituksella penkomaan ikäviä, huonomaineisia ajatuksia? Miksi katsoa kivien alle?
Teen sitä ensinnäkin samasta syystä kuin lapsena katselin kivien alle: silkasta uteliaisuudesta. Ja olen erityisen utelias kaikkea kiellettyä kohtaan. Anna minun nähdä ja päättää itse.
Toiseksi teen niin, koska en pidä ajatuksesta, että olisin erehtynyt. Jos uskomme muiden aikakausien tapaan asioita, jotka myöhemmin tuntuvat naurettavilta, tahdon tietää, mitä ne ovat, jotta ainakin minä voin välttää uskomasta niihin.
Kolmanneksi teen sitä, koska se on hyväksi aivoille. Hyvän työn tekemiseen tarvitaan aivot, jotka voivat mennä minne vaan. Ja erityisesti tarvitaan aivoja, joilla on tapana mennä sinne, minne niiden ei pitäisi.
Oli syy mikä tahansa, älykkyys korreloi halukkuuteen harkita järkyttäviäkin ajatuksia. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että älykkäät ihmiset etsivät aktiivisesti aukkoja perinteiseen ajatteluun. Luulen, että he ovat myös alun perin vähemmän vakiintuneiden käsitysten vallassa.
Harhaoppisuus ei kannata pelkästään tieteissä. Millä tahansa kilpaillulla alalla voi voittaa paljon näkemällä asioita, joita muut eivät uskalla nähdä. Jokaisella alalla lienee harhaoppeja, joita vain harvat uskaltavat lausua. Yhdysvaltain autoteollisuudessa väännetään kättä markkinaosuuden pienenemisen syistä. Syy on tietenkin niin ilmeinen, että tarkkaavainen ulkopuolinen voi selittää sen hetkessä: he tekevät huonoja autoja. He ovat jääneet jälkeen niin kauan, että nykyään yhdysvaltalaiset automerkit ovat antibrändejä - jotain, mistä huolimatta auto ostetaan, ei sen takia. Cadillac lakkasi olemasta autojen Cadillac noin vuonna 1970. Silti epäilen, ettei kukaan uskalla sanoa tätä. Muuten nämä yhtiöt olisivat ehkä yrittäneet korjata asian.
Hurjien ajatusten pohtimiseen harjaantumisessa on muitakin etuja kuin itse ajatukset. Se on kuin venyttelyä. Kun venyttelet ennen juoksua, laitat kehosi äärimmäisempiin asentoihin kuin mihin se joutuu juoksun aikana. Jos pystyt ajattelemaan asioita niin oudosti, että ne saavat ihmisten hiukset nousemaan pystyyn, sinulla ei ole vaikeuksia tehdä pieniä retkiä laatikon ulkopuolelle, joita ihmiset kutsuvat innovatiivisiksi.
Esimerkki epämuodikkaasta ajatuksesta, joka sohaisee aikakauden ampiaispesään.




Pensieri Stretti
Kun löydät jotain, mitä et voi sanoa, mitä teet sillä? Minun neuvoni on, että älä sano sitä. Tai ainakin valitse taistelusi.
Oletetaan, että tulevaisuudessa syntyy laaja kansanliike keltaisen kieltämiseksi. Ehdotukset keltaisen värin käytöstä tuomitaan "keltalaisuudeksi", ja samoin kaikki, joiden epäillään pitävän väristä. Oranssista pitäviä siedetään, mutta heihin suhtaudutaan epäluuloisesti. Oletetaan, että ymmärrät, ettei keltaisessa ole oikeasti mitään vikaa. Jos huutelet tätä oivallusta ympäriinsä, sinutkin tuomitaan keltalaisena, ja joudut jatkuvasti kiistelemään kelta-vastaisten kanssa. Jos elämäntavoitteesi on palauttaa keltainen väri kunniaan, tämä voi olla sinun taistelusi. Mutta jos sinua kiinnostavat lähinnä muut kysymykset, keltalaiseksi leimautuminen on vain häiriötekijä. Jos päädyt päivästä toiseen väittelemään idioottien kanssa, seura saattaa tehdä kaltaisekseen.
Sananvapautta tärkeämpää on ajattelun vapaus. Jos tunnet, että sinun on sanottava kaikki, mitä ajattelet, se saattaa estää sinua ajattelemasta epäasiallisia ajatuksia. Mielestäni on parempi noudattaa päinvastaista politiikkaa. Vedä jyrkkä raja ajatustesi ja puheesi välille. Pääsi sisällä kaikki on sallittua. Omassa päässäni pyrin rohkaisemaan kaikkein törkeimpiä ajatuksia, joita voin kuvitella. Mutta kuten salaseurassa, mitään, mitä rakennuksen sisällä tapahtuu, ei saa kertoa ulkopuolisille. Fight Clubin ensimmäinen sääntö on, että Fight Clubista ei puhuta.
Myönnän, että tuntuu pelkurimaiselta olla hiljaa. On niin monia asioita, joita ei voi sanoa. Jos sanoisi ne kaikki, ei jäisi aikaa oikealle työlle.
Ongelmana ajatusten salassa pitämisessä on kuitenkin se, että menettää keskustelun edut. Ajatuksesta puhuminen johtaa uusiin ajatuksiin. Optimaalinen suunnitelma, jos se onnistuu, on siis, että sinulla on muutama luotettava ystävä, joille voit puhua avoimesti. Tämä ei ole vain tapa kehittää ideoita, vaan se on myös hyvä nyrkkisääntö ystävien valinnassa. Ihmiset, joille voi sanoa harhaoppisia asioita uteliaisuuden hengessä vailla uhkaa, ovat mielenkiintoisimpia tuntea.
Viso Sciolto?
En usko, että tarvitsemme viso scioltoa (hymyile kaikille) niinkään kuin pensieri strettiä (salaiset ajatukset). Ehkä paras käytäntö on tehdä selväksi, ettei ole samaa mieltä oman aikakautensa kiihkoilusta – olematta kuitenkaan liian tarkka siitä, mistä on eri mieltä. Kiihkoilijat koettavat saada sinut sanomaan mielipiteesi, tai kiistämään sen, mutta sinun ei tarvitse vastata heille. Jos he yrittävät pakottaa sinut käsittelemään kysymystä heidän ehdoillaan – "oletko meidän puolellamme vai meitä vastaan?" – voit aina vain vastata "en kumpaakaan".
Vielä parempi on vastata "en ole päättänyt". Larry Summers teki juuri näin, kun eräs ryhmä yritti asettaa hänet piinapenkkiin. Myöhemmin hän selvitti asiaa sanomalla: "En ota osaa pikakuulusteluihin." Monet kysymykset, joista ihmiset kiihtyvät, ovat itse asiassa varsin monimutkaisia. Etkä saa palkintoa nopeasta vastauksesta.
Jos keltaisuuden vastustajilla karkaa mopo käsistä ja tahdot taistella vastaan, on olemassa keinoja tehdä se ilman, että sinua syytettäisiin keltaisuudesta. Kuten muinaisen armeijan vartiomiehet, haluat välttää suoraa hyökkäystä vihollisen pääjoukkojen kimppuun. Parempi ahdistella heitä nuolilla etäältä.
Yksi tapa tehdä tämä on nostaa keskustelun abstraktiotasoa. Jos vastustat sensuuria yleisesti ja kannatat sananvapautta, voit välttää syytökset harhaoppisuudesta.
Parasta kaikesta lienee huumori. Kiihkoilijoilta, olipa heidän asiansa mikä tahansa, puuttuu poikkeuksetta huumorintaju. He eivät osaa vastata vitseihin samalla mitalla. He ovat huumorin alueella yhtä onnettomia kuin ratsumies luistinradalla. Esimerkiksi viktoriaaninen siveellisyys näyttää voitetun lähinnä kohtelemalla sitä vitsinä.

Moraalisilla muoti-ilmiöillä ei ole tapana kestää liian loogista tarkastelua

Tätä kirjoittaessa sain kaverilta viestin Telegramissa:

– Ois varmaan hieno elämä, jos omistais täydellisen loukkaantumistutkan. Saiskohan kårånavilkkua kehitettyä niin, että me, joille ei loukkaantumistutkaa ole syntymälahjana siunaantunut, voitais käyttää vilkkua pärjätäksemme tässä nykymaailmassa? Kännykkään tulisi aina ilmoitus, kun Olli Postin kaltainen kårånadenialisti-r@sistiPut1nisti-hom0fobisti-salaliittoteoreetikkohörhö lähestyisi. Lapset ohjattaisiin kiertämään sellaiset kaukaa, ettei ne pääsis levittämään disinformaatiota. Me aikuiset voitais etsiä näitä turvallisuusuhkia Pokemon Go -pelin tavoin. Aina kun sais yhden kiinni, vois tehdä kunnianloukkausilmoituksen sovelluksen kautta Kårånanyrkistä evolvoituneelle entistä tiukempaa kuria ylläpitävälle valvontakoneiston johtoryhmälle. Jokaisesta Catchista tietysti sais kasan kansalaispisteitä!

Vastasin hänelle videoviesteinä suunnilleen näin:

– Valtavirta kulkee kieltämättä kiltisti kohti tyranniaa. Luovempien elämäntyylien merkitys korostuu, jos meinaa saada aikaan muuta kuin ajankohtaiskorrektin ajatusmuodin mukaista hyvehyminää. Haastavampi polku tarjoaa mahdollisuuden kehittyä kovemmassa koulussa, jos siitä selviää.

Thaimaassa vieraillessasi tiedät, ettei kuningasta kannata arvostella. Suomessa sen sijaan moni uskoo olevansa vapaa, eikä huomaa himmaavansa itseään alinomaa. Itsesensuurin lisäksi suljemme silmämme Perustuslakia, kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja yhteiskunnallista ihannekuvaa rikkovalta sosiaaliselta sekä poliittiselta kontrollilta. Emme ole näkevinämme, kun lakikoneisto käy pilapiirtäjän kimppuun, tai kun media maalittaa toisinajattelijaa ja jopa kiihottaa kansanryhmää vastaan. Tai kun YK haluaisi poistaa vaihtoehtoisista näkökulmista keskustelemisen suunnilleen koko Internetistä.

Uimme kaksinaamaisessa tekopyhyydessä. Joten on tärkeää rakentaa ympärilleen jotain todellisempaa, missä ei tarvitse “uskoa”, että “meillä on maailmanparaspääministeri pitääkseen työnsä.

Olen samaa mieltä Paul Grahamin kanssa, että jos koettaa korjata kaikki maailman vääryydet, ei ehdi hoitamaan oikeita hommia. Puhun, kun koen asialleni olevan kysyntää. En yleensä sano juttuja, joita seuralaiset eivät välittäisi kuulla. Pyrin tunnistamaan hetken, jossa kiinnostus on molemminpuolista, ja sitten jauhan vaikka aamuun asti. Kun koen, ettei havaintojeni sanoittaminen hyödytä ketään, harvoin huvittaa käyttää energiaa tarkoituksettomaan häiriköintiin. En yritä saada lääkäriä ajattelemaan tavallani – koska jos hän lukisi Nutrixin ja omaksuisi oppaani perusteesit, hänen tilanteensa monimutkaistuisi sen verran, että terve itsesuojeluvaisto estäisi moiset oivallukset jo ennalta. Etsin mieluummin synergiaa kuin ristiriitaa.

En tavallisesti harjoita Radical Honestya (“radikaali rehellisyys”), ellei toinen tahdo olla siinä mukana. En yleensä yritä muuttaa toisia, vaan poimin parhaat puolet ja nautin seurasta. Epäkorrekteja ajatuksiani julkaisen nettiin, missä seuraaminen, tai seuraamatta jättäminen, on vapaaehtoista, ja kanavaa saa vaihtaa rauhassa ilman sosiaalista painetta.

Vaikka minulla olisi maailman paras idea, sen sanominen saattaa olla väkisinrakastamista, jos menen latelemaan “totuuksia” välittämättä siitä, kiinnostaako intoiluni uhria syventyä aiheeseen juuri nyt. Toki kun kokoonnutaan tekemään tärkeitä päätöksiä, oletan kaikkien olevan mukana tosimielellä. Pohtimistilanteessa, kehityskeskustelussa, mentoroinnissa ja mastermindauksessa tuon totuuteni esiin. Juu, tiedän, ettei toimitusjohtajan ideoista saisi olla eri mieltä… mutta puhun silti, ja mieluummin otan hatkat porukasta, jossa ei saisi tuoda parasta panostaan pöytään.

Joissain tilanteissa se, mitä haluaisit sanoa, voisi vaatia vastaanottajalta vuosikausien perusopinnot pohjalle, ennen kuin keskustelusta koituisi etua. Vaikka oivalluksesi kvanttifysiikan ihmekaavasta olisi kuinka kiva, ei kannata turhautua, jos ekaluokkalainen ei pääse suoraan asian ytimeen, kun hänhän vasta opettelee piirtämään numeroita. Koulu ei opeta nykyään edes logiikkaa, joten suurin osa aikuisista on lastentarhan tasolla, mitä tulee ajatteluun ja argumentointiin. Useimpien kanssa kannattaa siis enimmäkseen keskittyä läpänheittoon ja hauskaan vibailuun. Olisi ahdistavan autistista olla aina ajamassa rationaalista asiaa ylirasittaen aivojen kognitiivista pintakerrosta väkinäisellä vakavamielisyydellä. JP Sears näyttää, kuinka tabuja voidaan testailla stereotypioita yli ampuvan teatterihuumorin keinoin.

Kun sinulla on tarpeeksi hauskaa –> muillakin on –> voit lopulta sanoa suunnilleen mitä vaan.

Vastaus kysymykseen “voitko sanoa mitä tahansa” riippuu kai lopulta eniten siitä, kuinka korkealle pystyy virittämään vibat. Huippubileissä voit laukoa hurjan härskejä heittoja, ja sitä riemukkaampaa kaikilla on, mitä kielletympiä tabuja onnistut hersyvyydelläsi horjuttelemaan. Vapautuminen voi olla enemmän energeettinen, kuin älyllinen prosessi. Se, mikä on kiellettyä matalissa energioissa, saattaa olla sallittua irrotellessa.


Mitä et saa sanoa?

Onhan se ihanaa, kun kourallinen Paulin tasoisia älykköjä pystyy päättelemään totuudet päässään, ja vaihtelemaan salatietoa pienessä piirissä. Hauskuus loppuu siinä kohtaa, kun uudet ikäpolvet astuvat taas kerran ansoihin, jotka olisi voitu välttää, jos viisailla olisi älyn lisäksi uskallusta. Ikäluokka toisensa jälkeen päätyy syömään psyykelääkkeitä, kun koulun kalvosulkeiset ovat mahdottoman surkeita sietää – eikä kukaan uskalla viheltää peliä poikki. On ikävää nähdä kympin oppilaan masentuvan huomatessaan, ettei pingotustunnelin päässä ollutkaan paratiisia. Joten toisin kuin Paul, listaan alle mielestäni merkittävimmät tabuhavainnot seurauksineen ja mahdollisuuksineen.

Triggerivaroitus: tähän asti olet voinut lukea missä tahansa mielentilassa, enkä usko tehneeni kellekään kovin haitallista hallaa. Jos jatkat lukemista, saatat olla se lääkäri, jonka ajattelua en muuttaisi, koska en uskoisi siitä seuraavan mitään kivaa kovinkaan todennäköisesti. Voit olla idealistinen disneyromantikko, joka kulkee toksisesta suhteesta toiseen – ja jolle en kahdenvälisessä kaveritapaamisessa jaksaisi valottaa asiaa, koska kuvion korjaaminen vaatisi enemmän kuin yhden keskustelun, enkä voi taata, että mikään lopulta toimisi. Lue eteenpäin, jos kiinnostaa kokea korrektin maailmankatsomuksen muutosta juuriaan myöten ilman, että kukaan voisi luvata helpotusta Joulupukin identiteettivaihdoksen aiheuttamaan eroahdistukseen.

Lue eteenpäin, jos tahdot niellä punaisen pillerin – siten kuin tulkitsen totuutta Matrixin takana kauan jatkuneeseen uteliaisuusmatkaani perustuen. Useimpien lienee parempi valita sininen pilleri ja jatkaa maailmassa, jossa kaikki on ihan hyvin – vaikka jollain tasolla tuntuisi, ettei korrekti kulissi meinaa kestää kaikilta osin kasassa.

Eivät minunkaan sanani ole totta: kartta kuvaa maastoa parhaimmillaankin vain suuntaa-antavasti. Miltei kaikesta, mitä seuraavaksi sanon, löytynee vastaesimerkkejä, jotka eivät mahdu malliini. Voit silti vähintäänkin saada sanoistani Grahamin mainitsemaa viihdearvoa: aivot nauttivat, kun niitä venyttelee vaikeisiin asentoihin.

Viime vuodet opettivat meistä monille, että pään pensaassa pitäminen saattaa olla uteliaisuutta isompi uhka. Marcolla menisi mukavammin, jos joku olisi avannut hänelle ajoissa länsimaisen lääketieteen pimeää puolta, josta ei saa puhua:

Shaunillakin kulkisi kivemmin, jos asioista juteltaisiin avoimemmin:


K-piikin kaikkivoipaisuus ei ole ainoa tv-yleisöä tahallisesti vahingoittava tarina. Käykäämme siis armotta kiinni korrekteihin lavasteisiin, joita ei saisi paljastaa – ja joista puhuminen alkaa olla elintärkeää.

Safe space päättyy tähän, welcome to the real world.

1. “Parisuhteet toimivat, kuten niiden esitetään toimivan.”

Virallinen vastuuvapauslauseke: Puhun asioista miehenä, koska vain siitä minulla on kokemusta. Lisäksi olen auttanut naisia toistensa tsemppaamisessa. Heistä joidenkin kanssa olen seurustellut, ja muutenkin tukenut monin tavoin mimmejä vahvistavan sanoman voittokulkua. Olen käynyt Kaisaminnin haastattelussa, ja fanitan hänen työtään. Uskon, että maailma on sitä parempi, mitä kattavammin kaikki vapautuvat toisten keksimistä käsityksistä, joiden tarkoitus tuntuu olevan lähinnä luoda kilttejä kansalaisia vanhojen valtarakenteiden alamaisuuteen. Toivon, että moni valjastaa käyttöönsä seksuaalisuuteen liittyvän energialähteen. Ensin täytyy ottaa tarkasteluun muutama myytti, jotka vääristävät aihetta kauas todellisuudesta.

Tunnetko seurustelevan kaverisi salaiset suhdeasiat pintaa syvemmin? Eroaako todellinen kuva kenties siitä, mitä näkyy instagramissa? Tietenkin ero on valtava. Eikä tarvitse olla avaruustieteilijä arvatakseen, että sama saattaa päteä parisuhteisiin laajemminkin. Miten ihmeessä yksi ja sama ihminen voisikaan olla alkukantaisten himojen ylin objekti, läheinen ihana ystävä, elämän isoimpien rakennus- ja investointihommien pääasiallinen projektikumppani, ja paljon muutakin?

Kuinka kumpikin voisi pysyä samanlaisena läpi vuosien – tai muuttua vain siinä määrin, että muutenkin monimutkainen palapeli pysyy kaikilta osin kasassa? Jos toisen arvomaailmaan lipsahtaa yksikin olennainen ero verrattuna omaasi, edes söpö peppu ei pelasta. Yhteistä tulevaisuutta voi rakentaa vain olennaisilta osin yhteensopivasti suuntautuneen kanssa – ja lisäksi hänellä täytyy tietenkin olla peppu & muut avut kunnossa. Ei kovin itsestäänselvä yhtälö. Korttitalo kesti kätevämmin kasassa, kun valta uskonto saneli, mikä on maailmassa tärkeää ja kuinka laiffia kuuluu elää.

Maailmankuvien moninaisuus on rikkaus – mutta elon keskeisimpään kimppakamppikseen on paras löytää saman seurakunnan edustaja. Oikeistokonservatiivi ja woke eivät voi mennä kovin menestyksekkäästi naimisiin, vaikka sänkykemiat iskisivät tulta ja kipinää. Jos toisen preferenssi on perinteinen parisuhde, ja toista kiinnostaa kehitellä koko käsitettä uusiksi, turha edes yrittää.

Harva miettii näitä etukäteen. Parisuhteen, siis konkreettiseen yhteiseloon ja jopa perheen perustamiseen tähtäävän, starttaamiseen tulisi tänä päivänä suhtautua kuin työhaastatteluun ja pitkäaikaisen bisnespartnerin valintaprosessiin, eikä ottaa mallia romanttisesta draamasarjasta. Mitä toivomme yhteispeliltä ja ovatko unelmia koskevat käsitykset linjassa? Nykypäivän kompleksisessa maailmassa saattaa romantiikan huumassa suunnistelu johtaa tilanteeseen, jossa huomaa, ettei tämä tyyppi ollutkaan erityisen yhteensopiva arjen työpari – mutta hänen kanssaan tulisi kuitenkin visioida ja toteuttaa elon konkreettisimmat edesottamukset.

Kristitty ja muslimi voivat tulla toimeen erinomaisesti, mutta perheen perustamisessa saattaisi mennä vaikeaksi. Tai, jos katsottekin maailmaa saman suuntaisesti, mutta toinen on tietoisuuskehityksessään askeleen-pari edellä? Tai toinen tahtoisi toimia toista isommin. Kavereiden kanssa ei syvällisyyksillä ole liikaa väliä; elämän keskeisimmässä kumppanuuskuviossa nämäkin nousevat ennen pitkää kynnyskysymyksiksi.

Jos toisen maailmankuva on varsin traditionaalinen, ja toinen on tottunut ajattelemaan integraalisemmin, nämä kaksi voivat tulla toimeen mahtavasti – kunhan ei tarvitse sen syvemmin panostaa saati sitoutua.

Monien kanssa on kiva hengata. Mitä pidemmälle etenet elämässä ja kohoat kehityksessäsi, sitä harvalukuisemmaksi käy se ihmisjoukko, joiden kanssa pystyt muodostamaan syvää symbioosia ja luomaan isoja juttuja normista poiketen. Huipulla on vähemmän väkeä, ja oletan, että pyrit huipulle siinä, mikä on sinulle tärkeää.

Jos tämä kaikki kuulostaa maskuliiniselle, voin vakuuttaa, että saan näitä viestejä varatuilta naisilta enemmän kuin miehiltä. Moni suhde kärsii, kun naisen maailma kasvaa, mutta mies polkee paikallaan. Nainen löytää spirituaalista syvyyttä, inspiroivia ajatuksia, elämän tarkoitusta ja rohkeutta vaikuttaa asioihin; mies tarraa turvalliseen kaukosäätimeen kotisohvalla, ja tuttuun naiseen, tuomatta tuoretta energiaa kotiin.

Uusi maailmanjärjestys

Mietitäänpä hetki tavallisen keskivertomiehen asemaa. Nainen ei enää turvaa mieheensä saati katso häntä ylöspäin, koska valtiolla on enemmän valtaa ja varallisuutta kuin alamaismiehellä. Nainen arvostaa **sipää-pomonsa käskyjä korkeammalle kuin miehensä mielipiteitä. Ennen seksuaalista vallankumousta ja feminismin valtaannousua tavallinen mies sentään sai naisen. Nykyään emäntä seuraa Bachelor-sarjaa, joissa janoinen naislauma juoksee epärealistisen unelmamiehen perässä, joka kuuluu komeutensakin puolesta parhaaseen promilleen – toisin, kuin se tavallinen säälimies kotona, joka ei saa pesää puoleen vuoteen, mikäli pihtaamiseen ilmenee pienikin syy, tai vaikkei edes ilmenisi. Ja sitten ihmetellään, kun testosteronit on laskussa, eikä lapsia meinaa tulla yrittämälläkään. Sanitoidut sisätyöt, ympäristömyrkyt ja muovinen perusruoka eivät tietenkään tilannetta helpota.

Naisen osa lienee lähtökohtaisesti vähintään yhtä vaikea. Pienestä asti kuulee piiloviestejä, kuinka pitäisi olla kunnollinen ja tunnollinen, sekä samalla luokan villein twerkkaaja. Tulisi olla sekä neitsyt että kokenut. Kuuluisi suoriutua akateemisesti ja olla feminiininen: sekä virtaavan rento että aktiivinen huippusuorittaja. Pitäisi pärjätä miesten maailmassa ja tehdä lapset hyvissä ajoin. Tulisi rakentaa menestyksekäs ura, ja löytää kumppani, jota voi ihailla. Pitäisi pitää vapauttaan arvostava mies ja miehen kurissapitämistä kannattava feministilauma tyytyväisinä yhtä aikaa.

Huomaan olevani sitä onnellisempi, mitä huvittuneempana naurahtelen useimmille kulttuurin käsityksille ja irtisanoudun tarpeesta elää niiden mukaan.

Vielä 70 vuotta sitten oli täysin tavallista länsimaissa, että mies tienasi massit ja nainen hoiteli kodin. Nainen ei ollut miehen liikekumppani, vaan bisnesasiat puhuttiin äijien kesken, ties missä sikarihuoneessa testoillen. Nykyään mies- ja naisenergiat menevät sekaisin, jos niitä enää edes on. Sen jälkeen, kun naiset saivat äänioikeuden, mikä on tietenkin hieno juttu tasa-arvoa ajatellen, ovat suuria tulonsiirtoja kannattavat puolueet saaneet valtaa. Siinä, missä sata vuotta sitten nainen tarvitsi miestään, on valtiosta tullut se mies, johon nainen voi viime kädessä turvautua. Pomosta on tullut naiselle alfauros, jonka tahtoon taipua. Tasa-arvoistumisen myötä valtio saa yhä runsaammin rahoitusta valta-asemaansa vahvistaviin tulonsiirtoihin naisilta, joiden pääasiallinen työpanos on siirtynyt kotoa verotettavan vaihdannan piiriin. Pointtinani ei ole tässä sanoa, mikä olisi oikein tai väärin, vaan todeta faktoja sen taustalla, miksi jopa suurin osa avioliitoista näyttäisi päätyvän eroon, ja miksi perinteisenmallista parisuhdetta voi olla vaikeaa saada toimimaan täysin eri näköisessä maailmassa.

Se parisuhteen malli, jota edelleen yritämme pitää kasassa, kesti vakaampana silloin, kun valtiollisia sosiaalitukia ei ollut olemassa, ja eroaminen olisi ollut etenkin naiselle sekä taloudellinen että sosiaalinen, ellei jopa uskonnollinen katastrofi. En sano, että toissavuosisadan perheet olisivat olleet parempia: päin vastoin, esimerkiksi insesti ja lapsiin sekaantuminen saattoi olla hämmentävän yleistä ennen “nykyaikaa”. Suomessa on vielä sata vuotta sitten myyty lapsia huutolaisiksi köyhyyden takia, joten en haikaile tässä “vanhoja hyviä aikoja”. Ihmettelen vain, miksi yritämme ylläpitää tuollaisena aikana ihan ookoosti, tai no, siedettävästi toimineen parisuhteen alunperinkin epätodellista mallimielikuvaa.

Hurmaava teinirakkaus

Useimmat kokevat ekat seurustelunsa kouluvuosina, tai viimeistään varhaisaikuisuudessa, kun vanhemmat vielä vastaavat elämisen rahoittamisesta ja riskien kantamisesta. Valtio takaa halvan opintolainan, edullisen asunnon tukineen ja iisit lounaat. Parikymppiseksi mennessä opittu vatsaperhostelun perusmalli ei kuitenkaan riitä, kun kutkuttavan tunteilun lisäksi tarttisi edetä elämässä ja onnistua arjessa.

Teininä ei liikaa haittaa, vaikka ysit vaihtuisivat seiskoihin, kunhan nuoruus on kivaa, eikä sentään niin pahasti möhli, että jäisi luokalle. Aikuisena on sitäkin tärkeämpää tehdä kymppi-plussan jälkeä ja olla satasen pelivireessä, mikäli meinaa saavuttaa jotain tavoittelemisen arvoista. Tyypillinen teinirakkaus kävisi kestämättömän kalliiksi, kun on valtava mahdollisuuskenttä valloitettavana, ja kouriintuntuva riski menettää terveys ja toimeentulo, jos katse katoaisi pallosta ja vire vääntyisi vinoon. Oletko ollut tilanteessa, jossa ulosottomies soittelee, ja kumppanisi haalii silti vain huomiotasi? Aikuisena pitää pystyä laittamaan asioita kylmästi tärkeysjärjestykseen – sen lisäksi, että olisi kyettävä olemaan läheisimmän liikekumppaninsa kanssa rajattoman romanttinen.

Kouluvuosina kelaa, että seurustellessa kuuluu panostaa seurusteluun. Aikuisena on vielä tärkeämpää kehittää tiiminä kaikkea muuta, kuin pelkkää parisuhdetta. Suhteeseen pitää pystyä suhtautumaan enemmän välineenä, kuin itseisarvona. Paitsi toki, jos elää täysin tavallista ja staattista elämää – mutta onko sellaista enää? Nopeasti muuttuvassa maailmassa kannattaa kultivoida ketteryyttä läpi laiffin. Vaativa suhde hidastaa liikaa, jos työkaverin parisuhde, tai sinkkuelämä, sen sijaan energisoi ja mahdollistaa. Onko satojen vuosien takainen yhdessäolemisen malli varmasti paras mahdollinen inspiraation, hormonitoiminnan ja muiden menestystekijöiden optimoimiseen?

Romantiikkaa (kenen kirjoittaman?) oppikirjan mukaan

Moni uskoo, että romanttinen rakkaus on maailman tärkein asia. Ja että ainoina vaihtoehtoina on olla yksin, tai jonkun kanssa. Ilman parisuhdettahan ei voi syntyä läheisiä, läpi elämän syveneviä suhteita muun sukupuolen kanssa?

Parisuhteilua koskevilla perususkomuksilla ei tarkemmin tarkasteltuna taida olla kovin kummoista pohjaa logiikassa, biologiassa tai edes historiassa. Mark Manson opettaa, että romanttinen rakkaus on ihanaa – muttei ainutlaatuista tai edes harvinaista. On olemassa olennaisempia asioita, joita ei kannata uhrata kaksoisliekkikumppanin tai stimuloivimmankaan seikkailuhuuman alttarille: terveys, itsekunnioitus, elämäntyö ja olemassaolon inherentti autuaalisuus ovat yksittäistä suhdetta tärkeämpiä.

Parisuhde on tyypillisesti monialainen ja molemminpuolinen monopoli – ja monopolit ovat aina hankalia. Kuvittele, että lähdet kaverin kanssa seikkailemaan Kaakois-Aasiaan. Tietenkin saatte molemmat mennä, kuten haluatte, koska alkuihmettelyn jälkeen kumpikin löytää mukaansatempaavaa tekemistä missä vaan. Todennäköisesti travellaatte jonkin aikaa omillanne, kunnes törmäätte taas paratiisisaarella. Tuntuu entistä antoisammalle leikkiä vesiputouksilla ja vaihtaa kuulumisia. Mitä jännempää teillä on ollut omillanne, sitä kiehtovampaa päästä taas turinoimaan.

Kuvittele sitten sama reissu, mutta sidottekin jo lentokoneessa toisen käsistänne kiinni matkakumppaniin lukolla, joka aukeaa kolmen kuukauden päästä. Tässä skenaariossa kumpikin joutuu toistuvasti tinkimään tiestään, astumaan ohi persoonallisesta polustaan ja tyytymään turhauttaviin kompromisseihin. Onneksi osaatte sentään nauraa tilanteen keinotekoisuudelle. Mahdollisuuksien maailmassa on absurdia sitoutua kulkemaan samaa tietä väkisin. Lapset juu – mutta edes he eivät ole kovin liekeissä, kun konemaisesti käyttäytyvät porukat esittävät onnellisuutta kuollessaan pystyyn.

Ennen oli toisin. Pari vuosisataa sitten ei tavallisella tallaajalla ollut teknologian tuomia mahdollisuuksia tutustua maailmaan saati sen asukkaisiin kovinkaan kaukana kotikylästä. Lähiseudulta piti löytää joku, jonka kanssa jatkaa taloa ja tilaa.

Sitten keksittiin liukuhihna, ja kansaa muutti kaupunkiin. Perusjannu tai -Janna ei edelleenkään voinut ihmeemmin verkostoitua ja nähdä maailmaa, kun työpäivät olivat pitkiä, ja palkka pieni. Duunipäivien lyhennyttyä vapautuneen vapaa-ajan täytti mustavalkotelevisio, jonka ääressä koomailee mieluummin kumppanin kanssa kuin ilman.

Nyt elämme ennennäkemätöntä tsäänssien aikaa: jokainen voi löytää vaikka viisi upeaa tyyppiä jo tänään, joiden myötä elon rikkaus ja unelmien toteutuminen pomppaa ennenkokemattomiin korkeuksiin. Suhde, joka rajoittaa toisiin tutustumista ja sosiaalista flowta, tuskin palvelee enää juuri muuta, kuin kokemusmaailmaa kaventavassa keskinäisriippuvuudessa rypemistä. Monien menestyjien parisuhteissa saattaa salaisesti olla kovin toisenlainen kuvio, kuin olisi sopivaa julistaa julkisesti. Kun juttelet menestyvän pariskunnan kanssa, ja he huomaavat, ettei sinulla ole turhan puritanistisia käsityksiä siitä, miten pariskuntailun tulisi toimia, saatat kuulla kaikenlaista. Sellainen yhdessäolemisen malli, mikä palveli tarkoitustaan agraariaikana ja tylsässä liukuhihnatyössä, saattaa käydä hidasteeksi mahdollisuuksien maailmassa, jossa suurinta lisäarvoa ei enää luoda pellolla tai edes tehtaassa, vaan ihmisten ja ideoiden riemukkaassa ryhmäparittelussa.

Toki on olemassa upeita parisuhteita – jopa täysin tavallisia ja kaikkien normien mukaisia. Kuitenkin tyypillisesti, kun keskustelen kokonaisvaltaisesti kukoistavien pariskuntien kanssa pintaa syvemmin, käy ilmi, että kyseessä on kaksi varsin vapautunutta olentoa, jotka tarvitsevat toisiltaan vähän ja saavat sitäkin enemmän. Kaksi monipuolista maailmaa, jotka viihtyvät kimpassa, mutteivät suorita suhde- saati perheroolejaan haudanvakavasti. Heidän ei tarvitse täyttää toistensa kaikkia tarpeita, tai olla kenenkään ylin onnellisuuden lähde. Heille Elämä on se iso juttu, ja palkitseva parisuhde pieni palanen sen sisällä – eikä päinvastoin. Harvemmin he tuijottavat toisiaan 24/7, vaan ovat suurimman osan ajastaan antoisasti tekemisissä muiden kanssa vähintäänkin ammatillisilla areenoilla.

“Pitää puhua”

Oletko joskus koettanut saada suhdettasi toimimaan kommunikoimalla? Miten meni? Usein sanotaan, että ihmisten välisestä viestinnästä vain ehkä 7% on sanojen sisältöä, ja loput ihan muuta, kuten kontekstia, kehonkieltä, äänensävyjä, ilmeitä, energiaa, intentioita, tunteita ja kaikkea sellaista, mihin emme voi ehkä tietoisesti edes vaikuttaa. Parisuhteessa, vahvoine fiiliksineen ja animalistisine impulsseineen, lienee vieläkin vähemmän kyse sanojen saati säädösten kirjaimellisesta sisällöstä. Voiko hankalaksi heittäytynyttä parisuhdetta edes korjata saati kontrolloida päätöksillä ja oivalluksilla? Terapeutin mukaan voi, koska hänenkin täytyy tehdä kauppaa hoitaakseen asuntolainansa kuukausieriä.

Eläimellisyydestä puheenollen, oletko huomannut, miten homma toimii biologisilla lähisukulaisillamme? Naaraita ei näytä liikaa haittaavan jakaa alfauroksen huomiota kilpakosijoiden kesken. Tai siis, haittaa se tavallaan, mutta tavallaan myös inspiroi. Sperm Warskirja kertoo, kuinka naisten seikkailullisuus saattaa olla yleisesti uskottua yleisempää. Jopa 10% isukeista ei ehkä olekaan lastensa isiä, kun tarkemmin tutkitaan. Yli 99% miehen siemenistä ei edes yritä hedelmöittää munasolua, vaan taistelee kilpakosijoiden spermaa vastaan. Ja sitten ihmetellään, miksi viktoriaanisen ajan avioliittomalli tuntuu vähän väkinäiselle.

Ja toisaalta, mitä tarkoittaa “uskottomuus”? Jos meinaat määritellä suhdettasi kieltojen kautta, ole sitten ainakin tarkka ja selkeä sääntöjen määrittelyssä. Koetko tulleesi petetyksi, jos partnerin mielessä käy ajatus halailusta tai jopa pussailusta jonkun toisen kanssa? Entä, jos hän erehtyy vilkaisemaan kadulla kiinnostavaa vastaantulijaa? Tai päätyy työporukassa strippiklubille Saksan reissulla messupäivän päätteeksi. Tanssittaa tuttavaa kutsutilaisuudessa? Käy kahvilla jonkun kivannäköisen kanssa, tai halaa ystäväänsä vähän turhan pitkään? Saako hän nukkua samassa huoneessa frendi(e)nsä kanssa – ja kuinka pitkälle aamuyöhön inspiroitunut keskustelu saa kestää? Voiko bileissä antaa leikkipusun poskelle, tai ehkä jopa huulille, muttei kielaria – ja miten tarkalleen ottaen niiden välinen ero mitataan ja määritetään? Kuinka monen promillen kohdalla voi hienovaraisen huolimattomuuden laittaa viinipirulaisen piikkiin? Saako kumppanisi antaa herkulliselle ystävälleen viiden minuutin niskahieronnan, muttei kymmenminuuttista?

Kun jollakin elämän osa-alueella täytyy turvautua sääntöihin, kieltoihin, pakkoihin ja rangaistuksiin, saattaa se sektori olla jo niin heikolla tolalla, ettei sitä ehkä edes kannata pelastaa. Jos määrittelen suhdettani (tarkasti kirjattujen!) kieltojen ja velvoitteiden kautta, ja onnistun noudattamaan joka ikistä, mitä saan palkinnoksi? Ulkoisesti täydellisen perheen, jossa kukaan ei ole enää hetkeen ollut liian liekeissä, ja useimmat kadottaneet itsensä tai vähintään leikkisyytensä aikaa sitten. Kannattaa suosia pelejä, joissa on vähintään mahdollista voittaa onnistuessaan. Liian moni onnistuu pingoittavassa parisuhdesuhdepelissään niin hyvin, että keski-iän kohdalla pääsee toteamaan ”eipä meillä ole aikoihin ollut enää kavereita”.

Perinteet kunniaan?

Parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvissä perinteissä on paljon hyvää ja kaunista. Kouluvuosina perus parisuhde ei haittaa edes sosiaalista elämää, kun kavereita näkee joka tapauksessa. On kuitenkin olennaista oivaltaa, että vasta viime vuosikymmenet ovat luoneet aikuisille mahdollisuuden elää täysin erilailla, kuin koskaan ennen. Kirjoitan tätä lausetta Maltalla, jossa olen ensimmäistä kertaa. Olen majaillut täällä tyyppien luona, joita en ole ennen tavannut. Miten se on mahdollista? Olen laittanut villejä ajatuksiani julkiseen jakoon vuodesta 2009. Bongatessani muita, joiden sydän sykkii vastaaville innostuksille, olen laittanut viestiä. Tai minun juttuja seurailevat ovat voineet laittaa viestiä, että hei, oletko kuullut tästä tyypistä, teidän kannattaisi tutustua. Maltalle päädyin, kun kerroin julkisesti joitakin kuukausia sitten, että meikäläistä saa kutsua mukaan kaikkeen kivaan, myös erityisesti töiden ulkopuolella. Yksi viesteistä tuli Maltalta. Siitä noin tunnin tai parin päästä olin jo hankkinut lentoliput; hän tietenkin neuvoi, mistä saan ne halvimmalla.

Voin luottaa toisessa maassa asuvaan tyyppiin, jota en ole tavannut, eikä kukaan tuttunikaan ei ole – jopa syvemmin, kuin moni luottaisi lapsuuskaveriinsa. Miten ihmeessä? Koska hengenheimolaiset on helppo tunnistaa, kun ei esitä normaalia. Normista poikkeavan maailmankatsomuksen ympärille rakentuva perhe voi olla biologistakin yhteensopivampi.

Tampereella olen toisinaan majoittunut ninjojen linnassa, eli kahdeksan hengen kommuunissa keskeisellä paikalla. Asunto on luksus, ja meininki vielä luksuksempi, vaikka asukkaat maksavat huoneistaan ja huippuseurasta alle 400 euroa kuussa. Joskus joku muuttaa pois, ja tilalle löytyy samantien ihanasti yhteensopiva kandidaatti. Miten se on mahdollista? He kaikki harrastavat intohimoisesti samaa taistelulajia, enimmäkseen jopa samalla salilla, tietenkin kävelymatkan päässä kommuunistaan. Minä tutustuin heistä ensimmäiseen, kun olin sattumanvaraisella seikkailulla Kokkolassa, ja laitoin instagramiin ilmoituksen, että illan padel-porukasta puuttuu vielä yksi, joten eräs someseuraaja ajoi paikalle Vaasasta asti.

Ennen Internetiä en olisi voinut löytää läheskään niin laajasta valikoimasta juuri minulle sopivia juttuja, joita fiilaan näin paljon – saati, että olisin voinut näyttää tuhansille ihmisille, mistä kaikesta tykkään, ja kehottaa heitä kutsumaan minua mukaan yhteisiin iloihin. Kun pari vuotta sitten lähdin ajamaan melkein hetken mielijohteesta kohti pohjoista, tiesin vain pari ensimmäistä yösijaa. Sitten yhtenä iltana jatkoin ajamista eteenpäin, ja rupesin vasta matkalla selvittämään seuraavaa majapaikkaa. Laitoin someen, minnepäin olen mahdollisesti matkalla, ja heti sain kutsuja sinne tänne.

Tämä on käänteentekevää. Elämän laatu riippuu ehkä eniten seurasta. Jos olisi olemassa mekanismi, joka etsisi juuri sinulle super kiinnostavaa tekemistä, ja vielä ihmeellisempi systeemi, joka auttaisi löytämään niihin aktiviteetteihin sopivimmat leikkikaverit miljoonien joukosta, elämä voisi olla sanoinkuvaamattoman satumaista. Ihan sellaista systeemiä ei minullakaan ole, mutta meillä kaikilla on ainakin sata kertaa Keltaisia sivuja kehittyneemmät mahdollisuudet löytää itsemme näköistä elämää, ja siihen sydämellisesti sopivaa seuraa. Eksploraation ei tarvitse edes loppua missään iässä. Seikkailun, kasvun ja kontribuution tiellä voi lukuisilla seikkailijoilla olla monenlaista annettavaa toisilleen eri aikoina. Eräs melkein 80-vuotias tuttu on saanut valtavasti uutta iloa elämäänsä tosi hauskan irakilaisen avustajan ilmestyttyä kuvioihin.

Polyamoria?

En usko polyamoriaan siinä mielessä, että laajentaisin keskenkasvuista mustasukkaisuutta monenväliseksi sekoiludraamaksi. Tahdon tällä tekstillä auttaa meitä kaikkia näkemään 80-lukulaista tyytymiselämää isomman kuvan, tärkeämmän tehtävän, riemukkaan potentiaalin ja mahdollisuudet nojautua totuttua laajempaan spirituaaliseen perheeseen. Ei suljeta pois niitä kymmeniä, jopa satoja syviä kohtaamisia, jotka voisivat antaa mittaamattoman arvokkaita ihmelahjoja.

En yhtään tiennyt, ketä tai mitä tulisin tapaamaan, näkemään ja kokemaan täällä Maltalla. Olen äärimmäisen iloinen, että lähdin seikkailuun. Olen rakastunut täällä uudestaan siihen tunteeseen, kun ei tarvitse tietää, vaan voi elää yllätyksessä. Veikkaan, että tulemme jatkossakin tekemään antoisia asioita paikallisten kanssa, ties missä päin maailmaa. Kokemuksesta inspiroituneena tulen Suomessakin laajentamaan henkistä perhettäni leikki edellä: kysymys on aina, minkä superhauskan seikkailun tai antoisan aktiviteetin voimme tarjota toisillemme. Siitä se flow lähtee, kun olemassaolo itsessään tuntuu mukaansatempaavan makoisalle, jopa suorastaan autuaalisen ihmeelliselle.

En ymmärrä, miten nainen tai kukaan voisi pettää minua. Itsehän valitsen, kehen ja mihin panostan. Jos valitsen lemmikiksi tiikerinpoikasen, saattaa huonekalut kärsiä, muttei tämä ole tiikerin vika; se on tiikerin luonto. Toki jos joku huijaisi minulta miljoona euroa, se olisi ikävää. Mutta miksi olisin tekemisissä jonkun kanssa, jolla olisi taipumusta sellaiseen? Miksi en kiinnittäisi huomiota toisten tottumuksiin, ja toimisi havaintojeni mukaan? On ainoastaan omalla vastuullani, kuinka maailma minua kohtelee.

Jos kumppanilla on kivaa jossain muualla, se on minulle pelkkää plussaa, kuten tuli jo todettua. Ainoastaan silloin olen kokenut tulleeni “petetyksi” tai kaltoin kohdelluksi, jos toinen on unohtanut onnellistaa itseään, ja siten päätynyt vetämään alas meitä molempia. Silti siinäkin tapauksessa on ollut pelkästään oma vikani, jos olen jäänyt kärsimään toisen kitkeristä fiiliksistä ja alentavasta asenteesta. Tai, jos olen suostunut lukemaan hänen viestejään vielä sen jälkeen, kun olen jo todennut, etten voi olla mukana missään ala-arvoisessa. Laiffi on liian lyhyt ankeiluun. Oli miten paha traumalapsuus tahansa, ei kenenkään tarvitse myrkyttää ketään, saati sietää sellaista.

En katso maailmaa byrokraatin silmin. Minua ei kiinnosta paisuttaa idealistista sääntökokoelmaa, jonka mukaan vapaa aikuinen saa tehdä näin, muttei noin. Onko järkeä yrittää ylireguloida riemukasta biletystä paremmaksi? Neljän sekunnin kohdalla sinun pitää tehdä kaksi lantion kiertoa, mutta kolmannesta saat rangaistuksen… Ei sellainen paranna eloa saati suhdetta millään tavoin. Antoisa juhlinta saa alkunsa vapaudesta, ja olennaisinta on energia tekojen takana ja jopa ilman tekoja. Tee mitä teet, kunhan sisältäsi kumpuava fiilis tekee minunkin päivästäni paremman.

Jokaisessa suhteessani on aina bileet, ainoana sääntöjä “älä tuo surkeaa asennetta tänne” – mitä tuskin tarvitsee kirjata lakikirjastoon, koska se on itsestään selvää, jokainen tietää sen joka tapauksessa, ja säännön rikkoja paljastaisi olevansa hölmö. Parhaaseen paardiin kuuluu kaikki fiilikset, kuten mihin tahansa vuoristorataan ja viihde-elokuvaan. Kaikki on sallittua, ja kaikkea saa ilmaista. Vapauden vastakohta on kehnon fiiliksen kaataminen toisen niskaan, energeettiseksi taakaksi heittäytyminen, ja kaikki muutkin kuvitelmat siitä, ettei olisi 100% vapaa ja täydessä omistusvastuussa kaikesta, mitä kokee.

Enemmän hyvää kuin huonoa

Täydellisyyden sijaan tykkään tähdätä nettopositiivisuuteen. Jos tarkoituksena on ansaita kelpo kansalaisen kunniamerkki noudattamalla jokaista kirjoittamatontakin kieltoa ja velvoitetta, voi parhaimmillaan päästä sadan prosentin tarkkuuteen, muttei sen yli. Virheiden määrää voi vähentää nollaan saakka – ja mitä sitten?

Kun kuumottavan tarkkuuspelin sijaan tavoittelee mahdollisimman merkittävää nettopositiivisuutta, eli enemmän plussia kuin miinuksia, ei taivaskaan ole rajana siinä, miten suurta hyvää voi tehdä toisille. Koska miinusten minimoinnissa ei voi päästä nollaa alemmas, kannattaa panostaa enemmän plussien maksimointiin.

Moraaliset plussapisteet maksimoituvat, kun teet mahdollisimman puhdasta, aitoa, kaunista – ja teet sen isosti, vaikuttavasti, kauaskantoisesti. Sen voi ajatella kertolaskuna: teon hyvyys kertaa kokoluokka.

Keskiajan kiltatyöläisellä ei ollut mahdollisuutta miettiä moista laskutoimitusta, eikä liioin viime vuosisadan liukuhihnalla. Perusduunarin on pitänyt aina viime aikoihin asti toistaa paikallaanpolkevaa suoritustaakkaansa ja yrittää olla möhlimättä liikaa – eli jauhaa samaa elämänmittaista oravanpyörää, perus parisuhteen tavoin.

Toki tietyt asiat on paras toistaa säntillisesti: hampaiden pesua ei kannata laiminlyödä, ja lupaukset on paras pitää. Mutta tarvitseeko nykyään luvata niin paljoa ja sitoutua kaikkeen painavasti? Paljon voi delegoida, automatisoida, tehostaa, neuvotella ja jättää kokonaan tekemättä: kaikkea ei tarvitse suorittaa päivästä toiseen omin käsin.

Työntekijä tuumaa: “Älä vie minun työpaikkaani.” Hän toivoo, ettei maailma muuttuisi; että kaikki säilyisi ennakoitavasti ennallaan. Entrepreneur-yrittäjä sen sijaan sanoo: “tahdon tehdä itseni turhaksi ja saada hommat toimimaan minusta riippumatta, jotta voin vapauttaa osaamistani vielä palkitsevampien projektien pariin.” Onnistuja luo muutosta, jossa asiat sujuvat entistä paremmin vielä vähemmällä vaivalla. Siksi hän ajattelee luovasti ja innovoi uusiksi tavallisia tekemisen tapoja. Hän katsoo kontekstia ja kokonaisuutta, eikä pelkästään pakkosuorita ylhäältä annettua tehtävää.

Otetaan esimerkki parisuhteesta tai perhe-elämästä: jonkun pitäisi tehdä tiskit. Tavallinen työläinen ottaa ja tekee ne. Entrepreneur saattaa lisäksi miettiä mitä tahansa seuraavista:

  • voiko tiskien tulemista vähentää? Silloin, kun minulla on tiskaamista tärkeää tekemistä, en juurikaan tee tiskiä, vaan keksin keinoja syödä niin, ettei tarvitse juurikaan käyttää aikaa kaupassa käymiseen, ruoanlaittoon, kattamiseen, syömiseen, ruoan sulattamiseen tai edes tiskaamiseen.
  • jos teen tämän omin käsin, päivitän ainakin pesuaineet, niin ei käsi kärsi myrkyistä, ja hommasta muuttuu muutenkin miellyttävämmäksi. Samalla opiskelen johtamisesta kertovaa äänikirjaa, ja annan fyysisen aktiviteetin tehostaa oppimistani. Ehkä teen tästä tavan: aina, kun on aivottomia rutiiniaskareita hoidettavana, saan antoisan mahdollisuuden syventyä johtamis- ja viestintäasioihin.
  • voinko vähentää tiskaamisen tarvetta, mitä keinoja tähän on, ja mitkä niistä sopisivat tähän tilanteeseen?
  • viihdyn toimistolla, jossa on palkattuna henkilökuntaa hoitamaan pikkuastiat. Tai startup-yrityksessä, jossa vallitsee niin eteenpäinpyrkivä energia, että vessojen pesukin tuntuisi maailman valloitukselle. Miksen sallisi itseni viettää enemmänkin aikaa siellä, mistä koko perheen talous hyötyy kotiaskareistani isommin?
  • asuuko samassa taloudessa jo toinen, jolla on absoluuttinen tai vähintään niin sanottu suhteellinen etu astioiden tiskaamiseen? Pyöriikö nurkissa joku, joka voisi hoitaa homman minua innokkaammin tai tasokkaammin? Vaikka olisin koko talon paras tiskaaja, onko jollain enemmän luppoaikaa ja vähemmän huipputärkeää tekemistä? Palveleeko tiskausvastuun kantaminen jonkun toisen kasvua tässä kohtaa keskeisemmin?

Jos kukaan ei silti halua hommaa kontolleen, voidaanko huutokaupata astiavastuu pienimmälle tarjoukselle, jonka muut sitten kantavat kolehtiin? Joku perheenjäsen voisi kantaa tiskausvastuun mieluusti parilla kympillä viikossa, kun toinen ei suostuisi satasellakaan.

  • kuinka maksimoida kaikkien flowta ja fiilistä koko kotitaloudessa? Pidetäänkö kerran päivässä tiskibileet tansseineen ja tiskauslauluineen? Olisiko hajamielisin professori paras vapauttaa kokonaan pikkuaskareista, jotta hän saa ennätysajassa väitöskirjansa valmiiksi?
  • ai niin, se naapurissa asuva tosi hauska tyyppi rakastaa yli kaiken tiskaamista, ja tykkää samalla jutella mukavia tai kuunnella omia äänikirjojaan. Mitä, jos hän kävisi pari kertaa viikossa tuhoamassa meidänkin tiskivuoret? Hänellä on pari lemmikkikoiraa edellisestä parisuhteesta, mutta hän ei jaksaisi käyttää niitä tarpeeksi usein ulkona, joten meidän eläinrakkaat lapset voivat leikittää hänen koiriaan vaikka päivittäin.
  • voinko luoda asenteellani ja olemuksellani kotiin arvokkaan energian, jossa kaikille on kunnia kantaa kortensa kekoon

Isompi kuva

Kommunisti kuvittelee, että arvo tulee työstä ja uhrautumisesta. Entrepreneur näkee, ettei arvo tule työstä itsestään, vaan tuloksista – ja tulostenkin arvosta lopulta päättää vain hän, joka sen arvon kokee ja vastaanottaa. Jos paremmat tulokset voi luoda vähemmällä työllä tai jopa ilman työtä, hyvä niin. Tätä ajatusta voi opetella soveltamaan vaikka mihin. Mitä hommia voin jakaa ja kenen kanssa niin, että kaikki voivat virrata vapautuneesti elementissään sen sijaan, että kaikkien täytyisi tehdä väkisin kaikkea tehtävästä toiseen töksähdellen? Onko mahdollista tutustua monenlaisiin osaajiin, ja yhdistää heidän vahvuuksiaan? Miten tämä ja tämä voisi toimia paremmin? Kuinka vähentää vaivaa, lisätä sujuvuutta ja poistaa kuormittavia keskeytyksiä? Keneltä löytyy alikäytettyjä resursseja, joiden avulla asia kuin asia hoituisi helpommin ja hienommin? Onko minulla suhteita, omaisuutta tai osaamista, jota hän puolestaan voisi arvostaa?

Toki aluksi lähes kaikkien täytyy raataa perus hommia ja hoitaa sitoumuksensa asiallisesti. Kerätä kassaa ja kokemusta, luoda luottamusta ja tulla tunnetuksi vahvuuksistaan – kunnes voi kohota korkeammille tekemisen tasoille. Hieroja voi hankkia jatkokoulutuksia ja kehittyä yhä paremmaksi hieromaan yhtä asiakasta kerrallaan. Lisäksi hän voi luoda kurssin ja kouluttaa kollegoita tehokkaimpiin erikoistekniikoihin, ja näin parantaa maailmaa isommin, kuin olisi omilla käsillään voinut koskaan ennättää. Ehkä hän lähtee jopa mukaan startup-yritykseen, joka suunnittelee uudenlaisia laitteita, joilla miljoonat pääsevät hoitamaan toisiaan. Thinkbig.

Kun on jo päässyt pelaamaan itseään isommilla vipuvarsilla, ei kiinnosta palata kokopäivätoimiseen pikkupeliin, jossa voi lähinnä vain vähentää virheitä ja totella tarkemmin – tai siis, palvoa valvovaa silmää, minimoiden mokailusta ja lusmuilusta vääjäämättä koituvat kiinnijäämiset. Kun tietää jo pystyvänsä parempaan, ei meinaa mahtua toisten määrittämään minilaatikkoon toistamaan pieniä tekoja perusnormin mukaisesti. Ahtaassa laatikossa saattaisi isompi ulosanti jäädä syntymättä, ja se ahdistaa. Enkä usko olevani ainoa, joka on joskus kokenut sellaista ahdistusta normien mukaisessa parisuhteessa.

En puhu kaikkia rakkauden kieliä, enkä suorita kaikkia rooleja kenenkään elämässä. Kukkien antaminen on kaunista, mutten kauaa viihdy jossain, missä nykyistä köyhempänä aikakautena keksittyjen tapojen toistaminen olisi kynnyskysymys. Nykyään on mahdollista transformoida toisen koko maailma – ja yhdessä jopa kirjaimellisesti koko maailma – kunhan ei ripustauduta vuosisatojen takaisiin konventioihin ja sukulaisten odotuksiin. On fiksua arvostaa pitkiä perinteitä – muttei jäädä niihin kiinni. On hyvä tehdä ihania asioita toisen iloksi – sikäli kun pitää niistä itsekin. Ei kannata kadottaa itseään ihan jees -juttujen pakkotoisteluun, vaan vapauttaa tilaa *ell Yes! -osastolle.

Perutaan häät?

Mitä naimisiinmeno tarkalleen ottaen tarkoittaa, ja mikä siinä on niin romanttista? Naimisiinmeno on perinteisesti meinannut sitä, että naisesta tulee miehensä omaisuutta – kirjaimellisesti, mistä jäänteenä on edelleen yleinen tapa, jossa nainen luopuu sukunimestään. Omistussuhteen virallistamisella on pyritty varmistamaan, että miehen lapset olisivat oikeasti hänen omiaan. Antiikin Kreikassa isä antoi tyttärensä kosijalle sanoen: ”Lupaan tyttäreni laillisten jälkeläisten tuottamista varten.” Monissa kulttuureissa voimakkailla miehillä on ollut monia vaimoja, jotka saattoivat olla orjatyöläisen asemassa nostamassa miehen statusta.

Häiden idea on kautta historian liittynyt poliittisten ja taloudellisten liittoumien strategiseen rakentamiseen ja statustaktikointiin. Nykyään naimisiinmeno meinaa käytännössä sitä, että valtio tulee osaksi kahden välistä yhteiseloa, ylikorostaen tilanteen valtapeliasetelmaa. Yhä useammissa tapauksissa päästään sitten ennen pitkää taistelemaan huoltajuuksista ja omaisuuden osituksista, raskaan lakikoneiston kääriessä kermat päältä.

Toimivimmat parisuhteet, mitä olen nähnyt, eivät tyypillisesti kelpuuta valtiota kolmanneksi osapuoleksi kahdenväliseen vapauteen. Pariskunta saattaa toki järjestää seremonian, tai vähintään ilmoittaa asiasta somekanavissa, jotta kummankin laaja yhteisö näkee, mikä on homman nimi. Ennen virallista naimisiinmenoa voi olla paikallaan miettiä, mitä siinä tarkalleen ottaen voittaa, kun kutsuu valtion mukaan kuvioon. Luotanko kasvottomaan koneistoon enemmän kuin fiksusti valittuun kumppaniin?

Analysoimalla autuaaksi?

Vaikka elämänkumppanuuteen voi kuulua raskaita järkiasioita ja puristavaa byrokratiaa asuntolainoineen ja arjen aikataulutuksineen, on hyvä muistaa, että elävässä suhteessa on ytimeltään kyse kehollisista, kokemuksellisista ja jopa eläimellisistä aspekteistamme. Järkeä joutuu joka tapauksessa kerskakuluttamaan nykyelämän ylipaisuneita vastuita kanniskellessa, joten suhdetta ei sentään kannata ylianalysoida hoitokotikuntoon ennenaikaisesti. Jotkut asiat on tarkoitettu enemmän koettavaksi ja nautittavaksi, kuin ymmärrettäväksi saati ratkaistavaksi. Täydellisimmätkään säännöt ja rationaalis-loogiset yhteisymmärrykset eivät takaa yhtä ihanaa yhteiseloa, kuin rennosti ottaminen ja aistillisuus aivot narikassa hymyssä suin.

Italian seikkailulla huomasin jotain omituista. Näin jatkuvasti pariskuntia, joista en aistinut tyytymättömyyttä, väkinäisyyttä tai edes piilevää kaunaa. Kaikki näytti luontevalle ja leikkisälle. Miehen ei tarvinnut näytellä kastroitua naistutkimuksen ikuisuusopiskelijaa, joka pahoittelee valkoista etuoikeuttaan pää kiinni koulukirjassa, eikä nainen näyttänyt yrittävän hallita maailmaa saati miestään. He vain ovat, kuten luonto on tarkoittanut. Tästä saat kuvan niistä viboista, mitä näin nuorehkojen pariskuntien välillä, ja juuri tällaiselta näytti perus perhedynamiikka jossain syrjäisellä juna-asemalla. Huomaatko, kuinka hyvältä heistä tuntuu olla yhdessä perheenä? Eikä ihme: ihminen voi hyvin, kun se elää kehossa, aisteissa ja osana terveiden perinteiden ikiaikaista jatkumoa, eikä jumita ties missä mielen keksimissä kulttuurisodissa keskellä liian keinotekoista ympäristöä kunnon kansalaisen roolitaakkaa kantaen.

Eräs nainen kertoi kokemuksestaan opiskelijavaihdossa Keski-Eurooppalaisessa pääkaupungissa. Kuulemma tinderöinti siellä oli ihan erilaista kuin Suomessa. Miehille oli ilo tarjota kivoja kokemuksia, tuoda arvoa hänen elämään, eikä niinkään yrittää esittää hyväksyttävää ulkokuorta saadakseen jotain. Suominainen sai oivallista opastusta metropolin mestoihin ja antoisimpiin elämyksiin, eikä siinä ollut mitään suorittamista. Miehet silminnähden nauttivat joka hetkestä, eikä kyseisessä kulttuurissa myöskään koskettaminen ollut sellainen jäykkyystabu, mikä meillä tuntuu liittyvät lähes kaikkeen luonnolliseen. Estottomaan ilotteluun ja seikkailulliseen hullutteluun ei siellä tarvittu edes viinaa.

Ei villii eläintä voi sulkea häkkiin

Pienenä rakastin tennistä yli kaiken. Olisin voinut viihtyä kentillä aamusta iltaan, ja tein kaikkeni kehittyäkseni pelissä. Nousin koko ajan kohti ikäluokkani kärkeä, ja 12-vuotiaana pääsin jopa ensimmäisiin SM-kisoihin juniorisarjassa – ja suoraan mitaleille. 13-vuotiaana kävin peräti ikäluokkani ranking-ykkösenä. Vuotta myöhemmin näin vierestä, kun nuoremmat katselivat kaavioita kisapaikalla ja hämmästelivät: “Kato, Olli Posti hävinny 6-0, 6-0!” Jep, aloin hävitä murskalukemin vastustajille, joita olin aiemmin voittanut yhtä selvästi. Mitä tapahtui? Aloin analysoimaan lyöntejäni. Olin aina etevä pohtimaan peliä ja keksimään, kuinka kenetkin kannattaa kukistaa. Mutta siinä vaiheessa ylitin rajan, jota ei kannattaisi ylittää, kun erehdyin käskyttämään sitä, minkä eläimellinen ihmiskeho tekee kontrollimieltä tehokkaammin. Et voi rakastella nenä kiinni teoriakirjassa, ja melkein kaikki olennainen on ydinolemukseltaan enemmän rakastelua kuin mailan puristamista.

Tim Gallwey käyttää kirjassaan Inner Game of Tennis sanoja Self 1 ja Self 2 kuvaamaan sitä osaa mielestämme, joka ajattelee ja analysoi, vs. sitä osaa, joka aistii, tuntee ja toteuttaa. Daniel Kahneman käyttää näistä sanoja System 1 ja System 2. Koko mieli ja keho, alitajuntoineen kaikkineen, on tietoista mieltä ainakin triljoonia kertoja tehokkaampi. Kuinka monta ajatusta pystyt ajattelemaan sekunnissa? Ehkä neljä, korkeintaan kahdeksan. Silti kehossasi tapahtuu joka sekunti ainakin kvadriljoonia prosesseja, kuin käsittämättömän kyvykkään älyn ohjauksessa. Onnistunut tennislyönti vaatii lukuisten nivelten, aistien, hermojen ja lihasten saumatonta yhteispeliä sekunnin sadasosien tarkkuudella. Liikkuvia osia on valtavasti enemmän, kuin tietoinen mieli pystyisi koskaan kontrolloimaan samalla kertaa – saati, että kykenisi tekemään tuon kaiken läheskään tarvittavalla vauhdilla. Pallopeleissä olet usein jopa refleksien varassa, joiden hermoimpulssi ei edes kulje aivojen kautta, saati että ehtisit sitä miettimään.

Olemmehan oravaa älykkäämpiä. Miksi orava pysyy ihmisiä paremmin narulla? Koska orava ei tuhoa suoritustaan miettimällä sitä pilalle, ja luonnossa leikkiminen on oravan toinen luonto. Ei orava treenaa kalenterin mukaan, vaan katsoo, kuinka isompi orava menee, ja tekee perässä sen kummemmin kelaamatta. Nykyään ymmärrän, että lähes kaikki tärkeä tapahtuu, kun kiukkukontrollin sijaan nautin leikistä, enkä yritä käskyttää kaikkea kognitiolla. Kun palasin pelikentille MS-taudin jälkeen, voitin isompia kisoja ja kovempia vastustajia kuin koskaan ennen sairastumista – jopa lähes kylmiltään. Nyt keski-iässä pelaan ehkä vieläkin paremmin, vaikka pelaisin vain joitakin kertoja vuodessa. Olen kuin allaolevan videon nainen, joka oppii koko lajin tunnissa, juurikin koska ei ajattele, vaan antaa sisäisen oravansa oppia lapsen tavoin fiilistelemällä ja mielikuvilla, byrokraattisen pakkomääräilyn sijaan:

Kun tämän ymmärtää syvällisesti, ei enää ‘epäonnistumisen’ hetkelläkään kiinnosta sättiä ihmeellistä kehoaan. Ei ole virheitä, on vain havaintoja osana loputonta leikkiä. Alkaa kohdella itseään kuin leikkikaveria lapsena, syöttäen alitajuntaan aina vaan riemukkaampia sensaatioita seuraavien neronleimausten raaka-aineistoksi. Nauttii pallon kanssa kikkailusta, fiilistelee tilannetta mukaansatempautuneella mielenkiinnolla ilman aikuismaista tuomitsevuutta. Tai, eipä siinä edes pystyisi tuomitsemaan mitään, kun on vaan niin älyttömän siistiä tunnustella, mitä kehossa ja kentällä tapahtuu. Huutaa ja riehua. Olla elossa ja ihan koukussa peliin.

Onko parisuhde enemmän tennisstrategia, jota kannattaa pohtia katsomossa, vai kämmenlyönti, johon on parempi sukeltaa sisään kaikilla aisteilla? Jokainen elämän peli on varmasti jossain määrin molempia. Kuitenkin kaikki kehollinen on ensisijaisesti tanssia ja vasta toisekseen tanssin teoriaa. Jos yritän analysoida kesken tanssin, astun varpaille, ja tuomaristo sakottaa liian jäykästä lantiosta. Tanssi ja analyysi on paras pitää erillään. Molemmat kannattaa tehdä rakkaudesta lajiin, eikä tyranniaan.

14-vuotiaana pelkäsin kämmenlyöntiä niin kovasti, etten lopulta saanut sitä osumaan rajojen sisälle oikein mitenkään. Tällä viikolla pelin jälkeen saunassa eräs uusi tuttavuus tiedusteli, mikä on lemppari lyöntini. Vastasin automaattisesti ajattelematta, että tietenkin kämmen. Mitä ihmettä? Missä kohtaa hirveimmästä heikkoudestani tuli addiktiivisin vahvuuteni? Korjasinko lyöntiä jotenkin? Ei lyönnissä ollut missään vaiheessa mitään korjattavaa. Todellisuudessa ei edes ole yhtä ainoaa staattista lyöntitekniikkaa. On vain loputtomasti tuoreita tilanteita, joissa kehoni pääsee nauttimaan luovasta tanssahtelusta pallon tahtiin. Vastustaja koettaa tietenkin tehdä pelaamisen minulle mahdollisimman hankalaksi ja löytää ne viimeisetkin variaatiot, missä en vielä tunne oloani mukavaksi, ja tämä tekee haasteesta aina vaan mielenkiintoisemman.

Viimeksi huomasin vaihtavani jopa niinkin fundamentaalista asiaa kuin otetta mailasta. Ennen ajateltiin, että jokaisella pelaajalla pitää olla yksi ainoa tapa pitää mailasta kiinni. Nykyään ymmärrän, että kekseliäs keho on tässäkin keskuskomiteaa viisaampi. Minulla saa olla saman ottelun aikana vaikka sata otetta eri tilanteisiin ja tuhat tekniikkaa.

Jos joku tulisi sanomaan, että kämmenlyönnissäni olisi jotain vialla, käskisin hänen lukea Tim Gallweyn kirjaa, ja oivaltaa, että “kämmenlyönti” on vain mielen luoma abstraktio. Pelaan mieluummin todellisuudessa kuin teoriassa. Yhtälailla “parisuhde” on epätodellinen abstraktio, eikä kenenkään suhteessa ole mitään vikaa. Pelini “korjaantui”, kun lakkasin korjaamasta sitä, ja vaihdoin murhemielikuvat mestaruusvisioihin. Jos nyt menisin pelaamaan entistä isommilla panoksilla ja jäätyisin aivan täysin, nauttisin siitäkin haasteesta enemmän, kuin tylsänhelppojen peruslyöntien toistamisesta.

Totalitaarisesta idealismista vapauttavaan realismiin

Ihminen tuntuu olevan sitä rennompi, mitä realistisemmin hän ymmärtää naisten ja miesten välistä dynamiikkaa. Hän osaa olla ja antaa toisten olla, toisin kuin normikulttuurin kouluttama neurootikko. Realismi aiheuttaa neuvotteluaseman arvostamista, kun taas idealismi houkuttelee heittämään kaiken pois ja heittäytymään yhden varaan.

Jotta toisesta voi nauttia täysin rinnoin, tai rintalihaksin, on tärkeää päästä tilaan, jossa suhteilun päättyminen ei uhkaisi mitään olennaista: sinulla olisi silti ne viisi tai kymmenen muutakin ihanaa asiaa elämässä, joihin uppoudut niin että unohdat melkein itsesikin. Kuuluisa suhdeguru John Gray opettaa, että hänen onnellisuudestaan korkeintaan 20% saa tulla parisuhteesta – eli täytyy aktiivisesti muistaa nauttia muistakin, monopolisuhteeseen liittymättömistä, jutuista niin paljon, että elämä olisi joka tapauksessa täynnä intoa, vaikka siitä joku lähtisikin. Russell Brand muotoilee asian niin, ettei kukaan voi eikä kenenkään kuulu tehdä minua onnelliseksi, eikä onnellisuuteni pidä olla kenenkään varassa. On joka tapauksessa ihanaa olla minä ja kikkailla menemään tässä ihmeellisessä maailmassa. Jos minuna olemisessa sattuisi olemaan ongelmia, niiden korjaaminen ei ole toisen vastuulla. Ne ovat minun omia pelihaasteita, joiden selvittämisestä saan nauttia ihan itse. Kaksi kokonaista, tai sellaiseksi innokkaasti pyrkivää, muodostaa paremman parisuhteen, kuin kaksi puolikasta, jotka eivät säteile hyvää oloa ympärilleen.

Keskusjohtoinen suunnitelmasuhde

Tässä hassussa videossa pohjois-korealaiset vähintäänkin teeskentelevät fanittavansa suurta johtajaansa – koska muuten voisi käydä kehnosti, tai koska niin kuuluu tehdä, tai koska muutkin tekevät niin. Tai koska he jopa uskovat epärealistiseen ideaaliin:

Happy people of North Korea see off their leader, who is sailing away from them on a boat.

Minulle tulee tästä poliittisen korrektiuden ääri-ilmentymästä mieleen tavallinen parisuhde. Ylläoleva video on toki vielä extremempi esimerkki valheellisesta väkinäisyydestä, mutta pointti pätee. Uskon enemmän omaehtoisuuteen, suvereniteettiin ja kekseliäisyyteen, kuin toisten keksimän keinoroolin aivottomaan pakkotoistamiseen, kunnes dementia iskee ennenaikaisesti elinkautisessa kontrollikankeudessa.

En kaipaa lähelleni ketään, kelle minä olisin maailman isoin asia. En jaksa raahata toista perässäni, vaan voitan enemmän, kun kaikilla on tuoda pöytään omaa paloaan.

On aitoa nauttia seurasta omilla ehdoillani: viihdyttää itseäni. Jos sen sijaan tekee tai sanoo jotain pelkästään lopputuleman tavoittelun tai sosiaalisen säännön vuoksi ilman sisältä kuplivaa omakiva-energiaa, joutuu anastamaan energian toiselta – jolla sitä ei juuri ole, koska innoton seura tyhjentää uhrinsakin. Ole hyvä nainen miehelle kukoistaaksesi naisena sinulle ominaisella tavalla. Tai koska janoat nähdä hänen menestyvän entistä isommin. Ei sen takia, että toiselle syntyisi velkaa, saati siksi, että täyttäisit tavisten keksimää velvoitelistaa. Kun voittaa jo antaessaan, ei voi pettyä tai tulla petetyksi.

Jos yritän saada sinut tuntemaan olosi rakastetuksi, subkommunikoin väkinäisellä yrittämiselläni alitajunnallesi päinvastaista. Jos sen sijaan keskityn nauttimaan minulle kiinnostavista aktiviteeteista, ja sallin toisille saman vapauden, kaikki saavat tuntea olevansa aidosti pidettyjä löytäessään itseään toistuvasti tilanteista, joissa ympärillä kaikki ihan todella nauttivat seurasta niin kovasti, ettei sitä tarvitse keinotekoisesti korostaa.

Ajatuksia miehelle

Seksuaalienergia on voittamista ja hyvinvointia. Opettele tuntemaan himoa: sitä kutkuttavaa kihelmöintiä, minkä muusa voi sinulle antaa. Tunnustele, miltä halusi tarkalleen ottaen tuntuu. Mitä kehossasi konkreettisesti tapahtuu, kun kiinnostuksesi kohde ilmaantuu huoneeseen? Millaisia fantasioita mielesi elättelee?

Arvosta elinvoiman suurta lahjaa. Arvokkaan miehen inspiroiminen saa hänetkin hehkumaan. Opettele virtaamaan voimakasta energiaa, kuin kiitoksena ja kohteliaisuutena, ilman tarvetta tehdä asialle mitään. Treenaa tunteen paloa, ja suuntaa sitä johonkin sinulle tärkeään, kuten työhön ja omaan hyvään oloon, entistä isommin elossa olemiseen. Opettele tunnistamaan, milloin voimallisen huomion suuntaaminen puhtaasti häneen voisi olla hyväksi. Älä palkitse huomiollasi toksisuutta, vaan arvosta aitoutta, avuliaisuutta, urheutta ja muita hyveitä.

Miehen kuuluu tuntea vetoa naista, tai naisia, kohtaan. Fiksu mies ei peittele, häpeä saati tukahduta tunnettaan, vaan valjastaa halunsa hyötykäyttöön, eikä anna sen liikaa houkutella harhateille sattumanvaraisesti. Halua ei tarvitse himmentää, koska se on kaunis luonnonvara. Se on raaka-ainetta loputtomaan huumoriin ja bensaa menestyksen liekkeihin. Tätäkään ei saisi sanoa, mutta miehenä yksi absoluuttisesti tehokkaimmista keinoista kasvattaa karismaa, itseluottamusta, motivaatiota, elämänjanoa ja jopa testotasoja, on uskaltautua moikkaamaan uusia naisia. Nyt joku ajattelee, että “aijaa, kehotat siis miehiä jahtaamaan naisia koko ajan.” Ei, vaan päin vastoin. Mies, joka ei uskalla sanoa moi, jää herkästi jahtaamaan, jos kerrankin osuu kohdalle jotain kiinnostavaa. Runsaus poistaa jahtaamistarpeen. Mitä useammalle huomaa tuottavansa iloa ja pystyvänsä vaihtamaan hyvää energiaa melkein missä vaan, sitä rennompi olo kaikkien kanssa.

Kauniille naiselle ei ole kovin yllättävää tai edes mairittelevaa, kun joku avuton poikanen taas kerran ihastuu samantien silmittömästi ja toivoo saavansa alfanaaraan palkintokaappiin näytille. Kauniin naisen silmissä itsensä alentaminen, focuksen kadottaminen ja omalta tieltä poikkeaminen seireenilauluun langeten näyttää lähinnä heikolle, eikä sellaiseen sortuvan pikkupojan kanssa tuntuisi kovinkaan turvalliselle olla naisena. Harvinaisempaa on, kun mies voimaantuu naisen inspiroimasta energialatauksesta ja saa aikaan jotain entistäkin erityisempää.

Nauti draivista, älä tarvitse lopputulosta. Naiselle on ihan paras fiilis, kun hän saa kokea väreilyä huoneessa: kun mies antaa arvostuksensa tuntua, ja pysyy kehossaan eikä överisti ahnehdi tulevaa tai ryhdy pelkäämään vaillejäämistä. Päädytte nukkumaan eri huoneisiin, ja hän huomaa, ettei sinulla olekaan ongelmaa saada unta, vaan edelleen osaat nauttia olostasi muutenkin. Et ole ensikertalainen, vaan kykenet kunnialla kantamaan suurempaakin sähkövirtaa. Ehkä jopa nukutte vierekkäin, mutta virittyneestä tunnelmasta huolimatta tämä mies ei yritäkään mitään, vaan nauttii hetkestä ja nukahtaa onnellisena. Siitä seuraa sellainen turvan ja kiinnostuksen tunne, mitä harva nainen osaisi sanoittaa, mutta nauttii varauksettomasta vapaudestaan sitäkin suuremmin.

Korkea halu + olematon tarve on puoleensavetävin taikakaava. Nainen rakastaa tulla ihailluksi voimallisesti – ja vihaa sitä tarvitsevuutta, joka tyypillisesti tulee ihanuuden kylkiäisenä. Kun näytät, että sinulta voi saada vaikka miten vahvaa herkkua ilman inhottavaa jälkimakua, joka muiden miesten kohdalla tuntuu korreloivan ikävästi innostuneisuuden kanssa… hän on sinun, tavalla, jolla hän ei ole ehkä ennen avautunut kellekään.

Aina, kun etenet, mikä luo hänessä oletuksen seuraavista askeleista, ja sitten et etenekään, vaan fiilistelet jotain ihan muuta aihetta, ja sitten taas ehkä häntä… se tekee hänet hyvällä tavalla hulluksi. Olet itsesi haltija, eikä halu saa sinua valtaansa, vaikka melkein meinaa saada… Kokemuksen karttuessa saatat huomata, ettei eskalaatioon tarvita edes konkreettista kosketusta: kyse on enemmän energiasta ja mielikuvituksesta. Maailman intiimein yhteys voi syntyä, vaikka juttelisitte säästä. Eräs supersuosittu poika demonstroi tätä joskus minulle: hän vain tuli viereeni seisomaan sellaisella intohimoisen maskuliinisuuden voimalla, että jos olisin nainen, polveni olisivat pettäneet samantien. Toinen tuttu mies osaa tehdä naiselle kuin naiselle melkein mitä vaan pelkällä puheella, ja voimalla sanojen takana.

Minulle naurettiin pitkään, kun kaikissa kaveripiireissä muut pojat olivat suositumpia. Vielä vajaa viisi vuotta sitten sain lempinimen “nälkä-Olli”, koska olin ainakin sinä kesänä niin epätoivoinen. Onneksi olen oppinut sentään jotain viisaammilta, ja tästä on seurannut hassuja tarinoita. Joitakin kertoja olen saanut palautetta, että “en olis ikinä uskonut, että sinun kanssa tapahtuisi jotain..”. Päällepäin voisi luulla, etten tehnytkään mitään asian edistämiseksi. Tein kaiken mielikuvituksessa ilman sanoja, niin että yhteys oli fyysistäkin syvempi jo ennen hänen aloitettaan. Ulkoisesti saatoin olla perus mukava ja jopa passiivinen.

Olen suunnilleen koko ikäni kokenut samoja tunteita, kuin suurin osa muistakin miehistä. Tiedätkö sen tunteen, kun tarvitset työpaikan, ja mietit, miten voisit saada sen ja olla kiltti alamainen? Versus se tunne, kun tiedät, että sinulla on erityistä elinvoimaa tuoda pöytään ja vienti vetää, joten valitset omaehtoisesti parasta, missä sinulla on eniten saatavaa ja upeinta annettavaa. Nykyään en juurikaan enää edes koe, että joku nainen voisi jättää minua – ja sen tunteen tahdon sinullekin, koska se mahdollistaa nopeamman etenemisen elämän olennaisimmissa asioissa samalla tavalla, kuin työelämässä tavoiteltuun asemaan pääseminen mahdollistaa työrauhan. Tiedän, että myös tuoreella naistuttavuudella olisi ainutlaatuisen antoisaa, jos hän tutustuisi todellisuuteeni. Minulle on yhtälailla kiinnostavaa mennä tutustumaan uusiin maisemiin sen hyvännäköisen italialaismiehen kanssa, joka tuli rohkeasti juttelemaan, vaikka hetero olenkin. Jopa vielä enemmän nautin, kun vaan menen yksin ihan minne vaan ja annan uteliaisuuden johdattaa.

Mitä vähemmän tarvitsee miellyttää tai stressata toisten hyväksynnästä, sitä voimallisemmin voi kulkea omaa tietään. Kun upeasti yhteensopivia mahdollisuuksia riittää priorisoitavaksi asti, ei edes kiinnosta miellyttää jotain, joka olisi lähtökohtaisesti tyytymätön suhteemme kehnoon yhteensopivuuteen, eikä kokisi minua taivaanlahjana molemmin puolin. Ennen, jos kiva nainen vaikutti tuohtuneelle, saatoin kokea stressiä siitä. Nykyään tiedän, etten tarvitse draamaa, ja pian huomaan, ettei kyseessä ollutkaan mitään sen syvällisempää, kuin lapsen itkupotku karkkihyllyllä. En jahtaa enää. Ennen saatoin jäädä miettimään, “mitähän se ja se musta ajattelee, kun ei ole vastannut tai halunnut nähdä, ja mitähän voisin tehdä tilanteen muuttamiseksi…” Nykyään tunnen jo varsin syvästi, että on täysin toisen oma asia, mikä häntä kiinnostaa ja mikä ei. Minun asia on keskittyä omiin tärkeimpiin asioihini, ja kutsua mukaan molemminpuolista synergiaa. Runsaudessa ei tarvitse kysyä kahta kertaa, kun kiinnostavaa tekemistä riittää joka tapauksessa loputtomiin. Kyse on kerjäämisen, toivomisen, odottamisen ja yrittämisen sijaan priorisoimisesta. Se on mahdollista vain vapaudessa, joten en edes haluaisi kenenkään näyttävän minulle vihreää valoa, ellei myös hän kokisi minua yhtä upeasti yhteensopivaksi prioriteetiksi, kuin mitä minun todellisuuteni on jo pullollaan.

Prioriteetit

Älä jahtaa naista kuin tyhjä astia, vaan arvosta olemassaoloa joka solullasi, ja nosta arvoasi miehenä. Voita ja onnistu. Kohota muita, jotka sen asenteellaan ansaitsevat. Tue toisten loistoa heidän omassa elementissään. Käännä kaikki kivet kehittyäksesi sellaiseksi, jonka seurassa muut kohoavat kohti kukoistustaan ja nauttivat olostaan.

Status on miehenä tärkeää. Se kohoaa kätevimmin, kun nostat muiden statusta, eli kannustat heidän nousuaan ja ilahdut siitä – kunhan olet itsekin varteenotettava veijari. Ole arvokas mies, jonka kaveripiiriin kuuluminen on lottovoitto. Itsen ylittävä rakkaudellinen tarkoitus tekee miehestä suuren.

Jos päädyt parisuhteeseen, älä heitä korkeita standardejasi ikkunasta ihan vielä: suhteen tarkoitus ei ole pienentää ketään, vaan elävöittää elämää entisestään. Kun sinuun tutustuminen on arvokas lahja ja laajasti tavoiteltu palkinto, voit valita seuraa, joka osaa nauttia olostaan joka tapauksessa. Voit valita suhteen, tai useamman, jossa kumpikaan ei kauheasti tarvitse toista, vaan molemmilla on antoisa elämysmaailma täynnä sisäistä liekkiä, joka kasvaa jakaessa.

Mistä löytyy hyvät naiset?

Tarkastele häikäisevän ulkomuodon ja tarttuvan energian lisäksi arvomaailmojen yhteensopivuutta. Enkä nyt tarkoita niitä arvoja, mitä itse kullakin on tapana sanoa arvostavansa, vaan mitä todellisuudessa toteutamme ja tuntuvasti tavoittelemme. Minkä edistämiseen elämä on jo suuntautunut? Kiinnitä huomio synergiaetuihin ja käsinkosketeltaviin välinearvoihin: jos en olisi seksuaalisesti kiinnostunut tästä tyypistä, olisiko silti pointtia viettää juuri hänen kanssaan jopa enemmän aikaa kuin kenenkään muun? Toimisiko tämä ilman seksiäkin? Lystikkäimmänkään läheisyyden vuoksi ei kannata alentua viettämään valtavasti aikaa seurassa, joka muilta osin alentaisi molempien elintasoa.

On tärkeää olla selkeä yhteensopivuus kriittisissä kysymyksissä, kuten lasten råkåtukset, sisustustyylit, unelmaelämän elementit ja yhteiskunnalliset näkemykset. Kaikkien kanssa ei kuulukaan olla samalla kannalla jokaisessa pikkujutussa, mutta elämänkumppanin valinnassa on paras varmistaa olennaisuudet ennen kuin ne pilaisivat elämän.

Älä anna maailmasi pienentyä parhaankaan parisuhteen kokoiseksi. Käytä suhdetta pikemminkin pohjana, jonka päälle voi rakentaa kiehtovaa kokonaisuutta ja valloittaa vaikka maailman.

Ota tavaksi kannustaa sinulle tärkeiden ihmisten vapautumista ja laajenemista, syttyen heidän liekistään. Älä laita kissaa häkkiin, vaan leikitä sitä niin, että kumpikin odottaa jo seuraavia sessioita. Jos kumppanisi koettaa häkittää sinua ja kokee innostuksistasi useimmat uhkina eikä ilouutisina, on parempi jatkaa eri teille ennemmin kuin myöhemmin. Omistavaa epävarmuutta et ehkä pysty toisessa muuttamaan – ellei hän sitä palavasti halua, tehden harjoituksia, jopa opintoja asenteen korjaamiseksi. Vähintä, mitä voit tehdä omistushaluisen no-liferin kanssa, on pitää itsesi emotionaalisesti etäällä symbioosista, joka tuhoaisi sinutkin, jos antautuisit siihen. Syvässä symbioosissa tuntee vahvasti kaiken, mitä toinenkin. Mitä tapahtuu kasvullesi, kun kumppani kokee epävarmuuden piston aina kun sytyt uuteen ideaan? Niinpä, pian et enää syty uusiin ideoihin.

Monissa parisuhteissa jompi kumpi tai molemmat kokevat, ehkä tiedostamattaan, jonkinlaista uhan tunnetta huomatessaan toisen kasvavan, kaunistuvan, loistavan tai laajenevan ihan liekeissä. Jos yhteys on niin läheinen, että ottaa toisen tunteet omikseen, voi olla vaikeaa jaksaa joka päivä taistella niitä vastaan. Joten pian päätyy toteuttamaan itseään vain suhteen sallimissa rajoissa. Enkä siis tarkoita, etteikö hän eksplisiittisesti sallisi mitä tahansa. Hän voi olla ajatusmaailmaltaan maailman avomielisin, mutta jos hänen tunteensa tappelevat vastaan, kun otat hänestä riippumattomia edistysasekeleita ja lainehdit luovuuden laineilla vieraan työkaverin kanssa, on tärkeää etääntyä emotionaalisesti, kunnes elämän liekki saa taas tilaa. Se on valtavasti tärkeämpää, kuin mikään parisuhde voisi koskaan olla. Kyllä, myös sinulle, jolle on uskoteltu, ettei elämässä saisi olla mitään parisuhdetta suurempaa.

Jatka elävöittävää vuorovaikutusta muiden naisten kanssa. Jos kumppanisi ei kestä sitä, hän lienee liian epävarma, mikä johtaisi joka tapauksessa turhan isoihin ongelmiin. Kun todella tajuat, kuinka tärkeää sosiaalinen runsaus on jopa terveydelle ja sitä kautta kaikelle, ei hänkään yritä alistaa sinua, vaan tunnustaa, että olet kuin luonnon voima, jota ei voi kesyttää, mutta josta saa nauttia sitäkin intensiivisemmin. Jatka hassuja heittojasi sosiaalisissa tilanteissa: älä anna härskiyden karsiutua tilannekomiikastasi vain sen takia, että joku heikompi kriisiytyy vitsailustasi.

Jokainen päivä on täynnä ihanuutta ja ihmeitä, kun tunnet kauniita naisia, jotka sydämessään arvostavat kaikkea, mitä miehenä edustat ja edistät. Älä tyydy vähempään. Jos rakentaisin fasadia, saisin sen mukaista seuraa. Kun kuulutan maailmalle, mitä oikeasti ajattelen ja arvostan, menetän ne mahdollisuudet, jotka eivät olisi toimineet, ja autan aidosti yhteensopivia löytämään toisiaan. Vaikka voisin olla monimiljonääri esittämällä jotain mitä en ole, minulla olisi silti hauskempaa jopa rahattomana, koska keskustelujen tasolla ei ole ylärajaa sydänten sykkiessä samaan suuntaan.

Jahtaa parisuhteen sijaan elämää jota rakastat, päiviä joista pidät ja seuraa johon sytyt. Tee sinulle mielekkäitä asioita, kulje tietäsi kohti korkeuksia, kutsu mukaan yhteensopivaa väkeä ja anna energian paisua porukassa. Älä käy treffeillä, vaan mieti, mistä aktiviteeteista pidät – voidaksesi nauttia niistä vielä enemmän sopivassa seurassa. Jos joku ei lähde, kysy samantien seuraavaa, kunnes saat mitä haluat ilman tyrkyttämistä. Jos olet joka tapauksessa menossa shoppailemaan vaatteita tai tutkimaan luontopolkua, kutsu mukaan kiva mimmi taikka pari. Nauti myös kunnianhimoista miesseuraa, tai toisinaan molempia yhtä aikaa. Yhdistä työtä ja huvia, ellei korporaatio sitä erikseen kiellä. Jos vietät aikaa miesten ja naisten kesken samaan aikaan, haasta miehiä vaikka punnerrus- tai leuanvetokisaan tai muuhun fyysiseen haasteeseen. Lupaan, että kaikilla on kivempaa. Opettele miehenä muutenkin nauttimaan sodassa olemisesta: Jos jokin asia stressaa, pikkupoika toivoisi harmin menevän pois. Tosimies ryhtyy ”sotaan” haastetta vastaan, tuntee voiman kehossaan ja nauttii taistelusta.

Menestyksekäs miesseuralainen

Nyt nelikymppisenä voin todeta, ettet voi mennä miesseuran valinnassa vikaan, kun suosit innokkaita itsensä kehittäjiä ja uskaliaita unelmien toteuttajia. Koulussa oppii arvostamaan “cooleja” tyyppejä. Aikuisena on vielä coolimpaa onnistua elämässä ja nousta huipulle vahvuuksissaan.

Naisseuran valinnassa sanoisin 20 vuotta nuoremmalle itselleni vain yhden ohjeen: skippaa häiriköt, jotka hidastavat etenemistäsi, tai joille huomiosi saaminen on tärkeämpää kuin nähdä sinun onnistuvan. Anna aikasi heille, joilla on tahtoa ja taitoa ansaita paikkansa mestaruusjoukkueessa. Tai joiden ei tarvitse edes osoittaa mitään, koska he sydämestään sopivat siihen samantien. Avuliaimpia ovat yleensä he, joilla riitti intohimoa jo ennen sinuakin, ja joiden unelmia pystyt suhteillasi ja spiritilläsi suuresti edistämään. Suosi heitä, jotka sopivat ekosysteemiisi samantien, tuoden koko touhuun uutta intoa ja energiaa.

Muista, että miehenä sinun on tärkeämpää saada aikaan niitä asioita, joiden tekemiseen sinut on tehty, kuin saada yksi olento omaksesi ja onnistua pitämään hänet hinnasta riippumatta. Twitterissa tulee viikottain vastaan perusmiesten nyyhkyviestejä, kun nainen on jättänyt, pettänyt tai muuten vaan kyllästynyt. Se on se hinta, joka tulee maksuun jossain kohtaa, jos laiminlyö elämäntehtävänsä, pahimmassa tapauksessa jopa naisen takia. Voisin jakaa tästä monta tarinaa. Kesällä 2009 olin ensimmäistä kertaa kaikin puolin ihanassa parisuhteessa. Nainen auttoi minua monin tavoin eheytymään missioni mittaiseksi, ja samalla oppi myös minulta paljon. Kuukaudessa tapahtui vuosia – kunnes tuli aika muuttaa maailmaa. Lähdin etenemään vauhdilla kohti minulle annettuja sydämen visioita. Hän luonnollisesti hämmästeli, miksi halusinkin yhtäkkiä mieluummin viimeistellä kirjoitusta lattialla, kuin halia häntä sängyllä. Itkin eroa monta päivää, mutta tunsin, että on vaan pakko tehdä nämä kummalliset asiat. Pääsin kuin pääsinkin jakamaan sanomaani jopa useimpia valtamedioita myöten, ja sain kanssaintoilijoiden kesken aikaiseksi ison ilmiön. Vuosia myöhemmin tiemme kohtasivat jälleen, ja nainen pyysi anteeksi, kun ei aikanaan ymmärtänyt suuruudenhulluuttani, saati osannut kuvitella villiä visiotani mahdolliseksi.

Normimaailmassa ei kukaan voi muuttaa mitään. Minun maailmassa maailman muuttaminen on miltei ainoa asia, mitä suostun tekemään. Kuinka moni olisi jäänyt ihanimpaan parisuhteeseen, toteuttaen itseään vain suhteen sallimissa rajoissa? Vähintään yhdeksän kymmenestä. Miksi Suomessa on niin vähän rohkeita uudistajia? Miksei juuri kukaan minua nuorempi vieläkään uskalla näkyvästi kritisoida edes medikalisaatiota? Koska suurin osa kääntyy tienhaarassa takaisin toisten sallimaan tavallisuuteen.

Seitsemää vuotta myöhemmin tein töitä ihanien naisten perustamassa yhteisössä, enkä kaivannut parisuhdetta, koska välitin ja vastaanotin arvostusta päivittäin, palvellen pääosin naisista koostuvaa verkostoa vahvuuksillani. Seuraavana vuonna, eli 2017, loin omaa verkkokurssia ja somebrändiä, lähinnä vain äijäporukalla, joten jossain kohtaa vähensin töitä ja ryhdyin deittailemaan saadakseni takaisin sitä energiaa. Osa uusista tuttavuuksista päätyi tukemaan tekemisissäni ja toinen toistaan hauskemmissa työmatkoissa ja -tapahtumissa. Asiat olivat niin mukavasti, että uskalsin pitkästä aikaa leikkiä tunteillani. Vuodenvaihteessa ihastuin voimakkaasti upeaan naiseen, joka tosin edellytti, etten tekisi kovinkaan paljoa töitä päivittäin. Tiesin huijaavani itseäni, mutta hurma oli niin huumaavaa, että suostuin tinkimään tärkeästä. Muutamaa kuukautta myöhemmin olin taloudellisesti puilla paljailla, enkä saanut enää kutsuja alani arvostetuimpiin ohjelmiin. Enkä saanut naisseuraa yrittämälläkään. Olin antanut itseni valua pohjalle, miellyttääkseni stimuloivaa mutta vaativaa ja ehkä jossain määrin epävarmaa naista, joka ei voisi ymmärtää, miten paljon työtä kaltaiseni lahjaton poikanen joutuu tekemään menestyksensä eteen. Arvaatko, mitä tapahtui sen jälkeen, kun alistuin hänen tahtoonsa turvallisuushakuisen tarvitsevuuteni takia? Arvasit jo: hänen *****halunsa loppui pian, ja jopa kaverini alkoi kiinnostaa häntä enemmän.

Jonkin aikaa jahtasin seuraa tinderissä ja ties missä arvottomuuteni lääkitsemiseksi, huonolla menestyksellä, kunnes tajusin, ettei ketään kiinnosta arvonsa pois antaneen häviäjän seura. Käytin turhautumisen ja tarvitsevuuden tunteitani energialähteenä tehdäkseni itsestäni taas jotain merkittävää. Otin kaikki riskilainat mitä sain ja investoin ne brändini kehittämiseen, hommien ulkoistamiseen, valokuviin, videoihin, entistä tasokkaamman opetussisällön jakamiseen – ja kirjani viimeistelyyn. Kirjasta tuli hitti, ja seuraava vuosi oli kaikilta osin voittoisin siihen asti.

Moni menestyy matrixissa ihan ookoosti kompromissien kautta. Yhteiskunta tarjoaa siedettävän suojatyön, kunhan et muuta mitään ja katsot siveliäästi sivuun huomatessasi vääryyttä. Saat suhteellisen turvallisesti keskittyä omakotitalon sisustamiseen ja lasten harrastuksiin, kunhan et ota kantaa mihinkään liian olennaiseen. Jos sen sijaan meinaa pärjätä pyöreänä palikkana neliskulmaisessa kulttuurissa, tai saada elämältä enemmän kuin synnyinkastiinsa nähden olisi suotavaa, ei ole loputtomasti varaa antaa energian harhauttaa ja hidastaa, vaan se täytyy valjastaa kaiken voitoksi. Oshoa mukaillen, vain kuohittu härkä pystyy palvelemaan konetta kiltisti päivästä toiseen antamatta peliin täyttä panostaan kokonaisena olentona.

Hulluttele

Tätä lausetta kirjoittaessani vieressä istuu kaunis nainen, joka juuri kiitteli minua parhaista kavereistaan, jotka tapasi aikanaan kauttani. Olin silloin sopinut neljät treffit samaan aikaan ja paikkaan – ja kaikista heistä tuli tärkeitä ystäviä toisilleen. Think outside the box. Jos noudattaisin normeja, monta maailmaa olisi jäänyt muuttumatta. Sama nainen käytti minusta äsken peräti sanaa pimp, joka on vahvasti normienvastainen termi. Hän nimittäin löysi vuosia sitten kauttani myös elämänsä miehen. Seurasin silloin intohimojani terveysasioiden parissa, ja kutsuin usein mukaan muita innostujia. Olin kuulemma jossain blogissani julistanut, että “älä jahtaa parisuhdetta, vaan tee asioita, jotka saavat sinut syttymään, ja niiden parista löydät sinulle sopivia ihmisiä”. Tämä tyttö oli tullut mukaan erääseen terveyskahvilaan viettämään aikaa, paikalla oli kivaa porukkaa, ja asia johti toiseen…

Uutta elämää synnyttävän energiatanssin, eli ihanien ihmisten, paikkojen ja ideoiden parittamisen ei pidä koskaan loppua. Flip the script: Jos normikäsikirjoituksen mukaan mies alentaa itseään saadakseen naiselta jotain, voit kääntää kässärin toisin päin: mitä, jos voit luontaisilla lahjoillasi luoda ihmeellistä iloa ja kestävästi kehittyvää kohotusta kymmenien, ehkä satojen, jopa tuhansien naisten maailmaan? Näin saat luontaisesti myös nauttia todellisempaa tukea, yhteyttä ja arvostusta, kuin hienoinkaan puku, kiesi tai titteli voisi sellaisenaan ostaa.

Jos tavoitteena on elää hyvä elämä normimallien mukaan, siihen sopii turvallinen työ ja perus parisuhde. Jos visiona on kyetä kerta toisensa jälkeen mullistamaan monien maailmaa viidessä minuutissa, kutsuen toisilleen sopivaa sankariseuraa antoisaan ajanviettoon, kannattaa minimoida niiden pomojen määrä, joilta joutuisi anelemaan lupaa aina kun meinaa tehdä jotain mahtavaa. Ota tavoitteeksi, että joku päivä, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, et ole enää kenenkään orja, vaan olet itsevaltainen sanan koko merkityksessä.

Parisuhteen pyhät säännöt sopii kyseenalaistaa. Jos kaverit vastustavat jokaista arkielämän innovaatiota, lienee paras vaihtaa kavereita. Jos sukulaiset eivät osaa ajatella tai argumentoida, mutta yrittävät silti saada teidät tanssimaan tylsyyspillin tahtiin, ei ole olemassa mitään lakia, mikä pakottaisi tapaamaan edes heitä. Maailmassa on ihmisiä, jotka osaavat keskustella, keksiä, kokeilla, luoda ja muuttaa mieltään. Pitääkö kumppanin aina tietää, missä toinen on? En sano, että tähän olisi yhtä kaikille oikeaa vastausta. Sitäkin selkeämmin sanon, että jos edes näin arbitraarista sääntöä ei saa ottaa tarkasteluun, voi olla varma, ettei elä omaa elämäänsä, vaan kulkee kiltisti kulttuurin kahleissa.

Hyvät suhteet

Saattaa kuulostaa itsestäänselvälle ja silti miltei pyhäinhäväistykselle, mutta… suosittelen suosimaan hyviä suhteita. Siis sellaisia, joiden arvo kasvaa vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen – vaikkei niiden eteen edes tekisi mitään. On arvokasta tutustua tyyppeihin, joihin on arvokasta tutustua. Maailmassa on naisia, jotka eivät vaadi sinulta mitään, mutta tuntevat inspiraatiota saadessaan tuntea sinut. Molemmat osapuolet ilahtuvat kuullessaan toisesta, kuten myös huomatessaan, että toisella on parempaa tekemistä. Päästyäni kiinni jonkinlaiseen elämäntehtävään, on tueksi tullut upeita naisia, jotka rakastavat olla avuksi, mutteivät koskaan keskeyttäisi flowtani tai vaatisi minulta mitään, vaan kantavat itsensä.

Sääntöjen kuormittamassa maailmassa yhteisöllisyys ja spontaani ilo loistaa poissaolollaan, paitsi jouluna kännissä ja juhannuksena ohimennen. Kaikkien oletetaan suoriutuvan aikuisuudesta lähtökohtaisesti yksin, ja sitten etsivän rakkausmarkkinoilta sen yhden oikean kumppanin. Sellaisessa suhteessa on liikaa niukkuutta, kylmyyttä ja valtapeliä minun makuuni. Jäykkyyden pystyy aistimaan useimmissa perheissä ja parisuhteissa. Vain lämpimässä runsaudessa voi kokea iloa, ystävyyttä ja tiimikaveruutta, joka ylittää kylmänkapitalistisen markkinapelin hyvesignalointeineen ja omistustaktiikoineen.

Piti markkinasta tai ei, se on olemassa: neuvotteluasema ja vaihtoehtoiskustannus vaikuttavat vähintään energeettisesti joka hetkessä. Jos pienestä asti tykästyn yhteen naiseen ja pyöritän elämääni hänen ympärillään, saattaa markkinamekanismi jossain kohtaa aiheuttaa kroonisesti pahenevan päänsärkyepidemian makuuhuoneeseen. Ja tästä ei sitten puhuta muille. Tai no, nainen puhuu siitä parille lähimmälle kaverilleen, eikä kukaan osaa diagnosoida ongelman epäkorrektia alkujuurta. Ratkaisu on hassu mutta simppeli: miehen maailmassa täytyy olla upeita naisia, eikä hänen kuulu kysellä lupaa kenenkään näkemiseen. Miehen täytyy kulkea omaa tietään, seurata tarkoitustaan, ja antaa sosiaalisen arvonsa nousta vailla ylärajaa. Tukena tulee olla loistavia naisia ja motivoituneita miehiä.

En suosittele käyttämään aikaa naisten jahtaamiseen. On parempi sallia yhteensopivaa seuraa sinulle muutenkin kiinnostavaan toimintaan. Useimpien korvaan tämä voi kuulostaa mahdottomalle. Miksi joku haluaisi osallistua minun tekemisiini? Mutta niin se menee: kun miehenä tiedät, mitä tahdot ja keskityt sen saavuttamiseen sataprosenttisesti etkä tingi tavoitteestasi, maailma tulee tueksesi. Parhaat viihtyvät motivoituneessa meiningissä, koska sellainen on harvinaista osaansa tyytyneiden alamaisten vaimentamassa innottomuudessa. Rakastan tukea itseäni parempia, yrittää päästä mukaan heidän tekemisiin ja ansaita paikkaani maailmanmuuttajatiimissä olemalla hyödyksi joka solullani. Samaa mahdollisuutta tarjoan muille, joita minun osaamiseni inspiroi.

Moni saattaa lukea sanojani niin, että miehen tulisi sekstailla useiden naisten kanssa. Sellaista en sanonut. Olisi melkoinen investointi asua makuuhuoneissa, jos tärkeää tekemistä riittää muutenkin. S*ksissä on se ongelma, että siihen menee monta tuntia jos sen tekee kunnolla, eikä ole kohteliasta jatkaa sen jälkeenkään saman tien tuottavampiin tekemisiin. Akti on aikamoinen energeettinen panostus, ja luo läheistä linkkiä, joka voi vahvistaa alkukantaista omistushalua puolin tai toisin – mikä voi olla haastavaa, jos ei olla ehditty edes tutustumaan, saati haluta panostaa kovin läheiseen tulevaisuuteen. Olen jutellut usean kauniin naisen kanssa, joille menestyksekäs mies on tullut itsevarmasti juttelemaan, ja seikkailu on jatkunut sänkyyn saakka. Ja sitten nainen on lähtenyt vaikka ulkomaille asti tämän prinssin perässä, joka ei ole ollutkaan kovin kiinnostunut etenemään sen konkreettisempaan symbioosiin. En usko, että sellaiset kokemukset tekisivät naiselle kovinkaan hyvää. Kaikki, mikä ei tapa, ei aina myöskään vahvista, vaan saattaa kyynistää ja arpeuttaa. Haasteista kannattaa kasvaa, mutta nykyisessä asenneilmapiirissä voi olla helpompaa päätyä myrkylliseen miesvihaan, kuin arvostukseen, iloon ja entistä rennompaan avoimuuteen.

Ennen seksi tarkoitti syvällisempää sitoumusta. Kun nykymaailmassa törmäät mieheen, jolla on taloudellista ja sosiaalista vapautta, tyyliä ja tatsia, saatat tuntea, että välillänne on jotain erityistä. Tarina ei kerro, että hän voi olla kokenut jotain vastaavaa jo tuhansissa tilanteissa. Tunteesi voimistuu valtavasti, kun hän osaa hommansa myös makkarissa, tai vaikka keittiössä. Nykyään tämä harvinaislaatuinen mies saa loputtomasti harjoitusta, koska naiset ovat vapautuneet sitten 60-luvun ja uusien ehkäisymenetelmien keksimisen. Ennen s*ksi merkitsi enemmän, mutta edelleen se tuntuu merkitsevän, etenkin jos mies täyttää satujen sankarin tunnuspiirteet. Tunnen suosittuja miehiä, jotka ovat kokonaan, tai lähes kokonaan, lakanneet viemästä asioita sille tasolle, koska ovat kokeneet saavansa enemmän pahaa kuin hyvää aikaan, paradoksaalisesti, tarjoamalla halukkaalle naiselle upean kokemuksen, jota tämä tahtoo. Eräs käsittämättömän komea ja varsin nuori pelimies muutti peräti luostariin.

On olemassa vieläkin harvinaisempi mieslaji, joka osaa taidoillaan tukea naista tämän kasvussa ja kekonaisvaltaisessa itsetuntemuksessa, eikä siinä ole enää kouluvuosien jälkeen ollut mukana itseään korottavaa hattusulkien saalistajuutta, vaan nöyrästi uteliaan palvelijan asenne. Hän ei niinkään viettele naista, vaan kouluttaa kehollisuutta ja “tantristen” energioiden tuntemista, jotka ovat hänen erikoisalaansa. Jos mies on rakastunut naiskehoon jo nuorena, ja manipulaation sijaan opetellut mestariksi sen koskettamisessa, ja osaa valita tarkoin, kenen kanssa harjoittaa molempia miellyttäviä rituaaleja, hyvä niin. Toisaalta sellainen supermaskuliininen ja fyysisesti suuntautunut mies todennäköisesti asettuu ennen pitkää jonnekin, missä perheellä on hyvä olla, koska haluaa leikkiä lastensa kanssa ja tehdä niitä paljon.

Näihin ei ole (enää) yhtä oikeaa kaikille sopivaa mallia. Omien vastausten löytämisessä lienee hyvä ymmärtää aikamme problematiikkaa ja alkusyiden vyyhtiä, joka on tehnyt rakkauselämästä lyhyessä ajassa kovin kummallista. Sen sanon, että miehellä kuin miehellä kannattaa olla elämä, jota hän arvostaa ja joka laajenee, tai ainakin jollain tavoin etenee kohti sitä hänen juttuaan. Sen ei tule olla kiinni kumppanista. Kumppani voi kulkea mukana, jos hän on sydämestään messissä taikatodellisuudessa, tai ei ainakaan asetu poikkiteloin tielle, ja parhaassa tapauksessa buustaa koko tiimiä tuplavauhtiin. Miehenä ei kannata tehdä kompromissia tässä asiassa. Elämässäsi saa olla ainoastaan jäseniä, jotka kirittävät matkaasi kohti unelmia, tai ainakaan eivät estele menoa. Kun teet tämän selväksi itsellesi, on helppoa sanoa se kelle tahansa niin, että jokainen tuntee sinun tarkoittavan sitä. Sen jälkeen sinun ei tarvitse taistella vapaudestasi tai tehdä kehnoja kompromisseja olennaisuuksien suhteen, vaan päin vastoin, pääset suosimaan synergiaa. Kaikki tietävät, että maailmassasi on tilaa vain rakentavalle asenteelle.

Missä sinä haluat juuri nyt edetä ja onnistua vielä enemmän, kuin mielitietyn miellyttämisessä?

“Kukaan mies ei voi ymmärtää naisia”

Naisen seksuaalisuus on mielenkiintoinen. Sitä ei voi käsittää, jos on pää täynnä sivistyneen yhteiskunnan alamaisuus-ohjelmointeja. Miksi 50 Shades -leffoista tuli suosittuja? Miksi 50 Cent saa puhua rumia? Lue naisten fantasiakirjallisuutta: niissä mies on vahva, jopa vaarallinen. Mutkia suoraksi vetäen voisi sanoa, että useampi fantasioi sänkypuuhista pirun kanssa kuin jeesuksen. Älä kuitenkaan liikaa apinoi rikkinäistä pahispoikaa, josta tytöt tuntuvat tykkäävän, vaan ota tavoitteeksi olla kaikin puolin hyvä ihminen – mihin kuuluu fyysinen ja henkinen vahvuus.

Kannattaa osata leikkiä tai flirttailla hyvyyden lisäksi “pahuudella”. Raamatussa sanotaan, että nöyrät perivät maan, tai miten se menikään. Jordan Peterson ja mm. Daniel Nylund tarkentavat, että nössöydeksi käännetty sana meinaa alkukielellä pikemminkin ihmisarvonsa tuntevaa sisäisesti vapaata yksilöä, jolla on miekka ja kyky käyttää sitä, muttei käytä turhaan. Vaaralliset ja vahvat, jotka hillitsevät itsensä, perivät maan. Kuten Nietzsche totesi, se, mitä sanomme hyvyydeksi, on yleensä lähinnä vain harmitonta heikkoutta. Jotta voi olla hyvä niin, että sillä on väliä, täytyy olla niin vahva, että voisi jotain tehdäkin. Jos seinältäsi löytyy miekka, tallistasi vauhdikas metallihevonen, hauiksistasi voimaa, ja osaat käyttää niitä, olet haluttavampi naisen silmissä – vaikkei hän edes tiedostaisi pitävänsä voimasta ja vaarallisuudesta.

Kerran ajoin autoa ja etupenkillä istui henkinen, herkkä ja äärimmäisen kiltti neitonen. Hän kuunteli, kun puhuin poikkeuksellisen toksiseen sävyyn jostain bisneksiin liittyvästä vääryydestä tai mistä lie, en muista tarkemmin. Muistan kyllä, mitä hän sanoi: “jotain vikaa mussa näköjään on, kun meen ihan kuumaksi kun puhut tolleen…”

Seksiguru Daniel Rose kertoo, että petipuuhissa naiselle tärkeintä on MasculineDominance. Kiltiksi ja kunnolliseksi identifioitunut vaimosi ei voi paljastaa tätä sinulle, tai mahdollisesti myöntää edes itselleen, mutta saatat yllättyä, kuinka hän reagoi, kun huuman hetkellä vähän tukistat takaraivosta, tai puristat pakaraa jopa jossain määrin intohimoisella energialla. Tiesitkö, että “herkän ja heiveröisen” naisen kipukynnys on itseasiassa miestä korkeampi?

Ole hyvä ihminen, ja arvosta naistasi hyveellisenä enkelinä. Ripottele sekaan, ehkä pikku pilke silmäkulmassa, myös aavistuksen verran pahuutta ja miehistä aggressiota. Anna hänen nähdä, että sinusta löytyy sivistyneen pinnan alta alkukantainen soturi, että olet sinut myös sellaisen energian kanssa. Tämä saattaa kuulostaa paradoksilta, mutta naisesi tuntee olonsa turvallisemmaksi miehen kanssa, joka voisi näytellä kesäteatterissa maailman myrkyllisintä monsteria, sukeltaen täydellä tunteella syvälle siihen arkkityyppiin – kuin jos mies ei tuntisi pahuutta laisinkaan. Pyhäkoulumaisen putipuhtoisuuden lisäksi on paikallaan pystyä pelehtimään pahuudella ja sen kaikilla elementeillä. Puhtoisimmankin pasifistin on syytä treenata kehoaan ja jopa taistelutaitojaan.

Kuten David Deida opettaa, älä selitä, vaan liikuta hänen kehoaan.

Pahamaineinen Andrew Tate osuu asian ytimeen: hän luottaa vain miehiin, joilla on suosio kohdillaan naisväen keskuudessa. Mr. Tate ei luota heikkoon urokseen, kuten ei nainenkaan. Nainen luottaa enemmän vahvaan jopa myrkylliseen mieheen, kuin superkilttiin, joka saattaisi heikkona hetkenä tehdä jotain oikeasti tyhmää, koska on puutteessa, eikä handlaa isoja tunteita.

Kun käyn mielessäni läpi naisia ja miehiä, joiden kanssa on ollut erityisen hyvä tehdä töitä vuosien varrella, he kaikki ovat vahvoja, seksuaalisia ja sillä tavalla suosittuja. He voivat viihtyä perus parisuhteessa, tai vaikka selibaatissa, mutta silloinkin heistä hehkuu sadan metrin päähän selvä seksuaalisuus ja melkein kaikki muukin niin sanottu “pahuus”, joka taviksella saattaisi jäädä varjoon ja sieltä käsin saada aikaan todellista pahaa.

Salaseura

Nainen suhtautuu sinuun eri tavalla, kun huomaa sinun tietävän, mikä on homman nimi. Sinulle on selvää, että nainen on siveellisen kuorensa alla seksuaalinen olento, joka janoaa villiä seikkailua, pikku riepottelua ja hetken huumaa vielä miehiäkin enemmän – sen lisäksi, että hän kaipaa joskus turvallista syliin käpertymistä, ja jaksaa hassutella lähes loputtomiin. Ja osaa handlata itsensä, ja olla myös ilman romantiikkaa, kuten sinäkin.

Kerran eräs onnellisesti naimisissa oleva nainen tuli istumaan viereeni, kun olin tekemässä töitä ravintolassa. Hän näytti valokuvaa perheestään ja kertoi, kuinka paljon rakastaa miestään ja lapsiaan. Ja sanoi, että hänestä tuntuu, että nyt kuuluu olla tässä. Istuimme toisissamme kiinni ehkä tuntikausia, emme juuri nähneet tai kuulleet ympäröivää maailmaa. Sitten saatoin hänet taksille.

Seuraavan kerran törmäsimme viittä vuotta myöhemmin. Tuntui, kuin hän ei olisi välissä ikääntynyt päivääkään. Hän sanoi, että olen tervetullut vierailulle. Kyse ei ole romanttisesta pelistä, vaan kahden kahleista vapautuneen kiinnostuksesta jakaa syvällisiä siunauksia, joita tuskin voi arvata etukäteen. Kun valta- ja omistuspelit ovat ulkona kuviosta, poliittinen korrektius loistaa poissaolollaan, eikä valtaa anneta sosiaalisille skripteille ja normien mukaisille käytösnormeille, saattaa yhteys olla samantien syvempi, kuin perus parisuhteessa kymmenen vuoden jälkeen. Jos sattuisin vierailemaan hänen luonaan, en menisi “yhden asian perässä”, kuten moni voisi kuvitella, vaan arvostamaan yhteytemme kaikkia puolia, kokemaan ja ihmettelemään, ehkä jopa tekemään töitä yhdessä, auttamaan toistemme projekteissa, mastermindaamaan ja ratkomaan itse kunkin ajankohtaisia haasteita. Tai mihin ikinä yhteinen energia vie, kun sitä kuulostelee lapsen mielellä. Sanon tämän, koska liian monien on vaikeaa käsittää, että mies ja nainen voivat nauttia toistensa energioista, ja tehdä tunteella jotain tuottavaa.

Suurin osa miehistä ei edes yritä ymmärtää naisen villiä puolta, ja siksi ei saa siitä juuri nauttiakaan. Joskus olin erään tosi fiksun naisen luona moikkaamassa häntä kaveripohjalta. Hänen miehensä sattui olemaan matkoilla. Ensimmäisenä iltana makoilimme tuntikausia patjoilla ehkä metrin päässä toisistamme, tunnustellen energioita välillämme. Seuraavana päivänä saatoimme vähän kiusotella toisiamme haussuilla meilikuvilla, samalla kun vietimme antoisaa päivää. Loppu jääköön mielikuvituksen varaan. Paluumatkalla juttelimme salaseurasta. Naiset puhuvat keskenään asioita, mitä eivät kertoisi kumppaneilleen. Myös miehenä voit päästä samaan seuraan, kun et tuomitse naisen salattua seksuaalisuutta millään tavoin, vaan ihailet sen loputonta ihmeellisyyttä. Hän sanoi, ettei pikku touhuaminen tuntunut millään tapaa “pettämiselle”, koska en ole viemässä ketään omistukseeni. Olimme yhtä mieltä, että molempia voimaannuttava kaverikohtaaminen teki hyvää myös heidän suhteelleen. Mutta koska hänen kumppaninsa ei kuulu samaan seuraan, vaan järkyttyisi, jos saisi edes vihiä sellaisen olemassaolosta, ei ole mitään mahdollisuutta, että mies saisi kuulla tapahtuneesta.

Tavallinen mies on hallittavissa seksillä – koska hän ei sitä juurikaan saa, ellei joku suostu antamaan. Salaseura-jäsen on liittolainen, jolle voi paljastaa kaiken, koska hän tietää sen jo. Seurakaverit tietävät, miltä tuntuu, kun ei tarvitse jahdata, vaan sinua halutaan.

Tätä kohtaa kirjoittaessani samoissa nurkissa pyörivä nainen on ryhtynyt nakuilemaan suihkun jälkeen ja nukkumaankin viereisellä patjalla ilman rihman kiertämää. Välillä hän tulee tähän sohvalle nojailemaan syliini. Hän kertoo avoimesti mieskuvioistaan ja tavoitteistaan sillä saralla. Minun ei tarvitse sanoa mitään, koska kuulluksi tuleminen on jo itsessään voimaannuttavaa, ja toki kaikenlainen itseäni viihdyttävä hassuttelu aina vapauttaa.

Miehenä annat naiselle paljon ihan vaan olemalla mies. Nainen antaa miehelle paljon olemalla nainen. Molemmat voittavat valtavasti, vaikkei kumpikaan tekisi mitään, mitä ei muutenkin tekisi. Edes parisuhteessa ei ehkä lopulta olekaan olennaisinta tiskivuorojen tarkkuus, vaan se lahja, jonka niin sanotut “sukupuolet”, anteeksi vanhanaikaisuuteni, antavat toisilleen jopa ilman tekoja. Kunhan ei näe samaa naamaa liian usein.

Joskus yhteinen energiakenttä saattaa tuntua sopivalle: ei erityisen toksisia oletuksia, ei vahingollista riippuvuutta. Joskus touhuilussa voi tunteen lisäksi olla järkeä. Silloin sopii antaa sitä, mikä lienee naiselle vielä tärkeämpää kuin scorettaminen miehille: maskuliinista dominanssia ja aggressiivista intohimon energiaa suunnattuna vain häneen – miehen toimesta, jonka naisen sydän valitsee ihailunsa kohteeksi. Nainen nauttii, kun mies nauttii hänestä, täydellä energialla ja intensiteetillä. Naiselle haluttavinta on olla voimallisesti haluttuna, ilman anteeksipyyntelyä. Lähes kaiken voi tehdä jopa koskematta, jopa silmät kiinni. Naisen keho on herkkä taajuuksille, joiden olemassaoloa ei insinöörimieli suostuisi hyväksymään edes tuottaakseen nautintoa naiselle.

Suosittelen suosimaan viristystä enemmän ja actionia säästeliäämmin, koska panokset on paras suunnata kestävästi kasvaviin hankkeisiin sekalaisen sekoilun sijaan. Romanttinen panostus saattaa arpeuttaa sydämiä, kuin k-piikki lääkeuskovaisen lihassa. Paitsi kun kaikilla on hullun hauskaa. Silloin sopii tehdä melkein mitä vaan. Hauskuus ja harkitsemattomuus ovat match made in heaven. Miehenä voit omilla uskomuksillasi vaikuttaa paljon tähän kaikkeen.

Miksi naiset rakastuu renttuihin?

En mä tiedä, mut se sopii mulle…

Tietenkin paha poika kiinnostaa, jos vaihtoehtona on sietää soijamiehen seuraa, joka ei uskalla elää edes omaa elämäänsä. Tähän on monta syvää syytä: pahis ei elä toisten odotuksille, vaan viihtyy omassa todellisuudessaan ja antaa piut paut yhteiskunnan pienuuskontrollille. Pakkovalta tituleeraa tottelemattomattomuutta “pahuudeksi”, joten vain pahalla pojalla on kyky näyttää sinulle maailmaa overtonin ikkunan takana. Oman valtakuntansa kuningas on kuin kiehtova arvoitus, jonka haluaa selvittää.

Rohkeus ja voima vetää puoleensa. Tyyppi, joka uskaltaa tehdä kuten tahtoo, ei tarvitse lapsenvahtia. Itseään himmaava miesoletettu tarvitsee äitiä ankean ahdistuksensa krooniseksi lohdutuslahjaksi, mikä tuntuu rasitteelle naisen näkökulmasta.

Oletko istunut hienossa kahvilassa ja sattunut kuulemaan sivukorvalla lähipöydän ensitreffikeskustelua? Puhe on asiallista, eikä kumpikaan naura, paitsi kohteliaasti. Kun hengaat supersuositun pahispojan seurassa ja pääset observoimaan, kuinka hän vuorovaikuttaa naisoletetun kanssa, huomaat jotain tosi erikoista. Ja pikku disclaimer tähän väliin: jos meikäläinen menee tinderiin, saatan kovalla työllä onnistua saamaan muutamia matcheja, ja onnekseni heistä osa on osoittautunut super älykkäiksi ja upeiksi ystäviksi. Kerran tinder-treffeillä päädyin tekemään peräti muistiinpanoja, koska toisen jutut olivat niin huikeita, ja pian esittelin häntä toimitusjohtajille, joita hän ryhtyi pian valmentamaan. Mutta jos puhutaan ihan puhtaasti seksuaalisesta suosiosta, mieskavereistani suurin osa on minua kirjaimellisesti sata, ehkä jopa tuhat kertaa suositumpia. Tiedän kavereita, jotka eivät pystyneet käyttämään tinderia, koska se meni tukkoon ja alkoi bugittamaan jossain kahdennenkymmenennen tuhannen tykkäyksen kohdalla. Olen oppinut suurimman osan pelistäni tarkkailemalla mestareita elävässä elämässä. Tässä tärkein oppi: legendaarisimmat sarjahurmaajat ovat ihan höpöjä. Heidän puheensa saattaa olla kokonaan vailla asiasisältöä. Yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista on oppia puhumaan kuin eläimet, ilman asiaa. Kun katsot, kuinka pahisveljekset vuorovaikuttavat keskenään ja naisten kanssa, huomaat, kuinka kaikki on täyttä sekoilua. Oman todellisuutensa monarkin ei tarvitse tehdä vaikutusta kehenkään yrittämällä näyttää älykkäälle. Hän saa nauttia aivot ihan narikassa ja antaa muidenkin olla lapsia. Korkea status tai “pahuus” mahdollistaa lapsellisuuden, kun ei tarvitse esittää aikuista. Jos eläimet olisivat vapaalla, mitä ne tekisivät? Leikkisivät ja hassuttelisivat keskenään, lepäillen silloin, kun ei tapahdu mitään kiinnostavaa. Sama koskee ihmisiä. Älyllinen pakkosuorittaminen on orjakastin hommaa. Pahan pojan seurassa saat olla vihdoin vapaa.

Juttelin kerran kaverin kanssa, joka on työskennellyt alalla. Hän kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan kiihottuminen vähentää naisella radikaalisti verenkiertoa aivojen osaan, joka liittyy moraaliin – mitä kuulemma ei miehillä tapahdu samassa määrin. Kuullessani tämän tuntui, kuin olisi lamppu syttynyt päässä: niinpä tietenkin! Juuri noin sen täytyy olla. Vaikka olisin kuinka hyvä mies, ollakseni kiinnostava, minun täytyy pystyä viemään nainen pahoille teille – vaikka sitten hellyttävän söpösti tai mielikuvissa leikisti, mutta kuitenkin. Nainen janoaa sitä salaisesti. Tästähän romanttisessa seikkailussa on kyse, kun mennään disney-tasoa syvemmälle. Nainen ihan oikeasti haluaa, jopa tarvitsee pahan pojan. Pystytkö tarjoamaan hänelle sellaisen? Ja ei, sinun ei tarvitse tehdä mitään pahaa, edes pienissä määrin. Kaiken voi tehdä tarinoissa ja mielleyhtymissä. Riittää, kun tavalla tai toisella, oikeasti tai leikisti, kosketat hänessä sitä kohtaa, joka janoaa joutua vaarojen tielle salaperäisen hurmurin johdattamana. Äidiltä saatu sadan euron polkupyörä täyttää vaatimukset, kun kiinnität tankoon sulan ja poimit neitoa kyytiin kuin Porsche-kuski. Aina, kun ollaan kavereiden kanssa päätetty toteuttaa neidonryöstö, eli viedä nainen seikkailulle kesken ennalta sovitun sukuloinnin tai muuten ilman lupaa, lähes aina se on onnistunut, tai vähintään saanut hymyä aikaan. Väitän, että alkukantaisella tasolla nainen kaipaa tulla varastetuksi. Miksi juuri rosvot ovat suosituimpia mielikuvitushahmoja naisten fantasioissa? Vampyyrien, ihmissusien ja muiden monstereiden ohella tietenkin.

(Virallinen vastuuvapauslauseke: Sivistyneessä maailmassa kaikki koiruudet kannattaa suorittaa mieluummin mielikuvituksessa, kuin mitään rikkoen)

Niinä vuosina, kun ajelin hienolla Teslalla, olisin voinut valua saman mielikuvan alle, kuin kuka tahansa ihan hyvällä autolla varustettu keski-ikäinen, jonka ulkokultaisesta suorituselämästä on jo vähintään vuosikymmenen verran puuttunut seksikäs vastuuttomuus miltei kokonaan. Kuinka saatoin tarjota kyytiin hyppäävälle synnyttäjähenkilö-oletetulle kokonaan toisenlaista kokemusmaailmaa? Laittamalla soimaan hassua gangsta-rappia. Ehkä jopa niin kliseistä, ettei sille voi olla nauramatta. Kuten jokainen katujengien teinipoika tietää: voit sanoa naiselle mitä vaan, kun sanot sen “läpällä” – ja silti se menee perille, ainakin alitajuntaan. Miksen olisi ultrakovis gangsteri ainakin leikisti laulun ajan? Miksen imitoisi Klaus Schwabin ääntä ja asennetta, joka on pahuudessaan absurdi: “Yees wee penetrate si cabinets…”

Maailman johtava huumoritutkija Melvin Helitzer opettaa, ettei huumori ole hauskaa, vaan julmaa. Mitä pidempään mietit tätä, sitä selkeämmin huomaat sen pitävän paikkansa. Usein huumori perustuu hölmöön hahmoon, jota esität, ja samalla vähintään epäsuorasti teet siitä pilaa. Voit esittää täysin ylivedettyä machomiestä, pelimies-narsistia, nenäkästä tunkeilijaa tai vaikka parittajaa. Ne kaikki ovat hassuja rooleja, koska ne ovat pahoja, huonoja, noloja, naurettavia – ja samalla tekevät selväksi, että sinusta löytyy muutakin, kuin tylsäntavallista ennalta-arvattavuutta.

Voit kehua itseäsi ylimielisesti ja triggeröidä toisessa (leikisti) kaikenlaisia (leikki)tunteita. Sellainen on kuin huumetta verrattuna miesseuralaiseen, joka osaa lähinnä vain myötäillä ja miellyttää. Voin laulaa autossa ihan “fiiliksissä” Mikael Gabrielin Mimmit fiilaa -kertosäettä, jos siltä tuntuu. Kuunnella täysjunttina Kake Randelinia ja laukoa sovinistisia kommentteja. Täynnä itseään oleva egoilija, joka leimaa “heittereiksi” kaikki jotka ovat vähänkin eri mieltä jostain. “Aah, se on vaan vihaaja…” Jos pystyynkuollut keski-ikäinen tai harmittomanhyveellinen henkistelijä heittäisi yhdenkin tuollaisen härskiyden, sopivan vakavalla naamalla ja ehkä pienellä itseironian pilkahduksella, hän tulisi heti koskettaneeksi naisessa kohtaa, joka antaa signaalin syvälle alitajuntaan: “tämän kundin kanssa sopii olla seksuaalinen, ehkä jopa vähän sopimaton.”

Ole mukamas mega-innoissasi jostain ihan tyhmästä jutusta, ja innosta häntäkin mukaan. Kannusta irti yhteiskunnan luomista estoista, antautumaan innostukselle. Ja kun hän nauraa tai vastustaa, “mutta kun se on oikeesti ihan hölmö juttu…”, jatka rohkaisemista, koska hän “selvästikin” vastustaa jotain, mistä oikeasti tykkää!

Kun katsot räppäreitä tai muita tosiGangstoja, huomaat, että he ovat varhaisteini-uhonsa ohella ihanan söpöjä ja hellyyttäviä. Opettele sotkemaan pahistelua ylivedettyihin söpöilyilmeisiin. Painele kaikkia nappeja kuin addiktiivinen elokuva ja koukuttava netflix-sarja – mutta tietenkin leikisti 😉 Imitoi eläimiä, ja leiki eläimellisiä leikkejä syvästi eläytyen. Aja hänet hirmu pelottavaan ansaan fyysisesti tai sanallisesti: haha, jäit kiinni pahoista ajatuksista. Viljele seksistisiä mielipiteitä niin, että välillä toinen melkein joutuu miettimään, onko tämä varmasti pelkkää leikkiä. Living on the edge.

Hauskuuden ainesosia

Kaikki, mikä tuottaa meille vaikeuksia elämässä, on ainesta huumorille. Harvat ovat täysin kotonaan vallan saati statustaistojen äärellä, vaikka salaisesti kaikki pelaavat valtapelejä, eikä kukaan pääse niitä kokonaan pakoon. Jos joku on järjestäjänä hienossa tai edes leikisti hienossa tilaisuudessa, voin kysyä “saanko öljytä johtajan jalat”, koska nyt on kaverilla niin korkea arvovalta, että häikäsee ja jännittää samaan aikaan. Voin kumartua, jopa mennä kontilleni toisen eteen, jos hänellä on ajankohtaisessa kontekstissa hurjan mahtavaa virallista asemaa.

Kaikkialta löytyy sokeita pisteitä, joista on epäsovinnaista puhua. Mikä menee out of line, luo jännitteen. Nauru on jännitteen purkamista, jolla huumori leikittelee. Kuulostaako seksikkäälle? Hiljaa korporaatiossa! Jäit kiinni ajatusrikoksesta, jos ajattelit ******.

Poikamainen kiusottelu on naisille tärkeää; kiusaamattomuus on miltei laiminlyöntiä. ”Hitsi, en muista sun nimeä… [tässä kohtaa hän hakkaa tai yrittää lyödä sinua] Odotas, jotain nousee… meil on kai ollu joskus ihan hauskaa jossain… mut… jotain muutakin… hmm… en haluis sanoo tätä…” Rakkaudesta hevonenkin potkii.

Nainen tarvitsee joskus vähän draamaa, ja kaikkia muitakin pimeyden puolia sekoittamaan tylsyyspakkaa – joten tarjoa niitä leikin varjolla. Epäile häntä lesboudesta, ja tee se vakavalla naamalla. Tai mitä ikinä hän pelkää ja häpeää, tunnusta kertoneesi hänen nolosta salaisuudesta kaikille kavereillesi. Älä poista jännitettä heti, anna hänen pikkusen pillastua. Ja sitten voit laukaista jännitteen, koska ei saa kiusata liikaa. Tahalliset väärintulkinnat ovat aina hauskoja.

Voit murehtia komeuttasi ja ylikorkeaa asemaasi. Kuinka yksinäistä onkaan huipulla. Se on selvästi läppää, mutta sitä vaikuttavampaa, mitä vakavammalla, neutraalimmalla tai jopa surumielisellä äänensävyllä pystyt pahoittelemaan paikkaasi miehuuden ultimaattisimmalla kärkipaikalla. Hauskaa huulenheittoa, mutta alitajuisesti viesti menee perille, jossain määrin jopa teille molemmille. Jos tuore tuttavuus kysyy, miksi sinulla on niin paljon someseuraajia, vastaa, että olen hyvännäkönen ja näytän paljasta pintaa. Hypnoosi on helpompi ottaa vastaan huumorin varjolla.

Tabuaiheista puheenollen, kaikki seksijutut ovat hauskoja, koska ne ovat nykykulttuurille niin vieraita ja vaarallisia. “Once you go black you never go back” on aina toimiva aihe, koska se on enemmän totta kuin olisi suotavaa sanoa: sivistyneet ovat surkeita sängyssä, minkä näkee jo tanssilattialla. Me maitonaamat ollaan suorastaan vammaisia verrattuna villeihin. Kaikki erikoinen herättää tunteita, ja reaktioita aiheuttavat ällöttävyydet ovat naiselle kuin huumetta tai vähintään viihdettä. 50 Shades, dominointi, alistumisesta nauttiminen… Mitä yhteistä hapella ja piiskalla? Molempia pakko saada.

Virallinen vastuuvapauslauseke: mitään yllämainituista ei tarvitse sanoa, eikä mitään ole syytä toistaa jatkuvasti. Nämä ovat vain mahdollisia mausteita sinun omaan sillisalaattiin. Fiilistelemällä sekopäisiä esimerkkejä rajoja rikkovasta vitsailusta, ruokit alitajuntaasi materiaalilla, joka saattaa poikia uudenlaista oivalluksia tavallisten tilanteiden iloksi. Ei kukaan edes jaksaisi pelkän pellemiehen seuraa, joka on jatkuvasti komediamoodissa saadakseen suosiota. Keskity elämässä olennaiseen, ja testaile mielipuolisiakin tyylejä sosiaalisten tilanteiden elävöittämiseen. Monessa kohtaa saatat yllättyä, miten positiivisesti nainen reagoi lähes kaikkeen sellaiseen, mistä hänen ei pitäisi pitää: juttuihin, jotka valkoihoinen valtakulttuuri on tuominnut tuhoisiksi.

Järjestäytynyt yhteiskunta opettaa, että nainen haluaa mieheltä turvallisuutta. Jos juttelet seikkailijan kanssa, hän sanoo, että salaisesti nainen kuin nainen arvostaa mielenkiintoisuutta enemmän kuin tylsyyttä, elämää enemmän kuin elämättömyyttä, huvipuistoa enemmän kuin kahvilaa ja sosiaalista laajentumista enemmän kuin samaa naamaa. Tsekkaa, mitä naiset katsovat telkkarista tai suoratoistopalvelusta, ja saat poikkileikkauksen siihen, mitä hän haluaisi kokea enemmän. Harva suosikkisarja kuvaa staattista turvaelämää vailla juonta. Hitti-ilmiöt kertovat sekoilusta, kilvoittelusta ja korkeista jännitteistä. Vaara vetää puoleensa vahvemmin kuin tavallisuus. Parhaassa tapauksessa voit olla leikisti jännä, oikeasti turvallinen.

Naisen biologia on tottunut nykyistä turvattomampaan ympäristöön. Moderni maailma on aivan liian ennakoitava pitääkseen yllä hänen mielenkiintoaan. Koska lähes nainen kuin nainen kuuluu haluttujen yksilöiden salaseuraan, hän tietää ainakin alitajuisesti, että turvaa on aina saatavilla. Aina löytyy joku mies, joka elättää tai vähintään tarjoaa ajanvietettä. Ja vaikkei löytyisi, Suomessa tuskin kuolee nälkään, ja virastot ovat ihan mukavia. Mitä mies voi tarjota, mitä naiselle ei olisi tarjolla jo yllin kyllin? Se selviää, kun tutkit popkulttuuria.

Mitä kovemmin koetat tarjota naisellesi turvaa, sitä kipeämmin hän kaipaa vaihtelua ennen pitkää. Kun teet, mitä sinun tulee miehenä maailmassa tehdä, hän tuntee olonsa turvalliseksi lähelläsi, vaikkei edes saisi nähdä sinua niin usein.

Kehitä maailmankuvaasi niin, että kanssasi on inspiroivaa keskustella melkein mistä tahansa; nainen rakastaa oppia sinulta asiota. Näytä hyvälle ilman vaatteita, ja lue Daniel Rosen kirja, tai ensimmäinen luku siitä. Moni ihminen lumoutuu lihaksiakin enemmän mielestä ja sen tuotoksista, joista parhaat tehdään ryhmätyönä. Haluatko sitten käyttää aikaasi makuuhuonehommiin, se on sinun valinta. Vaikka tekisit koko loppuelämää koskevan siveyslupauksen, sinun on tärkeää olla haluttua tavaraa naisten parissa. Usko pois, kun kerron tämän molempia olomuotoja kokeilleena.

Viesti naiselle

Veikkaan, että vähintäänkin salaisesti haluat halutun miehen, jota muutkin havittelevat. Joskus se ärsyttää, ja toisinaan toivoisit, ettei muu maailma viettelisi häntä niin voimakkaasti. Sisimmässäsi tiedät, että voit olla täysin fiiliksissä vain boss-levelin valloittajasta, jolle riittäisi imua muuallakin. Haluat elollisen olennon, joka pystyy innostumaan paljon muustakin tässä suuressa maailmassa, kuin vain sinusta ja suhteestanne. Jos haluaisit helposti hallittavan hissukan, muuttaisit Kaijjaaniin ja hakisit pubista jonkun, jota ei edes kiinnosta käydä Kuusamoa kauempana. Paitsi että maajussi lienee nykyään metropolin metroseksuaalia miehekkäämpi, mikä pilaa suhteiden lisäksi ontuvat kielikuvani.

Naisena janoat Sen oikean huomiota. Jos olisi olemassa nappi, jota kerran painettuasi Hän huomioisi sinua tästä eteenpäin joka ikinen päivä aamusta iltaan, saattaisit painaa sitä nappia. Ja hyvä niin: intohimon, läsnäolon ja jakamattoman huomion halu on kaunista, tervettä ja luonnollista. Fiksu nainen ymmärtää, ettei halu tule koskaan lopullisesti täytetyksi, eikä sen kuulukaan tulla. Halun tarkoitus on stimuloida laiffia elämään: tietoinen nainen oppii arvostamaan ihanan sietämätöntä janoaan, ja miestä, joka ei anna aina automaattisesti makeaa mahan täydeltä, vaan osaa jättää veden kielelle.

Luin aikanaan Harv Ekerin kirjasta Millionaire Mind, että jos tavoittelen rahaa, minun tulee siunata rahaa. Mikäli meinaan olla rikas, minun kannattaa opetella ihailemaan rikkaita ja arvostamaan vaurautta. Jos kaipaan elämääni kauniita naisia, minun tuskin kannattaa ainakaan haukkua sellaisia. Samoin, jos aion vetää puoleeni upeaa miestä, minun tulee arvostaa moisen maailmaa ja tapoja. Huippu mies rakastaa elämää, unelmiaan ja jopa työtään vieläkin enemmän kuin ketään erikseen. Jos se on ongelma, mies menee muualle. Tai lakkaa olemasta huippu mies.

Matthew Hussey opettaa deittailu- ja suhdeasioita naisille. Tällä videolla hän kertoo suositusta kaveristaan, jolla oli runsaasti valinnanvaraa, eikä erityistä tarvetta asettua aloilleen. Miksi tyyppi päätyi kuitenkin yksiavioiseen kuvioon tavattuaan tietyn naisen? “Koska tämä nainen toi elämääni konkreettista arvoa.” Miehen, jolla riittää vientiä, ei tarvitse sietää nalkutusta, muuttamisyrityksiä tai itsekeskeistä manipulaatiota. Hyvä mies arvostaa tekemisiään, kavereitaan ja tarkoitustaan niin korkealle, ettei hän pysty pitämään lähellään ketään, joka laittaisi kapuloita rattaisiin. Hän valitsee voittoisaan tiimiinsä avuliasta asennetta, taitavaa tukea ja inspiroivaa energiaa.

Eräs tutun tuttu menestyjämies kertoo vaimostaan kilpakosijoille: “tuskin pystyt tarjoamaan mulle kaikkea tätä perheen tueksi, joten turha edes yrittää”. Kyseinen emäntä huomaa miehestään, jos ukolla on liikaa energiaa kotona olemiseen, ja kehottaa käymään useammin tapahtumissa. Viisas wife ei tyrkytä näkemyksiään, koska se olisi epäkunnioittavaa. On parempi tarjota tukeaan ja kannustaa kumppanin vapautumista, kuin sanella, mitä toisen tulisi tehdä. Oletko vaimoainesta?

Mainitsin miehille, ettei naista voi tylsistyttää tykkäämään: pelkkä ennakoitavan elämän tarjoaminen ei saa aikaan vipinää vällyissä. Koska tämä on universaalisti totta naisten osalta, saattaa nainen kuvitella saman pätevän myös miehiin. Korkeisiin tavoitteisiin tähtäävänä miehenä voin sanoa, että asia on enimmäkseen päin vastoin. En kaipaa häiriöintiä ja kaikkein vähiten draamaa. Entrepreneur-elämä ja maailman muuttaminen on jo sellaisenaan tarpeeksi dramaattista. Moni minua menestyvämpi mies sanoo samaa: naisen voi olla vaikeaa nähdä, miten isoilla panoksilla mies pelaa kulissien takana, eikä siksi tarvitse naiseltaan siihen lisätaakkaa. Nainen saattaa huomaamattaan haastaa miestään ja testata tämän vahvuutta, vakaumusta ja kestävyyttä – jotka mies on jo kuluttanut loppuun unelmia jahdatessaan. Parhailla miehillä voi olla tapana jättää pelikentälle kaikki, mitä sielusta irtoaa. Jos sen päälle pitäisi vielä läpäistä naisen tarjoamia testejä, saattaa mies puhaltaa pelin poikki – tai palaa loppuun. Be nice to that dude.

Minulta on usein kysytty parisuhteessa, mitä toivon kumppaniltani. Vastaukseni on aina sama: että hän tekee itsensä onnelliseksi. Se saattaa olla helpommin sanottu kuin tehty, kun on kasvanut kulttuurissa, jossa ajatellaan, että parisuhteen ja romanttisen rakkauden tehtävä olisi onnellistaa meidät. Ja että hyvyys olisi itsensä pienentämistä toisen hyysäämiseksi.

Vuonna 2006 koetin kovasti laulaa karaokessa hyvin, tai ainakin olla mokaamatta. Halusin saada yleisön pitämään minusta, ja koetin välttää nolatuksi tulemisen häpeää. Kunnes keksin, että kannattaa keskittyä nauttimaan siitä neliminuuttisesta, jolloin muillakin on melko varmasti kivaa. Iloa ei juurikaan voi feikata. Joten otin tavaksi valita aina biisin, jota ihan oikeasti palan halusta päästä laulamaan juuri nyt, ehkäpä pinnalla olevaan tunteeseen tai ajankohtaiseen elämäntilanteeseen liittyen. Suhde yleisöön korjaantui, kun oma nautintoni tuli suhdetta tärkeämmäksi. Olenhan joka tapauksessa elementissäni laulaessani sydämeni valitsemaa kappaletta, joten yleisön tarjoamassa korkeajännitekentässä saatoin vääntää nautinnon volyyminappia vielä kovemmalle. Samaa toivon naisseuralta: älä pidä minua keskipisteenä, vaan keskity nautintoosi ja omiin syihisi olla tässä, tai missä oletkaan. Hyödynnä minun energiaa bensana sinun omaan liekkiin.

Puoleensavetävä naiseus

Tee itseäsi vastustamattoman hyväntuuliseksi: täytä olemustasi jutuilla, joita rakastat syvästi, oli se sitten tanssia, luontoilua, taidetta, ruoanlaittoa, kavereiden auttamista tai vaikka meditointia ja itsesi hemmottelua.

Käytä parisuhdetta täyttymyksen kääntämiseen vielä vähän kovemmalle. Näin vapautat kumppanisi vastuista ja vaatimuksista onnellisuutesi eteen. Siten myös hän on vapaa inspiroitumaan sinusta vielä isommin itsekseen. Et tahdo pikku tottelijaa, vaan suuren Miehen, joka muuntuu seurassasi vielä vähän mahdikkaammaksi. Kaverisi eivät ehkä tule ymmärtämään, mutta on kevyempää vaihtaa kavereita, kuin kitua loppuelämä tossuseurassa.

Sanotaan, että olet viiden lähimmän summa. Kenenkään ei kannata pitää lähipiirissään ylianalysoivaa hysteerikkoa, ellei sellaiseksi halua. Jokaisen kannattaa haalia lähelleen hassuja, rentoja ja innokkaita ihmisiä, joiden seura tuntuu kevyelle: jotka joka tapauksessa loistavat elementissään, ja osaavat nauttia olostaan tilanteessa kuin tilanteessa. Parisuhteen pointti ei ole kiinnittää napanuoraa aikuiseen, vaan leikkiä aikuisten leikkejä. Onko elo kanssasi antoisampaa kuin ilman? Jos seksi otettaisiin pois kuviosta, mitä muuta tuot pöytään? Sen ei tarvitse olla konkreettista: hyvä energia voi olla suurempi lahja, kuin mikään teko.

Me kalpeanaamat yritämme ratkaista elämää järkimielellä, säännöillä, pakotteilla, kielloilla ja rangaistuksilla. Kontrollilla ja yliajattelulla. Siten tuhoamme paljon arvokasta, tai ajamme hyvän pois. Saamme parisuhteen tuntumaan viraston odotushuoneelta, kun se voisi tuntua kookossuklaatehtaalta, jossa työväki laulaa kuorossa, tanssii taukopaikalla ja viheltelee jopa liukuhihnalla. Tietoista mieltä kannattaa kontrollin sijaan käyttää mistä minulle tulee huippu olo -juttujen listaamiseen: mitä fiilaan kuin hevosia, hippaa ja hittibiisiä niin, että vibat nousee jo ennen drinkkejä.

Tunnen ihanan naisen, jolla oli huono olo suurimman osan nuoruudestaan. Sitten hän löysi laatusafkat, sekä niiden parissa touhuavat firmat ja inspiraatioihmiset, joiden kanssa saa tehdä jo töitäkin. Hän rakastaa leikkiä luonnossa, musisoida, joogata, sporttailla monipuolisesti ja viettää pitkiä iltoja terveysintoilijoiden kesken. Ennustan, että jos hän pitää ilon etusijalla, eikä sorru ylianalysointiin, hänen suhteensa ja seikkailunsa tulevat olemaan antoisia, johtaen elinikäisiin ystävyyksiin ja unohtumattomiin elämyksiin. Hän on yhä paremmassa asemassa myös parisuhdetta ajatellen, mikäli sattuisi sellaiseen ryhtymään. Suhdetta tai ei, hänen maailmansa on jo täynnä lämpöä, läheisyyttä, yhteyttä, arvostusta ja sen osoittamista, synergiaa ja symbioosia, kivoja kokemuksia, maskuliinista turvaa ja huolenpitoa, mukaansatempaavia ekskursioita ja melkein kaikkea sitä, mitä parisuhde voisi parhaimmillaan tarjota. Hänen elostaan ei tule puuttumaan jänniä, turvallisia ja välittäviä miehiä, koska hän on jo omistanut elämänsä asioille ja ihmisille, joiden tietää tekevän hyvää. Niiden parista löytyy loputtomasti seuraa, jota yhdistää hyvinvointi-innostus enemmän kuin mutkikkaiden romanssidraamailujen salatut kiemurat.

Parisuhde on paras, kun se ei ole itseisarvo tai ylin tavoite. Parhaassa tapauksessa jaettujen kiinnostusten ja monenlaisen mielekkyyden ympärille rakentunut yleishyödyllinen kumppanuus saa lopulta myös romanttisia sävyjä, kuin kuorrutuksena kakun päälle.

Terveen parisuhteen tavoittelussa kannattaa kiinnostua kokelaista, joita kiinnostaa terveys sanan monessa mielessä. Status, menestys, karisma ja arvovalta saattavat vietellä tuhoisille teille, ellei taloa ole rakennettu terveelle pohjalle.

On hyvä ymmärtää omaa “liskoaivoa” ja primitiivisiä ihastumismekanismeja, jotta voi tehdä ne tyytyväiseksi ilman tuhokkuutta. Jos alkukantainen tunneaivo näkee ärsyttävän paljon arvoa vastuuttomassa pahispojassa, hyväksy, että näin on, niin voit etsiä puoleensavetävää spontaaniutta ja villiä kapinallisuutta, joka lisäksi handlaa nykymaailman. On vaikeaa lakata ajattelemasta toksista ihastuksen kohdetta, jos sen rinnalla mikään muu ei tunnu miltään. Onneksi on olemassa vähintään yhtä addiktiivisia miehiä, jotka lisäksi tekevät hyvää. Suomen kokoisessa maassa on miljoonia miehiä, joista ainakin kymmenet tuhannet taatusti kiinnostavia.

Kun pidät riman korkealla, yllytät miehiä ylittämään sen. Pojat pystyvät vaikka mihin sen valtavan voiman vetämänä, jonka naisen pelkkä olemassaolo voi antaa. Kannusta sellaista miehisyyttä, jota aidosti arvostat.

Voiko miehiä ymmärtää? Voi, muttei uskomalla siloteltuja käsityksiä poliittisesti korrektista muka-miehuudesta. Miksi miehet katsovat urheilua? Koska heistä jokainen kaipaa olla siellä kentällä. Mitä urheilu tarkoittaa? Urheilu on sivistyneempi versio siitä, mitä miehet ovat aina tehneet. Alkuperäisissä olympialaisissa paini päättyi toisen kuolemaan. Kun seuraavan kerran näet miehesi sohvalla penkkiurheilemassa, näe se säikkymätön saalistaja hänen sisällään, joka saa kiksit kamppailusta. Inspiroidu hänen pyrkimyksistään olla enemmän sitä. Joo, tietenkin sivistyneesti ja turvallisesti, ja tietenkin yhteisvoittojen kautta niin, ettei tarvitse kyykyttää ketään, vaan kaikki voittavat. Tue miestäsi hänen matkallaan maailmanvalloittajaksi, jonka voimasta ja aggressiivisuudesta voittaa koko maailma. Ehkei tarvitse edes konkreettisesti tukea häntä; riittää, kun inspiroidut ja arvostat hänen hurjuuttaan. Et voi koskaan täysin ymmärtää sitä puolta hänessä, mikä tekee hänestä Miehen. Mutta ilman naiseuden luomaa inspiraatiota sitä ei olisi.

Eräs kaveri totesi kerran osuvasti: “Jos maailmassa ei olis naisia, miehet vaan neppailis keskenään, eikä kukaan jaksais tehä mitään.” Historian ja teknologisen kehityksen voi suurelta osin selittää miesten pyrkimyksellä tehdä vaikutus naisiin. Naisen arvostus saattaa olla suurin voima, joka ohjaa ihmiskunnan kehitystä. Mitä coolimpia juttuja naiset osaavat arvostaa, sitä päräyttävämpi maailmasta tulee. Sanoin aiemmin miehille: älä palkitse tuhoavaa toksisuutta, vaan huomioi harvinaisia hyveitä, joita arvostat. Sanon samat naisille vielä suuremmalla syyllä.

Mutta moralisoinnista viis. Tärkeintä on, niin mies- kuin naisoletettuna, osata tunnistaa ja jättää pois kaikkea sitä virheellistä toksisuutta, mitä kaikkien meidän mieleen on ohjelmoitu viimeistään viidennen ikävuoden jälkeen – jotta voi taas leikkiä yhdessä vähintään yhtä onnellisesti, kuin silloin. Sitä helpompi on ottaa rennosti, mitä vähemmän uskoo tunnelmaa kiristäviin käsityksiin, ja alkaa tuntea todellista itseään.

Tätä lausetta kirjoitellessa eräs nainen kutoo jotain sukkaa tuossa sängyllä. Meillä molemmilla oli tavallista hauskempi fiilis herätä samassa sängyssä nukutun yön jälkeen, vaikka nukuimmekin täysin omilla puolillamme. Nainen ja mies antavat toisilleen paljon fiilistä, iloa ja energiaa tekemättä yhtään mitään toistensa hyväksi tai miellyttämiseksi. Nykykulttuuri opettaa meitä tekemään tästäkin ihanasta asiasta monimutkaista. Älä usko kulttuuria. Kun oivallat aidon safkan sanoman, voit syödä mitä haluat, vaikka käsillä ilman korrekteja tapoja jos siltä tuntuu, eikä se olekaan enää vaikeaa. Sama koskee miesten ja naisten välistä olemista: te olette jo lahjoja toisillenne. Keinotekoisen kulttuurin keksimät tavat ovat lähinnä vain turhia täyteaineita, joista tunnistaa toksisen tuotteen.

2. “Elintärkeä lääketeollisuus pitää meidät elossa”

“Keho on heikko ja luonto vaarallinen. Luojan kiitos jättiteollisuudelle, joka nujersi luonnon ja pelasti ihmisen.”

Lääkefirmoilla ei ole lakisääteistä velvoitetta parantaa potilaita. Niillä on velvollisuus maksimoida voitot. Vapaammalla markkinalla sellainen sääntö saattaisi johtaa joskus jopa ihan siedettäviin tuloksiin kuluttajankin kannalta: jos kaikki firmat maksimoivat voittojaan kilpaa, vieköön paras, palvelevin, ihanin ja edullisin tarjous kranttujen kuluttajien kiitossetelit. Terveysteollisuus ei ole ikävä kyllä vapaata markkinaa nähnytkään, vaan päin vastoin.

Kuvittele maailma, jossa kaikki kansat olisi pakotettu lukemaan Olli Postin tekstejä, ja suosimaan vain Herra Postin kouluttamia ammattilaisia. Toki muutakin saa lukea, mutta:

– muut mediat eivät saa esittää julkisesti minkäänlaisia väitteitä omasta osaamisestaan. Jokaisen tekstityöläisen tulee aina muistaa suositella Ollin palveluita, ja vähätellä omiaan. “Please consult your doctor… juttelethan lääkärisi kanssa ennen kuin ostat c-vitamiinia…”

Olisihan se hassua, jos kasviskauppiaan täytyisi joka välissä muistuttaa lihanstyönnin tärkeydestä – ja jos hän unohtaisi mainostaa lihateollisuutta ilmaiseksi, tulisi virkakoneisto ensin varoittamaan, sitten sakottamaan ja lopulta sulkemaan puodin, jos ei ääni kellossa muutu Herra Poutulle mieluiseksi. Jep, juuri näin absurdi tilanne meillä vallitsee lääketeollisuuden suhteen. Kaikki muut terveystoimijat on pakotettu ilmaiseksi mainostamaan medikalisaatiota, ja vähättelemään tai jopa vaikenemaan omista ansioistaan.

– Olli välttää suurimman osan veroista, ja kerää vuosittain pelkästään Suomessa yli kymmenen miljardia valtion terveysbudjetista, jolla rahoitetaan Ollille mieluisia hankkeita ja tuetaan bisnestä Ollin hyväksymissä myymälöissä. Yliopistot rahoittavat suuren osan Ollin kirjoitustyöstä, ja lystin kustantaa kilpailevat koulukunnat veroissaan. Ajatella, jos kasviskauppiaat laitettaisiin maksamaan lihateollisuuden viulut ja vielä miljardibonukset päälle? Juuri niin absurdin “markkinan” olemme luoneet terveysalalle. Veronmaksajat on pakotettu maksamaan Phizerin tuotekehitys suurelta osin, ja valtio tarjoaa riskittömän syytesuojan extrabonuksena. Myynti sujuu, kun valtio hankkii tuotteita hävitykseen asti. Valtio suojelee yhtiön monopolivoimaista hinnoitteluvaltaa kieltämällä kilpailevat keinot, kuten 1verm€ktiinin. Voisiko bisnes olla enää helpompaa?

– jos joku muu sattuisi kirjoittamaan jotain, mistä kansa pitää, Olli voisi milloin tahansa ottaa teoksen omiin nimiinsä ja myydä sitä yksinoikeudella omissa ylihintaisissa liikkeissään. Tai kieltää sen kokonaan. Näin on käynyt lukuisille terveystuotteille, joiden suosio ei ole miellyttänyt lääketeollisuutta. Suomessa apteekkimafia on monopolisoinut jopa hapen, hiilen ja hopean – mutta toisin kuin vapaampi markkina, apteekkimonopoli pilaa ne toksisilla täyteaineilla tai laittaa kylkiäiseksi jopa myyntilupansa menettänyttä lääkettä, joka osoittautui liian myrkylliseksi antaa ihmisille.

– Olli investoi valtavia ylivoittojaan poliittiseen vaikuttamiseen, ja saa lopulta päättää, mitä kouluissa kerrotaan, oppikirjoissa opetetaan, laitoksissa tutkitaan ja konferensseissa keskustellaan. Valtio takaa kilpailulta suojatun erityisaseman Ollin kouluttamalle ammattikunnalle, vaatien heitä käymään vuosittain Ollin korrupt-… eikun koulutustilaisuuksissa oppimassa lisää yhden ja saman tahon näkemyksiä.

Mitä luulet, ostaisiko Olli helpoilla miljardeillaan myös massamediaa puolelleen? Ulottuisiko vaikutusvalta viestintää kontrolloiviin teknologiayhtiöihin?

– Sovitaanko vielä, ettei Ollin kouluttamia ammattilaisia saa vertailla tai arvostella? He voivat hoitaa hommansa miten huonosti tahansa, ja silti he nauttivat hyvää palkkaa ja arvovaltaista asemaa. Valtio, yhdessä kartelliksi itseään kutsuvan etujärjestön kanssa, pitää huolen, että ammattilaisista on aina pulaa. Jos haluat saada KELA-tukia, joudut käyttämään kartelliin kuuluvia palveluita – joille valtio tarjoaa jopa toimitilat.

Kun kaikkien muiden koulukuntien toiminta tehdään lähes mahdottomaksi ja heitä estetään osallistumasta edes keskusteluun, ja laitetaan koko yhteiskunta tukemaan yhtä ainoaa ylihintaista kartellikoulukuntaa… voit olla varma, että kartelliteollisuus käyttää sille keskittyvää valtaa ja rahaa valtansa ja rahansa kasvattamiseen entisestään. Patenttilainsäädäntö pitää huolen, että 1verm€ktiinin kaltaiset halvat hittilääkkeet ajetaan alas ja tuodaan tilalle tuhat kertaa kalliimpi Paxlov1d. Koska rahaa on, ja koulukuntien välinen kilpailu kielletty, päädymme kartellinomaiseen tilanteeseen, jossa kannamme vuosi vuodelta enemmän rahaa terveysongelmien “ratkaisuun”, ja saamme lopputulokseksi syöpätutkimusta, jonka ei kannata parantaa tuottoisaa ongelmaa. Olemme käyttäneet jo pelkästään syövän “parantamiseen” tuhansia miljardeja dollareita ja euroja. Onko meillä nyt vähemmän syöpää kuin ennen, vai enemmän?

Jokainen roosanauha-euro menee medikalisaatikoneiston paisuttamiseen eli ongelman alkulähteeseen. Ne eurot eivät mene terveyden parantamiseen saati syövän vähentämiseen.

Vapaalla markkinalla on aina mahdollista tuoda tarjolle entistä edullisempia ja parempia ratkaisuja. Sairausdiktatuurissa sen sijaan halpojen ja tehokkaiden keinojen tarjoajat tuppaavat kuolemaan, katoamaan, hiljenemään, tulemaan vainotuiksi tai systeemin kiusaamiksi. Kuten Russell Brand toteaa: “jos voimakas eturyhmä hyötyy tilanteesta x, tämä eturyhmä saattaa pyrkiä maksimoimaan sen tilanteen, josta se hyötyy”. Ongelmaksi tämä muodostuu vain, kun valtaa keskitetään korporaatioille koneiston kautta: patentit, monopolisuoja, virallinen erityisasema, valtion tuet, kilpailukiellot, lisenssit, viestinnän rajoitukset… ja otetaan potilailta, asiakkailta ja peruskuluttajilta pois valta eli valinnanvara. Kun valtio pakottaa ostajat viemään rahansa ja jopa veronsa yhden ainoan koulukunnan kassaan, tämä kartellikoulukunta saa sellaista valtaa, joka ei sille kuuluisi. Lopulta valta voi olla niin isoa, että sillä pystyy kontrolloimaan koko pelikenttää päättäjineen ja mediataloineen. Syntyy Sanoma-Pf1zer.

Mikään suhde ei toimi, jos toiselta osapuolelta poistetaan vapaus, valta ja valinnanvara, ja toiselle annetaan kaikki hyvä ilman vastuuta ja riskejä. Tuloksena on nykyisenkaltainen tilanne, jossa perusterve 30-vuotias kävelee kiltisti lääkäriin, mihin muuallekaan, ja saa erektiohäiriöitä aiheuttavan kolesterolilääkkeen eliniäksi vain, koska lääketeollisuus on saanut miltei mielivaltaisesti määritellä “korkean” kolesterolin raja-arvot myyntiä tukevalle tasolle.

Usein sanotaan, että “lääketeollisuus on saanut aikaan sitä ja tätä ja pelastanut meidät kulkutaudeilta…” Kun tutkit näitä myyttejä tarkemmin, huomaat niiden olevan tarkoitushakuisesti kaunisteltuja tarinoita. Miten meillä voi olla jo iPhonet & avaruusraketit, mutta “emme osaa” parantaa edes miesflunssaa? Muut koulukunnat osaavat toki parantaa nuhan ja paljon muutakin, mutta ilman kallista kartellijäsenyyttä et saa pahemmin puhua tai toimia, saati kehittyä ja innovoida, kun suunnilleen koko yhteiskunta on valjastettu suojelemaan yhden ja saman kartellin katteita.

Jos uskoo medikalisaatiosysteemin hyveellisyyteen ja hyödyllisyyteen, saattaa erehtyä tottelemaan, kun virkahenkilö mainostaa tuotetta tutkituksi, turvalliseksi, tehokkaaksi ja tarpeelliseksi – silloinkin kun se ei selvästikään ole mitään niistä. Toki ammatillisesti ja sosiaalisesti voi moni selvitä elämästä iisimmin olemalla “oikeaa” mieltä. Keskiajalla kannatti uskoa kuninkaaseen; 2000-luvulla kannattaa kannattaa lääketeollisuutta. Olen nähnyt, kun luomuterveysalan johtohahmo puolustaa intohimoisesti B1ll Gat€sia ja tuoreita piikkiteknologioita – koska hänenkin tuloistaan ja asemastaan merkittävä osa on kiinni kartellin hyväksynnästä.

Varmasti pääsisin helpommalla, kun vaikenisin tästäkin myytistä, kuten Paul Graham kehottaa tekemään. Mutta silloin saattaa käytä kuten Grahamille itselleen: jos hiljenee tärkeistä asioista, saattaa päätyä kaltaistensa hyvesignaloijien seuraan. Ja sitten tekee elämänsä erehdyksen, kun korrektista kuplasta käsin katsottuna kaikki normista poikkeava näyttää salaliittoteorialle.

Kirjoitan tätä nyt, koska ceissi alkaa olla vahvempi kuin koskaan: on jo täysin selvää, etteivät kårånaråkåtteet tai muutkaan invasiiviset tautitoimet toimineet, vaan niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Ryhmäajattelu, groupthink, sai aikaan kaiken sen. Tuhoisaa ryhmäajattelua tapahtuu vain siellä, missä ihmiset vaikenevat havainnoistaan, kunnes eivät enää erota mustaa valkoisesta.

Mitä hyötyä on tämän myytin murtamisesta? Ainakin pysyy todennäköisemmin elossa, mutta ennen kaikkea ymmärtää, ettei ole olemassa mitään kaikkivoipaa lääketiedettä, joka huolehtisi kansan terveydestä. Viime kädessä hyöty on sama, kuin edellisessä kohdassa: napanuoran irrottaminen, ja sitä kautta omaan voimaansa astuminen, johon sisältyy täysi vapaus ja vastuu omista asioista. Parisuhteessa tehtäväni on edelleen tehdä itseni onnelliseksi. Yhtälailla terveys on oma asiani, ei jonkun muun. Minun vapauteni on valita avuliaimpia auttajia, osaajia ja valmentajia omaan terveystiimiini. Kenenkään ei tarvitse kävellä kiltisti jonossa valtion kanssa kaveeraavaan kartellilaitokseen.

3. “USA, tai muu mahtava liittovaltio, seivaa Suomen”

USA, joka miehitti Afganistanin tekaistuin perustein, teki maasta entistäkin isomman oopiumin tuottajan, ja jätti koko mestan pahimpaan mahdolliseen sekasortoon? Maa, joka pommittaa siviilikohteita maan tasalle, kuten Syyrian, Libyan, Somalian, Jemenin ja monen muun asukkaat osaavat kertoa? Valtio, jonka ulkopolitiikka on pitkään perustunut hajottamiseen, hallitsemiseen, salamurhiin, paikallisten sotajoukkojen kouluttamiseen ja niitä vastaan taistelemiseen sotateollisuuden ja siitä hyötyvien päättäjien eduksi… Maa, jonka demokratia on enää vitsi? Maa, jonka muut presidentit ovat miltei aikojen alusta saakka harjoittaneet hyökkäyssotia, paitsi se ainoa, jota Yle ja Hesari heittaa.

Turvaammeko valtioon, joka on on kouluttanut ja rahoittanut Al Qaedaa, Talibania, Bin Ladenperhettä, ISISjärjestöä, Iran-Contraa ja muitavihollisiaan”?

Ajaako USA Euroopan etua, vai kenties omaansa?

Tämänkin myytin murtamisessa on sama hyöty kuin edellisissä: ei ole mitään jumalaista loistovaltiota, joka kannattelisi täydellistä pyhyysjärjestystä maailmassa, kunhan vaan alistumme isomman tahtoon ja maksamme kaiken, mitä pyydetään… Matrixin unesta herääminen voi olla tuskallista siinä mielessä, ettei täydellisiä vanhempia ollutkaan olemassa – mutta antoisaa, kun pääsee kiinni siihen dynamiikkaan, seikkailuun, sisäsyntyiseen motivaatioon ja momentumiin, mikä saattaa avautua sitä mukaa, kun yhä syvällisemmin oivaltaa, ettei meitä kukaan tule pelastamaan, ainakaan sanan maallisessa mielessä – ja hyvä niin, koska alamaisuudella on aina hintansa. Meidän kaikkien ensimmäinen tehtävä on kasvaa vähintään itsemme kannattelijoiksi.

4. “Salaliittoja ei ole olemassa”

Matrixin unessa saattaa uskoa, ettei kukaan voisi olla niin paha, että haluaisi huonoa toisille, saati että menisi tekemään sellaista. Jordan Peterson joskus totesi, että useimpien inhimillisten ominaisuuksien voi ajatella jakautuvan suunnilleen normaalijakauman tavoin. Useimpien älykkyysosamäärä asettuu lähelle keskitasoa. Harvemmilla se poikkeaa siitä kovinkaan paljoa suuntaan tai toiseen. Kuitenkin joku saattaa silti kuulua jopa MENSAan, tai keksiä kvanttiteorian. Vastaavasti voi ajatella hyvyyden ja pahuuden jakautuvan enimmäkseen lähelle normia, mutta vähemmissä määrin hyvinkin kauas siitä.

Taviksen on vaikeaa käsittää, miksi joku laittaisi mainettaan peliin totuuden puolesta, jos oma perhe ei hyödy toisinajattelun riskeistä. Tavallinen tallaaja ei ole erityisen hyvä, eikä hirmuisen häijy. Peterson kehottaa kuvittelemaan, kuinka kauhea voi olla ihminen, joka kuuluu pahimpaan promilleen: siis niin paha, että vain yksi tuhannesta yltää sille tasolle. Sellainen lienee niin ikävä tapaus, ettei monikaan meistä pystyisi kuvittelemaankaan sen tasoista sadismipsykopatiaa. Ja silti heitä – tai vieläkin julmempia – on Suomessakin viitisen tuhatta. Mitä veikkaat, kuinka moni heistä istuu koneiston kärkipaikoilla tai byrokratiavallan kahvassa? Mikä estäisi valtaa tavoittelevia saavuttamasta sitä tilanteessa, jossa vallankäytön kohteet eivät päättämään satojentuhansien byrokraattien tekemisistä? Joudut maksamaan heidän palkat, muttet saa edes valita, kuka sinua “palvelee” ja miten. Sellainen asema vetää puoleensa psykopaatteja ja jopa sadisteja.

Pahoista ihmisistä ainakin osa haluaa valtaa, ja saattaa olla erityisen kykenevä sitä haalimaan. Vapaudessa pahuus pysyy kurissa, kun kenenkään ei tarvitse leikkiä ilkeilijän kanssa. Vapaassa yhteiskunnassa ketään ei voitaisi pakottaa rahoittamaan huonoa toimintaa, jota ei arvosta.

Suljetussa pakkosysteemissä, kuten koululuokassa tai korporaatiossa, ilkeä valtapelaaja voi kieroilla itsensä hierarkkian huipulle, koska julmuutta on vaikeaa päästä karkuun, ja ilkein on siinä taitavin. Valtiossa pahiksilla on parhaat oltavat, koska koneistovalta – tai muu väkivaltakerho, kuten mafia – suojaa omiaan syntiensä seurauksilta ja uhrien potentiaalisilta vastatoimilta. Vai uskotko Perustuslakia ja muita sääntöjään toistuvasti halventavien päättäjien joutuvan minkäänlaiseen vastuuseen loputtomista koiruuksistaan?

Vapaudessa kiusanteko on kallista ja riskaabelia suhteessa siitä saatavaan hyötyyn. Valtakoneiston suojissa pahantekijä saa turvan vastatoimilta, ja tekee kaiken toisten rahoilla, kuten eräs pääministeri viime aikoina.

Onko pahuutta olemassa?

Psykologiassa käytetään termiä “Dark Triad” kuvaamaan pahoina pidettyjä luonteenpiirteitä:

psykopatia: ilkeys ilman katumusta tai empatiaa. Paatuneita psykopaatteja lienee vähintään prosentti tai pari väestöstä, ja useimmilla meistä on jonkin verran psykopaattisia piirteitä, ainakin joissain tilanteissa.

machiavellismi: manipuloivuus, juonittelu. Toisten hyväksikäyttäminen tavalla, joka ei ole heille hyväksi. Vallankäyttö, omaan valta-asemaan rakastuminen. Mitä luulet, onko machiavellistisia valtapelaajia esimerkiksi politiikassa ja suurkorporaatioissa, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään?

narsismi: itsensä korottaminen toisia pienentäen; kyvyttömyys nähdä toisen perspektiiviä tai myöntää ittessä vikkaa – ja uhriutuminen jäätyään kiinni housut kintuissa. Myös huomionhakuisuus ilman sen suurempaa tarkoitusta.

Näiden lisäksi neljäs, vielä potentiaalisesti pahempi ominaisuus on sadismi. Aidosti sadistinen ihminen ei pelkästään ole välinpitämätön muiden kärsimykselle kuten psykopaatti, vaan saa peräti nautintoa tuottaessaan tuskaa toiselle. Joidenkin arvioiden mukaan meistä jopa prosentti tai pari voi saada nautintoa julmuudestaan.

Pahuuteen taipuvaiset ovat keskuudessamme, eikä heitä voi maailmasta poistaa. On paras avata silmät, ja ymmärtää, miten merkittävä osa vastaantulijoista on niin sekaisin, että voisi tuhota viattomia ja jopa pitää siitä. Onko sinua joskus kohdeltu niin väärin, ettet voi sitä käsittää? Saatoit ymmärtää ihan oikein.

Sinullakin on kokemusta ihmisistä, jotka saattaisivat salata asioita, jos ne eivät kestä päivänvaloa. Saatat siis olla jo salaliittoteoreetikko.

Jos minulla ja sinulla on valtaa isoissa rakenteissa, meidän kannattaa ehkä tavata ja keskustella, kuinka voimme edesauttaa toistemme valtapyrkimyksiä. Jos sinä lobbaat lääkkeitä ja minä päätän isoista terveysbudjeteista, voimme molemmat voittaa mukavasti, kun sovimme asioista kummankin eduksi. Ei kuitenkaan pidetä liian kovaa meteliä tapaamisen sisällöstä, jookos?

Tiesitkö muuten, että nykyään on mahdollista antaa kelle tahansa melkein rajattomasti rahaa niin, ettei sen hallinnasta ja käyttelystä voi jäädä kiinni edes veroparatiisipaljastuksissa?

Jokainen tietää, että on olemassa korruptiota ja lobbaamista. Miksi meillä on tarve teeskennellä, ettei sellaista tapahtuisi? Ehkä samasta syystä, kuin lapsille ei saisi puhua Joulupukin olemassaolon problematiikasta liian realistiseen sävyyn.

Taloustieteessä tunnetaan sanat “sääntelijän kaappaus” ja “pyöröovi-ilmiö”. Molemmissa on kyse siitä, kun pukki vahtii kaalimaata, tai susi paimentaa lampaita. Ei tarvita edes salaliittoa siihen, että valvottavan teollisuuden yksinkertaisesti kannattaa miehittää valvova virasto tai muu päättävä elin omalla väellään, ja palkita oikeintoimijat ruhtinaallisesti.

“Salaliittoteoriaa”

Ennen oli “salaliittoteoriaa”, että tupakointi aiheuttaisi syöpää. Lääkärit olivat mukana salaliitossa, koska heille maksettiin valehtelusta.

Jo vuosituhannen alussa hullut salaliittoteoreetikot väittivät, että valtio vakoilisi kansalaisten puhelimia. Edward Snowden laittoi elämänsä peliin paljastaessaan teorian todeksi. Watergate oli villiä salaliittoteoriaa, samoin C1A:n osallisuus huumeiden salakuljetukseen USA:n valloittamissa valtioissa. Great Reset oli vielä hetki sitten salaliittoteoriaa, kunnes päädyimme sen keskelle. Muistatko, kun foliohatut puhuivat tulevasta kårånapassista, ja olivat ihan hörhöjä? Kunnes passi tuli. Muistatko, miten hullut huhuilivat tulevasta digirahasta ja digi-identiteetista, ja olivat aivan pihalla todellisuudesta? Kunnes niistäkin tuli totta. Glyfosaatti oli täysin harmitonta; ainoastaan foliohörhöjen mukaan sen harmeja pyrittäisiin peittelemään. Kunnes oikeuslaitokset tulivat toisiin aatoksiin.

Tiesitkö, että syyskuun yhdennentoista terrori-iskuissa sortui 3 rakennusta kahden sijaan? Ja että sen perusteella hyökättiin Irakiin, jonka ei edes väitetty olevan iskujen takana? Ja ettei Irakista missään vaiheessa löytynyt väitettyjä “joukkotuhoaseita”?

Miksi ravitsemussuosituksissa suositellaan margariinia, pullomargariinia ja rasvattomia maitotuotteita?

Miksi virkakoneiston piti tuhota Ville Pöntysen lääkäriasema ilman syytä? Tsekkaa Villen blogista salaliitto ja sen paljastuminen:

https://villepontynen.blogspot.com

Tuntuu helpottavalle uskoa, ettei pahoja ihmisiä olisi olemassa, ja asuntolainaansa maksava mielivaltaisesti valittu vallankäyttäjä laittaisi aina tuntemattoman alamaisen edut omiensa edelle. On kuitenkin pidemmän päälle vapauttavampaa oivaltaa, etteivät kaikki laskujensa kanssa kamppailevat suojatyöläiset ajattelekaan automaattisesti toisten etua ennen perhettään.

Sekataloudessa suuri osa tienaamisesta tapahtuu riistämällä, huijaamalla tai tuhoamalla jotain arvokasta. Ravitsemusneuvottelukunnan jäsenet saavat päähänsä kerta toisensa jälkeen suositella surkeaa teollisuusruokaa, ja ansaitsevat lukratiivista kohtelua ruokateollisuudelta – win-win, molemmat voittavat kansanterveyden kustannuksella. Sekatalous on kuin pallopeli, jossa kannattaa liittoutua tuomarin kanssa sen sijaan, että panostaisi parempiin tuotteisiin ja palvelisi niiden käyttäjiä.

Win-win-toiminta, jossa muu maailma häviää, edellyttää jonkinasteista salaliittoa. Allekirjoitan vaitiolosopimuksen konsultoidessani firmaa, jonka toiminta ei ole ihan rehellisellä pohjalla. Kaikki diilit, jotka eivät kestä päivänvaloa, koska tarkoitus on hyötyä muun maailman kustannuksella ja haalia voittoja tuhoamalla jotain hyvää tai kaunista… ovat salaliittoja. Jokainen NDA-sopimus (Non-Disclosure Agreement) on salailuun perustuva liitto.

Tästä ei tarvitse lannistua tai kyynistyä, koska on mahdollista elää yhteisvoiton hengessä niin, että yhteispelin osapuolten lisäksi myös muu maailma paranee. Jos tästä tulee loistava teksti, se on hyväksi minulle ja Substackille, ja lisäksi sinulle ja ehkä kulttuurille laajemminkin. Kun suunnittelen terveystuotteen, joka helpottaa elämää ja parantaa hyvinvointia, voin vaurastua kumppanifirman kanssa sitä mukaa kun kuullaan kiitosta kentältä. Parhaassa tapauksessa moni muukin inspiroituu tarjoamaan tasokkaampia tuotteita ja puhumaan niistä, mikä tervehdyttää maailmaa taas entisestään, dominoketjun tavoin. On mahdollista elää niin, että mahdollisimman moni voittaa samalla kun sinä voitat. Se tuntuu autuaalisen hyvälle. Sillä tiellä tulee vastaan ihmeellisiä ihmisiä, jotka elävät hiljaisen epätoivon sijaan jo suurelta osin taivaassa.

Kun keksit keinoja tehdä kaikille ja kaikelle hyvää, minkä takana voit seistä joka solullasi, saat kokea sellaista rakkautta, rauhaa, vapautta ja inspiraatiota, jonka arvottamiseen ei pelkkä raha riittäisi. Voit toimia poikkeuksellisen avoimesti ilkeiden salaliittojen täyttämässä maailmassa. Aluksi se voi herättää hämmennystä, kun peruskuluttaja on tottunut olemaan kyynisten salaliittojen kohteena, ja kollegat olettavat sinulla olevan koiria haudattuna siinä missä muillakin. Voit vihdoin paljastaa positiiviset tarkoitusperät toimiesi taustalla. Voit neuvotella avoimin kortein: kaikki harhaanjohtaminen veisi vain ohi niistä win-win-win-maaleista, joita varten enimmäkseen elät. Asiakkaista tulee manipulaatio-objektien sijaan kumppaneita ja kanssaluojia, kuten useimmista muistakin sidosryhmistä, joihin toimintasi vaikuttaa. Kysymys ei kuulukaan enää “kuinka voin huijata hölmöjä tänään”, vaan miten tehdään tästä kaikille mahtavaa.

Pahuus viihtyy pimennossa. Joskus se onnistuu itsensä piilottamisessa jopa niin hyvin, että suuri osa kansasta uskoo tai on uskovinaan, ettei moista olisi olemassakaan, paitsi ehkä ”tuolla jossain”, muttei onneksi meillä. Onko sellainen olento hyvä vai paha, joka haluaa käyttää pakkovaltaa ja päättää toisten asioista? Oli vastauksesi mikä tahansa, olet saattanut huomata, että valtaa on kivempi käyttää, kun vallankäytön kohteet eivät siitä tohdi pahemmin puhua. Parhaassa tapauksessa he eivät lopulta enää edes huomaa asiaa.

Pää ja pensas

Miksi pistämme päätä pensaaseen pahuuden suhteen? Koska pahuus hyötyy siitä, ja machiavellistisen psykopaatin tavoin pahuus näkee paljon vaivaa luodakseen ilmapiirin, jossa saat “salaliittoteoreetikon” leiman, jos edes epäilet syntiä saattavan olla olemassa. On ne veijareita.

Pahuuden paljastamiseen tarvitaan whistleblowereita eli salaisuuksien kertojia. Suomessa sellaisia ei juurikaan arvosteta, joten meillä pahuus saa enimmäkseen operoida pimennosta käsin. Maailmalla pilliinpuhaltajat ovat paljastaneet lukuisia salaliittoja, jotka olisivat vahingoittaneet kansaa paljon pahemmin ilman paljastumistaan:

Project Veritas: Federal Govt HHS Whistleblower Goes Public With Secret Recordings

Project Veritas: Pf1zer Whistleblower Leaks Execs Emails: ‘We Want to Avoid Having Info on Fetal Cells Out There

Project Veritas: Fox 26 Reporter Ivory Hecker Releases Tape of Bosses; Sounds Alarm on ’Corruption’ & ’Censorship’

Pfizer Scientists: ‘Your [C0V1D] Antibodies Are Better Than The [Pf1zer] Vacc1nation.’

Wikileaks on alusta asti auttanut paljastamaan petoksia, jotka koneisto pitäisi mieluiten piilossa kohteiltaan, eli meiltä:

Russell Brand: This Is What Julian Assange Warned Us About

Jordan Peterson: Julian Assange: Free Speech Martyr? Featuring Stella Assange

Jordan Peterson, Julian Assange’s Wife and Lawyer Best Moments

Joe Rogan: What Will Happen to Julian Assange?

Russell Brand: Did Trump Nearly Pardon Julian Assange?

Redacted with Clayton Morris: Wait, what did Bolton just say about Julian Assange?

Eturistiriitoja on olemassa. Joillain on valtaa päättää toisten rahoista ja asioista. Ei ole mitään mekanismia, mikä estäisi sellaisessa tilanteessa pelaamasta omaan ja kaverin pussiin kokonaisuuden kustannuksella. Näet tätä pienessä mittakaavassa sinunkin työyhteisössä: joillain on enemmän valtaa kuin toisilla, ja he saattavat käyttää sitä omaksi ja lähipiirinsä eduksi, eikä aina kokonaisuuden parasta ajatellen. Mieti, että maailmassa on tahoja, joilla voi olla sellaista valtaa vielä tuhat, ehkä jopa miljoona kertaa enemmän. Emme osaa edes kuvitella, millaisia koiruuksia sellainen mittakaava mahdollistaa.

Vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa tehdä ansaitsemillaan resursseilla mitä vaan, kunhan sallii saman toisille. Jos jollain on runsaasti resursseja hallussaan, intuitiosi sanoo, että sellaisen lähipiiriin pääsemällä saatat itsekin hyötyä niistä resursseista. Jos joku on tosi viisas, pääset luottokaverina tietenkin hyötymään hänen viisaudestaan. Niin sen kuuluukin mennä, eikä siinä ole mitään korruptiota. Jos haluan rikastua, se onnistuu parhaiten rikkaiden seurassa.

Nykymaailma toimii paljolti päin vastoin. Byrokraatti, joka päättää suurten ihmisjoukkojen syömisistä tai lääkityksistä, ei ole ansainnut asemaansa palvelemalla päätöstensä kohteita, vaan nuolemalla valtakoneistoa. Kukaan ei ole edes äänestänyt häntä valtaan. Hänellä nyt vaan sattuu olemaan asemaa yli alamaisten, jotka eivät sitä ole hänelle suoneet, eivätkä voi juurikaan äänestää jaloillaan paremman puolesta tai edes valittaa mielivallasta, paitsi jos on paljon rahaa ja uskallusta tehdä juttuja eri oikeusasteisiin. Nurin päin käännetyssä maailmassa tarvitaan hirmuisesti pykäliä estämään ansaitsemattoman vallan väärinkäyttöä. Silloin se, joka onnistuu kiertämään säädöksiä vähän muita taitavammin, voi voittaa mukavasti. Sellaiset liitot pyritään luonnollisesti salaamaan.

Pahuuden luonne

Onko tiikeri paha vaaniessaan seepraa? Ei, enkä usko hänen edes tuntevan tunnontuskia tekosistaan. Päin vastoin: hän on oikein hyvä tiikeri toteuttaessaan tosiluontoaan. Voin katsoa eläintä alaspäin ja ajatella olevani hurjasti parempi – tai sitten ymmärtää, että vastaavat vietit liikuttavat, ainakin jossain määrin, minuakin.

En taida tuntea ihmistä, joka ei olisi lainkaan viettiensä vietävissä. Siveyteen lupautunut pappi saattaa paljastua p€d0fiiliksi. Ihmisen aivoissa ja luonteessa on monta kerrosta, eikä kaikkea pysty tietoisesti kontrolloimaan. Yleensä parhaiten toimii sellainen ihminen, jolla on aika jees fiilis eläimellisten tarpeidensa täyttymisestä. Sisäinen eläin on mukava kun se on tyytyväinen – ja joskus jopa vielä puoleensavetävämpi ollessaan tietoisesti nälkäinen. Nykykulttuuri tabuineen kieltää niin mieheltä kuin naiselta valtavasti eläimellisen luontonsa aspekteja, jotka painetaan pimentoon ja koetetaan laittaa häkkiin. Siitä seuraa paljon pahaa.

Lähden huomenna täällä Maltalla tutkimaan paikkoja uuden kaverin lainaskootterilla. Hän ei itseään juuri himmaile, vaan nauttii elämästä. Tänään kävimme pelaamassa pingistä, sitten hän vaihtoi kössikentälle toisen kaverin kanssa, saunoimme allasosastolla, kävimme huippua safkaa, nautimme auringosta, menimme pelaamaan biljardia, ja suunnittelimme vähän huomista logistiikkaa. Tämä oli siis tietotyöpäivä, mutta sen oheen mahtui silti myös kaikki tuo. Hänestä, ja muista onnellisista eläimistä, tulee heti sellainen tunne, ettei tulisi mieleenkään miettiä mitään luotettavuuskysymyksiä.

Hän kertoi, että olisi voinut päätyä asumaan Espooseen kolmensadan tonnin omakotitaloon jatkaen hyvin alkanutta uraa vähittäiskaupassa. Se on Suomessa hyvää elämää. Sellainen ruokkii ahneutta ja tarvetta saada lisää, koska lähtökohtaisesti elämä ei tunnu niin hyvälle kuin sen biologisesti tulisi tuntua. Täällä hän nauttii joka hetkestä, ja siksi hänellä ei ole kiirettä tienata edes rahaa – vaikka eteneekin myös sillä saralla mukavaa vauhtia unelmien suuntaan. Hänestä tarttuu hyvää fiilistä jokaiseen paikkaan ja kohtaamiseen.

Olen nähnyt hyviä ihmisiä, joista tulee esiin jotain muuta, kun onneton eläin nousee pintaan. Suomi on yksi maailman järjestäytyneimmistä ja tottelevaisimmista eläintarhoista. Älä luota kroonisesti onnettomaan eläimeen. Vaikka eläintarhan kroonisesti aliravittu tiikeri olisi päällisin puolin mukavan oloinen, ei kannata mennä samaan häkkiin.

5. “Tiede on tie, totuus ja elämä”

Tiede tienaa hyvin, kun uskon siihen sinisilmäisesti. Tiede sanoi, että yksi piikki pelastaa. Sitten kaksi. Tai kolme. Tiede sanoi, että maskit pelastavat. Coca-Colan maksama tiede tietää sanoa, ettei sokerijuoma aiheuta sokeritautia. Tieteen mukaan astmaa ja muita kroonisia tauteja ei voi parantaa. Tieteen mukaan kukaan ei voi tehdä paljoa terveytensä eteen, koska sairaudet tulevat taivaalta tai geeneistä. P.S. muista ruokakolmio, vältä suolaa ja vähennä kaloreita.

Jos uskoo Joulupukkiin, voi saada mielen mukavaksi – mutta poliittisesti korrekti lapsenusko passivoi tässäkin tapauksessa.

Miksi murtaa myyttejä? Koska ne asiat, joista ei saa puhua, palvelevat tavallisesti teollisuuden ja muiden valtakeskittymien etua pitämällä pienet alamaiset avuttomina.

Ei kannata osallistua win-lose-suhteisiin, varsinkaan häviäjän osassa.

Jos en voi sinisilmäisesti luottaa “tieteeseen”, mihin voin sitten luottaa? Tämä on sama, kuin kysyisi “mihin saan kiinnittää napanuorani?” Aikuisuuden tarkoitus ei ole pysyä kiinni missään piuhassa, vaan luottaa itseensä ja niihin, jotka ovat luottamuksen ansainneet. Olen minäkin käynyt leikkimässä jopa Joulupukin maassa – mutten ota sitä kovin totisesti.

Tietenkin on olemassa tärkeää ja erinomaista tiedettä. Kuitenkin, mitä tulee terveysaiheisiin, jopa suurin osa “tieteestä” voi olla jotain ihan muuta, kuin mitä tiede mainostaa olevansa. Älä siis automaattisesti pidä totena, kun joku sanoo tieteelliset tutkimukset osoittavat, että…”

Fact Check: TRUE (?)

Mieti, mistä suurin osa tieteen parissa työskentelevistä saa toimeentulonsa: voimakkailta valtakeskittymiltä. Suurin osa tieteeseen virtaavasta rahasta kulkee valtion ja suurkorporaatioiden, tai niiden rahoittamien etujärjestöjen, kautta. Joten saamme valtavasti vahvimpien valtakeskittymien edun mukaista tiedettä. Turha odottaa tavalliselta taloustieteilijältä valtiokriittisiä näkemyksiä tai vapaan pienyrittäjyyden puolustamista. Turha odottaa ravitsemustieteilijän pitävän pienen ihmisen puolia tai ajavan aidon ruoan asiaa, kun mustikka ei rahoita tutkimusta, mutta Unilever voi tulevaisuudessa tarjota lukratiivisen työpaikan ja arvovaltaisen CV-merkinnän.

Tiede on kallis kartelli ja astronomisia ylivoittojaan suojeleva monopolilaitos. Mitä tästä seuraa? Pientä ihmistä palvelevan totuudenetsinnän sijaan tieteestä on kasvavassa määrin kehittynyt isoimpien valtakeskittymien kannattavin mainoskanava.

6. “Suomessa on maailman kehittynein koulusysteemi”

Palkittu opettaja Sir Ken Robinson totesi joskus, että maailmassa on valtavasti luovia neroja – joista harmiksemme useimmat ovat alle 6-vuotiaita. Koulu kehittää paikallaan istumisen ja instituutiovallalle alistumisen jaloa taitoa, jotta lapsi osaa kasvaa osaksi järjestäytyneen yhteiskunnan liukuhihnaa helposti korvattavana koneiston osasena. Kun näet itseään toteuttavan, terävästi oivaltavan ja loistavasti menestyvän ihmisen, ajatteletko, että “hän on varmastikin käynyt oikeat koulut ja saanut hyviä arvosanoja”?

Milloin olet viimeksi maksanut hyvinkoulutetun muusikon keikasta, joka on tehnyt uraansa pääosin akatemiassa ja opistoissa? Kuinka useaa korrektisti koulutettua artistia fanitat?

Onko Kimi Räikkönen saanut oppinsa Suomen Autokoulusta?

Tämänkin myytin murtamisessa toistuu tuttu idea: kun tavoitteena on maksimaalinen kukoistus, ei koulutusta voi ulkoistaa “yhteiskunnalle”. Ei ole mitään valmista putkea, johon voisi mennä passiivisesti sisään, ja tulla toisesta päästä ulos valmiina huippuihmisenä. Kaikki ihmeelliset osaajat ketä tiedän, ovat olleet vahvasti oman koulutuksensa ohjaksissa, monet jopa teinivuosista saakka. Joku on saattanut maksaa suuriakin summia lyhyistä mutta hintavista erikoiskoulutuksista. Osalla voi olla laki- tai verotussyistä vaadittava perustutkinto alla, ja lisänä loputon lista kehityshalunsa mukaisia erikoisopintoja. Tai sitäkin enemmän tosimaailman kokemusta ja yhteisöä, jota ei saa pulpetista tai edes luentosalista.

Koulun ongelma ei ole, että se toimisi jotenkin väärin, vaan mikä se on: glorifioitu päivähoitolaitos yli-ikäisille elättivauvoille. Koulu estää energiaa puhkuvia nuoria osallistumasta todelliseen elämään, kunnes he taantuvat passiivisuuteen ja jopa apatiaan.

Tosimaailmassa osallistut aina arvoa tuottavaan toimintaan, aluksi oppipoikana, apulaistyttönä, kisällinä, juoksuhenkilönä, mukanakulkijana tai sivustakatsojana. Sitä mukaa kun opit ja löydät otollisinta rooliasi, voit saada vastuuta ja ansaita monenlaista palkintoa, ehkä ennen pitkää jopa taloudellista. Historiantutkijat eivät ole löytäneet mainintaa teini-iästä saati -angstista ajalta ennen valtion kouluja – koska ei sellaista ilmiötä tietenkään ollut. “Teini-iän” ongelmat ovat luonnollista seurausta siitä, kun energisimmän ja kehityshaluisimman ikäluokan ei anneta tehdä mitään järkevää – tai juuri edes valita kiinnostuksiaan. Joten he kehittyvät sitäkin taitavammiksi sillä ainoalla vapaalla markkinalla, jolla heidän sallitaan pelaavan. Perusteini tietää tasan tarkkaan, kuka hengaa kenenkin kanssa, ja on käsittämättömän sofistikoitunut sosiaalisten tyyliseikkojen pikkunyansseissa. Teinit yliarvostavat tarkoituksettomia hengailusuhteita, ja heidän ajatuksensa pyörivät varsin vähämerkityksisissä juoruaiheissa, koska he eivät pääse kantamaan konkreettisempaa kortta kekoon ja ansaitsemaan arvoaan arvokkaammalla markkinalla. Koulu toimii niin hyvin, että sama jatkuu aikuisena, ja lööpit tekevät kauppansa.

Suoranaista taikuutta syntyy, kun kokemuksen tuoma viisaus kohtaa nuoruuden energian. Mestarifarmari Joel Salatin ei juurikaan tee omia töitään, vaan nuorempi energia toteuttaa hänen opetuksiaan, kanssarikastuen onnistuessaan. Suomi pitää nuoret pulpetissa, joten viisaat mestarit juoksevat omilla asioillaan. Traagista. Potentiaalisin vipuvarsi osaajan aikaansaamiselle on armeija innokkaita apureita, jotka osaavat hoitaa eri tasoisia pikkutehtäviä, kohoten kokemuksen kertyessä kohti kompleksisempaa vastuunkantoa.

Kätevin keino oppia luomaan arvoa maailmassa on hoitaa niiden nakituksia, jotka jo menestyvät markkinoilla. Kuinka saada ilmaiseksi onnistujan aikaa ja oppeja, joka tavallisesti laskuttaisi tunnilta tonnin? Tietenkin tulemalla osaksi hänen ekosysteemiään. Lähellä keski-ikää olen kouluttanut itseäni tähän tyyliin, eli vaikka suunnilleen pessyt ison kihon vessoja, kunnes luottamus kasvaa ja oppia kertyy niin, että vuoden päästä tienaankin jo mukavasti, tai ainakin pelaan otollisemmilla vahvuuksillani tiimin eteen. Suomessa ei saa tehdä työtä alle minimipalkan, ja talkootkin on kielletty, joten tunnustan rikoksen: olen tehnyt paljon ilmaistyötä oppiakseni ja saadakseni vaikutteita paremmiltani. Joskus olen jopa maksanut päästäkseni tekemään työtä.

Tämänkertaisen toiminimeni perustin syyskuussa 2016. Ensin etenin auttamalla naispuolista heimojohtajaa: olin kuin hänen oikea ja vasen käsi; mitä ikinä hän tarvitsikaan, koetin järjestää asian. Koska tein kaikkeni tehdäkseni kaiken poikkeuksellisen hyvin, enkä taatusti ainakaan häirinnyt tai kuormittanut hänen arvokasta huomiotaan turhalla, ansaitsin luottamusta ja asemaa, mikä mahdollisti elämässä etenemistä paremmin kuin mikään tutkinto tai CV-merkintä. Seuraavana vuonna sain ympärilleni enimmäkseen minua nuorempia intoilijoita, jotka puolestaan auttoivat oman brändini kasvattamisessa, ja saivat kauttani olennaista oppia, suhteita ja mahdollisuuksia. Koko ajan autoin innolla muitakin alani inspiroivimpia nimiä, lähes aina kun siihen tarjoutui melkein minkälaista mahdollisuutta tahansa. Kummasti liikevaihtokin kasvoi vuodesta toiseen, vaikka paljolti keskityin auttajien auttamiseen, ja harvoin pyysin edes rahaa.

Otollisempi ikävaihe luottamuksen ansaitsemiseen ja nopeaan oppimiseen olisi tietenkin ollut vuosikymmeniä aiemmin. Se aika meni ties minkä ihmisbiologian tunnilla nukkumiseen kovan kundin roolia treenaten, jottei kävisi kehnosti kouluksi kutsutussa vankienhoitolaitoksessa.

Mitä, jos matikat voisi oppia sadasosa-ajassa ja opettaa tuhannesti mukaansatempaavammin? Emme saa tietää, jos valtio pitää kiinni anti-innovatiivisesta ja kustannuksia kohottavasta monopolistaan. Ainakin minulle matemaatikko-isä onnistui opettamaan koko lukion lyhyet matikat kymmenen rennon lukulomapäivän aikana, kaikkiaan alle kolmessakymmenessä tunnissa, sisältäen laskut ja keskustelut. Surkeista kurssiarvosanoista huolimatta sain sen vuoden ylioppilaskirjoituksissa koulun ainoan L-arvosanan. Opetin sitten samat eteenpäin tytölle, joka ei millään päässyt läpi kirjoituksista, vaikka oli yrittänyt jo kaksi kertaa. Myös hän, joka “ei osaa matikkaa yhtään”, oppi koko lukion lyhyen oppimäärän kymmenessä varsin mukavassa illassa, ja suuresta jännityksestä huolimatta läpäisi kirjoitukset normia paremmalla arvosanalla.

Valtiolliset monopolit ovat varsin eteviä pitämään asiat paikallaan. Toki kustannukset saattavat kohota ja moraali rapautua pikkuhiljaa, kun kukaan ei voita tekemällä työtä tehokkaammin. Koneisto ei kärsi roiskiessaan rahaa löysin rantein, koska ainahan voi nostaa veroja tai velkaa, kunhan muistaa painaa reset-nappia suunnilleen sadan vuoden välein. Kun minä olin pieni, junat kulkivat ajallaan ja olivat kohtuuhintaisia. Postilaitos toimi takuuvarmasti, eikä kirjeen lähettäminen maksanut mahdottomia. Suomalaiseen kansanluonteeseen sopii työskennellä julkisella sektorilla ja hoitaa asiallisesti omaa pientä osaansa suojassa markkinavoimien kilpailupaineelta. Potilas on potilas, eikä lääkärin tarvitse verkostoitua, saati opetella puhumaan konsulttien kapulakieltä. Jos asioita halutaan sen sijaan kehittää, silloin kannattaa ottaa käyttöön youtuben kaltainen markkinamekanismi, joka sallii miljoonia, jopa miljardeja kokeiluja, joista parhaat tihkuvat pinnalle muiden malliksi.

Nykyään valtio pyrkii “kehittämään koulua”, mikä on sama, kuin jos youtube olisi 15 vuotta sitten kieltänyt kaikki muut videot ja perustanut yhden ainoan komitean kehittämään parempia videoita. Voisiko olla mitään tyhmempää? Itseasiassa voi. Ja se sattuu olemaan aikamme muoti-ilmiö. 1990-luvulla Suomesta tuli korpotaatio, jonka toimialana on verojen kerääminen, ja palvelut tuotetaan alihankintana. Suomen Valtio Oy antaa siis aina yhdelle yksityiselle yritykselle väkivaltamonopolin turvaaman monopolin, mikä johtaa hurjan nopeaan laadun huononemiseen ja/tai hintojen nousuun, kuten vaikkapa Itellan ja sähköverkkojen kanssa ollaan nähty.

Valtion ei tule kehittää koulua, eikä “yksityistää” sitä jollekin monikansalliselle monopolifirmalle, jolla sattuu olemaan hyvät välit Suomikorporaation johtokuntaan. Vapauttakaan valtio ei tavallisesti tahdo antaa, joten jää omalle vastuullemme löytää jo olemassa olevia keinoja nopeampaan oppimiseen. Ehkä voit auttaa koko naapuruston lapsia suoriutumaan lakisääteisestä oppivelvollisuudestaan ennätysajassa, mikä mahdollistaa heille kehittävämpää ajanvietettä ulkoleikkeineen ja urheiluharrastuksineen sen sijaan, että tankkaisivat margariinipropagandaa yläasteen terveystiedon tunnilla. Yksikään kouluopettaja ei ole elämässään kovin menestynyt, ainakaan tavalla, joka inspiroisi lapsissa halua seurata idoliaan ja kehittyä tämän kaltaiseksi. Sinun tärkein tehtävä on voittaa elon olennaisilla pelikentillä, kunnes lapsille on kunnia saada oppia sinulta, ja he palavat halusta tehdä työtä kasvaakseen yhtä cooleiksi.

Oppimisessa on kyse itsensä aktualisoimisesta, siitä, kun toukasta tulee perhonen, kukka kukoistaa ja puu kasvaa kauniiseen potentiaaliinsa. Täytyy olla mestari, ennen kuin on mielekästä opettaa muita – ilman, että tarvitsisi turvautua väkivaltamonopoliin pitääkseen tylsyyden uhrit pulpetissa.

7. “Lapsi saa valita sukupuolensa sen mukaan, mistä tänään tuulee”

Lääketiede tekee urotyön manipuloidessaan biologiaa muodikkaasti

Tämäkin hiljattain luotu myytti on oman voiman ulkoistamista medikalisaatiokoneiston eduksi. Sukupuoli-identiteetin häiriö (Gender Dysphoria) voi olla varsin tavallista jossain kohtaa lapsen kasvua. Se ei tarkoita, että mitään kannattaisi leikellä pois, saati tuhota nuoren hormonitoimintaa pilleriteollisuuden paisuttamiseksi.

Maria Nordinin maalitus paljasti, ettei trans-agendan taustalla olekaan lämmintä välittämistä ja erilaisuuden arvostusta, vaan keinoja kaihtamatonta valtapeliä. Niin sanottu naistutkimus on saanut valtavasti valtaa akatemiassa ja lopulta politiikassakin. Se näyttää soluttautuneen vuosikymmenien saatossa Matrixin pääpaikoille, mitä tulee mielipiteiden hallintaan ja massoja manipuloivaan mielivaltaan. Älyttömyyys ei ole loppumassa, mutta sen kannatus lienee jo saavuttanut lakipisteensä, kun konnat ovat paljastaneet korttinsa ja ilkeilijät tosiluontonsa.

8. “Suomessa on vapaa media”

Tätä tuskin kannattaisi kyseenalaistaa maassa, jossa yksiääninen massamedia dominoi viestintää poikkeuksellisen vahvasti. Täällä kansa todella uskoo mediaan. Jos media sanoo, että henkilö x on vääränlainen, moni kuuntelee kyseenalaistamatta. Tietenkään sellainen media ei ole kovinkaan vapaa, joka “sattumalta” säntää kuin taikaiskusta mukaan samaan päivittäiseen kauhukampanjaan, hiljentäen soraäänet hämmästyttävän tarkasti kautta linjan. Keskusjohdetun mediakoneiston koordinaatioeliminä saattavat toimia esimerkiksi Mediapooli, Hybridikeskus, Ulkopoliittinen instituutti, Keskiviikkokerho, Bilderberg-ryhmä ja Trusted News Initiative, jonka alaisuudessa toimivien mediatalojen juttuja Suomikin suomentaa. Mediatalot ovat nykyään niin tarkasti tietyn ideologian miehittämiä, ettei piikkien tai muun medikalisaation kyseenalaistaja pääsisi edes alkuun journalistisella urallaan.

Minulla on omakohtaista kokemusta valtamedian kanssa toimimisesta Suomessa. Vielä vuonna 2009 pääsit lehteen, jos sinulla oli tarpeeksi kiinnostavaa eli normista poikkeavaa kerrottavaa, ja toimittaja halusi tehdä jutun. Tietenkin media metsästää kontroversaalia asiaa, joka herättää huomion. Tietenkin viestinnän ammattilaiset tekevät juttunsa paremmin kuin minä blogissani. Kymmentä vuotta myöhemmin, kun toimittajat halusivat tehdä juttuja keskustelua herättäneestä hittikirjastani, yksikään ei saanut enää lupaa edes toimituspäälliköiltä. Jos joku toimituspäällikkö olisi nukkunut ruorissa, homma olisi tyssännyt päätoimittajaan, joka on saanut selkeät ohjeet ylempää. Kun mennään hierarkkiassa vielä korkeammalle, tulee vastaan tämännäköinen jätkä:


Tsekkaa Suomen kuvalehden selvitys Suomen virallisesti vaikutusvaltaisimmasta mediajohtajasta:

“Putkirannasta tuli nimityksen myötä Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien vastaavien päätoimittajien esimies. Sen lisäksi hän on Suomen Tietotoimiston ja Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtaja.
Putkiranta on lyhyessä ajassa kohonnut vaivihkaa media-alan pomojen pomoksi, capo di tutti capiksi. Hänen nimensä ei silti sano suurelle yleisölle mitään.”

Kun lakkaa uskomasta kulissientakaisten tahojen tarkasti kontrolloiman mediakoneiston tarinoita, mahdollisuus hyvään elämään paranee huomattavasti. Kun koneisto käynnistää seuraavan vedätyskampanjansa, sinun ei tällä kertaa tarvitse kärviställä neljän seinän sisällä muovirätti päässä piikitellen kompulsiivisesti käsivarteen tuntematonta teknologiaa. Muistatko, milloin valtamedia olisi tarjonnut voimaannuttavaa sisältöä, vahvistaen sisäsyntyistä kykyäsi kukoistaa maailmassa ja voittaa valtarakenteista riippumatta? Henkilökohtaisen kasvun sijaan he kauppaavat kauhua, kaunaa, kateutta ja kiimaa.

Valtamedia on vallan media. Kansan kannattaa seurata kansalaisten medioita, jotka eivät ota käskyjä Matrixista.

Vielä viime vuosikymmenen puoliväliin asti Tomi Kokon kaltainen toisinajattelija saattoi päästä seulan läpi kertomaan paastoilun ja ketoruokavalion hyödyistä. Sitten akatemiaväki päätti, ettei muille kuin heille saa suoda sanan sijaa edes safka-asioissa. Ja media totteli, vaikka stimuloivan keskustelun luulisi olevan median etu. Akatemia ja muut eturyhmät heiluttavat “vallan vahtikoiraa” mielensä mukaan. Ja jottei annettaisi pelkkää keppiä, niin annetaan nyt vähän porkkanaakin kuuliaiselle nartulle. Ai niin, joku ne kalliit mainokset maksaa. Ehkä suurteollisuus? Ruokkivaa kättä on paha purra. Alalla tiedetään, kuinka käy, jos sahaa omaa oksaansa. Uusi kuvalehti teki oikeaa journalismia paljastaessaan margariinihuijauksen. Kuvalehti päätyi pian vararikkoon, kun varakkaat mainostajat laittoivat lehden boikottiin kostoksi totuuden kertomisesta. Kun tahdot puhua mediana totta, pidä kulut pieninä, ehkä jopa nollassa.

9. “Kulttuuri on puolellasi”

Kulttuuri ei halua sinun leijailevan vapaana kulttuurin kahleista. Eikä siinä mitään: toisten tahtoa totteleva tavis voi olla ihan hyödyllinen. Jos noudatan normeja aamusta iltaan, minusta voi olla jonkin verran hyötyä kollektiiville. Paljon parempaa silti saat, kun näytän keskaria käskyille ja kehitän vahvuuksiani, kohoan kukoistukseen erityislaatuisena itsenäni, ja pystyn lopulta tarjoamaan maailmaasi jotain paljon ihmeellisempää. Saatan inspiroida sinuakin kohti omaa erinomaisuuttasi, jopa esitellä oikeille tyypeille – koska olen ottanut asiat omiin käsiini ja päätynyt väkevämpiin vaikutusverkostoihin, kuin olisi koskaan ollut mahdollista toisten tahtiin tanssiessa.

Olin suvun musta lammas, kun en totellut ohjelmointia, vaan yritin parantaa itseäni. Lopulta moni perheenjäsen sai ratkaisevaa apua terveyteensä, mitä ei olisi saanut, jos olisin jäänyt kuuntelemaan heidän ruikutustaan ja tyytynyt tankkaamaan korrektia propagandaa samassa valtionlaitoksessa kuuden tuhannen muun yhtä anonyymin kanssa. Äiti alkoi käymään Ruohonjuurissa, ja hämmästyi saadessaan VIP-kohtelua härskeine alennuksineen paljastuttuaan Olli Postin äidiksi. Pikkuveli pääsi takaisin pelikentille luettuaan blogistani, ettei rasvatonta maitoa, rahkaa ja muuta ultrateollista höttöä kannatakaan kantaa kaupasta. Isäkin pääsi kokemaan ylpeyttä nähdessään poikansa teoksen kirjastossa ja kirjakaupassa. Mitään näistä isoista iloista ei olisi koskaan syntynyt, jos olisin totellut heidän pienuuttaan.

Kun ryhdyt lähes laittoman itsekkääksi, saatat pian huomata, että antoisinta on sittenkin tehdä jotain upeaa, mistä moni ilahtuu. Pikkusieluinen itsekeskeisyys ei ole kovin kivaa, edes itsekkäästä näkökulmasta. Elämän pelissä voi tuskin olla parempaa juonta, kuin parhaiden lahjojensa antaminen maailmalle ja kykyjensä kehittäminen kohti kärkeä. Maailman itsekkäinkin ihminen nauttii taatusti toimivasta ryhmätyöstä enemmän, kuin ikuisesti yksin nysväämisestä.

Ikigain ytimessä nautit isompaa liekkiä, kuin pelkkää rahaa tienaten ja tuhlaten. Se panos, mikä kumpuaa vapaudestasi vapaaehtoisesti, voi olla miljoonasti väkevämpää kuin pelkkä kuuliaisuus. Tottelevainen toistaa toisten sanelemia suorituksia, muttei kovin syvällisesti välitä tekojensa kokonaisseurauksista. Itsekäs sisäinen liekki valitsee tekoja, jotka todella tahtoo toteuttaa tuloksekkaasti.

Ryhdy itsekkääksi, jotta voit tulla epäitsekkääksi täydellä voimallasi.

Valaistunut itsekkyys

En suosittele liikaa kapinoimaan kulttuuria vastaan. Kannattaa olla kaveri kulttuurin kanssa – tosin niin tärkeä ja kyvykäs, ettei sellaista pomoteta pyramidin pohjalle pikkuhommiin ainakaan pitkäksi aikaa.

Jos joku koettaisi saada minut tottelemaan kaavaa, jota en koe omakseni, tai puhuisi alentavasti vain koska näen asiat normista poiketen, löydämme varmasti parempaa seuraa molemmin puolin. Jos sen sijaan kumpaakin kiinnostaa aihe, mihin jommalla kummalla on erityisen arvokasta annettavaa, voin puhua vaikka aamuun asti.

Kulttuuri on kiero manipulaattori. Tapakulttuuri on normalisoinut lukemattomia alhaisen manipulaation muotoja. En osallistu sellaiseen. Älä yritä muuttaa minua toisilta matkimasi maailmankuvan mukaiseksi, jota et ole edes itse valinnut.

Kasva kulttuuria suuremmaksi, niin sinun ei tarvitse totella kulttuuria, vaan voit antaa sille jotain alistumistasi arvokkaampaa. Lopulta kulttuuri arvostaa sinua enemmän, kuin sitä helposti hyväksyttävää hiljaketta, joka jätti loistamatta, kun ei halunnut häikäistä pikkuväkeä.

Kasvamalla kohti todellisinta itseäsi menetät suurimman osan maailman tarjoamista mahdollisuuksista, koska aidolla ei ole asiaa feikkileikkeihin. Näetkö tämän uhkana vai mahdollisuutena, kertoo sinusta paljon. Minusta kertoo vähän liikaa se, että vielä ennen tätä kirjoitusprosessia harkitsin itseni himmaamista mahtuakseni poliittisesti korrektien pikkuihmisten tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sanon tämän erityisen suoraan tässä, jotta en unohda. Ja jotta en päädy enää kaveeraamaan saati työskentelemään heikkoluontoisten kanssa, jotka antaisivat taas voimansa pois viimeistään eniten tarjoavalle.

Vaikka Suomessa vallitsee erityisen konformistinen kulttuuri, joka koettaa kovasti pitää kaikki samassa ruodussa, voit silti valita asiakkaasi. Työnantajakin on asiakas, ja heitä on tässä maassa potentiaalisesti viisi miljoonaa. Kun valtakulttuuri sitten taas cansellaa, koska et mahdu muottiin, miten reagoit? Jäätkö murehtimaan vanhaa, vai teetkö päivittäin vähintään kolme konkreettista peliliikettä uusien unelma-asiakkaiden ja aidosti yhteensopivien kumppanien tavoittamiseksi, sekä jo olemassaolevien palvelemiseksi entistäkin erinomaisemmin?

10. “Johtamiseen tarvitaan titteliä”

Johtajuus on palvelus, jota tarvitaan ehkä kipeämmin kuin koskaan. Johtajuus on inspiroivaa erinomaisuutta ja kehittävää koutsausta, jota jengi seuraa, koska se nostaa heidänkin tasoaan. Maailma tarvitsee toimeen tarttujia, ongelmanratkaisijoita innostajia, ajattelijoita, yhdistelijöitä ja opettajia, jotka eivät odota lupaa jostain ylempää. Yksin et voi muuttaa maailmaa, mutta auttamalla auttajia, inspiroimalla inspiroijia ja tekemällä hyvää hyväntekijöille voit muuttaa maailman.

Matrixissa massit, asema ja status keskitetään ensin ylös pakkoriistolla, ja sieltä sitten jaellaan murusina kilteille. Sellainen ‘johtajuus’ ei ole kovin kivaa saati kehittävää, jossa koneisto määrää roolit.

Ilman valtioita, titteleitä ja korporaatioitakin olisi olemassa johtajuutta. Esimerkiksi sählyjoukkueessa jostakin kehittyy luonnostaan kapteeni. Meritoituminen voi perustua pelitaitoihin, tai vaikka viihdyttävyyteen ja voittoisan tunnelman virittämiseen.

Kun on jo auttanut monia heidän kasvussaan, inspiroinut tiimejä voittamaan ja osaajia löytämään toisiaan ja pelaamaan yhteen… ja on vienyt tärkeää asiaansa maailmassa komeasti eteenpäin… voi lopulta johtaa jo pelkästään nimellään. Nimestä tulee arvonimi – mutta tämän tittelin arvo on ansaittu palvelemalla toisia ja edistämällä yhteistä asiaa, eikä nuoleskelemalla väkivaltamonopolin suojissa luurailevaa tittelivaltaa.

11. “Vapaus vie vääjäämättä kaaokseen ja sekasortoon”

Onneksi pakkovalta pelastaa

Jos pyrin eroon makeanhimosta, se onnistuu vain sääntöjen, kieltojen ja niiden rikkomisesta säädettyjen rangaistusten kautta. Jos jotain meinaa muuttaa, ei se itsestäänkään muutu.

…vai voisiko muutos sittenkin tapahtua luonnostaan? Pääsin kätevästi irti sokerista, kun yksinkertaisesti totutin kroppaani parempiin keinoihin täyttää samaa tarvetta. Nykyään, jos tekee mieli makeaa, ei valkosokeri tai nallekarkki käy edes mielessä, kun hunaja houkuttaa himokkaammin. Eikä edes hunajaa tee mieli kovinkaan usein, koska maailmassa on muutakin ihanaa, kuin makeat.

Monia asioita voi ohjata oikeaan suuntaan myötäkarvaisesti rakkaudella, samansuuntaisessa synergiassa vapaan tahdon kanssa. Kieltäymyksen ja itsekurituksen sijaan voin päivittää perusjäätelöstä luomuversioon, tai sotkea marjoista, kermasta ja hunajasta vielä herkullisemman. Tai opetella tekemään niin ihania terveyspirtelöitä, ettei olotilaa pilaavien sokerijätskien olemassaoloa meinaa muistaakaan.

Mutta entä, kun haluan päästä hyvään kuntoon? Se nyt ainakin vaatii kurinalaisuutta? Kesällä 2022 kuntoni parani valtavasti, kun vaan vaihdoin maisemaa. Viihdyin rannoilla, nurmilla ja kukkuloilla melkein kaikki päivät aamusta yöhön, ja reilun kuukauden päästä olin kuin eri olento. Edes salillakäymisen ei tarvitse olla tylsää, kun seura on jännää. Jos mihin tahansa ankeaan asiaan onnistuu luomaan mielekkyyttä, se luonnollisesti sujuu paremmin.

Keväällä 2020 kuntoni nousi kuin raketti, kun kaverin kanssa koukutuimme kårånan tyhjentämiin ilmaiskenttiin Mustikkamaalla. Vietimme tenniskentillä toistakymmentä tuntia viikottain. Tyypillisesti peli loppui vasta siinä vaiheessa, kun illan pimetessä palloon ei osunut enää yrittämälläkään. Kertaakaan en joutunut pakottamaan itseäni treeneihin, enkä tarvinnut kovin kummoista keppiä tai porkkanaa pelatakseni täysteholla. Tarvitseeko lapsi motivointia hippaan ja polttopalloon? Päin vastoin: kun pienenä mentiin jäälle pelaamaan palloa, ei koko päivänä tullut mieleen edes syödä tai juoda, koska loputon leikki täyttää lähes kaikki tarpeet miltei täydellisesti. Samaa teen aikuisena, kun löydän tarpeeksi lapsellista seuraa fyysisiin vääntöihin. Yhä enemmän otan muutkin päivittäiset haasteet samanlaisina pelihaasteina, joiden ratkaisuun ei voi olla koukuttumatta.

Orjuus tuo järjestyksen

Jos tahdon pitää ihanan ihmisen elämässäni, se onnistuu vain vaikeuttamalla lähtemistä. Ja olemalla vihainen, jos hän ei ole vuoteen lähettänyt synttärionnitteluita. Jos antaa toisten mennä ja intoilla mielensä mukaan, jää yksin.

…vai voisiko asia olla jopa päin vastoin? Parasta sosiaalipääomaa saattaakin kertyä sille, jonka kanssa on kepein kaveerata. Lopulta suosituimmaksi voi päätyä hän, jonka kanssa kaveeraaminen maksaa vähän, antaa paljon ja synnyttää vielä enemmän. Kaveri, joka ei aseta uhkavaatimuksia tai sammuttele toisten sisäsyntyistä liekkiä nalkutuksellaan, saattaa saada sen, mistä luopuu.

Status on totuttu yhdistämään kuninkuuteen ja muuhun pakkovallankäyttöön. Mutta oliko “suositulla” kuninkaalla tosiystäviä, vai pikemminkin machiavellistisia hännystelijöitä, ahneita hyötyjiä ja pelokkaita tottelijoita seuranaan? Kun saat valtaa, käytä sitä toisten auttamiseen heidän vapautumisessaan kohti omaa kukoistustaan. Ei ole kivaa olla kankea tyranni, vaikka virallinen historiankirjoitus glorifioi sotapäälliköitä ja orjien omistajia.

Ajatella, jos minuun tutustuminen ei toisikaan sinulle velvoitetta vastata viesteihin tai muutenkaan muistaa tietyin väliajoin? Mitä, jos elämään voisi mahtua satoja, jopa tuhansia tärkeitä suhteita, kun aika ei kulukaan niiden ylläpitämiseen? Voisinko viettää kuukauden aikana aikaa kymmenien tarkoin valittujen kanssainnostujien kanssa, ja saada heiltä kattavammin kiinnostavia näkökulmia ja kehittäviä vaikutteita, kuin muutaman tutun kesken tuttuja juttuja toistellen?

Voinko kerätä puhelimeeni selkeästi organisoitua listaa merkittävistä kehityskavereista, joiden kanssa viiden minuutin puhelu tai viestinvaihto voi auttaa enemmän kuin viikon perushengailu turhankin tutussa seurassa?

Voit olla introvertisti luova ja silti laajasti sosiaalinen, kun et salli suhteiden kuormittaa. Moni kokee sosialisoinnin suorituksena, ja suhteet kasana vaatimuksia. Pyrin elämään niin, että minulla voisi olla vaikka kymmenen tuhatta hyvää kaveria, ilman kirjoittamatonta tarvetta vastata kellekään. Vaikka heistä sata olisi paikalla fyysisesti, saan silti rauhassa syventyä omiin juttuihini nurkassa, kysymättä edes lupaa.

Voiko sosiaalinen yhteyteni koostua kiinnostavista tilanteista ja uniikeista keskusteluista, sisältäen vain minimaalisesti ylläpitävää pakollisuutta? Voinko valita elämääni asioita ja ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan low maintenance ja jopa no maintenance, eli pärjäävät itsekin?

Olenko aikuinen vauva, vai ratkaisenko innokkaasti omia haasteitani? Odotanko, että sama vanha tuttu täyttää tänäänkin tarpeeni totutulla tavalla, vai palanko halusta päästä onnistumaan?

Seurakunta

Miksei kaikilla ole seurakuntia? Elävässä yhteisössä ei kukaan ole vastuussa mistään, mistä ei välitä olla vastuussa, ja kaikille löytyy paikkansa. Jokainen pääsee näkemään satoja ihania ihmisiä säännöllisesti, ilman, että tarvitsisi ottaa taakkaa kenestäkään. Toki saa kannatella vaikka ketä, kun tuntee kutsun juuri siihen.

Usein naiset ja miehet pienentävät toisiaan, jottei tarvitsisi pelätä toisen lähtevän. “Kun teen kumppanistani tarpeeksi onnettoman ja kyvyttömän, hänen on vaikea jättää minua, koska sellainen surkimus ei pärjäisi muualla.” Orjia ei tarvitse vahtia, jos ne ovat liian heikkoja selvitäkseen ympäröivässä viidakossa. Jep, ei monikaan kelaa ihan noin kylmästi, mutta moni toimii niin, ja kyynisinkin ajatus on linjassa sen kanssa, kuinka tässä valtakeskeisessä kulttuurissa on tapana omistaa toisia. Työnantaja minimoi työntekijän mahdollisuudet kehittymiseen ja kasvamiseen, joten muita projekteja ei saa tehdä. Ja sitten maksetaan maltaita konsultille, jolla on sitä verkostoa, kokemusta ja näkemystä, jonka kehittäminen on kielletty pomon alaisilta.

Keppi ja porkkana toimii kaikkiin: palkkioilla ja rangaistuksilla voi varsin tehokkaasti hallita useimpia. Mutta jos meinaa saada ihmisestä irti lähellekään parasta potentiaalia, täytyy motivaation syntyä sisältä, virrata vapaasti ja roihuta omaehtoisesti. Supercellista kasvoi vauhdilla alansa ennätystenrikkoja, ei siksi että pomolla olisi paljon valtaa, vaan koska firman johtaja kehui olevansa “world’s least powerful CEO”, maailman vähiten valtaa pitävä toimitusjohtaja. Hän yksinkertaisesti pestasi intohimoista huippuväkeä, jotka janoavat työskennellä toisten tasokkaiden kanssa ja luoda nerokkaita pelejä, joita itsekin fanittavat. Hän antoi tiimien pitkälti päättää tekemisistään, kokoonpanoistaan ja jopa budjeteistaan. Hän teki kaikkensa suojellakseen tiimejä ja tekijöitä korporaation byrokratialta ja organisaatioelämän valtarakenteilta, jotta he saavat rauhassa keskittyä itse asiaan. Kun jokin projekti epäonnistui, pomo järjesti juhlatilaisuuden, jossa voidaan analysoida opittua, ja skoolataan myös sille, ettei ainakaan enempää aikaa tai rahaa tarvitse kaataa kyseiseen kaivoon, ja tyypit pääsevät tarttumaan seuraavaan ideaan entistä rennompina ja viisaampina.

Toinen suomalainen, Linus Torvalds, loi käyttöjärjestelmän, jonka varaan rakentui pitkälti koko Internet – koska Linux on niin paljon vakaampi ja turvallisempi, kuin mikään keskusjohtoisen korporaation luomus. Tai, ei Linus sitä itse luonut, vaan koodaili muutaman hyvän tyypin kanssa, joilla on vahva luotto taas muutamaan suosikkikoodariinsa, ja niin edelleen. Juuri kukaan ei saanut työstään palkkaa. Silti huippuhakkerit halusivat antaa aikaansa ja parasta osaamistaan projektiin, jossa voi valita mitä tekee ja kenen kanssa vuorovaikuttaa, inspiroitua innokkaassa porukassa, ansaita arvostusta kollegoiden keskuudessa, näyttää mihin pystyy, ja parhaassa tapauksessa onnistua saamaan oman koodinsa osaksi lopputulosta. Omaehtoisuus, yhteisöllisyys, oppiminen ja hyvä tarkoitus ovat tehokkaampia motivaattoreita, kuin rahapalkkiot ja rangaistukset hallintohimmelin hiostavassa sääntöviidakossa. Joskus Kuningas Linus saattaa uhata varastaa kelvottomien koodarikelmien lemmikkipingviinit, jos he jatkavat mestarin postilaatikon tukkimista liian pienillä perustason kysymyksillä. Yhteisöllisyyttä rapauttavan ja parhaita poisajavan vallankäytön sijaan hän turvautuu kulttuuria kohentavaan sisäpiirihuumoriin.

Kontrollikulttuuri

Entäs, kun puhutaan vielä isommista ihmisjoukoista? Silloinhan ainakin tarvitaan keskusjohtoista kuria ja järjestystä, jotteivät kansalaiset ala vähintäänkin lahtaamaan toisiaan? Englantilainen common law -laki kehittyi ajatukselle, että kaikilla on lähtökohtaisesti täydellinen vapaus. Sitten, kun jonkun vapaus rikkoo toisen vapautta niin pahasti, että tulee ristiriitaa, voidaan asiaa selvitellä yhteisön keskuudessa viisaaksi katsotun selvittelijän johdolla. Näin syntyy ennakkotapauksia, joita voidaan jatkossa soveltaa vastaaviin tilanteisiin. Ei tarvita vallanpitäjien keksimää lakisysteemiä, vaan säännöt saavat rakentua alhaalta ylös, itsenäisten olentojen välisen vuorovaikutuksen sisäsyntyisenä seurauksena. Sellainen systeemi toimii niin hyvin, että Dubai vaihtoi uskonnollisen sharia-lakinsa liiketoiminnan osalta common law -pohjaiseen systeemiin, ja alkoi vaurastumaan vauhdilla.

Väkivaltamonopolin kontrolloimassa kulttuurissa meidät on opetettu uskomaan valtion ehdottomaan tarpeellisuuteen. Ilman väkivaltakoneiston valvovaa silmää kaikki huijaisivat toisiaan silmittömästi. “Vapaa markkina” herättää mielikuvan ilkeistä jättifirmoista, jotka yrittävät kilpaa tuhota toisiaan ja raiskata kaikkea kaunista jatkuvan sodankäynnin hengessä. Todellisella vapaalla markkinalla, jossa väkivaltamonopoli ei tunge nenäänsä ihmisten omiin asioihin, on mille tahansa alalle helppoa tulla. Jos tahdon perustaa paremman vaihtoehdon K-kaupalle, voin samantien tehdä voileivän ja koettaa myydä sen ikkunasta ohikulkijalle. Jos leipäni osoittautuvat erinomaisiksi ja laatuni ansaitsee naapuruston luottamuksen, voin alkaa anastaa K-kauppiaan asiakkaita jo tänään. Kaikki muutkin voivat tehdä samoin, kunnes luovimpia leipureita tullaan ihastelemaan matkan päästä – eikä kansan ole enää pakko kärsiä ankealla leipäosastolla valtion reguloimassa ketjukaupassa, jossa on erinomaiset laki- ja lobbausosastot byrokratiaa varten, mutta nolla prosenttia leipomistaitoa. Aidosti vapaalla markkinalla mikään firma ei voita paljoa onnistuessaan poistamaan “kilpailijat” pelistä – koska kaikki markkinan aukot, ekologiset lokerot ja kustannustehokkaasti täytettävissä olevat tarpeet täyttyvät joka tapauksessa vauhdikkaasti. Ilkeästi tapetun “kilpailija”firman työntekijät ja rahoittajat saattavat muodostaa entistä ehomman entiteetin, uudet tulokkaat voivat kehittää parempia palvelukonsepteja, tai jo olemassaoleva toimija keksii kokeilla onneaan uudella pelikentällä. Vapaalla markkinalla voittaa kohtelemalla ympäröivää ekosysteemiä erinomaisesti ja kehittymällä tässä aina vaan paremmaksi, jolloin pääsee antamaan panostaan yhä isompiin kuvioihin. Menestys rakentuu hyvien suhteiden varaan, koska kaupankäynnin olennaisin pullonkaula on luottamus.

Aina, kun sanotaan, että “valtiota tarvitaan siihen ja tähän”, kyseessä on samansuuntainen virheargumentti, kuin “ilman lääketeollisuutta olisimme kaikki jo kuolleet”. Kun tutkit tarkemmin jokaista “kuollaan kaikki” -myyttiä, huomaat pian, kuinka perusteet kaatuvat alta aikayksikön. Tarvitaanko valtiota lakien luomiseen ja ylläpitämiseen? Ei, koska parempaa sääntelyä kehittyi orgaanisesti ja ihmislähtöisesti jo ennen kuin valtiot monopolisoivat lakikoneiston. Tarvitaanko valtiota talouden suunnitteluun ja hallintaan? Suunnitelmataloudet epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen samoin, kuin verenpaineen manipuloiminen myrkyllisellä interventiolla luo enemmän ongelmia, kuin ratkaisee.

Yhteinen hyvä

No, mutta ainakaan majakoita ei voisi olla olemassa ilman valtioita tai kuntia, koska on mahdotonta saada rahoitusta yleishyödylliselle asialle? Paitsi, että majakoita oli jo kauan ennen kuin julkinen sektori otti ne haltuunsa: majakat rahoitettiin verojen sijaan satamamaksuilla. Wau, nerokasta! Silti edelleen moni luulee, ettei mitään yhteistä hyvää voi luoda kukaan muu kuin keskusvalta väkipakolla.

Mutta ilman veroja meillä ei olisi kouluja laisinkaan, eikä kukaan osaisi lukea! Monissa maissa lukutaitoisuus oli korkeampi ennen, kuin valtiot monopolisoivat lasten koulutuksen. Tietenkin kouluja oli olemassa ennen valtion kouluja. Kun ihmiset saavat käyttää rahansa, aikansa ja resurssinsa kuten haluavat, heillä on tapana tuottaa ratkaisuja tarpeisiin ja haasteisiin. Jos jossain on täyttämätön tarve, sen täyttäjälle tarjoutuu mahdollisuus tienata. Jos tarpeen täyttäjä tienaa liikaa, joku toinen voi tarjota yhtä hyvää tai jonkun mielestä jopa parempaa palvelua halvemmalla. Nykymaailmassa työn hedelmistä suurin osa viedään väkisin valtiolle, jolloin kansalla ei ole juurikaan resursseja tai edes kannustimia ratkoa ongelmiaan – varsinkin jos valtio jo tarjoaa kilpailevan ratkaisun “ilmaiseksi”. Monissa tapauksissa keskusvalta kieltää yksityiset ratkaisut jopa kokonaan, reguloi ne ylihintaisiksi, tai tekee lupien saamisen miltei mahdottomaksi. Kyläkoulut syntyivät kauan ennen, kuin valtio otti haltuunsa kansalaisten aivop… kouluttamisen. Nyt valtio sulkee kouluja, eivätkä kyläläiset voi tehdä asialle juuri mitään. Valtio ei innovoi, vaan ottaa omistukseensa asioita, jotka ovat syntyneet vapaammassa vaihdannassa. Jos valtio ei jaksa itse omistaa jotain, se jakelee monopolioikeuksia niille, jotka kohtelevat mukavasti johtokunnissaan istuvia poliitikkoja ja johtavia byrokraatteja.

Valtio luo kaaosta, tarjotakseen turvallisuutta suojelurahaa vastaan. Valtio monopolisoi kokonaisia toimialoja, jottei kukaan muu voisi tarjota samaa asiakasystävällisemmin. Kaikilla aloilla valtio nostaa alalletulon esteitä, jottei pienyritykset pääsisi kilpailemaan valtiolle läheisten korporaatiokavereiden kanssa. Kun alalle on kallista tulla, valta keskittyy niille isoille, jotka siellä jo ovat. Kuten totesin jo aiemmin, kartellinomaisessa tilanteessa tulee kannattavaksi pahentaa ongelmia, joihin saa sitten tarjota ylihintaista ratkaisua. Kaikista isoin korporaatio, jonka kanssa on kaikkein vaikein kilpailla, on valtio itse. Jos haluat harjoittaa valtiollista liiketoimintaa kotikorttelillasi, poliisi sanoo pian soo soo – ellet liity mukaan kartelliin hyödyttämään myös heidän liiketoimintaansa heille hyväksyttävällä tavalla. ABC ei yritä perustaa kilpailevaa valtiota, vaan lähes tuplaa satojen päättäjien elintasot lahjuksillaan, minkä johdosta mafia varmistaa S-ryhmälle parhaat liikepaikat. Italianmatka osoittaa, miten romanttinen maailma voi olla, kun ei tarvitsekaan asioida aina samoissa kartelliketjuissa.

Turvallisuus

No entä poliisit ja turvallisuus? Tiesitkö, että Pohjoismaissa on enemmän yksityisiä turvahenkilöitä kuin valtion poliiseja?

Arvaatko, mikä taho on ainakin yli sadan vuoden ajan ollut suurin uhka ihmisten hengelle, terveydelle ja turvallisuudelle? Tietenkin valtio, koska sen valta-asema perustuu juurikin pakko- eli väkivaltaan. Sota on valtioille paras tulonlähde. Valtio saa varansa veroista eli varkaudesta sekä rahan painamisesta eli väärentämisestä – laillisesti tietenkin, koska valtio päättää, mikä on laillista. Valtio tarvitsee toki laillisiin rikoksiinsa ainakin jonkin asteista suostumusta alamaisiltaan, tai vähintään keinon suunnata kansalaisten huomiota muualle. Sota tarjoaa molemmat, kuten mikä tahansa muukin tarpeeksi raju ongelma, jota valtion kannattaa kasvattaa päästäkseen nostamaan veroja, lisäämään velkaa ja hyötymään rahavarannon paisutuksesta. Sota on valtioiden aiheuttamista ongelmista voimallisin kirstun kartuttaja. Melkein jokaisen sodan kohdalla nostetaan veroja “tilapäisesti”, tai luodaan uusia verolajeja, jotka eivät sitten olekaan tilapäisiä. Kansalaisvapauksia kavennetaan sodan tai muun kriisin varjolla, ja kansa hurraa saadessaan vapautensa takaisin. Paitsi ei saakaan kokonaan. Ennen kårånaa olit vapaampi kuin nyt, vaikka suuren osan vapauksistasi sait takaisin. Reilu 20 vuotta sitten riitti, kun menit lentokentälle vähän ennen lentoa. Nykyään lentokenttäbyrokratiaan saattaa mennä pidempään kuin itse lentoon, vaikka USA lähti jo Afganistanista, eikä War on Terror ole enää muodissa.

Mutta onneksi olemme turvallinen Pohjoismaa, jossa kiltti valtio pitää yllä rauhallista yhteiskuntajärjestystä… Paitsi nykyään valtio ohjaa verottamiaan varoja muiden maiden kansalaisille siitä hyvästä, että he tulevat tänne oleskelemaan. Muunmaalaiset, jopa laittomasti maassa oleilevat, saavat suomalaisten veroilla maksetun asunnon ja terveydenhuollon, vaikka lystin maksaja jäisi ilman. Muistatko, kun viime vuosikymmenen puolivälissä tänne tuli paljon porukkaa Ruotsin kautta junalla? Iltalehtiä myöten ihmeteltiin, miten he voivat maksaa matkansa sairaan suurilla seteleillä, kun heidänhän piti olla superköyhiä turvapaikan hakijoita. Kaverin kaveri, joka oli silloin syvällä pelissä Hesan yöelämässä, kertoi ainakin yhden syyn: pakolaisvyöryn alettua k0kkelin katuhinta putosi pohjalukemiin.

Superturvallisesta Ruotsista on tullut jo melkein taistelutanner viikottaisine pommi-iskuineen. Sen sijaan, että valtio suojelisi omiensa oikeuksia ja vapauksia, se käyttää kansalaisten varoja turvallisuuden tuhoamiseen. Vapaa markkina ei voisi tehdä niin, koska väkivaltamonopoli on ainoa mekanismi, joka mahdollistaa varastamisen ilman riskejä tai kustannuksia.

Liikkuvuuden tulee olla vapaata – ilman epäreilua tulonsiirtoa

Voitko kuvitella, että vielä 1900-luvun alussa olet voinut muuttaa maasta toiseen ilman passia, viisumia tai edes oleskelulupaa? Tietenkin sait mennä Suomesta Minnesotaan, jos sinulla on varaa kyytiin, ja tienaat perillä paremmin. Paikalliset eivät vihanneet maahanmuuttajia, koska ei ollut mahdollista tulla elämään alkuasukkailta riistetyillä rahoilla, vaan tulit kantamaan korttasi kekoon, ansaitsemaan elantoa osaamisellasi. Ilman ylipaisunutta valtiota olisi haastavaa elää muiden rahoilla ilman vastavuoroisuutta.

Mutta onhan maailma nykyään turvallisempi kuin sata vuotta sitten? Niin, mutta onko se valtion ansiosta, vai valtiosta huolimatta? Tämä on vähän sama, kun lääketeollisuus ottaa kunnian kulkutautien hävittämisestä, unohtaen mainita, että yhteiskunta on samalla vaurastunut ja kehittynyt monin tavoin, kaupunkien hygienia kohentunut hurjasti, ja kauheiden kulkutautien esiintyvyys oli jo pudonnut lähelle nollaa siinä kohtaa, kun kutakin vastaan alettiin massaråkåttamaan. Maailma on kehittynyt enimmäkseen turvalliseen suutaan yleisvaarallisista valtioista huolimatta, ei niinkään niiden ansiosta.

Varakkaat valtakeskittymät, kuten valtio ja lääketeollisuus, ottavat mieluusti kunnian vapaamman vaihdannan aikaansaamista edistysaskelista, koska heillä on mieli- ja monopolivaltaa yleiseen mielipiteeseen. Sata vuotta sitten ei ollut olemassa pankkiautomaatteja tai tunnusluvullisia pankkikortteja, jotka ovat sittemmin vähentäneet tarvetta kantaa taskussa katurikollisuuteen kannustavaa käteistä ja arvometalleja. Ei ollut matkapuhelimia, joilla soittaa apua, ei kirkasta katuvalaistusta, pippurisumutetta tai nykyisentasoisia turvajärjestelmiä – jotka kaikki ovat yksityissektorin luomuksia. Eikä maailma ollut niin vauras muutenkaan. Mitä äveriäämmäksi asuinalue kehittyy, sitä harvinaisemmaksi siellä käy rikollisuus ja levottomuus – kunnes lopulta loppuu laiffi miltei kokonaan. Ihmisestä tulee sitä allergisempi riskeille, mitä enemmän hänellä on saavuttuja etuja suojeltavanaan, kuten vaurautta, omaisuutta ja asemaa. Rikasta ei kiinnosta rötöstellä vastaantulijoita kadulla, koska hänelle on hölmöilyssä enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

Miksi suunnilleen koko Helsinki suuntaa lauantai-illaksi Kallioon? Koska Kalliossa asui ainakin vielä hetki sitten köyhää opiskelija- ja taiteilijaväkeä, joita kiinnostaa kokea uutta, eikä vain suojata vanhaa diskuteeraten hienostovenettä ja lapsikatrasta koskevista vakuutussopimuksista fiinimmän väen kutsutilaisuudessa. Voitko kuvitella, että Punavuori oli vaarallinen vain joitakin vuosikymmeniä sitten? Vauraus ja kehitys tuo turvaa ja vähentää rikollisuutta – valtiosta huolimatta.

1990-luvulla kotikaupunkini Joensuu oli jännittävä paikka, ainakin jokaisena keskiviikko-, perjantai- ja lauantai-iltana. Vuosituhannen vaihteessa kaikki muuttui. Palkkasiko kaupunki lisää poliiseja? Tietääkseni ei, vaan rakensi kauniin kävelykeskustan, teki miljööstä viihtyisämmän ja ryhtyi vaurastumaan. Kaverin kaverilla oli joskus 90-luvun loppuvuosina laite, jolla pystyi kuuntelemaan paikallista poliisiradiota. Ennen kuin partio tuli paikalle, he saattoivat soittaa lapsilleen, joista osa oli rikoksen tekijöitä, että “menkäähän pojat pois rikospaikalta, me tullaan sinne vartin päästä”. Joensuun poliisi oli tunnetusti osa ongelmaa, ei niinkään ratkaisua. Turvallisuusongelma ratkesi poliiseista huolimatta enemmän kuin heidän ansiostaan.

Mikäli valuutta on vakaa eikä valtio ryöstä alamaisiaan liikaa, kertyy kansalle pääomaa, eli saavutettuja etuja. Kulttuuri siirtyy suosimaan pitkäjänteisiä asenteita ja riskiä kaihtavia toimintatapoja. Sen sijaan jos inflaatio laukkaa kymmenessä prosentissa, verottaja vainoaa, liiketoimintamahdollisuudet pidetään korruptiokartellien käsissä, pienyrittäjyys ajetaan ahtaalle ja kaikki tämä tekee peruskansalaisen neuvotteluasemasta epätoivoisen, silloin joillekin saattaa käydä kannattavammaksi rötöstellä, kuin rakentaa. Vapaalla markkinalla on houkuttelevampaa rakentaa kuin rikostella, koska arvoa tuhoavan toiminnan vaikeuttaminen on hyvä bisnes, kuten myös arvoa tuottavan toiminnan helpottaminen. Jos haluan puhua puhelimella, ei minun tarvitse olla expertti puhelimien rakentamisessa, verkkoteknologiassa ja sopimusteknisissä kysymyksissä, koska puhelinyhtiön etu on tehdä koko touhu minulle mahdollisimman suoraviivaiseksi. Mutta kun meinaan ryhtyä yrittäjäksi valtiojohtoisessa systeemissä, minun tulee olla suunnilleen lakiasiantuntija, koska valtio ei viitsi tehdä helpoksi niitä asioita, joissa on pakko asioida juurikin valtion kanssa. Jos elannon tienaaminen arvoa tuottavilla tavoilla tehdään lähes mahdottomaksi veroilla ja byrokratialla, silloin rikollisuus ja harmaa talous jäävät harmillisen monelle ainoaksi optioksi.

On hyvä pohtia, vähentääkö valtiollinen vankilakartelli rikollisuutta – vai kasvaako vankilateollisuuden laitoksissa entistä etevämpiä konnia? Jälkimmäinen olisi sekä valtion että vankilateollisuuden etu, koska sehän paisuttaisi perustetta molempien liiketoiminnalle, kun kummankaan kanssa et voi kilpailla toimivammilla vaihtoehdoilla. Kun kukaan muu ei saa rahastaa ongelman hoitamisella, kannattaa kartellin kasvattaa ongelmaa mahdollisimman suureksi. Vapaalla markkinalla ei voi tienata ongelmaa paisuttamalla, koska hyöty sataisi nopeasti ketterämpien toimijoiden laariin, joista on oikeasti hyötyä tilanteen parantamisessa toisin, kuin tehottomaksi lihoneesta pykälälaitoksesta.

Miten on mahdollista, että poliisipäällikkö paljastuu huumeliigan johtohahmoksi? Aina, kun ajattelemme, että jokin asia olisi mahdottoman vaikeaa ilman valtiota, kannattaa kysyä, toimiiko kyseinen asia tällä hetkellä hyvin tai edes ollenkaan valtion kanssa. Ja mihin hintaan.

Liikenne

No, mutta ainakaan autoteitä ei voisi olla olemassa ilman valtiota ja veroja. Paitsi tälläkin hetkellä Suomessa on enemmän yksityisesti kustannettuja tiekilometrejä, kuin veroilla maksettuja. Verorahoitteiset tiet saavat kyllä aikaan sen, että hypermarketin on hävyttömän halpaa sijoittua etäälle asutuksesta, koska kaupan ei tarvitse maksaa kauas kulkevan tien tekemistä, ylläpitoa tai maavuokraa. Tien käyttäjienkään ei tarvitse kustantaa tien käyttöä – paitsi veroissa – joten yhdyskunnista tulee rumia, meluisia ja epäviihtyisiä. Kulttuuri kuolee keskustoista, eikä lopulta kukaan käy enää tuoretta leipää lähikulman leipomosta naapureiden kanssa jutustellen.

Kuvittele, mitä tapahtuisi, jos ruokaostokset maksettaisiin veroina eikä kassalla? Kun tuotteiden hinta olisi ostajalleen nolla euroa, ruokaa raahattaisiin kaupasta kotiin suorastaan hävyttömästi. Sama koskee autoteitä: niitä käytetään aivan liikaa. Koska kaikki on “ilmaista”.

Mutta onneksi meillä on sentään kunnallinen yhdyskuntasuunnittelu, joka pitää huolen miljöön viihtyisyydestä. Näin varmistetaan, ettei kukaan saa rakentaa rumaa rakennusta, ja että kokonaisuus pysyy kauniina. Eiku… Oletko huomannut, kuinka kauneimmat ja viihtyisimmät asuinalueet, Suomessa ja maailmalla, ovat juuri niitä, jotka ovat säilyneet ajalta ennen, kuin kunta tai valtio alkoi reguloimaan rakentamista? Tampereella saatat vaeltaa Tahmelaan ihan vain viihtyisyyden vuoksi. Kirjoitan tätä kohtaa Torinon ties miten ikiaikaisessa keskustassa, ja eilen käppäilin Rivolin keskiaikaisessa kaupungissa, joka täyttyi paikallisista työpäivän jälkeen. Mitään sen suuntaistakaan saa nykyisellä kaavoituslainsäädännöllä rakentaa. Keskusvalta on pannut matalaksi lukemattomia puutaloalueita, ja pitkään jopa kielsi hirsitalojen rakentamisen, tai teki luvan saamisesta mahdottoman hankalaa.

Miksi Hesassa monet kysytyimmät ja kestävimmät kerrostalot ovat yli sata vuotta vanhoja? Yksi syy on, että silloin oli sallittua rakentaa hyvää. Nykyään valtio yhdessä rakennusteollisuuden kanssa suunnittelee säännöt niin, että suurteollisuus voittaa ja muu maailma häviää. Arvokiinteistöt rakennettiin enimmäksen aikana, kun valtio oli valtavasti nykyistä pienempi, sääntelyä olemattoman vähän, eikä rahaa voinut painaa loputtomasti. Kaikki tämä teki rakentamisesta pitkäjänteisempää ja mahdollisti aitoa laatua perinteitä kunnioittaen ja niiden päälle kehittäen. Tiesitkö, että silloin sait samalla kultamäärällä Helsingin keskussa myös ravitsevamman aterian kuin tänä päivänä? Silloin ei ollut Ruokavirastoa estämässä aitoa ruokaa, eikä valtio kiusannut maanviljelijöitä saati keskittänyt kaikkea väkipakolla jättikartellien käsiin, joilla on läheiset välit sääntelijään ja katteet kunnossa.

Kartellioikeuksien jakelubisnes

No mutta ilman valtiollista sääntelyä korporaatiot kasvaisivat jättisuuriksi ja lopulta vain yksi megafirma hallitsisi koko maailmaa? Hmm, väitätkö, ettei tällä hetkellä Blackrock tekisi juuri niin?

Usein kuulee, että “korporaatiot pitää laittaa kuriin”. Ja sitä varten meillä on esimerkiksi monopolilainsäädäntöä, joka pitää monopolit kurissa. Paitsi, että valtio nimenomaan luo monopoleja, ja suojaa kartelleja. Keksitkö esimerkkejä Suomesta? Ilman väkivaltamonopolin vääristävää vaikutusta ei voi olla monopoleja. Ja toisaalta, jos monopoli on paha, miksi valtion sallitaan olla sellainen?

Valtiollinen kilpailulainsäädäntö ei laita kuriin isoimpia monopoleja, joilla on lonkerot ulotettuna joka paikkaan. Google ylittää kaikki mahdolliset määräävän markkina-aseman määritelmät moninkertaisesti, muttei kukaan edes yritä pilkkoa sitä. Phizerilla on mukavaa markkina-asemaa k-piikeissä, muttei se tietenkään haittaa, koska päättäjät saavat osansa. Valtio ei ole ylimpänä komentoketjussa. Valtio ei voi juurikaan määräillä entiteettejä, joilla on enemmän valtaa kuin valtiolla – jopa valtion sisällä. Häntä heiluttaa usein koiraa. Keskusvalta on valtava riskien ja kustannusten ulkoistuskone ja ylivoittojen yksityistäjäniiden eduksi, joilla valtaa ja rahaa jo on.

Vapaudessa on toki mahdollista muodostua jonkinasteinen ”monopoli” jollekin alalle hetkellisesti: jos keksin puhelimen, joka on hurjasti muita parempi ja edullisempi, saatan nauttia ylivoimaista johtoasemaa sillä markkinalla jonkin aikaa. Mutta koska en voi estää miljoonia muita haistamasta houkuttelevan markkinan mahdollisuuksia, on vain väistämätöntä, ettei asemani kestä ikuisesti. Tosin nykymaailmassa, jos olet tarpeeksi iso, valtio pitää sinut pystyssä vaikka tekohengityksellä, ja nostaa alalletulon esteet niin korkealle, ettei edes ruokakaupalle pysty perustamaan kilpailijaa, ellet satu olemaan suunnilleen miljardööri, jolloin lähes varmasti kuulut jo samaan jengiin. Mafioiden, eli alueellisten väkivaltamonopolien, hallitsemassa maailmassa lienee lähes mahdotonta tulla miljardööriksi sooloillen.

Korporaatiot ovat tehottomia, koska mitä useampia meinaat johtaa ylhäältä-alas kontrolloiden, sitä kovemmin kannustimet kääntyvät vastakohdikseen. En ole huolissani, että vapaassa tilanteessa yksi iso veisi kaiken. Nykysysteemi, jossa keskusvalta nostaa alalletulon esteet mahdottomiksi kartellieliittiin kuulumattomille, antaa isoimmille verovapauden ja jossa tuomari kaveeraa sääntelijän kaappausta harjoittavan jättipelurin kanssa, tekee kyllä kaikkensa vallan keskittämiseksi herrakerhon kunniajäsenille.

Tiesitkö, että monen jättikonsernin kokonaisveroprosentti on miinusmerkkinen? Ne saattavat saada jopa enemmän tukia, kuin maksavat veroa. Siinä on veroja maksavan pienyrittäjän paha kilpailla valtakoneiston rahoittaman superkartellin kanssa. Muutenkin “progressiivinen verotus” on hassua silmänlumetta, koska oikeasti rikkaat eivät veroja juurikaan maksele. Kuvittele tilanne, jossa köyhät kalliolaiset päättävät hyökätä Eiraan ja varastaa eiralaisten keittiöhopeat. Mitä eiralaiset tekevät? Tietenkin puolustautuvat. Mitä luulet, että verojärjestelmän monimutkaisuus on? Se on rikkaiden “eiralaisten” puolustuskeino. Demokratia on sitä, kun kaksi nälkäistä äänestää, että syödään tuo kolmas, joten kolmas joutuu enemmistön etuoikeudella uuniin. Köyhiä tai keskituloisia on enemmän kuin rikkaita, joten yksilönoikeuksia arvostamattomassa demokratiassa päädytään riistämään rikkaita. Tämä pakottaa rikkaat keksimään keinot suojautua hyökkäykseltä tavalla, joka pitää myös köyhät tyytyväisenä. Nykysysteemissä tämä näkyy niin, että saamme lukea lööpeistä, kuinka paikallinen apteekkari maksaa valtavasti veroa, mutta kulissien takana on tarjolla toinen toistaan tehokkaampia keinoja vähentää verot kohti nollaa, sitä mukaa kun on varaa investoida mutkikkaampaan verosuunnitteluun. Jos valtio olisi oikeasti “for the people by the people”, se ei ensinnäkään verottaisi, koska rahaa painamalla saa enemmän kuin tarpeeksi kaikkeen, mihin valtiota voitaisiin tarvita. Mutta jos veroja päätettäisiin jostain syystä kerätä, jätettäisiin järjestelmä niin kevyeksi ja yksinkertaiseksi, ettei sen kanssa kikkailusta juuri kukaan voittaisi mitään. Mitä paksummaksi julkinen sektori paisuu, eli mitä enemmän se verottaa, sitä kannattavammaksi varsinkin rikkaille tulee investoida verosuunnitteluun. Tietenkin rikkailla yksilöillä ja isoilla entiteeteillä on eniten liitua millä piirtää tässäkin asiassa. Olen nähnyt vierestä, miten esimerkiksi valtavankokoinen perintövero on voitu välttää kokonaan, kun on varaa oikeisiin lakiosaajiin.

Mitä tulee luonnollisiin monopoleihin ja mittakaavaetuihin, niissä en näe ongelmaa monestakaan syystä. Jos yksi iso tehdas pystyy tarjoamaan terästä kaikille edullisemmin kuin monta pientä, tuotannon kuuluukin keskittyä tehokkaimpiin käsiin. Jos tämä taho sitten käyttää asemaansa ilkeästä ja äityy kohtelemaan markkinaa kaltoin, markkina tietenkin reagoi. Vaikka **sipäiseksi heittäytyneen teräsjätin kanssa olisi kuinka mahdotonta kilpailla suoraan, voi aina äänestää jaloillaan muiden materiaalien puolesta, tai suunnata kulutustaan pois materiasta. Jos maailmassa olisi vain yksi ainoa jättimäinen raakaöljyn tuottaja, ja se päättäisi käyttää monopoliasemaansa hinnan korottamiseen pilviä kohden, tiedämme jo 70-luvun kokemuksista, mitä silloin tapahtuu: maailma sopeutuu, ja markkina löytää muita energian lähteitä. Vapaalla markkinalla ei kellään ole täydellistä valtaa alistaa toisia tahtoonsa, koska kaikki muutkin yhtälailla vapaita toimimaan mielensä mukaan. Pakkovallan käyttö on mahdollista vain väkivaltamonopolin kautta – jonka ylipaisumista ei, harmi kyllä, ole mikään perustuslaki tai ihmisoikeussopimus koskaan pystynyt estämään.

Valtion kapea keinovalikoima

Kun joku sanoo, että “valtion täytyy laittaa korporaatiot kuriin”, on paikallaan palauttaa mieleen, mitä keinoja sillä on käytössään ja mitä ei: valtio voi ongelmia ratkoessaan lähinnä vain lisätä sääntöjä sekä siirtää rahaa ryhmältä toiselle, ottaen osansa välistä. Mitä sääntelytaakan paisuttaminen saa aikaan? Ainakin sen, että tämänhetkisten monopolien kanssa on entistäkin vaikeampi kilpailla, koska yrityksen perustaminen ja kasvattaminen käy raskaaksi. Kun jättiteollisuutta “kuriin laittava” lakipaketti on menossa käsittelyyn, voit olla varma, että teollisuuden edustajat tai heille läheiset tahot ovat lukeneet sen läpi useaan kertaan ja “ehkä” vaikuttaneet sääntelyn sisältöön jo ennen eduskunnan äänestystä. Eikä lobbausta tai rahavallan vaikutusta “julkiseen” päätöksentekoon voi mitenkään kieltää tai estää. Jos kynien antaminen kielletään, sitten annetaan kumeja. Raha keksii aina keinot hyödyttää salaliiton toista osapuolta tavalla tai toisella.

Kannattaa pohtia, mitä korporaatio tarkoittaa. Korporaatio, nykyisessä muodossaan, on valtioksi kutsutun megakorporaation alla toimiva legalistinen entiteetti, jolla on kansalaistakin paremmat oikeudet mutta vähemmän vastuuta – ja kaupan päälle lain vaatima velvoite käyttäytyä psykopaattisesti, ajaen taloudellista etuaan yli kaiken ilman empatiaa. Nykyisen kaltaisia pakkopsykoottisesti käyttäytyviä byrokraattilaitoksia tuskin olisi olemassa ilman valtiota. Pakkomielteisen rahapelin lisäksi yhä useamman suurporkoraation täytyy nykyään miellyttää Blackrock-maailmanhallituksen ESGstandardeja. Moni firma on edennyt outoon suuntaan ryhdyttyään kumartamaan sosiaalipisteitä jakelevaa wokemafiaa kapitalismin korjaamiseksi. Toimivat ratkaisut eivät koskaan synny niin, että yksi taho keksii, miten maailma pelastetaan, ja sitten käyttää painostusta ja pakkokeinoja muiden patistamiseksi saman muotin alle. Tosimaailma on kompleksinen ja dynaaminen, joten sen parantamiseen tarvittava tieto hengaa hajautuneena miljoonille pikku pelikentille, elää yhteisöissä ja kehittyy kaikenkirjavissa vuorovaikutusverkostoissa. En minä voi tietää, mitä jonkun perheen jossain Keski-Afrikassa olisi paras tehdä juuri nyt heidän olosuhteissaan, kun en ole edes käynyt siellä. Hyväntahtoiset maailmanomistajat luulevat aina tietävänsä toisten asiat paremmin. Valtioiden ja jätti-instituutioiden muodostama ylikansallinen yhteenliittymä tarjoaa mahdollisuuden milloin millekin kaikkivoipaiselle ideologialle pakottaa pelikenttä tanssimaan tahtonsa mukaan.

Käänteinen Robin Hood

No mutta, ainakin meillä olisi valtavasti köyhiä, kun kukaan ei voisi vapaaehtoisesti tukea vähäosaisia? Jo kauan ennen sosiaalitukia oli olemassa hyväntekeväisyysjärjestöjä. Tälläkin hetkellä kaverini tekee vapaaehtoistyötä jopa kolmessa organisaatiossa, jotka auttavat Ukrainasta paenneita, täysin valtiosta riippumatta. Monissa kaupungeissa toimii diakoniasäätiö, jolta voi saada keskusvallasta riippumatonta rahallistakin tukea. Siis vaikka valtio on jo täyttänyt markkinan ilmaistarjonnallaan, jonka kulut on ulkoistettu veronmaksajille, silti siellä on muutakin tarjontaa. Voitko kuvitella, kuinka paljon tarjontaa olisi, jos valtio ei täyttäisi markkinaa? Tai jos valtio ylipäänsä sallisi rahan keräämisen hyviin (eli vapaaehtoisiin) tarkoituksiin ilman vaikeasti saatavaa rahankeräyslupaa.

Vapaalla markkinalla auttaminen ja antaminen perustuu aina jonkinlaiseen suhteeseen ja vastavuoroisuuteen. Aitoon suhteeseen liittyy sellaista molemminpuolista vastuullisuutta, mikä ei saata olla pykäläkokoelmaan kirjattua, mutta psykologisesti sitäkin todellisempaa. Jos jokin taho tahtoo auttaa minua vapaaehtoisesti omilla resursseillaan ja muiden antamilla lahjoituksilla, tunnen itseni miltei tilivelvolliseksi tai vähintään inspiroituneeksi laittamaan hyvää kiertoon. Vähintäänkin haluan saada aikaan edistystä elämässäni, johon omaehtoiset auttajani ja rahoittajani olisivat tyytyväisiä. Onnistuessani voin sitten jopa kiittää heitä julkisesti, kun auttoivat aikanaan alkuun. Kun sen sijaan kansan rahoista puolet väkisin vievä valtakoneisto luo byrokraattisen rakenteen, jonka arbitraarisia ehtoja päällisin puolin mukailemalla ja hakemuksia oikein rastittamalla voin saada ilmaista rahaa, ei synny samaa motivaatiota, saati kunniallisuuden ja arvokkuuden tunnetta. Sellainen vain vääristää suhdettani ansaitsemiseen, vähentää vastuun tuntoa ja palkitsee saamattomuutta.

Toisten auttaminen on taitolaji

Suurin osa ammateista on niin vaativia, ettei niitä ehkä kannata edes tehdä, ellei ole hommassa erityisen etevä. Kenen tahansa ei ole suotavaa mennä leikkelemään toisen kehoa, ja minun on turha selostaa kiekko-ottelua. Siksi on olemassa edes jossain määrin vapaa markkina, jossa ihmiset saavat hakeutua sinne, missä ovat hyviä, ja saavat palkata parhaiksi katsomiaan kandidaatteja tärkeisiin tehtäviin. Myös vähäosaisten auttaminen on taito, jossa on jopa isompi mahdollisuus epäonnistua kuin onnistua, ellei ole todella taitava ja tarkkanäköinen. Jos haluan helpottaa lapsen oloa joka kerta kun hän itkee, saatan saada aina vaan entistä itkuisemman lapsen, joka tietää tasan tarkkaan, mitä nappia painamalla saa aikuisen huomion. On toki mahdollista helpottaa lapsen oloa tavalla, joka ei luo käänteisiä kannustimia palkitessaan vääriä asioita – mutta tämä vaatii taitoa, tahtoa, intuitiota, herkkiä aisteja ja ehkä luovuuttakin.

Kuvitelkaamme, että tahtoisin nyt käyttää kymmenen prosenttia tuloistani köyhien auttamiseen. Vapaalla markkinalla voisin valita kaikista hyväntekeväisyysjärjestöistä ne, joihin luotan eniten ja joilla on näyttöä ilahduttavimmista tuloksista: jotka ovat saaneet vähälläkin aikaan paljon hyvää. Voisin suosia niitä, joilla on rahasummaan nähden eniten upeita elämänmuutostarinoita – tai, millä ikinä kriteerillä sitten haluankaan shoppailla hyväntekeväisyyskumppaneitani. Voin jopa mennä töihin sellaiseen, tai perustaa paremman, jos markkinoilta ei löydy vielä kyllin hyvää ja rehellistä. Voin perustaa median, joka etsii parhaita hyväntekeväisyystahoja, suosittelee sankareita ja paljastaa väärinkäytökset. Ja jos korruptoidun, joku toinen voittaa paljastamalla minun kätketyt kytkökset. Nykysysteemissä yksi ja aina sama monopolilaitos vie varani kyselemättä, enkä saa ohjata töideni hedelmiä osaavimmiksi katsomilleni tahoille, jotka saattaisivat saada kymmenen kertaa vähemmällä aikaan sata kertaa parempaa. Anna minulle sadasosa Suomen valtion “terveys”budjetista, ja lupaan auttaa kansan terveyttä tuntuvasti toiseen suuntaan, kuin tämänhetkinen medikalisaatiokoneisto tekee kymmenillä miljardeillaan. Valtio osaa yhden asian hyvin: käyttää aina vaan entistä enemmän toisten rahaa jatkuvasti huononeviin tuloksiin.

Vähäosaisten auttaminen on tarkka taitolaji. Siksi valtion ei missään nimessä tulisi tehdä ainakaan sitä. Valtio ei ole hyvä missään hyvässä – ja kaikkein vähiten sellaisessa, missä kuuluisi käyttää maalaisjärkeä ja olla utelias interventioiden seurauksia sekä seurauksien seurauksien seurauksia kohtaan.

Köyhien “auttaminen” on kuin syöpätutkimus: tuhansia miljardeja on käytetty, missä tulokset?

Vapaa markkina on paras koskaan keksitty köyhien auttaja, ainakin kahdella tavalla. Oletko huomannut, mitä hinnoille tapahtuu sellaisella markkinalla, mistä valtio pysyy mahdollisimman kaukana? Hinnat laskevat. Uudet keksinnöt ovat aluksi kalliita. Ensimmäinen Tesla maksoi monta sataa tonnia, ja aluksi lentokoneissa oli pelkkää ykkösluokkaa. Eivät lentoyhtiöt olleet edes erityisen kiinnostuneita tarjoamaan halpoja lentoja massoille. Mutta vapaalla markkinalla ei voi kilpailua estää, ja silloin vallitsi vielä varsin vapaa markkina varsinkin uudella alalla, joten se, joka tajusi tarjota economyluokkaa, täytti lukratiivisen lokeron, jonka laiskemmat olivat jättäneet auki. Lopulta syntyi jopa halpalentoyhtiöitä, joiden palvelutasossa ei saata olla kehumista, mutta vähänkin vapaammalla markkinalla sellainenkin tarve täyttyy spontaanisti.

Mitä tekee valtio? Se tekee päin vastoin. Sen sijaan, että kaikki kukat saisivat kukkia, valtio koettaa varmistaa, että kaikki saavat taattua laatua. Et voi mennä puoskarille, vaan sinulle taataan taatusti kaikkien standardien mukaista huippulaadukasta lääkehoitoa. Kommunistisessa eli keskusvaltaisessa systeemissä työmoraali laskee, systeemin hyväksikäyttö lisääntyy, kehitys vääristyy, hinta nousee ja tarjonta supistuu, suuri osa kysynnästä jää täyttymättä ja ihmiset tottuvat tyytymään siihen mitä on, eivätkä passivoiduttuaan osaa enää edes äänestää euroillaan paremman puolesta.

Ei köyhällä kuulukaan olla varaa ykkösluokkaan. Ja toisaalta kaikki eivät sinne haluaisikaan. Vapaa markkina kehittää loputtomasti nyansseja eri makuihin. Musiikkia löytyy nykyään joka makuun ja musatyylien alalajien alalajeihin, koska markkina on jo jonkin aikaa ollut varsin vapaa. Samalla musiikin hinta on pudonnut nollaan, vaikka toki hintahaitari ulottuu myös entistä korkeampiin VIP-lippuihin hienoissa konserteissa. Vaikka lentojen minimihinta on tullut alas, myös ultrarikkaille on tarjolla entistä hulppeampia yksityiskonepalvelukokonaisuuksia.

Hintojen putoaminen kohti nollaa auttaa köyhiä. Valtion aiheuttama hintojen nouseminen tekee päin vastoin.

On toinenkin tapa, miten vapaa markkina auttaa köyhää. Suurin osa maailman köyhyydestä ei johdu mistään luonnon laista, vaan siitä, että valtio estää ihmisiä toimimasta. 20 vuotta sitten Thaimaassa tapasin arkkitehdin, joka oli jo suunnitellut monta paikallista ostoskeskusta. Hänen unelmanaan oli saada joku päivä oma liiketoiminta viralliseksi, eli perustaa yritys. Hän näytti minulle kahta isoa käyntikorttikasaa, jotka koostui pääosin viranomaisisten yhteystiedoista. Ihmisen kekseliäisyys on loputon, mutta se saattaa lannistua törmätessään toistuvasti keinotekoisiin sääntöihin. Valtion ei tarvitsisi tehdä työllisyydelle yhtään mitään, kun vaan antaisi ihmisten olla. Jokainen voi missä tahansa tilanteessa tehdä jotain rakentevaa, kunhan se on sallittua. Jos valtio ei pakottaisi valitsemaan harmaan talouden ja virallisen (eli kalliin ja hankalan) yritystoiminnan välillä, ei kannustinloukkuja olisi olemassa. Jokainen voi loputtomasti oppia, kehittyä ja parantaa suhteitaan samalla, kun tienaa tekemällä mitä tahansa hyödyllistä, vaikka aluksi kuinka pienesti.

Katolleen kääntyneet kannustimet

Keskusvalta kääntää kannustimet päälaelleen: jos sairaanhoitopiiri hoitaa hommansa hyvin, halvalla ja tehokkaasti, ensi vuoden budjetissa heitä sakotetaan erinomaisuudesta, koska näyttävät pärjäävän vähemmälläkin. Jos KELAn työtiimissä on kivaa kavereiden kesken ja tulokset erinomaisia, tiimi hajotetaan, koska eihän valtakoneistossa kuulu viihtyä. Kun valtio vastaa köyhäinavusta, köyhyys kasvaa sitä mukaa, kun systeemi palkitsee yhä isommilla summilla passiivisuutta, avuttomuutta, laiskuutta ja pahoinvointia – ja rankaisee onnistujia entistäkin korkeampina veroina. Ilman tulosvastuuta tai hyvistä tuloksista saatavaa hyötyä on kätevää tehdä itsestään sitä tarpeellisempi, mitä pahemmaksi “ratkottava” ongelma paisuu.

Miksi valtio kääntää kannustimia vastakohdikseen? Koska valtio itsessään kääntää ympäri sen, mikä on kaikkien kannustimien perusedellytys. Terveessä tilanteessa on kaksi vapaata olentoa, joista toinen haluaa jotain. Näin toiselle saattaa syntyä kannustin tarjota sitä, tai kehittyä tarpeen täyttämisessä, jolloin hänen arvonsa kasvaa avun arvostajan silmissä, mikä saattaa näkyä pankkitilillä ja muissakin vaurauden muodoissa. Terve kannustin saa aina alkunsa vapaasti syntyvästä kysynnästä. Ruohonjuuritasolta, bottom-up, alhaalta ylös. Mitä valtio tekee? Se käskee, kieltää ja rankaisee ylhäältä-alas. Aito kannustin vetää, kysyy, pyytää, houkuttelee, kannustaa tekemään. Raha ja muu hyvä tulee kysyvän tahon itse ansaituista resursseista, joita harva haluaa huiskia minne sattuu. Valtio sen sijaan työntää rahaa ja käskyjä ylhäältä alas. Valtio ei kysy alamaiseltaan “hei haluaisitko tehdä näin”. Valtio ottaa omansa väkisin, ja sitten käyttää moraalittomasti viemiään varoja pakottaen palvelijoitaan toteuttamaan tarkasti määriteltyjä ehtoja ohjelmakoodin tavoin. Näin valtio luo ympäristön, jossa kannattaa hakkeroida koetulos mieluummin kuin tehdä oikeasti hyvää työtä. Valtio opettaa tämän lapsille jo koulussa: sinua palkitaan hyvästä koetuloksesta, vaikka unohtaisit pänttäämäsi asiat jo seuraavalla viikolla. Koulussa, tai muussa valtion toiminnassa, mikään todellinen markkina ei mittaa osaamisesi arvoa toisille, saati palkitse siitä.

Tietenkin valtiota tarvitaan omistamaan yhteiset asiat, kuten metsät. Mutta kun “valtio” omistaa jotain, kuka sen itseasiassa omistaa? Äänestäjä? Kerronpa uutisen: äänestäjänä et saa koskaan tietää, mitä virheitä virkakoneisto tekee “yhteisten” metsien hoidossa. Eräs tutuntuttu oli töissä valtiollisella metsien hoitolaitoksella. Hän arvosteli ylempiään virheellisestä tavasta hakata kukkuloiden lakia paljaaksi ja aiheuttaa eroosiota. Ministeri kävi moikkaamassa, ja hän otti asian puheeksi. Tarkoituksena oli vain sanoa kauniita ja kohteliaita asioita, koska ministeri on esimiehien ylin esimies. Kaverin kaveri sai nuhtelut ja kenkää.

Nimeltämainitsemattomassa pääkaupungissa kaupunki omistaa runsaasti tyhjiä kartanoita ja arvokkaita vanhoja puutaloja. Eräs kaverin kaveri lähti selvittelemään, miksi kartanot ovat tyhjillään, vaikka kaupunki voisi saada niistä tuloja hyötykäytössä, ja lisäksi ne pysyisivät paremmassa kunnossa. Kävi ilmi, että tyyppi, joka päätti kyseisistä asioista, oli sen tyypin sukulainen, joka saa kaupungilta kannattavia korjauskeikkoja, kun vanhat rakennukset voivat pahoin ollessaan tyhjänä. Nämä eivät ole mitään erikoistapauksia, vaan noin se aina menee. Kun valtio eli “äänestäjä” omistaa, ei äänestäjä oikeasti omista, vaan resursseista päättävät ihmiset virkakoneistossa, joilla sattuu olemaan sukulaisia ja omiakin intressejä. Se, että ministeri käy kerran vuodessa kyselemässä mitä kuuluu, ei tarkoita että kansan etu tulisi edustetuksi.

Taloustieteessä tätä sanotaan yhteismaan ongelmaksi: jonkun tahon täytyy omistaa yhteiset asiat ja vahtia, ettei kukaan ylikäytä tai tuhoa niitä. Taloustiede suosittelee yhteismaan omistajaksi valtiota – muttei muista, että valtio itsessään on valtava yhteismaa: kukaan siellä päätöksiä tekevä ei omista valtiota, eikä ole käytännössä vastuussa tekojensa seurauksista. Valtakoneistossa olet vastuussa vain lain kirjaimen noudattamisesta, et tuloksista saati kokonaisseurauksista. Kuten viime vuosina on nähty, ei byrokraattien tai päättäjien tarvitse nykyään noudattaa juuri lakiakaan.

Kaverini on kysytty ja kyvykäs metsien hoitaja. Hän ei tee avohakkuita, vaan hoitaa metsää kuin puutarhaa ja ottaa maisemasta pois juuri oikeat puut. Homma toimii loistavasti: yksityinen metsän omistaja saa rahoilleen loistavaa vastinetta. Mutta arvaa, mikä tässä on ongelma? Valtio laittaa kapuloita rattaisiin ja painostaa yksityisiä tahoja tavalliseen ja standardien mukaiseen metsänhoitoon. Enkä nyt sano tässä, että avohakkuu olisi aina paha, tai että valtion olisi parempi pakottaa kaikki metsät johonkin muuhun muottiin. Eri tilanteisiin toimii eri ratkaisut, ja paikallinen omistaja tietää taatusti paremmin, mikä sopii omaan tilanteeseen, kuin tyranni, joka määräilee kaikkialle saman standardin, eikä neuvottele asiasta.

Nyt jos joku ajattelee, että seuraavaksi suosittelen luonnonvarojen yksityistämistä Nestlelle, päin vastoin. Haluan hajauttaa valtaa herrakerholta takaisin kansalle. Paras metsänvaalija on ihan oikea ihminen, joka omistaa omat metsänsä. Ei mikään kolossaalinen valtakeskittymä, joka väkivaltamonopolin avulla koettaa kikkailla kaltaisilleen lisää etuja kulttuurin kustannuksella. Suomessa meillä on valtavasti pieniä metsän omistajia ja lisäksi luonnon oikeutta mukailevat jokamiehen oikeudet, mikä on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen yhdistelmä. Hajauttaminen on vastaus vallan keskittämisestä seuraaviin synteihin.

Nyt joku miettii, että “mitä jos joku silti hoitaa metsäänsä väärin, eikö silloin valtion tai vielä isomman velkaunionin tule tulla korjaamaan tilannetta?” Tässä päästään taas tähän, että ei ihmisille voi antaa vapautta, koska he käyttäisivät sitä väärin omissa asioissaan. Onko ratkaisu siis antaa yhtälailla epätäydellisille ihmisille valtaa myös toisten asioihin? Koska sitähän valtio ja kaikki vallan keskittäminen on. No nyt joku sanoo, että “niin, mutta päättäjät ovat sentään meitä muita viisaampia, joten on paras antaa heille päätösvaltaa…” Ihanko oikeasti? Kahdestasadasta kansan edustajasta 199 kannatti miltei kaikkea mahdollista kårånatyranniaa. Onneksi heillä ei ollut sentään totaalista valtaa päättää minun eli selkeästi heitä viisaamman omista asioista. Jos heillä olisi niin paljon valtaa kuin moni toivoi, olisi minutkin jo pakkopiikitetty ja -maskitettu turhaan. Ei kiitos: uskon, että ihminen on parempi päättämään omista asioistaan, kuin marxilainen kaupan kassa, lobbareiden seurassa viihtyvä korruptiokerholainen, puolueen ryyppykerhoissa kasvanut broileri tai helposti harhautettava turhisjulkkis. Jos ihminen tekee vääriä valintoja omissa asioissaan, hän maksaa laskun itse. Kun vallankäyttäjä tekee virheen, kansa kuittaa laskun, ja vallan käyttäjä vilahtaa palkintovirkaan ja sopeutumiseläkkeelle.

Korruption torjunta ei edes voi toimia

Kun haluan sinulta jotain ja tahdon jopa maksaa siitä, en yleensä jaksa heti tehdä raskasta sopimusta. Kyse on omista rahoistani ja ajastani, ja kummallekin on yleensä parempaa käyttöä kuin yliraskas paperisota. Saatan maksaa asiasta A, mutta voin saada kaupan päälle vaikkapa hyvää fiilistä, tasokkaita ideoita, erinomaista keskustelua ja uusia tuttavuuksia, joten jatkan mieluusti maksamista, vaikka sinulta hankkimani paidan hiha joskus hieman repsottaisikin.

Vapaasti syntyvä kysyntä ja sitä täyttävä tarjonta on lähtökohtaisesti lämmintä, rentoa ja inhimillistä. Ketään ei kannata kuormittaa kankeudella, joka ei ole hintansa arvoista. Valtakoneistossa tosin tämäkin toimii toisin päin. Kun vastaan omieni sijaan kunnan rahoista ja haluan ostaa sinulta aidan, ja olet niin mukavaa seuraa, että mieluusti maksan vähän extraa… no, juuri sellaisia tilanteita varten täytyy kehittää kauhea kasa säädöksiä ja pykäliä, etten käyttäisi toisilta takavarikoitua rahaa kuten käyttäisin omaani. Ja sitten niitä säädöksiä kierretään ja kikkaillaan. Kuulet tämän paikalliselta pienyrittäjältä ja sporttiseurakavereilta, joilla on kokemusta siitä, kuinka julkisia hankintoja ja kuntalaisten rahoja käytännössä suhmuroidaan.

Valtio on anarkia

Demokraattinen valtio on itsessään todiste anarkian toimivuudesta. Anarkistien mukaan valtiota, eli keskitettyä väkivaltamonopolia, ei tarvita rikollisuuden kitkemiseen, julkishyödykkeiden tarjoamiseen, yhteismaan hallinnointiin, eikä edes kahdenvälisten sopimusten vahvistamiseen. Anarkistien (jep, pahan kuuloinen sana) mukaan keskitetyn pakkovaltakoneiston käyttäminen näihin tarkoituksiin on sekä moraalitonta että tehotonta. Kuitenkin valtio itsessään näkyvin todiste siitä, että “anarkia”, eli sopimusten ja järjestyksen ylläpitäminen ilman väkivaltamonopolin “apua”, toimii jopa vaikeimmassa mahdollisessa tilanteessa. Korruptio, lobbaus, pyöröovi-ilmiö ja sääntelijän ynnä muiden tahojen kaappaus toimivat todisteena sosiaalisen järjestyksen toimivuudesta jopa olosuhteessa, jossa sopimuksia ei saisi edes kirjata ylös, eikä niiden toteutumista saa valvoa.

Kun eturyhmä jakaa vaalirahaa tietylle puolueelle, ei puolue voi tehdä eturyhmän kanssa virallista sopimusta vastapalveluksista. Silti kuvio näyttää miellyttävän näkymättömän sopimuksen eli salaliiton molempia osapuolia. Jos anarkia toimii noin tehokkaasti valtion sisällä, missä se yritetään tehdä mahdollisimman vaikeaksi ja vaaralliseksi, voi saman anarkian olettaa toimivan ilman valtiota pelkästään paremmin. Ja niinhän se toimii. Mieti niitä osa-alueita elämässäsi, missä keskusvalta ei säätele, mitä saat tehdä ja kenen kanssa. Sitten mieti, toimisivatko ne osa-alueet paremmin vai huonommin, jos virkakoneisto tulisi kolmanneksi osapuoleksi sanelemaan, kenen kanssa saat kaveerata tai kuinka frendien kesken kuuluu keskustella.

Kaikki sellainen, missä me ihmiset saamme mahdollisimman vapaasti tehdä tai olla tekemättä keskenämme asioita, jotka tuntuvat miellyttävän kaikkia osapuolia, toimii varsin antoisasti ja kehittyy luonnostaan harmoniseen suuntaan. Koulujärjestelmä tai tieverkoston teknologia sen sijaan tuppaa polkemaan miltei paikallaan vuosikymmenestä toiseen, koska pelivara on pitkälti poistettu.

Säännöt vai kannustimet?

Maailma toimii pitkälti kannustimien kautta. Moni ajattelee, että jos valtio ei olisi mukana vuokrasopimuksessa ja asuntokaupassa, joku voisi tulla huijatuksi, ja eihän sellaista voi sallia. Mutta kuvittelepa maailma, jossa valtio ei millään tavoin puuttuisi asumiseen. Moni säikähtää, että “tulisi kylmä talvella, jos kaikki olisi vapaaehtoista”. Toisaalta, miksi joku haluaisi antaa talonsa hajota vain, koska valtio ei pakota pitämään sitä pystyssä? Miksi joku haluaisi tulla huijatuksi tai tehdä huonoa diiliä? Jos toimisin asuntomarkkinalla, jota valtio ei vahtisi millään tavoin, ostaisinko randomisti mitä sattuu, vai suosisinko luotettavimpina pidettyjä toimijoita? Ottaisinko kenet tahansa vuokralaiseksi, vai etsisinkö erityisen luotettavia ihmisiä? Käyttäisinkö kenties välitystoimistoa, joka on erikoistunut erinomaisten vuokralaisten löytämiseen? Jos jossain asiassa on epämiellyttävää riskiä, se taho voi voittaa, joka onnistuu poistamaan tai vähentämään tätä riskiä.

Kun aidosti vapaa markkina saa toimia jonkin aikaa, huijarit ehtivät karsiutua pois, tai vähetä lähelle nollaa. Kun ei voi turvata isoveljeen, vaan täytyy toimia omalla maineella, syntyy kulttuuri, jossa kannattaa kohdella toisia hyvin. Silloin useimpien käytös tuppaa paranemaan vuosi vuodelta. Lopulta myös ummikko tai keltanokka voi huoletta hankkia asunnon, koska alalle on jo kehittynyt niin toimivaa tapakulttuuria, happotestattuja käytäntöjä ja tarpeen mukaan riskiä poistavia välikäsiä.

Mitään edellämainitusta ei pääse syntymään ilman vapautta. Jos valtio mikromanageroisi kaikkien rakkauselämää pikkutarkasti, ei juuri kukaan kehittyisi siinä itsessään kovinkaan taitavaksi – mutta syntyisi sitäkin enemmän laillisia huijareita, jotka oppivat käyttämään valtakoneiston sääntökiemuroita omaksi voitokseen.

Kun on jokin ongelma, vaikkapa se, että asuntovälittäjä huijaa liian usein, arvaatko, mistä löytyy neuvokkaiden yrittäjien seuraava kilpailuetu? Tietenkin keinojen keksimisestä tämän epäilyksen helpottamiseen ja luottamuksen kasvattamiseen. Valtion hallitsemassa maailmassa emme ole alkuunkaan harjaantuneita edes moisten kysymysten kysymisessä ja ongelmien tunnistamisessa, koska vastuu on “ylempänä”. Joten näihin ongelmiin ei pääse kehittymään ratkaisuja. Passivoitu maailma on täynnä surkeita suurkuluttajia, jotka eivät osaa tai viitsi ajaa edes omaa etuaan, vaan menevät aivottomasti margariinipurkille, kun tv-mainos käskee. Fiksuimpia tuntuvat olevan ne, jotka sanovat käyneensä koulujen sijaan “katujen yliopiston” keräten kokemusta mahdollisimman “vaarallisella” pelikentällä ilman isoveljen valvontaa.

Vapaalla markkinalla ei ole pakko tehdä sopimusta kenenkään kanssa, joka ei tarjoa riittäviä ratkaisuja kaikkiin epäilyksiisi. Tämä synnyttää mekanismin, missä asiat paranevat paranemistaan. Nykymaailmassa tämä sosiaalinen mekanismi saa toimia vain tietyillä uusilla aloilla hetken aikaa, kunnes valtio tunkee mukaan “auttamaan” eli vääristämään markkinaa, siirtelemään rahaa, sotkemaan signaaleja ja estämään innovointia ja rampauttamaan sisäsyntyisen luottamusmarkkinan kehittymistä.

Luottamusmarkkina

Vapaassa maailmassa tarvitset lähes kaikkeen toisia – koska et voi turvata pakkovaltakoneistoon, jos sellaista ei ole. Sellaisessa maailmassa on vaikeaa voittaa kohdellessaan toisia huonosti. Miten ihmeessä Ebay on voinut toimia, vaikkei alunperin mikään valtiollinen taho vahtinut kauppiaiden rehellisyyttä? Koska kenenkään ei kannattanut ansaita huonoa mainetta kohtelemalla toisia kehnosti. Vapaalla markkinalla sekä myyjien että ostajien kannattaa aina kohdella toisiaan hyvin, koska vain siten he pystyvät ansaitsemaan hyviä arvosteluita, helpottaakseen kaikkea tulevaa toimintaa. Ensikertalaisen tulee tietenkin olla valmis tarjoamaan palveluksiaan alennuksella tai jopa ilmaiseksi, ansaitakseen jalkaa ovenväliin ja päästäkseen demonstroimaan luotettavuuttaan ja hyödyllisyyttään.

Muistan, kun olin kaverin kanssa Amsterdamissa hänen tilaamassaan AirBnB-majoituksessa. Kun kämpän luovutushetki läheni, hän oli erittäin tarkkana, että kaikki menee asiallisesti, eikä ainakaan olla myöhässä. Hyvä maine kanssaihmisten keskuudessa on kaikki kaikessa silloin, kun valtio ei valvo, eikä isoveli tule pelastamaan mikäli munaa mainettaan petetyillä lupauksilla ja rikotuilla sopimuksilla.

Se, että vapaudessa kenenkään kannattaisi kohdella toisia kehnosti, on yksi härskeimmistä myyteistä, joilla Matrix ylläpitää kuvitteellista legitimiteettiään.

Herkkäuskoiset uhrilampaat

Elämme sekataloudessa, jossa valtio valvoo ja verottaa suurta osaa vaihdannasta, muttei ihan kaikkea. Valtio opettaa meidät toimimaan sinisilmäisesti, kuin lapset, jotka leikkisivät aina isin valvonnassa. Sitten, kun valtio ei vahdikaan uutta NFT-markkinaa, FTX-pyramidihuijausta tai ICO-huutokauppoja, niistä yli 90% saattaa osoittautua huijauksiksi – koska lapsellinen markkina ei ole oppinut vahtimaan itseään: porukka ole tottunut pitämään silmiään auki. Itseorganisoitumista ei ole tapahtunut, kun suurin osa luulee pelaavansa isin kontrolloimaa pikkupeliä, eikä edes tiedä, miten toisten kanssa leikitään, kun porukat eivät olekaan paikalla. Ja sitten syytämme vapautta sen puuttumisen vääjäämättömistä seurauksista. Olennaisin syy huijauksille on se passiivinen pumpuli ja vastuuton apatia, johon valtio meistä useimmat opettaa. Nykysysteemi kouluttaa lampaita, joita ei voi laskea susien armoille, joten jatkuvan paimennuksen pakko on perusteltu tosiasia. Jos paimen on Suomen valtio, koulu on karitsojen kasvattamo, joka pukkaa maailmaan joka vuosi lisää kilttejä söpöliinejä, jotka media pitää lampaina läpi elämän.

Vanhan vitsin mukaan neuvostoliittolaisessa leipäjonossa kaksi jonottajaa valittelee, kun on leivästä pulaa. Toinen kiroaa, miten surkeasti valtio hoitaa ruokajakelun. Toinen vastaa kiitollisena: “Ajattele länsimaita: siellä valtio ei hoida ruoan jakelua laisinkaan!”

Me keskusjohtoisuuden kasvatit kuvittelemme, että jos valtio ei hoida asiaa x, silloin kaikki suunnilleen kuolevat tai vähintään kohmettuvat hankeen. Ruokajakelu-esimerkki osoittaa, että vapaampi markkina hoitaa ainakin ruokajakelun paljon paremmin, kuin kommunismi eli toimi- ja päätösvallan keskittäminen valtamonopolille. Ne elämän osa-alueet, jotka toimivat anarkistisesti ilman lupahakemuksia, ovat antoisimpia ja mahdollistavat itsensä löytämisen. Niiden osalta emme missään nimessä haluaisi luopua itsestäänselvästä itsenäisyydestämme ja sen kylkiäisenä kulkevasta vastuusta. Kuitenkin kaikessa, mistä valtio on vastannut jo pitkään, meistä on tullut tarinan kuvaaman leipäjonottajan kaltaisia, joka on kiitollinen siitä, että isoveli sentään auttaa tässä asiassa. Koska emmehän me lampaat mitään osaa, pliis paimen, tule takaisin, älä jätä meitä oman onnemme varaan.

Maailmassa, jossa valtiollinen algoritmi tai virkakoneistoa työllistävä hallintohimmeli määräisi automaattisesti, kuka menee naimisiin kenenkin kanssa, kukaan ei osaisi deittailla. Maailmassa, jossa valtio määräisi jokaiselle tutkinnon, työn ja asuinpaikan, ihmettelisimme, miten asia voisikaan olla toisin, kun omien valintojen tekeminenhän on ihmiselle lähes mahdottoman vaikeaa ja vaarallista. Sellaisessa maailmassa yliopistotutkijat todistaisivat työkseen, miksei ihmisellä ole olemassakaan vapaata tahtoa, ja jos on, sen käyttö veisi meidät kaikki suureen vaaran… Tai siis, jo nyt tyrannien suosikkitietäjät tuottavat työkseen juuri sellaista propagandaa. :/

Nykymaailmassa harva osaa löytää yhteensopivia synergioita tarpeilleen ja lahjoilleen, liittoutua otollisten kumppaneiden kanssa neuvotellen, ostaa ja myydä, tunnistaa luottamusta ja luoda sitä, hallita riskiä ja poistaa sitä toiselta osapuolelta – tai ylipäänsä tehdä itse kunkin kanssa asioimisesta muille mukaansatempaavan mukavaa ja autuaalisen antoisaa. Kaverit, sisaret ja sukulaiset eivät osaa opettaa vapaan elämän perusasioita nuoremmilleen, koska meitä on jo niin kauan lähes kokonaan estetty kantamasta vapautta ja vastuuta omissa asioissamme. Pelaaminen on sallittu ainoastaan urheilukentällä, ja sielläkin vain valmiiden sääntöjen puitteissa.

Vapaammassa maailmassa pikkuveli saisi jo synnyttäjähenkilön maidossa ymmärryksen siitä, miten sopimuksia tehdään ja kenen kanssa kannattaa diilata. Sääntö-Suomessa kaikki “tietävät” jo valmiiksi, että valtio kantaa vastuun, joten itse ei tarvitse liikaa ajatella. Riittää, kun tottelee ja seuraa toisia.

Innovointi ei kuulu valtion keinovalikoimaan. Valtio on väkivaltamonopoli, joka voi lisätä valvontaa ja pakotusta, muttei juuri muuta. Kun valtio parantaa maailmaa tai korjaa asioita, siitä seuraa muutamia asioita, joita ei helposti hoksaa ottaa huomioon:

– verot nousevat, koska jollain se byrokratiakoneiston paisuminen täytyy rahoittaa

– hinnat nousevat, koska sääntely maksaa myös kaikille niille, jotka joutuvat sitä noudattamaan. Yritykset joutuvat laajentamaan lakiosastojaan, remontoimaan tilojaan ja kaikkien aikaa kuluu entistä monimutkaisempien säädöshimmelien sisäistämiseen ja ruutujen rastittamiseen.

– sääntö tai kielto, joka ratkaisee yhden ongelman, koskee tästä eteenpäin muitakin samantyylisiä tilanteita – myös sellaisia, joihin se ei laisinkaan sovi. On varmastikin hyvä, että kyseenalaisimmat kalat käsitellään keskusvaraston kautta. Mutta kun käsky kirjataan lakiin tai ties mihin elintarvikesääntelyyn, siitä seuraa, ettei kukaan itsenäinen mikroyrittäjä voi enää kantaa tuoreita lähifisujaan suoraan kauppaan, ja kokonainen elinkeino kuihtuu, kalan hinta nousee, valikoima kaventuu ja laatu laskee, kun tuoretta ei ole enää tarjolla. Terveiden vesiekosysteemien taloudellinen arvo alenee, kun niiden antimia ei pysty enää kovin kätevästi kauppaamaan. Ja taas “tarvitaan” lisää sääntöjä edellisten aiheuttamien ongelmien “korjaamiseen”, ja taas saadaan palkata lisää ties mitä kompostitarkastajia, ja taas kaikki on entistä kalliimpaa ja vaikeampaa. Ja taas kansa äänestää valtion paisuttamista kannattavia puolieita, koska ne lupaavat tasa-arvoa.

Regulaation runsastuttaminen nostaa hintoja, heikentää laatua, kaventaa valikoimaa, ja keskittää valtaa jättikoneistojen käsiin, joilla on varaa sääntelyn kuormittamiin lakiosastoihin. Miksi elämäni parhaat ateriat ovat maksaneet satasen sijaan alle euron? Koska Kaakkois-Aasian ja Intian syrjäseuduilla ei ollut Ruokavirastoa vahtimassa. Kukaan ei kieltänyt käyttämästä takapihan tuoreyrttejä, eikä raskas regulaatio ollut vielä kuristanut ruokaketjua suurkorporaatioiden käsiin. Ymmärrätkö?

Keskusvalta kansantalouden ohjaksissa

Jos valtio ei ohjaisi taloutta, sittenhän tulisi lamoja? Mietipä nyt, mikä taho niitä lamoja aiheuttaa.

Huonojen yritysten kuuluukin kuolla pois. Valtiolla ja keskuspankeilla on tapana tekohengittää taloutta ja estää autofagiaa, joten nykyään yhä useammat taloudet ovat täynnä väkisin elätettäviä zombiyrityksiä. Ja sitten lamasta tulee oikeasti paha, kun puolikuollutta rötöstelytaloutta ei enää pystytä pitämään loputtomasti pystyssä rahavarannon paisuttamisella, valtion velkaantumisella ja luonnottoman matalilla korkotasoilla.

Markkina on itseään tasapainottava eli homeostaattinen organismi. Korkotasojen, rahan hinnan ja muun sellaisen kuuluu määräytyä todellisten tilanteiden mukaan. Mieti, jos valtio alkaisi väkisin määritellä vaikkapa leivän hintaa? Tietenkin tulisi valtavia ongelmia. Jos valtio määrittäisi leivän hinnan kymmeneen senttiin, leipä loppuisi nopeasti, koska kellään ei olisi varaa tuottaa sitä niin pieneen hintaan – ja lisäksi syntyisi mustan pörssin markkina, josta voisi ostaa pimeää leipää hankalasti, riskillä ja riskin mukaiseen extrahintaan. Jos valtio määräisi leivän hinnan kymmeneen euroon, kaikki haluaisivat kyllä tuottaa sitä, mutta harvempi käntty menisi kaupaksi, ja leiväntuottajien olisi vaikeaa arvioida leivän todellista tarvetta, saati tarpeen jatkuvaa muutosta.

Nykyään pidämme normaalina, että kysynnän ja tarjonnan sijaan keskusvalta päättää rahan hinnasta, eli korkotasosta. Aika hullua. Ajatus on vähän sama, kuin lääketieteessä ihmiskehon suhteen: manipuloidaan yhtä numeroarvoa, ja sotketaan kokonaisuus. Viime aikoina kansantalouden lääkärinä toimiva keskuspankki on pitänyt korkotasoa superalhaalla, jotta potilas ei joutuisi kokemaan tervehdyttävää autofagiaa. Tämä on tietenkin johtanut lukuisiin luonnottomiin seuraamuksiin: asuntojen hinnat ovat kestämättömän korkealla, koska rahaa saa halvemmalla, kuin sitä kuuluisi saada. Jos tilanne jossain kohtaa normalisoituu, moni perhe menettää kotinsa ja varansa. Moni liiketoimi näyttää paremmalle kuin se oikeasti on, kun vuodesta toiseen on halpaa rahaa tyrkyllä. Kun homeostaasi lopulta voittaa lääkärin väkinäiset interventiot, jälki saattaa olla rumaa. Ja sitten ihmetellään, miksi “markkina” epäonnistui. Hehe. Se on sama kuin kysyisi, mikä statiinipotilaan kehossa on vikana, kun ei seiso.

Yksikin epäselvä esimerkki riittää?

Okei, uskon että majakat ja monta muutakin juttua voidaan hoitaa ilman valtiollista väliintuloa. Mutta entä, jos keksin yhdenkin esimerkin, josta en voi olla ihan varma? Hyvä niin, koska miljoonien vapaiden yksilöiden välinen yhteispeli tuottaa aina ajan kanssa nerokkaampia ratkaisuja, kuin minun kuuluisikaan kyetä kuvittelemaan. Jos voisin tältä istumalta keksiä jotain niin nerokasta, kuin mitä Common Law -tyyppinen tai Natural Law -pohjainen vapaus tuottaisi kymmenessä vuodessa, sittenhän keskusjohtoisuus voisi jopa toimia. Mutta kun ei kukaan ole alkuunkaan niin viisas. En voi päättää edes oikeita hintoja, koska hinnat voivat muodostua vain, kun ihmiset itse päättävät rahoistaan ja resursseistaan. Kommunistimaiden, kuten Neuvostoliiton, talous pystyi toimimaan edes välttävästi vain, koska muualla maailmassa oli sentään jonkin asteista vapaata markkinaa, jossa syntyneiden hintojen perusteella taloussuunnittelijat pystyivät simuloimaan kansantaloutta.

Jos olisin presidentti, kuningas ja pääministeri samalla pallilla, tavoitteenani olisi olla historian vähiten valtaa pitävä valtionpäämies. Pyrkisin tekemään mahdollisimman vähän, ja vähentämään edellisten hallitusten tai virkakoneistojen luomia esteitä ihmisten omalle toiminnalle tai toimimattomuudelle. Seuraisin Eestin esimerkkiä 90-luvun alusta, jossa virkavalta vähennettiin murto-osaan, ja saatiin käyntiin se prosessi, jossa kansa oppii ansaitsemaan ansionsa tekemällä jotain hyödyllistä toisille, eikä imemään toisten hyvästä työstä sakotettuja resursseja itselleen vanhaa valtakoneistoa huonoksikäyttäen.

Kuvittele, että käymme tätä keskustelua 1800-luvun alkuvuosien sokeriplantaasilla. Ehdotat, että luopuisimme orjien roudaamisesta, koska orjuus saattaa olla vähän epäeettistä. Minä sanoisin: “mutta kuka sitten poimii puuvillat ja raahaa sokeriruo’ot tuotantolaitokseen? Koko yhteiskuntahan kaatuisi ilman orjia.” Jos tietäisit tulevaisuuden, voisit kertoa minulle, että pian löydetään maan alta dinosaurusmehua, jonka pienet räjähdykset kuljettavat jättimäisiä rautahevosia… ja pitäisin sinua täysin tärähtäneenä.

Vapaus synnyttää mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja, kun ihmiset saavat niitä keksiä, pitää onnistumisensa hedelmät ja investoida ne arvojensa mukaan. Kun ymmärsimme, että orjuus on moraalisesti väärin, se ei ole enää palannut, ainakaan entisessä muodossaan. Vapaampi vaihdanta täytti kaikki orjien jättämät aukot varsin vauhdikkaasti. Mitä, jos seuraavaksi hoksaamme, että myös valtiollinen pakkovallankäyttö on yhtälailla väärin? Meidän ei tarvitse tietää, miten upeasti joukkojen viisaus täyttää ne tehtävät, mistä ylipaisunut väkivaltamonopoli vastasi tähän asti. Jos tahdot tienata hyvin, saatat ratkaista yhden niistä: ehkä sen, minkä rakentamisessa tai viestimisessä juuri sinä, verkostoinesi, olet erityisen hyvässä asemassa.

Vallan olemus

Valtaa on karkeasti kahdenlaista: on pakkovaltaa, jota voit käyttää minuun mielivaltaisesti ilman, että voisin asialle mitään, joten joudun tottelemaan tai itkemään ja tottelemaan. Toisessa ääripäässä on vapaampi vaikutusvalta, joka perustuu omaehtoisesti vastavuoroiseen suhteeseen. Jos olen tähän asti antanut sinulle paljon hyvää ja vähän huonoa, saatat luottaa minuun enemmän, kuin johonkin vieraaseen, mikä antaa minulle “vaikutusvaltaa” sinuun. Tosin menettäisin luottamuspääomaani nopeasti, jos erehtyisin käyttämään sitä valheelliseen win-lose-meininkiin niin, että sinä häviäisit ja minä voittaisin.

Kumpaa valtaa valtiolla on? Jos puhutaan Pohjois-Korean kaltaisesta diktatuurista, ainakin meille ulkopuolisille on selvää, että tyranniahan siellä hallitsee. Vaikka diktaattori kuinka feikkaisi vaalituloksia, me objektiiviset tarkkailijat huomaamme, ettei ylikeisarin vallalla ole kansan antamaa legitimiteettiä: kyse on väkisinrakastamisesta enemmän kuin vapaiden aikuisten välisestä suostumuksesta.

Entä Suomessa? Meillä laki on tarkka siinä, että valtaa saa käyttää vain, jos siihen saa luvan. Kansalaisten perusoikeuksien ja -vapauksien yli ei kävellä. Vai onko asia todella näin?

Fazerin kanssa ukaan ei pakota sinua ostamaan suklaata, joten molemmilla osapuolilla on valtaa toisiinsa ja vapautta valita. Ostat tuttua suklaata jos tykkäät siitä, mutta voit vapaasti viedä rahasi myös muualle, jos toinen taho palvelee tarpeitasi paremmin. Fazerin kanssa voit siis antaa luvan tai olla antamatta. Voit äänestää euroillasi ja jaloillasi, eikä kukaan päätä puolestasi. Valtio on sen sijaan pakkovaltamonopoli, jonka kanssa ei voi kilpailla, joten sen tahtoa on pakko totella. Vai onko? Sivistyneessä ja Perustuslakiin perustuvassa systeemissä saat äänestää vähintään äänillä silloin, kun et voi äänestää jaloilla ja euroilla. Jos joku ei-demokraattisesti valittu viranomainen käyttää valtaansa sinuun, sinulla on lain takaama oikeus saada kaikki tieto sinua koskevasta tapauksesta ja sen käsittelystä. Laki suojaa sinun oikeuksiasi viranomaismielivaltaa vastaan, ja vaatii, että kaikki heidän toimintansa on avointa ja julkista. Heidän täytyy antaa sinulle kaikki tiedot, viestit ja dokumentit, joita hoksaat pyytää.

Käytännössä homma ei kuitenkaan mene niin. Viimeistään kåråna-aikana Perustuslaki ja ihmisoikeudet lakkasivat olemasta. Kun annat jollekin taholle ehdottoman väkivaltamonopolin, on miltei yhdentekevää, miten hienoilla säännöillä säätelet sen toimintaa: sillä taholla on joka tapauksessa kannustin kasvattaa valtaansa ja tulojansa – ja kuten tiedät, maailma toimii enemmän kannustimien kuin sääntöjen mukaan. Mikään määrä sääntöjä ei poista huumeita Hesan yöelämästä: kun niille on kysyntää, joku keksii keinon toimia kannustimen mukaan.

Mikään määrä sääntöjä ei voi estää valtiota rikkomasta omia sääntöjään – jos sääntöjen rikkominen ja romukoppaan heittäminen on isoille eturyhmille ja heidän koneistokavereilleen kovin kannattavaa. Juuri tätä ihmisten vilunkitaipuvaisuutta käytetään kahvipöytäkeskusteluissa perusteluna valtion välttämättömyydelle. Unohditko, että myös valtio koostuu ihmisistä? Juu, tehdään sääntöjä – joiden toteutumista valvomaan laitetaan ihmisiä.

Jos kuvitellaan, että alkutilanteessa A, eli vapaudessa, meillä on joukko epätäydellisiä ihmisiä, niin tilanteessa B, eli nykysysteemissä, meillä on edelleen joukko epätäydellisiä ihmisiä – mutta nyt osalla heistä on valtaa pakottaa toiset tahtoonsa ja puuttua muiden asioihin ilman lupaa. Toki he voivat keksiä itselleen sääntöjä rajoittamaan vallankäyttöään – jotka lakkaavat olemasta, jos nuha uhkaa, tai vaikkei edes uhkaisi.

Oletetaan kuitenkin, että tilanteessa B se ryhmä ihmisiä, jotka valitaan vallan kahvaan ja vääjäämättä paisuvaan virkakoneistoon, muuttuukin taikaiskusta täydellisiksi enkeleiksi. Sittenhän tilanne on täydellinen! Ei, vaan edelleen päin vastoin. Miksi? Koska täydellisinkään tilastoenkeli ei ymmärrä viiden miljoonan alamaisen henkilökohtaisia asioita, olosuhteiden fraktaalinomaista dynamiikkaa ja alati muuttuvaa subjektiivisen arvon kokemusta kovinkaan kummoisesti. Kuitenkin hänen pitäisi pystyä päättämään kaikkien näiden tuntemattomien asioista aina sisäistä kokemusmaailmaa myöten? Edes enkeli ei voi mitenkään päättää miljoonien alamaisten asioista kaikille yksilöllisesti sopivilla tavoilla – varsinkaan kirjoittamalla lakeja ja säädöksiä, jotka koskevat kaikkia suunnilleen samalla tavoin.

Valtiolliset ratkaisut ovat mallia one size fits all, samaa kaikille väkisin. Tiesitkö, että juuri tästä syntyi hip-hoppareiden pukeutumistyyli? New Yorkissa keskusvalta halusi auttaa köyhiä ja rakentaa heille ilmaisia asuntoja. Näin syntyivät pahamaineiset “projektit”, joissa lähtee henki jos sinne eksyy. Valtakoneisto halusi auttaa köyhiä kokonaisvaltaisesti, joten päätti tarjota heille myös vaatteet. Ankea väkivaltamonopoli ei ole kovin taitava missään, ja kaikkein vähiten yksilön rakastamisessa, joten piti löytää yksi vaate, joka sopisi kaikille. Valtion täytyy olla tehokas. On tehokkaampaa tilata yhdeltä tavaratoimittajalta iso erä samaa vaatetta, kuin tuottaa liian monimutkaista excel-taulukkoa. Suuret valtakeskittymät arvostavat helpostihallittavaa yksinkertaisuutta. Joten julkisrahoitteisten slummien asukkaille tarjottiin aivan liian isoja haalareita ja huppareita, koska iso koko on ainoa, joka taatusti mahtuu. Muusikot, tanssijat ja maalarit tekivät kyykytyskoneiston tarjoamasta tyylistä symbolin kulttuurikapinalleen. Anarkistinen eli keskusvaltavastainen liike nimeltä hip-hop valloitti seuraavina vuosikymmeninä koko maailman, ja tuli kiinteäksi osaksi kaikkea kulttuuria. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin Lil Wayne lauloi “probably at my office doing my taxes”. Sitä ennen vuosikymmenien ajan lähes kaikki suositut hiphop-sanoitukset ehtivät olla täyttä valtakoneiston vastaisuutta, laittomuuden ylistystä ja intohimoista kapinaa. Kansa rakasti sanomaa kautta maailman, jopa enemmän kuin mitään muuta musiikkityyliä tai kulttuuri-ilmiötä ehkä koskaan. Let that sink in.

Byrokratia oli aikanaan edistysaskel

Vaikka olen tässä tekstissä puhunut byrokratiasta pelkkää pahaa, on minunkin myönnettävä, että byrokratia on aikanaan ollut upea keksintö, kuten liukuhihnakin. Niiden avulla on saatu suurten ihmisjoukkojen tuottavuus ja tehokkuus täysin uudelle tasolle. Nyt elämme aikaa, jossa koodarit automatisoivat kaikkea sitä, mitä ihmisjoukkojen ohjelmistokoodaajat, eli byrokraatit, organisoivat sata vuotta sitten, kauan ennen tietokoneita. Nykyään jo melkein kaikki se, minkä tehostamiseen tarvittiin toissavuosisadan vaihteessa keppiä, porkkanaa, sääntöjä ja valvontaa, voidaan ulkoistaa tietokoneen tehtäväksi. Ohjelmakoodi voittaa ihmisen robottihommissa: kone ei nuku, kysele lomarahoja, vaadi palkankorotusta eikä yleensä ryhdy edes lakkoilemaan. Eikä käy liian luovaksi, vaan tekee, mitä käsketään.

En ole tässä tuhoamassa mitään instituutiota. Jos lääketeollisuus katoaisi maailmasta ilman ennakkovaroitusta, liian moni joutuisi pulaan jo samana päivänä. Maailman muuttamisessa ei kannata matkia vihreää siirtymää, jossa maailmaa ymmärtämättömät ideologit käyttävät valtaansa takkojen ja turpeennostolaitteiden romuttamiseen vain huomatakseen, että hups, niille oli sittenkin käyttöä jo samana syksynä. Kirjoitan vapaudesta, koska viihdyn sellaisten seurassa, jotka tietävät, ettei väkivallan uhkaan perustuviin pakkokeinoihin nojaavilla instituutioilla ole sellaista legitimiteettiä, jota meidät on aivopesty niille antamaan. Orjuuttakin tarvittiin vielä pari vuosisataa sitten. Kunnes tajusimme, että se on väärin, ja sitten sitä ei tarvittukaan. Orjuuttavaa valtiota tarvitaan – kunnes jossain kohtaa emme ehkä näekään pakkovaltamonopolia enää coolina juttuna. Rakentava kekseliäisyys alkaa, kun aseet jätetään eteiseen.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, kun laitat lapsesi kouluun. Minua harmittaa vain, jos erehtyisit uskomaan Matrixin propagandaa ja kuvittelisit, että monopolikoulu voisi edes teoriassa olla kovinkaan kummoinen, tai että siellä olisi edes mahdollista opettaa erityisen hyvin. Se on pakkoihin perustuva kartellilaitos, jonka innottomat suojatyöläiset elätetään toisilta väkisin otetuilla varoilla. Siellä on niin surkeita opettajia, että ilman lakisääteistä koulupakkoa harva kuuntelisi heidän opetuksiaan edes ilmaiseksi, saati että maksaisi päästäkseen tunnille.

Saat syödä niin paljon lääkkeitä kuin haluat. Kunhan ymmärrät, että kuinka kyseenalaista on ulkoistaa vehnäkarkkidieetin sairausseurauksia “yhteiskunnalle” eli kaikille, jotka eivät pääse toteuttamaan itseään ja palvelemaan toisia liian korkeista veroista johtuen. Toivon, että oivallat parempiakin parannukeinoja olevan olemassa.

Maksa toki suojelurahoja eli veroja. Kunhan ymmärrät, millaiseen mafiakuvioon osallistut, ja ettei kellään ole oikeasti oikeutta viedä sinun varojasi yksipuolisella päätöksellä, kysymättä sinun suostumustasi. On tärkeää ymmärtää, että Suomen ja suomalaisen kulttuurin arvostaminen ei ole sama asia kuin Suomen valtion arvostaminen. Kaikki se, mitä rakastat Suomessa ja suomalaisuudessa, on syntynyt vähäisemmän verotuksen, pienemmän valtion ja kevyemmän sääntelyn aikana.

Palvele toki koneistoa työpanoksellasi, siinä määrin kun ei muuta voi. Kunhan tiedät, ettei koneisto ole niin hyveellinen, kuin se brändää olevansa. Elämän merkitys tulee koneistossa pätemisen sijaan ihmisten palvelemisesta, itsenäisten olentojen ilahduttamisesta, yhteisöllisyyden autuudesta ja verkostoissa vaikuttamisesta.

Kuvitellaanpa, että Olli antaa Minnalle luottokorttinsa, ja lisäksi väkivaltamonopolin, jonka turvin Minna pääsee varsin turvallisesti päättämään Ollinkin asioista. Mutta hei, annetaan kuitenkin Ollille parin vuoden välein yksi mahdollisuus äänestää yhdestä asiasta! Varmaan menee tosi hyvin. Tavallinen suomalainen uskoo tälläkin hetkellä noin älyttömään systeemiin. Älä ole tavallinen. Ole valmis olemaan äärikollektivistisessakin maailmassa vaikka ainoa, joka uskoo universaaleihin yksilön oikeuksiin, ja tarvittaessa jopa puolustaa niitä.

12. “Kakku on kiinteä, joten yhden voitto on toisen tappio”

Syksyllä 2005 pääsin Joensuun yliopistoon lukemaan taloustiedettä. Ensimmäinen peruskurssi oli oikein hyvä: siinä opittiin ymmärtämään, mitä tarkoittaa kysyntäkäyrä ja vastaava tarjontaviiva.

Ennen kuin laitan tähän kuvaa, koetan selittää sen sanallisesti, koska kuvasta sitä ei välttämättä suoraan oivalla. Vaaka-akselilla on siis määrä ja pystyakselilla hinta. Kysyntäkäyrä on tässä kuviossa yleensä laskeva, koska mitä mitä korkeampi hinta, sitä pienempi määrä kamaa menee kaupaksi. Jos pudotat karkkipussin hinnan puoleen, luultavasti sitä ostetaan enemmän. Kysyntä tarkoittaa sitä, kuinka paljon joku tyyppi tai ihmisjoukko haluaa ostaa jotain asiaa milläkin hinnalla. Kun näistä eri hintatasoilla toteutuvista kysynnän määristä muodostetaan viiva, saadaan laskeva kysyntäkäyrä. Ja juu, tosimaailmassa tilanne on kompleksisempi ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta tämä oivallus on silti olennainen, kuten tulet pian huomaamaan.

Arvaatko, millainen tarjontakäyrä sitten on, jos kysyntäkäyrä tuppaa laskemaan hinnan tai määrän noustessa? Tarjontakäyrä on tietenkin nouseva: mitä isompaa hintaa suostut maksamaan karkkipussistani, sitä useampia pusseja olen sinulle halukas myymään, vaikka joutuisin hakemaan niitä maailman ääristä.

Minä, joka myyn, myisin mieluiten ihan hirmuisesti tavaraa hirmuisella hinnalla. Sinä, joka ostat, haluat minimoida käyttämäsi rahan ja maksimoida ostoksista saamasi arvon. Kysyntä ja tarjonta tuppaavat kohtaamaan jossain sellaisessa kohdassa, missä varsin moni ostaja ja moni myyjä on varsin tyytyväinen. Kun ketään ei voi pakottaa myymään eikä ostamaan, vain sellaiset diilit toteutuvat, mihin kumpikin taho on tarpeeksi tyytyväinen luopuakseen rahoistaan tai tuotteistaan.

Oletetaan, että vapaalla markkinalla gojimarjapussin yleiseksi hinnaksi muodostuu 10 euroa. Osa potentiaalisista myyjistä ei halua myydä siihen hintaan, joten heidän kanssaan ei kauppaa synny. He siis saavat pitää pussinsa, koska kenenkään ei ole pakko myydä, jos ei halua. Osalle potentiaalisista ostajista 10 euroa on liian kova hinta hyötyyn nähden, joten he saavat pitää rahansa. Onneksi osa ostajista arvostaa gojia niin korkealle, että olisi mieluusti iltalenkin päätteeksi maksanut herkkumarjoista jopa 12 euroa. Hän saa siis kymmenellä eurolla jotain, minkä olisi mieluusti hankkinut pari euroa kalliimmallakin. Joku saattaisi ostaa saman pussin jopa parilla kympillä, mikäli muualta ei saisi kovin kätevästi sen halvemmalla. Hän jää siis tavallaan jopa kymmenen euroa voitolle ostoksestaan.

Osa myyjistä saattaa saada omista lähteistään kelpo gojia niin edullisesti, tai jopa kasvattaa marjoja itse, että he myisivät pussinsa mieluusti eteenpäin, vaikka markkinahinta putoaisi puoleen. He siis voivat voittaa jopa viisi euroa jokaisesta kaupasta. Oikeasti maailma on monimutkaisempi, mutta tämä oivallus on silti konkreettinen. Kun olemme vapaita vaihtamaan tuotteita ja palveluita keskenämme, kaikki vaurastuvat:

Kun diili ei miellytä, siihen ei tarvitse lähteä. Kenenkään ei tarvitse myydä tappiolla tai ostaa liian kalliilla, koska aina on vaihtoehtoja, ja lisää voi luoda loputtomiin.

Tosimaailmassa ei ole oikeasti olemassa mitään kysyntä- ja tarjontakäyrää, koska kyse on ihmisten vapaista valinnoista ja subjektiivisista tykkäämisistä, jotka voivat vaihtua varsin arvaamattomastikin hetkestä toiseen. Silti tämä selittää selkeästi sen, miksi vapaus on aina johtanut yhteiskuntien vaurastumiseen, ja kuinka vaihdanta luo vaurautta. Kaupanteko on hyväntekeväisyyttä, kunhan ketään ei pakota osallistumaan siihen.

Kaveri tuli äsken kotiin, ja sanoi, että nyt on tarjolla haleja ilmaiseksi, koska töissä meni hyvin. Totesin, että “olen juuri kirjoittamassa kysynnästä ja tarjonnasta, ja Tiinan (nimi muutettu) haleista olisin kyllä valmis maksamaan vähintään kympin. Joten jään tässä transaktiossa ainakin kympin verran voitolle”.

Entä, jos Tiinan pitäisi pyytää valtiolta lupa Ollin halaamiseen? Mitä, jos hänen täytyisi käydä viiden vuoden tylsyyskoulutus ennen kuin hän voisi edes anoa toimilupaa? Entä, jos EU määrää kymppitonnin hintaisen lisenssin jokaiselle, joka haluaa harjoittaa halauspalvelua? Sitten vielä eduskunta laittaa halaukset verolle, ja vaatii valtiolle puolet jopa ilmaishalausten laskennallisesta markkina-arvosta… Onneksi sentään tässä talossa vallitsee anarkia, joten valtio ei pääse poistamaan minulta esimerkkikaavion kuvaamaa kuluttajan ylijäämää:

Tätä tarkoittaa, kun sanotaan, että arvo syntyy vaihdannassa. Minulla on jotain, mistä on enemmän iloa sinulle, ja vastaavasti sinulla voi olla jotain, vaikkapa rahaa tai palveluksia, mille minulla on sen verran käyttöä, että näen diilin kiinnostavaksi molemmin puolin. Yhdessä pääsemme parempaan lopputulokseen, sikäli kun osaamme ymmärtää tarpeitamme ja ilmaista niitä, ja arvata, missä määrin mikäkin asia suunnilleen saattaisi itse kutakin ilahduttaa, suhteessa sen vaatimaan hintaan. Jokainen vapaasta tahdosta käsin valittu kokemus opettaa tuntemaan itseään, maailman tarjontaa ja omaakin makuaan, ja valitsemaan jatkossa vielä paremmin, vaikka matkalle mahtuisi mokia.

Kakku ei siis ole kiinteä. Maailmassa ei ole vakiomäärää vaurautta niin, että toisen voitto olisi toiselta pois. Mitä useamman kanssa voimme harjoittaa vapaata vaihdantaa, sitä herkullisempien yhteisvoittojen mahdollisuuksia avautuu. Tämän takia elämä konkreettisesti köyhtyy, jos palvelee vain yhtä työnantajaa tai yhtä kumppania vuosikymmenestä toiseen. Laajemmalta markkinalta löytyy isompia yhteisvoittoja monipuolisemmin, kuin jos yrittäisi ostaa R-kioskista luistimia tai golffata kumppanin kanssa, joka ei välitä golfista.

Arvon syntyminen ei vaadi edes vaihdantaa

Uutta arvoa syntyy jopa ilman vaihdantaa. Kun sinulla on paperi ja maaleja, ja luot niistä hienon taideteoksen, maailmassa on edelleen saman verran paperia ja maalimolekyylejä, mutta nyt ne on järjestelty uudelleen tavalla, joka tuo merkittävästi enemmän kauneusarvoa ainakin sinun elämääsi. Jos haluat vaihtaa luomasi taiteen valuutaksi, voit myydä teoksen eteenpäin ilman, että ketään tarvitsisi riistää. Kaikki voittavat, ja kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.

Jos sinä osaat avata fascioita ja kaverisi kaipaa kalvoketjukäsittelyä niin kovasti, että maksaisi siitä mieluusti satasen, voit luoda hänelle satkun edestä arvoa kuin tyhjästä, laskuttaa siitä puolet ja laittaa toisen puolen omaan taskuun. Mutta kun valtio ottaa välistä puolet alveineen kaikkineen, saatat joutua nostamaan hintaa niin korkealle, ettei kaverisi enää kannatakaan käydä käsittelyssä muuten, kuin pahimmassa jumissa. Siksi Tallinnassa on Tamperetta enemmän kivoja palveluita: se määrä ihmisiä, jotka tulevat kauneushoitoon kahdellakympillä, on moninkertainen siihen joukkoon nähden, joilla olisi varaa ja kiinnostusta maksaa samasta hoidosta viisikymppinen (sis. ALV). Kun viidenkympin hoitolassa on vähemmän asiakkaita ja inhottava verotus, pystyy harva enää pyörittämään toimintaansa kannattavasti – etenkin, kun toimitilastakin täytyy maksaa verot vähintään epäsuorasti, ja vieläpä valtion asumistuki nostaa yleistä neliöhintaa entisestään. Kaikki tämä verotus ja tulonsiirtobyrokratia luo lopulta kulttuurin, jossa tiettyjä hoitoja tai palveluita ei yksinkertaisesti ole, tai niitä on vain isoimman kaupungin rikkaimmilla alueilla, ja hinta sen mukainen. Eduskuntatalon lähialueet nauttivat elintasoa, jota keinotekoisesti köyhdytetty kansa saa ihailla telkkarista.

Miksi Thaimaan syrjäisellä saarella sinua palvellaan oikealta ja vasemmalta? Merkittävä syy on, että he voivat tehdä sen enimmäkseen ilman veroa, kirjanpitoa tai muuta asiaan kuulumatonta kuormitusta. Miksi parisuhteesi toimi siellä niin ihanasti, muttei toimi Suomessa edes sadantonnin terapialla? Koska saarilla saitte virrata vapaasti, olla rennosti ja nauttia aitoa elämää. Täällä saatte sykkiä suurteollisuuden muovittamassa suorakulmiossa ja pingottaa päättymätöntä paperisotaa. Kaikki on tarkoin säädeltyä, kuolettavan tylsää ja elämänvastaista. Voit matkustaa maan toiseen ääripäähän, ja siellä on silti samat K- ja S-kaupat ilman paikallista luonnetta, koska ruokakauppaa koskeva regulaatio nostaa alalletulon esteet niin mahdottomiksi, ettei kolmen suuren valtaa pysty mikään mahti murtamaan.

Vapaa vaihdanta ja yksilön oma toiminta luo valtavasti arvoa ja iloa maailmaan. Suomessa on niin vahva valtio, että lähes jokainen kynnellekykenevä tanssii tarkasti saman pillin tahtiin. Älä ylläty, jos viihdyt paremmin jossain, missä laiffi on lähtökohtaisesti sallittu, eikä elämää aina kielletä kunnes toisin lobataan.

13. Jonkun on tehtävä **skaduunit, jotta yhteiskunta pyörii ja muut voivat kukoistaa

Mitä tapahtuu vapaalla markkinalla, jos kukaan ei jaksa siivota? Siivouksen tarjonta vähenee, jolloin se kohtaa kysyntäkäyrän entistä korkeammassa hintapisteessä.

Tarjonnan väheneminen nostaa hintaa. Siivousmotivaation väheneminen nostaa siivoajien palkkoja. Siis mikäli siivoukselle on kysyntää: mikäli kyseessä on aidosti tarpeellinen asia.

Jos siivoajista on edelleen pulaa, siivouksen hinta eli siivoukseen suostuvien tienestit nousevat entisestään. Dynaamisessa maailmassa tästä koituu lukuisia muitakin seurauksia. Jos yhden siivoustunnin säästämällä voi säästää satasen, tulee kannattavaksi keksiä keinoja siivoustarpeen minimointiin. Ehkä rakennukset kannattaakin tehdä paremmmista materiaaleista? Kannattaa sittenkin suosia terveellisempiä mattoja ja aidompia tekstiileitä.

Ilmanputsarit ainakin tekisivät kauppansa, samoin robotti-imurit – ja kannustin kasvaisi kumpienkin kehittämiseen. Toisaalta palkan nousu tekisi aliarvostetusta hanttihommasta lukratiivinen erikoisammatin: ne harvat, joita siivoaminen kiinnostaisi, ajaisivat hienoilla autoilla ja tekisivät cooleja tiktok-videoita supersiivoajan luksuselämästä. Luksussiivoojilla olisi varaa investoida parhaisiin laitteisiin ja aineisiin, jotka parantavat työn laatua ja tekijän omaakin terveyttä. Tämä kaikki johtaisi ehkä alan renessanssiin ja suosion nousuun – mikä sitten taas lisäisi siivoajien tarjontaa ja tasaisi markkinahintaa kohti kohtuullisempaa tasoa. Tosin siinä vaiheessa siivouspalveluita, ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä, ei enää tilattaisi entisessä määrin vanhallakaan hinnalla, koska siivoushintojen tilapäinen nousu ehti jo kannustaa kehittämään korvaavaa teknologiaa sekä muutenkin alentamaan tarvetta esimerkiksi laadukkaammilla rakennus- ja materiaaliratkaisuilla.

Valtiojohtoisessa maailmassa tällainen terve dynamiikka toimii hitaammin, jäykemmin, vinoutuneemmin ja joissakin tapauksissa ei ollenkaan. Jos siivoajat olisivat tarpeeksi iso eturyhmä, he olisivat jo aikaa sitten lobanneet robotti-imurit laittomiksi aivan, kuten raharikas lääketeollisuus onnistuu sabotoimaan lukuisat luontaishoidot. “Ginseng on liian vaarallista, joten kielletään se Suomesta”. Jos tarpeeksi isolta siivourkastellilta kysyttäisiin, ilmanputsaritkin olisivat todistetusti ihan liian vaarallisia ihmiskäyttöön. Ja tästä olisi erittäin pätevää tutkimusta erittäin hienoissa julkaisuissa julkaistuna ja arvovaltaisesti vertaisarvioituna, koska rahalla saa ja tieteellä pääsee.

Jos uskoo staattiseen maailmaan ja valitsee viihtyä sellaisessa, täytyy tyytyä siihen, ettei mikään koskaan muutu, eikä kellään ole paljoa päätäntävaltaa edes omiin asioihinsa. Suutari pysyköön lestissään ja köyhä kastissaan. Työ on turruttavaa toistamista. Kun ymmärtää, että maailma on dynaaminen, ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asioihinsa ja valita, mihin suostuu ja millä ehdoilla, hoksaa tekevänsä maailmalle palveluksen maksimoidessaan potentiaalinsa toteutumista. Siten mahdollistaa samaa myös muille. Ei sitä etukäteen voi tai tarvitsekaan tietää, miten se tapahtuu: seurausten seuraukset seurauksineen ovat liian monimutkaisia arvata kovinkaan kattavasti. Riittää, kun tiedät, että sinun paras versiosi auttaa monin tavoin muitakin nousemaan kohti kukoistustaan.

Kuvitellaanpa, että Petri haluaisi kehittää uniikit lahjansa huippuunsa ja antaa maailmalle jotain tuhat kertaa upeampaa, kuin hän tällä hetkellä pystyisi edes kuvittelemaan. Petri juttelee asiasta Maoa ja Marxia lukeneen Karin kanssa. Kari saa ylipuhuttua Petrin ryhtymään persoonattomaksi systeemin palvelijaksi. Petri tyytyy tekemään yksinkertaista hanttihommaa, josta ei pidä ja jossa ei edes kehity, mutta “jonkun se on tehtävä” ja “ainakin autan yhteiskuntaa pysymään pystyssä”. Nyt, kun ymmärrämme kysyntää ja tarjontaa, näemme helposti, mikä Karin ja Petrin ajattelussa mättää: Petri ei auta yhteiskuntaa pysymään pystyssä: hän lähinnä vain “auttaa” hanttihommareiden palkkoja pysymään kuopassa, mikä estää kehittämästä kaikkia niitä keinoja, jotka poistaisivat tarpeen elää robottina.

Mitä tapahtui, kun uhrautuen suostuimme valtiollisiin tautitoimiin? Saimme lisää piikkejä ja entistä rajumpia vaatimuksia. Vaatimukset vähenivät vasta, kun tarpeeksi moni havahtui autonomiaan ja ihmisyyteen, eivätkä niin monet olisi enää suostuneet kärsimään turhaan. Jotain samaa on siinä, kun suostumme elämään epäinhimillistä elämää “yhteiskunnan vuoksi”. Jos entistä useampi “työn sankari” suostuu siivoamaan, vaikka sydämessään haluaisi antaa maailmalle jotain ihan muuta, ensimmäisenä seurauksena on kaikkien siivoajien palkan aleneminen. Sen seurauksena on, että alentuneella hinnalla siivousta “tarvitaan” entistä enemmän, kun sitä kerran halvalla saa. Se, että suostuin uhrautumaan, jotta yhteiskunta pyörisi, johtikin juuri sen ongelman paisumiseen, jonka parissa suostuin työskentelemään!

Kun taas teet sydämellä mitä ikinä teet, tulet parantaneeksi koko alaa. Esimerkkinä supersuosittu siivousguru Auri Katariina:

Auri kertoo, mitkä kolme siivousvälinettä jokaiselta on hyvä löytyä kotoa: ”En imuroi ikinä!” (Ilta-sanomat)

Maailma ei parane vastahakoisessa väkisinsuorittamisessa. Jos joka ikinen lakkaa tänään tekemästä asioita, joita ei halua, ja joista ei edes voi tienata tarpeeksi turhautumiseen nähden, korjaa kysynnän ja tarjonnan vuorovaikutus tilanteet pikaisesti kaikkien parhaaksi – kunhan valtio suuressa armeliaisuudessaan sallii ihmisten ostaa, myydä, oppia ja innovoida kuten parhaaksi katsovat. Gary Vaynerchuckia lainatakseni: “There’s no reason, in 2008, to do shit you hate!” Gary Vee on sittemmin sanonut saman entistä painokkaammin.

Vastuunkantaminen, työmoraali, sopimusten ja sanan pitäminen on tärkeää. Elinkaiutiseen (v)ankeuteen tyytyminen sen sijaan tuppaa isossa mittakaavassa pikemminkin pahentamaan tai vähintään ylläpitämään sitä tarvetta, jota uhrautumisellaan luulee helpottavansa.

Kirjoitan tätä lausetta Torinossa. Kaupunki on käsittämättömän upea. Lähes miljoona ihmistä pelaa varsin spontaanisti yhteen ilman Sääntö-Suomesta tuttua tunnelmaa, ja näin syntyy varsin rikas kulttuuri täynnä elämyksiä ja haltioitumista. Eilen katsoin idolini Novak Djokovicin peliä melkein eturivistä, ja sain vastineena rahoilleni valtavasti inspiraatiota. Olisiko maailma parempi, jos Novak tekisi jotain hyödyllistä ja tarpeellista, kuten katujen lakaisua? Haluaisinko elää neuvostoliitossa, jossa Suuri ja Mahtava keskuskomitea päättäisi, mitä Djokovic saa tehdä elämässään? Vai nautinko vapaammasta maailmasta, jossa yksilö saa seurata sydäntään ja kulkea omaa tietään kohti inspiroivaa suuruutta, kantaen kortensa kulttuurin monimuotoiseen mosaiikkiin? Tahdon nähdä lukemattomia inhimillisyyden ilmentymiä. Se on mahdollista vain vapaudessa. Keskusjohtoisuus tekee ihmisistä orjapiiskuria tottelevia robotteja, joiden sisäsyntyinen liekki loistaa lähinnä vain poissaolollaan. Tahdon elää maailmassa, missä mahdollisimman moni uskaltaa tehdä asioita, joiden parissa herää henkilökohtaisesti eloon ja syttyy rakkaudelliseen loistoon. Yhä vähemmän arvostan systeemiä, jossa yksi ja sama herraoletettujen kerho vie ja muut vikisee umpitylsässä ABCfazer-kahvilassa toivoen elämänsä parantuvan heti, kun Torinon tennistähti suostuu siivoajaksi.

14. “Kaikki ovat samanarvoisia, joten kaikkia kuuluu kohdella sen mukaisesti”

Tämä pitää paikkansa siinä mielessä, että ansaitsemattoman ihmisarvon ymmärrys on sivistyneen yhteiskunnan kulmakivi: kaikilla täytyy olla yhtäläiset kansalaivapaudet ja ihmisoikeudet, joiden päälle ei mikään mahti maailmassa voi mielivaltaisesti astua. Universaalien ihmisoikeuksien tulee koskea köyhää ja rikasta, päällikköä ja alamaista.

Sellainen yhteisö toimii kauniisti, missä uskotaan, että Luojan silmissä kaikki ovat mittaamattoman arvokkaita: että jokaisella on pyhä ihmisarvo, jota ei voi mitata rahassa eikä hyödyssä.

Ja silti me kaikki olemme myös suorastaan radikaalisti eriarvoisia missä tahansa kontekstissa. Tenniksessä sinä saatat olla minua sanoinkuvaamattoman paljon parempi – tai valtavasti huonompi. Jos palkkaan avustajan, on tärkeää, etten valitse häntä ihmisarvon perusteella, vaan sanon kylmästi ei kaikille, jotka eivät ole suorastaan säteileviä siinä, mitä tarvitsen avukseni – tai vähintään hurjan motivoituneita oppimaan vauhdilla.

Kaikille kuuluu ja kannattaa olla lähtökohtaisesti kiva. Mutta kaikille ei ehdi olla samassa määrin mukava. Jos yritän jakaa energiaani tasaisesti kaikille, jotka sitä kaipaavat, on vain kaksi vaihtoehtoa: joko pysyn niin pienenä, että vain muutama läheinen haluaa huomiotani – tai kasvan kohti unelmiani, palaen toistuvasti loppuun.

Kaikkien kohtelemisessa samanarvoisina on toinenkin ongelma: “birds of a feather flock together”. Jos hengaat valittajien kanssa, sinustakin saattaa tulla sellainen. Lika tarttuu helpommin kuin puhtaus. Mutta vaikka olisit immuuni toisten kantamille asenneviruksille, saattaisit jäädä pois paremmista porukoista jo pelkästään sen takia, että aikaansa arvostavat eivät kaipaa kavereidesi draamaa, joiden kanssa sinun tiedetään hengaavan. Seura tekee kaltaisekeen – mutta vaikkei tekisi, seuran valinta kertoo valitsijastaan. Ilkka Koppelomäki opettaa, että olet luultavasti suunnilleen keskiarvo niistä noin viidestä kaverista, joiden kanssa vietät eniten aikaa. Vaikkei tämä pitäisikään aina täysin paikkaansa kirjaimellisesti, jotain ajattelemisen arvoista siinä on. Ei ole ihan sama mitä syöt: tietenkin toiset safkat tekevät sinulle parempaa kuin toiset. Sama pätee kaikkeen aina vaatteista asuinalueisiin, kirjoista videoihin ja harrastuksista työprojekteihin. Kaikki, mitä teet, koet tai mihin osallistut ja annat huomiotasi, vaikuttaa sinuun, samalla kun sinä vaikutat kaikkeen ympärilläsi.

Oletko istunut pöydässä, jossa on paikalla kymmeniä tai satoja miljoonia euroja? Oletko tottunut keskustelemaan kavereiden kanssa, joiden kautta voit samantien tavoittaa satoja tuhansia ihmisiä ja löytää kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin sopivia luotto-osaajia? Oletko sitten palannut seuraan, joka on tottunut pyörimään perus retkujen keskuudessa, jotka eivät edes halua vaikuttaa mihinkään merkittävään tai muutenkaan kasvaa itseään isommiksi?

Jättiläismäisin laatuskaala löytyy ihmisten parista. Ihmiset ovat millä tahansa mittarilla suorastaan radikaalisti eriarvoisia. Sinä saatat olla minua noin puolet parempi maalari. Tai voit olla tuhat, jopa miljoona kertaa minua etevämpi koodari. Teknologiapiireissä sanotaan, että hyvä koodari saattaa olla firmalle keskivertoa jopa sata kertaa arvokkaampi. Mutta huippuhakkeri saattaa nostaa firman tulosta jopa miljoonasti enemmän kuin perusnörtti, jonka bugeja saa joka tapauksessa joku muu fiksailla jälkeenpäin. Menestyksen salaisuus on löytää kuhunkin tarkoitukseen pieni joukko sisäisesti motivoituneita supersankareita, ja pitää muut poissa pilaamasta tunnelmaa.

Radikaali eriarvoisuus. Yhdistettynä ehdottomaan ihmisarvoon ja loukkaamattomiin kansalaisoikeuksiin. Niin se vaan menee. Kumpikin on totta yhtä aikaa. Suhtaudu kaikkiin varauksettomalla ilolla, koska kaikki ovat mittaamattoman arvokkaita. Anna kuitenkin rajallinen aikasi pääosin arvokkaimmille, siten kuin se palvelee sinun liekkiäsi. Jos joku yrittää vahingoittaa sinua ilman pätevää syytä ja lähinnä tuhoaa arvoa ympärillään eikä oikein edes osaa mitään, sulje pois tai kävele pois, ja kerro kysyjille, kenen kanssa ei heidänkään kannata olla tekemisissä. Huonokin ansaitsee elää ja olla vapaa – kunhan ei pääse enää häiritsemään sinun ja luottoliittolaistesi liekkiä.

Ryhdy itsekkääksi auttaaksesi muita isommin

Jotta voin auttaa maailmaa ja antaa toisille parhaat lahjani, minun täytyy paradoksaalisesti pystyä olemaan “itsekäs ***ipää”. Jos annan muiden päättää puolestani, löytyy joka hetkelle jotain muuta täytettä kuin sitä kaikkein tärkeintä, missä voisin liekittää maailmaa lopulta jopa miljoonakertaisesti, mikäli en kokisi tarvetta olla niin myöntyväinen kaikille, jotka haluavat minulta jotain.

Kun arvostamani nainen ilmaisee aidosti kaipaavansa aikaani tai kostetustani, voinko todeta mielessäni, että “saa haluta, mikäs sen hienompaa” – ja jatkaa vielä tärkeämpää tekemistä hyvillä mielin? Osaanko olla puhtaalla omallatunnolla ottamatta vastuuta lapsuuskavereiden loukkaantumisista, joita en ole aikoihin muistanut, koska tekemäni asiat voivat vaatia ihan oikeaa uppoutumista, jolloin en voi kantaa kenenkään muiden taakkoja samaan aikaan?

Suurin osa tekee työtä, joka ei edes pyri parantamaan yhteistä maailmaamme. Jos teen tärkeitä juttuja, joissa onnistuessani parannan kaikkien kavereidenikin elämää, minun täytyy arvostaa tekemisen tarvitsemaa vapautta ja inspiraatiota vielä korkeammalle, kuin ketään heistä. Vaikka samalla tiedän, että ihmisinä he ovat mittaamattoman tärkeitä. Kunhan en pyytele vahingossakaan anteeksi sitä, että annan enemmän kuin kukaan heistä osaisi ikinä pyytää.

Jotkin asiat ovat niukkoja eli rajallisia

Jotkin pääomat ovat runsaudellisia, joten niitä ei tarvitse säästellä tai edes tilastoida: ilo kasvaa jakaessa, mielikuvitus luo hyvää tyhjästä, ja sosiaalinen pääoma nousee yhteyttäessä paremmin kuin piilotellessa. Ihanan runsaudellisuuden lisäksi meidän tulee osata toimia myös niukkojen resurssien kanssa. Aika lienee kaikista niukkaluontoisin resurssilaji, koska sitä ei voi lisätä muuten, kuin pidentämällä elinikää – tosin siinäkään tapauksessa juuri tämä hetki, päivä tai kuukausi ei tule koskaan takaisin. Huomiota voi suunnata kunnolla vain yhteen asiaan kerrallaan, joten huomio on lähes yhtälailla niukkuudellinen energialaji. Rahakin on niukka siinä mielessä, että antaessani sinulle satasen menetän sen, eikä lisää synny tyhjästä, vaikka olisin kuinka avokätinen. Rahaa sentään voi aina saada lisää, ja parhaimmillaan se toimii mahdollistajana plussasummapeleille ihanine yhteisvoittoineen. Lentoyhtiö veisi minut mieluusti matkalle, muttei voi tehdä sitä ilmaiseksi. Lentoyhtiö ei ole kiinnostunut maitopurkeistani, mutta yhteisen vaihdantavälineen avulla voimme tehdä kivat kaupat kaikkia ajatellen. Jos en olisi tarkkana, ja maksaisin liikaa tuloihini nähden, jäisi minulle paha mieli, vaikka rakastaisin anteliaisuutta muissa asioissa. Raha ei synny tyhjästä, paitsi jos olet pankkiiri.

Rahan, ajan ja huomion kanssa täytyy osata toimia kylmän taloustieteen sääntöjen mukaan, ainakin jossain määrin. Taloustiede tutkii niukkojen resurssien maailmaa, ja siksi se on vähän tylsää. Parhaat asiat elämässä ovat runsaudellisia eli kasvavat jakaessa ja vielä enemmän luovassa yhdistelyssä – mutta raha tai aika yleensä ei, ja tilakin on toisinaan kortilla.

Varhaisilla esi-isillämme ei ole ollut juurikaan pulaa tilasta, eikä edes ajasta. Huomiota ei tarvinnut kovin tietoisesti säännöstellä, eikä rahaa oltu keksitty. Niukkojen resurssien kanssa kikkaileminen on meille biologisesti varsin vierasta, jopa stressaavaa. Aika lakkaa miltei olemasta, kun muutat biodynaamiselle tilalle viljelemään maata luonnon rytmeissä, tai elät ihan flowssa rakkaiden juttujen parissa. Nyt kun kirjoittelen tätä Torino Combo -majatalossa, tiedostan, että aurinko alkaa olla laskemaan päin, joten voisin viedä tavarat yläkertaan ja juosta tutkimaan Ystävyydenpuistoa. Ylihuomenna olen jo toisessa maassa, enkä tiedä, milloin tulisin takaisin. Joten Torinoon tutustumisen kannalta aikani täällä alkaa olla erittäin niukassa. On hieman luonnotonta joutua tekemään tällaisia niukkuuspäätöksiä. Köyhänä voi olla helpompaa, kun ei tarvitse juuri priorisoida, jos vaihtoehtoina on jäädä kotiin, tai mennä vain sinne minne pääsee ilmaiseksi. Aikaa on, koska sen käyttöön ei ole kovin montaa vaihtoehtoa. Toisaalta elämässä etenemiseen kuuluu vaihtoehtoiskustannusten kasvu, ja inhimillisten taipumusten ylittäminen laskuvarjohyppyineen. Joten valitsen nauttia tästä dilemmasta, teen tämän luvun loppuun, juoksen yläkertaan ja siitä ystävyydenpuistoon (ja siitä ties minne), koska keho huutaa päästä seikkailuun juuri nyt.

Kun lähes kaikki on ennalta määrättyä, tottuu pelaamaan pienillä vapausasteilla. Fiilistelylihas saattaa heikentyä niin, ettei enää edes osaisi nauttia ihan oikeasta seikkailusta. Luovuuden ja elämänilon kannalta on äärimmäisen tärkeää säilyttää ja kultivoida vuosikymmenestä toiseen sitä fiilistä, miten huikealle tuntuu hypätä sattumanvaraisesti seuraavaan junaan uudessa maassa kohti jotain mahdollisesti kiinnostavaa, katsoa vieraita maisemia ikkunasta, ja päästä pian tutkimaan uutta kylää tai kaupunkia täysin tuoreilla silmillä, innokkaan avoimena kaikenlaisille kokemuksille ja harhateille, minne vaan intuitio sattuu johdattamaan. Onko aikuisena mahdollista ihastua halvan hostellin tarjoamiin mahdollisuuksiin?

Ajan arvostaminen

Koska aikaa lienee kaikkein vaikein luoda lisää, arvokkaimpia saattavat olla keksinnöt, jotka vähentävät ajan kulutusta, vapauttavat sitä, tehostavat tai säästävät aikaa. Miksen voisi samalla kertaa tavata kaikki kolme kivaa tyyppiä, jolloin nautin ajastani vielä enemmän, samalla kun vapautan sitä? Käynkö yksin shoppailemassa ja sitten kaverin kanssa kahvilla – vai kutsunko kaverit mukaan jo kaupoille? Sellaisia ihmisiä ja aktiviteetteja kannattaa yhdistää, jotka sopivat yhteen, eli sisältävät positiivista synergiaa, paranevat yhdessä. Ilonpilaajaa tai kroonista valittajaa ei ainakaan kannata ottaa mukaan, vaikka Jumalan silmissä hän olisi mittaamattoman arvokas.

Samaan aikaan ja paikkaan ei kannata yhdistää juttuja, jotka selvästi haittaisivat toisiaan. Multitaskaus on paha, koska siinä huomio jakautuu moneen maaliin eikä tarpeeksi hyvin minnekään. Minimalistinen selkeys on parempi. Mutta nerokas synergia, tai passiivinen multitaskaus, on joskus vielä parempi: lämmin suihku ja punavaloterapia toimivat yhdessä vielä mukavammin kuin erikseen, ja samalla säästyy aikaa. Hyvä seura harvoin häiritsee hauskanpitoa, joten kun teet jotain jännää, mikä ei vaadi liian vakavaa keskittymistä, mikset kutsuisi mukaan runsaastikin inspiroivaa väkeä? Jos pelaat joka tapauksessa tennistä tai padelia, mikset valitsisi peliseuraa verkostoitumistavoitteiden mukaisesti? Jos haluan tavata sata kaveria, voin sopia sata erillistä tapaamista – tai mennä tapahtumaan, jossa heistä suurin osa on jo paikalla.

Mikään edellemainitusta ei toimi, jos ajattelen, että kaikki ihmiset ovat pelkästään samanarvoisia, tai etten saisi laittaa toisia tärkeysjärjestykseen sen mukaan, kenen seura palvelee parhaiten.

Surullisinta on epävarmuus

On julmaa jättää ulkopuolelle joku, joka kaipaisi vahvistusta ja kohottavaa seuraa. Jos lähdet parisuhteeseen, liiketoimintaan tai muuhun syvälliseen symbioosiin kroonisesti epävarman sarjahäviäjän kanssa, voi ennen pitkää käydä kehnosti.

Me kaikki olemme jossain määrin epävarmoja, ainakin joissakin konteksteissa. Jokainen voi vain itse kohdata pelkojaan ja voimistua varmemmaksi. Kun esiintyminen pelotti, lauloin karaokea melkein joka ilta, kunnes se alkoi tuntua hyvälle ja lopulta jopa liian helpolle. Jos huomaan, että tenniskisoissa edelleen nousee lapsuudesta tuttua miltei halvaannuttavaa epävarmuutta, haluan mennä kentälle kokemaan juuri sitä, mieluiten hauska kaveri tai useampi kentän laidalla. Jos en uskalla neuvotella tarpeitani ja tavoitteitani ystävällisesti ilmaisten, minun täytyy sukeltaa siihen aiheeseen, vaikka pienestä arkisesta neuvottelukeskustelusta alkaen, ehkä opaskirjaa päivittäin kuunnellen, kunnes tunnen varmuutta ja erinomaisuuden riemua siinä, mikä ennen hävetti ja ahdisti.

Jos joku ei ole vielä tehnyt, eikä edes aiokaan tehdä, läheskään yhtä isoja juttuja kuin sinä tavoittelet seuraavassa seikkailussasi, et voi ehkä ottaa häntä mukaan sille matkalle.

Onko kumppanisi, rahassa tai rakkaudessa, liian ylpeä, itsepäinen ja yliherkkä? Mitä luulet, miten elämässäsi menisi vuoden päästä, jos pitäisit hänet lähelläsi?

Rakasta ja arvosta kaikkia etäältä. Päästä sisäpiiriin heidät, joiden summaksi tai keskiarvoksi kaihoat kehittyä. Jotta voit rakastaa maailmaa parhailla lahjoillasi, joudut olemaan jossain määrin myös sellainen, minkä tasapäistävä kulttuurimme määrittelisi julmaksi ja kylmäksi. Se ei ole niin kivaa ja kaunista, kuin haluaisin sen olevan, mutta se on faktaa – kuten moni muukin erikoinen asia, joka tulee todeksi melkein heti, kun rohkenet haluta elämältä jotain hiljaisenharmaata perusnormia parempaa.

15. “Elämän tulee olla aina tasapainossa. Kaikkea kohtuudella”

Mitään kovin nerokasta ei saa aikaan, kun on päivä täynnä kaikenlaista pientä. Ihminen on huono tekemään ja ajattelemaan samanaikaisesti, ja vielä pahempi oikosulku syntyy, jos päässä on päällä useita ohjelmia yhtäaikaa.

Tasapaino on tärkeää. Keho on homeostaattinen organismi, joka pyrkii aina parhaaseen mahdolliseen balanssiin suhteessa ympäristöön ja olosuhteisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että keho pitäisi pitää jatkuvassa tasapainopumpulissa. Kehon oma tasapainotustaito kehittyy jopa paremmin, kun sitä haastaa välillä jonkin verran. Vaihda maisemaa, elä läpi erilaisia elämänvaiheita; ylirasita lihasta hetkellisesti, jotta se voi palautua entistä ehommaksi.

Ainakin omassa laiffissani lähes kaikki ihmeet ovat tapahtuneet silloin, kun olen pystynyt riisumaan kaiken äärimmilleen, ja vapauttamaan huomioni yhteen asiaan ja luovaan olemiseen, josta ei ole kiire minnekään. Joskus en ole nähnyt ketään kaveria kuukauteen. Ja sitten taas tutustunut jopa kymmeniin uusiin kavereihin kuukauden aikana.

Tietenkään ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaan yhteen ja samaan epätasapainoon. Kuntosalilla käynti voi tehdä hyvää, vaikka se vie kehon hetkellisesti pois balanssipumpulista. Jos jään asumaan salille ja täytän elämäni pelkällä treenillä tunnista toiseen, tuskin siitä mitään hyvää seuraisi.

Onneksi keho kertoo ihan hyvin, mitä se kaipaa. Harmillisen harva meistä edes tavoittelee sellaista elämää, missä keholla voisi olla juurikaan sananvaltaa siihen, millaista homeostaasin haastamis- ja palauttamisleikkiä se haluaisi seuraavaksi fiilistellä. Matrix-maailmassa, jossa alamainen ei voi ainakaan spontaanisti päättää edes omista asioistaan, monien kyky kuulla kehon viestejä, saati seurata sen leikkisää liekkiä, kuihtuu pois. Ulkoa ohjattu robotti-ilminen huomaa kehon viestit vasta siinä kohtaa, kun valkovakkisetä sanoo, että anestesialääkäri odottaa sinua alakerrassa.

Kun kerran kaikki täytyy kalenterittaa etukäteen, on järkevää tasapainottaa elämän eri elementtejä niin, että päivään, viikkoon ja vuoteen sisältyy sopivasti lepoa ja treeniä, rutiinia ja seikkailua, yksinoloa ja sosialisointia, tuttuja naamoja ja uusia tuttavuuksia. Kuitenkin kun meinaa saada aikaan jotain legendaarista, mikä muuttaa loppuelämäsi ja monta muutakin elämää, se saattaa onnistua parhaiten unohtamalla koko kalenteri pitkäksi aikaa: elämällä useamman viikon tai jopa muutaman kuukauden verran yhtä asiaa varten, muut velvoitteet ja ylläpitorutiinit minimoiden. Sen jälkeen saa koittaa täysin toisenlainen vaihe, sisältäen sitäkin ekstrovertimpaa elämää kalenterituksineen. Tai ehkä kaipaat useamman viikon totaalilomaa, joten hyppäät lentsikkaan kohti tutkimattomia luontopolkuja.

Jos toistaa suunnilleen samaa vuosi- ja viikkorutiinia vuosikymmenestä toiseen, saattaa jo nelikymppisenä jumahtaa ajatus liiankin tuttuihin uriin. Kun katkoo tavalliset tavat – paitsi suuhygienia kannattaa pitää(!) – ja onnistuu toisinaan olemaan ihan uusi ihminen uutta tavoitetta varten, pysyy mieli ketteränä.

On tietenkin vaikeaa järjestää itselleen mahdollisuuksia maisemanvaihdoksiin, tarkoituksenmukaisesti minimalistisiin epätasapainojaksoihin ja kaikesta irtautumiseen. Kuitenkin, jos luet kenen tahansa sinua inspiroivan idolin elämänkertoja, huomaat, että he ovat onnistuneet juuri siinä. He ovat vähän väliä päässeet hyppäämään pois ihan kaikesta, kauas tavallisen tasapainoelämän tuolle puolen.

Oletko huomannut, kuinka kaunis, karismaattinen ja erilainen energia Lauri Tähkässä hehkuun on nyt 48-vuotiaana, kuin kymmenen tai viisitoista vuotta sitten? Sellainen transformaatio tuskin tapahtuisi tasaisentuttua työviikkoa toistaen. Veikkaan, että toisinaan on tuijotettu tulta erämaassa oikein urakalla, kaukana kaikesta, mikä tavallisesti täyttäisi tasapainoisen arjen.

Tylsänturvallisessa toistossa ei synny kasvua stimuloivia impulsseja saati kovin voimakkaita intentioita. Luetko mieluummin tavistyypin tekstiä, joka istuu päivittäin samassa toimistossa, kulkee kotiin tuttua reittiä ja nauttii iltateensä säännöllisesti kello 20.30 itseääntoistavaa wokeideologiaa julistavan netflix-sarjan ääressä… vai saatko enemmän kiksejä sellaisen seikkailijan ulosannista, joka sukeltaa syvästi elämän pelikentille, voittaa isosti, häviää kirpaisevasti, liittyy moottoripyöräkerhoon ja eroaa siitä, juttelee kauniille tytölle kadulla ja lentää kaaressa ruusupuskaan nurkan takana väijyneen avomiehen toimesta… ja kasvaa jokaisesta eeppisestä edesottamuksestaan entistä villimmäksi motivaatiomonsteriksi?

Kuinka monta kiinnostavaa tarinaa olet kuullut, joiden aiheena on “tasapaino”? Et yhtään. Tarinat syntyvät tasapainon rikkomisesta, jolloin organismi saa työskennellä balanssin palauttamiseksi ja uuteen normaaliin sopeutumiseksi. Uusi tasapaino on sitten taas entistä vakaampi ja vahvempi. Kunnes tulee aika horjuttaa sitäkin.

Sellaista elokuvaa ei kukaan katsoisi, jossa hobitit jäisivät kotikontuun toistamaan täydellistä normipäivää. Tasapainohan saattaisi järkkyä vieraissa maisemissa, joten turha sinne Mordoriin on lähteä!

Elävä organismi on homeostaattinen eli itseään tuhansin tavoin tasapainottava, ja lisäksi antifragiili, eli antihauras. Hauraan vastakohta ei ole kestävä. Lasi on hauras: se hajoaa pudotessaan lattialle. Timantti on kova ja kestävä: se ei ole moksiskaan iskuista. Kuitenkaan edes timantti ei sentään vahvistu haasteista: se vain kestää kolhut paremmin. Elävä organismi on sen sijaan hauraan vastakohta: se vahvistuu haasteista. Se jopa kaipaa pikku ongelmia ratkottavaksi, veneen keikuttamista ja yllättäviin tilanteisiin joutumista, voidakseen kasvaa, kehittyä ja leikitellä. Se, että sinussa virtaa elinvoima, tarkoittaa, että tahdot toisinaan altistua elämälle yllätyksineen ja jännittävine erikoistilanteineen, jotka suorastaan pakottavat pikku sankarin nostamaan tasoaan ja ylittämään itseään. Älä anna sen kuolla vain, koska joku elämätön sanoi, että kaiken pitää aina olla tasapainossa, ja kohtuudella kaikkea.

16. “Tavallinen keskustelu on tärkeää”

En jaksa juurikaan käyttää ainutlaatuisen arvokasta aikaani tavallisiin täytekeskusteluihin. Haluan heittää hurjan härskiä huulta, mentoroida innokasta kyselijää ja olla oppilaana kokeneemmalle. Tahdon mastermindata kollegoiden kesken: kehittää tekemistä seuraavalle tasolle; tunnistaa ja ratkoa olennaisia ongelmia. Minulle antoisa sosiaalinen ympäristö on sellainen, missä on sallittua viihtyä mitä syvimmässä päädyssä, eikä kukaan koeta palauttaa kanssakäymistä turvalliselle tavistasolle. Syvällisyyttä toki sitten kyllä kuorrutetaan mitä hurteimmalla huumorilla. En voisi kertoa edes näinkään avomielisessä artikkelissa, miten hölmöjä juttuja me puhutaan skootterin selässä kaverin kanssa matkalla biljardipeleihin. On kivaa olla tosi älykäs. Ja ihan super tyhmä. Niiden välimaastossa ei ole mitään kovin kiintoisaa.

Eräs nainen arvosti älykkyyttäni ja missiotani tosi korkealle. Eräässä illanvietossa iskin hänelle ja muille tarinaa tyhmimmistä naisseikkailuistani, ja motiiveista niiden takana (tyyliin “sain inspiraation maailman hölmöimmältä huumorihevibändiltä, ja päätin laskea rimaa…”) Hänen kommenttinsa kiteytti olennaisen: “Olli, joskus mä ihan oikeesti epäilen, ootko sä sittenkään niin älykäs..”. Juuri sen halusin kuullakin! En halua jumittaa missään v*tun kuivan älykön sairaantylsässä jäykkyysidentiteetissä, ja vielä vähemmän välimaaston harmaudessa. Takaan ainoastaan, että tylsää ei tule seurassani olemaan.

Ennen kutsuimme sitä “liekityskeskusteluksi”. Nykyään se tapahtuu automaattisesti kaikkien kanssa, jotka janoavat edetä elämässä, saavuttaa unelmiaan tai tavoitteitaan, voittaa vaikeita haasteita, ja pitää hurjan hauskaa. Jos paikalle tulee yksikin normisosialisaattori, liekkikeskustelu sammuu samantien. Siksi hengaan vain hullujen kanssa.

Jos joku kysyy “mitä kuuluu”, saatan jättää vastaamatta. Kun vakuutun, että huoneessa on aitoa mielenkiintoa, saatan selittää syvällisestikin, miksi en välitä ruokkia aikaa haaskaavaa perusjutustelua. Voin antaa todellisen eli syvällisen vastauksen mitä kuuluu -kysymykseen – yleensä vain huomatakseni, ettei ketään oikeastaan kiinnosta mennä mihinkään varsinaiseen asiaan, kunhan vaan jubaillaan kevyesti. Sosialisoidaan sosialisoinnin vuoksi, ilman että kukaan olisi mistään jutusta ihan super liekeissä.

Jos jubailet kanssani, tee se tasokkaasti, inspiroituneesti, sydämestä, mielenkiinnolla ja liekillä. Toisaalta myös pohjakosketukset tulee tehdä ilman käänteistä rimakauhua. Liekitä leikiten, teatraalisella suureellisuudella, tabuja haastavalla piikittelyllä, absurdilla sekopäisyydellä. Jos ei juuri nyt ole sanottavaa, voi sanoja säästää ja jättää tilaa, jos jollain muulla nousee jotain jännempää. Hyvän suhteen yksi tunnusmerkki on kyky olla hiljaa yhdessä. Ja toisaalta kiinnostua mitä vaikeimmista aiheista ja ihmeellisistä tuntemuksista. Hurjat tarinat toimivat aina, varsinkin jos niiden kautta voi opettaa olennaisia oivalluksia.

Egoilusta ja stoalaisuudesta kirjoittava Ryan Holiday kertoi videollaan ajasta, kun hän päästä silmäätekevien seuraan. Hänen mentorinsa vei hänet pöydän ääreen, jossa oli varsin vaurasta ja vaikutusvaltaista väkeä. Normitapoihin tottunut Ryan koki tarpeelliseksi yrittää sanoa jotain, tuoda pöytään oman varsin vähäpätöisen mielipiteensä. Mentori sanoi hänelle jälkeenpäin “miksi avasit suusi, kun ei sinulla ollut mitään kovin kummoista sanottavaa?” Ryan oppi läksynsä kerrasta. Mitä parempaan seuraan pääsee, sitä tärkeämpää on säästää sanojaan, kunnes keksii jotain ihmeellistä, mikä todella ansaitsee huomion. Ihmiset, jotka ajattelevat jo muutenkin tarpeeksi, eivät tahdo täyttää mieltään melulla, vaan koettavat minimoida kaikkea ei-niin-tarpeellista vastaanottaakseen viihdyttävämpää tai muuten tärkeämpää signaalia.

Jos haluat ihan oikeasti kohdata minut, teet sen omalla vastuulla. En voi luvata, etteikö keskustelu kestäisi noin yhdeksää tuntia aina aamuviiteen saakka. Tämä suosittu meemikuva on syytä ottaa miltei kirjaimellisesti, kun meinaat jutella kanssani:

Jos kauppaisin kirjaa tai verkkokurssia, joka sisältäisi vain tavallista jutustelua, tuskin kukaan ostaisi. On mahdollista tuottaa niin arvokkaita sanoja, että niistä moni jopa maksaa. Samaan kannattaa tähdätä myös silloin, kun ei vaihdeta rahaa. Sanojen ei tarvitse tylsistyttää: sanasi voivat viihdyttää, viisastuttaa, sytyttää koko kehossa tuntuvia oivalluksia, parantaa terveyttä ja uudistaa asennetta.

En suostu kannustamaan ketään kehnoon keskusteluun. En ota vastaan sanoja, joiden takaa puuttuu energia ja intentio. Se olisi vähän sama, kuin jos kannustaisin toisia tekemään töitä töiden vuoksi, ilman tavoitetta tai tarkoitusta: “Tehkää nyt vaan jotain, tai olkaa edes tekevinänne”. On parempi olla puhumatta ja tekemättä, kunnes sisältä nousee jotain toimeen tarttumisen arvoista.

Kaveri näytti minulle tiiminsä jokaviikkoista myyntikoulutusta. Energiasta huomasi heti, että puheen ainoa syy oli, että sellainen nyt vaan kuuluu pitää, koska niin on sovittu. Asia oli hyödytöntä ja into väkinäistä. Koska olen jo tottunut eliminoimaan elämästäni väkisintekemistä, tekohymyilyä ja pakollista puhetta, huomaan moiset helposti. Pystyn tunnistamaan niitä harvinaisia tilanteita, joille kannattaa antaa huomiota ja joista voi ehkä jopa jakaa jotain erityisen arvokasta eteenpäin.

Uskon toki myös saman toistamiseen. Positiivista ajattelua, konstruktiivista maailmankatsomusta, tärkeimpiä viisauksia, hyödyllisimpiä ideoita ja toimivia tapoja kannattaa toistaa ja toistaa, jotta ne vahvistuvat. Pelkojen voittamisesta kirjoittava Susan Jeffers kertoo, miten monet hänen tuntemansa menestyjät kokoontuvat säännöllisesti kertaamaan perusasioita ja vahvistamaan toisissaan proaktiivista asennetta. Ennen kokoonnuttiin kerran viikossa kirkkoon kertaamaan hyvänä ihmisenä olemisen perusasioita, mikä piti yllä yhteistä moraalia. Joskus papin puheessa saattoi olla tunnettakin mukana, parhaassa tapauksessa jopa Henkeä. Nykyään saamme päivittäiset saarnamme lähinnä lööpeistä.

Kukaan ei voi enää vaatia minua osallistumaan matalaenergiseen, tarkoituksettomaan ja yhdentekevään perussosialisointiin. Datailen nurkassa tai syvennyn hajamielisyyteeni, kunnes kuulen, että nyt tapahtuu jotain huomion arvoista, jolloin saatan sulkea koneen tai laskea alas kitaran.

Jatkossa tulen ahkerammin osallistumaan ennalta suunniteltuihin agendallisiin tapaamisiin ja tapahtumiin. Agendaksi saattaa riittää että nähdään tuolla, soitellaan vähän pianoa ja vaelletaan kallioille kiipeilemään tai leikitään lumisotaa. Jos antoisa ilta jatkuu aamuun asti, hyvä niin.

Kahville tuskin suostun ilman erityistä syytä. Tosin syyksi voi riittää elämykselliseen kahvilaan tutustuminen…

4D-suhteet

Suhteet, joissa viihdyn pikaista moikkaamista syvemmin, sisältävät vähintään neljä vahvaa yhteyden ulottuvuutta: älyllinen, fyysinen, tunteellinen ja spirituaalinen. Kerran olin juhlimassa ison projektin valmistumista ihmisten kanssa, jotka olivat siinä upeasti auttaneet. Kuuluisan karaokebaarin seisomapöydän ääressä tajusin, että jossain kohtaa elämää olen jakanut varsin fyysistäkin kanssakäymistä näistä lähes kaikkien kanssa. Onneksi emme kuulu keskusjohtoiseen korporaatioon; vapaudessa on kivempaa.

Fyysinen yhteys voi onneksi olla muutakin, kuin sitä mitä kuvittelet. En voisi ajatella lähteväni läheiseen liikesuhteeseen tai työprojektiin, jos en saa käydä kumppaneiden kanssa myös salilla, pallokentällä, musisoimassa, vaelluksella ja seikkailulla. Tai jos jonkun kanssa ei irtoa kiehtovaa keskustelua mistään älyllisestä. Tai jos suhteesta puuttuu tunnepuoli, eli ei synny lämpöä eikä kiintymystä – tai jos ei pysty jakamaan tunnepitoisia tarinoita elämän varrelta, saati vaihtamaan näkökulmia tunteita herättävistä aiheista. Tietenkin viihdyn vain heidän seurassa, joiden kanssa olemme spirituaalisesti samaa seurakuntaa siinä mielessä, että sydämet sykkivät samansuuntaiselle itseä isommalle merkitykselle ja tuntuva osa inspiraatiosta tulee rahaakin tuntuvammasta tarkoituksesta.

“Suhde”, joka on olennaiselta osin syväjäässä, ei ole suhde, vaan kulissi. Suosin suhteita, joissa kaikki neljä yhteyden osa-aluetta natsaavat antoisasti. Voitko käydä työkaverin kanssa myös pelaamassa padelia? Voitko puhua liikekumppaneiden kesken tunteista, tai kokea niitä esimerkiksi yhteisen suosikkilajin parissa penkkiurheillen? Voitteko joukkueena inspiroitua toiminnan laajemmistakin vaikutuksista ja sydämellisen syvällisistä merkityksistä?

Aikuisena on tärkeää, että älyllisen yhteyden, fyysisessä maailmassa tapahtuvan kivan, sisäisen syvän päädyn ja spirituaalisen inspiraation lisäksi pystymme porukassa tekemään rahaa, ratkomaan haasteita, kannustamaan toisiamme viemään vaativaa projektia maaliin tai tekemään tasokkaammin kauppaa: ajattelemaan isommin ja etenemään niin tuloksissa kuin sisäisessä pelitasossa.

Listaa, kenen kanssa vietät aikaa, tai voisit viettää. Missä näistä suhteista toimii 4D-yhteys, niin, että ilon ja ihanuuden lisäksi myös konkreettiset asiat etenee aikuisten oikeasti? Nosta heidät listasi kärkeen. Mihin muuten mukavasti toimivaan suhteeseen voisit lisätä jonkun elementin? Ota asia puheeksi tai pohdinnaksi samantien. Hei, löydettäiskö me jokin urheilulaji tai muu leikki, mistä molemmat tykkää?

Miehenä sinun on paras tutustua toisiin valloittajiin kamppailun kautta. Sivistyneessä yhteiskunnassa se voi olla pallopeli tai shakkilauta.

17. “Menestys vaatii kovaa työtä”

Bangladeshilainen roskienpoimija saattaa tehdä melkein satatuntista työviikkoa vuodesta toiseen, eikä silti rikastu. Erinomaisuudestaan tunnettu asiantuntija-konsultti voi viettää rentoa elämää ja saada tunnin työstä kymppitonnin.

Alimmalla osaamisen tasolla ei ole muuta antaa, kuin ajallinen työpanos. Jos meinaa tienata enemmän, se onnistuu vain vähentämällä vapaa-aikaa.

Terveempi ura etenee niin, että työn arvosta yhä pienempi osa tulee enää työstä itsestään tai siihen käytetystä ajasta, ja yhä isompi osa jostain muusta. Mitä se muu on? Se voi olla kokemuksen kartuttamaa osaamista ja näkemystä. Se voi olla suhteita, joiden kautta saa pikaisesti parhaat vastaukset mihin tahansa kysymyksiin. Se on arvostelukykyä, josta johtajalle maksetaan mutta aloittelijalle ei. Se on keinoja saada käyttöönsä pääomaa, joka mahdollistaa isommat unelmat. Se on myynti– ja neuvottelutaitoa, väkevää viestintää, valloittavaa energiaa ja puoleensavetävää spirittia; luottamusta, ansaittua mainetta ja hyvin hoidetuista hommista kertyvää track recordia. Se voi olla resursseja, kuten muistiinpanoja tai tärkeitä Keynote-esityksiä. Teknologiaa, joka tarkoituksenmukaisesti käytettynä tehostaa työtä toiseen potenssiin. Siinä täytyy olla nälkää, jonka aiheuttama jännite luo dynaamisen seikkailun, johon kuuluvasta liekistä syntyy kauniita asioita.

Se on integriteetilla ansaittu asema, jossa herkullisimmat mahdollisuudet tuodaan luoksesi, koska sinut tunnetaan aihealueesi kulmakivenä.

Pakko painaa pitkää päivää

Mitä tarkoittaa kova työ? Jos se meinaa pitkää päivää, teen sitä mieluusti, kunhan samalla ei tarvitse säätää sataa muuta asiaa. Lomalla on ihanaa, kun pääsee pois kaikesta peruselämää kuormittavasta pikkusälästä, eikä raha paina taskussa, joten sitä tulee spendattua elämää entisestään helpottaviin palveluihin. Yhtälailla ihanaa flowta voi nauttia 14-tuntisessa työpäivässä, kunhan kätevästi naposteltavaa laatusafkaa on käden ulottuvilla sen verran, ettei edes kauppareissua tarvitse miettiä, ja muutenkin elämää ylläpitävien velvoitteiden lista loistaa lyhyyttään.

Eräs kaverini painaa pitkää päivää hieronta-asiakkaidensa parissa, muttei näytä lainkaan nuutuneelle. Hän viihtyy vastaanottotilassaan, valitsee asiakkaat joista taatusti tykkää, ja pitää tarpeeksi taukoja leikkiäkseen välillä jollain terveyslaitteella tai vetääkseen muutamat leuat ja venytykset. Hän tienaa hyvin, muttei ole kovin rasittunut niin sanotusti kovankaan työpäivänsä päätteeksi. Hän tienaisi pidemmän päälle vähemmän, jos näyttäisi rasittuneelle ja ottaisi asiakkaat vastaan ylitöistä väsähtäneellä miinusenergialla.

Työpäivän oikeaoppinen pituus

Joskus tuote myy paremmin, kun nostaa hintaa. Joskus kassaan kilisee kokonaisuudessaan enemmän euroja, kun laskee hintaa. Vastaavasti ei ole myöskään kaikkivoipaa vastausta siihen, kuinka paljon työtunteja itse kunkin kannattaisi tehdä. Joskus vähemmän on parempaa, ja parempi putsaa pelimerkit pöydältä.

Mitä muuta voin antaa, kuin aikaani? Miten voin tehdä antamastani ajasta tasokkaampaa? Voinko vääntää isommista vipuvarsista? Mitä vipuvarsia on olemassa, ja mitä niistä voin hyödyntää nykyistä nerokkaammin jo huomenna?

Jossain kohtaa kuvittelin, että ainoa merkittävä vipuvarsi, mitä voin enää käyttää työni tulostehostajana, olisi media. Mikään korporaatio voi olla tekemisissä väärinajattelijaksi julistautuneen kanssa, mutta sometilieni kautta tavoitan sentään ihmisiä. Sitten tajusin, että tietenkin tarvitsen muitakin vipuvarsia, kuten kaikki muutkin, mikäli meinaan nauttia työstä ja elämästä. Joten aloin taas auttaa ja hyödyntää erityisiä ihmisiä. En ole edelleenkään ole palkannut ketään, mutta moni jo auttaa minua. Pääomia omistavien tahojen kanssa on alkanut taas löytyä synergiaa ja yhteistä liekkiä. En voi sanoa tehneeni työtä sen eteen. Hauskaa olen kyllä pitänyt, ja tehnyt joitain asioita tasokkaammin, tähdäten tietoisesti korkealle. Seuran valinnassa olen ollut aktiivisempana, koska seura vaikuttaa mindsettiin. Olen alkanut arvostaa kohottavia kokemuksia, joiden myötä automaattisesti vetää parempaa puoleensa.

Tai sitten voisi tuijottaa samaa naamaa, toistaa tuttuja toivottomuuskeskusteluita, puurtaa pienillä panoksilla ja ihmetellä, mihin meni eurot ja elinvoimat.

18. “Minun täytyy tietää, mitä teen puolen vuoden päästä”

On toki tärkeää suunnitella, ja sitä jäykempiä suunnitelmia tarvitaan, mitä useamman yhteistyökumppanin asuntolainat ovat onnistumisen panttina. Mutta mietipä mitä tahansa upeimpia, ihanimpia ja mullistavimpia asioita, joita elämääsi on tullut viimeisten vuosikymmenien aikana. Kuinka moni niistä on perustunut kommunistiseen viisivuotissuunnitelmaan ja siinä säntillisesti pysymiseen? Tuskin yksikään. Ne kaikki ovat tulleet tutkaruudun ulkopuolelta.

On asioita, joita voin nähdä, suunnitella tai tietää jo tässä hetkessä. Ne näkyvät siis tutkani ruudulla. Ruudun ulkopuolella on kuitenkin kokonainen maailmankaikkeus, josta en voi tietää yhtään mitään, tai korkeintaan voin vain arvailla ja aavistella. Suurin osa hyvistä asioista löytyy sieltä. En voi vielä tietää, mitä ne ovat, kuten en ole voinut tietää tähänkään asti. Jos lyön tiukasti lukkoon seuraavat 365 päivää, saatan menettää vielä paremmat mahdollisuudet, jotka tyypillisesti paljastuvat vasta viime hetkellä ja syntyvät seikkailussa.

Minulla on liian monta esimerkkiä sanonnasta “Life is what happens when you’re busy making other plans”, voidakseni suhtautua järkeviin suunnitelmiini kovinkaan vakavasti.

Kaikkeen mahtavaan tarvitaan luovuuden lisäksi disipliiniä. On tärkeää osata elää tilanteissa silmät auki ja nähdä hetkessä aukeavia mahdollisuuksia ja joskus tarttuakin niihin. Ja on tärkeää olla vakaasti ennakoitava luottokumppani toisille, silloin kun kiinnitetään reippaasti resursseja yhteiseen pelikassaan ja sovitaan vastuualueista sen mukaan. Lupausten pettäminen kostautuu mainehaittana, joten kannattaa luvata vähän ja sanoutua irti epäselvistä oletuksista, joiden toteutumisella ei isossa kuvassa ole edes väliä.

Kaikki on kokeilua

Yksi syy olla hirttäytymättä liian raskaisiin suunnitelmiin, on testaamisen tärkeys. Tärkein testi melkein minkä tahansa idean tai suunnitelman toimivuudelle on tositilanne. Asioita ei voi täysin testata etukäteen, joten kaikkeen tosimaailmassa tapahtuvaan kannattaa suhtautua testinä, joka antaa arvokasta informaatiota, jonka perusteella voidaan taas parantaa suunnitelmaa.

Sen pitää olla parempaa, kuin olisi mahdollistakaan etukäteen tietää. Tärkein työtehtävä on löytää hurmoksellinen tila, kontrastina tavallisen työpaikan hengettömyydelle.

Hiljattain lupauduin viikonlopuksi auttamaan kaverin firmaa tärkeässä suunnittelutyössä. En edes pyytänyt palkkaa, mutta safkat sain ja matkaliput. Tulin paikalle, koska paloin halusta päästä ratkomaan niitä ongelmia, ja viettämään intohimoista aikaa nerokkaassa seurassa. Hurmiollisen fiiliksen seurauksena työ sujui upeasti, ja sunnuntaina hän kysyi, haluanko lähettää puolen tonnin laskun näistä päivistä. Kopioin tiedot pikaisesti kirjanpitäjälle, joka hoiti laskun lähettämisen. Tulin paikalle ollakseni elementissäni tärkeää tarkoitusta varten huippuseurassa. Lauantai-iltana päädyimme jopa spontaanisti nuotion ääreen tapaamaan toisia toimitusjohtajia ja muita osaajia. Juuri noin on hyvä elää. Jatkossa tartun entistä hanakammin hommiin, joissa tuntuu H*ll Yes -fiilis.

Tunne ja tarkoitus

Tunteen ja intuition lisäksi tarvitaan impulsiivisuutta isompi tarkoitus, ja lyhyt lista ikiaikaisia periaatteita. Nykyihmisen on vaikeaa ohjautua sisältä käsin, kun koulu, media ja kulttuuri eivät anna kunnon eväitä omaan suunnistamiseen, vaan lähinnä johtavat harhaan ja huonouteen. Heikosti informoitu antaa mieluusti päätösvallan jollekin “viisaammalle” ja seuraa kontrollikäskyä, kun sisäistä maailmaa saati tarkoitusta ei ihmeemmin ole ja periaatteellista vakaumusta vielä vähemmän. Sellaisessa mielentilassa saattaa pitää toistenkin vapautta vaarallisena: eihän siitä tulisi mitään, jos eläimen tasolla toimivat sarjahuijarit ja moraalittomat saalistajat pääsetettäisiin häkistä tekemään tuhojaan. Jos joku ottaa elämän omiin käsiin, muttei usko mihinkään biologiaa ihmeellisempään, saattaa elämän tarkoitus jäädä biologisen imperatiivin tasolle, eli erästä kaverin kaveria lainatakseni: “Get money, f*ck bitches.”

Jos saisimme synnyttäjähenkilön maidossa koulutuksen elämän ja ihmisyyden perusasioihin, ymmärtäisimme tavoitella inspiroivia yhteisvoittoja, kaunista kasvua, pelkojen voittamista ja merkittävän jäljen jättämistä maailmaan. Tutkisimme tunteitamme, ja etenisimme lisäarvo edellä kohti kaikkea sitä, mikä herättää itse kussakin erityistä kateutta tai ihailua. Opettelisimme tunnistamaan ja löytämään luonnollista luottamusta. Olisimme seikkailullisen avoimia, mutta panostuksissamme saati sitoumuksissamme sitäkin nirsompia. Arvostaisimme yli kaiken seuraa, jossa menestys, terveys, ja ihmeitä tuottavien unelmapäivien spontaani syntyminen on miltei itsestäänselvyys, eikä kellään ole kiire kotiin. Kutsuisimme, kiinnostuksesta ja osaamisesta riippuen, lapsia mukaan unelmienjahtausleikkeihin. Lasten kehittyessä vauhdilla itse kullekin inspiroivien aikuis-osaajien lähellä, myös me boomerit oppisimme heidän tavastaan oppia. Miksei aikuisillakin voisi olla inspiroivien idoleiden kuvia seinillä vauhdittamassa kasvua paremmaksi aikuiseksi? Itsetutkiskelun, mastermindauksen ja maailmaan tutustumisen kautta hakeutuisimme kohti olemassaoloa, jossa tunteet, teot ja ajatukset ovat linjassa ja joka solu ponnistelee suuntaan, jota sosiaalinen ympäristö tukee innokkaasti. Seuraisimme uteliaasti maailman uusia mahdollisuuksia, kerraten seurakuntakavereiden kesken ikiaikaisia aarteita.

Aloittaisimme uudet edesottamukset matalalla kynnyksellä ja pienellä panostuksella, kunnes luottamuksen kasvaessa voi investoida enemmän siihen, missä synergiat natsaavat superisti. Emme kilpailisi toisia vastaan, vaan arvostaisimme pelikaverin tarjoamaa haastetta kehitys- ja leikkimahdollisuutena. Elannon tienaamisessa suosisimme sinisen meren strategiaa, joka rakentuu oman uniikin erityislaatuisuuden ympärille. Mihin ikinä markkinaan tai ekosysteemiin tulisimme mukaan pelaamaan, antaisimme taatusti enemmän kuin ottaisimme. Meille olisi spirituaalisesti tärkeää ja kunniallisesti olennaista jättää paremmaksi kaikki hyvä, mihin vaikutuksemme koskettaa.

Emme ikinä rakentaisi turhaa byrokratiaa. Ymmärtäisimme, että paras prosessi on poistaa koko prosessi, ja paras laitteen osa on päästä eroon koko osasta. Meille olisi itsestäänselvää, että hinnan nousu keskittää valtaa niille, kellä varaa on, joten arvostaisimme kansalaisten omaa tiedettä enemmän kuin sitä, minkä tekeminen on tehty kymmenien miljoonien hintaiseksi. Emme tietenkään loisi turhaa saati kuivaa mediaa, koska on selvää, että viestinnän tulee sekä inspiroida, informoida, viihdyttää että viisastuttaa.

Emme keskeyttäisi omaa tai toisen flowta turhaan. Arvostaisimme sitä tilaa, missä aika häviää ja ihmeet syntyy. Se on pyhää, ja terveydellekin se on kuin apteekillinen luomulääkkeitä. Oppisimme pienestä alkaen tanssimaan niin, että tulemme luonnostaan osaksi samaa flowta, missä ketään ei edes voi häiritä sydänten sykkiessä samaan suuntaan. Jakaisimme hommia niin, että kaikkien flow ja kontribuutio maksimoituu tai vähintään mahdollistuu. Ymmärtäisimme, ettei mitään kompleksista ja elävää voi kovinkaan menestyksekkäästi käskyttää ja manipuloida, ellei halua kutistaa sitä onnettomaksi pikku robotiksi. Oppisimme, että puutarhaa tulee hoitaa tulemalla osaksi subjektien symbioosia, jossa molemmat ovat yhdessä enemmän eikä kumpikaan varasta tai tuhoa. Arvostaisimme pakkovaltaa vähän ja uteliaisuutta paljon.

Oppisimme tunnustelemaan halun voimakkuutta. Jos itsellä tai jollain toisella intohimo matelisi ykkösestä kymppiin -asteikolla tasolla kaksi tai kolme, osaisimme sanoa selkeästi ei, ja vastata kyllä vain sitten, kun kaikkien kehossa asti tuntuva tahtotila on vähintään yli vitosen. Emme suostuisi peleihin, joissa ei edes onnistuessaan voi voittaa mainitsemisen arvoisesti. Jatkaisimme etsimistä ja neuvottelua, kunnes nälkä nousee niin lähelle kymppiä, että olisi vaikeampaa olla tarttumatta toimeen.

Jos meillä olisi toimivat ohjeet elämässä suunnistamiseen, voisimme navigoida mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Nyt kun meillä on koulu, Iltis ja Lautasmalli, lienee parempi pysyä poissa avomereltä.

Mitä suunnitelmiin ja kalenterimerkintöihin tulee, minulle toimii parhaiten:

1. yhteinen aamulenkki, -peli tai -jumppa inspiraatiokaverin kanssa, mistä lähtee takuuvarmasti siisti päivä sankaruuksineen

2. usean päivän, ehkä jopa kokonaisen viikon, mittainen varaus tiimille, joka janoaa voittaa yhdessä

3. erityisen inspiroiva tapahtuma tai tapaaminen, josta kaikkien ei tarvitse poistua kellonlyömällä, vaan voi olla mahdollista jatkaa liekkiä joidenkin kanssa jopa aamuun asti

Lähes kaiken muun pyrin poistamaan, delegoimaan tai automatisoimaan pois ihmeiden tieltä. Tahdon tehdä huippujuttuja huipputyyppien seurassa, mieluiten mielenkiintoisilla mestoilla. Hurmiossa.

19. “Kaikki täytyy tehdä itse”

Brendon Burchard kertoi vuonna 2010 junaradan varrella kuvatulla videollaan, että suurin osa meistä rakentaa ensin kaivokset, louhii mineraalit, rakentaa raiteet, tehtailee junat ja sitten pääsee matkaan. Fiksumpaa on oivaltaa, että ohi menee jo todistetusti toimivia superjunia valmiiksi rakennetuilla raiteilla, joten hyppäät vaan kyytiin. Jos joku tekee jo hyvin sitä mitä haluat tehdä, mieti, miten voisit auttaa häntä. Superjunaa buustaamalla voit saada enemmän aikaan kuin nysväämällä oman kaivannaistoiminnan alkumetreillä. Saatat päästä jopa oppimaan suoraan parhaalta. Mitä tasokkaampaan toimintaan pääset mukaan, sitä parempia vaikutteita sinuun tarttuu. Kun sitten lopulta haluat levittää siipesi ja rakentaa omat superjunasi, voit hyödyntää hänen resurssejaan, suhteitaan ja valmiita rakenteita, tai mitä ikinä tarvitsetkaan tavalla, joka ilahduttaa myös hänen ekosysteemiään.

Suomessa liittyy paljon tabuja tähän. Jokainen siivotkoon omat nurkkansa. Ketään en auta ilmaiseksi. Minulta on kysytty toisinaan vuosien varrella, miksi “annan toisten käyttää itseäni hyväksi”. Ei, vaan autan ilmaiseksi heitä, jotka mielestäni auttavat maailmaa mitä parhaimmin. Heistä ne, jotka ovat asuneet ulkomailla, yleensä ymmärtävät, mikä on homman nimi, ja alkavat pian auttamaan myös minua, ainakin tavoilla, jotka eivät sinänsä maksa mitään. Paljasjalkaisilla suomalaisilla kestää pidempään keksiä, että auttajaa voi auttaa takaisinkin. Me ylpeän epävarmat suomalaiset ajattelemme, että kaikki pitäisi tehdä itse, ja vain valtio voi auttaa. Mutta sekin sopii: en usko vastavuoroisuuteen eli korruptioon. Uskon sellaiseen hyvän tekemiseen, jossa voittaa jo tehdessään, ja kaikki sen päälle on bonusta.

Sulkutoimien aikana kadotin elämästäni sen puolen hetkeksi. Nyt opettelen uudestaan olemaan juoksupoikana tai assarina idoleilleni, ja hyödyntämään innokkaiden fanien auttavia käsiä, kun minulla on jotain tärkeää työn alla.

Jos raha olisi rahaa eikä kartellin väärentämää miinusmerkkistä inflaatiovaluuttaa, ja jos valtio ei sakottaisi ihmisten välistä vaihdantaa ja säätelisi tarkasti, millaisia sopimuksia muut saavat tehdä keskenään ja mitä työn kuuluu maksaa… eläisimme kulttuurissa, jossa voisi olla mukavaa vaihtaa palveluksia rahaa vastaan matalalla kynnyksellä. Koska keskusvalta on tehnyt rahallisesta vaihdannasta jäykkää, kallista ja byrokraattista, on paras opetella elämään osittain vanhanaikaisessa vaihdantataloudessa pikkupalvelusten suhteen. Tai jopa niin, ettei tarvitse edes vaihdantaa tai vastapalveluksia, kun auttajan auttaminen on jo itsessään ilo. Laita hyvä kiertämään ja kasvamaan.

20. “Ei pieni ihminen voi muuttaa mitään”

Ei voikaan koneiston sisällä. Vapaudessa jokainen muuttaa jatkuvasti kaikkea, koska kaikki on vuorovaikutuksessa.

Kerran juttelin erään Eduskunnassa työskentelevän kanssa. Puhuin hänelle ihan arkisesti siitä, miten me kavereiden kanssa muutamme asioita Suomessa, etenkin silloisella terveysalalla. Hän totesi: “Sen jos keksit, miten asioita muutetaan, kerro ihmeessä minullekin!”

Naurahdin mielessäni, koska normiajattelun mukaan hänen jos kenen pitäisi pystyä vaikuttamaan asioihin: hänhän on nimenomaan vaikuttaja, ja työskentelee vallan ytimessä. Mutta koska hän toimii pakkovallan kautta, mikään ei muutu. En voi muuttaa edes omia lapsiani tai kavereitani, jos yritän muuttaa heitä ja sorrun pahimmassa tapauksessa käyttämään jopa valtaa heidän muuttamiseksi minun tahtoni mukaisesti.

Voiko asioita siis muuttaa, voiko toisiin vaikuttaa? Voi, mutta se ei tapahdu pakkovaltaa käyttämällä, ja vielä vähemmän muutosvastaisen byrokratiakoneiston kautta, joka ajaa joka tapauksessa suurten eturyhmien asiaa pienen ihmisen pyristelyistä riippumatta.

Voiko pieni vaikuttaa isosti? Voi, tarjoamalla toisille lisäarvoa, jota mahdollisimman moni arvostaa. Todellinen influence täytyy ansaita. Mitä pidempään jaksan jakaa ja luoda hyviä juttuja, auttaa ja palvella, ilahduttaa ja viisastuttaa, sitä suuremmaksi kasvaa mahdollisuuteni vaikuttaa. Mutta ei siinä kaikki. Jos meinaa muuttaa muutamien yksilöiden sijaan koko maailmaa, täytyy saada aikaan positiivisia ketjureaktioita. Täytyy kiinnostua tekojensa seurauksista ja seurauksien seurauksista ja niin edelleen. Täytyy inspiroida muita inspiroimaan muita, opettaa opettajia ja innostaa innostujia innostamaan.

Kun saat minulta jotain sinulle arvokasta, vaikutan sinuun – ilman, että tarvitsisi kävellä tahtosi yli mielivaltaisen agendani toteuttamiseksi. Jos yritän määrätä asioistasi ja muuttaa sinua ilman vapaaehtoista yhteispeliä, saan luultavasti aikaan lähinnä muutosvastarintaa. Vallankäyttö aiheuttaa usein paradoksaalisia tuloksia. Jos yritän painostaa lastani lakimieheksi, hänestä tulee sitäkin todennäköisemmin renttu taiteilija – tai innoton lakimies, joka elää vanhempiensa elämää eikä tunne itseään ja syö pillereitä pahaan oloon.

Lisäarvon luonne

Lisäarvoa on monenlaista. Jos vain viihdytän sinua, en usko, että siitä seuraisi kovinkaan merkittävästi suuresti mullistavia ketjureaktioita. Hassu tiktok-video voi levitä laajalle, muttei se muuta asioita kovinkaan ihmeellisesti. Eikä sen arvo kestä karkkipussia pidempään. Jos sen sijaan tarjoan transformoivaa valaistumista ja maailmankuvan muutosta, sen arvo saattaa kestää ja kasvaa läpi elämän, ja levitä ihmiseltä toiselle kulovalkean tavoin alkuhypen jälkeenkin. Sitten jos vielä käytetään firman budjettia leviämisen vauhdittamiseen, voidaan esimerkiksi muuttaa Suomen juomakulttuuri, kuten tehtiin Puhdistamon kombucha-kampanjassa vuonna 2019.

Sokratesta ei itsemurhautettu sen takia, että hän olisi viihdyttänyt nuorisoa tai keksinyt hauskan läpän, joka lähti liian viraaliksi. Sokrates cansellattiin, koska hän myrkytti nuorison mielet.

Kävin erään muusikkokaverin kanssa pitkiä keskusteluita vuodesta 2014 saakka siitä, mitä lisäarvoa musiikki voisi tarjota viihteen lisäksi. Teesi oli, että kaiken median, oli se sitten blogiteksti, biisi tai musavideo, kannattaa tarjota ulkomuodon lisäksi sisältöä, eli arvokasta opetusta tai rakentavien ajatusten vahvistusta. Kaikkein arvokkainta opetusta on sellainen, joka saa aikaan konkreettista positiivista muutosta. Kaveri päätti lähes jokaisella sanoituksellaan tarjota konkreettista lisäarvoa kuulijoiden elämään, ja minäkin joskus autoin vähän joissain riimeissä. Muutamaa vuotta myöhemmin levy-yhtiö ja taiteilijakollegat ihmettelivät: “me ei ymmärretä mitä sä teet; tämä aikuisten nössögospel ei oikein sovi mihinkään kategoriaan… mutta jostain syystä tää sun juttu näyttää toimivan.” Sieluttomat taiteilijat ja kokkelinhajuiset liikemiehet eivät tietenkään ymmärrä, koska ei musateollisuus ole koskaan pyrkinyt parantamaan kuulijoiden elämää irtokarkkikauppiasta kummemmin. Muusikon tehtävä on ollut vain viihdyttää, eli laulaa esimerkiksi ryyppäämisestä. Mikko Harju loi uuden menestyskaavan, perustuen kestävästi kehittävään, konkreettisesti kohottavaan ja tietoisuutta transformoivaan lisäarvoon. Hän halusi sydämestään tukea jokaista fania heidän henkilökohtaisessa kehityksessään, eikä mainostaa rappiota toisten tavoin. Vahvaa lisäarvoa luovan sisällön lisäksi hän tietenkin tahtoi aina paketoida sanomansa niin, että se on ilo ottaa vastaan, ja leviäisi ilman mainosbudjettiakin.

Moni “influencer” on oikeasti follower

Kun tahdot vaikuttaa, tarjoa toisille kaunista ja kokonaisvaltaisesti kehittävää lisäarvoa lahjoillasi. Tee arvon antamisesta elinikäinen harrastus, jossa voit kehittyä loputtomasti. Mitä pidempään sitä tekee ja siinä enimmäkseen jopa onnistuu, sitä useampi haluaa ottaa omaehtoisesti vastaan tulevatkin lahjasi. Helpotat heidän valintojaan, kun pidät huolen, että kaikki mitä tarjoat, on hyvin todennäköisesti huomion arvoista.

Vaikuttaminen on molemminpuolista yhteispeliä. Antaminen ei toimi ilman innokasta vastaaottoa. Ensin voi testata pienesti ja kevyesti. Kun matalan kynnyksen kokeilusta jää kaikille kelpo fiilis, voidaan jossain kohtaa ehdottaa jotain intiimimpiä ja syvällisempää. Lopulta voit myydä vaikka kalliin kurssin tai koulutuksen tyypille, jonka maailmaa mielit koskettaa. Voit vaikuttaa suosituksillasi tuhansien, ehkä lopulta miljoonien päätöksiin, koska he tietävät, että sinun johdatuksesi on ennenkin johtanut palkitseviin kokemuksiin.

Vaikuttaminen on syvenevä suhdeprosessi. Vallankäyttö varmistaa vain, että anti-vaikuttamisen eli pakkokyykytyksen kohde menee suojakuoreen ja yrittää pelastaa autonomiastaan mitä pelastettavissa on. Pahimmassa tapauksessa hän rakastuu vangitsijaansa, eikä siitäkään hyvää seuraa. Tai hän antautuu vallan alle ja apatisoituu välinpitämättömäksi. Ainoa keino todella muuttaa maailmaa, on tehdä se kohtelemalla toisia niin erinomaisesti, että he vahvistuvat vuorovaikutuksessa, joten luottamuksen kasvaessa voit antaa heille entistä enemmän, ja päästä luomaan kanssavoimaantujien kesken vieläkin parempaa. Kun haluat muuttaa maailman, varusta heitä vapauttamaan ja vahvistamaan toisia.

Bisneksessä moni yrittää “scorettaa” eli saada aikaan kauppaa. Baarissa moni nuori mies yrittää saada naisen sänkyyn. Menestyjä sen sijaan ymmärtää, että menestys perustuu pitkäaikaisiin suhteisiin, joiden arvo kasvaa kuin onnistunut asuntosijoitus erinomaisella alueella. Lyhytnäköisellä manipulaatiolla ei ole sijaa sellaisessa suhteessa, ja vallankäytöllä vielä vähemmän. Kun tapaan kivan naisen, on se kai ihan jees, jos “saan hänet sänkyyn” – onpahan kavereille jotain kehuskeltavaa! Paljon hienompaa on tavata inspiroiva nainen, ja kuulla pian, miten keskustelumme muutti hänen maailmaansa entistä antoisampaan suuntaan. Tai miten hän aavisti, että tänä syksynä tulee tapahtumaan jotain upeaa, ja sitten minä tulin vastaan ja avasin hänelle uusia maailmoja. Tai kuinka upeisiin tyyppeihin hän on päässyt tutustumaan kauttani, eikä edes tarvitse enää minua, koska elämä on niin antoisaa uusien kavereiden kanssa. Ultimaattisin scoretus on se, kun hän kertoo olevansa inspiroituneempi koko olemassaolosta tutustuttuaan minuun ja maailmankuvaani.

Liiketoiminnassa on ihan jees, jos onnistut tekemään kaupan. Paljon hienompaa on huomata, miten kaikkien elämä, integriteetti tai terveys paranee ja innostus kasvaa yrittämättäkin.

Vaikuttajuuden irvikuva on se, kun ahne psykopaattikorporaatio etsii helposti huijattavia asiakkaita, ja maksaa “influencerille” manipulaation toteuttamisesta. Jotta maailmaa voi muuttaa, täytyy ensin olla oma vahva näkemys ja kuva maailmasta, jonka perusteella pystyy testaamaan aavistustensa toimivuutta tositilanteissa – eikä kulkemaan sokeasti pelkkään rahaan (ja nykyään myös wokeen) uskovan jättikoneiston talutusnuorassa.

Rajojen merkitys – ja merkityksettömyys

Psykologiassa tuntuu olevan muodissa puhua rajojen tärkeydestä: “sinulla tulee olla selkeät rajat”. Kuitenkin lähes kaikki parhaat asiat elämässä ovat sitä, kun saa luopua vallihaudoista ja avata ilon portit vailla uhkaa.

Jatkuva rajojen puolustaminen on vähän samalla tavalla masentavaa, kuin virheiden pelkääminen: kyllä, tärkeää, muttei sellaisenaan kovin inspiroivaa, koska nollaa paremmaksi ei voi pistää siinä pelissä. Juu, on tärkeää suojautua vakavilta katastrofeilta – tiedostaen, että ihanimpia ihmeitä tapahtuu silloin, kun voi laskea suojukset. Joskus pitää suorittaa väkisin ja käyttää kovaa itsekurivoimaa ainakin alkuun pääsemiseen ja olosuhteiden kunnostamiseen. Kuitenkin se hetki, kun kokonaisuutta kaunistava luovuus kukkii, tuntuu enemmän irtipäästöltä ja pilvissä leijailulta kuin sotimiselta raskaissa turvavarusteissa likaisen juoksuhaudan pohjalla.

Ihmissuhteissa en panosta juurikaan omiin rajoihini, vaan etsin ihmisiä, jotka pystyvät tekemää minulle sitä enemmän hyvää, mitä vähemmän heiltä suojaudun. Etsin ihmisiä, joilta ei vahingossakaan tule sellaista iskua, jonka tarkoitus tai vaikutus olisi painaa minua tai ketään muutakaan luottokaveria alas. Toki vitsaillessa voidaan sanoa mitä vaan, ja pelikentällä käytetään kaikki voimat toisen nujertamiseen – mutta taustalla ei ole tarvetta pilata kenenkään päivää alakoulutyyliin. Viimeistään yläasteella jokainen oppii, että “kaikkea, mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan koulukiusaajien juoruinkvisitiossa”. Vapaana aikuisena heittäisin ilkivallasta nauttivan k*sipään kauas todellisuudestani, ja kehottaisin muitakin tekemään samoin.

Valtarakenne rajojen rikkojana

Mitä tekee valtio? Juuri sitä, mitä varten niitä hemmetin rajoja täytyisi jaksaa ylläpitää. Valtio käyttää valtaa. Pakkovallan käyttö tarkoittaa toisen tahdon yli kävelemistä, väkisin ilman lupaa. Valtio oikeuttaa toimintansa “yhteiskuntasopimuksella”, jota en muista allekirjoittaneeni, etkä sinäkään. Valtio omalla esimerkillään opettaa meidät uskomaan olemattomiin haamusopimuksiin ja keksimään mitä mielikuvituksellisempia selityksiä mielivallallemme, sekä alistumaan toisten mielivaltaan.

Valtiolle ei voi sanoa ei. Opettajalle ei voi sanoa ei. Minkälaiset eväät tämä antaa elämään? Sitten joskus kolmekymppisenä löydämme “rajoista” kertovan kirjan, koemme valaistumisen, ja alamme julistamaan rajojen tärkeyttä kaikille ja käyttäytymään vähän cringesti.

Vapaassa maailmassa ein sanominen olisi lopulta vähintään yhtä luontevaa kuin tarkoin harkittu, voimakkaasta fiiliksestä nouseva suostuminen. Ehdotusten tekemiseen ja niiden innokkaaseen yhteispohtimiseen ei tarvitsisi liittyä mitään draamaa tai kirjaamattomia haamuoletuksia siitä, mitä kukin saa vapaudellaan tehdä. Pettyminen siihen, ettei toinen noudata mielikuvitussopimukseen kirjaamattomia oletuspykäliä, on epävapaassa, rajoja kroonisesti rikkovassa manipulaatiokulttuurissa opittu yleinen painostuskeino.

Joskus suunnilleen koko kulttuuri saattaa painostaa sinua noudattamaan jotain allekirjoittamatonta haamusopimusta. Pysymään ruodussa. Suorittamaan oletettuja velvoitteita loputtomasti ilman lomaa. Mitä tapahtuu, jos en noudata sellaista “sopimusta”? Joku suuttuu. Mitä tapahtuu, kun hän huomaa, ettei suuttuminen auta, vaan päinvastoin, ajaa sinua entistä kauemmas? Jos hän on järkevä, hän vaihtaa rakentavampaan strategiaan. Ei-järkevistä itseavuttomista kroonikko-valittajista on paras päästä eroon, ja näin se onnistuu varsin vähällä vaivalla.

Kuten itävaltalaisessa taloustieteessä sanotaan, arvon ratkaisee kuluttajan preferenssi. Arvo ei tule työstä tai kärsimyksestä, vaikka kommunistis-keynesiläisessä feikkimaailmassa olisi normaalia ajatella niin. Kun lopetan toisten edellyttämään kärsimystotteluun suostumisen, huomaan olevani yllättävän monen “kuluttajan” preferenssin mukainen. Saatan toimia vastoin kollektiivin arvomaailmaa – mutta olla niin kiehtovaa seuraa, että moni valitsee silti nähdä mieluummin minua, kuin tylsempää tottelijaa. Osa saattaa jopa inspiroitua irrottelemaan omiakin piuhojaan.

Mitä tapahtuu, kun “kuluttajana” arvostan asiaa x, ja koen saavani siitä huippua fiilistä? Olen valmis maksamaan siitä. Kohtelen tuotteen tarjoajaa tai valmistajaa erityisen hyvin, ja ilahdun hänen seurastaan, enkä tahdo tuottaa hänelle ainakaan ylimääräistä vaivaa. Kun sinulla on sitä, mistä kaikilla on krooninen pula, eli iloa ja elinvoimaa, voit ikäänkuin implisiittisesti kysyä: niin haluatko sä sitä hauskaa vai et? Minulle käy kumpi tahansa vastaus, koska tiedän mitä itse haluan, ja sitä maailmassani jo on loputtomasti, koska en himmaa itseäni konformoituakseni toisten copypeistaamaan arvo(ttomuus)maailmaan.

Varhaisteininä maajoukkueleirillä katsottiin asuntolassa salaa ranskalaista myöhäisillan pehmopornoleffaa. Muistan siitä yhden olennaisen pointin. Siinä mies tapasi naisen jossain hotelliaulassa, ja keskustelu päättyi seksuaalisiin aiheisiin. Mies oli jo tunnelmissa, mutta nainen vastusteli ehdotuksia. Mies sanoi: “Ainoa pätevä syy kieltäytyä on, jos et halua.” Samoin tahdon toimia kaikissa suhteissani. En kaipaa paikalle ketään, joka ei todella tahdo olla paikalla. Enkä halua olla toisillekaan eloton suorituskone, joka olisi mukana muista syistä kuin omistaan.

Rajat toimivat parhaiten, kun ne voi heittää pois

Kun en pidä elämässäni ihmisiä, jotka haluaisivat kävellä tahtoni ylitse tai hyötyä huonosta olostani, en tarvitse raskaasti ruokittavaa jousimiesten armeijaa linnani muureille. Miksi hengaisin jonkun kanssa, joka “tietää paremmin” miten minun kuuluisi elää, ja näkee avautumiseni mahdollisuutena tyrkyttää neuvojaan? Miksi pitäisin maailmassani häirikköä, joka töpeksii tanssiaskelia tarkoitushakuisesti? Miksi kaveeraisin jonkun kanssa, jonka kanssa kaveeraaminen sisältää pitkän listan raskaita rajoitteita, ahdistavia estoja, kuormittavia odotuksia ja oletettuja velvotteita – joiden “rikkomisesta” seuraa maailmaani pienentävään manipulointiin tähtääviä seuraamuksia?

Jos käyttäytyisin suhteissani lähtökohtaisen epäluuloisesti, ikäänkuin toiset pyrkisivät hyötymään kustannuksellani ja kusemaan muroihini heti silmän välttäessä, kaverini pitäisivät minua outona. Tai he ehkä selittäisivät ylivarovaisuuteni jollain lapsuuden traumalla, joka aktivoitui Minjan punaisesta paidasta. Tietenkin ystävien keskuudessa kaikki haluavat kaikille hyvää, ja osaavat tanssia koko jengin iloksi. Sellaiseen diiliin ei meidän piireissä kukaan viitsi lähteä, missä joku jäisi edes vahingossa miinukselle. Kaikki, joiden kanssa toimin, ovat ystäviä. Jos joku siinä porukassa alkaisi käyttäytyä vihollisen tavoin, hän putoaisi pikaisesti pois, jotta muut voivat jatkaa rajatonta liekkileikkiään turvallisin mielin.

Varsinainen vaikutusvalta alkaa omaehtoisesta muurien laskemisesta, parhaassa tapauksessa suojakeinot spontaanisti unohtaen

Pakkovallan maailmassa, jossa kaikki asuvat omissa linnoissaan ja pyrkivät häiritsemään toisiaan ärsyttävillä nuolisateilla, ei kellekään kerry kovin syvällistä vaikutusvaltaa. Jos halajat todellisinta vapaaehtoisuuteen perustuvaa valtaa, laske muurisi. Ala ottaa hyvää vastaan, ikäänkuin toiset haluaisivat ja kykenisivät sitä sinulle antamaan. Ja anna heille parastasi, ikäänkuin välittäisit frendiesi ja heimotovereidesi hyvinvoinnista pintaa syvemmin. Rajat tulevat tositarpeeseen vasta sitten, jos joku ei osaa toimia hyväntahtoisessa ilmapiirissä. Jos joku ei jaksa tuoda arvoa pöytään ja vastaanottaa sitä muilta, vaan anastaa, pakottaa, tunkeutuu ja painostaa, silloin tarvitaan rajoja. Muttei mielellään kroonisesti, niin että pitäisi päivästä toiseen pysytellä saman ankeustyypin kanssa varpaillaan. On parempi vaihtaa maisemaa, jottei tarvitse jatkaa jäykistelyä yhden ääliön vuoksi. Ole lähtökohtaisesti avoin ja antelias. Suojellaksesi heimon huomiokenttää alentavalta arvottomuudelta, anna ankeiden aikavarkaiden jäädä etäämmälle. Mikäli kiusaaja oppii käyttäytymään, hän saattaa olla tervetullut takaisin sinne, missä juhlitaan saman linnan salissa ilman ankeusaseita.

Ihanimmat ihmeet tuppaavat toteutumaan, kun kaikki ovat riisuneet kilpensä. Vuonna 2008 silloisessa “numen-jengissä” eräs sittemmin julkisuuteen noussut terveysguru totesi minulle: “En tiedä yhtään, mitä tässä tulee tapahtumaan. Mutta vaikka kaikki menisi pieleen, tää on silti ollut kaiken arvoista, koska on saanut tavata niin huikeaa porukkaa, oppia niin mielettömiä asioita ja kokea elämää isompia hetkiä.” Hän laski muurinsa, antoi rajojen jäädä vähemmälle ilon hengessä, heitti jopa matkavakuutukset olan yli ja heittäytyi taloudellisestikin tyhjän päälle – ja sai paljon enemmän, kuin olisi koskaan voinut saada elämällä ’järkevästi’ byrokraattisten turvamuurien takana. Se porukka oli niin rajatonta, että kun minulle iski inspiraatio tiivistää meidän jengin viisautta kirjaseksi, ensin yksi tiimi antoi asuntonsa käyttööni ja meni itse jopa nukkumaan muualle. Heidän tarvitessa taas asuntoaan, eräs saman jengin jäsen antoi minulle asuntonsa käyttöön ja meni nukkumaan kavereille. Jengikaverit jopa kantoivat minut ja toisten omistaman tietokoneen uuteen mestaan, koska olin niin kanavat auki, etten tajunnut tästä maailmasta tuon taivaallista. Psykologisesti kokonainen ihminen, jolla on terveet rajat, ei koskaan antaisi vieraan valloittaa asuntoaan vain koska toisella iski inspiraatio. Järkevässä peruselämässä jää isoimmat ihmeetkin kokematta.

Muistatko, miten kivaa oli lapsena yökyläillä kaverin luona? Miksei sama onnistu aikuisena? No koska aikuisten pitää olla tuottavia ja keskittyä omiin juttuihinsa… Ei pidä paikkaansa. Kun pikku-Antti oli meillä kylässä, hän sai ihan rauhassa jäädä vaikka makuuhuoneen komeroon lukemaan sarjiksia, ja liittyä leikkeihin sitten kun siltä tuntui. Osasimme olla samassa tilassa ilman tunkeilevia “käytössääntöjä”, toistemme itsestäänselvää vapautta ja omaa tahtoa arvostaen. Niin kaverit tekee. Emme me kuusivuotiaana olleet mitään yhteiskuntafilosofeja; kaikille oli vaan itsestäänselvää, että jokainen saa leikkiä kuten parhaaksi näkee, eikä ole kenenkään asia puuttua frendin tekemisiin tai vaatia toista osallistumaan.

Aikuisena opimme käyttäytymään kunnolla ja huomioimaan toisiamme. Minulle antoisimmat kaverisuhteet ovat sellaisia, missä kenenkään ei tarvitse huomioida tai häiritä ketään sen enempää, kuin jos olisimme eri asunnoissa. Sellaisissa suhteissa on itsestäänselvää, että jossain kohtaa joku alkaa kokkailemaan ja kaikki tarvittava tulee tehdyksi. Ilon ilmapiirissä kaikki nauttivat rennosta chillailusta sekä myös itselleen luontevista aktiviteeteista, mitä voivat tehdä kortensa kantamiseksi kekoon arvostusta aikaansaavalla laatutasolla. Spontaaneissa jengitapaamisissa oli ihan paras fiilis, kun toiset opettavat toisilleen uusia taitoja tai keskustelevat syvällisyyksiä, ja saan hääriä keittiössä kaikessa rauhassa bataattiranskalaisia kokkaillen.

Tuottavuus ja oma tila

Eikö tuottavuus kuitenkin vaadi omaa rauhaa? Vain, jos kaverit ovat vaativia energiasyöppöjä ja taitamattomia häiriköitä, jotka eivät arvosta flow-tilaa tai edes tunnista sitä, koska ovat tottuneet töksähtelemään teennäisesti tyrannien tahdissa. Kaveri, joka kirjoittaa laulun sanoja, on usein kutsunut minut kotiinsa, tai siis pieneen huoneeseensa, hengailemaan samalla kun hän tekee työtään. Minä näpyttelen läppäriäni, tai vaikka nukahdan sohvalle, ja molemmat saavat inspiraatiota toistensa virtauksesta. Jos tulee fiilis sanoa jotain, eli kun sisältä nousee aito inspiraatio, se tulee ikäänkuin yhteisestä energiakentästä, eikä häiritse ketään. Jos huoneessa olisi yksikin konemaisesti käyttäytyvä normiaikuinen, hän pilaisi taian samalla tavalla, kuin lapsenakin pystyi leikkimään kunnolla vasta kun robottivanhemmat lähtivät omille teilleen.

On olemassa kulttuureja, joissa aikuiset pystyvät olemaan, elämään ja menestymään pienessäkin tilassa. Muslimien sanotaan valloittavan Lontoota, koska suunnilleen koko suku pystyy asumaan saman katon alla, puhaltamaan samaan hiileen, laittamaan rahat samaan leikkikassaan, josta ostellaan Ferrarit ja yhteiset sijoitusasunnot. Elon Musk viihtyy yökylässä huippujohtajien luona tai tehtaansa sohvalla, ja säästää asuntorahat Marsin valloitukseen. Huippuartistit nukkuvat studiolla tai toistensa luona luovan prosessin ajan. Ajattele, miten kivaa elämä voisi olla, jos pystyisimme tulemaan lasten kaltaisiksi, ja luomaan perhemäisiä leikkisuhteita yhtä helposti kuin 5-vuotiaana? Mutta ei: esittääksemme kunniallisen alamais-aikuisen roolia, kaikkien täytyy maksaa omat jättivuokransa, laittaa omat ruokansa, pestä pyykkinsä, siivota nurkkansa, katsoa yksin telkkaria, ja nähdä kavereita vain fasadimoodissa, mikä tekee sosialisoinnista raskasta ja kuluttavaa – paitsi kännissä tai muissa aineissa, joiden varjolla on hetken aikaa sallittua olla hieman lapsellisempi ja rennompi.

Läsnäolottomuuden voima

Kaikki saavat energiaa toistensa olemassaolosta – kun kenenkään ei tarvitse “olla läsnä” tai esittää olevansa. Teininä tätä sanottiin chillailuksi – tuu tsillaa meiän kanssa. Kerran ehdotin, että mennään siivoamaan mun huone hienoon kuntoon ennen treffejä. Kavereista toinen oli täysin messissä, koska on inherentisti ihanaa tehdä porukalla melkein mitä vaan, ja erikoiset ideat antaa eniten. Terve yhteisö haluaa saada aikaan yhteishyvää. Toinen kavereista tuli mukana lähinnä, koska ei kehdannut kieltäytyä. Hän oli enemmän sosiaalisten sääntöjen vanki, skriptien suorittaja. Meillä kahdella muulla oli unohtumattoman hauskaa. Vastaavasti olen saattanut kyläillä kivan kaverin luona, ja puunata keittiötä putipuhtaaksi samalla kun hän hengaa olohuoneessa ja juttelemme sen verran isoon ääneen, että kuulemme toisiamme. En yritä tehdä palvelusta, noudattaa normia tai olla jotenkin hyvä tyyppi. Aidossa yhteisöllisyydessä tuntuu vaan huikealle olla osana rajat ylittävää symbioosia ja osallistua yhteisen fiiliksen maksimointiin millä tahansa vähänkään itselle ominaisella tavalla.

“Köyhissä” maissa seikkaillessani halusin tutustua kulttuuriin pintaa syvemmin. Muistan, kun syksyllä 2003 olin yötä pienessä huoneessa, jossa asui neljä tai viisi aikuista, jotka olivat vasta muuttaneet maalta kaupunkiin. Nukuimme rivissä lattialla; päällämme roikkui pyykit seinästä seinään viritetyillä naruilla. Ei ollut edes erillistä wc-huonetta. Ja väitän, että meillä oli hauskempaa, kuin “rikkailla” länsimaalaisilla, joilla on varaa sooloiluun ja masisteluun.


Hynttyyt yhteen

Jos Suomen kaltaisessa “rikkaassa” maassa voisi löytää kymmenen niin hyvää kaveria, että heidän kanssaan olisi megahuippua tai vähintäänkin rentoa asua jopa alle sadan neliön tilassa ilman sääntöjä, sellainen yhteisö menestyisi missä vaan. Eikä kukaan voisi masentua, kun joka päivä saa nauttia leikkisää etenemistä unelmien suuntaan. Millaisesta elämästä olisit unelmoinut 5-vuotiaana? Tietenkin sellaisesta, missä saat joka päivä tehdä kivojen kavereiden kanssa mitä haluat.

Oletko huomannut, kuinka aikuisten keskuudessa on tapana sanoa “sori, sillon ja sillon ei sovi tulla tänne, koska mulla on lapset (tai vanhemmat, sukulainen tai perhe) kylässä”? Minä muistan lapsuudesta, että perheen kanssa, tai siis kotona, vietetty aika oli sitä kivempaa, mitä enemmän siellä oli kavereita paikalla. Meitä lapsia harmitti, kun vanhemmilla ei ollut juurikaan kavereita, jotka olisivat voineet käydä meillä kylässä. Olisi ollut ihan mahtavaa, jos isin ja äidin työkaverit olisivat työpäivän jälkeen tulleet viettämään iltaa meille, ja vielä hauskempaa, jos osa heistä olisi jäänyt yökyläänkin, vaikka sitten patjoille, sohvalle, tai minne kukin sattuu nukahtamaan.

Kesällä 2021 asuin Siltasaaren kaksiossa, lähellä silloisen kumppanifirman toimistoa. Tein heti selväksi, että kaikki firman työntekijät ja yhteistyökumppanit kavereineen saavat hyödyntää asuntoani niin paljon kuin sielu sietää. Harmi, etten pystynyt teettämään enempää avaimia, joten annoin 2 vara-avainta työporukan käyttöön niin, että niistä ainakin toinen oli aina toimiston pöydällä kenen tahansa löydettävissä. Lopulta eräs perhe, joka auttoi kyseistä firmaa silloin tällöin, päätyi asumaan kaksiooni muutamaksi kuukaudeksi. Oliko se minulta jotenkin pois? Ei, se toi pelkästään lisää fiilistä ja helppoutta elämääni, koska kaikki on yhdessä sekä kivempaa että myös kätevämpää. Aamulla oli huippua herätä, kun lapset tulivat riehumaan sänkyyn tai sen ympärille ja ihmettelemään, onko tuo aikuinen edes elossa vai sittenkin salaa hereillä. Sain hyvät aamujumpat taistellessani lasten kanssa noin 5-15 minuuttia, ja sitten heitin sandaalit jalkaan ja lähdin jatkamaan päivää. Ainoa edes pieni haaste oli, kun jouduin toistuvasti toistamaan kaikille, että ei, en vihaa ihmisiä, vaan minulle on pelkästään plussaa, kun niitä pyörii ympärillä – niin kauan, kun kukaan ei vaadi myöskään minulta mitään, vaan voimme nauttia toistemme seurasta lasten tavoin.

Visioin maailmaa, jossa on niin vähän alaisiaan ahdistelevaa pakkovaltaa, että useimmista tuntuu luontevalle heittäytyä ilon ihmeisiin ja rennon rakkauden ilmapiiriin – joka ei vaadi tai painosta, ei pingota eikä pakkosuorita sosiaalisuutta tai edellytä sitä muiltakaan, vaan nauttii, kun kaikki nauttivat vapautuneesti olostaan. Kommunismi on sitä, kun ihmiset pakotetaan jakamaan resursseja: luopumaan rajoistaan yhteisen edun nimissä. Vapaus on sitä, kun saa olla ilman, että kukaan tulisi rajojani väkisin rikkomaan. Aito elämä on sitä, kun itsenäiset olennot voivat vapaaehtoisesti valita ei-biologisiakin perheenjäseniä, liittolaisia ja leikkikavereita, joiden kanssa on rajattoman kivaa – ja jatkaa lupaa kysymättä leikistä toiseen.

Miksei samoista peleistä tai tavoitteista kiinnostuneiden kesken voisi olla loputtomasti paikkoja ympäri Suomea ja maailmaakin, mihin itse kukin on tervetullut tuomaan parhauttaan pöytään?

On tärkeää pystyä olemaan rennosti ilman rajoja tai skriptejä, kun on kyse luottokavereista ja luovuuskumppaneista. Jos oman sisäpiirin ulkopuolinen, tai joskus jopa läheinen, koettaa käyttää valtaa tai pelata manipuloivaa win-lose-peliä, tai ehdottaa jotain, mikä ei sovi omiin arvoihin ja tavoitteisiin, on sitäkin tärkeämpää olla tarkka rajoissaan. Viime kädessä “rajojen vetäminen” on niinkin yksinkertaista, että jättää osallistumatta sellaiseen, mitä ei sydämessään halua: “If it’s not a **ll Yes, it’s a **ck no.” Uskaltaa kieltäytyä, kun ei kiinnosta. Osaa sanoa neutraalisti ei, yhtä lailla kuin pohtia uteliaasti itse kunkin toiveita ja tavoitteita. Ei on voimakkain sana. Suostu vain diileihin, joissa sinäkin voitat. Älä laita nimeä paperiin vain, koska muutkin laittavat, tai koska niin on tapana.

Tee itsellesi selväksi, että elämässäsi on sijaa vain ihmisille, jotka aidosti ilahtuvat menestyksestäsi, kannustavat sitä, ehkä jopa janoavat nähdä sinun edistyvän ja tukevat kasvuasi innokkaasti. Kun tämä on sinulle selvää, ja olet jo opetellut ihastumaan toistenkin menestykseen, on luontevaa tehdä valinnat sen mukaan. Kenen kanssa tuntuu varauksettoman hyvälle juhlia voittoja niin, että jutustelun jälkeen seuraava pelihaaste houkuttaa entistäkin enemmän?

21. “Ihmiskunta on kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan”

Meille myydään loputtomasti tähän liittyviä tarinoita. Sanotaan, että nykyään elämme pitkään, ja ennen länsimaisen lääketeollisuuden kehittymistä ihminen kuoli alle kolmekymppisenä – mikä on pitkälti lapsikuolleisuuden aiheuttama tilastoharha. 1800-luvun Englannissa elinajanodote oli jopa nykyistä pidempi, kun lapsikuolleisuus eliminoidaan tilastoista. Kun perehdyt historian merkkihenkilöihin, ei heidän elämänkerroissaan lue “kuoli vanhuuteen 28-vuotiaana.” Kautta vuosisatojen tunnetut hahmot ovat eläneet suunnilleen yhtä pitkään kuin nykyäänkin.

Oliko pimeä keskiaika Antiikin Kreikkaa tai Roomaa kehittyneempi? Miksi yli kymmenen tuhatta vuotta sitten osattiin rakentaa paremmin kuin nykyään?

Onko se kehittymistä, että elinajanodote laskee samalla, kun psyykelääkkeiden myynti nousee? Mitä kehitystä se on, jos vielä 120 vuotta sitten sait matkustaa miltei minne tahansa ilman passia ja viisumia? Länsimaissa verot ovat nykyään vähintään moninkertaiset verrattuna reilun sadan vuoden taakse, ja valtio puuttuu byrokratiallaan yhä useampiin elämän osa-alueisiin. Onko se kehitystä, että lapset eivät osaa enää juuri edes juosta, ja armeijassakin on huomattu nuorison kunnon ja kyvykkyyden huolestuttava aleneminen? Se ei ainakaan ole edistystä, että ennätyksellinen osa tekee niin turhaa työtä, ettei itsekään koe siinä merkitystä saati ammattiylpeyttä tai edes omistajuutta. Elämme ehkä historian ensimmäistä aikaa, jossa huonojen tuotteiden tekijöitä arvostetaan, ja laadun puolestapuhujia pidetään outoina.

Ihmiskunta on ympäri maailmaa kokenut kehityksen kulta-aikoja, kun vaihdannan välineeseen on voinut luottaa, ja keskusvalta on antanut ihmisten olla varsin rauhassa. Minusta kaikki viittaa siihen, että aina on ollut olemassa kaikille elämän osa-alueille sellaistakin teknologiaa ja ratkaisuja, jotka todella kaunistavat kokonaisuutta ja ehostavat elinvoimaa, eivätkä riistä mitään. Ehkä yli kymmeneen tuhanteen vuoteen sellaiset keinot eivät juurikaan ole olleet valtavirrassa. Sivilisaatio toisensa jälkeen on tuhonnut itsensä tuhoisilla tavoillaan.

Kaunis teknologia perustunee enemmän imploosioon kuin exploosion; melun sijaan harmoniaan; vorteksiin enemmän kuin keskipakoisvoimaan, ja niin edelleen. Viime vuosisadalla muun muassa Viktor Schauberger, Wilhelm Reich, Nikola Tesla ja Rudolf Steiner ovat kehittäneet saastuttavalle tuhoparadigmalle vastakkaisia teknologioita.

On olemassa uudistavaa maataloutta, joka ei tuhoa maaperää eikä ekosysteemin monimuotoisuutta, vaan parantaa sitä, ja samalla tuottaa jopa monituhatkertaista aarisatoa, puhumattakaan laatueroista. Pinnan alla sekin tyylilaji on jatkanut kehittymistään, mutta rahavalta on puoltanut enimmäkseen eroosiota. On olemassa parantavaa terveydenhoitoa, joka ei perustu myrkyttämiseen, estämiseen, leikkaamiseen ja säteilyttämiseen, vaan perustuu elinvoiman tukemiseen luonnonmyötäisin tavoin. On olemassa talousjärjestelmiä, jotka eivät johda kiirekulutukseen, vaikka valta on keskittynyt tuhotalouteen. On olemassa jopa politiikkaa, joka tuottaa sotien sijaan rauhaa siinä määrin, että Yle pillastuu, jos jonnekin valitaan sellainen valtiojohto.

Samaan aikaan, kun maailma natisee liitoksistaan, olemme löytämässä kaikkea sitä, mikä toimii kauniisti ja kestävästi. Hoksaamme, että on mahdollista rakentaa jopa sähkö- ja säteilysysteemit terveellisesti ruman sähkösaasteen sijaan. Oivallamme, kuinka tuhoisaa on kohdella ihmistä, ekosysteemiä ja yhteiskuntaa koneen tavoin.

Vaikenemalla olen osa ongelmaa. Voin toki tienata turvallista elantoa päin seinää ajelevan tuhokoneiston osasena sokeaa esittäen, mutta silloin voisi olla vaikeaa samalla toteuttaa mitään kovin inspiroivaa elämän tarkoitusta.


Sanoako vai eikö sanoa?

Kauan sitten, kun kehtasin puhua julkisesti luomusta ja superfoodeista, olin “vaarallinen toisinajattelija”, jota moni yritti tuhota ja maalittaa. Tiesin olevani oikealla asialla ja auttavani ihmisiä, joten jatkoin puhumista ja tekemistä, ja lopulta nousin suosioon. Jos nyt valitsisin toisen tien, ja lakkaisin ajattelemasta ääneen, voisin saavuttaa monta kiiltävänkaunista houkutusta: helpompaa menestystä, kavereita valtaeliitin keskuudessa, jopa ihanaa romantiikkaa jonkun yhteiskuntakelpoisen kanssa… Mutta mitä sitten? Säteilisinkö ylimaallista täyttymystä, vai olisinko yhtä ahdistavan epäaito, kuin muutkin mukamenestyneet varmistelijat?

Joitakin vuosia sitten minulla oli henkilökohtainen asiakas, noin keski-ikäinen erittäin menestynyt mies, joka sanoi kahden kesken, että “kaikesta muusta luopuisin, mutta lapset voisin pitää”. En siis taida jatkossakaan tavoitella sellaista “menestystä”, joka romahtaisi, mikäli maailmalle paljastuisi, mikä oikeasti olen. Sellaista menestystä tuskin haluaisin pidemmän päälle pitää, mikä on rakennettu valheiden ja vaikenemisen varaan, ja jossa pysyminen vaatisi loputonta esittämistä ja tekohymyä ihmisten ilmoilla.

Inkvisitiolle alistuminen

Jos menisin aikakoneella keskiaikaan, en arvostelisi inkvisitiota, koska sananvapautta, perustuslakia ja ihmisoikeuksia ei oltu vielä keksitty, tai ainakaan moisille ei annettu arvoa. Nykyään on yksinkertaisesti tyhmää alistua elämään kuin keskiaikainen maaorja. Itsensä orjuuttamisen seuraukset ovat nyt pahemmat, kuin silloin, kun lääketeollisuutta ja Blackrockia ei ollut vielä olemassa. Hyvesignaloinnilla voi saada työpaikan, mutta kuinka kovasti haluat päästä piireihin, missä pysymisen edellytyksenä on laulaa kuorossa tuoreinta wokelaulua? Jopa Tim Ferriss joutui karkaamaan Paul Grahamin Piilaaksosta, koska ei kestänyt teknologiataivaan itseriittoista ahdasmielisyyttä. Tim kirjoittaa:

“Piilaaksossa leviää salakavala tartunta, kuin omituinen McCarthyismin muoto, joka on naamioitunut liberaaliksi suvaitsevaisuudeksi. Olen sosiaalisesti niin liberaali kuin voi olla, ja minusta on ällöttävää, kuinka monet aiheet tai eriävät mielipiteet ovat yksinkertaisesti kiellettyjä Piilaaksossa. Nykyään ihmiset, joilla on oikeita töitä (toisin kuin minulla), vaarantavat uransa kehdatessaan edes kyseenalaistaa San Franciscon kollektiiviset harhaluulot. Eikö tämän pitäisi olla paikka, jossa ihmiset muuttavat maailmaa haastamalla konsensustodellisuuden? Näkemällä julkisivujen takana piilevät todellisuudet? Matkustin aikanaan länteen ja aloitin alusta Bay Arealla juuri avoimuuden ja vapaan keskustelun takia. Nyt minusta tuntuu yhä enemmän siltä, että se on kuin päällekkäin kasattujen fasadien maatuskanukke – kuin Washington DC, jossa ihmiset valehtelevat avoimesti toisilleen työpaikkansa menettämisen tai julkisen ristiinnaulitsemisen pelossa. Se on outoa, huolestuttavaa ja suoraan sanottuna todella vaarallista. Täällä on aivan liian paljon valtaa, jotta kohteliaisuus olisi kestävää. Jos kukaan ei koe voivansa sanoa: ‘Hei, tiedän, että se on kaikille epämukavaa, mutta luulen, että tämän ydinsukellusveneen polttoainesauvoissa on vuoto…’, olemme matkalla vääjäämättömiin vaikeuksiin.”

Orjuus vai suvereniteetti?

Meidät kaikki on kasvatettu kumartamaan auktoriteettia. Biologiallamme on vieläkin pidemmät perinteet joukkoon sopeutumisen huippuhiotussa nuoleskelutaiteessa. Entä, jos minun ei kaikesta huolimatta tarvitsekaan alentua kulttuuri- tai edes biologisen evoluution heikkotahtoiseksi orjaksi? Mitä, jos minä olenkin se auktoriteetti, joka valitsee seurani, työkaverini ja yhteistyökumppanit omilla kriteereilläni? Yksilön suvereniteettia arvostava kristinusko oli uusi innovaatio ihmiskunnan historiassa. En suostu heittämään hukkaan sen puhdasta perintöä. Juu, kristinuskon nimissä on sitemmin toteutettu ehkä sairainta satanismia, mitä miltei minkään ideologian alla. Mikään mahtihan ei estä kirkkoa, valtiota tai muuta valtarakennetta rikkomasta omia sääntöjään, jos he lakkaavat uskomasta lyhytnäköistä etuaan korkeampiin ideaaleihin. Valtakirkko on ollut ahne valtakeskittymä miltei kautta historian. Kuitenkin uskonnon parista nousee aina uusia suuntauksia ja seurakuntia, joissa yhteisö ei alistakaan yksilöä tai pienennä Hengen virtausta, kuten maallinen keskusvalta ja sieluton korporaatio lähes aina tekee. Ajatella, että länsimaisen kulttuurin ytimessä on tarina sankarista, joka auttoi heikkoja, paljasti pahuutta, vastusti vääryyttä ja asettui poikkiteloin tyranniaa vastaan – mutta kieltäytyi käyttämästä hänelle suotua valtaa edes itsensä pelastamiseen, edes epäreilulta väkivallalta suojautumiseen ja raukkamaisten pettäjiensä rankaisemiseen. Otti kannettavakseen yksilöä alistavaa konformismia ylläpitävän häpeätaakan. Hän todella näytti meille tietä maailmaan, missä jokainen voi tehdä ihmeitä, jopa vielä suurempia kuin hän.

Valitsen elämän

Mitä, jos valitsenkin omaehtoisesti viettää aikaa, tehdä työtä ja jakaa romantiikkaa poikkeuksellisten yksilöiden kanssa, joiden kesken voimme hämmästellä elon ihmettä estoitta? Voinko suosia sellaista yhteyttä, jossa inspiraatiolla ei ole tylsänkorrektia ylärajaa? Voinko kehittää itseäni niin erinomaiseksi, että pystyn tekemään myös Matrix-koneiston silmäätekeville tarjouksia, joista on vaikea kieltäytyä epäkorrektista pärstäkertoimesta huolimatta? Pystynkö puhaltamaan kaivattua energiaa sinne, missä pelkolähtöinen hyvehyminä on sumentanut auringon ja byrokratiavalta vaimentanut innostuksen?

Jos joku ei tohdi tehdä töitä, tai edes näyttäytyä, kanssani vain koska olen erilainen, jäänkö murehtimaan sitä? Vai tutustunko elinvoiman täyteisellä innokkuudella jo seuraaviin kymmeneen kiinnostavaan, vaikuttajaan, yritykseen, osaajaan ja ammattilaiseen?

Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani, eikä minun ei tarvitse olla samaa mieltä muiden kanssa. Se lienee tämän tekstin tärkein pointti: We can agree to disagree. Kaksi ihmistä ei voi itsenäisesti päätyä kaikessa täysin samoihin käsityksiin, ilman keinotekoista myötäilyä. Jos päätämme poistaa maailmasta mielipiteet ja perustaa uuden inkvisition aikana, jossa keskiajan kuninkaita vahvemmilla valtakeskittymillä on entistä enemmän dollareita ja mielenmuokkausteknologiaa käytössään, saisimme taatusti aikaan pahempaa tuhoa kuin silloin. Artikkelin alussa mainitun Y Combinator -yrityshautomon nykyinen johtaja on sittemmin kirjoittanut juuri tästä ilmiöstä:

“Vieraillessani Kiinassa huomasin jotain, mikä todella yllätti minut. Tajusin, että Pekingissä oli mukavampi keskustella kiistanalaisista ajatuksista kuin San Franciscossa. En tuntenut oloani täysin mukavaksi – olihan tämä kuitenkin Kiina – mutta mukavammaksi kuin kotona.

Tämä osoitti minulle, miten huonoksi asiat ovat menneet ja miten paljon asiat ovat muuttuneet siitä, kun aloitin Kaliforniassa vuonna 2005.

San Franciscossa tuntuu olevan vuosi vuodelta helpompi puhua vahingossa harhaoppia. Kiistanalaisesta ajatuksesta keskusteleminen, vaikka olisit 95-prosenttisesti samaa mieltä konsensuspuolen kanssa, tuntuu uhkaavalle.

Tämä on erittäin huono asia Bay Arean startup-yrityksille.

Puheen rajoittaminen johtaa ideoiden rajoittamiseen ja siten innovaation rajoittamiseen – menestyneimmät yhteiskunnat ovat yleensä olleet kaikkein avoimimpia. Usein valtavirran ideat ovat oikeassa ja pakanat väärässä, mutta juuri ‘väärät’ ideat vievät maailmaa eteenpäin, silloin kun ne sattuvat osumaan oikeaan. Älykkäät ihmiset ovat yleensä allergisia ideoiden rajoittamiselle, ja näen monien tuntemieni älykkäimpien ihmisten muuttavan muualle.”

https://www.brainyquote.com/quotes/martin_luther_king_jr_390143

Jos sanon jotain poliittisesti epäkorrektia ja saan potkut sen takia, olenko väärässä? En. Tekeekö potkujen antaja väärin? Hän saa tehdä mitä tahtoo omilla resursseillaan, ja valita seuransa. Sisimmässään hän tuskin haluaa rakentaa inkvisition hallitsemaa tylsyysmaailmaa, josta jokainen ajattelija, älykkö ja innovaattori haluaa ottaa hatkat – mutta päätyy tekemään niin, koska on heikko ja ajattelee pienesti. Suosittelen kaikille seuraavaa:

+ nosta markkina-arvoasi kehittämällä toisille tärkeitä taitojasi. Voita ja onnistu, paranna maailmaa ja markkinaa.

+ tutustu innokkaasti osaaviin ihmisiin, jotka tekevät juttuja joita arvostat, isostikin ja inspiroivasti. Ole liekeissä ja mene sinne, missä into kasvaa.

+ rakasta ja pyri ymmärtämään myös inkvisiittoreita. Tee heidän olonsa turvalliseksi, ja kuuntele heidän näkökulmaansa uteliaan avoimesti – mutta jos he silti pyrkivät tekemään sinulle pahaa, kerro totuudellisesti, missä he rikkovat standardejasi, ja ole valmis pahimmassa tapauksessa jopa cansellaamaan kansellaajat. Rakenna omien into- tai kunnianhimojesi ympärille vaurasta, vapaata ja uteliasta meininkiä, jonne korrektin ahdasmielisyytensä tai byrokraattisten tottumustensa elinkautisvangit eivät ehkä ole tervetulleita.

Jos joku on joskus jostain eri mieltä kanssasi, hyvä: niin sen kuuluu ollakin, siitä lähtee todellinen keskustelu. Jos joku sinulle tärkeä koettaa tuhota elämäsi tai viedä työsi vain, koska olet eri mieltä ja herätät keskustelua, tarjoa hänen kaipaamaansa turvaa, yhteyttä ja arvostusta. Kohteliaisuus kunniaan vieraiden kanssa, arvokkaasti arvostaen. Keksi jotain, missä voit aidosti myöntää oman vajavaisuutesi, vastuusi tai laiminlyöntisi, mikä on voinut aiheuttaa toisille pahaa mieltä tai epäluottamusta. Pyri neuvottelemaan kuin olisitte samalla puolella, tähdäten molempia miellyttävään yhteisvoittoon. Ole kuitenkin tarvittaessa valmis turvaamaan sitä vapauden ja uteliaisuuden paratiisia, jota olet luomassa leikkisien liekkityyppien kesken. Joitakin on parempi arvostaa kauempaa, jottei ankeus tartu tai hukkaa aikaa huonoon yhteensopivuuteen.

Elä omilla ehdoillasi. Ansaitse sen mahdollistava asema maailmaa palvelevalla erinomaisuudellasi.

Taloudellinen ja sosiaalinen riippumattomuus

Oletko huomannut, että mitä vapaampi ihminen on taloudellisesti, sitä harvemmin hän kannattaa piikkipassia tai muitakaan hullutuksia, ja uskaltaa sanoakin sen ääneen? Vapaus ei ole sitä, kun on paljon rahaa ja hieno talo, mutta yksikin väärä mielipide voisi johtaa kaiken menettämiseen. Vapaus kasvaa, kun:

+ pystyt antamaan enemmän, joten et ole riippuvainen yhden pomon hyväksynnästä

+ pärjäät vapaalla markkinalla, etkä tarvitse menestymiseen lupaa ison korporaation portinvartijalta tai muulta yksittäiseltä päättäjältä

+ tunnet yhä enemmän osaavia, innokkaita ja menestyviä ihmisiä, joiden kanssa voi keksiä loputtomasti kivaa, kehittävää, kannattavaa ja kiinnostavaa tekemistä. Eikä elämäsi ole kiinni jonkun tietyn sosiaalisen skenen antamista sosiaalipisteistä

– tarvitset vähemmän: tiedät, kuinka voisit voida hyvin ja olla vapaa, onnellinen ja aikaansaava tämänhetkistä pienemmälläkin budjetilla

Missio, liekki ja sisäsyntyinen inspiraatio kasvattavat vapautta, koska tiedät jatkavasi peliä ja ratkaisujen rakentamista joka tapauksessa, vaikka kaikki tähänastiset ovet sulkeutuisivat.

Siksi tavallinen työntekijä pyramidin pohjalla säikähtää tiettyjä puheenaiheita. Siksi mediajohtaja kannattaa kaikkia tyrannitoimia. Siksi Paul Graham ei ole voinut puhua suutaan puhtaaksi, vaikka on ollut jo aikaa sitten raharikas – koska hänellä on ollut ehdoton halu toimia juuri Silicon Valleyssa ja Bay Arealla, joka kieltää keskustelun Kiinaakin kiivaammin. Jokainen attachment vähentää vapautta ja siten rajoittaa uteliaisuutta ja keskustelumahdollisuuksia. Jokainen ihana vaihtoehto, vahva ystävä ja yleishyödyllinen taito kasvattaa vapautta ja vähentää pakkoa pitää pystyssä kutakin kulissia.

Vapaus on sitä, kun voi kehottaa keskiaikaisia kansellaajia pitämään tunkkinsa, eikä niin sanoessaan voi menettämää mitään liian olennaista – koska osaamisellasi, energiallasi, suhteillasi ja innostuksillasi voi rakentaa vielä hauskempia kokonaisuuksia aina siellä, missä eletään jo vähintään valistuksen aikaa. Voit aina valita parempaa seuraa, jos joku käy ahdasmieliseksi tai kadottaa uteliaisuutensa ja elämänjanonsa.

Kun toimit intoa puhkuvana hyvän voimana maailmassa, voit olettaa muidenkin haluavan hyvää sinulle. Jos törmäät silti poliittiseen pakkovallankäyttöön, voit kysyä suoraan “haluatko todella pahaa minulle sen takia, että olen eri mieltä?” Mitä ikinä hän vastaa, se on hyvä. Hän pääsee päättämään ja paljastamaan omat standardinsa. Hän on nyt kuulustellun penkillä, omintakeista vakavammasta rikkeestä. Jos joku tulee “kouluttamaan” minua, on minulla oikeus kouluttaa myös häntä. Jos joku yrittää opettaa sinulle keskiaikaiseen konformismiin alistumisen perusteita, pidä hänelle vastalahjana pikku luento ihmisoikeuksista ja länsimaiden aatehistoriasta. Kehityskeskustelu kanssasi voi olla ainutlaatuinen lahja myös hänelle. Jos tiet vievät sen johdosta erilleen, tavoitteena on silloinkin, että molemmat pääsevät parempaan paikkaan ja sopivampiin synergioihin tulevissa seikkailuissaan. Siinä auttaa, kun kumpikin kertoo syvällisesti, miten asiat kokee.

Joukkojen viisaus

Ihmiset yhdessä muodostavat itseään viisaamman kokonaisuuden, jota kuvataan nimellä “wisdom of crowds”, joukkojen viisaus. Mutta se toimii vain, kun jokainen uskaltaa tuoda pöytään sensuroimattomat näkemyksensä, eikä kenenkään mielipide ole sidottuna yleisesti hyväksyttyyn eli korrektiin totuuteen. Mikäli väki ei uskalla poiketa normista puheissaan tai juuri edes ajatuksissaan, tulee viisaasta väkijoukosta hölmöläisten lauma, jossa tyhmyys tiivistyy. Ehdoton edellytys sille, että voimme välttää tyhmyyden tiivistymisen ja hyötyä toisistamme totuuden tavoittelussa, on pystyä jakamaan erilaisia näkemyksiä. Stupidity of the herd toteutuu, kun lauma on näkemyksiltään ja toimintatavoiltaan homogeeninen, eli porukka tyytyy seuraamaan yleistä mielipidettä; kun päätöksenteko on keskitetty johtajille, joita muut seuraavat; kun tieto ei liiku, koska on turvallisempaa pitää ajatukset ominaan – ja kun kaikki ovat sosiaalisesti niin köyhiä, että valtavirtaisesta laumasta putoaminen johtaisi entistäkin sietämättömämpään yksinäisyyteen. Kun alamme sensuroida itseämme, on ennen pitkää helppoa luisua haitalliseen ryhmäajatteluun (“group think”) ja lopulta koko kulttuurin tasolla sellaiseen pakkokonsensuksen ilmapiiriin, jonka seurauksia olemme saaneet ihmetellä viime vuosina.

Kumpaan sinä luotat:

seurausetiikan harrastajaan, jolle tarkoitus pyhittää keinot?

vai

– häneen, joka pyrkii totuuteen ja oikeuteen jopa seurauksista riippumatta?

Kumpaan suuntaan kiinnostaa kehittyä? Kumpaa väkeä haluat vetää puoleesi? Viime vuosien jälkeen vastaus pitäisi olla selvä.

“En ole harmissani siitä, että valehtelit minulle, vaan siitä, että tästä lähtien en voi uskoa sinua.” ― Friedrich Nietzsche

Jos huomaan suosikkikirjailijan hyvesignaloivan tyypillisessä muodinmukaisuudessa, joudun lukemaan hänen muutkin juttunsa tuntosarvet turhan höröllä. Jos autolehti vaikenisi kokonaan vaikkapa Teslasta, tietäisin heillä olevan jokin agenda, josta he eivät voi kertoa minulle. Sen jälkeen olisi päivänselvää, että heille jokin muu asia on tärkeämpää kuin intohimo ja kiinnostavista asioista puhuminen. Tämän tekstin myötä olen jo sanonut julkisesti kaikki kontroversaaleimmat mielipiteeni, joten jatkossa voin puhua kaikissa tilanteissa ilman totuuttani vääristävää itsesensuuria. Suosittelen, että teet samoin. Haluan päästä lukemaan kaikkien rehelliset kaapistatulemiset. En jaksa enää lukea mitään puolifeikkiä.

Loppusanat

Tämän tekstin yksi tarkoitus oli löytää ja liekittää lisää niitä harvinaisuuksia, joiden kanssa juuri minun on mahtavinta touhuta, syttyä, oppia, mastermindata, mentoroida, tehdä kauppaa, luoda liiketoimintaa, integroitua yhteisöihin ja muuttaa maailmaa. Jokainen tuore tuttavuus voi tsekata tästä, mihin outoihin asioihin minä uskon. Jos järkytys johtaa teiden erkanemiseen, se on hyvä: säästämme molempien arvokasta aikaa johonkin parempaan, mikä voi tehdä kummankin laiffista valtavan ihmeellistä. Elämässä ehkä hämmästyttävintä on, miten korkealle sen taso voi nousta yhdenkin upeasti yhteensopivan ihmislöydöksen myötä. Toisten kautta löytyvät lahjat ovat usein niin upeita, ettei niitä voisi mitenkään arvata etukäteen. Parhautta ei vaan pahemmin tule vastaan, jos tottuu viettämään suurimman osan ajastaan ihan ok yhteensopivuuksien välisessä harmaudessa. Siksi on tärkeää tulla esiin todellisena itsenään: jotta voi löytää unelmatyypit, ja jottei tulisi liikaa hukanneeksi aikaa hiljaisessa epätoivossa hiihtävien tossubileissä.

Kaikille voi olla mukava, mutta energiaa ja resursseja on paras panostaa hengenheimolaisiin. Huipulle matchille on aina tilaa, jos ei muuten niin ainakin harrastuskaverina ja osana maan- ja maailmanlaajuista luottamusperhettä sohvasurffauksineen.

Jos sydämestäsi sytyit tähän tekstiin, ja meillä sattuu olemaan yhteinen intohimoharrastus, kuten pallopeli, kutsu ihmeessä meikäläistä mukaan Kisahallille. Jos omaat merkittäviä resursseja, markkina-arvokkaita taitoja, silmäätekevää verkostoa ja/tai ahneennälkäistä kunnianhimoa, etkä näe outoja ajatuksiani ongelmana liiketoiminnalle vaan jopa päin vastoin, tavataan salilla tai kiipeilyseinällä ja puhutaan peliliikkeistä. Minulla on tapana mennä suoraan asiaan: saatan jutella spirituaalisen perheenjäsenen seurassa ensitapaamisella yhtä konkreettisesti kuin tarkoin testatun luottokaverin kanssa.

Laita intoiluviestiä, jos näet itsesi arvokkaana osana minun ekosysteemiä missä tahansa tuottavuusflowtani vapauttavassa roolissa. Tai jos näet minut puuttuvana palasena sinun systeemiin tavalla, joka ei liikaa sido ajallisesti. Kaikki, kenen kanssa olen kiinnostunut keskustelemaan, ymmärtävät ylläolevat lauseet, joiden kuuluukin mennä yli hilseen ohi heiltä, joille entrepreneurship ei ole intohimo. “Yrittäjyys” sanan alkuperäisessä englanninkielisessä merkityksessä on se, miten maailmaa muutetaan 100% vapaaehtoisuuteen perustuen, linjassa luonnonlain ja itsestäänselvien ihmisoikeuksien kanssa. Laita viestiä, jos haluat muuttaa asioita yhdessä paremmin, kuin molemmat erikseen.

Parhaiten tavoitat minut todennäköisesti Twitter-tilin inboxista.

3 Kommenttia

  1. Lisäyksiä, mitä vielä tulee mieleen:

    – miehet bondaavat luonnollisimmin jonkinlaisen kamppailun kautta. Fyysisen kamppailun kokeminen on tärkeää muutenkin, jotta miehen asenne stressiä kohtaan kääntyy välttelevästä voitontahtoiseksi. Ja hormonit, ryhti, koko olemus miehistyy ja voimistuu tapellessa, oli se sitten pallopeli tai painimatsi.

    Voisi vielä lisätä korostuksen, että kahden välinen maailmasta eristäytyminen on pyhäinhäväistys, joka johtaa psykologisiin ja lukuisiin muihinkin ongelmiin. Parisuhteen ja perheen paikka on yhteisö(i)ssä. Ovien kuuluu olla lähtökohtaisesti auki rikkaalle sisäpiirille.

    Nykyään tätä laajempaa perhettä voi haalia paljon paremmin kuin ennen. Ei tarvitse konformoitua siihen mitä on, vaan voi löytää loputtomasti entistä erityisempiä hengenheimolaisia.

  2. Mitä et voi sanoa – yksi niistä asioista on kritiikki Ollia tai Ollin mielipiteitä kohtaan – täällä tai Instagramissa. Sinut sensuroidaan ja vaiennetaan nopeasti. Echo chambers be echo chambers.

    1. Ok, showtyyliin toi kommentti pääs nyt läpi, siinä missä aiemmat poistettu ja ig:ssä välittömästi blokattu. 🙄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *